Avainsana-arkisto: kirpputori

Identiteetistä luopumisen taito

Julkaistu , kirjoittanut
12

Viime viikolla keräsin valtavan kasan vaatteita pois omasta kaapista toimittaakseni niitä myyntiin ja Fidalle. Mutta tällä kertaa prosessi oli vaikeampi kuin aiemmin. Se johtui siitä, että kaivelin kaappejani syvemmältä kuin aiemmin.

Edellisillä kerroilla olen laittanut kirppikselle vain sellaisia vaatteita, jotka ovat olleet jotenkin helppoja ja itsestäänselviä. Sellaisia, mistä luopuminen ei ole tuntunut erityisen pahalta millään mittarilla. Olen kuitenkin aiemmin jättänyt käymättä läpi sellaisia vanhoja vaatteita, joita olen epämääräisesti ajatellut ehkä pitäväni joskus. Tällä kertaa päätin, että nyt on aika käydä KAIKKI kerrostumat läpi. Ihan kaikki. Ja se olikin yllättävän vaikeaa.

Kuinka vanhasta elämästä luovutaan

Löysin vaatteita, jotka olen hankkinut itselleni yli 10 vuotta sitten. Elin silloin hyvin erilaista elämää kuin nyt: asuin ulkomailla, minulla ei ollut lapsia, kävin monta kertaa viikossa ulkona syömässä, harrastin aktiivisesti liikuntaa, matkustelin paljon ja totta kai olin myös tuon yli 10 vuotta nuorempi. Vaatteet sopivat silloiselle minälleni sekä koon että käyttötarkoituksen puolesta. Mutta hyvin pian muutin takaisin Suomeen, sain ensimmäisen lapsen ja koko elämä muuttui ihan erilaiseksi kuin se vain vähän aiemmin oli ollut. Nuo vaatteet jäivät laatikoiden pohjalle ”odottamaan” – mitä, siitä en ole ihan varma. Ehkä sitä, että kroppani ja koko elämäni palaisi joskus samaan tilanteeseen, missä olin ollut aiemmin. Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, voin tietysti helposti tajuta että tuo odotus oli vailla realismia. Ei minusta tule parikymppistä dinkkua enää ikinä. Mutta siitä ajatuksesta on ollut yllättävän hankalaa luopua.

Tällä lailla laitetaan kengät yhteen, jotteivät parit kadota toisiaan lajittelussa.

Olen säästänyt noita vaatteita siksi, että ne ovat edustaneet niin ihanaa elämänjaksoa. En ole halunnut luopua niistä, koska olen ajatellut että samalla luopuisin mahdollisuudesta saada enää koskaan samanlaista elämää. Raatorehellisesti tunnustan, että olen haikaillut myös sitä, miltä näytin tuolloin. Vaatteista luopuminen on tuntunut siltä, että samalla luovun myös mahdollisuudesta päästä ikinä eroon niistä viimeisestä viidestä kilosta, jotka lapsien jälkeen asettuivat vyötärölle. Lyhyesti sanottuna nuo vanhat vaatteet ovat edustaneet sitä identiteettiä, joka minulla oli 10 vuotta sitten. Nyt olen tietysti ihan eri ihminen, ja identiteettikin on muuttunut. Mutta muistan edelleen elävästi, millaista oli olla aiemmin, ja siitä vanhasta minästä on ollut vaikeaa päästää irti.

Helpommin sanottu kuin tehty

Jotakin loksahti viime viikolla uuteen asentoon. Kaivoin esiin kaikki vanhoista ajoista muistuttavat vaatteet. Ne olivat priimassa kunnossa, sillä enhän aikanaan ehtinyt pitää niitä kuin muutaman kerran, jos sitäkään. Hypistelin niitä yhtä suuren haikeuden ja turhautumisen vallassa. Haikeus siitä, miten ihania ne olivat, miten muistin tarkalleen, mistä olin ne ostanut ja missä olin niitä pitänyt. Turhautuneena siihen, että ne olivat lojuneet vuosikausia käyttökelvottomina, kaapin tukkeena ja kaikenlaisia epämiellyttäviä tunnetiloja aiheuttaen. Sitten kokosin itseni, silitin vaatteet ja pakkasin ne kierrätyskassiin. Säästin yhden ainoan mekon, joka vain oli liian ihana poistettavaksi. Päätin, että jätän sen lapsilleni perinnöksi.

 

kirppikselle

Kuljetin vaatteet vaatepuilla, jotta ne eivät rypistyisi matkalla.

On hirveän helppoa antaa ohjeita vaatteiden karsimiseksi: Tuottaako se iloa? Jos ei, pois vain! Oletko käyttänyt sitä muutamaan vuoteen? Jos ei, pois pois! Entä mahtuuko se päälle? No ei, joten poistoon menee! Teoriassa siis näin. Käytännössä näiden neuvojen toteuttaminen voi olla huomattavan hankalaa. Vaate on osa identiteettiä, ja siitä luopuminen ei noin vain käykään. Olen mielestäni aika hyvä raivaamaan tarpeetonta kodistani, kirjoitinhan aiheesta jopa kirjankin. Ja siitä huolimatta ehdin lykätä tätä poistoprojektia monta vuotta. Uskokaa kun sanon, että tiedän miltä luopumisen tuska tuntuu.

Yleensä moni sanoo tällaisen raivauksen tehtyään, että tulipas kevyt ja hyvä olo. Mutta aina ei käy niin. Rationaalisesti ajatellen oli jo korkea aika laittaa nuo vaatteet kirppikselle, mutta en tunne vieläkään mitään suurta keventymisen ja vapautumisen tunnetta. Tunnen edelleen haikeutta ja turhautumista, joskin huomattavasti lievemmin kuin ennen. Toisaalta olen jo päättänyt, että voin ostaa myös uusia vaatteita itselleni tulevalla matkallani, sillä kaappiin on tullut konkreettisesti lisää tilaa. Tämä ajatus on ollut psykologisesti tärkeä. Selitän itselleni, että kun laitoin nuo kaikki vanhan elämän vaatteet pois, voin hyvällä omallatunnolla hankkia uusia, juuri tähän elämäääni sopivia ihania vaatteita. Se on tehnyt luopumisesta helpompaa.

Tavarataitojen soveltaminen ei ole aina helppoa. Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Mistä on ollut vaikea luopua? Miten ratkaisitte ongelman?

