Syitä olla vähentämättä

Julkaistu , kirjoittanut
13

Ponnekkaassa raivaamisen tuoksinnassa jää välillä huomiotta, että on myös hyviä syitä olla heittämättä ”turhaa” tavaraa pois. Voi olla, että kotoa löytyy paljonkin sellaista, josta periaatteessa voisi luopua – tai sitten olla luopumatta. Puhun nyt sellaisista tavaroista, joille ei välttämättä ole päivittäistä käyttöä. Niistä ylimääräisistä tuplakappaleista. Siitä kaikesta, jota ilmankin tulisi hyvin toimeen. Seuraavassa neljä hyvää syytä säästää ”tarpeeton” tavara.

Ensimmäinen sääntö: Tavaralle on oma paikka, eikä se vie tilaa miltään tärkeämmältä. Otetaan esimerkiksi kirjat. Jos kaikki kirjat mahtuvat siististi kirjahyllyyn, ei mielestäni ole mitään erityistä syytä ruveta harventamaan valikoimaa, ellei erityisesti halua. Toisin sanoen jos ”kaikella oma paikka ja kaikki paikallaan” toteutuu, voi rauhassa säilytellä ihan mitä vaan.

Toinen sääntö: Tavara ei ole tiellä, ei uhkaa pudota päähän kun kaapin ovi aukaistaan, eikä sitä tarvitse siirrellä syrjään kun hakee jotain muuta. Tämä on oikeastaan jatkoa edelliselle. Jos säilyttäminen on äärimmäisen hankalaa, alkaisin miettiä pitääkö jostain luopua. Jos taas se tavaran oma paikka ei aiheuta mitään vaivaa muiden tavaroiden käyttämiselle, kaikki on kunnossa.

Kolmas sääntö: Tavarasta tulee hyvä fiilis. Aika usein karsimisohjeissa unohdetaan se, että joskus omistaminen on tosi mukavaa. On kaikenlaisia esineitä, joita ei sinänsä tarvitse mihinkään ja joita ei ikinä käytä, mutta jotka on silti kiva omistaa. Luokittelisin esimerkiksi monet muistoesineet tähän kategoriaan. Omasta elämästä voisin ottaa esimerkiksi jälleen muutamat kirjat. Hyllystä löytyy mm. Kalevala, jota en ole lukenut (tarkoitus kyllä on). En näe mitään syytä luopua siitä, tykkään ajatuksesta että siellä se odottaa sitä hetkeä, kun vihdoin saan inspiraation tarttua kyseiseen opukseen. Kirja on tosin odotellut jo useamman vuoden, ja realistisesti en tule sitä lukemaan vielä pitkään aikaan. Ei haittaa.

Neljäs sääntö: Tavaralla on todellista käyttöarvoa. Usein kehotetaan luopumaan sellaisista tavaroista, jotka ovat kelvollisia vain yhteen käyttötarkoitukseen tai joita käytetään vain hyvin harvoin. Logiikka menee niin, että jos jotain tehdään vain kerran vuodessa tai harvemmin, sitä varten ei tarvitse omistaa erityistä esinettä. Senhän voi vaikka lainata, vuokrata tai korvata jollain muulla. Itse asiassa olen kuitenkin tästä eri mieltä, edellyttäen että ensimmäinen sääntö toteutuu. Meillä on esimerkiksi parsakattila. Se on kapea ja korkea, ja sisällä on irrotettava kori, johon parsat laitetaan. Parsa-aika on aika lyhyt, joten kattilaa käytetään kenties viisi kertaa vuodessa, enintään. On myös totta, että parsat tulisivat kypsiksi ihan tavallisessakin kattilassa. Mutta kun tuo esine nyt sattuu meillä olemaan, sille on muutaman kerran vuodessa järkevää käyttöä, eikä sen säilyttäminen ole ongelma, en näe mitään syytä luopua siitä.

Huomatkaa, että tässä listassa ei ole kohtaa ”sitä saattaa tarvita vielä”. Kyseinen perustelu nimittäin on välillä validi ja välillä taas ei. Tosin jos tuo kohta numero yksi on kunnossa, on tavallaan ihan yhdentekevää millä syyllä tavaraa pitää tallessa.

Tavaroiden taulukoinnista

Julkaistu , kirjoittanut
12

Edellisen tekstin kommenteista huomasi saman, mihin olen kiinnittänyt viime aikoina huomiota muutenkin. On syntynyt uusi tapa taulukoida ja luetteloida tavaroita, ei pelkästään vaatteita vaan kaikkea muutakin. Tämä on minusta kiinnostavaa, koska tuntuu että ilmiö on alkanut näkyä vasta viime vuosina. Tai voi tietysti olla, että ruuhkavuosiaan elävät naiset ovat aina listanneet omaisuuttaan, mutta vähän kuitenkin epäilen.

