Avainsana-arkisto: sisustus

Täällä ollaan, mutta perillä ei

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuinka ihanaa lukea kommentteja, joissa blogia kaivattiin takaisin! Suurin osa kommenteista oli juuttunut hyväksyttävien joukkoon, ja tajusin sen vasta äskettäin. Nyt ne on kaikki julkaistu, ja teen niistä sen johtopäätöksen, että meitä vanhan koulukunnan blogilukijoita on vielä jäljellä. Jes!

Tänään on kesäloman ensimmäinen päivä (lapsilla), enkä saanut maailmaa valmiiksi kevään aikana. Olisin toivonut voivani aloittaa kesän siemailemalla teetä hiljaisena aamuna kaikessa rauhassa, mutta ympäristö on kaikkea muuta kuin rauhoittava. Meillä nimittäin taas remontti kesken. Kun viime vuonna rempattiin keittiötä, kylppäreitä ja olohuonetta, koko irtaimisto oli sullottu kahteen makuuhuoneeseen. Emme joutuneet vuokraamaan erillistä varastoa, ja asunnon tyhjentäminen oli melko helppoa, mutta tästä johtuen makuuhuoneita ei voitu maalata samaan aikaan muun asunnon kanssa. Joten nyt on sitten vuorossa näiden viimeisten huoneiden remontti, ja nyt niiden sisältö on puolestaan kasattu etupäässä keskelle olohuonetta. Kun sanon etupäässä, se tarkoittaa että totta kai meillä on laatikoita ja nyssyköitä ihan joka paikassa, mutta olohuoneen keskellä on vuori.

Näin ollen seesteinen tunnelma on kaukainen haave. Rehellisesti sanottuna kärsin tästä sekasotkusta. On vaikea keskittyä mihinkään tämän visuaalisen kaaoksen keskellä ja tämä ominaisuus tuntuu korostuvan vuosi vuodelta. Inhoan sitä, etten tiedä missä tavarat ovat. Nytkin tiedän, että kaikki on jossain kasojen uumenissa, ja tavarat putkahtelevat esille kun sotkua aletaan siivota ja purkaa. On silti vaikeaa sietää sitä, että juuri tällä hetkellä en löydä kaikkea mitä haluaisin. Urakan pitäisi tulla valmiiksi viikon päästä, ja odotan eniten sitä, että saan tyhjentää tavarat takaisin omiin huoneisiinsa ja saan olohuoneeni takaisin.

Tämä meidän koko asunnon läpi pyyhkäissyt remontti on kestänyt nyt yli vuoden. Ensimmäinen osa tuli valmiiksi viime vuoden loppupuolella. Sitten oli puolen vuoden tauko, ja nyt viimeinen rypistys. En sano, että täydellisen valmista on vielä sittenkään – makuuhuoneen kaappeja saadaan odotella alkusyksyyn saakka, ja muitakin sisustukseen liittyviä yksityiskohtia on kesken. Suhtaudun tähän pitkään projektiin kuitenkin niin, että tässä rakennetaan kotia loppuelämäksi. En aio muuttaa täältä minnekään, ennen kuin on pakko. En myöskään aio tehdä remontteja seuraavan 10-20 vuoden aikana, ellei ole pakko (eli käy vesivahinko tai muu onnettomuus).

Värit ja materiaalit on yritetty valita niin, että ne kestävät aikaa ja miellyttävät edelleen, vaikka muoti muuttuisikin. Eikö ole jännä, että tietyt ratkaisut näyttävät aina vain hienoilta, kun taas toiset tuntuvat parin vuoden jälkeen muotioikuilta? Kun katselen kuvia vaikkapa Paimion parantolasta tai Villa Maireasta, näyttää kaikki edelleen minusta tuoreelta ja kauniilta. Toisaalta asuntojen myynti-ilmoituksista on helppo bongailla 80- ja 90-lukujen pintaratkaisuja, joita en missään nimessä haluaisi omaan kotiini. Nämä ovat tietysti henkilökohtaisia mieltymyksiä, joku muu voisi ajatella juuri päinvastoin. Toisaalta on ollut mielenkiintoista huomata, että koskaan ei ole ympäristön vaikutusten ulottumattomissa. Keittiön kaappeihin valittiin puiset ovet, vaaleaa tammea ilman listoja tai muita koristeita. Jos kurkitte sisustuslehtiä, saatte huomata ettemme ole olleet valintamme kanssa yksin. Toivon mukaan tämä vaihtoehto kuitenkin miellyttää silmää vielä vuosienkin päästä.

Kiinnostaako nämä remonttipäivitykset enemmänkin? Kuvien kanssa on ollut ongelmia, mutta edellisen postauksen kommenteissa sain vinkkejä, joilla toivottavasti saisin ongelmia ratkaistua. Mutta jos en saa kuvia ladattua, niin sitten tulee vain näitä tekstejä.

En halua pelkkää valkoista enää

Julkaistu , kirjoittanut
3

Tämän remontin aikana jotain on loksahtanut uuteen asentoon sen suhteen, mitä ajattelen kodin sisustamisesta. Olen tainnut moneen kertaan ennenkin mainita, että sisustustyylini (jos nyt sellaisesta voi puhua) on aika kaukana sellaisesta valkoisesta ”blogikodista”. Huonekaluissa on väriä, rakastan lukuisia taulujamme, matot ovat kirjavia ja niin edelleen. Sellainen sävy sävyyn harmonia ei ole ollenkaan minun juttuni. Mutta en ole myöskään kaikenkirjavan ystävä, en esimerkiksi tykkää tapeteista jotka ovat liian viliseviä, enkä juurikaan harrasta printtikuvioita; en vaatteissani enkä sisustustekstiileissä.

