Avainsana-arkisto: ostolakko

Onko näissä vaatehaasteissa järkeä?

Julkaistu , kirjoittanut
2

Eilisen raportin jälkimainingeissa katsoin omaa listaani, ja mietin mitkä olivat välttämättömiä ostoksia. Takki ja piikkikengät olivat sellaisia, jotka oli oikeastaan pakko hankkia. Palelin niin paljon, että olisi ollut hulluutta olla hankkimatta lämmintä päälle. Vanhat piikkikengät menivät rikki palveltuaan aktiivikäytössä kaksi talvea, joten nekin olivat välttämätön hankinta. En polvivamman jälkeen uskalla ottaa minkäänlaisia riskejä liukastumisesta, joten tästä hankinnasta ei ollut tinkimistä. Tämä olisi jättänyt minulle mahdollisuuden hankkia kolme sopivan kokoista kesävaatetta, jos olisin halunnut pysyä viidessä vaatteessa. Tämä kaikki tietenkin jälkiviisaana, kun tiedän millaisia hankintoja koko vuoden aikana tarvitsin.

Käytettyjen vaatteiden ostaminen ei ollut kiellettyä, joten kaiken muun olisi toki voinut hankkia kirppiksiltä. Tänä vuonna en ostanut ainuttakaan vaatetta käytettynä, mikä ei kyllä johdu siitä etten olisi yrittänyt. Ei vain tullut vastaan mitään, mikä olisi sopinut, näyttänyt hyvältä tai mitä olisin tarvinnut. Tämähän se aina onkin käytettynä hankkimisen ongelma – suunnitelmallinen hankkiminen on hyvin hidasta ja hankalaa, eikä aina edes mahdollista. En ennen Singaporen matkaa tiennyt, että vanhat vaatteet ovat jääneet pieniksi, ja vaikka olisin tiennyt, ei käytettyjen kesävaatteiden valikoima ole Vapun tienoilla vielä erityisen hyvä.

Tällaisten tiukkojen haasteiden toteuttaminen onkin aina hankalaa. Niillekin, joilta se onnistuu, se vaatii luultavasti suunnittelua ja varmaan itsekuriakin. Myönnän, että minua helpotti, kun yksi haasteen alullepanijoista, Planetaarinen vaatekaappi -tiliä pitävä Aku Varamäki kertoi ostaneensa vuoden aikana käytettynä 14 vaatetta, niiden viiden uuden lisäksi. Lisäksi hän kertoi, että moni kirppisostos oli lopulta huti, ja lähtenyt jo eteenpäin. Tein tästä sen tulkinnan, että shoppailun lumosta eivät ole päässeet täysin edes supertiedostavat edelläkävijät. Vaikka vuosi vuodelta ostan vähemmän ja vähemmän vaatteita, joita en akuutisti tarvitse, ostin tänäkin vuonna muutaman kerran enemmän huvitukseksi kuin tarpeeseen. En olisi välttämättä tarvinnut punaisia ballerinoja tai villaponchoa. Jos ollaan rehellisiä, omistin niin monta huivia ennestäänkin, etten mitenkään voi perustella sen villahuivin hankintaa muulla kuin sillä, että se oli halpa ja kiva ja hauska ostaa. On kyllä ollut ihanaa kääriytyä paksuun huiviin näitä hurjina pakkasaamuina, kun kotonakin on viileää, mutta voisin tietysti kääriytyä johonkin ennestään omistamaani huiviin myös.

Olen silti sitä mieltä, että aina kannattaa yrittää, vaikkei onnistuisikaan. Pelkkä tietoisuus haasteen olemassaolosta ohjaa käytöstä tiettyyn suuntaan. Ja totta on, että meidän pitäisi opetella ostamaan nimenomaan vähemmän uusia vaatteita. Käytettyjä on maailma pullollaan. Vaikka en pysynyt viidessä vaatteessa lähellekään, kokonaisvaatemäärä oli pienin koko näiden kahdeksan vuoden aikana – huolimatta niistä runsaista kesävaatteista. Selvästi haasteesta oli siis hyötyä. Siksi päätin siis pyrkiä siihen myös tänä vuonna 2024. Pyrin entistä enemmän suuntaamaan sellaista ostamisen hauskuutta käytettyihin vaatteisiin, sillä kuten viime vuonna todettiin, viidelle uudelle vaatteelle tulee luultavasti tarvetta ihan itsestään, kun jotain hajoaa tai kuluu puhki.

Uudella yrityksellä siis liikkeelle! Onko vielä muita mukana?

Vuoden 2023 vaatehankinnat

Julkaistu , kirjoittanut
3

Lähdin vuosi sitten mukaan viiden vaatteen haasteeseen. Ideana oli, että vuoden aikana saa ostaa viisi uutta vaatekappaletta, poislukien välttämättömät sukat ja alusvaatteet. Käytettyinä ostetuille vaatteille ei ollut rajoituksia. Mutta miten kävi?

Vuosi 2023 oli jo kahdeksas vuosi, kun pidin vaateostoksistani kirjaa. Huomasin vuoden aikana, että asia ei enää näin monen vuoden jälkeen ollut päällimmäisenä mielessä, ja niinpä on mahdollista, että olen unohtanut jotakin. Välillä meni useampi kuukausi, ennen kuin muistin täydentää taulukkoa. Olen kuitenkin yrittänyt miettiä tarkasti, ja arvelen, että taulukko on jokseenkin täydellinen. Kuten vuosi sitten ennakoin, ostin viime vuonna uusia alusvaatteita ja heitin rikkinäisiä pois. Olen nämä merkinnyt omaan kirjanpitooni, mutta en ole laskenut tähän raporttiin mukaan. Määrä on tosin maltillinen, 6kpl alushousuja.

Vuosi alkoi hyvin, sillä tein ensimmäisen ostoksen vasta huhtikuussa. Olin matkalla, tuli hirveän kylmä, ja oli pakko ostaa kevyt untuvatakki. Harmittelin tätä ostosta vähän, sillä sen olisi voinut välttää paremmalla suunnittelulla. Muuten meni hyvin, sillä en ”shoppaillut” reissusta yhtään mitään.

Sitten koitti toukokuu ja koko viiden vaatteen suunnitelma pamahti kerralla taivaan tuuliin. Matkustin Singaporeen, jossa vietin viikon. Siellä oli aivan käsittämättömän kuuma! Tiesin ennalta, että kesävaatteille olisi kysyntää. Ongelmaksi muodostui se, että hyvin harva olemassa olevista vaatteistani tuntui istuvan mukavasti päälle. Kaikki tuntui kiristävän, puristavan, kinnaavan ja kaikin puolin ahdistavan. Lähdin matkaan niiden vaatekappaleiden kanssa, joissa jotenkin pystyin olemaan. Paikan päällä astelin Mujiin, ja ostin kokonaisen kesävaategarderobin yhdeltä istumalta. Hankin mekon, kaksi ohutta puseroa, sortsit, hameen ja leveälahkeiset housut. Kaikki olivat Mujin hamppu-mallistoa, materiaali muistuttaa ja käyttäytyy hyvin samalla tavalla kuin pellava. Myöhemmin syksyllä, kun lopulta sain aikaiseksi asentaa patterit vaakaan, kävi ilmi että kiristäville kesävaatteille oli vallan hyvä syy; nimittäin 10 ylimääräistä kiloa.