Taulukoinnin motiivit voi jakaa muutamaan eri luokkaan. Yksi on rahankäyttö; oman kuluttamisen hillitseminen, budjetin noudattaminen tai säästäminen. Toinen on erilaiset tavaran vähentämisen projektit: luovutaan tietyssä ajassa tietystä määrästä esineitä, havainnollistetaan itselle erilaisia minimalismiprojekteja tai halutaan ylipäätään pitää kirjaa kodin tavaravirroista. Kolmas lienee se, mihin oma vaatetaulukkoni menee, eli silkka uteliaisuus.

Olen miettinyt, mitä tarkoitusta nämä taulukot palvelevat. En missään nimessä kritisoi ilmiötä, olenhan itsekin liittynyt laskijoiden joukkoon. Mutta miksi tämä on keksitty juuri nyt? Mikä tässä ajassa on sellaista, että tavaroiden laskeminen ja listaaminen on ruvennut tuntumaan tärkeältä? Miksi esimerkiksi minulle oli vielä kymmenen vuotta sitten herttaisen yhdentekevää, montako paria kenkiä omistin, mutta nyt tiedän ihan täsmälleen, että luku pyörii siinä 40 kieppeillä. Sen lisäksi tuo luku herättää minussa kaikenlaisia tunteita.

Väistämättä tulee mieleen, että tavaroiden paljous on yksi syy, mikä listaamiseen innoittaa. Jos omistaa yhdet talvikengät, yhdet kävelykengät, yhdet juhlakengät, sandaalit ja kumisaappaat ei ole mitään tarvetta laskea niiden lukumäärää. Mutta jos pelkästään juhlakenkiä on tuplamäärä, sandaaleja on monet erilaiset ja lenkkareitakin sekä uudet että vanhat, niin kirjanpito tuntuu paljon tärkeämmältä. (Pitäisiköhän tässä kohdassa tunnustaa, että minulla on kahdet kumisaappaat? Pitkävartiset ja varrettomat.) Kun tavaroita on paljon, syntyy tarve hallita niitä. Pysyä jotenkin kärryillä kaikesta mitä omistaa. Saman asian kääntöpuoli on poistettujen laskeminen, se havainnollistaa konkreettisesti miten paljon vähemmän tavaraa on aiempaan verrattuna.

Sitten aloin pohtia, onko tavaroita listattu koskaan aiemmin samalla tarmolla. Tulin ajatelleeksi, että ”ennen vanhaan”, siis vaikkapa pari sataa vuotta sitten vastaavaa kirjanpitoa harrastettiin rikkaissa perheissä. Tosin siitä ei ollut vastuussa tavaroiden omistajat, vaan heidän palveluskuntansa, jonka tehtävänä oli huolehtia omaisuudesta. Taloudenhoitajat, pehtoorit ynnä muut listasivat vaatteita, talouskapineita, eläimiä, ruokaa ja ties mitä. Säilyneet listat ovat tarjonneet äärimmäisen kiintoisaa materiaalia historiantutkimukselle. Mutta nuo listat ovat peräisin talouksista, joissa tavaraa oli niin paljon, että kirjanpito oli tarpeen. Rahvas omisti suunnilleen päällään olevat vaatteet, eikä niitä tarvinnut kirjata minnekään.

Tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että elintaso on kohonnut niin, että tavallistenkin ihmisten on mielekästä laskea tavaroitaan, ei vain hyvin rikkaiden. Tällä kertaa joudumme vaan tekemään sen itse. Taikka sitten suuret tavaramäärät menevät yli ymmärryksen, ja niihin on saatava tolkkua kirjanpidolla. Vai onko kyse siitä, että kun tavaroita on niin paljon ettei niitä enää pysty luettelemaan ulkomuistista suoralta kädeltä, listaaminen tekee tavallaan näkymättömän konkreettiseksi? Tämän kaiken minä omistan, tätä kaikkea hallitsen. Vai onko kyse vain tiedonhankinnasta, jossa talouteen saapuvien ja sieltä poistuvien tavaroiden laskeminen auttaa hahmottamaan, mitä kaikkea sitä oikein omistaakaan.

Mitä mieltä te olette? Miksi näitä listoja tehdään? Miksi juuri nyt? Kertokaa kantanne, kuulisin mielelläni uusia näkökulmia!