Aika luopua

Julkaistu , kirjoittanut
13

Kiitos kaikille, jotka kommentoitte taannoin sen ikuisen puseron kohtaloa. Yksimielisyys oli vavahduttava: näytän puserossa kamalalta. Tämä vakuutti minut siitä, että kyseinen vaate on aika laittaa kiertoon. Ei roskiin, vaan joko kirppikselle myyntiin tai sitten lahjoitan sen Fidalle. Saitte minut vakuuttuneeksi siitä, että voin luopua paidasta, vaikka periaatteessa voisin myös pitää sitä. Mutta joku muu on siinä enemmän edukseen kuin minä.

Olen nauttinut siitä, että syksy tuntuu vihdoin saapuneen. Viime kesän helteiden jälkeen tuntuu aika mukavalta ottaa esille kaikki neuleet ja muut lämpimämmät vaatteet, joita olen viimeksi pitänyt puoli vuotta sitten. Samalla olen kerännyt kesäisimmät vaatteet kaapista, ja aion laittaa ne laatikoihin odottamaan ensi kevättä. Tällä hetkellä tuo vaatepino tosin majailee olohuoneen tuolin päällä, sillä en ehtinyt viime viikolla tehdä asialle enempää. Mutta ensimmäinen askel kohti kausivaatevaihtoa on otettu. Samalla olen huomannut, että kaikki vaatteet eivät suinkaan ole pidossa yhtä paljon.

Tuon keltaisen puseron myötä olen rohkaistunut tarkastelemaan vaatteitani tarkemmin. Tajusin, että kesävaatteiden joukossa, tai oikeastaan sen kesävaatekapselin ulkopuolella, on sellaisia vaatteita, joita en ole pitänyt aikapäiviin. Siis esimerkiksi kahteen tai kolmeen vuoteen. Tai ehkä neljään. Otetaan vaikka kuvassa näkyvä turkoosi neule. Se on silkkisekoitetta, lempimerkkiäni, ja siinä on väriä. Olen ostanut sen alennusmyynnistä kenties viitisen vuotta sitten. En ole pitänyt sitä moneen vuoteen. Ensinnäkin siksi, että olen odottanut sitä hetkeä, jolloin hoikennun niin paljon, että pusero muuttuu vähän liian sopivasta väljemmäksi, ja toiseksi siksi, että väri on vähän samanlainen kuin siinä aiemmin mainitussa puserossa. Hankin tämän silloin, kun olin kyllästynyt vaatevarastoni ruskeaan yleissävyyn, mutta tämä väri ei toimi. Näytän tässäkin sairaalta. En tiedä, miksi olen tätä vuodesta toiseen kaapissa säilyttänyt. Nyt tuon keltaisen saaman tuomion myötä päätin, että siirrän myös tämän turkoosin samaan kirppiskassiin odottamaan myymistä. Jos omastakin mielestäni näytän siinä vähän kalpealta, voin nyt olla varma, että suuri yleisö on samaa mieltä.

Näille pitäisi tehdä …jotain. Kun vain tietäisi mitä.

Sitten on vielä pellavainen housupuku – en enää elä elämää, jossa tarvitsisin sellaista. On myös tuo ruskea hame, jota en myöskään ole pitänyt vuosikausiin. Mutta jotenkin en ole raatsinut siitäkään luopua. Pakkaan sen kesä toisensa jälkeen takaisin laatikkoon odottamaan, josko ensi kesänä haluaisin pitää sitä. Ei siinäkään ole paljoa järkeä, mutta luopumispäätös tuntuu vaikealta. Ja onhan siellä kaapissa paljon muutakin, mistä olisi varmasti aika jo päästää irti. Minulla on laatikollinen t-paitoja, mutta aktiivisessa käytössä niistä on noin 20%. Tämäkin asia on jollain tasolla tiedossa, mutta en ole ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin tilannetta parantaakseni. Nyt saattaisi olla aika?

Vedän tästä omasta kirjoituksestani nyt sen johtopäätöksen, että karsittavaa löytyisi! Mutta vanhoista vaatteista luopuminen tuntuu yllättävän vaikealta. Siitä voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa, mutta lyhyesti sanottuna minulla on kyse siitä, että tykkään omista vaatteistani. Niistäkin, joita en aktiivisesti pidä. Näen niissä potentiaalia, ihan kuin siinä keltaisessa puserossakin. Sekään ei ollut kovin hyvä päälläni, mutta kuitenkin keksin sille käyttöä. Toisaalta ymmärrän hyvin, että on hölmöä, jos kaapissa vie tilaa jokin sellainen vaate, jota ei koskaan pidetä. Nyt kun alan tuota kesävaatekasaa tuosta tuolin päältä selvitellä, päätin olla tarkkana, ja siirtää talvisäilytykseen vain ne, mitä todella aion ensi kesänä pitää. Muut lähtevät suoraan odottamaan kierrätystä.

Onko siellä ketään muuta samoissa hommissa, siirtelemässä vaatteita paikasta toiseen? Tai onko kenelläkään samoja havaintoja, että joskus on vain aika luopua?

Miksi en kestä facebook-kirppiksiä

Julkaistu , kirjoittanut
13

Muistan, kuinka löysin facebook-kirppikset. Se oli oikeastaan syy, miksi ylipäätään liityin koko yhteisöön – minun piti myydä yhdet kaapit, ja olin kuullut että facebookin kirppisryhmissä kauppa käy. Aloin seurata kaupunginosani kirppisryhmää innokkaasti. Se tuntui ihmeelliseltä aarreaitalta. Hyvää tavaraa pilkkahinnalla! Tein ostoksia, mutta hairahduin monesti ostamaan sellaista, jolle ei lopulta ollut käyttöä. Tein aika paljon virheostoksia, mutta halpa hinta houkutteli hankkimaan kaikkea sellaista, mitä en täydellä hinnalla olisi ostanut. Ikävä kyllä ostoksista paljastui aina välillä puutteita, jotka eivät ostoilmoituksessa käyneet ilmi. Pitää muistaa, että tämä kaikki tapahtui muutama vuosi sitten, jolloin en vielä seurannut kulutustani kovin tarkasti. Niinpä annoin hinnan ohjata, enkä läheskään aina harkinnut kauhean tarkasti, mitä oikein hankin. Toki tein myös muutamia hienoja löytöjä, jotka ovat käytössä edelleen, mutta enemmän sattui huteja.