Kesävaatteita ostaessani mietin, että sinne meni hyvät aikeet, huh hah hei. Mutta näin jälkikäteen olen pohtinut, että muuttunut vaatekoko on kyllä ihan legitiimi syy hankkia uusia vaatteita. On aika epärealistista odottaa, että vartalo pysyisi saman kokoisena ja näköisenä parikymppisestä elämän loppuun asti. Omalla kohdalla arvelen painon hiipineen hissukseen parin vuoden aikana, lähtien pahasta polvivammasta kaksi vuotta sitten, joka esti liikunnan yli vuodeksi, ja senkin jälkeen kuntoutus on ollut hidasta ja työlästä. Siihen päälle hieman iän tuomia muutoksia aineenvaihduntaan, niin ihmekös tuo. Tai mistäpä sitä tietää, ehkä olen vain nauttinut hyvästä ruuasta ja juomasta vähän turhan voimallisesti! Mutta yhtä kaikki, en varmasti ole ainoa joka vaatekoko vaihtelee elämäntilanteiden vuoksi. Yhtä hyvin sitä voi vaikka sairastua ja laihtua, ja liian isot vaatteet ovat yhtä ikäviä kuin liian pienetkin.

Täydensin kesävaatevarastoani myöhemmin vielä yhdellä pitkähihaisella pellavapaidalla, toisilla sortseilla sekä pellavahousuilla. Siinäpä sitten olikin kaikki vaatteet, joita viime kesänä käytin yli 90% ajasta. Viiden vaatteen tavoite ei siis toteutunut lähellekään, mutta toisaalta jokainen uusi kesävaate oli jatkuvassa käytössä pitkälle syyskuulle saakka. Loppuvuodesta ostin muutaman uuden vaatteen: punaiset ballerinat, lämpöiset verkkarit koiran ulkoiluttamista varten, lapaset, uudet piikkipohjakengät (vanhat hajosivat) sekä pitkän untuvatakin, jollaisesta olen haaveillut kauan. Näiden lisäksi innostuin Marja Kurjen loppuunmyynnistä, ja tilasin paitsi joululahjoja läheisille, itselleni villaisen ponchon, villaisen neulotun shaalin sekä pashminan, jota tosin en ole vielä ottanut käyttöön. Voi olla, että sekin päätyy lopulta lahjaksi jollekin.

Vuoden 2024 vaate- ja kenkähankinnat:

  • kevytuntuvatakki
  • 2 lyhythihaista kesäpaitaa
  • hame
  • pitkä kesämekko
  • 2 sortsit
  • 2 leveälahkeiset kesähousut
  • pellavainen paitapusero
  • ballerinat
  • collegehousut
  • lapaset
  • piikkipohjaiset talvikengät
  • untuvatakki
  • villaponcho
  • villahuivi
  • pashmina (toistaiseksi käyttämätön)
  • lämpölegginssit

Näiden vaatteiden lisäksi sain lahjaksi seitsemän vaatekappaletta, mm. kälyni neulomat villasukat, treenisalin mainospaidan sekä puolisolta synttärilähjoja ja tuliaisia.

Varsin kauaksi siis jäätiin viiden vaatteen tavoitteesta. Mutta jos olisin mahtunut kaikkiin vanhoihin kesävaatteisiini, tilanne ei olisi niinkään huono. Ilman niitä luku pyörisi noin kymmenen kieppeillä. Pohdiskelen tätä vaateasiaa huomenna lisää, jottei tämä postaus paisuisi niin massiiviseksi.

Onnistuiko kukaan pysyttelemään viidessä?

Alkuvuoden olemattomat vaateostot

Julkaistu , kirjoittanut
2

Nyt on kuulkaa ostolakko hyvässä vauhdissa. Katsahdin juuri kirjanpitoa tältä vuodelta, ja totesin että tästä tulee koko lakkokauden paras kevät. Tässä lista ostoksista väliltä tammi-toukokuu:

  • nastakengät
  • toppahousut
  • 6 paria nilkkasukkia
  • 4 alushousut

Voiko järkevämpää listaa löytyä? Nastakengät olivat paras ostos näistä kaikista. Kipeä polvi kipeytyi liukkaalla entisestään, mutta kunnon icebugit tekivät kävelystä ja koiran ulkoiluttamisesta merkittävästi mukavampaa. Kengät maksoivat noin 120€, ja kun ottaa huomioon, että pidin niitä päivästä toiseen maaliskuun puoliväliin asti, ne maksoivat itsensä takaisin välittömästi. Plus säästyin liukastumiselta. Naurattaa vähän, sillä 10 vuotta sitten nastakengät olisivat olleet tyylillinen kauhistus. Nykyisin kiinnostaa vain se, ettei polvi hajoa uudestaan.

Toppahousut ostin mökille, jotta ei tarvitse kuskata kunnon ulkohousuja aina kaupungista maalle ja takaisin. Ostin siis viime syksynä kaupunkiin kevyet toppikset koiran ulkoilutusta varten, ja ostin mökille vielä samanlaiset.

Nilkkasukkatilanne on edelleen huono. Tilasin kuuden parin paketin Uniqlosta, mutta olen sukkiin tyytymätön. Materiaali on ok, mutta kuminauha on hirveän kiristävä. En tilaa näitä lisää, ja jatkan täydellisten sukkien etsimistä edelleen. Nilkkasukat tulevat olemaan sellainen asia, joita joudun ostamaan useita pareja vuodessa. Jos joskus vielä löydän täydelliset, ostan kerralla 50 paria, joita toivottavasti sitten käytän muutaman vuoden ajan.

Sitten on alushousuja. Yhdet olivat alusvaateliikkeen alennusmyynnistä, jossa sattui olemaan vitosella pöksyt, joihin minulla oli jo yläosa kotona. Kolmet muut olivat ns. ”menkkapikkarit”, jotka myös tilasin Uniqlolta. Niissä idea on siis se, että housut korvaavat pikkuhousunsuojat. Käyttöä on niin vähän, että en osaa antaa vielä arviota tuotteen toimivuudesta. Olen lukenut näistä paljon ja haluan kokeilla.