Tästä huolimatta minulla on ollut aika pinttynyt ajatus siitä, että seinien oikea väri on aina valkoinen. Perustelut: valkoinen on paras tausta taiteelle (ajatelkaa vaikka museoita) ja valkoinen rauhoittaa, jos huoneessa on paljon muuta väriä. Olen aina asunut kodeissa, joissa on ollut etupäässä valkoiset seinät, ehkä sekin vaikuttaa asiaan. Erityisesti olen ollut paperinvalkoisen ystävä, maalarinvalkoista olen aina inhonnut, sillä se taittaa harmaaseen ja harmaa taas tuntuu seinissä masentavalta. Ajatusta valkoisista seinistä en ole koskaan aiemmin kyseenalaistanut. Nyt kuitenkin oli aika muuttua.

Vessan seinä testivaiheessa. Tummat värit hylättiin nopeasti, mutta oli hyvä idea testata niitä.

En ole ihan varma, mistä kaikki lähti liikkeelle. Edellinen keittiömmekin oli valkoinen ja kiiltävä. Sellainen oli muotia reilut 10 vuotta sitten, kun keittiötä viimeksi laitettiin. Vuosien myötä niin muoti kuin oma makukin on kehittynyt, joten tällä kertaa suunnittelussa lähdettiin liikkeelle siitä, että kaappien ovet voisivat olla muutakin kuin sileää valkoista. Kiiltävä pinta on sivumennen sanoen helppo pitää puhtaana, jos on valmis heilumaan riepu kädessä joka päivä. Itse en ole, joten vaihtoehdot olivat tervetulleita. Selailimme paljon sisustuslehtiä inspiraatiomielessä, etenkin ei-suomalaisia, ja puoliso viehättyi täyspuisista keittiöistä. Valitsimme lopulta tammen, sillä sitä meillä oli ennestään muuallakin. Keittiöstä on nähty vasta mallipala, sillä yhtäkään kalustetta ei ole vielä asennettu, joten lopputulosta voi vasta kuvitella. Ennen meillä oli joka tapauksessa valkoinen keittiö, johon tuli väriä kaakeleilla ja puisilla tasoilla. Nyt meille tulee puunvärinen keittiö, jossa on valkoinen taso ja kaakelit.

Kun yksi pinttynyt ajatus oli valkoisen keittiön myötä hylätty, oli helppo jatkaa samalla tiellä. Kiinnostuin siitä, millaisia sävyjä 50-luvulla suosittiin sisustuksessa, sillä halusin uusien värien kunnioittavan aikakauden tyyliä, vaikka ne eivät täsmälleen alkuperäisiä olisivatkaan. Etsin tietoa lukemalla, juttelemalla asiantuntijoiden kanssa ja tutkimalla värikarttoja (tässä mm. yksi), joita on tehty eri aikakausien mukaan. Kun asunnostamme purettiin pois vanhoja seiniä ja kalusteita, alta paljastui alkuperäisiä maalikerroksia. Aika hauskasti kävi niin, että olin sattumalta intuitiivisesti valinnut sellaisia sävyjä, jotka olivat hämmästyttävän lähellä alkuperäisiä.

Kuten aiemmin kirjoitin, halusin olohuoneeseen edelleen valkoiset, mutta ei täysin valkoiset vaan lämpimämmät ja kotoisammat seinät. Makuuhuoneemme vaihtaa paikkaa, ja uusi sijainti on hyvin varjoisa. Halusin sinnekin valoisan mutta pehmeän värin, ja lopulta olohuoneen testereiden joukosta löytyi myös makuuhuoneen väri, Tikkurilan Gardenia. Testasimme maaleja myös makkarin seinään, samoin kuin olohuoneen, koska värit näyttävät erilaisilta varjoisassa tai valoisassa huoneessa.

Lapset halusivat pinkin vessan, ja sen he saavat (sävy: Little Greenen Pink Slip). Pikkuisesta vessasta tulee heleän vaaleanpunainen, myös katto maalataan samalla värillä. Toisesta WC:stä tulee turkoosi. Kyseinen vessa toimi testipaikkana lukuisille väreille, sillä mietimme aluksi myös tumman vihreää, erilaisia sinisiä ja vaaleampia vihreitä. Vaalea turkoosi voitti, ja aion myöhemmin hankkia sen seinälle Georgia O’Keeffen taidejulisteen, jossa samat sävyt toistuvat.

Lisää väriä! Kodinhoitohuone edistyy, nyt meillä on kaakelit! Nämä ovat Pukkilasta, jos joku himoitsee samanlaisia. En muista nimeä.

Puolisolla oli vankka ja hieman yllättävä visio työhuoneen kaksivärisistä seinistä, joten nyt huoneen alaosa on tummempaa vihreää ja yläosa vaaleampaa. Raja kulkee täsmälleen kultaisen leikkauksen kohdalla, ja huone näyttää jo nyt hyvältä, vaikka se onkin vielä keskeneräinen ja täynnä säilössä olevia huonekaluja. Työhuoneen vaaleampi sävy toistuu kodinhoitohuoneen seinässä. Sitä puolestaan tehostaa kirkkaan turkoosit kaakelit, joita tosin ei ole vielä asennettu. Kaapistot ovat valkoiset, joten yleisilmeestä tulee raikas.

Lopputuloksena voidaan todeta, että remontin jälkeen tavallista valkoista löytyy enää sieltä, minne remontti ei tällä kertaa yltänyt. Tosin nekin huoneet remontoidaan, kunhan tämä urakka saadaan ensin valmiiksi. Kyseessä on lastenhuoneet, ja jälkikasvu saa valita värinsä ja tapettinsa kohtuullisen vapaasti, vaikka pidätänkin veto-oikeuden itselläni. Joka tapauksessa olo on vapautunut. On hauskaa päästä irti mielipiteistä, joille ei ole ollut järkevää perustelua, paitsi että aina ennenkin on tehty näin. Värit ovat ihania!

Onko sisustaminen vaikeaa?