Vaatekirjanpito vuodelle 2016

Julkaistu , kirjoittanut
19

Nykyisin tuntuu olevan muotia pitää excel-taulukkoa vaateostoksistaan. Tämä kai jollain tavalla liittyy kohtuullistamiseen, project 333:een, säästäväisyyteen ja sen sellaiseen. Seuranta-aika on vuosi, ja joulu-tammikuussa blogiin kirjoitetaan raportti siitä, miten meni. Tämä on vähän hassua mielestäni, joskin on erittäin kiinnostavaa lukea niitä raportteja. Ja nyt minullakin on sellainen taulukko.

Viime vuonna meinasin jo aloittaa, mutta kun eri tahoilta ihmiset sanoivat että mitä hullua, miksi niin tekisit, jätin sitten aloittamatta. Tänä vuonna ei aio kertoa projektista kenellekään, joten saan listata ostoksiani kaikessa rauhassa. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että vähän hassua ja tavallaan tarpeetonta se on. Minulla ei ole taloudellista motiivia siinä mielessä, että en shoppaile yli varojeni, en ostele luottokortilla nettikaupoista yön pimeinä tunteina vaatteita joita en koskaan pidä, eikä ostaminen muutenkaan ole mikään ongelma (paitsi ehkä siinä mielessä että aliostajana voisin usein ostaa enemmänkin). Vaatekaappini ei ole ylitsepursuava. En aio asettaa itselleni budjettia, koska se ei ole tarpeen. Enkä ole mikään muotibloggaajakaan. Miksi siis vaivautua?

Siksi, että minua kiinnostaa. Oma mielikuvani on, että en ostele vaatteita juuri lainkaan. Oletan, että käytän vuodessa paljon vähemmän rahaa vaatteisiin kuin ihmiset keskimäärin. Minulla ei rehellisesti sanottua ole mitään mielikuvaa siitä, että olisin viime vuonna ostanut mitään vaatteita, paitsi pari urheiluvaatetta ja parit alusvaatteet. Järkeni kuitenkin sanoo, ettei se voi olla totta. Epäilen, että olen aika pahasti harhateillä näiden kuvitelmieni kanssa. Minua kiinnostaa selvittää, mikä on tilanne todellisuudessa.

Ja – kuinka ollakaan – kirjanpito on jo reilun kuukauden perusteella osoittanut, että olen sekä oikeassa että väärässä. Oikeassa siinä, että minulla on harhakuvitelmia. Väärässä siinä, että en muka osta paljon mitään enkä käytä yhtään rahaa. Lahjomaton kirjanpitoni nimittäin osoittaa, että olen vuoden 2016 aikana ostanut yhteensä kymmenen vaatekappaletta. Mukana on mm. korkeakorkoiset kesäsandaalit. Kymmenen vaatetta, ja nyt eletään viikolla 6! Tässä sen näkee, miten sujuvasti sitä unohtaa kaikenlaisia faktoja. Jos joku olisi kysynyt, kuinka paljon vaatteita olen tämän vuoden aikana ostanut, olisin sanonut että pari-kolme neuletta ja yhdet farkut. Kesäkengät eivät olisi sillä hetkellä käyneet muistin laitamillakaan.

Kirjanpidosta tulee mielenkiintoista ainakin itselleni. Merkitsen sinne vain vaatteen ja hinnan,  koska minua kiinnostaa eniten se, kuinka monta uutta vaatetta kaappiin vuoden aikana kertyy ja kuinka monta euroa niihin kului. Päätin samalla vaivalla pitää kirjaa siitä, kuinka paljon rahaa menee korjauksiin ja pesulaan, sekä kirjata ylös jos satun myymään jotain. Voisi ehkä olla järkevää listata myös ne vaatteet, jotka muuten vain poistuvat käytöstä ja koko kaapista. Sillä lailla saisi aika kattavan kuvan siitä, miten vaatteet liikkuvat vuoden aikana. En nyt mene vannomaan, mutta eiköhän tästä projektista kuulla täällä blogissakin pitkin vuotta.

Pidättekö te kirjaa vaatteista tai ostoksista? Onko teillä budjettia?

Miten sille imurille kävi

Julkaistu , kirjoittanut
7

Ensinnäkin iso kiitos kaikille, jotka jättivät kommentteja ja kertoivat kokemuksistaan eri pölynimureiden suhteen. Vaikuttaa siltä, että ainakin tämän blogin lukijat jakautuvat suunnilleen kolmeen ryhmään: On niitä, jotka tykkäävät eniten Mielestä, niitä jotka vannovat Elekroluxin nimeen ja niitä, joiden mielestä pölypussiton Dyson on ehdottomasti paras. Aika usein Mielen omistajat ovat aiemmin pettyneet Elektroluxiin ja päinvastoin. Kokemuksista oli erittäin mielenkiintoista lukea.