Isoin syy sille, että en ole ostanut paljon mitään johtuu siitä, että elämässä on ollut niin paljon muuta mietittävää tänä keväänä, etteivät vaatteet ole olleet millään tasolla mielessä. Tämä kevät on ollut harvinaisen kuormittava monella tasolla, siihen on mahtunut niin sairauksia, läheisen menetys kuin massiivinen remonttiprojektikin. En ole tarvinnut mitään uusia vaatteita, noita nastakenkiä ja sukkia lukuunottamatta. Olen käyttänyt samoja verkkareita, farkkuja ja villapaitoja päivästä toiseen, päätavoitteena ainoastaan mukavuus ja lämpimänä pysyminen. Voitte kuvitella, etten ole mikään tyylikkyyden huipentuma tällä hetkellä.

Viimeksi ostin nämä, ja kaikki käytössä edelleen.

Ennakoin kuitenkin muutosta tilanteeseen, sillä olen lähdössä lomamatkalle kesäkuun alussa. Ensinnäkin on hauskaa leikkiä vaihteeksi tyylikästä ihmistä muutama päivä, ja aion myös käydä vaatekaupoissa. En ole menossa shoppailemaan, mutta jos näen jotain mistä pidän, aion ostaa. Viime kerralla ostin useamman vaatteen, joista kaikki edelleen käytössä, joten josko tällä kerralla samalla ajatuksella.

Kirja-arvostelu: Laura Friman – Tauko

Julkaistu , kirjoittanut
2

Millaista on elää vuosi niin, ettei osta yhtäkään uutta vaatekappaletta, ei edes sukkia? Millaista on kokeilla tätä elämää, kun on tottunut ostelemaan vaatteita lähes viikoittain, tilaamaan netistä mitä huvittaa, ja ylipäätään rakastaa vaatteita ja shoppailua? Laura Friman kokeili, ja kirjoitti vuodestaan kirjan Tauko. Sen hupaisa alaotsikko ”…jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin” kertoo, millaisessa tyylilajissa liikutaan. Kirja oli hauska, sujuva ja viihdyttävä, mutta samaan aikaan ällistyttävä sekä avartava. En tunnistanut Frimanin tekstistä itseäni juuri lainkaan, mikä oli äärimmäisen mielenkiintoista. Mutta näköjään näissä vaatekirjoissa ihmisillä voi olla hyvin erilaisia näkökulmia, sillä en oikein tunnistanut itseäni myöskään Laura Pörstin erinomaisesta kirjasta Viimeinen vuosi. (Linkki vie kirjoittamaani arvioon Pörstin kirjasta.)

Friman kuvaa suhdettaan vaatteisiin ja pukeutumiseen ihailtavalla raatorehellisyydellä. Hän pukeutuu tehdäkseen vaikutuksen, kuuluakseen joukkoon, ilmaistaakseen itseään ja shoppailee välillä vain tylsyyttä välttääkseen. Hän ei jaksa palauttaa väärän kokoisia ostoksia (joita ilmeisesti tapahtuu varsin usein), vaan sulloo hutiostot laatikon peränurkkaan ja unohtaa ne sinne. Hän kertoo auliisti, kuinka altis on mainonnalle ja kuinka hän yrittää seurata ihailemiensa ihmisten tyyliä, ja sitten häpeää kun kokeilu ei menekään putkeen.

Friman kirjoittaa niin rohkeasti, notkeasti ja humoristisesti, että jossain vaiheessa alan epäillä, että ehkä tämä ei sittenkään ole totta. Tämä ajatus jää vaivaamaan koko kirjan ajaksi. Onko kirjan teksti oikeasti totta, vai onko tämä paisuteltu versio viihteen luomiseksi? Alan epäillä siksi, että (anteeksi Laura, mutta en osaa sanoa tätä paremmin) Frimanin toiminta kuulostaa minusta välillä aivan älyttömältä. Jos oma ostokäyttäytymiseni oli mielestäni ennen ostolakkoa varsin väljää ja harkitsematonta, se vaikuttaa silti Frimanin kertomuksiin verrattuna marttamaisen järkevältä. Friman valittaa, miten vaatevuokrauksen ongelma on, että vaatteita pitäisi käsitellä varovasti, etteivät ne mene rikki tai muuten pilalle, ja pitää tätä isona ongelmana. Mutta eikö vaatteita ylipäätään yritetä pitää ehjänä ja kunnossa? En pysty ymmärtämään asennetta, että vaate on halpa, joten ei haittaa jos se menee pilalle, heitetään pois ja ostetaan uusi. Frimankin toteaa juuri tämän ajatusmaailman olevan ylikulutuksen ja monien vaateteollisuuden ongelmien takana, mutta sillä ei ole ainakaan aiemmin ollut juuri vaikutusta. Hän tietää miten pitäisi toimia, mutta ei silti toimi niin.

Koska moni kirjan jutuista kuulostaa minusta niin uskomattomalta, epäilen, että mukana aimo annos liioittelua vetävämmän tekstin aikaansaamiseksi. Jos taas kirjailija on kirjoittanut juuri niin kuin hän on toiminut ja ajatellut, on kirja mitä valaisevin kurkistus kulutusmaniasta kärsivän ihmisen ajatusmaailmaan. Toisaalta, koska maailma on siinä pisteessä kuin se on, kenties tämä edustaakin monien muidenkin ihmisten ajatusmaailmaa.  Se kyllä selittäisikin aika paljon, ja toisaalta saa pohtimaan, että emme varmaan pääse eteenpäin ilman pakollisia ostolakkoja kaikille ihmisille säännöllisin väliajoin.

Kiinnostavinta kirjassa on pohdiskelut siitä, mitä maanisen vaateshoppailun takana on. Friman palaa teinivuosiinsa ja eri elämänvaiheisiin, ja minusta lopulta kaikkea yhdistää yksi asia: epävarmuus omasta itsestä, ja arvelu siitä, että muut osaavat ja tietävät nämä vaateasiat paremmin. Hän myös kiteyttää hyvin sen dilemman, kun haluaisi yhtäaikaa pukeutua samoin kuin muutkin, mutta kuitenkin yksilöllisesti. Pitäisi osata olla persoonallinen kuin Maria Veitola, mutta jos sattumoisin siinä onnistuu, olo onkin äärimmäisen epävarma. Näihin ajatuksiin moni muukin varmaan samaistuu ja luulen, että vaatekriisimme putoaisivat radikaalisti, jos emme niin hirveästi pohtisi, mitä muut meistä ajattelevat.

Tämä kirja havainnollistaa hienosti, miten iso osa identiteettiämme vaatteet ovat. Friman kirjoittaa sivukaupalla Acnen piposta, eikä minulla ole aavistustakaan, miltä ko. pipo edes näyttää. Tästä voi päätellä, että pipoon liittyvät merkitykset menisivät minulta täysin ohi, jos nyt sattuisin sellaiseen törmäämään. Toisaalta itselleni on tärkeää, että esimerkiksi hautajaisiin ja häihin pukeudutaan ”oikein”. Karsastan sitä, että miehet kulkevat sisällä hattu päässä, tai että jollakin on iltapukujuhlissa lyhyt mekko. Tiedostan, että nämä asenteet ovat tavallaan yhtä älyttömiä, kuin merkkipiposta haaveilu, ne vain edustavat erilaista maailmankuvaa. Harva meistä on täysin vapaa ympäristön paineista ja odotuksista pukeutumisen suhteen.