Kirppisten alkuhuuma meni ohi, ja viime aikoina olen pysytellyt niistä kaukana. Yksi syy oli juuri tuo alussa mainittu alttius virheostoksiin. Tajusin, että esimerkiksi vaatteiden ostaminen on sovittamatta aivan hullua, ja että monia tavaroita kyllä saa muualtakin. Kyseessä on harvoin aivan ainutlaatuinen tapaus. Toinen syy on kuitenkin se, että Facebookin kirppisryhmät käyvät nykyisin hermoille siinä määrin, että en halua enää myydäkään, saati sitten ostaa. Ensinnäkin omien tavaroiden myyminen on vaivalloista, sillä ostajat ovat arvaamattomia. Noudosta sopiminen tuntuu olevan monille aivan ylivoimaista. Tullaan, ei tulla, tullaan sittenkin, tullaan myöhässä, ei vastata puhelimeen, tehdään oharit ja ties mitä. Tavaroista ei meinaa päästä eroon, kun ostajat eivät suvaitse saapua paikalle hakemaan tavaroitaan. Tai sitten vänkätään myyjää kuskaamaan tavaroita ympäri kaupunkia. Joskus siihen on valmis, jotta vain pääsisi kaikesta eroon, mutta useimmiten tuntuu siltä, että saatu korvaus ei kata nähtyä vaivaa.

Tämä on yksi onnistuneimmista ostoksista. Sen sisällä on piilossa modeemi.

 

Olen kuitenkin seuraillut muutamia ryhmiä harvakseltaan, ja viime aikoina olen huomannut erikoisen ilmiön. Tyypillinen ilmoitus on sellainen, että siinä luetellaan tavaran virheet, mikä onkin ihan oikein. Mutta minua ottaa päähän se, että ilmoituksen perusteella vaikuttaa usein siltä, että myyjä vain haluaa rikkinäisestä tavarasta eroon. Siis näin:

  • ”myydän lasten pöytä/tuoli/sänky/lelulaatikko/tms, pintaan on liimattu tarroja ja sotkettu tussilla, lähtee varmaankin pyyhkimällä pois”
  • ”vaatteessa on tahra, en ole yrittänyt poistaa. Lähtenee pesussa”
  • ”Sukissa/villapaidassa/haalarissa on reikä/silmäpako/napit irti, en ole yrittänyt korjata, mutta on varmasti ihan helppo laittaa itse kuntoon”

En tiedä miksi juuri nämä ilmoitukset ärsyttävät niin paljon. Ymmärrän kyllä, että kirppistavaroissa on käytön jälkiä. Mutta eniten noissa jotenkin korpeaa se, ettei myyjä ole edes yrittänyt tehdä asialle mitään. Myydäänkö tavara vain siksi, ettei siitä ole joko alunperinkään huolehdittu kunnolla, vai siksi, että omistaja ei viitsi yrittää korjata tai puhdistaa tavaraa itse? Sitten siinä ärsyttää sekin, että ylipäätään yritetään myydä viallista tavaraa. Olen tottunut ajattelemaan niin, että jos vaatteessa tai tavarassa on selkeä virhe, se laskee hinnan aivan olemattomiin. Ilmaiseksi voisi tarjota, mutta kuka ostaisi reikäisen vaatteen? Ja ehkä oman ärsytyksensä soppaan tuo nuo epämääräisen positiiviset ilmaisut lähtenee pesussa, mutta en ole kokeillut. Jos ei ole kokeillut, ei voi tietää. Tietenkin vastuu jää ostajalle, niin kuin kirppiksillä yleensäkin, mutta jotenkin tämä tapa ilmaista asia saa niskakarvat pystyyn. Jos se kerran lähtisi pesussa, niin miksei myyjä ole sitten pessyt vaatetta? Tai jos tussipiirrokset lähtevät pyyhkimällä pöydän päältä, miksei niitä sitten ole pyyhitty?

Tiedän, että jos tavara on haluttu, niin se käy kaupaksi vähän virheellisenäkin. Totta kai on myös tilanteita, joissa kuluneisuus ei haittaa, ja siksi ostaja saattaa löytyäkin. Mutta nämä myynti-ilmoitukset ovat kuitenkin niin ärsyttäviä, että olen käytännössä lopettanut kaikkien facebook-kirppisten seuraamisen. Menen mieluummin Fidaan, Konttiin, kierrätyskeskukseen tai muuhun second hand -liikkeeseen, jossa näen itse suoraan onko tahra lähtenyt vai ei. Luin kesällä tutkimuksen ihmisten ostokäyttäytymisestä, ja siinä todettiin, että kuluttaja ei inhoa mitään niin paljon kuin tunnetta siitä, että tulee huijatuksi. Ehkä se onkin juuri tässä se ydin. Lähtenee pesussa kuulostaa siltä, että ei se kuitenkaan lähde, mutta kun myyjänä sanon näin, niin minua ei voi syyttää mistään. Ja minä tunnen joutuneeni huijauksen kohteeksi.

Meneekö teillä hermot facebook-kirppisten kanssa?

Tarina ikuisesta puserosta

Julkaistu , kirjoittanut
25

Moni on toivonut tarinoita omasta vaatekaapistani, ja ensimmäinen postaus herätti vilkasta keskustelua. Tässä tulee seuraava osa: tarina puserosta, joka on luultavasti ikuinen.

Sen jälkeen kun esikoinen oli syntynyt, jouduin akuuttiin vaatekriisiin. Mitkään vanhat vaatteet eivät nimittäin mahtuneet sillä hetkellä päälle. Tilanne saattaa olla tuttu myös sellaisille, jotka eivät ole äskettäin synnyttäneet. Yhtäkkiä vain huomaa, että vaatekaapissa ei ole juuri mitään, mitä voisi laittaa ylleen. Tilanne oli sellainen, että minun oli kirjaimellisesti pakko ostaa uusia vaatteita. Päädyin ratkaisemaan tilanteen niin, että varasin ajan Stockmannin pukeutumisneuvojalle. Annoin varsin väljät ohjeet. Tarkoitus oli hankkia monenlaisia vaatteita, joilla pärjäisin ainakin puoli vuotta kaikissa tilanteissa. Ainoa kriteeri mekkojen ja yläosien suhteen oli se, että niissä piti pystyä imettämään vauvaa.

