Lian määritelmä

Jossain (jopa tässä blogissa?) olen kuullut, että lika on materiaa väärässä paikassa. Mikä tahansa materia muuttuu liaksi, jos se on joutunut väärään paikkaan; näin käy jopa pesuaineille. Asiaa havainnollistaa tämä aavistuksen ällöttävä kuva:

Tässä sitä on, materiaa väärässä paikassa

Tässä sitä on, materiaa väärässä paikassa

Tämä on muovilaatikko, jossa säilytän normaalisti kaikkia taloutemme siivousaineita, sekä viemärinavaajaa, hopeankiillotusainetta ja sen sellaista. Rupesin viime viikolla pesemään ikkunoita, ja huomasin että pesuainepullon pohja oli oudossa ruskeassa tahmassa. Tarkempi tarkastelu osoitti, että kaikki laatikossa olleet pullot olivat samassa tahmassa, sillä sitä oli noin sentin kerros laatikon pohjalla. En ole ihan varma, mitä tuo mönjä loppujen lopuksi oli, mutta epäilen, että mäntysuopaa. Ilmeisesti pullo on joskus kaatunut ja korkki vuotanut. (Nuo palikat olivat juuttuneet töhkään kiinni. Niillä kiilataan paikalleen kaatuilevia joulukuusia, ovat siis tarpeellisia.)

Onneksi sotku ei ollut lopulta ihan niin paha, miltä aluksi näytti. Tahma lähti helposti lämpimällä vedellä ja harjalla kaikista pulloista sekä pienen liottamisen jälkeen laatikon pohjastakin. Olin myös jossain käsittämättömässä viisauden puuskassa laittanut kaikki pienemmät pullot aikanaan ziplock-pusseihin (toiselta nimeltään minigrip, ja mitä näitä nyt on), joten ainoastaan pussit olivat töhnässä. Niistä tuli huuhtelun jälkeen aivan käyttökelpoisia edelleen. Laittaessani tavarat paikalleen, pistin mäntysuopapullonkin pussiin varmuuden vuoksi.

Kaiken huipuksi sain tästä hyvän syyn järjestää ”siivouskaappini”, joka siis koostuu kahdesta vastaavasta laatikosta ja yhdestä vähän pienemmästä korista. Yhdessä laatikossa on kaikki pesuaineet, toisessa kaikki siivousvälineet ja korissa kaikki rätit. Tämä systeemi on muodostunut vuosien varrella ja osoittautunut toimivimmaksi. Kaikella on paikkansa ja siivousvälineet on helppo ottaa käyttöön ja laittaa takaisin. Laatikot ovat komerossa vierekkäin, ilman kansia ja käden ulottuvilla. Noudatan tässä siis omaa ohjettani, ja olen tehnyt säilytysratkaisusta niin helpon, että järjestys pysyy ilman sen kummempaa ponnistelua.

Rasvapoltto

Kyse ei ole laihduttamisesta vaan valurautapadan hoidosta. En ollut ikinä tehnyt rasvapolttoa, ja suhtauduin siihen asian vaatimalla ennakkoluulolla. Valurautapata oli vuosien aikana mennyt sisäpuolelta huonoon kuntoon. Se oli ikään kuin ”kuivunut”, ja hieman ruostunutkin. Pata vaati siis uudelleen rasvausta, ja sitä odotellessa se oli siirretty pois keittiöstä työhuoneen nurkkaan odottamaan.

Älkää kysykö, mikä logiikka on siirtää astia keittiöstä työhuoneeseen, jos astiaa ei voi käyttää. En osaa antaa muuta selitystä, kuin että työhuone nyt ylipäätään vetää puoleensa kaikkea käytöstä poistettua. Se ei lisää ko. huoneen viihtyisyyttä millään tasolla, mutta siitä joskus myöhemmin lisää. Pata nyt ehti joka tapauksessa odotella lattialla muovipussissa useamman kuukauden, sillä aikaa kun minä keräsin motivaatiota ja tietoa.