Tämä kirja vahvisti ajatustani siitä, että ehdoton ostolakko on vaikea toteuttaa, vaikka hyvää viihdettä siitä toki saa. Mutta hankaamattomat alushousut ovat järkiostos, oli lakko mikä tahansa, niistä kieltäytyminen periaatteen vuoksi ei palvele muuta kuin hyvää sisältöä kirjaan. Sen sijaan turhan ostamisen lopettaminen on tehokas tapa kyseenalaistaa omia kulutustottumuksia, ja ohjata ajatuksensa uusille raiteille. Näin käy myös Frimanille, joka vuoden jälkeen huomaa päässeensä irti siitä, että uudet vaatteet pyörisivät mielessä jatkuvasti. Suosittelen kirjaa kaikille, joita aihe kiinnostaa, mutta jotka eivät jaksa aiheeseen usein liitettyä paatosta. Valtava tietopankki kirja ei ole (verrattuna vaikkapa Saramäen Hyvän mielen vaatekaappiin), mutta yksilön kokemuksen se sanoittaa erinomaisesti.

Ajatuksia kuluttamisesta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tällä viikolla kaikki toitottivat kuluttamisesta: toiset mainostivat tarjouksia, toiset muistuttivat siitä, että mitään ei tarvitse ostaa, vaikka halvalla saisikin. Tarkastelin äsken tämän vuoden vaateostoslistaa, ja huomasin, että ajatukseni ostamisesta ovat muuttuneet paljon.

Olen tänä vuonna ostanut vaatteita aitoon tarpeeseen, ja sitten niitä vähemmän tarpeellisia. Uudet farkut korvasivat kahdet puhkikuluneet entiset ja verkkarit olivat välttämättömät polvileikkauksen jälkeen, kun mitään muut housut eivät mahtuneet jalkaan. Kaikki muut ostokset ovat sellaisia, että niiden ”tarpeellisuuden” voisi kyseenalaistaa. On sellaista, jolle on ollut aito, muttei äärimmäisen välttämätön tarve, kuten esimerkiksi musta pashmina hautajaisia varten. Sitten on pari sellaista ostosta, jotka on ostettu ihan muusta kuin tarpeesta. Kaikelle on kyllä jo löytynyt käyttöä, paitsi tammikuussa ostetuille korkokengille. Olin monta vuotta etsinyt vaaleita juhlakenkiä, jotka viimein tammikuussa löysin. Sitten rusautin polveni hajalle, enkä ole uskaltanut korkokenkiä käyttää sen jälkeen kertaakaan. Ilman polvileikkausta nekin olisivat päässeet jo jalkaan, mutta nyt ne saavat odottaa siihen saakka, kunnes en enää pelkää liukastuvani.

Hienot ne on, enkä uskalla niillä kävellä.

Vaikka olen vuosia tunnistanut erilaisia ostomotiiveja, jotka eivät varsinaisesti perustu tarpeeseen, en silti ole niille immuuni. Ostin itselleni elokuussa loppuunmyynnistä nilkkurit, koska ne olivat niin älyttömän halvat (25€, Timberlandin nahkakengät). Toki olisin pärjännyt ilmankin, mutta en jaksanut vastustaa tuollaista löytöä. Onneksi en tehnyt mitään kompromissia laadun, istuvuuden tai muiden ominaisuuksien suhteen, sen verran olen sentään oppinut. Mutta tiedostin kassalla, että nyt ostan kengät, joille ei ole akuuttia tarvetta, vain siksi että ne ovat poikkeuksellisen halvat.

Kesällä taas ostin neuleen ja huivin, koska teki mieli shoppailla. On vähän uskomatonta, että edelleen voi ajoittain iskeä hirveä halu vain ostaa itselleen jotain uutta ja kivaa! Edes vuosien treenaaminen ei ole poistanut tätä yllykettä kokonaan. Useimmiten pystyn sen ohittamaan, mutta ehkä suunnilleen kerran vuodessa itsehillintä pettää. Muistelen, että tähän shoppailuhetkeen liittyi myös jotain tunnesäätelyä, olin ehkä fyssarilta tulossa, ja turhautunut polven huonosta paranemisesta. Tämänkin tiedän ja tiedostin, että ostaminen ei korjaa asiaa, mutta ostin silti. Hämärästi muistelen, että tunsin jonkinlaista kapinallista riemua noista kahdesta uudesta vaatteesta.

Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten syvään juurtuneita ostamiseen liittyvät tavat ovat. Emme osta vain siksi että todella tarvitsemme, vaan iso osa kuluttamisesta on jotain muuta. Erona entiseen omalla kohdalla on se, että aiemmin tein tätä jatkuvasti. Eikä kyse ollut vain vaatteista, vaan kaikesta muustakin: ostelin kirjoja, kosmetiikkaa, kasveja ja varmaan paljon muutakin kyseenalaistamatta logiikkaa ostamisen taustalla lainkaan. Päinvastoin, ostaminen itsessään oli nautinto, vähän samanlainen kuin vaikka karkkipussi.

Tämä on kuitenkin muuttunut, sillä vaatteisiin liittyvä tiedostaminen on laajentunut muihinkin tavaroihin. En osta enää oikeastaan mitään ilman, että tiedostan ihan tarkkaan onko tarvetta vai ei, ja mikä on todellinen motiivi ostamisen takana. Se on johtanut siihen, että ostan kaiken kaikkiaan mitään paljon vähemmän, kuin esimerkiksi blogin alkuaikoina. Silloin painopiste ajattelussani oli siinä, miten turhista tavaroista pääsee eroon. Nykyisin mietin tarkkaan, miten estän uuden tavaran kertymisen. Kuten edellä totesin, en ole vielä siinä pisteessä, että onnistuisin olemaan ostamatta yhtään mitään, mitä en todella akuutisti tarvitse. Mutta ajattelun muutos on ollut iso. Silloinkin kun ostan ”huvikseni”, tiedostan terävästi että juuri siitä on kyse, ja harkitsen entistä tarkemmin, mitä ostan. Ja useimmiten jätän kokonaan ostamatta, koska en löydä mitään, mikä mielessäni oikeuttaisi omien sääntöjen rikkomisen.

Millaisia ajatuksia black fridayt ja älä osta mitään -päivät teissä herättivät?

