30 kertaa : vastuullisen vaateostamisen puolesta

Julkaistu , kirjoittanut
36

Sain Sulassa sovussa blogin Ainolta haasteen: uutta vaatetta ostaessa pitäisi miettiä, tulenko käyttämään sitä vähintään 30 kertaa. Aloin tietysti heti pohdiskella haastetta monelta kantilta.

Periaatteessa tuo voisi olla hyvä yleisohje. Perusvaatteille tulee helposti sen verran käyttöä puolessa vuodessa, tai lyhyemmässäkin ajassa. Esimerkiksi nyt minulla on päälläni farkut, joita varovaisenkin arvion mukaan olen pitänyt jalassa ainakin parisataa kertaa. Yläosana on tunika, jonka sain viime vuonna lahjaksi. Luulisin, että olen pitänyt sitä yli 20 kertaa, mutta tarkemmin en osaa sanoa. Käytän sitä kuitenkin joka kuukausi, joten 30 kertaa tulee tämän vuoden aikana varmuudella täyteen. Sukat ja alusvaatteet ovat puolestaan sellaisia, että ne tulee käytettyä kirjaimellisesti loppuun, joten kertyvistä käyttökerroista ei tule olemaan huolta.

Mutta sitten aloin miettiä kaikkia erikoistapauksia, kuten sukkahousuja. Juuri vastikään pistin jalkaan sukkikset suoraan paketista, ja jalasta suoraan roskikseen. Yksi käyttökerta. Ylipäätään ohuille sukkahousuille voi minusta realistisesti laskea 1-5 käyttökertaa. Jos menee sen yli, niin on jo käynyt hyvä tuuri. Entä sitten juhlavaatteet? Harvapa meistä elää sellaisessa  huvitusten pyörteessä, että hienommille vaatteille tulisi koskaan 30 käyttökertaa. Silti niitäkin täytyy joskus ostaa uusia. Tai entäs hellevaatteet? Villakerrastot? Kuten huomaatte, asia ei ole ihan niin yksinkertainen.

Olen silti sitä mieltä, että tulevien käyttökertojen arvioiminen ostovaiheessa on erittäin hyvä idea. Siinä nimittäin joutuu miettimään, kuinka kauan vaate oikeasti olisi käytössä. On myönnettävä, että en muista koskaan pohtineeni asiaa tältä kannalta. Yleensä mietin kaupassa, sopiiko vaate tarpeisiini, pidänkö siitä, voiko sen pestä, onko hinta järkevä, minkä kanssa sitä pitäisin ja nykyisin jopa sitä, miten sen asustaisin. Sen sijaan en ole koskaan ajatellut, kuinka monta käyttökertaa vaatteelle tulisi. Osittain kyse on siitä, että jos vaate on kiva, sitä olettaa automaattisesti pitävänsä paljon. Mutta ei kaikkien vaatteiden kohdalla.

Mietitäänpä asiaa tänä vuonna ostamieni vaatteiden kannalta. Tammikuussa ostamani kotelomekko on ollut päällä kaksi kertaa, tänään puen sen jälleen. Se tarkoittaa sitä, että käyttökertoja pitäisi tulla vielä 27 lisää, että tavoite olisi saavutettu. Tällä kerran kuussa tahdilla siihen menisi vajaat kolme vuotta, mutta todellisuudessa luultavasti pidempään. Viime kuussa ostamani kesähame ei ole ollut päällä vielä kertaakaan. Olettaen, että lämpötila tänä vuonna vielä nousee sellaisiin lukemiin, että hameelle olisi käyttöä, voisin arvioida käyttäväni hametta kesän aikana esimerkiksi 10 kertaa. Se tekisi samat kolme vuotta. Kuten tuossa aiemmin jo totesin, ostamilleni kolmille sukkahousuille ei tule edes yhteensä 30 kertaa, mutta toisaalta niitä kaksia alushousuja tulen varmasti jo vuoden sisällä käyttämään tuon verran, ja vuosien varrella vielä enemmänkin.

Haluaisinkin avata keskustelun tästä aiheesta! Mitä mieltä olette, onko 30 kerran sääntö hyvä ohjenuora kaupoilla? Miten tiukasti sitä olisi syytä noudattaa? Toisaalta pohdin sitä, että pitäisikö 30 kertaa olla sääntönä myös niille vaatteille, jotka kaapista jo löytyvät. Esim. jokaista vaatetta on pidettävä 30 kertaa, ennen kuin sen saa myydä tai lahjoittaa pois? Ja entä sitten, jos jo kaupassa tuntuu siltä, että käyttökertoja ei tule tarpeeksi. Pitäisikö juhlamekko jättää ostamatta ja vain sinnitellä vanhoilla? Vai olisiko silloin vuokraaminen tai lainaaminen oikea vaihtoehto? Entä koskeeko tämä käytettyjä vaatteita?