Viime viikolla ryhdistäydyin: noudatin pääasiassa täältä saamiani ohjeita. Toimeliaisuuttani odotellessaan pannu oli päässyt sisältä tosi huonoon kuntoon, se oli aivan ruosteessa. Patapataa ei ollut, joten poistin ruosteen karkealla sienellä ja suolalla hankaamalla. En tiedä mihin vaikutus perustuu, mutta ruoste kyllä lähti tällä menetelmällä aika helposti. Lopuksi kaikki suola, ruoste ja muu lika huuhdellaan pois. Sitten kaadoin pataan reilusti ruokaöljyä, jonka levittelin padan pohjalle ja reunoille huolellisesti. Öljytty pata laitetaan uuniin 150°C asteeseen, jossa sen annetaan paistua kaksi tuntia. Otetaan pois, annetaan jäähtyä, ja pyyhitään ylimääräiset öljyt talouspaperiin.

Lopulta siis varsin helppoa ja yksinkertaista. Nyt pata on taas käyttökunnossa. Tuntuu hullulta, että haudoin sitä siellä työhuoneessa kuukausitolkulla, kun kyse ei ollut tämän vaikeammasta jutusta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jos siis valurauta-astiasi on päässyt huonoon kuntoon, älä arkaile vaan tee sille uusi rasvapoltto. Se kuulostaa paljon hankalammalta kuin onkaan.

Viikon vinkit 22/2013: puhdasta unta ja pihakalusteita

Tällä kertaa tarjolla on rautaisannos unihygieniaa. Miten usein lakanat pitäisi vaihtaa? Iltasanomien mukaan kahden viikon välein. Juttu perustuu englanninkieliseen artikkeliin, joka on julkaistu Good Housekeeping -lehdessä. Itse olen pitänyt kahta viikkoa sopivana välinä, mutta mielestäni näissä asioissa kannattaa luottaa omaan nenään. Jos peti alkaa tuntua ummehtuneelta, vaihdan lakanat riippumatta siitä, kauanko edellisestä vaihdosta on aikaa.

Myös MTV3:sta löytyy ohjeita sängyn siivoukseen, ja siellä muistutetaan, että patjaa on hyvä imuroida, ja päiväpeittokin kerää pölyä. Tyynyjä on aiheellista pestä ainakin pari kertaa vuodessa – jälleen omat asitit kertovat, milloin alkaa olla aika. Lopuksi pikagooglaus tuotti osuman Yhteishyvä-lehden pitkään artikkeliin liinavaatteiden, peitteiden yms. hoidosta, jossa aihetta käsitellään erittäin kattavasti. Tämän tietopaketin jälkeen ei pitäisi hirveästi jäädä aukkoja sivistykseen 🙂

Makuuhuoneista pihamaalle: suomalaiset kuluttavat entistä enemmän rahaa pihakalusteisiin ja lasten pihaleluihin. Uutisen mukaan syy sille, miksi trampoliineja kaupataan lisää joka vuosi ja aina vaan on siinä, että ihmiset jättävät trampoliinit talveksi ulos, jolloin ne menevät pilalle. Sitten pitää keväällä ostaa jälleen uusi. Olenko ainoa, jonka mielestä tämä on kauheaa tuhlausta? (YLE)

Tehokasta raivaamista

Epäonnistuneen kirpputorin kiukkuisissa jälkimainingeissa olen onnistunut raivaamaan tehokkaasti. Jos on tarkoitus karsia tavaroita, työ on saatu päätökseen sitten, kun tavarat ovat poistuneet asunnosta pysyvästi. Sain vihdoinkin kipattua kierrätyslaatikkoon säkillisen vaatteita, jotka ovat odottaneet kärsivällisesti komeronnurkassa varmaankin vuoden. Myin naapurille ison pussin lastenvaatteita, menivät hyvään tarkoitukseen ka sain vähän rahaakin. Kierrätyspisteelle kuskasin kangaskassillisen lasia ja metallia. Heitin myös pois kuihtuneita viherkasveja, ja sain jopa (mummoni ohjeilla) mullan vaihdettua siitä isosta ja hankalasta kasvista.

