Tätä ruokasuunnittelua pohtiessani olen miettinyt, millä tavalla kotityöt olisi järkevintä jakaa. Ja nyt en puhu kotitöiden määrästä, vaan laadusta. Nimittäin olen tässä huomannut, että jakaminen ei ole aina lainkaan yksinkertaista. Jotkut työt on helppo jakaa, mutta toiset ei.
Olen tullut siihen tulokseen, että erityisesti metatyötä on vaikea jakaa. Metatyöllä tarkoitan tässä sellaista näkymätöntä ajatustyötä joka vaaditaan, että jokin toimenpide saadaan suoritettua. Se voi olla suunnittelua, resurssien kartoittamista, kalenterin tarkistamista, kodin varastojen tuntemista tai neuvottelua muiden ihmisten kanssa. Mitä enemmän metatyötä jokin kotityö vaatii, sitä hankalammaksi sen jakaminen muuttuu. Silloin ei riitä, että kaikki asiat ovat yhden ihmisen päässä, vaan kahden ihmisen pitäisi olla sekä tietoinen näistä kaikista asioista, ja sen lisäksi heidän pitäisi jakaa tietoa keskenään ja neuvotella työnjaosta.
On kotitöitä, joiden tekeminen ei vaadi suurta aivokapasiteettia. Nämä työt ovat suorituksia, jotka on hoidettava säännöllisesti, ja joiden tekeminen ei vaadi sen kummempaa suunnittelua. Esimerkiksi roskat täytyy viedä ulos ja tiskit laittaa tiskikoneeseen säännöllisesti. Monet siivoukseen liittyvät asiat ovat vähän samankaltaisia. Vessat on pestävä ja pihat haravoitava. Mutta sitten on paljon monimutkaisempia asioita, kuten ruoanlaitto, kaupassa käyminen tai esimerkiksi lastenvaatteiden organisointi. Samoin monet kodin talouteen liittyvät asiat vaativat pikemminkin aivotyötä pöydän ääressä, kuin fyysistä tekemistä.
Otetaan vaikka kaupassa käyminen: periaatteessa yksinkertaista, mutta käytännössä se vaatii aina jonkin verran suunnittelua ja valmistautumista. Pitää muistaa, mitä ruokia kotona jo on ja mitä puuttuu. Pitää miettiä, mitä ruokia haluttaisiin syödä seuraavaksi. Mahdollisesti on otettava huomioon myös perheenjäsenten mieltymykset ja allergiat, mahdollisesti eri kauppojen tarjoukset ja bonuspisteet, sekä mietittävä, milloin kauppaan ehtii. Kaiken tämän voi tietysti jättää huomiotta, mutta sillä on hintansa: ruokahävikki, ylimääräinen rahanmeno, suunnittelemattomuudesta johtuva stressi, ja aikaakin kuluu usein enemmän.
Olen pohtinut tätä etenkin nyt, kun olen vihdoin löytänyt systeemin, jolla ruokasuunnittelu ja kauppatilaukset pelaavat niin hyvin, ettei minun tarvitse sitten viikolla enää käyttää liiemmin aikaa arkiruokien pohtimiseen. Tämä on vapauttanut hurjasti kapasiteettia kaikkeen muuhun, mutta samalla olen huomannut, että emme voi puolison kanssa jakaa tätä työtä. Minusta ei olisi järkevää tehdä ruokasuunnittelu yhdessä, sillä vain minä laitan ruokaa arkisin, eikä puolisolla ole siihen osaa eikä arpaa. Mutta jos vain minä tiedän, mitä ruokia viikon ruokalistalla on, ei puoliso voi tehdä ostoksia puolestani. Yksityiskohtaisen kauppalistan kirjoittaminen ei puolestaan vähentäisi minun työtaakkaani mitenkään, sillä samalla vaivalla nakuttelen tavarat suoraan nettikaupan tilaukseen. Työn jakaminen tasa-arvon nimissä olisi tässä tapauksessa hölmöläisen hommaa, sillä se vain lisäisi molempien työtaakkaa.
