Ei mitään turhaa

Julkaistu , kirjoittanut
14

Eilinen postaus ja siihen tulleet kommentit saivat pohtimaan sisustustamme, ja tajusin juuri mielenkiintoisen seikan. Sisustuksemme perustuu täysin käytännöllisyyteen. Se tarkoittaa sitä, että kaikki huonekalut on hankittu jotain tarkoitusta varten. Kun istun nyt olohuoneen sohvalla ja katselen ympärilleni, en näe yhtäkään huonekalua, joka olisi hankittu ainoastaan esteettisistä syistä. Poikkeuksen tekevät taulut, taide-esineet ja huonekasvit, olettaen että ne lasketaan huonekaluiksi. Kaikella muulla on joku muukin kuin esteettinen tarkoitus.

Meidän olohuone (samoin kuin kaikki muutkin huoneet) on sisustukseltaan tavallinen. Sohva, sohvapöytä, nojatuoleja, piano, kirjahylly, vitriini, ruokapöytä, valaisimia, mattoja. Ikkunoissa on verhot ja seinillä tauluja. Ikkunalaudalla on kukkia. Mutta oikeastaan kaikkia huonekaluja leimaa se, että ne on hankittu vasta harkinnan jälkeen. Ensin on ilmennyt tarve, sen jälkeen on mietitty minkälainen huonekalu tarpeeseen vastaisi, ja vasta sitten alettu etsiä sopivaa kaupoista. Aina ei ole tarvinnut mennä kauppaan asti, sillä meillä on paljon kierrätyshuonekaluja. Niitä on esimerkiksi peritty ja saatu lahjaksi.

Jos äkkiseltään katsoo, monet huonekaluista ovat klassikoita, kuten vaikka Alvar Aallon tuolit. Mutta koska systeemi on edellä kuvatun kaltainen, kokonaisuus on muodostunut yli kymmenen vuoden aikana vähitellen. Filosofiana on ollut investoida sen näköisiin esineisiin, joita haluaa katsella lopun ikänsä. Huonekalujen ulkonäkö ei siis missään nimessä ole yhdentekevä, päinvastoin. Arvostan muotoilua erittäin paljon, mutta aina ensin on oltava todellinen tarve jollekin tavaralle. En myöskään siedä epäkäytännöllisiä huonekaluja. Esimerkiksi tuolissa pitää olla hyvä istua. Upea design menee täysin hukkaan, jos tavaraa ei voi käyttää. Koska kriteerit ovat tällaiset, välillä menee vuosia, ennen kuin löytyy huonekalu, jossa kohtaavat sekä käytettävyys, ulkonäkö että vielä hintakin.

Näin hidas ja harkittu systeemi on johtanut siihen, että suoraan sanottuna tykkään esimerkiksi tästä olohuoneen sisustuksesta ihan älyttömästi. Näen tällä hetkellä vain yhden esineen, jonka haluan korvata: Ikeasta ostetun jalkalampun, joka ei oikein sovi kokonaisuuteen. Uutta lamppua on katseltu jo pari vuotta, mutta sopivaa ei vielä ole tullut vastaan. Se tulee kun tulee, ja siihen asti ikealainen saa paremman puutteessa kelvata. Viimeiset puoli vuotta on myös harkittu mitä tehdä ruokapöydän tuoleille. Ne alkavat nimittäin hajota. Vaihtoehdot olisi joko korjauttaa tai ostaa uudet, mutta mitään päätöstä ei ole vielä tehty. Nykyiset ovat ulkonäön puolesta ok, mutta istuinten verhoilu alkaa osasta olla jo huonossa kunnossa, ja liimaukset vähitellen pettää niin, että oikeasti pelkään että jonain päivänä joku vielä pyllähtää lattialle tuolin hajotessa alta. Tuolit ovat palvelleet kymmenisen vuotta, ja se on alunperin Hulluilta päiviltä ostetuille kovassa käytössä olleille tuoleille jo ihan hyvä saavutus. Mutta katsotaan nyt, mihin tässä päädytään, vaihtoehtoja on paljon tarjolla.