Näin sivumennen sanoen tämä oli yksi parhaista päätöksistä ikinä, sillä ostin tuon tapaamisen seurauksena läjän vaatteita, jotka oikeastaan muodostivat kapselipuvuston, jota käytin ainakin seuraavat puoli vuotta. Tuolloin en ollut kapselipuvustosta kuullutkaan, mutta käytännössä se oli kuitenkin lopputulos: neljät housut, muutama pusero, kaksi mekkoa, kolme alustoppia. Yhteensä vaatteita oli kymmenkunta, ja yksi niistä on edelleen jäljellä. Se on tämä:

Pusero on kokoa 44, mutta koska se on malliltaan pussimainen ja väljä, se menisi varmaankin sujuvasti kenelle tahansa välillä 36–46. Kangas on hyvin läpikuultava, olen aina pitänyt toppia tämän alla. Pääntie ja helma ovat joustavat ja hihat ylettyvät kyynärpäihin saakka. Kaula-aukko on laaja, sen voi vetää olkapäiden alle jos haluaa. Yhdistin tämän yleensä leveälahkeisiin housuihin jotka myös ostin samalla kertaa, jolloin kokonaisuus sopi mukavasti kaikenlaisiin vähän siistimpää vaatetusta vaativiin tilaisuuksiin. Pidin tätä vauvavuonna runsaasti, mutta sitten pusero jäi kaappiin.

Syynä on se, että keltainen ei sovi minulle erityisen hyvin. Sen huomaa vaikkapa tästä kuvasta, jossa pusero on päälläni. Olen luonnostani varsinainen kalpeanaama, eikä keltainen paranna asiaa. Printit eivät varsinaisesti ole minun juttuni, joten tämä kuosi on aina tuntunut vähän liian kukkaiselta ja kirjavalta. Lisäksi selässä on kolme pientä nappia, ja vaikka niitä ei yleensä näe eikä niihin tarvitse koskea, en tykkää niistä yhtään. (En ylipäätään tykkää napeista missään muodossa, mutta se on toinen tarina.)

Aika kirjava.

Olin laittamassa tätä puseroa kierrätyskassiin jo vuosi sitten, mutta sitten ajattelin, että tämä on juuri sitä kertakäyttökulttuuria, josta haluan irtisanoutua. Päätin haastaa itseni ja poistamisen sijasta yrittää ottaa pusero aktiiviseen käyttöön uudelleen. Onnistuinkin siinä kohtuullisesti, ja löysin useampia tapoja yhdistellä tätä erilaisiin hameisiin ja housuihin. Olen pitänyt tätä ainakin tummien pillifarkkujen, valkoisten pellavahousujen ja pinkin A-linjaisen hameen kanssa.

Tässä topissa on vain yksi ongelma: se on ikuinen. Materiaali on 100% polyesteriä, mikä tarkoittaa, että tämä kestää varmaankin kaikkea muuta paitsi polttamista. Se ei rypisty, nyppyynny, haalistu, kutistu eikä kulahda. Tämän voi tunkea kassin pohjalle, ja se ilmestyy sieltä aivan samanlaisena kuin ennenkin. Sen voi pestä koneessa eikä sitä tarvitse ikinä silittää. Tätä on mahdotonta pitää niin paljon, että vaate kuluisi loppuun.

En tietenkään enää ostaisi  tällaista. Mutta silloin kun tämän ostin, en ollut läheskään näin tietoinen vaatteiden ominaisuuksista. Minulla ei ollut ostotilanteessa halua eikä mahdollisuuksia lähteä etsimään täydellistä vaatetta, ja pusero täytti tarkoituksensa riittävän hyvin. Nyt olen kuitenkin jälleen kahden vaiheilla, luopuako vai ei. Luopumisen puolesta puhuu se, että väri ja kuosi eivät hirveästi miellytä, ja paita saa minut vähän sairaan näköiseksi. Samoin se, että pusero on priimakunnossa, sen voisi lahjoittaa hyvällä mielellä eteenpäin. Mutta säilyttämisen puolesta puhuu taas se, että malli sopii minulle hyvin, vaatteelle on tilaa kaapissa, ja jos haluan, voin käyttää sitä väriongelmasta huolimatta. En rakasta tätä vaatetta, mutta en varsinaisesti vihaakaan. Mutta ei tämä mikään lempivaate ole. Jos nyt törmäisin tähän kaupassa, en ostaisi, en edes harkitsisi ostavani.  Käyttökertoja tälle on tullut vuosien aikana 20–30. En tiedä olisiko 30 kertaa vielä aivan täynnä, mutta on tätä pidetty.

Olen pian pakkaamassa kesävaatteita säilytykseen. Pitäisikö tämä pakata mukaan, vai siirtää kierrätyskassiin? Mitä te tekisitte?

Viikon vinkit: kylpyhuoneen riskit tavaroille, muovikassin hiilijalanjälki sekä kirppisten hyviä ja huonoja puolia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ilta-Sanomat kierrättää amerikkalaista ohjelistaa kosmetiikkatuotteista ja tavaroista, joita ei pitäisi säilyttää kylpyhuoneen kaapissa. Kosteus ja lämpö eivät tietenkään paranna monia tuotteita, mutta sitä en ihan ymmärrä, miten kynsilakat voivat pilaantua kylppärissä. Nehän ovat tiiviissä lasipullossa. Lämpövaihtelun pitää olla aika iso, että kynsilakka pilaantuisi. Tai näin ainakin arvelen? (IS)

Muovipussien kulutus on edelleen laskussa. Tässä YLEn artikkelissa kauppaketjut avaavat muovipussien ostolukuja, ja pohtivat syitä niihin. Toisaalta jutusta käy hyvin ilmi, että kokonaisuuden kannalta kauppakassilla ei ole niin suurta merkitystä kuin kassin sisällöllä. Muovikassi ei ole suuri synti, jos valitsee kierrätysmateriaalista tehdyn kassin, ja sitten käyttää sitä monta kertaa, ja lajittelee lopulta muovinkeräykseen takaisin.

Kierrätys- ja raivausbuumi jatkuu edelleen päätellen siitä, että vastikään on julkaistu kirja kirpputorilla myymisestä. Kirjan on kirjoittanut Elisa Tikkanen, ja sen nimi on Kirppareiden kuningatar. Tämä lieneekin hyvä opas kaikille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita. Kodin Kuvalehti käy Elisan johdolla läpi erilaisia kirppismuotoja, ja listaa niiden hyvät ja huonot puolet.