Yksiselitteistä johtopäätöstä niiden pohjalta oli kuitenkin mahdoton tehdä. Paras vinkki olikin mennä Giganttiin ja testata imureita käytännössä. Minulla oli se Kuluttaja-lehden tuore vertailu myös taustatietona, ja sen pohjalta samankin merkin eri malleissa saattoi olla selvästi eroa. Tämän tiedon pohjalta epäilen, että ne jotka kehuvat ja ne jotka moittivat tiettyä merkkiä, saattoivat tietämättään vertailla eri hintaluokan koneita keskenään. Varmasti myös henkilökohtaisilla mieltymyksillä on merkitystä, eri ominaisuudet voivat olla joko hyviä tai huonoja käyttäjästä riippuen.

Mihin lopputulokseen itse sitten tulin? Itse asiassa nyt tuli käytettyä jokerikortti. En ostanut uutta imuria ollenkaan, vaan ostin vanhaan uuden osan. Siinä vaiheessa kun kirjoitin blogiin, en tajunnut, että korjaaminenkin voisi olla mahdollista. En ollut koskaan kuullut kenenkään hankkivan varaosia pölynimuriin. Kuvittenkin, että 15 vuotta vanha kone on jo niin vanha, ettei sitä kannata ruveta korjaamaan. Onneksi joku mainitsi tästäkin siellä kommenteissa, ja puoliso ehdotti myös sen vaihtoehdon selvittämistä. Kävi ilmi, että Elekroluxin laitteisiin voi tilata varaosia netistä. Se toimitettiin lähimmälle R-kioskille neljässä päivässä.

Olen oikeastaan todella tyytyväinen ratkaisuun. Ensinnäkään vanhaa, sinänsä toimivaa konetta ei tarvinnut heittää pois. Yksi iso ongelma uuden ostamisessa olisi ollut, mihin se vanha sitten laitetaan. Nyt tätä ongelmaa ei tarvitse ratkaista. Toiseksi tämä oli hyvin edullinen vaihtoehto. Putki rahteineen maksoi noin 40€. Sillä hinnalla ei olisi saanut halvintakaan pölynimuria, ja taustaselvitykseni kertoo, että halvalla ei pölkkäreiden kohdalla saa kovin hyvää. Kolmanneksi säästin hirveästi vaivaa – sekä fyysistä vaivaa että säästyin päätöksenteolta. Aliostaja riemuitsee, kun ei tarvinnutkaan yrittää valita kymmenien hyvien joukosta sitä optimaalisinta. Neljänneksi tykkään siitä, että jotain voi todella korjata, eikä sittenkään tarvitse ostaa heti uutta. Se tuntuu mukavalta, on jotenkin sellainen olo että olen toiminut oikein.

Samaan aikaan minulla on vähän huono omatunto, kun ensin vaivasin teitä ja sitten en kuitenkaan hyödyntänyt saamiani vinkkejä odotetulla tavalla. Anteeksi! Toisaalta nuo saamani kommentit auttavat varmasti muita ostajia myös. Myös minua ne auttavat myöhemmin, sillä vaikka uusi osa teki pölynimuristamme nyt käyttökelpoisen, se toi kuitenkin vain jatkoaikaa ennen väistämätöntä lopullista hajoamista. Ainakin se vahvisti käsitystäni siitä, että parhaat koneet löytyvät joka tapauksessa Mielen ja Elektroluxin valikoimista. Pölypussiton vaihtoehto ei vaikuta omalta jutultani.

Konmari-podcast on nyt kuunneltavissa

Julkaistu , kirjoittanut
2

Tässä se vihdoin tulee – podcastin aiheena Konmari-menetelmä. Keskustelemme menetelmän hyödyistä ja haitoista sekä omista kokemuksistamme. Olemme molemmat ”kondoilleet” kodeissamme, Katri on noudattanut ohjeita kirjaimellisesti, minä enemmän soveltaen. Mietimme myös, miten kulttuurierot vaikuttavat kirjan sisältöön ja kerromme, mikä asia kirjassa on auttanut meitä eniten.