Näiden lisäksi olen valmistellut vintage-liikkeeseen vietävät merkkivaatteet viemistä vaille kuntoon. Olen myös raivannut työhuonetta, joka on pikemminkin romuhuone, ja tuloksia alkaa näkyä. Otin kaameita ennen-kuvia, teen oman postauksen tästä myöhemmin. Siihen on joka tapauksessa kuulunut mm. kirjoituspöydän laatikoiden siivoamista, ja samassa yhteydessä on tullut heitettyä paljon vanhaa paperisälää roskiin. Varsin tehokasta siis! Ja tietysti kaiken ohessa on tullut kuskattua vinttiin sellaista tavaraa, jota ei vielä osaa tai voi heittää pois.

Tässä on siis toivoa, että kesän aikana tilaa tulee lisää ja romuista pääsee eroon. Joskin kaikkea tätä tehdessä miettii jälleen, miten tarkkana pitäisi kaiken ostamisen kanssa olla, ettei esine muutu romuksi ennen kuin se hajoaa.

Irti kursailusta

Uusimmassa podcastissa juttelemme Katrin kanssa siitä, miksi välillä puhumme yhtä, mutta kuitenkin toimimme toisin. Selitellään esimerkiksi omia syömisiä muille, tai valitellaan asunnon sotkuisuutta, vaikka oikeasti on ihan siistiä. Tästä lähdimme liikkeelle, mutta puolessa välissä päädyttiin puhumaan siitä, miten mielentila vaikuttaa siihen, kuinka eri tavoilla saman asian voi nähdä.   Tässä jaksossa on myös aika paljon naurua (kun kerron omista siivousfriikkauksistani) ja koska viime kerralla mentiin vähän yliajalla, tällä kertaa jäädään alle 20 minuutin.

Olkaapa hyvät!

Ei järjen häivää & hyvä ostos

Tavaroitaan raivatessa täytyy välillä ihmetellä, mitä omassa päässä on mahtanut joskus liikkua. Viimeisimpänä vastaan tuli tällainen:

Muovimansikka. Yäk.

Muovimansikka. Yäk.

Tämä on vauvojen purulelu, tarkoitettu siihen vaiheeseen jolloin ikenet kutiavat sietämättömästi. Se on muovia, sisällä on jotain nestettä (toivoisin että vettä) ja sen voi viilentää jääkaapissa. Olen aivan itse ostanut tämän kaupasta ja lapseni on järsinyt sitä. Millä logiikalla tämä on mielestäni ollut joskus hyvä idea? Ei aavistustakaan. Nykytiedolla en todellakaan ostaisi vartavasten muovia lapsen järsittäväksi.

Tämän esineen löytyminen sekä olemassa olo nolotti itse asiassa niin paljon, että olen kuukausikaupalla lykännyt tämän kirjoituksen julkaisemista. Aluksi ajattelin, etten kerta kaikkiaan kehtaa, etenkin kun olen täällä vaahdonnut muovien haitoista. Sitten päätin karaista sieluni. Kuten näette, tiedostamisen aste on kasvanut vuosien varrella. Toisaalta voihan tämän ottaa positiivisena esimerkkinä: jos minä olen ollut näin pihalla, kaikilla muillakin on toivoa.

Otsikon lupaama hyvä ostos oli tänään method-merkkinen wc:n puhdistusaine. Tämä on ensimmäinen ”vihreä” pesuaine, jonka olen ostanut edellisen loppuneen tilalle. Kysyessäni teiltä vinkkejä, Methodia sekä kehuttiin että moitittiin. Olin siis utelias sen suhteen, miten tämä aine toimisi. Testasin sitä heti, ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt! Puhdasta tuli aivan yhtä hyvin tai ehkä jopa paremmin kuin Rainbown vastaavalla aineella, mutta tämä tuoksuu hyvälle! Pakkauksessa tuoksua väitetään piparmintuksi, minulle tuli mieleen hammastahna. Joka tapauksessa, raikas, melko mieto ja luonnollisen oloinen tuoksu oli todella miellyttävä. Vaikuttava aine on ymmärtääkseni sitruunahappo. Yhden kerran perusteella pidän tuotteesta kovasti, mutta katsotaan vielä, miten tuote toimii pitempään käytettynä.