Kuten näette, en tuttuun tyyliini niele pureskelematta hyviäkään ideoita! Otan kyllä haasteen vastaan, mutta en ihan sellaisenaan, koska minkä tahansa säännön sokea noudattaminen ei minusta ole järkevää. Kertokaa tekin oma näkemyksenne: toimisiko tämä teillä, noudattaako joku jo nyt tai ottaako joku kenties tästä haasteen vastaan! Ja Aino, osallistu sinäkin keskusteluun!

Mitä kuuluu muovipusseille?

Julkaistu , kirjoittanut
28

Muovipussien ostolakko on toinen tammikuussa alkanut projekti, ja ajattelin päivittää, mitä sille kuuluu tällä hetkellä. Olen aika hyvin pysynyt tavoitteesa. Sitten viime raportin, olen muistaakseni ostanut yhden tai korkeintaan kaksi muovikassia ruokaostoksia varten. Ne harvat kerrat, kun oma kassi on unohtunut kotiin, olen ostanut paperikassin, mutta kerran tai kaksi on ollut niin huono ilma, että muovikassi oli järkevämpi ratkaisu kuin paperikassi.

Kun alkuvuodesta aloin käyttää ylitsepursuilevaa muovikassivarastoa pois, näytti siltä, että jossain vaiheessa ne vain loppuvat. Maaliskuun puolella muovikassivarastoon oli tullut jo kohtalainen vaje. Olin yhtä aikaa iloinen, mutta samalla pohdin, että mihinkähän kaikki roskan sitten pakataan, jos muovikassit loppuvat. Nyt on käynyt selväksi, että eivät ne kuitenkaan lopu. Niitä tulee aina jostain lisää. Suurin syy tähän on se, että puoliso ei ole haasteessa mukana. Silloin kun hän käy kaupassa, kuormakin on yleensä suurempi, joten kasseja tulee samassa suhteessa. Jos tilaan kotiinkuljetuksen kaupasta, lopputulos on sama, sillä kotiinkuljetus pakkaa tavarat aina muovikasseihin. Sitten niitä kasseja vielä tulee iso määrä kerralla, sillä mielestäni samalla kuljetusmaksulla kannattaa tilata mahdollisimman paljon.

Sen sijaan niiden ärsyttävien pikkupussien tulo talouteen on loppunut lähes täysin. Kieltäydyn niistä kaupassa aina. Ostos mahtuu aina joko käsilaukkuun, reppuun tai sitten omaan kassiin. Eräänä päivänä kannoin suutarista kengät sinällään kainalossa kotiin, koska en halunnut ottaa uutta muovikassia. Ainoastaan hedelmäpusseja kertyy, sillä en vieläkään muista aina ottaa kestopussia hedelmiä varten mukaan kauppaan. Onneksi lähikauppa suosii nykyisin biohajoavia pusseja hedelmähyllyllä, joten käytän ne joka tapauksessa biojätepusseina.

Muovipussit eivät siis tästä taloudesta lopu, mutta niiden määrä on vakoitunut, ja toivottavasti vielä vähenee hiljalleen. Muovikassittomuudesta on kuitenkin muodostunut helppo rutiini – yhtä helppo, kuin silloin kun sen aina nappasi kassalla mukaan.

Viikon vinkit: Itämeren muovit, eettistä muotia sekä kirjojen kierrätystä

Julkaistu , kirjoittanut
4

Kun lukee tätä YLEn uutista Itämeren mikromuovitilanteesta, tulee sekä toiveikas että epätoivoinen olo. On hienoa, että asia on ymmärretty ja sen eteen toimitaan, mutta asiat etenevät välillä hirveän hitaasti. Tämä artikkeli on hyvä yleiskatsaus tilanteeseen.

Muodin tuotannossa on vaikea sanoa, mistä vaatteet tulevat ja miten ne on tehty, sillä yritykset eivät ole kovin innokkaita paljastamaan tuotantoaan. Iltalehti referoi raporttia, joka rankkaa vaatemerkkejä sen mukaan, miten eettistä niiden tuotanto on. Mielenkiintoista on että yritys, jota pidetään usein esimerkkinä kaiseta pahasta, H&M, onkin parhaiden joukossa – mikä ei toki vielä tarkoita sitä, että yrityksen saama tulos olisi hirveän hyvä. Sen sijaan pohjalta löytyy niin halpamerkkejä kuin kalliitakin. Tämä on kuluttajan kannalta ihan älyttömän turhauttavaa. Kun edes hinta ei kerro mitään siitä, millaisissa oloissa vaatteet on tuotettu, jää vaatteiden eettisyys täysin oman aktiivisen salapoliisityön ja fiiliksen varaan. (Iltalehti)

Kirjat ovat kierrättäjän murheenkryyni, koska niitä ei meinaa saada liikkumaan millään. Tässä jutussa on hyvät perusohjeet siitä, miten kirjoja kannattaa säilyttää, sekä siitä mitkä kirjat tällä hetkellä myyvät ja mitkä eivät. Varmasti tämäkään ei ole mikään täydellinen lista, mutta suuntaviivoja ainakin saa. (Kodin Kuvalehti)

Rehellinen tilitys ostolakon kääntöpuolesta

Julkaistu , kirjoittanut
37

Ryhdyin vuoden kestävään omatoimiseen ostolakkoon erittäin motivoituneena. Olin jokseenkin järkyttynyt edellisen vuoden vaateostosten määrästä, jonka rehellinen kirjanpito oli paljastanut. En voinut käsittää, miten olin onnistunut vuoden aikana ikään kuin huomaamatta hankkimaan niin monta vaatekappaletta ja käyttämään niihin niin paljon rahaa.