Monissa blogeissa on viime aikoina havahduttu vaatevaraston uudistamiseen vähän samanlaisesta näkökulmasta. Se on minullakin tavoitteena, mutta oli hauskaa tajuta, että ainakin jollakin elämän osa-alueella noudatan jo nyt tällaista kestävää ja suunnitelmallista toimintatapaa. Koska aion elää suurimman osan huonekaluistani kanssa koko loppuikäni, olen myös varautunut kunnostamaan ja huoltamaan niitä tarpeen tullen. En aio ostaa enää koskaan uutta sohvaa, mutta voi hyvin olla että verhoilutan tämän nykyisen uudestaan jossain vaiheessa. Parhaillaan pohdin, miten kristallikruunun saisi helpoimmin puhdistettua ja kannattaisiko vaalea matto viedä pesulaan vai yrittäisinkö poistaa tahroja itse.

Minkälaista sisustusfilosofiaa te noudatatte?

Minimalistinen maku, minullako?

Julkaistu , kirjoittanut
16

Muistan aina mainita, että minä en ole minimalisti. Ymmärrän minimalismin niin, että silloin elämästä pyritään karsimaan kaikki ylimääräinen – sillä periaatteella että ylimääräiseksi luokitellaan lähes kaikki mitä ei päivittäin käytetä. Näin ankaran vähentämisen olen aina kokenut itselleni vieraaksi. Mutta olen viime aikoina huomannut, että toinenkin ääripää on olemassa, ja se lienee aika ”normaali” olotila monessa kodissa. Nimittäin käsittämätön tavaroiden paljous.

Monet kodit ovat tupaten täynnä tavaraa. Se näkyy esimerkiksi siten, että kaikki tasot ovat täynnä erilaisia esineitä. On pinoja ja kasoja. Lattioilla on koreja ja säilytyslaatikoita. Pöydillä on tavaroita, hyllyillä on tavaroita, ikkunalaudoilla on tavaroita. Kaapit ja laatikot ovat tupaten täynnä. En tiedä mihin noita kaikkia tavaroita tarvitaan, ja käytetäänkö niitä koskaan. Tämä tuntuu kuitenkin yhtä vieraalta kuin askeettisuuskin. Jos vertaan omaa kotiani tällaiseen, oma tyyli alkaa yllättäen vaikuttaa minimalistiselta. Yritän nimittäin pitää tasot tyhjinä, ja jos jotain täytyy säilyttää esim. hyllyllä, laitan tavarat mahdollisuuksien mukaan koriin tai tarjottimelle, koska se on visuaalisesti selkeämpää eivätkä tavarat pääse ”karkailemaan” yhtä helposti.

Ehkä kyse on myös sisustustyylistä. Välillä näen esimerkiksi blogeissa sellaisia visuaalisia sekamelskoja, että silmissä vilisee. Sellainen pelkistys, jossa kaikki on valkoista tai harmaata ja huonekalut tiukasti tietyn tyylisiä tuntuu kylmältä ja persoonattomalta. Mutta en myöskään kestä sellaista visuaalista runsautta, mikä koostuu monista eri väreistä, lukuisista printeistä, kuviollisista tapeteista ja tilpehööristä pitkin hyllyjä, vaikka kokonaisuus olisi kuinka harkittu. Itse pidän sisustuksessakin selkeydestä. Väriä saa olla, mutta ei kaikkea sekaisin. Koriste-esineitäkin meillä on, mutta ei kasoittain.

Tästä voi siis vetää johtopäätöksen, että minimalismikin on varsin suhteellinen käsite. Riippuu ihan siitä mihin vertaa. Samoin sisustustyylit – olen kuvitellut meillä olevan runsasta kun sohva on raidallinen ja perinteinen vitriinikin löytyy. Mutta lähempää tarkasteltuna tässäkin ollaan siinä kultaisella keskitiellä. Tuntuu että sieltä löydän itseni muutenkin useimmiten – tylsää ehkä, mutta toimivaa.

Viikon vinkit: muovipusseja ja kodinkoneita

Julkaistu , kirjoittanut
1

YLE uutisoi, että Kesko vähentää pikkupussien tarjoamista liikkeissään. Tämä on positiivinen uutinen. Niitä pikkupusseja ei todellakaan tarvitse pakasteiden ympärille. Toki on järkevää panna esimerkiksi mahdollisesti vuotava kalapakkaus pussiin, jotteivät muut ruoat pilaannu, mutta sellainen systemaattinen pussien tyrkyttäminen on aivan turhaa. Nyt kun vielä saadaan hedelmäosastoille pelkkiä paperi- ja biohajoavia pusseja, ollaan jo aika pitkällä.