Vaatteiden ostolakko ei ole ratkaisu

Julkaistu , kirjoittanut
10

Vaatteiden ostolakko nousi jälleen vähäksi aikaa otsikoihin, kun Laura Frimanin kirja ostolakkovuodesta julkaistiin. Jo kirjan nimi kertoo, että tavoitteena on provosoida: Tauko, jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin. Viisas lukija ei provosoidu, koska jokainen järkevä ihminen tietää, ettei elämä pilaannu 12 kuukauden ostolakosta. En ole vielä lukenut kirjaa, vaikka aion sen totta kai tehdä. Kommentoin silti tätä aihetta, koska tällainen ostolakkopuhe on alkanut ärsyttää.

Taustaksi kerrottakoon, että aloitin oman ostolakon vuonna 2017. Olen siitä lähtien pitänyt yksityiskohtaista kirjanpitoa siitä, kuinka paljon uusia vaatteita vuosittain hankin ja saan. En ole ollut yhtäkään vuotta täydellisellä nollalinjalla, mutta juuri se on opettanut, että täydellinen vaatteiden ostolakko ei ole ratkaisu. En suosittele sitä, eikä se mielestäni ole järkevä ratkaisu muuta kuin hyvin harvoissa tilanteissa. En muuten olisi vuonna 2017 tammikuussa ikinä uskonut kirjoittavani näin. Seuraavaksi kerron, miksi ajattelen nykyisin näin.

Vaatteiden ostolakko ei ole kestävä ratkaisu, koska sitä ei voi noudattaa ikuisesti. Totta kai voisimme kaikki ruveta elämään linkolalaisittain ja paikata kalsareitamme seuraavat 80 vuotta, mutta en näe tähän välttämätöntä tarvetta. Se ei pelasta maailmaa, ei pysäytä ilmastonmuutosta eikä ratkaise tavaratulvaa kodissamme. Vaatteet ovat käyttötavaroita, jotka kuluvat. Jossain vaiheessa kulunut vaate ei enää palvele, ja on järkevää uusia se. On elämäntilanteita, jotka vaativat uusien vaatteiden hankkimista, kuten vaikka raskaus, imetys, sairastuminen, uudenlainen työ tai uusi harrastus.

Isompi ongelma, kuin se että ostaa silloin tällöin uusia vaatteita, on se että vaatteiden ostolakko on puuhastelua, joka kääntää huomion pois isommista asioista. Tarvitsemme vaatteita päivittäin, joten niihin on ehkä siitä syystä helppo kiinnittää paljon huomiota. Mutta jos ostolakkoa harrastaa nimenomaan ekologisista syistä, vaikutus on marginaalinen. Asuminen, liikenne ja ruoka ovat kerta toisensa jälkeen ne asiat, jotka asiantuntijat nostavat esiin tärkeimpinä ilmastotekoina. Mistähän johtuu, että julkisuudessa puhutaan vain lihattomasta lokakuusta, mutta en ole nähnyt kenenkään ryhtyvän vuoden kestävään vegaanihaasteeseen? Sen sijaan ostolakkoa ei lasketa ollenkaan, ellei se kestä kokonaista vuotta.

Kolmanneksi minua on ruvennut ärsyttämään näissä vaatteiden ostolakoissa, että ne ovat aina naisten projekteja. Jostain syystä naisten kuluttamiseen tartutaan hanakasti, miesten kuluttamiseen ei. Kosmetiikan mikromuovit olivat tästä hyvä esimerkki – kuorinta-aineiden mikromuovit kiellettiin, autonrenkaiden ei. Minusta on hyvä, että mikromuoveja kielletään, mutta onhan kosmetiikalla ja autonrenkailla valtava ero ongelman laajuudessa. Mistä johtuu, että yksikään mies ei ota asiakseen olla vuotta ilman uutta elektroniikkaa? Kenties teidän tuttavapiiristänne löytyy joku nainen, joka intoilee uusista televisioista, puhelimista ja äänentoistolaitteista, mutta arkikokemukseni kertoo, että tässä suhteessa vaatteiden ja elektroniikan kuluttaminen on sukupuolittunutta. Naiset huolestuvat vaateshoppailuistaan, miehet eivät stressaa elektroniikkaostoksistaan lainkaan. Kuvaavaa on, että kun Hesarissa pukeutumisestaan tarkkaa kirjaa pitävä mies kertoo, että paita kestää käyttöä alle 30 kertaa, ja että sukkiin menee kuukaudessa enemmän rahaa kuin spotify-tilaukseen, toimittaja ei sitä liiemmin ihmettele.

Minusta lakko ei ole ratkaisu, paitsi yhdessä tilanteessa, johon palaan kohta. Sen sijaan ratkaisu on tiedostava ja harkittu ostaminen. Hienosti voisi sanoa mindfulness, mutta suomen kielessä on myös hyvä sana, maltti. Täydellinen ostamattomuus ei ratkaise eko- tai tavaraongelmia. Harkittu ja tarkkaan punnittu ostaminen ratkaisee. Friman heittää, että kaikki ostavat salaa H&M:n biletoppeja hetken mielijohteesta, mutta eivät kaikki todellakaan osta. Tiedän itseni lisäksi runsaasti ihmisiä, jotka pystyvät malttamaan mielensä ja jättävät biletopin ostamatta. On jopa ihmisiä, jolle H&M:n biletopit eivät ole ollenkaan houkuttelevia.  Kuluttamisen ongelmat johtuvat pitkälti juuri noista hetken mielijohteesta ostetuista ”biletopeista” (tai mistä tahansa turhakkeesta), eivät siitä, että ostaa vuoden aikana itselleen tarpeellisia ja kestäviä vaatteita, joita käytetään vähintään sen 30 kertaa. Harkittu ja tiedostava ostaminen ei ole automaattisesti helppoa, mutta se on paljon kestävämpi ratkaisu, kuin joko-tai -jojoilu.

Jos jotain olen omia vaatehankintoja vuosia seuranneena oppinut, se on se, että mitä tarkemmin valitsee, sitä parempia valintoja tekee. Rikoin omaa (ehdottomaksi tarkoitettua) ostolakkoa heti 5 viikkoa lakon alkamisen jälkeen. Ostin outletista laadukkaan, villakankaisen kotelomekon, joka on nykyisin vaatekaappini kulmakivi. Olen pitänyt sitä monissa juhlissa, yksissä hautajaisissa, esiintyessä ja ylipäätään aina, kun pitää näyttää tyylikkäältä. Ellen liho kymmentä kiloa tai sotke mekkoa peruuttamattomasti, se palvelee minua lopun ikää. Ostin mekon, vaikka olin ”ostolakossa”, mutta sen ansiosta olen jättänyt monet muut mekot ostamatta. Lakon sijaan suosittelen yksinkertaista kirjanpitoa, johon merkitsee itselleen muistiin aivan kaikki vaatteet, jotka vuoden aikana hankkii. Kun vaatteet eivät sulaudu muiden joukkoon vaan ne ovat kaikki siinä listassa esillä vuodesta toiseen, se hillitsee ostohaluja paljon enemmän kuin ehdoton vuoden kestävä lakko, jonka jälkeen sitten hankitaan kerralla kaikki ne vaatteet, jotka olisi tarvinnut jo vuoden aikana.