Kun aloitin vuoden alussa, ajattelin että minulla on vaatteita kirjaimellisesti vaikka muille jakaa. Valinnanvaraa oli vaikka kuinka, ja poistettavaakin löytyi edelleen. Pohdin, että sukkahousuja oli varmasti niin paljon, ettei uusille olisi tarvetta pariin vuoteen. Mietin, että oikeasti tästä vuodesta tulee ihan helppo, sillä en todellakaan ollut vaatteiden suhteen mikään minimalisti.

Nyt alkaa ostolakon viides kuukausi. Rehellisesti sanottuna alkaa hieman kyllästyttää. Olisi kiva lähteä shoppailemaan. Minusta tuntuu, että päällä on koko ajan samat vaatteet. Se pitää pitkälti paikkansa, koska arkiunivormuni on farkut ja villapaita. Farkkuja on normikäytössä kahdet, villapaitoja vajaat kymmenkunta. Niistä muodostettujen yhdistelmien määrä on rajallinen. Koska neuleet ovat kaikki varsin neutraaleja väreiltään, yleisime arkipukeutumisessa on jokseenkin monotoninen. Osittain syytän tästä sääolosuhteita. Tämä epämääräinen jälkitalvi ei ole inspiroinut etsimään hameita kaapista, lyhythihaiset puserot ovat liian kylmiä ja kun käytännöllisyys on ykköskriteeri, ei vain jaksa ruveta virittelemään mitään kovin ihmeellistä.

Toisaalta syytän ostolakkoa. Jos sitä ei olisi, olisin varmaan jo lähtenyt kaupoille etsimään piristystä neulevalikoimaan. Haluaisin täydentää vaatekaappia vaikka millä. Tekisi mieli värikkäitä yläosia, mielenkiintoisia leikkauksia, mukavia mutta tyylikkäitä arkimekkoja, iloisen värisiä sukkiksia… Ehkä keväiset housut eivät olisi myöskään pahitteeksi. Kenties jopa sellaiset leveät mutta vajaamittaiset…? Kenkiä en sentään kuvittele ostavani, niitä riittää. Tai hetkinen, olisihan minulla oikeastaan tarvetta klassisille loafereille.

Jos nyt kuitenkin olen rehellinen, niin tässä vaiheessa vuotta tämä käytettävissä oleva valikoima alkaa hiukan kyllästyttää. Tajuan tätä kirjoittaessa, että kyllästyminen on myös aiemmin ollut yhtenä syynä vaateostoksille. Olen halunnut vaihtelua, jotain uutta, kivaa ja piristävää. Useimmiten sen seurauksena olen myös halunnut poistaa kaapista jotain periaatteessa käyttökelpoista, johon itse olen vain jo kyllästynyt. Tämä, hyvät lukijat, on se syy, miksi hukumme vaatejätteeseen. Vaihtelunhalu.

Koska tämä projekti on minulle tärkeä, olen edelleen motivoitunut jatkamaan sitä, kyllästymisestä huolimatta. Olen antanut itselleni luvan olla kyllästynyt aivan kaikessa rauhassa. En siitä huolimatta ole hankkiutumassa kohti ostosterapiaa. Sisäinen dialogini menee suunnilleen näin:

Kyllästynyt minä: Ääh, mä en jaksa näitä samoja vaatteita päivästä toiseen! Tylsää! Tahdon vaihtelua!

Ostolakossa oleva minä: Ai sua kyllästyttää? No rouva on hyvä ja käyttää luovuuttaan! Sullahan on kaappi täynnä vaatteita. Käytä niitä.

Eli vaikka juuri nyt ei olekaan ihan niin inspiroituneet fiilikset kuin vielä tammikuussa, jatkan silti valitsemallani linjalla. Minulle rupeaa tässä vähitellen kirkastumaan, että haluan todella pyrkiä kohti sellaista tilannetta, että käytän vaatteeni mahdollisimman loppuun. En halua sellaista vaatekaappia, johon ostetaan jatkuvasti lisää, ja toisesta päästä ”kierrätetään” pois vanhoja vaatteita jonkun muun huoleksi. Vielä en ole tässä tilanteessa, poistettavaa nimittäin on edelleen, mutta tämä on tavoite.