Julkaistu , kirjoittanut
3

Olen pohdiskellut paljon sisustamista. Hesarissa oli juuri tv:stä tutun sisustussuunnittelijan haastattelu, joka oli minusta varsin ärsyttävä. Suunnittelija tuntui ajattelevan, että vähän kaikenlainen sisustaminen on huonoa, sillä osansa saivat niin vaaleat värit, Alvar Aalto, perinteet, tunnetut nimet ja kaikki muutkin. Minulle jäi epäselväksi, mikä sitten olisi hänen mielestään ollut sitä hyvää sisustamista, paitsi ehkä sellainen, mitä kenelläkään muulla ei ole. Sitten luin eräästä blogista mielenkiintoisen kirjoituksen, jossa tuskailtiin sitä, että sisustamiselle on hirveä kynnys, kun kaikkien muiden kodit näyttävät aina paljon paremmilta kuin oma. Että sisustaminen on vaikeaa, mutta samaan aikaan tuntuu siltä, että kaikkien pitäisi sitä jotenkin ”luonnostaan” osata.

Minähän en tunnetusti pidä itseäni minään sisustajana. Sisustaminen harrastuksena on suunnilleen yhtä vieras ajatus, kuin shoppailu harrastuksena. Tämä lienee temperamenttiin liittyvä kysymys myös, sillä en ole helposti kyllästyvää sorttia. Ajatus siitä, että ostaa ostaa sohvan loppuelämäksi on ihan luonteva. En ole koskaan varsinaisesti kyllästynyt sisustukseemme, sitä on muutettu pikemminkin käytännöllisyyden tarpeista lähtien, tai sitten elämäntilanteen muuttuessa. Tästä huolimatta meillä on omasta mielestäni hyvin kaunis koti. Pidän kaikista huonekaluista, pidän tunnelmasta, pidän tyylistä, joka meillä on. Mutta meillä näyttää aika erilaiselta, kuin sisustuslehtien kodeissa, ja hyvin erilaiselta kuin somen ”influenssereilla”.

Kahdeksan erilaista ruukkua, muovia, keramiikkaa, ja sitten tuo foliosysteemi; neljää eri väriä ja tietysti jokaisessa eri näköinen kasvi. Eikä suunnittelun hiventäkään. Ihan hyvä, tällä mennään.

Olen miettinyt, miksi olen niin tyytyväinen kotiimme, vaikka en olekaan sitä erityisen päämäärätietoisesti sisustanut, enkä aihetta harrastanut. Luulen, että siihen on useampikin syy. Ensinnäkin minulla on selkeä maku (ja hyväksi onneksi puolisolla on melko samanlainen). Tiedän, minkälaisista asioista tykkään, ja mistä taas en. Pidän esimerkiksi: 30-, 40- ja 50-luvuista, käsityöstä, käytännöllisyydestä, taiteesta, puusta, huonekasveista, valkoisista seinistä ja selkeydestä. Sen sijaan en pidä ultramodernista muotoilusta, yksivärisyydestä, muovista, jäljitelmistä enkä beigestä. Lyhyesti sanottuna minun on helppo sanoa, onko jokin esine omasta mielestäni ruma vai kaunis. Toiseksi en oikeastaan piittaa lainkaan siitä, ovatko nämä tykkäämäni asiat muodissa vai eivät, tai sisustaako joku muu samaan tyyliin. Sisustuslehtien kuvia on hauska selailla, mutta en muista, että olisin koskaan kokenut kotikateutta niitä katsellessa. Meillä näyttää erilaiselta kuin lehdissä tai blogeissa, mutta mielestäni niin pitää ollakin. Oman kodin pitää näyttää juuri sellaiselta, kuin itse tahtoo.

Kolmanneksi uskon vakaasti siihen, että mikä tahansa sisustus näyttää hyvältä, jos kaikki ylimääräiset tavarat ja sotkut on siivottu pois silmistä. Katsokaa huviksenne niitä sisustuslehtien kuvia, ja pankaa merkille montako takkia roikkuu eteisen naulakossa. Lyön vetoa, että korkeintaan kolme, vaikka asunnossa majailisi viisihenkinen perhe. Näyttää kuvassa hyvältä, mutta ei ole realismia. Neljäs syy tyytyväisyyteeni lienee perfektionismin puute sisustuksen suhteen. Katson tässä paraikaa ikkunalaudalle, jossa kahdeksan huonekasvia seisoo rivissä, jokainen erilaisessa ruukussa. Tällainen sekamelska lienee sisustusfanaatikon painajainen, mutta minua asia ei liiemmin häiritse. Siis tiedostan toki, että olisihan kokonaisuus tyylikkäämpi, jos ruukkuja ei olisi ihan noin montaa sorttia, mutta asia on minusta niin vähäpätöinen, etten jaksa tehdä sille mitään.

Pidän siitä, että kodissa on kerroksia ja tarinoita. Tämä olikin ainoa asia, josta oli Hesarin haastattelun kanssa samaa mieltä. Toki tämä on vain minun mielipiteeni, mutta arvelen että jos sisustaa huoneen kerralla alusta loppuun, se edustaa helposti juuri tämän hetken trendejä, jotka sitten parin vuoden päästä alkavat näyttää aikansa eläneiltä. Sitten ehkä hiipii se kyllästyminen, ja mieli vaihtaa koko homma taas johonkin uuteen. Etenkin silloin, jos lähtökohtana ei ole ollut oma, vakaa maku, vaan on tavoiteltu jotain somessa nähtyä kuvaa. Sen sijaan jos sisustus rakentuu hissukseen vuosien varrella, niin että päällekkäin on uutta ja vanhaa, lopputulos on luontevampi. Huonekalut alkavat mukautua toisiinsa, kun uusien hankintojen on sovittava niihin, mitä kotona jo on. Hankinnoissa auttaa, jos tietää mistä tykkää, ja sitten on tyytyväinen siihen.