Sitten lopuksi se ainoa poikkeus, jolloin ehdoton ostolakko on mielestäni hyvä ratkaisu. Jos ongelma on nimenomaan holtiton ostokäyttäytyminen, olipa kohteena sitten vaatteet tai elektroniikka, ostolakko voi olla hyvä idea. Silloin tavoitteena ei oikeastaan ole ostaa vähemmän, vaan pikemminkin opettaa itselleen uusia toimintatapoja. Omia impulsseja voi olla helpompi hallita, jos kielto on ehdoton. Silloin ei tarvitse käydä joka kerran keskustelua itsensä kanssa, että onko jokin tarpeellinen vai ei. On silti hyvä tiedostaa, että täydellistä ostolakkoa ei voi ylläpitää ikuisesti, ellei sitten ole valmis tekemään isoja myönnytyksiä monien asioiden suhteen. Ostolakko voi olla tie järkevämpiin kulutustottumuksiin, mutta mikään lopullinen ratkaisu se ei ole.

Vai mitä mieltä te olette?

Miksi lopetan ostolakon

Julkaistu , kirjoittanut
4

Vuonna 2015 aloin mietiskellä, että olisi hyvä saada faktatietoa siitä, paljonko lukumääräisesti hankin uusia vaatteita vuoden aikana, ja paljonko siihen kuluu rahaa. Pohdinnan seurauksena aloitin 2016 yksityiskohtaisen vaateseurannan. En silloin vielä raportoinut aiheesta blogiin mitenkään, enkä myöskään pyrkinyt muuttamaan ostotottumuksiani lainkaan. Kirjasin vain neutraalisti jokaisen oston, lahjan ja hankinnan. Vuoden lopussa olin järkyttynyt.

ostokset

Olin kertonut itselleni tarinaa siitä, että minä inhoan shoppailua. Jos minulta olisi kysytty, olisin arvioinut vuoden vaatehankintojen määräksi 1-5 ja hinnaksi alle 500 euroa. Lahjomaton kirjanpito kertoi, että lukumäärään sai pistää nollan perään ja käytetty rahamääräkin oli moninkertainen. Vuodenvaihteessa 2017 tuntui siltä, etten mitenkään voi tarvita enää yhtään uutta vaatekappaletta koko loppuelämäni aikana. Niinpä aloitin ostolakon, tavoitteena yksinkertaisesti yrittää olla ostamatta uusia vaatteita.

Vuodet 2017, 2018, 2019 ja 2020 olen pitänyt yksityiskohtaista kirjanpitoa kaikista kaappiini tulleista vaatteista. Olen ollut niin tarkka, että vaatteiden lisäksi kirjanpidosta löytyy myös kengät, laukut, korut, asusteet ja kaikki mahdolliset etäisestikin vaatteita tai asusteita muistuttavat asiat. Olen kirjannut sekä omat ostot että lahjat; niin äidin vanhat vaatteet kuin joululahjatkin. Olen pitänyt kirjaa siitä, mitä olen hankkinut kirpputorilta, mitä alesta ja mitä muuten vain. Tämän seurauksena minulle on muodostunut poikkeuksellisen selkeä ja todenmukainen käsitys siitä, mistä vaatteita kaappiini tulee, paljonko ne maksavat ja millainen shoppailija olen.

Tässä onkin se syy, miksi lopetan tämän projektin. Olen oppinut itsestäni niin paljon, että aktiivinen vahtiminen tuntuu jo tarpeettomalta. Tiedän, että alennusmyynnit ja ulkomaanmatkat ovat heikko kohtani, etenkin jos ne yhdistyvät. Toisaalta olen oppinut, että on mahdotonta lopettaa uusien vaatteiden ostamista kokonaan, osa vaatteista kuluu rikki käytön myötä, ja niitä on uusittava. Välillä myös vain tekee mieli uusia vaatteita, vaikka niitä ei tarvitsisikaan. Vaatteisiin kuluttamani rahamäärä asettui mittasuhteisiin, kun tutustuin Kohtuullisen minimin viitebudjetteihin. Vuonna 2018 päivitetty versio kertoo, että kohtuullinen minimisumma vuodessa naisten vaate- ja kenkähankintoihin Suomessa on 672€. Omaa kulutustaan voi verrata esimerkiksi siihen ja arvioida, onko se kohtuullisessa mittakaavassa omaan tulotasoon ja elämäntilanteeseen nähden.

Nyt olen siinä tilanteessa, että ostolakko alkaa kyllästyttää, mutta eri syistä kuin ennen. Olen neljässä vuodessa oppinut uudenlaisen toimintatavan, jossa vaatteita ostetaan ensisijaisesti todelliseen tarpeeseen, ja vain kerran tai pari vuodessa enemmän mielihaluun perustuen. Vaateostosten kirjanpito on juurtunut niin syvään, että se varmaan jatkuu ainakin isompien ostosten kohdalla ennallaan. Mutta en jaksa enää vahdata, en tavoitella nollakuukausia, ja olen vähän kyllästynyt raportoimiseenkin. ”Ostin viime kuussa sukat” ei ole mielestäni kovin kiinnostavaa blogisisältöäkään.

Lopetan siis virallisen ostolakkoilun tähän. Ostan jatkossa mitä huvittaa, eikä minun tarvitse murehtia, että ostaisin jatkossa liikaa. Ei ole tiedossa matkoja, en halua mennä kauppoihin koronan takia, enkä usko että ostotottumukseni virallisen projektin lopettamisen myötä yhtäkkiä moninkertaistuisivat. En kuitenkaan halua rasittaa itseäni tälläkään projektilla, kuten en tänä vuonna aio raivata, karsia, marittaa tai listata kotitöitä muutenkaan. Voi olla, että silloin tällöin palaan aiheeseen, mutta kuukausittaisia raportteja ei ole tänä vuonna tiedossa. Vanhat löytyvät tunnisteella ostolakko.

Kaikki vuoden 2020 vaatteet, eli kuinka ostolakko sujui

Julkaistu , kirjoittanut
2

Olin melkein unohtanut, että julkaisin tammikuun alussa vaatelupaukset vuodelle 2020. Näin vuoden viimeisenä päivänä on erinomainen hetki tarkastella, mitä sen jälkeen tapahtui. Suurin tavoite oli tänä vuonna ostaa merkittävästi vähemmän vaatteita kuin edellisinä vuosina, ja tilastoni mukaan tässä onnistuin. Muita lupauksia oli  viisi:

  • EN MENE KERTAAKAAN SIIHEN YSTÄVÄMYYNTIIN MISSÄ AINA SEKOAN
  • En mene alennusmyynteihin palloilemaan, mukaanlukien Hullut päivät
  • Alusvaatteita ja sukkia saa ostaa vapaasti tarpeen mukaan
  • Käytettynä ostetuista vaatteista ei tarvitse stressata
  • Tärkeä tavoitteeni on, että tänä vuonna ei yksikään vaate päädy suoraa päätä uudelle omistajalle sen osoittauduttua tyhmäksi ostokseksi

Lisäksi sallin itselleni kaksi poikkeusta: ulkomailta saisin ostaa mitä vain, jos jotain kertakaikkisen ihanaa tulisi vastaan. Lisäksi täydelliset talvikengät ja vaaleat avokkaat olivat sallittujen poikkeusten listalla. Entä kuinka kävi?