Podcastin voi kuunnella joko suoraan tässä alla, tai osoitteessa Irtiturhasta.net. Sieltä löytyy myös aiemmat jaksot.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Miksi valitsen luonnonkosmetiikkaa

Julkaistu , kirjoittanut
42

Tämä aihe on pyörinyt mielessä pidempään, ja viime aikojen kosmetiikkakohujen seurauksena entistä enemmän. Olen noin viiden viime vuoden aikana siirtynyt vähitellen luonnonkosmetiikan* käyttäjäksi, vaikka sitä ennen en tiennyt aiheesta oikeastaan yhtään mitään. Ennen kuin aloin perehtyä aiheeseen enemmän, tunsin ainoastaan Dr. Hauschkan, ja siihen liittyvän biodynaamisen viljelyn, ja pidin koko juttua lähinnä huuhaana. Tietämykseni on kuitenkin lisääntynyt moninkertaiseksi, ja nykyään minulla on mielestäni erittäin hyvät perustelut luonnonkosmetiikan käytölle, eikä niillä ole huuhaan kanssa mitään tekemistä.

Haluan maksaa tehosta, en fiiliksestä

Olin käyttänyt Lancomen kasvovesiä aina, kunnes eräänä päivänä satuin ensimmäistä kertaa lukemaan, mistä kasvovesi oli oikeasti tehty. Tunsin oloni petetyksi, kun viidentenä listassa oli punainen väriaine. Toki itse tuote oli kauniin (ja teollisen) vaaleanpunaista, mutta kun tajusin, että väriainetta on sisällysluettelossa niin paljon, tunsin oloni hieman petetyksi. Siitä hetkestä lähtien olen kiinnittänyt huomiota siihen, että hoitava kosmetiikka todellakin hoitaa, eikä vain näytä ja tunnu kivalta. Väriaine ei varmana puhdista, siloita, kosteuta tai tee mitään muutakaan iholleni. Miksi siis maksaisin siitä?

Valitsen luonnonkosmetiikkaa etenkin silloin, kun kyseessä on kosteuttava tuote. En usko siihen, että mikään ainesosa – oli se sitten peräisin kasvista tai laboratoriosta – voi oikeasti ”hidastaa vanhenemista” tai ”tasoittaa juonteita”, mutta kosteutta ja rasvaa iholle kyllä voi viedä. Hyvin kosteutettu iho näyttää ja tuntuu paremmalta kuin kuiva. Tämän ollessa tavoitteena luonnonkosmetiikka on rationaalinen ratkaisu, joka optimoi hyödyt. Tiedän silloin tuotteen jokainen ainesosa palvelee tätä tarkoitusta, eikä mukana ole aineita, jotka ainoastaan saavat ihon tuntumaan joltain (esim. silikonit, jotka tekevät pehmeän pinnan mutta eivät tuo iholle kosteutta).

Olen huolissani luonnosta

Olen sitä mieltä, että nykykosmetiikka noin yleisesti ottaen on ihmisille turvallista. En usko, että riskini sairastua syöpään on merkittävästi kohonnut, vaikka käytänkin sellaista misellivettä, jossa on sitä pelottavaa säilöntäainetta, josta viime päivinä on niin paljon kohkattu. Sen sijaan olen huolissani siitä, mitä erilaiset kemikaalit aiheuttavat päätyessään vesistöihin ja ympäristöön. On monenlaisia hormonihäiritsijöitä, mikromuoveja ynnä muita, jotka eivät pieninä määrinä ihmisen iholla eivät aiheuta mitään haittaa. Mutta mitä tapahtuu, kun näitä aineita huuhtoutuu tuhansia litroja viemäristä alas? On jo tiedossa, että esimerkiksi lääkejäämät ovat todellinen ongelma. En halua olla omalta osaltani tässä ketjussa mukana. Siksi valitsen mieluiten luonnonkosmetiikkaa myös puhdistustuotteissa, jos se vain on mahdollista. Tiedostan, että kasvokuorinnan mikromuovihippuset eivät ole kokonaisuuden kannalta iso juttu verrattuna vaikka niihin autonrenkaisiin, mutta tämä on periaatekysymys. Jos vaikuttaminen on näin helppoa, haluan tehdä sen.

Nämä kaksi ovat ne tärkeimmät syyt. Olen ilokseni löytänyt kaksi tuotesarjaa, joissa olen tyytyväinen suunnilleen kaikkeen – tuotteiden tehoon, miellyttävyyteen, sarjan visuaaliseen ilmeeseen ja yleiseen fiilikseen. Ne ovat ruotsalainen Estelle & Thild sekä suomalainen EkoPharma. Silti en todella ole puritaani tämänkään asian suhteen. Jos pitää hankkia tuote, jollaista on vaikea luonnonkosmetiikan keinoin saavuttaa, ostan tavallisen ihan hyvällä mielellä. Jos nyt esimerkiksi haluaisin jotkut ihme tuhkimotipat, joilla taiotaan ylimaallisen kireä ja siloinen naamataulu juhlien ajaksi, en edes yrittäisi löytää kyseistä tuotetta luonnonkosmetiikan osastolta. Hiuslakka, kuivasampoo, kynsilakka, antiperspirantti – näitäkään ei tietääkseni ole edes olemassa luonnonkosmetiikan versioina, ja silti käytän niitä kaikkia. En myöskään koskaan vaihtaisi esimerkiksi hammastahnaa fluorittomaan versioon. Tutkimusnäyttö fluorin hyödyllisyydestä on niin vakuuttava, etteivät ns. ”luonnolliset” vaihtoehdot houkuttele millään tavalla.

