Sain viime viikolla pari sisustuslehteä. Niitä lukiessa totesin, että en kyllä ole ollenkaan kohderyhmää. Kauniita kuvia on tietysti kiva katsella, mutta huomasin, että minun sisustusfilosofiassani on yksi iso poikkeus noihin lehtien filosofiaan verrattuna: minä en kaipaa vaihtelua.
Yritän ostaa huonekaluja, joista pidän ja joiden kanssa viihdyn lopun ikäni. Eihän se tietenkään aina onnistu, mutta perusidea on sellainen, että saman tavaran kanssa voisi elellä mahdollisimman pitkään. En kuitenkaan kaipaa vaihtelua pienempiinkään tavaroihin; sohvatyynyihin, maljakoihin tai mattoihin. Tällaisen tavaran ongelmana on, että ostamalla aina jotain uutta ja piristävää, lopputuloksena on hirveä määrä tavaraa. Jossain vaiheessa tulee säilytystilojen rajat vastaan, ja sen jälkeen täytyy ruveta toisesta päästä poistamaan, jotta kaikki mahtuisi. Jo pelkkien vaatteiden kierrättäminen on minusta niin hankalaa, että suorastaan ahdistun ajatuksesta, että pitäisi vielä ruveta myymään sisustusesineitä muutaman vuoden takaa, jotka eivät enää miellytä. Minusta tuntuu, että maailma hukkuu jo nyt tuikkukippoihin.
Havaitsin kuitenkin, että tämä loppuelämäksi-filosofia ei ole mitenkään universaali. Yhdessä jutussa kerrottiin perheestä, joka muutti uuteen asuntoon. Edellisen asunnon tyyli oli ollut tietynlainen, mutta uusi asunto oli eri vuosisadalta, joten vanhat kalusteet eivät enää sopineet sinne. Ratkaisuna oli, että perhe myi lähes koko irtaimistonsa ja osti uuteen asuntoon uudet kalusteet. Juju oli kuitenkin siinä, että he ostivat eri ikäisiä kalusteita, jottei uusi koti näyttäisi siltä, että kaikki on hankitty kerralla, vaan sisustuksessa näyttäisi olevan ”luonnollisia” kerrostumia. Täytyy myöntää että leukani loksahti tätä lukiessa, ihan vain siitä syystä ettei tällainen toimintatapa olisi kuuna päivänä edes pälkähtänyt päähäni!
Olen nimittäin aina kuvitellut, että ne aidot kerrostumat ovat juuri se, mitä ihmiset tavoittelevat. Kun ajattelen omia kalusteitani, tykkään siitä että niillä on tarina. On nojatuoli, jonka isovanhempani ostivat ensimmäiseen kotiinsa joskus 40-luvulla, sohvapöytä, jonka eräs sukulaistäti on itse kunnostanut, tai yhdessä ostettu sohva, joka oli Skannon mallikappale ja ihan erilainen kuin alunperin oltiin suunniteltu. Osaan oikeastaan ihan tarkalleen kertoa, mistä mikäkin tavara on peräisin, onko se saatu vai ostettu, ja ketkä ihmiset siihen liittyvät. Huonekalut ovat huolella valittuja ja meidän kotiin muotoutuneita. Ajatus siitä, että kaikki olisi ostettu yhdellä rykäyksellä, on minulle yhtä vieras, kuin vaikka se että heittäisin kaikki vaatteeni pois, ja ostaisin tilalle kokonaan uudet.
Luulen, että tässä on kyse ainakin sellaisesta persoonallisuuksien eroista, että toiset tykkäävät vaihtelusta enemmän, ja toiset taas vähemmän. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään, koska en kaipaa muutosta, enkä yleensä kyllästy kotiini. Minulle riittää vaihteluksi tuoreet kukat maljakossa, mutta voin kyllä ymmärtää, että tämä on jonkun muun mielestä tylsyyden huipentuma. Kiinnostaisi silti kuulla teitä sisustajia: miten olette järjestäneet sen, ettei tavaroiden määrä vyöry yli äyräiden? Mitä niille vanhoille kalusteille tehdään, jotka eivät enää miellytä? Myydään, säilötään jonnekin, tuunataan, annetaan…? Minua kiinnostaa!