Ensinnäkin suuri voitto: En mennyt sinne ystävämyyntiin! Tai ihan rehellisesti sanottuna kävin yhden kerran viime kesänä. Sovitin juhlahaalaria, tulin tolkkuihini ja lähdin tyhjin käsin pois. Voitto! Voin myös tunnustaa, että alkuvuodesta tämän oven ohittaminen vaati tahdonvoimaa. Teki mieli mennä, sekoamisriskistä huolimatta. Mutta itsekuri kannatti.

Tänä vuonna alennusmyyntien välttely oli helpompaa, kuin vielä tammikuussa osasin edes aavistaa. Suurimmaksi osaksi vältyin niiltä ihan vain siitä syystä, ettei ulos voinut mennä. Siitä huolimatta kevään koronakaranteeni alkoi hullujen päivien aikaan ahdistaa sen verran, että lopulta ostaa täräytin Stockan nettialesta hyvin halvan mekon. Se ei ollut viisas ostos, mutta ei nyt kovin mahdotonkaan. Olen sitä käyttänyt, mutta ilmankin olisin pärjännyt. Tämä ostos on oikeastaan ainoa, jota kadun, sillä se on suurimmassa riskissä päätyä kierrätykseen ensi vuoden aikana. Näin käy, kun antaa tunteen (tässä tapauksessa turhautuminen kotona kökkimiseen) viedä. Lisäksi tein keväällä monta yritystä integroida legginssit osaksi arkipukeutumistani, siinä kuitenkaan onnistumatta. Turhia leggins-hankintoja tuli siis tehtyä, mutta koska ne ovat sukkahousuihin verrattavia käyttövaatteita, en harmittele niitä kauheasti. Ovat tulleet käyttöön, vaikka eivät siinä tarkoituksessa, mitä alunperin ajattelin.

Alusvaatteita ja sukkia ostin, ja kaikki tuli tarpeeseen. Jos kirjanpitoon ei lasketa sukkia ja alusvaatteita ollenkaan, jää vuodelle vain muutama yksittäinen vaatekappale. Jos vielä laskettaisiin urheiluvaatteet pois, lopputulos alkaa lähestyä minimalismia. Tästähän käydään jatkuvaa debattia, onko mielekästä ottaa vaatelaskuihin kuluvat käyttövaatteet mukaan. Sukkia menee rikki monta paria vuodessa, joten onko mielekästä laskea jokaista sukkaparia mukaan ”uudeksi” vaatteeksi? Minä nyt olen kuitenkin laskenut. Jos haluatte tietää, niin tänä vuonna ostin 6 paria sukkia, 3 alushousut, 3 rintaliivit, 2 urheiluliivit ja 4 sukkikset tai legginssit. Lisäksi yhden aluspaidan ja välihousut bambukuidusta. NIlkkasukkia joudun ostamaan lisää heti alkuvuodesta.

Kirppislöytöjä oli kolmet farkut. Lisäksi sain käytettynä muutaman korun sekä vanhan Marimekon pussukan. Kuukausia, jolloin en ostanut mitään oli kolme. Kannattaa kuitenkin huomata, että nollakuukausien seuraaminen ei enää tässä vaiheessa ole kovin mielekästä. Ostin vuoden aikana niin vähän vaatteita, että on aivan sama, jakautuivatko ne jokaiselle, joka toiselle vai joka neljännelle kuukaudelle. Jos ostamisen kokonaismäärä on omasta mielestä liian iso, nollakuukausien tavoittelu on mielekästä, ja ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan. Olen kuitenkin tämän vuoden aikana päätynyt sellaiselle tasolle vaateostoksissani, että en pidä nollakuukausia enää kovin tärkeinä.

Jäljelle jää enää vuoden parhaat vaateostot. Kaikki helmikuussa ostamani urheiluvaatteet ovat olleet hyviä ja tarpeellisia. Painonnostokengät olivat enemmän kuin tarpeelliset, tulokset lähtivät nousuun heti, kun sain kunnon kengät jalkaan. Lokakuussa ostamani pitkä kevytuntuvatakki on varmasti ollut käytössä jo yli 30 kertaa, olen siihenkin äärimmäisen tyytyväinen. Vuoden yllättäjä on kuitenkin pellavahousut, jotka ostin kesällä Helsinki Outletista noin 70% alennuksella. Niiden malli oli sellainen, etten ikinä olisi uskonut sellaisen sopivan minulle, mutta näistä tulikin kesän luottohousut. Luulin, että olen leveiden lahkeiden ja sileän vyötärön ihminen, mutta alaspäin kapenevat housut kuminauhavyötäröllä toimivatkin yhtä hyvin. Tässä näkee, että aina kannattaa kokeilla uutta, eikä liiemmin uskoa tyylioppaita.

Uuden housut, vanha pusero, vielä vanhempi laukku.

Kuva on loppukesän pukeutumishaasteesta, joka meinasi viedä hermot. Hyvä puoli kuitenkin oli, että esimerkiksi tätä asua en olisi varmaan keksinyt laittaa ilman omaa haastetta. En silti lähde vastaavaan uudestaan, koska en kerta kaikkiaan jaksa käyttää pukeutumisen pohtimiseen niin paljon aikaa päivittäin.

Summa summarum: ostolakon näkökulmasta vuosi meni erinomaisesti. Tietysti pandemialla oli osuutta asiaan, sillä se konkreettisesti esti matkustamisen ja pitkälti myös alennusmyynnit. Mutta samalla olen saavuttanut sellaisen pisteen, että shoppailu kiinnostaa aidosti paljon vähemmän kuin ennen. Voin kulkea outletissa, eikä mitään tee mieli. Siihen on mennyt viisi vuotta. En olisi ostolakkoa aloittaessa uskonut!

Miten teidän vuosi on vaateostojen suhteen mennyt?

Joulukuun vaateostot ja -lahjat

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tästä tulee lyhyt postaus. En ostanut joulukuussa vaatteita. Tosin tätä kuukautta on vielä muutama päivä jäljellä, mutta uskallan olla varma, etten lähde shoppailemaan enää ennen uutta vuotta.