Ei ole mikään rikos käyttää ammattilaista apuna. Arkkitehti tai suunnittelija osaa katsoa mittasuhteita, värejä ja materiaaleja eri silmin kuin maallikko. Heillä on ymmärrystä visuaalisille lainalaisuuksille, ja kokemusta toimivista ratkaisuista. Sellaista tietotaitoa kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Minäkin olen tehnyt niin etenkin silloin, kun tiloista pitäisi saada toimivia kokonaisuuksia. Parhaiten yhteistyö toimii mielestäni silloin, kun itsellä on jonkinlainen visio toivotusta lopputuloksesta, ja juuri se oma näkemys siitä, millainen tyyli miellyttää silmää eniten. Sähköremontin yhteydessä remontoimme eteisen. Sinne oli huutokaupasta ostettu massiivinen ja vanha vaatekaappi, joka mahtui yhteen ainoaan nurkkaan. Rakastan sitä kaappia, mutta en olisi osannut suunnitella sen ympärille sopivia hyllyjä ja yläkaappeja ilman ammattilaisen apua. Sisustussuunnittelja osasi piirtää kaapin ympärille toimivan ja kauniin kokonaisuuden, kun minä olin ensin kertonut, mitä tavaroita siellä pitäisi mahtua säilyttämään.

Jos sisustaminen aiheuttaa paineita, neuvoni olisi selvittää ensin, millainen on oma maku, ja sitten pysytellä ylpeästi siinä. Jos se on Marimekko, Alvar Aalto ja Festivo-sarja, niin sitten on, sanoipa tv:stä tuttu guru mitä tahansa. Jos se on kulta ja krumeluuri, niin hyvä! Jos se on vaaleasti sävy sävyyn, niin yhtä hyvä! Olennaisintahan on, että kodissaan viihtyy itse. Neuvoisin myös lopettamaan sisustuslehtien selailun ja poistumaan somesta, mikäli ne aiheuttavat niitä paineita. Tämä ratkaisu on sitä paitsi ilmainen. Mistä ei tiedä, siitä ei kärsi! Yleensä en kyllä anna sisustusneuvoja, sillä kuten sanottu, en ole mikään sisustaja.

Tunnistaako joku näitä sisustamiseen liittyviä paineita, vai oletteko trendeistä yhtä autuaan tietämättömiä kuin minä?

Sisustuslehden vaeltavat syreenit

Julkaistu , kirjoittanut
8

Tartuin kampaajalla innokkaasti Avotakkaan. Kyseessä taisi olla uusin numero, ja tällä kertaa katselin kuvia aivan eri silmin kuin ennen. Erityisesti minua kiinnosti se ”stailaus”, josta viime viikolla oli paljon keskustelua. Eikä Avotakka pettänyt. Heti ensimmäisestä jutusta löysin ihmeelliset vaeltavat syreenit.

Jutussa esiteltiin kaunista kotia. Minua kiinnosti kuitenkin heti ensimmäisessä kuvassa näkyvä suuri syreenikimppu. En tiedä olivatko kukat kaupasta vai kotipihasta peräisin, mutta kimppu oli näyttävä ja upea. Joukossa oli myös muita kukkia, joten päättelin että kukkakaupan kautta oli kurvattu joka tapauksessa. Mutta mielenkiintoista näissä kukkasissa oli, että ne olivat löytäneet tiensä melkein jokaiseen kuvaan.

Ensimmäisessä ne olivat tosiaan koko kuvan keskipisteenä ikkunalaudalla. Seuraavassa kuvassa kimpusta oli otettu pari oksaa, jotka esiintyivät toisessa maljakossa muistaakseni olohuoneen pöydällä. Mutta kas kummaa, kolmannessa kuvassa sama maljakko oli vaeltanut olohuoneen pöydältä somistamaan keittiön työtasoa.

Kas näin. Se kerta, kun meillä oli pitopalvelu, joka hoiti kattauksen, ja olin tilannut kukkakaupasta tuon asetelman. Lisää vain pehmeä filtteri valokuvaan, ja kaikki näyttää upealta.

Eikä siinä kaikki. Myös olohuoneen rahi vaihtoi paikkaa kuvasta toiseen. Ensin se oli yhdessä paikassa, mutta myöhemmin se oli siirretty toiselle puolelle huonetta. Se rahi muuten hymyilytti, koska epäilen, että meillä on samanlainen. En voi olla varma, koska meidän rahi on puolison heräteostos kalusteliikkeen nettialesta, enkä pysty sanomaan kenen suunnittelema se on tai minkä merkkinen se on. Mutta kuvissa esiintyvä rahi näytti niin samalta, että tuli mieleen, olikohan omistaja ostanut sen samasta alesta. Tässäpä muuten syy, miksi kodit näyttävät samanlaisilta – ihmiset ostavat sitä mitä on kaupassa tarjolla.

Nämä olivat pieniä juttuja, mutta nyt kun niitä osaa katsoa, sisustuslehtien kuvat näyttävät ihan erilaisilta kuin ennen. Oikeasti kukaan ei nostele kukkavaasia huoneesta toiseen pitkin päivää, mutta kuvissa niin tehdään. Vastedes katson kaikkia sisustuskuvia samalla tavalla, näitä hauskoja epäloogisuuksia etsien. Samalla tavalla mietin varmasti myös sitä, että mitä näkyykään typötyhjällä keittiöntasolla tavallisena arkipäivänä. Harvoin näissä esittelykeittiöissä nimittäin näkee leivänpaahdinta, kahvikonetta, talouspaperirullaa, tiskiharjaa, tiskirättiä tai kuplavesikonetta, vaikka suurimmassa osassa kodeista ainakin yksi tai kaksi näistä on normaalisti näkyvillä. Kuinka monessa keittiössä on oikeasti laskutilaa niin paljon, että vaasillinen syreenejä mahtuisi sinne mukavasti? Epäilen, että vaasin tilalla seisoisi normaalisi vedenkeitin.

Minulla on sellainen olo, kuin olisin ratkaissut jonkun salakielen koodin. Tämä on siis se kaava, jolla sisustuslehtien todellisuus luodaan: siivotaan kovasti, ja sitten vain siirrellään syreenivaasia huoneesta toiseen. Helppoa! Siihen pystyy kuka tahansa, joka viitsii nähdä vaivaa. Pois siis kotihäpeä. Uskon, että mistä tahansa kodista saa tällä tekniikalla avotakkakelpoisen.