Loppuvuoden ostostarpeita pitää myös arvioida, siitä ehkä oma postauksensa jossain vaiheessa. Tulen kyllä ostamaan vaatteita myös loppuvuoden aikana, koska esimerkiksi huomaisin juuri, että toiset farkkuni olivat kuluneet puhki. Mutta haluan tehdä ostokset mahdollisimman tietoisesti ja harkitusti. Tämäkin siis tavoite. Raportoin kyllä rehellisesti miten meni.

Miten teillä muilla menee? Kommenteissa olen lukenut paljon tosi innostuneita kokemuksia, mutta onko siellä ketään muuta, jolla olisi haasteita ostolakon kanssa?

Luulin etten ostanut mitään, kunnes totuus paljastui

Julkaistu , kirjoittanut
44

Suunnittelin tätä tekstiä ja mietin mielessäni, mitä oikein kertoisin, sillä tässäkään kuussa ei tullut vaateostoksia. Sitten tekstiä aloittaessa tajusin että tuohan ei täysin pidä paikkaansa, sillä ostinhan minä sukkahousuja Hulluilta päiviltä. Avasin excelin tarkistaakseni, mitä sukkahousut maksoivat ja totesin, että valikoiva muistini on syy siihen, miksi viime vuoden ostoseuranta järkytti niin pahasti. Huhtikuun ostokset näyttivät tältä:

  • 3 paria Falken sukkahousuja, 32,90€
  • 2 perusalkkarit, 9,90€
  • Sandin kesähame (käytetty) 38€

Jep jep. Yhteensä kuusi vaatekappaletta. Yhteensä 80 euroa ja 80 senttiä. Ostolakko on suhteellinen käsite.

Sukkikset ja alushousut olivat Hulluilta päiviltä ja hyvässä alennuksessa. Molemmat ovat sellaista kulutustavaraa, jota on uusittava tasaiseen tahtiin. Noista sukkiksista yhdet on jo käytetty ja saman illan aikana hajotettu, joten siinä tuli yhdelle käyttökerralle melko korkea hinta, yli 10 euroa. Toisaalta tämä on taas näitä hyviä syitä hamstrata esimerkiksi juhlasukkiksia alennusmyynnistä. Täydellä hinnalla käyttökerran hinta olisi ollut noin tuplat tuohon verrattuna, joten ilmeisesti täytyy olla tyytyväinen. Alushousuja puolestaan on syytä heittää menemään kulahtaneemmasta päästä jatkuvasti, joten uusien siistien lisääminen on ihan perusteltua.

Kesähame tarttui mukaan samalla, kun vein omia vanhoja vaatteita myyntiin. Ei välttämätön, mutta hauska. Koska kyse oli käytetystä vaatteesta, sen ostaminen heräteostoksena ei tuntunut kovinkaan pahalta. Olin myös käynyt kesävaatteet äskettäin läpi, ja tiesin että tälle voisi olla käyttöä (siis sitten kun jossain vaiheessa lakkaa satamasta lunta).

Mutta on tämä silti mielenkiintoista. Vaikka oikein erityisesti kiinnitän asiaan huomiota, pystyn silti kuukauden sisällä unohtamaan kuudesta ostamastani vaatteesta kolme. Ei mikään ihme, että viime vuoden lopussa olin vähän hämmästynyt 12 kuukauden aikana kertyneestä vaatemäärästä. Tästä syystä suosittelen vahvasti vaatekirjanpitoa kaikille. Jos olet koskaan aprikoinut, miksi vaatekaapissasi on niin täyttä, paljonkohan vuodessa menee rahaa vaatteisiin, tai ylipäätään miettinyt mistä niitä vaatteita oikein kertyy, kokeile kirjanpitoa. Se on silmiä avaavaa. Ehkä teillä kaikilla ei ole tätä samaa aktiivisen unohtamisen taitoa, mutta siitä huolimatta. Kun kirjoittaa jokaisen ostetun vaatekappaleen ylös hintoineen päivineen, on pakko kohdata totuus.

Kuten huomaatte, ostolakko ei ole ollut absoluuttinen, mutta niin ei ole ollut tarkoituskaan. Tämän vuoden vaatesaldo on todella pieni verrattuna esimerkiksi siihen, kuinka paljon olin ehtinyt ostaa vaatteita viime vuonna neljässä kuukaudessa. Siitä huolimatta tämä itseään huijaava mieli jaksaa yllättää aina vaan uudelleen.

Nyt olisi kiva kuulla, mitä teidän ostolakoille kuuluu?

Huhtikuun kosmetiikkaostokset

Julkaistu , kirjoittanut
7

Jaaha, raportin aika! Huhtikuun ostoslista näyttää seuraavalta.

  • 2x Lumenen hyaluronitipat à 12,90€ eli yhteensä 25,80
  • Scholl jalkavoide 5,90
  • Lasten hammastahna 1,50
  • V10 Plus kasvojen kuorinta-aine (apteekista) 26
  • LV hoitoaine ja sampoo, molemmat 3,50, eli yhteensä 7

Huhtikuun saldo on siis 66,20 euroa.