Toinen kiinnstava uutinen YLEllä kertoo, että iso osa kodinkoneiden vioista johtuu huonosta hoidosta. Ei siis aina olekaan niin, että vikaantunut kone olisi huonolaatuinen, vaan syy voi olla myös omistajassa. Kaikkien koneiden puhdistus on jutun mukaan kunnossapidon a ja o, tietysti sen lisäksi että noudatetaan käyttöohjeita. Olen itse putsannut pyykkikoneen noin kerran vuodessa, mutta näköjään voisi pestä ahkeramminkin. Tässä jutussa oli monia hyviä vinkkejä, suosittelen.

 

 

 

Kuinka olla hyvä kuluttaja – vinkkejä toimittajalle

Julkaistu , kirjoittanut
13

Jos haluatte tuhlata aikaanne lukemalla todella pöljän artikkelin, niin YLEn sivuilla olisi hyvä tarjokas. Toimittaja Jarno Virtanen on kirjoittanut alennusmyynneistä ja kuluttamisesta otsikolla Hamstraa hamstraa ja yllätä itsesi. Epäkoherentti teksti pomppii asiasta toiseen, mutta on pakko puuttua muutamaan älyttömyyteen. Lainaan tähän kaksi viimeistä kappaletta:

Alennusmyynnit herättävät ihmisten hamstrausvietin ja homma on mennyt niin pitkälle Suomessa, että rapakon takaisesta esimerkistä meille on syntynyt ammattijärjestäjien ammattikunta, joita voi tilata kotiin tai työpaikalle järjestämään kiireisten ihmisten tavaroita. En vielä tarvitse heidän palveluitaan, mutta olen jo vuosia ”kärsinyt” pahasta tavasta. Ostan kesän alennusmyynneistä kaappiini vaatteita, joissa hintalaput voivat roikkua useita vuosia.

Viime talvena bongasin yllätyksekseni hieman ummehtuneen hajuisen ja käyttämättömän t-paidan ylähyllyn takarivin pinkoistani. Turussa oli näemmä käyty Crazy Dayseillä vuonna 2004. Tässä kohdassa voi puolustautua: vaikka ostan paljon Kaukoidän hikipajoilla tehtyjä last season –vaatteita, niin kulutan karderoopini tietyt osat melkein loppuun ja siinä ei kauan kestä, kiitos vuosien varrella huonontuneen vaatteiden laadun. Parhaat käytetyt palat vien Pelastusarmeijalle, vaikka tiedän, että se kärsii muiden hyväntekeväisyysjärjestöjen tapaan tekstiilijätemassoista. Yritä tässä sitten olla hyvä kuluttaja.

 

Toimittaja siis kehuu ostavansa alesta halpisvaatteita, jotka kehuu sitten käyttävänsä loppuun saakka, mikäli vain muistaa pitää vaatetta eikä unohda sitä kaapin pohjalle. Ja miksi vaatteet kuluvat pian loppuun? Koska ne ovat huonolaatuisia. Lopuksi toimittaja ihmettelee miten voisi olla hyvä kuluttaja.

En tiedä miten tällainen pläjäys on nettisivuille asti päässyt, mutta väännetään nyt varmuuden vuoksi rautalangasta. Älä hyvä mies osta niitä halpispaitoja. Osta laadukasta. Selvitä alkuperä. Näe vähän vaivaa. Muutut välittömästi paremmaksi kuluttajaksi. Jos kaapeista löytyy jo valmiiksi paitoja hintalaput kiinni, tässäpä radikaali ehdotus: älä shoppaile ollenkaan! Ja jos on ihan pakko rahaa käyttää, rahat voi käyttää myös esimerkiksi palveluihin. Kotimaisen palvelun ostaminen tekee hyvää kansantaloudelle ja sillä on työllistävä vaikutus. Kotimaisen palvelun ostajaa ei voi moittia huonoksi kuluttajaksi.

Että näin. Ja YLE – skarpatkaas nyt siellä vähän.