Miten tavaroista pääse eroon?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Raivaaminen, karsiminen, marittaminen – on monia tapoja vähentää liikoja tavaroita kodistaan. Kun vauhtiin pääsee, tavaroiden läpikäyminen alkaa sujua, ja se voi tuntua jopa keventävältä tai puhdistavalta. On ihanaa saada kaappeihin tyhjää tilaa, vaatetangolle väljyyttä ja yläkaapeista turhat pois. Tähän saakka tavaroiden vähentäminen on hauskaa, mutta sitten tulee helposti stoppi. Niistä karsituista kamoista pitäisi nimittäin päästä lopullisesti eroon. Ei riitä, että tarpeettomat tavarat pakataan laatikoihin ja kasseihin, vaan ne pitäisi vielä saada kirjaimellisesti kodista ulos, eikä vain varaston perälle vaan ihan lopullisesti jonnekin pois.

Periaatteessa vastaus on yksinkertainen. Poistetut tavarat voi laittaa roskikseen tai lajitella oikeaan kierrätyspaikkaan; ne voi lahjoittaa tai ne voi myydä. Käytännössä tiedän kokemuksesta, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Käyn seuraavassa nämä kaikki vaihtoehdot läpi.

Roskiin

Jos tavara on rikki tai käyttökelvoton, sen paikka on oikein lajiteltuna roskiksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhat hillopurkit lajitellaan lasinkeräykseen ja vanhat sanomalehdet paperikeräykseen. Ongelmajätteet, kuten loisteputket ja kemikaalit on toimitettava ongelmajätekeräykseen ja rikkinäiset sähkölaitteet SER-keräykseen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos raivattavaa on tosi iso määrä, (esim. omakotitalon vintti tai vastaava) liian tarkkaan lajitteluun ei kannata hirttäytyä. Jos vintiltä löytyy kilotolkulla vanhoja tietosanakirjoja, on järkevämpää laittaa ne suoraan energiajätteeseen, kuin käyttää tuntikausia siihen, että irroittaa kannet sivuista voidakseen lajitella kannet pahvin- ja sivut paperinkeräykseen.

Tämä on yksi niistä keinoista, joilla tavaroista todella pääsee eroon: on ymmärrettävä omat resurssit, ja toimittava niiden mukaan. Täydellisyyden tavoittelu voi joskus olla tavaran poistumisen esteenä.

Tietenkin on tarkoituksenmukaista lajitella kaikki mahdollisimman hyvin, mutta välillä on jostain kohtaa oikaistava. Tärkeintä on, että ongelmajätteet ja elektroniikat päätyvät oikeisiin osoitteisiin, eivätkä sekajätteen joukkoon.

Myyminen

Mitä arvokkaammasta tavarasta on kyse, sitä suurempi houkutus se on myydä. Myyminen on hyvä vaihtoehto – jos siihen vain jaksaa ruveta. Myyminen on työlästä, sillä nettimyyntiä varten tavara on kuvattava ja kuvat ja tekstit ladattava myyntisivulle, tai vaihtoehtoisesti on varattava kirppispöytä, ja mentävä tavaroiden kanssa sinne paikan päälle. Astetta helpompi vaihtoehto on viedä tavarat liikkeeseen tai kirpputorille, joka myy ja hinnoittelee puolestasi, ja ottaa myyntivoitosta komission. Itse suosin lähinnä jälkimmäistä vaihtoehtoa, mikäli se on mahdollista.

Myymisessä olennaista on, että siihen tosiaan ryhtyy. Mielestäni tämä pitää ottaa jo raivausvaiheessa realistisesti huomioon esimerkiksi ajankäytön suhteen. Jos aikaa on kaksi tuntia, tunti menee poistettavien tavaroiden valitsemiseen, ja toinen tunti myynti-ilmoitusten tekemiseen, kirppispöydän varaamiseen ja tavaroiden kantamiseen autoon.

Myyminen sopii niille, jotka ovat motivoituneita näkemään myymisen vaivan. Niille, jotka haaveilevat rahasta, mutta eivät saa kuitenkaan aikaiseksi toimia, suosittelen asian pohdiskelua vielä kertaalleen: onko sittenkin tärkeämpää vain saada tavarat kodista ulos, kuin surra niitä euroja, joita myymisestä mahdollisesti saisi? Kannattaa muistaa, että käytetyistä tavaroista ei välttämättä saa sellaista summaa, kuin itse toivoisi. Ihmiset ovat kovia tinkimään, eikä käytetyllä tavaralla ole suurta arvoa, kun uuttakin saa lähes samalla hinnalla. Mikäli ajatus kääntyy sittenkin luopumisen puoleen, suosittelen seuraavaa vaihtoehtoa.

Lahjoittaminen

Jos tavaraa ei halua tai ehdi myydä, mutta se ei myöskään ole roska, jäljelle jää lahjoittaminen. Lahjoittaminen on yksinkertaisin tapa päästä tavarasta eroon, ja siksi suosin sitä jatkuvasti enemmän ja enemmän. Monet tahot ottavat lahjoituksia vastaan: Kierrätyskeskus, Fida, Pelastusarmeija ja Punainen risti muiden muassa. Paikallisesti voi löytyä myös monia muita kohteita, jotka ottavat lahjoituksia vastaan. Joskus vastaanottaja löytyy jopa omasta lähipiiristä. Esimerkiksi lastentarvikkeet kiertävät ahkerasti perheestä toiseen.

Lahjoittamisen suurin sudenkuoppa on, ettei erehdy pakkaamaan lahjoitettavien joukkoon tavaraa, jonka oikea paikka olisi roskiksessa.

Kun tavaroita ei haluaisi heittää roskiin, mutta niissä kokee vielä olevan käyttöarvoa jäljellä, saattaa joskus hämärtyä, millaisessa kunnossa tavara todellisuudessa on. Kannattaakin miettiä, onko tavara niin hyväkuntoinen, että sen kehtaisi antaa lahjaksi vaikkapa naapurille. Jos on, niin silloin se on luultavasti riittävän hyväkuntoinen lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen. Jos et kehtaisi lahjoittaa tavaraa läheisellesi, älä lahjoita sitä kenellekään muullekaan. Hyväntekeväisyyttä tekevät tahot eivät laita huonokuntoista tavaraa eteenpäin, vaan se päätyy joka tapauksessa roskiin. Esim. Fida ottaa myyntiin lahjoituksenaan saamaa tavaraa. Tällöin on loogista, että tavaran pitää olla niin hyvässä kunnossa, että siitä voisi jonkun kuvitella muutaman euron maksavan.