Parveke puunattu

Kauan odotettu rankkasade tuli vihdoin viime viikolla, ja minä reippaana jynssäsin parvekkeen puhtaaksi. Ja… huh huh. Ei ollut ihan kevyt rupeama.

Parveke on kooltaan noin 2,5m x 1,2m. Lattialla on puurallit, jotka on tehty monesta palasesta niin, että puu peittää lattian kauttaaltaan. Lisäksi siellä on kaksi isoa ruukkua, joista toisen liikuttelu on hankalaa sillä sen sisällä on hiekkasäkki, puinen penkki/säilytyslaatikko, jossa on multaa, pienempiä ruukkuja yms. sekä kaksi klaffituolia. Lähtötilanne oli sellainen, että lattiaa ei ole pesty eikä ralleja liikuteltu ainakaan kolmeen vuoteen, mutta todennäköisesti ne ovat saaneet olla koskematta paljon pidempäänkin. Parvekkeelle ei voinut enää mennä paljain jaloin, koska kaikkea peitti paksu nokikerros.

Aloitin nostamalla kaikki rallit ylös. Ja yäk mitä niiden alla oli! Multaa, neulaisia, roskia, purua – ja ötököitä. Lattialle oli ehtinyt kerääntyä niin paljon eloperäistä purua, että siellä oli alkanut elää jos jonkinlaista vipeltäjää. En pelkää hämähäkkejä tai ampiaisia, mutta se kuhina mikä paljastui kun nostin yhden palasen ylös sai kyllä inhon väristyksiä aikaiseksi. Ensimmäiseksi lakaisin siis lattiat puhtaaksi, purua ja roskaa kertyi muovikassillinen.

Sen jälkeen otin ämpärillisen lämmintä vettä, mäntysuopaa ja juuriharjan ja kävin rallien kimppuun. Jynssäsin kaikki palaset puhtaaksi. Vesi muuttui pikimustaksi, mutta rallit takaisin puunvärisiksi. Lattian kokoaminen uudelleen oli oletettua hankalampaa, sillä parvekkeella olevia tavaroista piti siirtää paikasta toiseen, jotta rallit sai irrotettua, pestyä ja laitettua takaisin. Lopuksi huljautin muutaman ämpärillisen puhdasta vettä lattialle, jotta kaikki nokinen vesi huuhtoutuisi pois. Avasin vielä klaffituolit, jotta sade pesisi niitäkin ja jätin luonnon hoitamaan loppuhuuhtelun.

Lopuksi pesin kaiteet ja laidat, jonne oli räiskynyt mustaa vettä. Urakka oli fyysisesti aika rankka, sillä se sisälsi paljon painavien kappaleiden siirtelyä, kumartelua ja hankalia työasentoja. Nyt puuttuu enää kukat laatikoista, ja sitten parveke on taas kesäkuosissa. Pientä tavaroiden karsimista pitää myös harrastaa. Siinä säilytyslaatikossa on tyhjiä muoviruukkuja kymmenittäin, sekä edelliseltä asukkaalta jääneitä vajaita multasäkkejä. Heitän niistä turhat pois samalla kun istutan kukat.

Nyt on hyvä fiilis, koska lattia on puhdas ja tiedän ettei rallien alla varmasti asu ketään. Lattialla voinee myös tassutella paljain jaloin ainakin tämän kesän. Jotta tilanne ei pääse uudestaan yhtä pahaksi, on kuuraus otettava tavaksi joka kevät. Siis kerran vuodessa toistuvaksi rutiiniksi!