Tavaraahan kertyy. Ymmärrän kertymisen logiikan, mutta silti päivitän kotia koko ajan. Nykyään kyllä radikaalisti vähemmän kuin ennen. Olen kai niin vaihtelunhaluinen, että muutos piristää. Olen samaa mieltä, että kerrosten pitää olla aitoja. Olisi ihan tyhmää ostaa kaikki kerralla, ellei satu tekemään messuosastoa… Sielutonta, jos esineillä ei ole tarinaa (tarinaksi ei lasketa ostopaikkaa). Vanhoja kierrätän, yleensä lahjoitan, kun en jaksa nähdä myymisen vaivaa.
Joskus aiemmin tästä taisi olla puhetta. Et ollut muuttanut usein lapsena, jos oikein muistan. Mun kaveri tykkää pysyvyydestä sen takia, että on lapsena muuttanut liikaa. Luonnekysymys siis varmaan hyvin pitkälti. Minun luova pääni kehittää koko ajan uusia suunnitelmia.
Pitää paikkansa, muutin ekan kerran vasta 16-vuotiaana. Olen kyllä varmaan muutenkin sellaista tyyppiä, joka pärjää hyvin ilman suurta vaihtelua elämässä. Kun luen ihmisistä, jotka syövät joka päivä samaa ruokaa ja pukeutuvat samanlaiseen asuun, pystyn ymmärtämään heitä oikein hyvin. En ole itse noin äärimmäinen, mutta jos mun pitäisi syödä viikko samaa ruokaa, ei se olisi mikään maailmanloppu, (varsinkin jos saisin itse valita mitä syön).
Tosin minunkin pääni kehittää uutta jatkuvasti, mutta ideat kohdistuvat harvoin sisustukseen 🙂
Olemme lähinnä mieheni lähisuvussa olevan arkkitehdin vaikutuksesta nuorina hurahtaneet Aallon kalusteisiin. Ne sopivat vielä paremmin kantakaupungin kuin entiseen Espoon asuntoomme. Eli ei ole halua vaihtaa eikä päivittää. Oikeastaan tällä saralla ei mitään ylimääräistä edes tule kotiin. Joitakin lasten kalusteita on varastossa odottamassa mahdollista uutta polvea.
Lisäksi on yksittäisiä esineitä kummankin suvusta.
ns. ketjuliikkeiden kalusteissa on usein jo valmiina tietynlainen vanhenemisen elementti: viiden vuoden kuluttua ne eivät enää miellytä silmää ja on tarve uudistaa koko koti. Sen sijaan 30 vuotta sitten hankitut nojatuolit ovat meillä todennäköisesti vielä toiset 30 vuotta.
Olen huomannut saman ilmiön! Olisiko kyse siitä, että niissä ketjuliikkeiden myymissä kalusteissa on samanlaista muodikkuutta, kuin vaatteissa? Ja sitten kun muoti muuttuu, ne alkavat näyttää vanhanaikaisilta? Toisaalta joku klassikkotuoli 40-luvulta on näyttänyt vuosikymmeniä samalta, joten siitä on tullut tavallaan ajaton.
Meillä ei taida olla yhtään varsinaista sisustusesinettä, jollei muutamaa matkamuistoa sellaiseksi lasketa. En sisusta, en vaihda kodintekstiilejä vaihtelun halusta. Ostaessani pyyhkeitä katson, että ne sopivat kylpyhuoneeseen. Reissatessani vien kulloiseenkin asuntoon 5-vuotiaana saamani kynttilänjalat ja pari omaa kirjaa, ihan lukemista varten.
Torkkupeittoja teen silloin tällöin.
Eli en kai sisusta?
Ei tuo ainakaan sisustuslehtien määritelmää täyttäisi 🙂
Mä olisin voinut kirjoittaa tämän jutun… koen että olen juuri samanlainen. Hyvin harvoin, jos koskaan tulee tunne että sen takia pitäis vaihtaa jotain sisustusta koska olen kyllästynyt johonkin.
Kerroksellisuutta on meillä siinä että esim. huonekalujen kierrätys toimii meillä aika hyvin lähipiirissä. Jos jotain tarvitsen niin ensin juttelen lähipiirin kanssa löytyykö sopivaa ja sitten vasta menen kauppaan uutta etsimään.
Pöytäliinaa ruokapöydälle mietin tuossa yhtenä päivänä että voisi uusia yhden tai kaksi jos sopivia tulee vastaan. Nyt keväällä kaipaan jotain vaaleampaa kuosia tuohon pöydälle kuin talvella ja yhtä lukuunottamatta kaikki liinat on tummia… Eli jotain vaihtelua kaipaan minäkin.