Sisustuslehtien kuvat eivät ole totta

Julkaistu , kirjoittanut
14

Noin vuosi sitten eräs tuttava ehdotti, että meidän täydellisen muodonmuutoksen kokenut eteinen sopisi sisustuslehteen jutuksi. Innostuin ajatuksesta aluksi, ja viestittelin kuvaajan kanssa, joka olisi tullut juttua tekemään. Lähetin hänelle ennen ja jälkeen -kuvia ja kerroin vähän projektista. Eteisemme onkin nyt remontin jäljiltä minun makuuni tosi kiva ja käytännöllinen, ja ajattelin että mikäpä siinä, voisihan siitä vaikka tehdäkin jutun.

Kuvaaja tarkasteli lähettämiäni kuvia, ja kysyi sitten, mikä on tuo tumma alue tuossa keskellä. Vastasin että se on kuramattoa, joka suojaa parkettia. Kuvaaja vastasi, että saahan sen siitä pois? No saa toki, sehän on vain pelkkä matto. Mutta tässä kohdassa innostukseni alkoi hiipua. Tajusin äkkiä, että tällä tavalla kaikki kodit stailataan sisustuslehtien kuvia varten. Eivät ne välttämättä oikeasti olekaan ihan niin täydellisiä, kuin miltä ne näyttävät. Suurin osa ihmisistä varmaankin käyttää tiskirättiä, kuramattoa ja muita arkea helpottavia tavaroita, jotka eivät vain yleensä ole erityisen näyttäviä. Kaikki sellaiset siivotaan kuvista pois, jolloin jäljelle jää se ylimaallinen siisteys ja se sellainen ihmeellinen tyhjyys, kun huoneissa ei ole mitään arkista. Jopa se ”särmä”, jota huoneista löytyy, on  tarkasti harkittua ja vähän keinotekoista. Kuramatto ei kelpaa särmäksi, vaan sisustuskuvissa sitä edustavat siirtolavoista tuunatut sohvapöydät ja kivenmurikat tarjottimella.

 

Tässä tämä tumma alue, toiselta nimeltään kuramatto, suojaamassa lattiaa siinä kohdassa, jossa riisutaan kengät.

Minä vähäsen tuohduin kuvaajan kysymyksestä, vaikka hän ei tietenkään voinut sitä tietää. Meidän kuramatto on tosi hyvä! Se on itse ostettu Etolasta, leikattu ja askarreltu juuri oikean kokoiseksi ja jopa väri on huolella valittu, niin että se sopii käytävämattoon, joka myös on eteisessä. Ajattelin, että jos käytännöllinen kuramatto eteisessä ei kelpaa valtakunnalliseen sisustuslehteen, niin antaa olla. En oikeastaan tahdo olla mukana luomassa sellaista täydellisyyden illuusiota, jossa edes kenkiin ei tartu rapaa. Tuota kuramattoa ei nimittäin ikinä normaalissa elämässä oteta pois paikaltaan. En ota sitä pois, vaikka olisi miten hienot juhlat, ja koti puunattu viimeisen päälle. Eikä sitä tarvitse ottaa pois, koska se on hyvä ja siisti ja käytännöllinen. Muodonmuutosjuttu meidän eteisestä jäi tekemättä.

Tämä tapahtuma palasi mieleen, kun aloin äskettäin perehtyä sisustamiseen harrastuksena. Kun selaan blogeja ja instatilejä, niistä huokuva täydellisyys johtaa ajatukset väistämättä siihen, että noistakin kuvista lienee jokunen kuramatto poistettu. Kenties maustehyllyä on kuvaa varten harvennettu ja torkkupeittoa on aseteltu useampi tovi. Peikonlehdestä on käännetty juuri paras puoli kuvaan päin ja eteisen lattialta nostettu kaikki kengät jonnekin piiloon. Ja kuka sitä tietää, millainen kaaos kuvaajan takaa löytyy, vaikka kameran etupuolella näyttääkin hienolta?

Tässä näkyy eteisen matot vierekkäin. Valitsin kuramaton värin niin, että se sopisi yhteen tuon varsinaisen käytävämaton kanssa.

Näitä lehtien ja instatilien kuvia katsoessa tuntuu siltä, että kuvat on luotu vain sitä hetkeä varten. Oikeasti useimmat meistä asuvat kodeissaan, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki ei ole jatkuvasti niin tiptop. Veikkaan, että tämä on useimmiten todellisuus kiiltävien kuvien takana. Ennen kuin alkaa tuntea kotihäpeää verratessaan omia nurkkia tuohon kuvatodellisuuteen, kannattaa muistaa, että lehtien ja instatilien tarkoitus on usein myydä unelmia ja usein ihan konkreettisia tavaroitakin. Kummatkin käyvät paremmin kaupaksi (lähes epätodellisen) harmonisissa kuvissa, joilla ei välttämättä ole tavallisen arjen kanssa juuri tekemistä.

Millaisia ajatuksia sisustuslehtien ja sosiaalisen median sisustuskuvat teissä herättävät? Jos itse julkaiset sisustuskuvia, miten ”stailaat” sitä? (Tuosta ylemmästä kuvasta nostin yhden K-kaupan muovikassin syrjään. Siellä oli kumisaappaat sisällä.)

Mitä sisustaminen tarkoittaa?

Julkaistu , kirjoittanut
20

Sisustaminen kiehtoo minua loputtomasti. En jotenkin saa siitä kiinni. Mitä se tarkoittaa? Mitä sellainen ihminen käytännössä tekee, joka harrastaa sisustamista? Jos harrastaa vaikkapa käsitöitä, niin silloin ompelee, neuloo tai tekee vaikkapa tilkkutöitä. Mutta mitä sisustajat tekevät? Vaihtelevatko he kotona tavaroiden paikkoja iltaisin? Ostavat uusia huonekaluja ja myyvät vanhoja pois? En oikeasti tiedä, mutta sisustaminen kiehtoo teemana kovasti.