Miten te lukijat suhtaudutte luonnonkosmetiikkaan? Ja muuten, jos teillä on hyviä kokemuksia luonnonkosmetiikan sampoosta tai hoitoaineesta, antakaa vinkkejä! Olen välillä käyttänyt Korresia, joka on vähän sinne päin, mutta ei sertifioitua, ja lisäksi se ei ainakaan minulla pese pidemmän päälle tarpeeksi puhtaaksi. Toiveena on mieto tuoksu. Olen kokeillut Santea, ja se kuivatti päänahan ihan kauheaksi. Laveran hoitoaine taas oli yhtä tyhjän kanssa. Mitäs muuta kannattaisi kokeilla?

* Tarkoitan luonnonkosmetiikalla tässä etupäässä sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, en mitä tahansa tuotetta joka väittää olevansa ”luonnollinen”.

Sinne päin

Julkaistu , kirjoittanut
10

Törmäsin jokin aikaa sitten sellaiseen ideaan, että kun järjestelee kotona, kaikkea ei tarvitse viedä heti omalle paikalleen. Sinne päin riittää. Ajatus oli niin nurinkurinen, että piti oikein ruveta testaamaan käytännössä.

Tarkalleen ottaen idea on tämä: kun huomaa jonkun tavaran väärällä paikalla sen voi viedä ohi kulkiessaan oikeaan suuntaan, vaikka ei palauttaisikaan täsmälleen oikealle paikalle. Tavara on siis ikään kuin matkalla oikeaan osoitteeseen, ja sen perille pääsyä edistää mitä lähempänä se on. Sitten sopivassa tilanteessa matkalla oleva juttu nakataan lopulliselle paikalleen. Taka-ajatuksena on, että tämä pieni toimenpide edistää kuitenkin järjestystä enemmän kuin se, että tavarat seilaavat aivan missä sattuu.

Jotenkin tämä sotii logiikkaa vastaan. Ekana tulee mieleen, että eihän tuo mitään järjestämistä ole, vaan sotkun siirtämistä paikasta toiseen. Että jos kerran siivotaan, niin sitten hoidetaan homma kerralla loppuun saakka. Mutta kummallista kyllä, ajoittain tämä toimii. Ensinnäkin silloin, kun toteuttaa sellaista ”vie mennessäs, tuo tullessas” -elämänohjetta. Vaikka oikeasti olisi menossa tekemään jotain muuta, voi siinä sivussa viedä tiskit ainakin tiskipöydälle saakka, vaikkei koneeseen asti ehtisikään niitä latoa. Tämä toimii myös silloin, kun pitää tehdä pikasiivous. Ensin tavoitteena yleinen siisteys, ja niitä loppuja voi hoidella paikoilleen sitten jos aikaa jää.

Tämä sinne päin -tekniikka on siis myös kiireessä ja ohimennen -tekniikka. Jos sen avulla meinaa pitää kotinsa siistinä, niin huonosti käy. Luulen että tämä on myös selkeästi toimivin silloin kun asunnossa on useampi huone tai peräti kerros. Pikkuyksiössä ei aikaa mene sen enempää, latooko pyykit kaappiin vai tuolille, mutta voin kuvitella että omakotitalossa ei viitsi rampata kerroksia ihan joka nippelin takia. Meillä on pari sellaista ”hotspottia”, joille näitä matkalla olevia tavaroita tulee vietyä. Eteisen penkillä voi odotella lastenhuoneeseen siirtymistä, ja keittiösaarekkeen päälle voi latoa tavaroita joiden oikea osoite on jääkaappi, tiskikone, roskis tai astiakaappi. Siitä ne voi sitten keskitetysti siivota kerralla oikeille paikoilleen.