Tavara poistuu vain kantamalla

Olipa poistettavan tavaran päämääränä mikä tahansa noista edellämainituista, yksi asia on aina sama: tavara ei lähde kotoa, ellei sitä joku kanna sieltä ulos. Tämä lienee se hankalin vaihe, ja siksi suosittelen suhtautumaan siihen olennaisena osana raivaamisprosessia. Parasta on, jos valmiiksi pakatut tavarat voi kantaa suoraan autoon. Kun ne ovat siellä, on kynnys viedä ne perille jo madaltunut. Merkitse kalenteriin yksi päivä tai iltapäivä, jolloin ajat yhdellä kerralla kaikki kierrätyspaikat läpi. Siihen voi mennä pari tuntia, mutta sitten se on tehty, eikä tavaroista ole enää vaivaa. Tai vaihtoehtoisesti suunnittele kauppareissu tms. siten, että samalla matkalla kurvataan kierrätyskeskuksen tai pienjäteaseman kautta. Jos käytössä ei ole autoa, tee samanlainen suunnitelma sen mukaan, miten pääset tavaroita viemään. Kannattaa myös selvittää, onko alueellasi mitään sellaista tahoa, joka noutaisi vanhat tavarat suoraan kotoa. Pääkaupunkiseudulla mm. kierrätyskeskus noutaa huonekaluja suoraan kotoa, jolloin joku muu hoitaa kantamisen puolestasi.

Tavaroista pääse eroon pähkinänkuoressa näin

  • Ole realisti niin tavaroiden kunnon kuin omien resurssienkin suhteen
  • Tee tarvittaessa kompromisseja: lahjoita myymisen sijasta, laita roskiin, jos lajittelu tai kierrättäminen on huomattavan vaikeaa
  • Huomio tavaroiden kuljettamiseen menevä aika etukäteen
  • Älä raivaa enempää, ennen kuin vanhat tarpeettomat on kuljetettu kodista pois

Olen käsitellyt myymisen, lahjoittamisen ja roskien lajittelun ja kierrätyksen hyviä ja huonoja puolia kattavasti kirjassani Tavarataidot. (On muuten parhaillaan AdLibriksessä alessa!) Sieltä löytyy lisää käytännöllistä informaatiota mm. siitä, miten erilaiset tavarat lajitellaan, mitä eri järjestöt ottavat vastaan ja mistä tietää, kannattaako jokin tavara myydä vai lahjoittaa. Syventävää tietoa löytyy siis Tavarataidoista!

Miten te olette parhaiten päässeet tavarasta eroon?

Viikon vinkit: kirppishaasteita, sotkuisia koteja ja minitaloja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tämä Project Mama -blogissa Katjan postaus lasten kirpputorivaatteista sai minut nauramaan ääneen. Se just tätä! Ja sen myös huomaa, kun etsii lastenvaatteita kirppiksiltä.

Sotkuinen koti ei välttämättä ole ongelma, mutta on olemassa ihmisiä, joita sotkut oikeasti haittaavat. Jotkut tutkimukset väittävät, että sotkut haittaavat elämää, mutta aina pitää ottaa yksilölliset erot huomioon. Tässä Hesarin artikkelissa haastateltu psykoterapeutti tekeekin sen huomion, että kaikille ihmiselle kodin sotkuisuus ei ole mikään ongelma, sillä muut asiat vain yksinkertaisesti kiinnostavat enemmän.

Minitalot ovat mielestäni kiinnostavia. Tykkään itse kerrostaloasumisesta monestakin syystä, mutta näiden pikkuisten mutta kätevien kotien idea kyllä kiehtoo. Olisi joskus kiinnostavaa päästä haastattelemaan ihmistä, joka oikeasti asuu tuollaisessa. (IL)

Kirppishässäkän yllättävä päätös

Julkaistu , kirjoittanut
9

Joskus elämässä tulee erikoisia käänteitä, enkä viikko sitten olisi osannut arvata, miten tässkin lopulta kävisi. Viimeksihän jäätiin siihen, että olin hakenut kirpparikassin, lajitellut kaikki vaatteet lukuisiin eri pinoihin ja lopulta onnistunut seulomaan erilleen myytäväksi menevät ja säilytettävät. Tähän kaikkeen olin saanut kulumaan pari tuntia, ja tarkoituksena oli selvittää, mitä yhteen kirpparirupeamaan menee aikaa.

Tämä suunnitelma meni parin yllätyskäänteen takia kuitenkin ihan myttyyn. Kävi nimittäin ilmi, että sen sukulaisvauvan vanhemmat olivatkin kiinnostuneet kaikista meidän kirppikselle menevistä vaatteista. En ollut hienotunteisuuttani tullut niitä heille tarjonneeksi, sillä joukossa oli myös pikkuviallisia ja varsin kuluneita, sekä sellaisia kokoja, jotka olisivat vauvalle sopivia vasta pitkän ajan päästä. Olin varovainen, sillä en itse missään nimessä haluaisi ikeakassikaupalla vanhoja vaatteita riesoikseni. Siksi olin noukkinut läjistä vain sievimmät ja hyväkuntoisimmat vaatteet vauvalle lahjoitettavaksi. Pian kuitenkin valkeni, että he ottivat iloisesti yli 90% vaatteista, eikä minulle jäänyt lopulta kuin pieni pino ”kelpaamattomia”. Tilanne oli siis yhdessä hujauksessa kiepahtanut päälaelleen, ja yhtäkkiä minulla olikin kirppisvuoro, muttei juuri mitään myytävää.

Onneksi tämäkin ongelma ratkesi, sillä lähipiiristä löytyi tuttava, joka tarjoutui ottamaan myyntivuoron itselleen. Lähetin meiliä Ipanaiseen ja ilmoitin myyjän yhteystietojen vaihtuneen. Sitten kävin radikaalisti kutistuneen pinon uudestaan läpi. Erotin joukosta vielä kaksi mekkoa myöhempää tarkoitusta varten ja viskasin kolme ikuisuustahraista bodya roskiin. Loput n. 10 vaatekappaletta silitin huolellisesti kassin pohjalle, kiikutin kassin myyntivuoron uudelle haltijalle, joka puolestaan maksoi minulle ennakkomaksun, jonka olin jo tilittänyt, ja kävelin kotiin keventynein askelin. Olin yhtäkkiä päässyt eroon sekä myytävästä tavarasta että myyntivuorosta.