Sitten analyysiä. Näistä tuotteista pelkästään omaan käyttöön tulivat jalkavoide, tehotipat sekä kuorinta-aine. Sampoo ja hoitoaine olivat koko perheen käyttöön, hammastahna nimensä mukaisesti lapselle. Yhteisiin ostoksiin meni siten vajaa kymppi, ja oman kosmetiikan hinnaksi jäi jälleen noin 50€. Tämä tuntuu kolmen kuukauden perusteella olevan se perustaso, joka meillä menee kosmetiikkaan. Koko perheen ostokset, jotka sisältävät lähinnä hammastahnaa, sampoota ja saippuaa maksavat näköjään suunnilleen sen kymmenen euroa kuussa. Tämä tekee vuodessa noin 100-140 euroa näihin päivittäistavaroihin. Tämä pysyy mielestäni erittäin hyvin kohtuudessa, mutta on ihan mielenkiintoinen tieto.

Henkilökohtaiseen kosmetiikkaan kuukaudessa käyttämäni raha on isompi kuin kuvittelin. Olen kuitenkin oppinut, että arvioin systemaattisesti kaiken oman kulutukseni pahasti alakanttiin. Joten tämä on nyt siis se perustaso joka minulla kosmetiikkaan menee. Olen päättänyt, että se on okei. On kuitenkin hyvä tiedostaa, mikä se todellinen kulutuksen taso on, sen sijaan että elelisi jatkuvassa itsepetoksessa. Totuus hiukan kirpaisee, mutta näin se nyt vain on. Jos haluaisin, tässä olisi sellainen kohde, josta voisi tinkiä. Äkillisen rahapulan iskiessä siirtyisin varmasti käyttämään edullisempia ihonhoitotuotteita. Meikkien ostamisen voisin lopettaa miltei kokonaan, sillä nykyiset varastot riittäisivät varmaan pariksi vuodeksi eteenpäin. Ainoastaan ripsiväriä pitäisi ostaa lisää. Koska äkillistä rahapulaa ei kuitenkaan juuri nyt ole käsillä, jatkan näiden tuotteiden käyttämistä, sillä olen löytänyt tuotteet, jotka sopivat tarpeisiini.

Noista tuotteista muuten sen verran, että tuo Lumene tehotippa on tosi hyvä. Se kosteuttaa rutikuivaa ihoani tehokkaasti. Minulla on nyt ensimmäinen pullo kuukauden käytön jälkeen noin puolessa välissä ja kaksi täyttä odottamassa. Tästä seuraa se, että tämä tuote loppuu noin puolen vuoden päästä. Kuorinnan ostin myös odottamaan valmiiksi, edellinen samanlainen tuubi riittää vielä tämän kevään loppuun. Tuo V10 on japanilainen sarja, jonka muita tuotteita en ole testannut, mutta tämä kuorinta on ollut käytössä jo vuosia. Sitä myydään vain joissakin apteekeissa. Itse asiassa samassa sarjassa olisi myös tuollaisia tehotippoja, ja kun olen nyt tuon Lumenen myötä oppinut niitä käyttämään, voisin vaikka testata seuraavaksi niitä.

Olen siis täydentänyt varastoja viime aikoina aika paljon, minkä pitäisi kyllä näkyä siten, ettei ihonhoitoon tarvittavia tuotteita tarvitse ostaa ennen kuin joskus kesän jälkeen. Sen sijaan haluaisin ostaa uuden ripsivärin. Edellistäkin on vielä jäljellä, mutta olen joutunut markkinoinnin uhriksi. Taidan kuitenkin malttaa mieleni ja käyttää edellisen loppuun, ja ostaa uuden vasta sitten.

Tämä on tällä erää viimeinen kosmetiikkaraportti. Tämä yhden neljänneksen seuranta on ollut informatiivinen jakso ja hyvä kokeilu. Koen kuitenkin, ettei pidemmästä seurannasta olisi kauhean paljon enempää hyötyä. Olen oppinut, paljonko käytän rahaa omaan ja yhteiseen kosmetiikkaan. Koska kulutus tuntuu pysyvän melko samalla tasolla jatkuvasti, en usko että tulevat kuukaudet tarjoaisivat hirveästi uutta tietoa. Kun alepäivät alkavat, ostan varastoon useampia tuotteita, joita käytä sitten vähitellen pois. Kun seuraava kampanja alkaa, onkin yleensä aika täydentää varastoja. Sen lisäksi ostelen suunnilleen joka toinen kuukausi meikkejä joko korvaamaan loppuneen tuotteen tai hetken mielijohteesta muuten vaan. Pidän kuitenkin peilipöydän laatikkoa rajoina, jonka yli meikkien määrä ei saa kasvaa. Tämä rajoittaa satunnaisten ostosten määrää.