Se, mitä itse ymmärrän oman kodin sisustamisella, liittyy useimmiten siihen, että pyrin parantamaan asumismukavuutta. Pimeään nurkkaan tarvitaan lisää valoa, tavaroille siistimpi säilytyspaikka, tai käytävälle lisää kulkutilaa. Tämä parannus pyritään sitten toteuttamaan niin, että lopputulos miellyttää silmää eikä johda konkurssiin. Välillä ratkaisu löytyy Ikeasta, välillä designkaupasta ja välillä mummon vintiltä. Joskus se on vain sitä, että raivataan tavaroita pois kodista. Johtoajatus kuitenkin on, että ratkaisu olisi mahdollisimman pitkäikäinen. En pidä väliaikaisratkaisuista, enkä yleensä hanki mitään ”sinne päin” olevaa vain siksi, että jokin ratkaisu saataisiin aikaan. Mieluummin olen ilman, ja odotan että löydän sellaisen tavaran, johon olen valmis sitoutumaan loppuiäksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta on meidän sohva. Ostimme sen puolison kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin melkein 20 vuotta sitten. Se oli Skannon esittelykappale ja siksi suhteellisen halpa, olihan sitä tavallaan jo käytetty. Sohva on palvellut uskollisesti siitä lähtien, emmekä ole aikeissa luopua siitä. Se on kuitenkin aika dominoiva ilmestys: punaisia, ruskeita, keltaisia ja turkooseja raitoja pellavanvärisellä pohjalla ja muhkea kolmen istuttava leveys. Sohva on siis määritellyt muita olohuoneen sisustusratkaisuja aika paljon, sillä olen halunnut, että muut huonekalut eivät visuaalisesti riitelisi kovasti sen kanssa. Tässä mielessä olen kyllä ”sisustanut”, eli olohuoneen huonekaluiksi on kerääntynyt sellaisia tuoleja ja pöytiä, jotka eivät esimerkiksi ole täydellisen erilaista värimaailmaa. Tai itse asiassa sitäkin on tapahtunut. Puoliso osti vastikään rahin, joka on tummansinistä samettia. Olohuoneessa ei ole mitään muuta sinistä eikä samettiakaan, mutta se on minusta silti ihan hyvä. Tätä tarkoitan, kun sanon etten tiedä mitä sisustaminen tarkoittaa.

Tämä on lavastamaton ja käsittelemätön kuva olohuoneestamme. Rahi on pari vuotta vanha, sohva ja verhot liki 20 vuotta. Rahapuun ikä tuntematon. Sohvan ja verhon kuosien yhdistämistä ei ole mietitty minuuttiakaan. Ne ovat vain itsekseen yhdistyneet.

Pohdin nyt sellaista, että miten sisustusharrastajat toimivat? Hankkivatko hekin huonekaluja loppuiäksi, vai pikemminkin vastaamaan sen hetkistä makua? Ja jos huonekaluja hankitaan palvelemaan mahdollisimman pitkään, eikö sisustus tule jossain vaiheessa valmiiksi? Eihän huoneeseen määräänsä enempää tavaraa mahdu. Mitä sisustajat sitten tekevät? Tämä ehkä kuulostaa vähän hassulta, mutta mietin tätä ihan oikeasti. Lähtöoletukseni on, että hankinnat tehdään yleensä enemmän kestämään aikaa kuin vaihdettavaksi parin vuoden välein. Vai olenko sittenkin väärässä?

Kyselin vinkkejä sisustusblogeihin, ja minut ohjattiin lempeästi instagramin pariin, siellä kuulemma kannattaa nykyisin seurata aihetta. Menin katsomaan, ja laitoin hakuun #sisustus, koska olen kiinnostunut etenkin suomalaisista kodeista. Tuli sellainen mielikuva, että sisustaminen tarkoittaa monelle jonkinlaista yhtenäistä teemaa, tyyliä tai värimaailmaa, joka kattaa koko kodin. Kodin kaikki pinnat, tekstiilit ja jopa taulut on sovitettu tiettyyn tyyliin, usein hyvin vaaleaan ja harmoniseen. Tai sitten toinen ääripää; kun hakuun laittaa #värikäskoti, vaikuttaa siltä, että värikäs koti tarkoittaa sitä, että kaikki mahdolliset värit ja kuosit on liitetty yhteen. Vierekkäin on ruusut, raidat, ruudut ja riikinkukot iloisessa sekamelskassa. #skandinaavinenkoti puolestaan tarkoittaa, että kaikki on valkoista, vaaleaa puuta ja siellä täällä mustaa. Astiat ovat Iittalan ja Arabian, ja tekstiilit Marimekkoa. Vaikuttaa siltä, että myös tietyt maljakot, kynttilänjalat ja matot vilahtelevat monissa kauniissa asetelmissa tyylistä riippumatta.

Jos siellä lukijoissa on ihmisiä, joille sisustaminen on harrastus, niin olisi kiva kuulla, mitä se teille merkitsee. Mitä sisustaminen käytännössä tarkoittaa? Mitä silloin tehdään, kun sisustetaan? Kirjoitan aiheesta varmasti lisää sitten, kun ymmärrän paremmin, mistä on kyse.

Ostin Mujin diffuuserin

Julkaistu , kirjoittanut
12

Minulla on kaksijakoinen suhtautuminen tuoksuihin, etenkin kodin tuoksuihin. En pidä ollenkaan synteettisistä tuoksuista, joita tapaa esim. pesuaineissa, tuoksukynttilöissä ja usein kosmetiikassa. Sen sijaan pidän paljonkin luonnollisista tuoksuista, kuten kukista ja eteerisistä öljyistä. Toisaalta haluan esimerkiksi pyykin olevan mahdollisimman tuoksutonta, toisaalta pidän laventelipussia liinavaatekaapissa.

Olen nyt jonkin aikaa nauttinut Mujin tuoksudiffuuserista, jonka ostin pitkällisen harkinnan tuloksena. Kyseessä on muovinen pönttö, jonka sisälle laitetaan vettä ja halutessa myös muutama tippa eteeristä öljyä. Sähköllä toimiva laite käyttää ultraääntä muodostamaan vedestä viileää vesihöyryä, jonka mukana myös tuoksu tulee ilmaan. Ostin kaikista isoimman laitteen, johon mahtuu noin 3dl vettä. Siitä riittää höyryä useammaksi tunniksi. Laitteesta voi valita, haluaako höyryä 30, 60, 120 vai 180 minuuttia kerrallaan. Samoin voi valita, haluaako laitteen valaisevan vai ei. Vaihtoehdot ovat kirkas, himmeä tai ei ollenkaan valoa. Näitä diffuusereita on toki muitakin merkkejä saatavilla. En tällä kertaa jaksanut ruveta tutkailemaan aihetta hirveän syvällisesti, vaan luotin siihen, että koska laite on yksi Mujin myydyimmistä tuotteista, se on varmaan ihan hyvä.