Lastenhuoneen superraivaus

Julkaistu , kirjoittanut
2

Eilen tein aikamoisen urakan raivaamalla lastenhuoneesta ison kasan tavaraa pois. Aloitin vaatteista. Koska pienellä lapsella ei ole vielä valtaisaa määrää vaatteita, tein homman perinteiseen tyyliin ja tarkastin yhdellä istumalla jokaisen vaatekappaleen. Poistin kaapista kaikki liian pienet, lukuunottamatta yhtä uimapukua joka saattaa vielä mennä tänä kesänä. Lisäksi poistin kaikki sellaiset vaatteet, joita lapsi kieltäytyy käyttämästä väärän värin tai mallin takia. Loput järjestin siististi takaisin. Olen huomannut, että tällainen karsinta pitäisi tehdä vähintään pari kertaa vuodessa, jottei laatikon perälle ala kertyä käyttämättömiä vaatteita.

Raivasin myös kirjahyllyn. Meillä luetaan paljon, mutta kirjamaku kehittyy jatkuvasti. Hyllyssä olikin aika paljon ”liian pieniä”, toisin sanoen nuoremmille suunnattuja kuvakirjoja. Koska tilaa on rajallisesti, poistin hyllystä selvästi jo liian lapsellisiksi käyneet opukset, jotta hyllyä vapautuisi niille, joita aktiivisesti luetaan. Karsitut siirsin varastoon odottamaan, hyväkuntoisia lastenkirjoja ei mielestäni kannata heittää pois. Niille löytyy aina jostain uusia lukijoita.

Seuraavaksi kaadoin kaikki lelut keskelle lattiaa, ja aloitin ison lajitteluoperaation. Takaisin koppaan laitoin ehjät ja kiinnostavat lelut. Toisen kasan tein poistettavista tavaroista. Kun kaikki oli käyty läpi, kävin jälkimmäisen läjän uudelleen läpi ja jaoin tavarat kolmeen ryhmään: roskiin, säilytykseen meneviin  sekä ei-ole-lelu -kategoriaan. Roskikseen meni jälleen sitä käsittämätöntä silppua, jota lelukori vetää puoleensa. En tajua miten sellaista kertyy koko ajan. Tähän ryhmään kuului mm. 20 kindermunan keltaista sisustaa, epämääräinen hopeinen pussukka jossa ehkä joskus on ollut joku koru, jne. sekalaista. Täällä blogissa saamani vinkin mukaan keräsin pari kourallista turhia pikkuleluja omaan pussiin ja pistin ne komeroon odottamaan. Idea on, että pussukan lelut menevät kuin uusista joskus, kun junamatkalla tarvitaan viihdykettä tai muussa tilanteessa pientä ylläriä.

Siirsin myös säilytykseen muutaman hyväkuntoisen lelun, jotka eivät enää aikoihin olleet olleet aktiivisessa leikissä mukana. Sitten oli vielä pieni kasa tavaroita, jotka eivät kuuluneet lelujen joukkoon ollenkaan, ja joita palauttelin ympäri asuntoa takaisin omille paikoilleen. Roskien lisäksi lelukori näyttää vetävän puoleensa kaikenlaista ihmeellistä sälää, joka ei sinne kuulu.

Yritän pitää lelujen määrän maltillisena sekä pedagogisista että säilytykseen liittyvistä syistä. Toistaiseksi karsintaa on saanut tehdä rauhassa, kunhan sen vain tekee salaa. Niitä leluja, joilla lapsi ei enää leiki, ei myöskään kaivata takaisin – ellei satu nostamaan asiaa lapsen kuullen esiin. Silloin mistä tahansa hylätystä kapineesta tulee rakkain aarre välittömästi. Jos taas karsimisen suorittaa vähin äänin, saa karsia aivan rauhassa.

Kirjoituspöydällä oli vielä tehtävä sama operaatio. Poistin täyteen piirretyt ja väritetyt tehtäväkirjat, sekä heitin paperikeräykseen ison kasan paperisilppua ja sarjakuvalehtiä. Roskikseen meni myös kolmasosa muovailuvahoista – käytännössä se tarkoitti yhtä isoa mustaa könttiä. Oikeasti olisin halunnut heittää kaikki muovailuvahat pois (siis kaksi pänikkää epämääräistä likaisenväristä mehiläisvahaa ensimmäisen köntän lisäksi), mutta arvelin että se olisi jo turhaa riskinottoa. Voipi tosin olla, että lähiviikkoina loputkin häviävät huomaamatta.

Tämän kaiken päälle vaihdoin vielä lakanat ja pesin kirjoituspöydän piirustusalustan. Jälkimmäisestä lähti melkein kaikki värikynän jäljet pois taikasienellä ja mikrokuituliinalla ilman puhdistusaineita. Taikasieni poistaa myös seinille eksyneet piirustukset hyvin, mikäli kynä vain on vesiliukoinen. Kannattaa kokeilla. Parketin kanssa sen sijaan on oltava varovainen, sillä siihen taikasieni tekee kokemukseni mukaan helposti jäljen, vaikka lika lähtisikin.