Kosmetiikka on siis katsottu. Mitähän sitä seuraavaksi rupeaisi seuraamaan? Ideoita? Ja miten teidän kuukausi meni?

Viikon vinkit: piknikkejä, tilanpuutetta ja liuotettuja vaatteita

Julkaistu , kirjoittanut
2

Suomen vappu on usein vähäluminen. Siitä huolimatta olen koonnut jokunen vuosi sitten piknik-ohjeet, joilla kuka tahansa onnistuu. Ne löytyvät täältä. Tänään ei sää suosi, mutta huomenna on ainakin Etelä-Suomeen luvattu ihan kelvollista piknik-säätä. Joten jos olet lähdössä nauttimaan vapusta luonnonhelmaan, vilkaise vinkit tuosta linkistä. Lisäisin vielä, että vaikka huomenna aurinko paistaisi, maa on luultavasti märkä, joten alustan eristäminen vaikka mustilla jätesäkeillä voi olla viisasta.

Tämä pikku-uutinen kertoo, että valtaosa lapsiperheistä taistelee liian ison tavaramäärän kanssa, ja aikoo joko hankkia lisää säilytystilaa tai vähentää tavaroitaan. Arvaatte varmasti, kumpi keino on minusta se ensimmäinen apu. (Karjalainen)

Käytettyjen vaatteiden uudelleen hyödyntäminen on edelleen vaikeaa. Vaikka keräyspisteitä onkin runsaasti, ei kuituja edelleenkään osata erotella ja hyödyntää juuri lainkaan. On silti rohkaisevaa, että yritystä on. Iltalehti kertoo VTT:n tutkimusprojektista, jossa kierrätettävää kuitua saadaan liuottamalla vanhoja vaatteita. Tämä on minusta hyvin mielenkiintoista. Olen silti entistä enemmän sitä mieltä, että todellinen ratkaisu tähän ongelmaan syntyy vain siten, että vaatejätettä tuotetaan vähemmän. Se on meidän kuluttajien vastuulla.

Talvesta selvinnyt orkidea aukaisi kukkasen vapun kunniaksi!

Joskus kaduttaa, mutta sellaista se on

Julkaistu , kirjoittanut
26

Varmaan jokainen, joka on koskaan todella raivannut mitään, tietää sen tunteen: mitä jos kuitenkin tarvitsen tätä joskus? Minä ainakin tiedän. Se on se fiilis joka tulee väistämättä aina jossain vaiheessa raivausurakkaa vastaan. Komerosta tai laatikosta löytää jotain, mille ei ole ollut käyttöä vuosiin. Mutta tavara on ehjä ja toimiva, eli sen paikka ei ole roskiksessakaan. Sitten siinä alkaa aprikoida, kannattaisiko sitä kuitenkaan laittaa kierrätykseenkään. Entä, jos tuleekin vastaan tilanne, jolloin tavaraa tarvittaisiin? Silloin harmittaisi ihan älyttömästi, että toimiva kapine oli toimitettu pois.

Minulle käy näin esimerkiksi vaatteiden kanssa. En ole pitänyt jotain t-paitaa tai hametta vuosikausiin, mutta en laita sitä poiskaan. Onhan kyseessä kiva ja käyttökelpoinen vaate. Jos siitä luovun, keksin taatusti seuraavalla viikolla asun, johon juuri se hame olisi sopinut. Tai entäpä erilaiset askartelutarvikkeet? Pussillinen kangastilkkuja tuntuu roskalta, eikä niille ole tilaa. Mutta mitä jos lapsi keksii heti huomenna ruveta koristelemaan purkkeja kangaspaloilla? Jos nämä heitän, askartelut jäävät tekemättä ja pettymys valtaa pienen mielen.

Kuuntelin erästä kodinraivauskirjaa äskettäin, ja siellä käsiteltiin tätä samaa asiaa. Kirjoittajalla oli vain tähän ongelmaan täydellinen ratkaisu: joskus harmittaa, voi voi. Vaikka minäkin olen kirjoittanut kirjan raivaamisesta, tämä ratkaisu tuntui aivan mahtavalta, tuoreelta ja järkevältä. Minä olen tottunut järkeilemään asian loppuun saakka, ja pyrin välillä perustelemaan itselleni viimeiseen saakka, miksi en koskaan tulisi kaipaamaan raivattua tavaraa uudelleen. Mutta asian voi ajatella toisinkin. Joskus tosiaan heittää pois sellaista, minkä poistamista katuu myöhemmin. Se on normaalia. Se ei ole vaarallista. Sitä sattuu kaikille. Siitä pääsee yli.