Tällainen puhiseva pönttö se on.

Tykkään tästä uudesta vekottimestani älyttömästi. Muistan, että hankin ensimmäisen tuoksulyhdyn jo joskus alle parikymppisenä. Ne vain olivat aika hankalia; sisälle piti laittaa tuikkukynttilä, vesisäiliöön ei mahtunut kuin tilkka, ja sitten kun se haihtui loppuun, öljyllä oli taipumus palaa kiinni astian pohjaan. Omistin niitä parikin vuosien varrella, mutta epäkäytännöllisyydestä johtuen niiden käyttö hiipui, vaikka ajatuksena tykkäsin kyllä. Sen sijaan tämä uusi laite on kätevä. Se sammuu itsestään kun vettä ei enää ole, tai sitten kun ajastimen aika on lopussa. Vesihöyry on viileää, eikä kynttilöiden kanssa tarvitse pelata. Laite tohottaa höyryä ilmaan kuin pieni ilmankostutin. Tuoksun määrää voi säädellä sen mukaan, montako tippaa öljyä sisälle laittaa.

Tämä vanha systeemi oli kyllä epäkätevä. Uusi on parempi!

On hassua, että tuoksukynttilöistä saan lähinnä päänsäryn, mutta pari tippaa eteeristä greippiöljyä vesihöyryn mukana saa vain hyvälle tuulelle. Illat ovat jo niin valoisia, että valaisinominaisuutta en ole vielä käyttänyt, mutta laitteesta tulee oikein miellyttävä, pehmeä valo. Sille lienee käyttöä enemmän sitten, kun illat jälleen pimenevät. Ääntä laite ei juurikaan pidä. Siitä kuuluu vähän liplatusta, kun vesi liikkuu säiliössä sekä pientä puhinaa. Ulkomuodoltaan se on Mujin tavaroiden tapaan pelkistetty ja neutraali. Ulkonäkö oli yksi syy, miksi en lähtenyt etsimään sen enempää, sillä tämä laite miellytti silmää. Siinä on vain kaksi nappulaa, ei vilkkuvia merkkivaloja eikä mitään ylimääräistä muutenkaan.  Säilytän diffuuseria ikkunalaudalla silloin, kun se ei ole käytössä, mutta laite on sen verran pieni, että sen voisi myös laittaa kaappiin, jos sen haluaa pois silmistä.

Muji on aika ovela kauppa. Siellä myydään paljon sellaista, mitä ensin en usko tarvitsevani ollenkaan, mutta sitten jossain vaiheessa huomaan kuitenkin haluavani. Näin kävi diffuuserillekin, en ensin tajunnut sen hauskuutta ollenkaan, ja nyt tykkään kovasti. Tykkään myös näistä tuoksuista, joissa ei ole teollista vivahdetta ollenkaan, vaan sitruuna tuoksuu samalta kuin tuore sitruuna, ja eucalyptus eucalyptukselta. Haaveilen ruusuöljystä, joka tosin on kauhean kallista.

Onko siellä muita tuoksujen ystäviä? Tai onko joku muukin kokeillut diffuuseria?

Viikon vinkit: Konmarikauppa, käytetyt vaatteet ja vuoden värit

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tämä uutinen oli kyllä hauska: Marie Kondo on avannut oman verkkokaupan, jossa myydään tavaroita ihmisten koteihin. Ajatus on yhtä aikaa täysin looginen sekä ihan hullunkurinen. Kondo on määrätietoisesti rakentanut brändiään maailmalla, ja hän on todella taitavasti tuotteistanut sinänsä ihan tavallisen tavaroiden raivaamisen. Bisnesnäkökulmasta verkkokauppa on itsestäänselvä vaihe. Aina löytyy ihmisiä, jotka haluavat ostaa ”julkkistavaroita”. Laulajat myyvät hajuvesiä, vaikkei sillä ole mitään tekemistä heidän varsinaisen osaamisensa kanssa, joten onko sen kummallisempaa, jos Marie Kondo myy kodintavaroita? Mutta onhan se todella hassua, että ihminen joka kirjoissaan kuvailee niitä säkkimääriä, jotka asiakkaat ovat hänen johdollaan kodistaan poistaneet, myy nyt oletettavasti samoille asiakkaille uusia tavaroita heidän kotejaan täyttämään. (YLE)

Tässä pitkässä artikkelissa kerrotaan, miten kävi kun toimittaja yritti löytää uuden lempineuleen käytettynä. Matkan varrella tulee runsaasti tietoa käytettyjen vaatteiden markkinoista, sekä vaatteiden käytöstä muutenkin. Jutussa mm. mainitaan, että yli puolet pikamuodista heitetään pois alle vuoden sisällä. Sitten tilalle ostetaan oletettavasti uutta. Suosittelen tätä artikkelia, jos vaateasiat kiinnostavat. (MeNaiset)

En selvästikään ole tämän viimeisen jutun kohdeyleisöä, ja oikeastaan linkkaan sen tähän juuri siksi. Tässä kerrotaan, mitkä ovat vuoden 2019-2020 trendivärit sisustuksessa. (Kuulemma sininen, oliivinvihreä ja beige.) Jutussa kerrotaan, miten näillä väreillä voi sisustaa ja miten seiniä maalata. Minulle on täysin uusi idea, että sisustuksessa pitäisi seurata muoteja! Ja vieläpä näin, että joku ulkopuolelta kertoo, että nämä värit ovat nyt muotia, ja että sitten niitä hankittaisiin kotiin. Kiehtovaa! Itse sisustan vain lempiväreilläni, joten tällainen ajattelu ei ole koskaan tullut mieleen. (Kotiliesi)