Sain kuitenkin vaatteita joululahjaksi. Ensinnäkin upeat käsinkudotut villasukat ja sitten toiset tavalliset nilkkasukat. Sitten sain kengät, joita olin toivonut. Sain muutama vuosi sitten lahjaksi maailman mukavimmat, villasta tehdyt ”lenkkarit”, joita olen pitänyt niin paljon, että ne ovat kirjaimellisesti kuluneet puhki. Olin toivonut uusia samanlaisia, ja sainkin mitä toivoin. Näille uusille kengille uskallan luvata satoja ja satoja käyttökertoja. Pidän näitä ympäri vuoden, ainoastaan kaatosateella laitan jalkaan jotain muuta.

Sukkien ja kenkien lisäksi sain kaksi käsittämättömän hienoa kimonoa. Toinen on varsinainen kimono, toinen taas ohuempaa puuvillaa, eli ilmeisesti yukata olisi oikea termi sille. Olin toivonut yukataa, sillä en omistanut aamutakkia ollenkaan. Olen vuosia käyttänyt aamutakkina paksua kylpytakkia, mutta olin toivonut jotain vähän kevyempää ja mukavampaa vaihtoehtoa. Puoliso oli kuunnellut tarkasti ja tilannut kimonot Japanista asti. Japanilainen kulttuuri ja estetiikka on aina kiehtonut minua, joten  lahja oli todella onnistunut. Aion joululomalla istua kimonossani, siemailla teetä ja lukea myös lahjaksi saamaani Minna Eväsojan Teetaide ja runous -kirjaa, joka kertoo japanilaisesta wabi sabi -estetiikasta.

Suomalaista ja japanilaista perinnepukeutumista sulassa sovussa!

Onko kodit jo raivattu?

Julkaistu , kirjoittanut
8

Tuntuuko teistä siltä, että suurin kodinjärjestämisen ja tyhjentämisen buumi on menossa ohi? Konmari-aate on hiipunut, eikä ammattijärjestäjiä haastatella enää samaan tahtiin kuin muutama vuosi sitten. Tässäkin blogissa on ollut hiljaisempaa osittain siksi, että aihe ei enää herätä minussakaan niin suurta intohimoa kuin vielä muutama vuosi sitten. Silloin oli toisin – Konmarin vanavedessä julkaistiin monta kirjaa Suomessakin, esimerkiksi minun Tavarataidot ja Ilana Aallon Paikka kaikelle. (Ne ovat muuten hyvin erilaiset kirjat, vaikka aihepiiri onkin sama. Ilana pohtii asiaa kulttuurin ja historian näkökulmista, minulla on erittäin käytännönläheinen ote raivaamiseen. Suosittelen molempia.) Aihe oli muutenkin pinnalla, siitä kirjoitettiin lehdissä, Konmari sai oman ohjelman Netflixiin ja keskustelupalstat pursusivat ihmisiä, jotka innolla vähensivät tavaraa.

Minusta itsestäni on jo pidempään tuntunut siltä, että pelkkä raivaaminen eri riitä. Sillä saa toki oman kotinsa kuntoon, ja nautin ainakin itse siitä, että tavaroita on sopivasti neliöihin nähden. Pidän siisteydestä ja järjestyksestä, mutta kuten olen tuhannesti todennut aiemminkin, ei meillä täydellistä ole. Mutta ei meillä enää ole hirveästi raivattavaakaan. Jos tavoittelisi sitä täydellisyyttä, niin tietysti lelumäärää voisi harventaa, kirjahyllyn perata, komeron järjestää tiptop enkä edelleenkään ole keksinyt täydellistä systeemiä papereiden arkistointiin. Mutta mikään näistä aiheista ole sellainen, että koti olisi vaikeasti käytettävissä sen takia. Lelut mahtuvat lastenhuoneeseen ja lattian saa tarvittaessa tyhjäksi. Keksin, että kirjahyllyn päällä on hyvää tilaa säilyttää niitä kirjoja, joita en saa kuskatuksi divariin tai kierrätyskeskukseen. Komeron raivaan noin kerran vuodessa, ja sitten sillä pärjää loppuvuoden ihan hyvin. Paperitkin löytyvät, vaikkei systeemi olekaan elegantti.

Olen pidempään miettinyt, että tavaran vähentäminen on vastaus vain tiettyyn pisteeseen saakka. Se on hauskaa ja koukuttavaakin, mutta entä sitten, kun itselle sopiva määrä tavaraa on tullut vastaan? On helpottavaa päästä turhasta eroon, mutta edes minimalisti ei voi loputtomiin karsia omaisuuttaan.  Olen ruvennut epäilemään, että tässä muutaman vuoden aikana iso osa ihmisiä onkin karsinut kotiaan urakalla, minkä seurauksena nettikirppikset ovat täyttyneet tavarasta, eikä ylimääräisestä ole enää niin helppoa päästä eroon. Sekin vähentää raivausintoa. Tavaroiden vähentäminen on hauskaa kun siitä innostuu, mutta se on lopulta vain väline, ei päämäärä.

Olen entistä vahvemmin sillä kannalla, että lopullinen ratkaisu kotien tavaraongelmaan on se, ettei uutta tavaraa tule lisää. Ei riitä, että vanhasta luovutaan, täytyy myös vähentää hankkimista. Jatkuva raivaaminen loppuu itsestään, jos uuden tavaran virta tyrehtyy. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä uuden tavaran kutsu on kaikuva. Tiedän sen hyvin siitä, että olen monta vuotta harjoitellut harkittua vaatteiden hankintaa, ja vasta nyt voin oikeasti mennä kauppaan ja todeta ettei tee mieli ostaa mitään. Harjoittelen tätä edelleen esimerkiksi kosmetiikan, kirjojen ja muutamien muiden tavaralajien suhteen.

Uskon, että seuraava trendinä onkin ostamisen vähentäminen: tietoiseen ostamiseen keskittyminen ja erilaiset ostolakkohaasteet. Tähän asti olemme pelanneet minimalismipeliä, ja vähentäneet tavaroita yksi kerrallaan. Tuleeko seuraavaksi ostolakkobingo? Vuosi vanhoilla tavaroilla -haaste? Tai kenties Shoppaile kaapistasi -kurssi? Minusta tuntuu, että tämä on luontevasti seuraava askel, kun tavaroita on karsittu tarpeeksi. Ennustan, että myös erilaiset eettisesti kestävät ostovalinnat nousevat entistä tärkeämmiksi. Kun ostaa vähän, ei halua ostaa huonoa, tai edes keskinkertaista. Minusta tämä on hyvä asia, sillä kalliimpia tavaroita arvostaakin automaattisesti enemmän. Niistä huolehditaan paremmin ja ne kestävät pidempään.

Yhteenvetona toteankin, että ennustan ensi vuodelle sellaista trendiä, jossa katse kääntyy vähitellen pois siitä, mitä tavaraa kodista lähtee, ja keskitytään entistä enemmän siihen, mitä tavaroita kotiin tulee. Oletteko samaa mieltä vai eri mieltä?