Muistelen edelleen sitä yhtä vauvan leikkimaton alkuperäistä säilytyspussia, jonka heitin jossain raivaamishöyryssä roskiin. Tajusin vasta myöhemmin, että heittäminen oli typerää, sillä leikkimatto on todella hankalan muotoinen esine säilytellä. Mutta arvatkaa mitä – puuttuvasta pussista huolimatta onnistuin säilyttämään tuonkin tavaran kohtuullisen järkevästi yhdeltä lapselta toiselle, ja vielä myymään sen eteenpäin naapurille. Samoin olen joskus haikaillut pois lahjoitettujen keittiötavaroiden perään. Olisihan ne voinut myydäkin, ja saada ehkä hyvän hinnan. Todellisuudessa näillä asioilla ei kuitenkaan mitään merkitystä. Säilytyspussi olisi saattanut olla kätevä, mutta sinne meni, voi voi. Olisihan ne haarukat voinut myydäkin, mutta enpä saanut aikaiseksi, joten voi voi. Poistin jotain ja kaduin sitä myöhemmin, mutta selvisin silti.

Tämän tajuaminen on helpottavaa. Vaikka jotain joskus kaipaisikin, harvoin kyseessä on niin ihmeellinen tavara, että sen korvaaminen olisi aivan mahdotonta. Jos hallussasi on sata vuotta vanhoja valokuvia, niitä ei ehkä kannata ensimmäisenä olla lykkäämässä jätepaperin sekaan. Mutta kun kyse on sellaisesta arkipäivän sälästä, jota saa kaupasta uutta, on turha jäädyttää raivausprojektia vain siksi, että pelkää tarvitsevansa jotain myöhemmin. Hyvin usein käy niin, että uutta tarvetta ei koskaan tule. Sille on nimittäin hyvä syy, miksi jokin on ollut ilman käyttöä vuosikaudet. Esine on oikeasti tarpeeton.

Tätä ei siis pidä tulkita niin, että kehottaisin heittämään pois ja sitten ostamaan uutta tilalle. Sen sijaan kehotan rauhallisin mielin luopumaan sellaisesta, jota ei oikeasti tarvitse. Jos vastaan tulisi yllättäen aivan poikkeuksellinen tilanne, korvaavan tavaran luultavasti löytää joko lainaamalla, vuokraamalla tai ostamalla. Siis JOS sellainen tilanne nyt edes tulisi vastaan. Jos kaappisi ovat tukossa, koska säilytät kaikkea varmuuden vuoksi, kokeile tätä lähestymistapaa. Tyhjän tilan saaminen kaappeihin vaatii pientä riskinottoa. Voi olla että myöhemmin kaduttaa, mutta sellaista se on.

Oletteko te joskus katuneet raivattuja tavaroita?

Pohdintaa: Arkijärki-podcast?

Julkaistu , kirjoittanut
26

Olen useamman kuukauden pyöritellyt mielessä oman podcastin perustamista. Irti turhasta -podcastia on ollut tosi hauska tehdä, mutta koska asumme Katrin kanssa kaukana toisistamme sekä olemme kumpikin tahoillamme kiireisiä, uusien jaksojen nauhoittaminen on aina aikamoinen projekti. Toisaalta itse tykkään kuunnella monia podcasteja, joten olen tässä miettinyt, kiinnostaisiko teitä lukijoita myös Arkijärki-podcast?

Jos tähän rupean, haluan tehdä siitä sellaisen, joka palvelisi myös teitä parhaiten. Siksi kysynkin suoraan:

  1. Kuunteletko podcasteja? Jos et, olisitko silti kiinnostunut kokeilemaan?
  2. Minkä pituinen jakso olisi hyvä? Kuinka usein?
  3. Ideoita puheenaiheiksi?
  4. Miten suhtautuisit mainontaan podcastissa?

Ainakin alkuun äänessä olisin vain minä. Ehkä myöhemmin voisin haastatella ihmisiä, mutta pääasiassa kyse olisi minusta äänessä yksin. Itselläni ei ole erityistä preferenssiä pituuden suhteen, koska kuuntelen kaikkea alle kymmenestä minuutista reiluun tuntiin. Juttelisin samoista aiheista kuin kirjoitankin, tosin tätä juttua en ole pohtinut vielä kovin syvällisesti.

Tuo mainonta on sitten oma juttunsa. Käytännössä kaikissa podcasteissa, joita itse kuuntelen, on mukana mainontaa. Yleensä kyse on joko jakson alussa tai sen puolivälissä tulevasta mainospätkästä, jonka kesto on noin minuutti. Huomatkaa, että tämä on vasta spekulaatiota – pyörittelen ideoita mielessäni eri suuntiin. Samalla on kuitenkin otettava huomioon, että ilmaisen työn tekeminen ole kauhean järkevää kenenkään kannalta.

Nyt siis innolla odotan mitä mieltä olette. Kommenttiosasto on auki, antakaa palaa!

Eteisen siivous Tavarataitojen tapaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meillä oli viikonloppuna isot juhlat. Sitä varten piti raivata ja siivota ja stailata eteinen. Ensinnäkin eteinenhän on se ensimmäinen paikka jonka vieraat näkevät, joten minusta on aiheellista panostaa sen siisteyteen. Toiseksi meidän eteinen on varsin pieni, ja vieraita oli tulossa paljon, joten tilan tyhjentäminen turhasta tavarasta on myös käytännöllistä.