Viikon vinkit: vuorokausirytmin muutos, valkoinen blogikoti sekä halpisvaatteiden himo

Julkaistu , kirjoittanut
4

Talviaika vaihtui tänään, ja tässä jutussa kerrotaan, miten omaan vuorokausirytmiin voi vaikuttaa itse. Osa miestä on luonnostaan aamu- tai iltavirkumpia, mutta omilla valinnoilla rytmiä on mahdollista aikaistaa tai myöhäistää. (YLE)

Iltalehdessä kirjoitetaan mielenkiintoisesti ”valkoisesta blogikodista”, joka siis ilmeisesti ei enää ole muodissa. Tämä on mielenkiintoinen juttu, sillä tässä luetellaan erinäisiä huonekaluja, jotka ovat jutun mukaan olleet hyvin suosittuja, ja nyt kun niistä on tullut liian suosittuja, ne eivät enää olekaan persoonallisia. Vedän tästä sen johtopäätöksen, että sisustusharrastuksella tähdätään siis persoonalliseen, mutta kuitenkin yleiseen. Taito on sitten tasapainotella sen kanssa, etteivät omat valinnat ole liian suosittuja, mutta kuitenkin muodikkaita. Kuulostaa hurjan vaikealta minusta. Toisaalta noita klassikkohuonekaluja on minusta turha hävetä, jos itse tykkää niistä. Ei se vähennä muotoilun arvoa, jos joku muukin tykkää! Klassikoissa on sitä paitsi se hyvä puoli, että jos kuitenkin joskus niihin kyllästyy, ne saa kyllä kaupaksi kirppiksellä.

Tämä viimeinen juttu on aika surullinen. Ilmeisesti ihmisten himo halpojen vaatteiden suhteen on niin hirveä, että koko kauppa on avajaisten jälkeen kuin hävityksen kauhistus. Tämä vaatemerkki on minulle täysin tuntematon, mutta ihmiset hyvät – on aivan sama mitä niskalapussa lukee! Neljän euron pyjama ei ole sen parempi olipa se sitten Lidlin tai jonkun muodikkaan ketjun myymälästä hankittu. Tuotantotavat, -kustannukset ja vaatteen laatu ovat ihan samanlaisia. Jos vaate maksaa neljä euroa uutena, voi olla jokseenkin varma, että tuotantoketju ei ole kestävä, ekologinen tai eettinen.

Tällä viikolla kirjoitin blogissa siitä, miten kosmetiikan ostolakko on sujunut, sekä otin kantaa kuumana kiehuvaan Stockkan kangaskassi -keskusteluun.

Uusimmassa podcastissa puolestaan kodin tuskastuttavimmasta tavararyhmästä, eli papereista. Selvitin tällä viikolla monta kiloa tärkeitä papereita, ja kerron podcastissa tuoreeltaan, miksi tämä on homma jota todellakin inhoan.

Riippuva puutarha eli kuinka sain sisustusidean

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen selvästi saanut osan normaalista syysenergiastani takaisin, sillä lähdin tänään sisustusostoksille. Tämä on jokseenkin ennenkuulumatonta. Aion silti toteuttaa – tai ainakin yrittää toteuttaa – tämän vision, jota olen kehitellyt kesästä asti. Haluaisin olohuoneeseen riippuvan puutarhan.

Minusta viherseinät ovat valtavan hienoja. Jos se olisi mahdollista, haluaisin sellaisen kotiini, mutta valitettavasti se on käytännössä mahdotonta. Tykkään viherkasveista, ja minulla onkin niitä runsaasti. Olen varma, että ne ovat monella tavalla terveellisiä ihmiselle. Ne ovat kauniita, ne puhdistavat huoneilmaa ja mielestäni voin paremmin, kun ympärillä on jotain elävää vihreää. Kaikki tietävät metsäkävelyjen laskevan verenpainetta ja rauhoittavan mieltä, ja uskon että viherkasveilla on kotona samankaltainen vaikutus, vaikka pienemmässä mittakaavassa.

Enää puuttuu multa ja kasvit.

En enää muista, missä alunperin näin tämän idean, mutta on siis sellaisia lasipalloja, jotka voi ripustaa kattoon, ja niiden sisälle voi istuttaa kasvin. Kyseessä on tavallaan yhdenlainen amppeli. Jotkut laittavat näihin lasipalloihin sellaisia mehikasveja, jotka eivät tarvitse multaa, mutta minä haluan mullassa kasvavia ja rönsyileviä. Kuvittelin vain, että tällaisia lasipalloja on vaikea löytää. Tänä aamuna aloin vihdoin googlata, ja kävi ilmi etten ole ideani kanssa yksin. Näitä saa näköjään nyt ihan helposti, joten marssin heti aamusta suoraan Clas Ohlsonille, josta sai halvimmat. Tässä taas näkee, miten vaikeaa on olla omaperäinen. Kuvittelin, että näitä pitäisi varmaa tilata ulkomailta, sillä en ole kenelläkään nähnyt tällaista, mutta todellisuudessa olenkin vain onnistunut omaksumaan muoti-ilmiön.

Nyt minulla on joka tapauksessa iso ja pieni pallo, joista puuttuu vielä multa ja kasvit. Toiseen ajattelin laittaa murattia, toisesta en ole vielä varma. Tosin pitää ostaa sitä multaa ensin, pistokkaita on omasta takaa. Kokeilen ensin näillä kahdella, ja jos tämä idea toimii ja näyttää kivalta käytännössä, ostan vielä ainakin yhden pallon lisää. Tuon lasipallon kestävyys hieman mietityttää, sillä en osaa sanoa paljonko painoa tuo kestää. Etten jonain yönä herää siihen, että pallo räsähtää kasveineen päivineen lattialle…

Laitan lisää kuvia siinä vaiheessa, kun toteutus on edistynyt. Onko teillä kellään tällaista kotona? Tai jotain muita hyviä vihersisustusideoita?