Viikon vinkit 21/2013: Ostamisen vaaroista

Siivouspäivä sujui omalta osaltani äärimmäisen huonosti. Ilmeisesti olisi pitänyt markkinoida vimmatusti, jotta tulos olisi ollut parempi. Tai sitten kirppareita oli jo niin paljon, että laadukkaat, ehjät, merkkivaatteet eivät enää kiinnostaneet ketään. Pääsin eroon kahdesta esineestä, mikä lienee pohjanoteeraus. Naapurilla ei kauppa käynyt sen paremmin, toinen naapuri sai sentään levyjä ja kirjoja kaupaksi, sekä yhden parvekekaluston. Mistäköhän johtuu, että viimeksi kauppa kävi ihan mukavasti, mutta tänä vuonna ei ollenkaan, vaikka myyntipaikkakin oli parempi?

Toisen jätteet voivat silti olla toisen aarre. YLE uutisoi jätteiden kierrätyksestä yritystasolla. Teollisessa symbioosissa toisen jätteet saattavatkin muuttua toisen raaka-aineeksi, ja kaikki voittavat.

Amerikasta tuttu ilmiö alkaa levitä Suomeenkin: kun tila loppuu kesken, tavarat sullotaan vuokravarastoon. (Turun Sanomat)

Iltalehden mukaan yli 80% suomalaisista saa morkkiksen ostelun jälkeen. Eikä tuloilla ole vaikutusta asiaan.

Voisiko näistä kaikista vetää sen johtopäätöksen, että ostosteluun tulee suhtautua suurella varovaisuudella? Ensin uudesta tavarasta tulee huono omatunto eikä sitä sen jälkeen saa edes kaupaksi, jolloin se on sijoitettava etävarastoon, joka tulee pidemmän päälle kalliiksi. Parempi siis harkita äärimmäisen tarkasti, ennen kuin hankki mitään uutta.

Siivouspäivä on tänään!

Tänään jälleen ihmiset myyvät tavaroitaan piha- ja katukirppiksillä. Tapahtumia on ympäri Suomea, Siivouspäivän nettisivuilta voi kätevästi etsiä oman alueensa myyntipisteet (linkki hiukan alempana). Siivouspäivä on myös kehittynyt, ja ainakin Helsingissä myös Fida, Kierrätyskeskus ja sähköromua ja metallia vastaanottavat Lassila&Tikanoja sekä Stena Technoworld ovat mukana. Toisin sanoen tavaroita ei ole pakko myydä, vaan ne voi kiikuttaa suoraan kierrätystä hoitavan yrityksen suojiin. Kaikki tarkemmat tiedot ja kirppispaikat löytyvät Siivouspäivän nettisivuilta.

Minäkin pyrin aikamoisesta määrästä vaatteita ja muuta tavaraa eroon. Juuri nyt kieltämättä uni painaa silmiä enkä ole vielä virittynyt myyntimoodiin, mutta eiköhän se tästä. En halua tuoda enää tavaroita takaisin, joten mikä ei mene kaupaksi, laitetaan kierrätykseen. Palataan asiaan maanantaina, ja katsotaan kuinka paljon tavaraa poistui!

Rakastatko jännitystä vai helppoutta?

Uusi podcast on netissä! Tässä jaksossa juttelemme rutiineista. Aihe on hedelmällinen sillä minä tykkään niistä – Katri taas on ikänsä karttanut niitä, joskin viime vuosina alkanut taipua siihen, että tietyissä tilanteissa niistä voi olla iloa.

Katri kiteyttää ohjelmassa rutiinien hyvät ja huonot puolet erittäin hyvin. Oikeastaan kysymys on nimittäin siitä, mitä elämässä eniten arvostaa. Rutiinien paras puoli on se, että ne helpottavat elämää. Ilman rutiineja elämisessä  parasta lienee se, että aina voi elää jännityksessä, koska milloinkaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Minä olen aina asettanut helppouden jännityksen edelle, joten en ole nähnyt rutiineja koskaan ongelmana. Päinvastoin – silloin pääsee ajattelemaan vapaasti vaikka tekeekin samalla jotain hyödyllistä.