Rehellisyyden nimissä, kyllä varmasti jokainen joskus kyllästyy johonkin huonekaluun tms. Mutta sitä tapahtuu tosi harvoin. Yleensä itselläni on syynä se, että jokin sisustuksessa ei toimi, eli on siis epäkäytännöllinen.
Tekstiilien vaihtaminen toimii meillä, koska niille kaikille on tilaa. Mutta minulla ei olisi tilaa sille, että jatkuvasti kotiin tulisi uusia pienesineitä.
Minäkään en kai sisusta. Tai no, asuntoon muuttaessa kyllä käytin hetken jos toisenkin kun mietin seinien värejä ja huonekalujen sijoitteluja. Mutta näillä sitten on menty siitä asti. Eli jos sisustamisella siis käsitetään erilaisten tekstiilien ja pikkutilpehöörien kausittaista vaihtelua niin ei, en sisusta vaikka kauniista asunnosta nautinkin.
Ajattelen että tässä on vähän samaa kuin simppelin vaatekaappini kanssa; tiedän mistä tykkään, käytännöllisyys ja toimivuus omassa käytössäni ovat ykkösprioriteetteja, ja koska vaatteiden (tai sisustuksen) ulkonäkö ei ole kovinkaan koristeellinen niin siihen ei kyllästy kovinkaan helposti.
Heitän sinulle ajatusleikin: mistä luulet johtuvan sen, että sisustuksessa et kaipaa vaihtelua mutta pukeutumisessasi puolestaan kaipaat sitä? (Olet moneen otteeseen puhunut siitä ettet pyri/halua minimalistista vaatekaappia koska olet vaihtelunhaluinen.) Koska itse ajattelen että omalla kohdallani sekä samassa sisustuksessa että samassa vaatetuksessa pysyminen ammentavat vahvasti samasta lähteestä (mikä se ikinä sitten onkaan).
Tuo on hyvä kysymys, itse asiassa vähän mietinkin sitä jo. En osaa toistaiseksi antaa kovin tyhjentävää vastausta. Kotona tuo toiminnallisuus ja kauneus ovat tärkeitä, ja niin ne ovat vaatteissakin. Mutta jostain syystä pukeutuminen fiiliksen mukaan tuntuu tärkeältä, välillä on värifiilis ja välillä musta. Mutta olisiko pukeutumisessakin kuitenkin jotain sellaista pysyvyyttä, että vaikka haluan vaihtelua, en kuitenkaan kaipaa sitä mitenkään älyttömästi. En nimittäin mene muotilehtien mukaan, ja yritä soveltaa vallalla olevia trendejä omaan pukeutumiseeni. Vaihtelunhalu on enemmän väreihin liittyvää ja sitä, kuinka rennosti/hienosti haluan pukeutua.
Minä tykkään sisustamisesta kovasti, tykkään lukea lehtiä ja blogeja. En kuitenkaan mene trendien mukana, vaan etsiskelen juttuja omaan tyyliini sopien. Tavaramäärä on vähentynyt hurjasti kirppareitten ja muun kierrätyksen myötä. Enää en etsi koriste-esineitä, vaan sisustan kulutustavaroilla; kynttilöillä ja kukilla 🙂 Tykkään myös tehdä remppaa, yleensä pikkurahalla ideoiden. Lähes kymmenen vuotta vanhat reissusta tuodut messinkiset kynttilänjalat kelpaavat vielä vuosikymmenet, kun vaihtelee kynttilöiden väriä ja muotoa. Maljakotkin ovat hoitaneet hommansa kauan. Mulla on muutama matto, joita olohuoneessa vaihtelen, samoin tyynynpäällisiä. Uusia ei tarvitse ostaa, käy vain vaatehuoneesta valitsemassa. Nytkin vaihtui talven harmaa-valko-look viidakon vihreään:) Teen vaihdoksia vain olohuoneessa ja silti tuntuu, että koko kodissa on eri fiilis. Muu huusholli saakin sitten mennä ihan rauhassa samoilla vanhoilla jutuilla…
Tuo omasta kaapista shoppailu on parasta! Minäkin haen vaihtelua kukista. Kynttilöitä en harrasta, mutta niiden avulla saa helposti vaihtelua, jos kynttilöistä tykkää.