Katse jääkaappiin

Julkaistu , kirjoittanut
4

Olen lähes koko tammikuun onnistunut vähentämään ruokahävikkiä. Olen tästä todella iloinen ja tyytyväinen. Suurin syy on katse kaappiin -rutiini, jonka olen ottanut käyttöön. Se tarkoittaa sitä, että joka aamu joskus aamupalan jälkeen avaan jääkaapin, ja tarkastelen sen sisältöä ajatuksen kanssa. Tämän yksinkertaisen toimenpiteen tarkoitus on pysyä täysin tietoisena siitä, mitä ruokia meillä on ja mitä puuttuu. Erityistä huomiota kiinnitän niihin ruokiin, jotka ovat menossa vanhaksi. Jos huomaan jotain, joka pitäisi syödä pois, mietin samassa yhteydessä milloin se syödään ja missä muodossa.

Tämä päivittäinen tuokio on todella vähentänyt ruokahävikkiä. Voi olla että muisti pettää koska en ole kirjoittanut ylös mitään, mutta yleisvaikutelma on, ettei tammikuun aikana ole juuri tullut hävikkiä. Muistan vain pari tapausta, joissa hävikki olisi täysin ollut estettävissä: puoli deslilitraa ruokakermaa ehti pilaantua käytön puutteessa, ja kolme tai neljä punajuurta olivat saaneet pintaansa hometta. Sen sijaan muita kasviksia ei ole tarvinnut heittää pois. Myöskään ruoantähteitä ei ole ehtinyt mennä pilalle.

Arvelin aluksi, että noin kuukauden jälkeen varmaan alkaa riittää, että silloin tällöin vilkaisee jääkaappiin. Ei se siltä kuitenkaan ainakaan vielä vaikuta. Päinvastoin, tämä kerran päivässä keskittyminen tuntuu auttavan ruokasuunnittelua muutenkin. Parasta olisi, jos saisin vaikka kuukauden ruokalistan etukäteen suunniteltua, mutta en ole vielä jaksanut istua alas sitä kirjoittamaan. Jatkan siis tällä uudella systeemillä, se näyttää toimivan oikein hyvin.

Meillä on muuten lanseerattu kasvisruokapäivä. Se on perjantai. Ainakin kerran viikossa teen siis jotain kasvisruokaa. Kalaa syömme muutenkin varmaan enemmän kuin ihmiset keskimäärin, mutta päätin painottaa sitäkin entisestään. Toisin sanoen otin tietoisesti agendalle tehdä kalaruokaa ainakin kerran, mutta mielellään useampia kertoja viikossa.

Pieni muutos toimintatavoissa voi aiheuttaa ison vaikutuksen. Näinkin yksinkertainen asia, kuin jääkaapin tarkastelu kerran päivässä voi vähentää ruokajätettä merkittävästi. Yhdessä sovittu kasvisruokapäivä on hyvä askel kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota. Minulla toimii tällainen askel kerrallaan -asenne. Iso kertarysäys jää yleensä lyhytaikaiseksi, mutta näin pienet uudistukset ovat paremmin hallittavissa. Ajattelen niin, että kun yksi kasvispäivä on vakiintunut sellaiseksi rutiiniksi, ettei kukaan perjantaina edes odota saavansa jotain muuta, kasvisruan lisääminen arkimenuhun muuttuu entistä helpommaksi. Tällä lailla perheen ravitsemustottumuksetkin liukuvat toivottavasti entistä lähemmäs yleisiä suosituksia.

Paaston aika muuten lähestyy! Ajattelin tänä vuonna taas toteuttaa jonkunlaisen paaston. Harkitsen jopa sokerilakkoa, tai jotain muuta tervellistä ruokaan liittyvää paastoa. En ole vielä päättänyt, mutta kenties tällä kertaa jotain hyvinkin perinteistä.

Viikon vinkit: vaarallisia vaatteita ja huono luomu-uutinen

Julkaistu , kirjoittanut
3

Mikromuovia päätyy ympäristöön ja vesistöihin vaikka mistä, mutta viime aikoina esillä on ollut fleece-kuitu. Rinnan Pitsikirja-blogissa on hyvä kirjoitus aiheesta, jossa selvitetään mikromuovien tekstiilien yhteistä matkaa. Fleece on monin tavoin kätevä materiaali, mutta valitettavasti tämä mikromuoviongelma on todellinen. Ilman fleeceä voi tietysti elää, mutta jos kaapista sitä löytyy, en vielä alkaisi heitellä tuhkaa päälleni. Sen sijaan olennaista on kiinnittää huomiota siihen, ettei fleece-vaatteitakaan hanki määräänsä enempää.

Lisää huonoja uutisia vaatteiden osalta. YLE uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan monissa ulkoiluvaatteissa, -jalkineissa ja retkelyvarusteissa käytetään ihmiselle ja ympäristölle haitallisia perfluorattuja alkaaliyhdisteitä. Niiden avulla tekstiilit saadaan hylkimään kosteutta ja likaa, mutta samaiset yhdisteet ovat myös hormonihäiritsijöitä ja voivat aiheuttaa sairauksia ja kehityshäiriöitä. Erityisen ikävää on, että näitä aineita löytyy myynnissä olevista tuotteista, vaikka EU on kieltänyt niiden käytön ja kieltoa luultavasti laajennetaan edelleen tulevaisuudessa.

