Banaanikärpäsansa

Onko teillä banaanikärpäsiä? Meillä on, ne ovat villiintyneet viime aikoina mahdottomiksi. Mikä tahansa likainen astia tiskialtaassa, kaksi tuntia kauemmin säilytetty biojätepussi tai mikä tahansa hedelmä pöydällä saa aikaan hirveän kärpäshyökkäyksen.

Päätin kokeilla omatekoista ansaa, ja etsin netistä ohjeet. Noudatin ensimmäisiä vastaantulleita tosin itsekin soveltaen, ja totesin että kyllä se toimii. Tässä ohjeet, mikäli joku muukin kärsii lentelevistä pikkuötököistä keittiössä.

Minä käytin tyhjää, huuhdeltua jugurttipurkkia. Sinne kaadoin valkoviinietikan jämät, etikkaa oli ehkä hieman vajaa ruokalusikallinen. Lisäsin vettä niin, että nestettä oli pohjalla 2-3 senttiä. Sitten vielä pari tippaa tiskiainetta joukkoon. Sekoitetaan. Siirsin hedelmät jääkaappiin ja jätin purkin pöydälle samaan paikkaan.

Aamulla purkin pohjalla lillui ainakin kuusi ötökkää. Uskoisin, että valkoviinietikan sijasta voi käyttää myös muuta etikkaa, joka tuoksuu verrattain hyvälle. Kenties väkiviinaetikka on liian tujua houkutellakseen kärpäsiä, mutta muuten olettaisin kaiken käyvän. Koko litkua ei tarvita paljon. Käytin jugurttipurkkia siksi, että en halunnut tiskata ruoka-astiaa, jonne on liuotettu ötököitä. Tämä on todellakin halpa, helppo ja hyväksi todettu keino. Voin suositella!

12 thoughts on “Banaanikärpäsansa

    • Tajusin, että mullahan on oma tagi etikalle (”etikka”, jos laittaa esim. hakuun), mutta en muistanut sitä! Täytyy päivittää se noihin pesukonevinkkeihin myös.

    • Löytämässäni ohjeessa käytettiin myös omenaviinietikkaa, mutta kun sitä ei ollut, laitoin valkoviinietikkaa. Nyt kun sekin loppui kokeilen miten punaviinietikka toimii. Seuraavaksi täytynee lähteä etikkaostoksille… alkaa varastot huveta 🙂

  1. Miten ois punkunjämät? Kai ne voi tappaa myös alkoholimyrkytykseen (isänmaallinen tapa!), jos ne on niin tyhmiä että etikkakin maistuu?

    • Tätähän toki kannattaa kokeilla, jos sattuu pullonpohja löytymään. Oletan että jotain makeutta siinä litkussa pitää olla, jotta se houkuttelee ötökät luokseen.

  2. Väkiviinaetikka ei ainakaan meillä toimi….testasin juuri eilen homman.
    Valkoviinietikka ja etenkin balsamico toimii. Juuri tuossa viikonloppuna laitoin kärpäsloukun ja kärpäsiä oli runsaasti enemmän kuin 6 kpl puolen vuorokauden jälkeen. On niitä vieläkin jäljellä, mutta eiköhän ne häivy, kun muutaman päivänpitäätuota loukkua pöydällä.

    • Joo, väkiviinaetikka lienee turhan tujua. Nyt on meillä ollut punaviinietikka-ansa pari päivää, ja kärpäsiä kertyy!

  3. Päivitysilmoitus: Banaanikärpäsistä eroon | Arkijärki

  4. Otin tyhjän muovipurkin ja tein sen kanteen yhden noin 3x3mm kokoisen aukon. Purkkiin laitoin banaanin kuorta ja pohjalle lorautin nestemäistä yskänlääkettä noin millin kerroksen. Suljin purkin kannen ja jätin sen yöksi keittiön työpöydälle. Aamulla purkin sisällä oli kymmeniä banaanikärpäsiä pörräämässä. Tämä on todella tehokas ansa verrattuna punaviini-omenaviinietikka-mehu-olut-siideri tyyppisiin houkuttimiin. Jos kaapista löytyy jo vanhaksi mennyttä yskänlääkettä, niin käytä sitä.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.