Olen vähän hidas mukautumaan omien suunnitelmien äkillisiin muutoksiin, joten näiden nopeiden käänteiden jälkeen olin hetken hämmennyksissäni, että mitäs tässä oikein tapahtui. Sitten tajusin stressin poksahtaneen taivaan tuuliin, ja ymmärsin saaneeni tälle viikolle monta tuntia vapaata aikaa. Edessä oleva iso silitys- ja pakkausurakka oli haihtunut kuin savuna ilmaan, enkä menettänyt edes ennakkomaksua. Kaiken kukkuraksi tiesin lahjoittamieni vaatteiden menneen ns. hyvään kotiin, jossa ne tosiaan tulevat käyttöön, ja josta ne aikanaan toimitetaan uudestaan kirppikselle myytäväksi. Loppujen lopuksi minulla oli syytä olla tilanteeseen erittäin tyytyväinen.

Päällepäin pöhköä, mutta pinnan alla piilee järki

Julkaistu , kirjoittanut
9

Kirppiskassien keskellä huhkiessa kävi muutaman kerran mielessä, että mitähän järkeä tässä on. Mutta vasta kun eräs läheinen ihmetteli, miksi tästä asiasta pitää tehdä näin vaikeaa, aloin kunnolla miettiä mistä on kyse. Se olikin hyvä idea. Tulin yllättäen siihen tulokseen, että raha ei ole kovin olennaista, tunnearvollakaan ei ole juuri väliä eikä sillä, kenen käyttöön tavarani joutuvat.

Tärkeintä onkin se, että näin toimimalla koen eläväni arvojeni mukaisesti.

Tämä oli hiukan yllättävä johtopäätös, mutta näin se on. Tarpeeksi pintakerroksia kuorittuani tulin siihen tulokseen, että juuri tällä tavalla toimimalla tunnen, että teen eniten oikein. Että teen sellaisia valintoja, jotka ovat sopusoinnussa minulle tärkeiden arvojen kanssa.

Päästyäni tähän pisteeseen, aloin miettiä, mikä se arvo siellä kaiken takana sitten on. Tässäkin hiukan yllättäen havaitsin, että oikea vastaus on vastuullisuus. Ei esimerkiksi ekologisuus, säästäväisyys tai joku muu. Vastuullisuus tarkoittaa minulle tässä tapauksessa sitä, että koen olevani loppuun asti vastuussa ostamistani tavaroista, myös näistä lastenvaatteista. Ajattelen niin, että kun olen ottanut jonkun tavaran itselleni, minun vastuullani on huolehtia siitä, että siitä ei tule kertakäyttöinen. Minulle vastuullisuus tarkoittaa siis sitä, huolehdin mahdollisimman pitkälle siitä, että esimerkiksi lastenvaatteet käytetään loppuun, eikä niitä dumpata käyttökelpoisina tekstiilikeräykseen. Ajattelen niin, että loppusijoituspaikasta huolehtiminen ja siitä aiheutuva vaivannäkö on se ”hinta”, joka minulle lankeaa sen vuoksi, että olen ostanut uuden vaatteen. Vaikka totta kai yritän kierrättää käytettyinä ostetut yhtä lailla.

Tästä kaikesta seuraa tämä kirppismyynti. En halua ensisijaisesti lahjoittaa tai laittaa Uffin laatikkoon tai vaatekeräykseen, koska olen piinallisen tietoinen siitä, ettei vaate niistä päädy välttämättä käyttöön, vaikka se käyttökelpoinen olisikin. Sen sijaan järkeilen niin, että jos joku on valmis maksamaan edes pikkuisen niistä meidän vanhoista vaatteista, ne menevät todennäköisesti käyttöön. Koska itse myyminen on minulle ylivoimaisen työlästä, valitsen mieluummin täyden palvelun kirppiksen. Siitä sitten seuraa tätä edellä mainittua hässäkkää lajittelun, pesun, silittämisen ynnä muun valmistelun kanssa. Mutta se on ok ja hyväksyttävää, koska toimin silloin tämän oman sisäisen logiikkani mukaan oikein. En välttämättä nauti tuosta työstä, mutta näen sen kuitenkin mielekkäänä.

Kelly McGonigal, tutkija jonka työtä ja näkemyksiä arvostan valtavasti, on sanonut, että omien arvojen tunnistaminen ja niiden mukaisten valintojen tekeminen on yksi tärkeimmistä asioista, joita ihminen voi hyvinvointinsa eteen tehdä. Olen siis toiminut näin, vaikka en ole asiaa kunnolla tiedostanut. Mutta nyt kun ymmärrän mistä on kyse, tämän valinnan tekeminen on jatkossa entistä helpompaa. Kuten sille ihmettelevälle läheiselle totesin – minun on vaan pakko toimia näin. Arvot ovat siitä mielenkiintoisia, että ne ovat jokaiselle henkilökohtaisia, ja samakin arvo voi näkyä eri ihmisten elämässä eri tavoilla. Jollekin toiselle vastuullisuus voisi tarkoittaa vaikka kasvissyöntiä, joku kolmas ehkä valitsee vain reilun kaupan luomutuotteita. Näitä on turha verrata keskenään, enkä näe hedelmällisenä sitä keskustelua, onko jokin arvo parempi kuin joku muu. Sen sijaan omien arvojen tarkastelu hiljaa mielessään on hyvä idea kenelle tahansa.

Kun oma toiminta kummastuttaa itseään, on erinomainen harjoitus pysähtyä ja todella analysoida, miksi oikein tekee niin kuin tekee. Joskus voi paljastua, että kyse on vanhasta tavasta, jolle ei oikeasti ole enää perusteluja. Joskus taas voi käydä ilmi, että motiivina onkin pelko tai epävarmuus, jota oikeastaan kannattaisi hoitaa jollain ihan muulla tavalla. Ja sitten joskus saa tällaisen hienon oivalluksen, joka selittää kristallinkirkkaasti, miksi tämä toimintatapa on sittenkin juuri minulle hyvä ja oikea. Esimerkiksi tämän oivalluksen jälkeen tätä ulkopuolisen silmin epäilemättä vähän tärähtänyttä toimintaa on paljon helpompi selittää muille.