Minusta tuntuu, että tämä on hyvä esimerkki siitä, miten kotitöiden jakaminen ei ole ihan niin yksinkertaista, kuin miltä päältäpäin näyttää. Olen ruvennut ajattelemaan, että sen sijaan, että listattaisiin kaikki työt excel-taulukkoon ja sitten jaettaisiin niitä sieltä sulle-mulle -periaatteella, on järkevämpää jakaa kokonaisuuksia. Toki ajattelen myös niin, että vaikka toisella olisikin päävastuu jostakin kokonaisuudesta, on järkevää, että perusasiat ovat molempien tiedossa, ihan jo siltä varalta että jotain odottamatonta sattuisi. Mutta jos kotityöt jaetaan tällaisina isompina kokonaisuuksia, se minimoi tuplana tehtävän metatyön.
Vaaranpaikka onkin siinä, että kokonaisuuksia ylipäätään jaetaan, ja että jako on yhdessä sovittu. Suomessa tyypilliset pitkät äitiyslomat nimittäin johtavat helposti siihen, että juuri äiti ottaa vastuulleen monta tällaista kokonaisuutta, koska niiden ajattelemiseen on enemmän aikaa. Jos on lapsen kanssa kotona, lankeaa vaatehuolto aika luontevasti juuri sille vanhemmalle, joka eniten lapsen vaatteita muutenkin käsittelee. Silloin tulee sitä arjen hiljaista tietoa siitä, minkä kokoiset kengät ja vaatteet ovat nyt käytössä, mikä koko menee muutaman kuukauden päästä, mikä on ulkovaatetilanne ja kuinka monta paria arkipöksyjä kaapista löytyy. Useimmiten lapsen kanssa kotona on äiti, ja hänen hartioilleen kasaantuu vähitellen kaikki muutkin asiat. Kun äiti jossain vaiheessa palaa töihin, näitä kotitöitä ei jaeta uudelleen. Mielestäni ehdotettu 6+6+6 -malli voisi hyvin olla ratkaisu tähän, olettaen että isä todella jäisi lapsen kanssa keskenään ja äiti menisi takaisin töihin. Ja samalla vastuu näistä metatöistä siirtyisi automaattisesti isälle. (Mallissa olisi siis molemmille vanhemmille 6kk korvamerkittyä vanhempainvapaata, sekä 6kk sellaista aikaa, jonka jakamisesta vanhemmat voisivat päättää itse.)
Vaikka en pidäkään järkevänä, että kaksi ihmistä tekisi samaa metatyötä, on asiaan yksi tärkeä poikkeus. Kodin talouteen liittyvät asiat pitäisi mielestäni tasa-arvoisessa suhteessa olla aina yhtä paljon molempien tiedossa ja hallussa. Minusta kummankin puolison on tiedettävä, mikä on asuntolainan marginaali, paljonko velkaa on ja millaisella korolla vaikkapa autolaina on otettu. Viime kädessä on yhdentekevää, kumman päässä on tieto siitä, milloin koulun syysloma alkaa tai milloin ilmastointilaitteen suodatin pitää vaihtaa. Sen sijaan perheen taloustilanteen ymmärtäminen on olennaista molemmille, sillä rahaan liittyy aina valtaa. Perheissä ja pysyvissä parisuhteissa se pitäisi siksi mielestäni jakaa aina tasapuolisesti. Tämä on aihe, josta voisin räntätä pidempäänkin, mutta jääköön myöhemmäksi.
Oikeastaan ajatukseni voisi kai tiivistää näin: kotityöt on mielestäni mielekkäämpää jakaa tarkoituksenmukaisesti kuin absoluuttisesti tasan, paitsi silloin kun on kyseessä kodin talous. Silloin metatyökin pitää jakaa absoluuttisesti tasan.
Mitä mieltä te olette?