Välillä olen ihmetellyt, kun esimerkiksi jossain blogeissa näkyy kaikissa sama matto, tai samat painokuvat seinillä. Ovathan ne kivan näköisiä, mutta välillä tuntuu hassulta, kun jostain yksityiskohdasta tulee suorastaan normi, joka tulee vastaan niin monessa paikassa.
Luulen että ovat mainoksia, toimittajan kanssa on sovittu että heidän tuotteet näkyvät kuvattavissa kodeissa.
Itsellä asunnon kerrostuksellisuus syntyy nimenomaan noista pienistä jutuista: sohvatyynyistä, kynttilälampeteista, maljakoista, koriste-esineistä… Niitä ei ole mahdottoman paljoa, mutta niillä on omat tarinansa. Sen takia niitä ei tule laitettua herkästi kiertoon sisustamisen nimissä. Ne kun on ollut helppo pitää mukana muutosta toiseen, vaikka asunnon muoto on muuttunut monet kerrat.
Sen sijaan huonekalut menevät aika usein vaihtoon muuttojen myötä, ja tähän mennessä olen muuttanut kuusitoista kertaa. Nykyisistä kalusteista ainoastaan sohvapöytä on ollut minulla useammassa asunnossa, ja se menee todennäköisesti vaihtoon ensimuutossa, koska se ei ole yhtään poikaystäväni tyylinen.
Huonekaluissakin arvostan kuitenkin vaihtelua enemmän käytännöllisyyttä: jos vanha istuu hyvin uuden asunnon mittasuhteisiin, se saa jäädä. Jos ei, se menee kiertoon ja uuteen asuntoon etsitään sopiva kierrätyskeskuksesta tai muualta. Edellinen muutto oli avarasta 87 neliön asunnosta 34 neliön yksiöön, joten rakastamani astiakaappi ja kapiokirstu saivat jäädä: yksiössä ne olisivat olleet liian massiiviset ja tiellä, jolloin vaikutelmasta olisi tullut kotoisan sijaan väliaikaisvarastomainen, vaikka itse huonekalut olivatkin mieleisiä. Niille ei vain ollut luontevaa paikkaa uudessa asunnossa, etenkin kun nykyisessä asunnossa on aivan ihanat vinoseinät, joiden myötä astiakaapille ei löytynyt sopivaa paikkaa.
Tuo on kyllä haasteellinen tilanne, jos muuttaa hyvin erikokoiseen asuntoon. Jos neliöt putoavat alle puoleen, niin on ihan ymmärrettävää, että huonekaluista on pakko luopua. Itse olen muuttanut useimmiten pienemmästä isompaan, joten sen takia en ole joutunut laittamaan tavaroita pois. Uusia on kyllä täytynyt hankkia samasta syystä 🙂
Minä olen entinen sisustaja. Aikaisemin luin paljon sisustuslehtiä, katsoin sisustusohjelmia, halusin koko ajan jotain lisää ja vaihtelin usein huoneenjärjestystä ja sisustusta. Olin usein tyytymätön miltä meillä näytti. Tavoittelin kai jotain sisustusunelmaa ja unelmaelämää unelmakodissa, en tiedä.
Jossain vaiheessa tajusin, että kauniissa kodissa ei välttämättä asukaan onnellinen perhe. Tutustuin myös minimalismiin ja tajusin, että minullahan on jo kaikki. Haluan edelleen, että kotona on viihtyisää, mutta en enää sisusta. Olen tyytyväinen siihen miltä meillä näyttää, vaikka se on kaukana täydellisestä. Olohuoneen seinässä on edelleen reikä noin vuoden takaisesta poraussessiosta, kun seinästä löytyi metallia juuri siitä kohdasta, johon olisin peilin halunnut. Reikä on edelleen paikkaamatta ja peili odottaa uutta paikkaansa. Nykyään osaan suhtautua tuohon huumorilla. Jos jotain tarvitsee ostaa, katson kyllä, että se sopii sisustukseen, mutta en enää niuhota. Meillä ei ole verhoja, ei pöytäliinoja ja sohvatyynynpäälliset ovat samat ympäri vuoden.
Olen siis muuttunut vaihtelunhaluisesta aivan toiseen ääripäähän. Enää en kaipaa muutosta sisustuksessa enkä vaatekaapissa. Enkä enää edes kukkia maljakkoon.