Monta tuntia tässä kaikessa meni, mutta nyt on sekä siistiä että väljempää, ja huomisen siivoojakäynnin jälkeen tulee vielä oikein puhdastakin. Vastaava urakka pitäisi tehdä oikeastaan jokaisessa huoneessa vuoron perään!

Mainio mattokauppa Else

Julkaistu , kirjoittanut
18

Eteisen lattialla oli pitkään kaksi tummanruskeaa sisal-mattoa. Niissä oli kaksi ongelmaa: väri ja muoto. Tumma väri teki muutenkin ahtaasta eteisestä entistä pimeämmän. Muoto-ongelma liittyi taas siihen, että mattojen reunat sattuivat juuri samaan kohtaan, jonne välioven piti aueta. Vuosien aikana reunat olivat lähteneet rullautumaan, ja viime aikoina ovi jäi aina ärsyttävästi jumiin. Samalla kun uudistin eteisen sisustusta ja säilytysratkaisuja, päätin korjata myös matto-ongelman.

Uudelle matolle oli aika paljon vaatimuksia. Sen piti olla väriltään vaalea, mutta sellainen ettei jokainen tahra heti hyppäisi silmille. Materiaalin piti olla niin kurankestävää, että vesi ei pääsisi läpi pilaamaan parkettia. Maton piti silti olla tarpeeksi ohut, jotta ovi mahtuu kääntymään ja tietysti mahdollisimman helppohoitoinen muutenkin. Eikä niitä saumoja saanut tulla oven tielle, mieluiten ei minnekään. Käytännössä halusin siis mittojen mukaan leikatun kuramaton, joka ei näytä kuramatolta.

Sattumalta ratkaisu tuli vastaan Hesarin sivulla mainoksen muodossa. Bongasin mattokauppa Elsen mainoksen, jossa kehuttiin valikoimaa ja sitä että matot saa teettää omien mittojen mukaan. Nettisivut olivat kuitenkin hyvin yleisellä tasolla, joten piti mennä liikkeeseen katsomaan. Else sijaitsee Helsingissä Herttoniemessä, ja sen valikoima osoittautui hyvin monipuoliseksi. Sain liikkeestä erinomaista palvelua. Kriteerini täyttäviä vaihtoehtoja on monia erilaisia. Väri-, materiaali- ja hintahaitari oli laaja, joten valinnanvaraa riitti. Sain viikonlopuksi viisi erilaista mallipalaa kotiin kokeiltavaksi. Se osoittautui hyödylliseksi, sillä alunperin kaavailemani väri ei sopinutkaan lattian väriin. Samalla sain varmistuksen siitä, että uusi matto mahtui helposti oven alle.

Olin piirtänyt eteisen lattiasta kuvan ja merkinnyt kaikkien sivujen mitat millin tarkkuudella. Eteisemme ei suinkaan ole symmetrinen, vaan pikemminkin sokkeloinen. Haluamassani palassa oli siis yli 10 kulmaa (en valehtele), lyhyin pätkä oli 2,2 cm, pisin yli 150 cm. Hankalan mallinen pala ei kuitenkaan ollut mikään ongelma, sen leikkaaminen yhdestä kappaleesta onnistuisi kuulemma helposti. Sanomattakin oli selvää, että olin jo tässä vaiheessa valmis tekemään kaupat. Sovimme vielä, että kaksi sivua kantattaisiin erikseen, jotta käytäville tulevat reunat olisivat siistit. Muuten matto jätettiin kanttaamatta, sillä muut reunat tulivat aivan seinään kiinni. Halusin myös jättää sen mahdollisuuden, että mattoa voisi itse leikata, siltä varalta että liikkeessä tehtävä leikkaus ei osuisikaan kohdalleen.