Tekniikka ja talous -uutisoi tutkimuksesta, joka jutun otsikon mukaan ”murskaa luulot luomun terveellisyydestä”. Tässäpä erinomainen esimerkki uutisesta, joka ei kerro lukijalle mitään järkevää. Informaatioarvo on minimissä, sillä luomun terveellisyydestä anneta mitään informaatiota. Ainoa tiedonmurunen on, että luomusikalat saattavat saastuttaa enemmän, kun ammoniakkia ja nitraattia leviää laajemmalle. Tämän tyyppinen uutisointi ärsyttää minua suuresti. Ensinnäkin odotan tuolla otsikolla saavani jotain uutta tietoa. Toiseksi jutussa ei lainkaan oteta huomioon, että luomua valitaan usein myös muilla kuin terveellisyysperiaatteilla. Luomueläinten olot ovat aina paremmat kuin tehotuotetun, ja jos sekasyöjä haluaa edes jotenkin siedettävästi tuotettua lihaa, niin luomu on ainoa vaihtoehto. Haluan ostaa ruokaa, jota viljellessä ympäristöä ei ole myrkytetty tarpeettomasti tai varmuuden vuoksi, riippumatta siitä, eroaako tuote ravitsemuksellisesti vertailutuotteesta. Tätä luomun kritisoijat eivät oikein tunnu ymmärtävän.

Pölynimurin valinta edessä

Julkaistu , kirjoittanut
48

Tänä viikonloppuna meillä on edessä uuden pölynimurin hankinta. Aliostaja ja kitkuttelija minussa tosin yrittää pyristellä vastaan, sillä vanhahan toimii edelleen. Siinä on vain sellainen ongelma, että metalliputki ei pysy letkussa kiinni, mikä tekee imuroimisesta aika hankalaa. Lupasin viime viikolla siivoojalle, että hankin uuden. Ymmärrän, että töiden tekeminen rikkinäisillä välineillä on aika rasittavaa.

Nykyinen Electrolux on palvellut jo yli 10 vuotta. Letkun ja varren ongelmat eivät ole ainota. Mattosuulakkeen apupyörä ei enää pyöri kunnolla, koska ympärillä on niin tiukka kerros hiuksia ja pölyä. Niitä voi sieltä irrotella, mutta kaikki eivät lähde pois koskaan. Suodatinkaan ei ole HEPA-tasoa, enkä tiedä vastaako imuteho nykymalleja. Kyseessä ei ollut mikään kovin kallis laite alunperinkään, ostettiinhan ensimmäiseen yhteiseen kotiin opiskelijabudjetilla. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin ollut kaikki nämä vuodet.

Nyt täytyisi päättää, millainen se uusi on. Siivooja suositteli Mieleä, monien pölynimurien kokemuksella. Kuulemma niin hyvä, että oli ostanut omaankin kotiinsa Mielen. Tämä sopisi sikäli minulle, että olen aika vakuuttunut Mielen laadusta muissakin laitteissa, joten miksei sitten pölynimureissa. Miele pärjäsi Kuluttaja-lehden testissäkin oikein mukavasti, taisi tulla kolmanneksi. Toisaalta testin voitti Electroluxin malli, ja kyseinen merkki on juuri omassa käytössä osoittautunut hyväksi.

Todellisuudessa merkillä ei ole hirveästi väliä, muilla ominaisuuksilla kylläkin. Imuteho on tärkeä, mutta siinä ei ole hirveästi eroja. Sen sijaan sellaiset ominaisuudet kuten johdon pituus, äänenvoimakkuus ja käsiteltävyys ovat minulle tärkeitä. Olen kuullut, että HEPA-suodatin olisi tosi hyvä (osaako joku kertoa miksi?). Hintajoustoa löytyy, mutta kieltämättä yli 400€ pölynimurista tuntuu kalliilta, se oli testivoittajan hinta. Luultavasti tässä käy niin, että menen johonkin isoon kodinkoneliikkeeseen ja katson mitä siellä on. Sitten ostan sen, joka vastaa kriteereiltään parhaiten toiveitani.

Nyt on erittäin hyvä tilaisuus kehua omia pölkkäreitänne, mikäli teillä sattuu olemaan loistoyksilö siivouskaapissa. Kaikki kommentit ja kokemukset aiheesta kiinnostavat.