18 asiaa vuonna 2018

Kuuntelin äskettäin Gretchen Rubinin podcastia, ja sain sieltä idean, jonka haluan heti jakaa. Mitä jos uuden vuoden lupausten sijasta miettisi 18 asiaa, jotka haluaa tehdä, joihin haluaa erityisesti panostaa tai joita haluaa kokeilla vuoden 2018 aikana? Alunperin kyse oli henkilökohtaisesta elämästä, mutta aloin heti miettiä, miten tätä voisi soveltaa omassa kodissa.

Koska idea on vasta pari tuntia vanha, lista on vasta alussa. Minusta tämä oli kuitenkin tosi kiva idea. Uuden vuoden lupaukset tuppaavat olemaan aika tavoitehakuisia, eivätkä välttämättä hirvittävän innostavia. Kuinka moni päättää heti vuoden alusta lähtien laihduttavansa x kiloa, alkavansa karkkilakkoon tai tipattomalle, aloittavansa liikunnan tai muuta vastaavaa? Tai raivaavansa kaikki komerot ja tyhjentävänsä vintin roinasta? Mutta nämä 18 asiaa voivat olla paljon muutakin. Esimerkiksi laihduttamisen sijasta voi päättää, että kokeilee vuoden aikana kolmea uutta liikuntalajia.

Arkijärjen kotona tämä voisi tarkoittaa vaikka jotain seuraavanlaista:

  • järjestän työhuoneen viihtyisäksi
  • päätän, että joka kerran kun kaupassa tekee mieli ostaa karkkia, ostankin kotiin kukkia
  • hankin uudet jouluvalot rikkinäisten tilalle
  • palautan kaikki lainaamani kirjat niiden oikeille omistajille
  • käyn historialliset paperiarkistot läpi ja poistan kaiken epäolennaisen
  • luovun esineistä, joista olen harkinnut luopuvani jo pitkään
  • aloitan ruokasuunnittelun
  • koostan pari kapselipuvustoa esim. juhlia ja rentoa kotoilua varten
  • kokeilen lelujen kierrätystä

Tuo ei ole vielä lopullinen versio, mutta jotain tällaista voisi noiden 18 asian joukossa olla. Listalle saisi lisätä kaikenlaisia asioita, sekä suuria että pieniä. Minua viehättää tässä se, että kaiken ei tarvitse olla sellaisia ”määräyksiä”, kuten että siivoa paikka X. Sen sijaan ajatuksena olisi keksiä sellaisia asioita, jotka tekevät asumisesta mukavampaa ja kodista viihtyisämmän. Ne voivat olla kertaluontoisia, tai sitten jatkuvia, isoja tai pieniä.

Mitä sanotte tällaisesta ideasta? Millaisia juttuja teidän listalle tulisi?

12 thoughts on “18 asiaa vuonna 2018

  1. Koppi! Mä alan tähän kans! Mulla on jo pari asiaa mielenpäällä ens vuodelle ja lisää alan miettimään 🙂

    • Minäkin mietin, ja päätin että teen tammikuun alussa tähän oman postauksen, jonne laitan koko listan. Siellä voi sitten muutkin jakaa!

    • Minäkin tykkäsin tästä siitä, että ne asiat voivat olla niin erilaisia. Luulen että ihan oman motivaation takia laitan omalleni sekä sellaisia, jotka saa kerralla kuntoon, että sellaisia, jotka vaativat huomiota tasaisesti läpi vuoden. Mutta nämähän voi olla ihan mitä vaan, Olen ruvennut miettimään, että yksi juttu listallani voisi olla ”vaali kauneutta”. Aika epämääräinen, mutta se jotenkin vetoaa juuri nyt.

      • ”Vaali kauneutta” – hyvin sanottu! Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat, sillä koen ihan samoin. Kun on työstänyt näitä arkijärki-asioita johdollasi, niin olen tullut pisteeseen, jossa on tarve ja tilaa vaalia kauneutta. Toki sinun vaalimasi kauneus voi olla ihan erilaista kuin minun, mutta yhtä arvokasta ja kaunista molemmat.

  2. Hyvä idea! Vaikka minulle 18 asiaa tuntuu tosi paljolta. Unohtaisin varmaan puolet niistä heti tammikuussa. Tuo irtokarkki-asia oli hyvä idea, voisin kopsata sen sinulta, vaikken kyllä piittaa kukista. Minulla on kaksi syystä herkkujen ostolle, joko verensokeri on pudonnut liian alas (olisi parempi ostaa vaikka smoothien), tai sitten kaipaan pientä breikkiä (siihen sopisi aikakauslehti paljon paremmin).

    • Aikakauslehti kuulostaa oikein sopivalta karkin korvikkeelta. 18 asiaa on aika paljon, mutta se rimmaa niin hyvin 2018 kanssa! Toisaalta jos tekee listan vaikka omaan muistikirjaan tai vastaavaan, niin sitten sitä muistaa ehkä toteuttaakin. Ja aina voi ruksia yli kun saa jonkun tehdyksi.

  3. Olen jo monena vuonna tehnyt ”vuosisuunnitelman”, esim. katson 50 dokumenttia, kuuntelen 50 ted-talkkia, luen 50 runoa ja 50 kirjaa jne. Kuulostaa paljolta, mutta se onkin vain 1 viikossa. Mitenkään turhan vakavasti en suunnitelmiani ota, jos olenkin katsonut vain 37 dokumenttia en ruoski itseäni mitenkään.
    Mutta suosittelen kyllä kaikille. Vain luovuus on rajana, ja itsensä kehittäminen on aina hyvä asia.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.