Minä raivaan aina omien ohjeideni mukaan. Jos olette miettineet, tekevätkö raivauskirjojen kirjoittajat itse niin kuin sanovat, niin ainakin minä teen. (Luulen muuten, että myös Marie Kondo noudattaa omaa menetelmäänsä varsin järjestelmällisesti.) Minusta raivattava tai siivottava tila kannattaa rajata mielessään selkeästi, koska se helpottaa keskittymistä. Jos on yhtään hajamielisyyteen taipuvainen tai omaa muuten keskittymishaasteita, selkeästi rajattu alue lisää tehokkuutta. Silloin työskentelee juuri siellä missä pitääkin, eikä harhaudu fiksailemaan paikkoja vähän sieltä ja täältä, riippuen siitä minne katse osuu. Meidän eteinen on helppo rajata ovien perusteella: eteinen on tila, joka rajoittuu ulko-oven, lastenhuoneen oven ja makuuhuoneen ovien väliin.

Ensimmäisenä poistetaan roskat. Eteisestä löytyi: tyhjä paperinen kauppakassi, joka oli jäänyt kiireessä keskelle lattiaa, roskiin meneviä kuitteja tasoilta, rusinoita, pariton sormikas.  Roskia löytyy melkein aina. On ihan hassua, miten niitä aina löytyykin, vaikka mukamas meilläkin on arkielämässä ns. perussiistiä.

Roskien jälkeen palautetaan paikalleen kaikki sellainen, joka selvästi on väärällä paikalla. Ulkolelut lelukassiin pois eteisen hyllyltä, paperit työhuoneeseen piirongin päältä, talvikengät kenkälaatikkoon pois lattialta, vesipullo keittiöön odottamaan tiskausta. Eksyneet hanskat ja pipot omaan koriin, lattialla seikkailevat kengät hyllyyn. Tämän vaiheen jälkeen alkaa näyttää jo varsin hyvältä. Jos kyseessä olisi normaali viikkosiivous, tässä vaiheessa ottaisin imurin esiin, ja sen jälkeen olisikin jo valmista.

Koska nyt oli kuitenkin erikoistilanne, ja eteinen piti saada loistamaan poikkeuksellisen väljänä ja kutsuvana, edessä oli vielä se kuuluisa stailausvaihe. Tätä ei Tavarataidoissa käsitellä, mutta kun edessä on isot juhlat, stailaan kyllä minkä kerkeän. Meidän eteisessä se tarkoitti seuraavaa: lastenrattaat ja potkulaudat kuskattiin taas taloyhtiön vaunuvarastoon. Naulakko tyhjennettiin lähes kokonaan takeista, joskin tähän oli myös se käytännöllinen syy, että muuten vieraiden takit eivät olisi mahtuneet. Levällään oleva pöytäkalenteri suljetaan, ja hyllyt järjestetään niin ettei mikään näytä tursuvan tai pursuvan mistään. Pipokori muuttaa väliaikaisesti ylähyllylle. Lopputuloksena on avaraa, väljää ja kaunista.

Sitten on vielä se perinteinen siivousosio, jossa puhdistetaan lika pois. Imuroidaan lattia. Putsataan tahra keskeltä mattoa. Pyyhitään pölyt ja sormenjäljet, oiotaan taulut suoraan. Minä myös pesin pari seinää. Kuulostaa vähän liiottelulta, mutta ei ole. Kun esimerkiksi rattaat vie pois paikalta jossa niitä säilytetään yli 90% ajasta, takaa paljastuva seinä ei näytäkään enää valkoiselta, vaan siitä erottuu kuraroiskeita ja muuta likaa. Ihan rehellinen pesuaineella ja märällä rätillä pyyhkiminen oli siis paikallaan. Tämän jälkeen pyyhitään kädet ja ihaillaan hetki eteistä, joka on viritetty niin tyylikkääksi ja kutsuvaksi kuin suinkin mahdollista.

Ja miten sitten käy? Lisätään 30 vierasta, jonka jälkeen naulakko pysyy enää hädintuskin pystyssä, lattialla lainehtii kenkämeri eikä seesteisyydestä ole tietoakaan. Suunnilleen 10 ensimmäistä vierasta saa vielä vilauksen täydellisyydestä, mutta sen jälkeen eteinen näyttää samalta kuin missä tahansa kotibileissä. Kauhea paradoksi! Mutta sellaistahan elämä on. Hetken voi näyttää hirveän hienolta, sitten illuusio särkyy. Mutta siinä vaiheessa kaaoksella ei enää ole väliä, sillä kaikki nauttivat oikeasti tärkeistä asioista olohuoneen puolella – musiikista, seurasta ja hyvästä tunnelmasta. Ja kun viimeinen vieras on poistunut, eteinen on jälleen tyhjä.