Heti blogin aluksi kirjoitin kolme postausta aiheesta Mistä näitä tavaroita oikein tulee? Tarkastellaan samaa asiaa vastakkaisesta näkökulmasta: miksi niistä ylimääräisistä roinista on niin vaikea päästä eroon? Tässäkin sarjassa on ainakin kolme osaa.
Tavaroiden karsimista hidastaa muutama ajatusmalli, jotka estävät laittamasta turhia tavaroita kierrätykseen – saati sitten suoraan roskiin. Yksi niistä on Älä hukkaa -syndrooma.
Meistä suurin osa lienee kasvanut siihen, että hyvää tavaraa ei saa heittää pois. Suomessa elettiin pitkään todellisessa niukkuudessa. Useimmilla meistä on ollut se mummo, joka säästi vanhat sukkahousutkin virkatakseen niistä mattoja. Tämän ajattelutavan mukaan tavaran poisheittäminen on hirvittävää tuhlausta, mikäli sitä edes teoriassa voisi vielä jotenkin käyttää. Koskaanhan ei voi tietää, milloin tulee tarve. Tai vaikka itse ei sitä tarvitse, joku muu saattaa ehkä vielä tarvitakin. Ehkä.
Sama asia ilmenee siten, että jos putelin pohjalla on edes pieni tippa sampoota/käsirasvaa/tiskiainetta/paperiliimaa/ ihan mitä tahansa, sitä ei voi heittää pois. Samallahan tulisi heitettyä täysin käyttökelpoista ainetta suoraan roskiin. Kuitenkin olemme jo aikoja sitten ottaneet käyttöön uuden sampoon tai liimatuubin. Siitä huolimatta ne vanhat jämät nököttävät siinä hyllyllä edelleen. Nykyään emme yleensä kärsi todellisesta puutteesta, mutta niukkuusajattelu estää meitä heivaamasta pahanhajuista virheostosta roskiin. Hukkaan heittämisestä tulee huono omatunto.
Lääkkeksi ensimmäiseen ehdottaisin vakavaa ja rehellistä pohdintaa, onko ylimääräinen tavara todella välttämätön. Onko kyse esimerkiksi vanhoista verhoista, jotka ovat kuosiltaan jo niin aikansa eläneet, ettei niitä enää kehtaa laittaa ikkunaan? Tai säästätkö joka ikisen mainoskynän riippumatta siitä, kuinka huonosti ne kirjoittavat? Tarvitaanko niitä kaikkia todella?
Pullonpohjiin auttaa kunnon inventaario. Kuinka monta samanlaista avattua tuotetta hyllystä löytyy? Katso ensin, voiko samanlaisia yhdistää. Jos kyse on täsmälleen samasta tuotteesta, vajaamman pullon voi kenties tyhjentää kokonaan siihen täydempään, jolloin tuloksena on yksi täysi pakkaus kahden vajaan sijasta. Jos yhdistäminen ei ole mahdollista, päätä ettet hanki esim. uutta kosmetiikkaa, ennen kuin vanhat jämät on käytetty pois. Arvioi samalla realistisesti, tuletko todella käyttämään tuotteen loppuun. Jos et, karaise mielesi ja hankkiudu turhasta eroon. Lopputuloksena on kevyempi mieli ja tilaa kaapissa.
Seuraavassa osassa puhutaan lahjoista.
Minun pitäisi tehdä kunnollinen kaappien (kaikkien) raivaus nyt seuraavien parin päivän aikana. Homma tuntuu lähes mahdottomalta urakalta, mutta haluan ehdottomasti kaappeihin lisää tilaa. Juuri nuo ”melkein hyvät” tavarat on niin ärsyttäviä ja vaikeita pois heitettäviä: niitä ei tule enää käytettyä, mutta ovat kuitenkin vielä – sillä mummon käyttämällä luokittelulla – ihan käyttökelpoisia.
Hyväkuntoiset poisheitettävät aion viedä SPR:n Konttiin, mikä tietyllä tavalla helpottaa luopumista, kun voi ajatella että ne ehkä vielä pääsevät hyötykäyttöön. Loput pitäisi sittein heittää vain raa’asti roskiin ja se onkin se vaikeampi homma. Joitain tavaroita tulee ehkä annettua myös miehen siskolle tai äidille – olen todennut heidät oikein hyväksi turhan tavaran loppusijoituspaikaksi! 😀
SPR:n Kontti kuulostaa hyvältä loppusijoituspaikalta. Hyväkuntoiselle tavaralle varmasti löytyy ottajia. Niitä ”melkein hyviä” voi miettiä myös siltä kannalta, milloin tavaraa on viimeksi tarvittu. Jos edellisestä käyttökerrasta on useampi vuosi aikaa, todennäköistä on ettei käyttöä löydy jatkossakaan. Silloin sitä säästää kaapissaan tarpeetonta tavaraa, joka vie hyvää säilytystilaa joltain tarpeelliselta esineeltä. Jos pois heittäminen arveluttaa, voi miettiä miten helposti korvaavan tavaran voi itse hankkia tarpeen vaatiessa esim. kirppikseltä tai kierrätyksestä. Tavarasta voi olla helpompi luopua, jos tietää että vastaava tavara on helposti hankittavissa – SILTÄ VARALTA että sitä joskus hamassa tulevaisuudessa tarvitsisi.
Tsemppiä projektiin!