Tämä on ikäkausikysymys; mitä vanhemmaksi ja itsevarmemmaksi tulee, sitä vähemmän välittää siitä, mitä muut ajattelevat pukeutumisen, sisustamisen, harrastamisen etc suhteen. Minunkaan ei tarvitse enää skimbata 😁 Voin vain todeta, etten oikeastaan koskaan pitänyt koko lajista, mutta sitä nyt vaan kuului harrastaa. Näin ollen voi jopa lakata sisustamasta. Minullakin oli nuorempana kaikenlaisia tekstiilejä eri kausijuhlia varten, tyyliin joulu-, pääsiäis-, kesä- ja talviverhot. Muistan kauhistelleeni, kun eräs silloinen duunikaverini käytti kesät talvet samoja keittiön verhoja ja hankki uudet vasta, kun aurinko oli haalistanut ne pilalle ja ne olivat niin hapertuneet, että repeytyivät pesussa. Nykyisin meillä ei ole verhoja ollenkaan ja esimerkiksi ruokapöydän tuolit ovat vuodelta 1989 ja teak senkki 60-luvulta. Ei voisi vähempää kiinnostaa, miltä ne näyttävät Ikeaan yhdistettynä ja itse asiassa aika hyvältä näyttävätkin. Hyvä esimerkki on myös se, että 90-luvulla olisin halunnut poistaa tuoleista mustan maalipinnan ja lakata puupinnan värittömällä tai kuultolakalla. En saanut ikinä ryhdyttyä siihen ja ulkopuolisella teetettynä se olisi maksanut liikaa. Näin ollen tuolit ovat jälleen ajankohtaiset ja muodikkaat mustana. Mitä sitä turhaan alkaa venkslaamaan tavaroiden kanssa ees taas, kun parin kolmenkymmenen vuoden välein ne ovat jälleen muodissa ja in 😁
Tähän liittyen tai liittymättä… meillä ei ole verhoja koko talossa. Siis ei ollenkaan…paitsi vanhimman tyttären huoneessa pimentävä valkoinen rullaverho koska tytär ei saa nukuttua aamuauringon takia muutoin. Katselen mieluummin metsämaisemaa kuin vaihtelen verhoja…
Kiinnostava kehityskulku! Minusta tuntuu. että olen iän myötä jopa ruvennut kiinnittämään enemmän huomiota esteettisiin seikkoihin. Luulen että nuorempana kiinnitin ensisijaisesti huomiota toimivuuteen. Mutta en edelleenkään osaa pohtia, miten esineet pitäisi pöydälle asetella, että se näyttäisi taiteelliselta, tai ”sisustetulta”.
Minä olen myös vanhemmiten antanut itselleni luvan ajatella enemmän kodin kauneutta. Meillä se on ollut ihan pakon sanelemaa, kaikki muut asiat on aiemmin olleet sisustusta tärkeämpiä. Ensimmäisessä yhteisessä kodissa oli miehen huonekalut ja vähitellen muuttojen ja lasten myötä on tarvittu lisää huonekaluja. Niitä on haalittu rahatilanteen takia halvalla tai ilmaiseksi ja ne ajateltiinkin väliaikaisiksi. Lisäksi tuli vielä perintöhuonekaluja joista osan olin aina halunnutkin itselleni mutta toisista en välittänyt.
Nyt kun talo on saatu maksettua, on tullut uskallusta panostaa sisustukseen. On luovuttu lastulevyistä ja ostettu Boknäs-hyllyjä ja vähitellen myyty niitä huonekaluja mistä ei tykätä. Edelleenkään en vaihda kesä- ja talviverhoja enkä tule koskaan vaihtamaankaan – laitan uudet verhot jos näen kankaan josta todella tykkään, ja lasten huoneisiin on ollut vaihdettava verhot kun ensimmäiset kävi liian lapsellisiksi. Koriste-esineistä en välitä, koska inhoan siivoamista. Mieluummin hankin kauniita astioita jotka voi olla vitriinissä näkyvissä mutta silti oven takana.
Usein olen naureskellut sisustuskuville: tyynyjä ja huopaa on varmasti aseteltu kauan sohvalle että ne on siinä juuri sopivasti huolimattoman näköisesti, tai tarjottimella on viisitoista erilaista kynttilää ja toivotaan että saadaan kuvat otettua ennenkuin allaspalo roihahtaa.