Tämä taisi olla poikkeuksellisen syväluotaava teksti tässä blogissa. Minua kiinnostaa silti, oletteko huomanneet, miten omat arvonne näkyvät vaikkapa kuluttamisessa tai kierrättämisessä?

Nainen tienaa potkuhousuilla 30 senttiä

Julkaistu , kirjoittanut
23

Terveisiä kirppisvaatekasojen keskeltä. Olen juuri saanut ensimmäisen vaiheen valmiiksi, ja vedän tässä hieman henkeä ennen kuin jatkan. Tämä käytettyjen vaatteiden myyminen ja ylipäätään kierrättäminen on sellainen savotta, että metatyöstä puhuminen on minusta törkeää vähättelyä. Aion kirjoittaa auki koko prosessin, sekä samalla katsoa kuinka monta tuntia tähän menee. Tulokset julkaisen teidän iloksi ja viihteeksi ja samalla oman ymmärryksen kasvattamiseksi.

Tämän tekstin otsikko viittaa tietenkin Laura Pörstin mahtavaan kirjoitukseen Nainen tienaa 1,5 euroa. Laura kirjoittaa osuvasti siitä, miten nurinkurista käytettyjen vaatteiden kierrätys ja kirpputorimyynti on. Sain tekstin luettuani monta oivallusta, joiden seurauksena oma kirppis- ja kierrätystoimintani onkin jo järkevöitynyt merkittävästi. Mutta lastenvaatteet ovat ihan oma lukunsa, ja välillä tuntuu että tässä hommassa ei ole edelleenkään päätä eikä häntää. Näin tämä homma kuitenkin menee:

LÄHTÖTILANNE

  • Olen varannut myyntijakson Ipanaisesta, joka hoitaa hinnoittelun ja myynnin, eli minun täytyy vain toimittaa myytävät vaatteet liikkeeseen heiltä noutamassaan kassissa.
  • Kolme isoa muovilaatikkoa sekä yksi iso ja yksi keskikokoinen ikeakassi täynnä lastenvaatteita ja -kenkiä. Kasseissa on valmiiksi myytäväksi luokiteltuja vaatteita, mutta laatikoissa on sekaisin käyttöön tulevia että myyntiin päätyviä vaatteita.
  • Yhtä kassia lukuunottamatta vaatteet pitää noutaa vintiltä.

Olen käyttänyt noin 30 minuuttia siihen, että olen hakenut sekä Ipanaisen kassin että haalinut kaikki prosessissa tarvittavat vaatteet yhteen paikkaan keskelle olohuoneen lattiaa.

LAJITTELU

Tyhjennän kaikki laatikot ja kassit, ja lajittelen vaatteet seuraaviin läjiin:

  1. Kuopukselle heti käyttöön tulevat vaatteet
  2. Kuopukselle myöhemmin käyttöön tulevat vaatteet
  3. Kirpputorille nyt menevät vaatteet
  4. Kirpputorille myöhemmin syksyllä menevät vaatteet (talvivaatteet)
  5. Sukulaisvauvalle menevät vaatteet
  6. Suoraan roskikseen heitettävät
  7. Nostalgiasyistä säästettävät (näitä löytyi lopulta vain yksi)

Tiedän että tämän voisi tehdä helpomminkin, esimerkiksi kippaamalla kaikki poistettavat vain samaan läjään, mutta en pysty. Ensinnäkin, en halua kierrättää roskia. Joten kaikki vaatteet on käytävä läpi, että niiden kuminauhat ja elastaanit ovat edelleen kunnossa. Toiseksi nuo käyttöön tulevat vaatteet on pakko lajitella erikseen. Kun esikoiselta jää jotain pieneksi, säästän vaatteen kuopukselle, mikäli se on käyttökunnossa. Lapset kuitenkin kasvavat eri tahtiin, ja eri vuodenaikoina syntyneet lapset eivät välttämättä ole samaan aikaan saman kokoisia tietyssä iässä. Näin ollen vaatteet täytyy käytännössä käydä yksi kerrallaan läpi ja katsoa, ovatko ne sopivia nyt vai vasta hetken päästä. Liian pienet taas siirretään kirppispinoon.

Välillä myös muoti ja maku ehtii muutamassa vuodessa muuttua, samoin käsitys vaatteen kunnosta. Kun vaate on aktiivikäytössä, se vaikuttaa käyttökelpoiselta, mutta parin vuoden päästä ei ehkä enää olekaan samaa mieltä. Yksi lapsi voi rakastaa vihreää, ja toinen taas inhota sitä. Arjessa pieneksi jääneiden mutta käyttökelpoisten vaatteiden nakkaaminen yhteen laatikkoon on kätevää, ja se säästää jatkuvalta lajittelulta ja lukuisilta puolivalmiilta pinoilta. Kuitenkin tässä vaiheessa, kun myyntipäivä lähestyy, vaivaa pitää nähdä enemmän.

Sitten on vielä noiden pois lähtevien vaatteiden lajittelu. Tiedän, että mitään ei olisi pakko säästää kenellekään, mutta kun tiedän että vastaanottaja arvostaa, niin tässä urakassa on pieni vaiva erotella joukosta jonkun mummin tai kummin antamat ihanuudet seuraavalle sukulaisvauvalle. Kirppikselle puolestaan ei kannata heinäkuussa kuskata ainuttakaan toppavaatetta, joten selkeästi väärän kauden vaatteet täytyy lajitella erikseen odottamaan uutta kirppisaikaa.

Edellä kuvattuun vaatteiden lajitteluun olen käyttänyt yhteensä 1h 15 min. Se sisältää säästettävien vaatteiden pakkaamisen takaisin laatikoihin tai kaappeihin. 

Seuraavaksi vuorossa on vaatteiden laittaminen myyntikuntoon. Se tarkoittaa sitä, että napit ja vetskarit suljetaan, pienet virheet korjataan, vaatteet silitetään ja viikataan kauniisti kuljetuskassiin. Voi olla, että osa täytyy vielä pestä uudelleen, jotta ne olisivat raikkaita myynnissä. Tähän mennessä olen siis käyttänyt tähän lastenvaaterumbaan melkein kaksi tuntia. Toisaalta kun tietää, että potkuhousuista saattaa saada nettona alle euron, alkaa välillä epäillä koko homman mielekkyyttä. Mutta tälle tielle on nyt lähdetty, eikä paluuta ole.

Saako täällä vertaistukea? Vai onko tämä ihan tärähtänyttä?