Toimitusaika oli tasan viikko. Tein tilauksen maanantaina, ja viikon päästä maanantaina sain tekstarin, että matto oli noudettavissa. Kotona matto osoittautui täydelliseksi. Kanttaukset ovat huolitellut, ja matto asettui mittojensa puolesta juuri niin kuin pitikin. Vaalea väri avartaa koko eteisen, ja sama vaikutus on sillä että matto on nyt yksi yhtenäinen kappale. Ainoastaan yhdellä sivulla on parinkymmenen sentin matkalla noin 5 mm liikaa leveyttä. Käytännössä tämä ei haittaa mitenkään ja syy on siinä, että kyseinen seinä on vino, eikä mittaukseni ole siinä onnistunut täydellisesti. Itse maton mitat ovat kyllä ne mitkä olin tilannutkin.

Voin tämän kokemuksen perusteella suositella mattokauppa Elseä lämpimästi. Palvelu oli asiantuntevaa ja hyvää, toimitusaika se mitä luvattiin ja ainakin tässä tapauksessa asiakkaalla oli paljon valinnanvaraa. Vaikutti siltä, että kaupasta saa maton mihin tahansa tilanteeseen, sillä valikoima ylettyi näistä kuramatoista design-tuotteisiin. On tosi mukava törmätä uuteen liikkeeseen, joka toimii näin  hyvin. Onko joku muu ostanut Elsestä mattoa?

Viikon vinkit: pakastimen sulatus, turvallista ruokaa ja juhlavinkkejä

Julkaistu , kirjoittanut
1

Ajattelin lähiviikkoina sulattaa ja pestä pakastimen. Myös MTV ehdottaa pakastimelle keväthuoltoa. Toisaalta olisi järkevää sulattaa pakastin silloin kun ulkonakin on pakkasta, jotta ruoat saa vaikka parvekkeelle siksi aikaa. Mutta toisaalta alkukesästä pakastin on varmasti tyhjimmillään, joten tietty logiikka tässäkin. Olen aktiivisesti tyhjentänyt eli syönyt pois kaikkia jämiä, jotta säilyteltävää olisi mahdollisimman vähän kun alan sulattaa.

HS listaa yleisimmät syyt kotona sattuville ruokamyrkytyksille. Ne ovat kaikki varsin maalaisjärkisiä: liian lämmin säilytystila, huono hygienia, väärin käsitelty raaka liha ja kala, liian pitkä jäähdytysaika sekä liika luottamus omiin aisteihin. Näitä on aika helppo noudattaa: säädä jääkaappi tarpeeksi kylmäksi (alle +6°C), pese kädet huolellisesti, älä päästä raakoja lihoja kosketuksiin muiden ruokien kanssa, jäähdytä tähteet nopeasti äläkä jätä hellalle itsekseen tuntikauksiksi, ja jos tuote epäilyttää, älä syö.

YLE puolestaan on haastatellut Marttojen asiantuntijaa, joka kertoo hyviä vinkkejä juhlien järjestämiseen.

Siivouspäivä tulee, mutta kuka siellä ostaa?

Julkaistu , kirjoittanut
5

Ensi lauantaina 24.5. pidetään jälleen Siivouspäivä, eli toisin sanoen kaupungin kattava kirpputori. Pari kertaa kokeilleena minulla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Ekalla kerralla kauppa kävi hyvin, toisella erittäin huonosti. Tänä vuonna en osallistu kahdesta syystä: viime vuoden huonot kokemukset ja myytävän tavaran puute. Juuri nyt muut kodinparannusprojektit vievät energiaa siinä määrin, että kattavan inventaarion tekeminen myytävien tavaroiden selvittämiseksi veisi liikaa aikaa.

Minua myös epäilyttää, menisikö mitään kaupaksi. Tuntuu, että ihmiset ovat innostuneet myymään kaikenlaista, mutta ostajakunta ei ole kasvanut. Päivä lienee ihanteellinen sellaisille, jotka muutenkin hankkivat paljon tavaroita käytettyinä. Esimerkiksi vaatteista on niin paljon tarjontaa, että muutamalla kympillä voisi varmaan ostaa vaikka yhden lapsen koko vuoden vaatteet. Mutta muuten tuntuu, että jos kaikki haluavat vain vanhoista tavaroistaa eroon, kuka niitä sitten ostaisi?

Olen siis laiskistunut myynnissä, mutta kunnostautunut lahjoittamisessa. Viime viikolla meiltä poistui kymmenittäin narsisseja, jotka muuttivat mökille, samoin yksi yrtti joka oli kasvanut ylisuureksi keittiön ikkunalaudalle. En koe olevani mikään viherpeukalo, mutta muutaman parvekelaation laittaminen on juuri sopiva annos viherterapiaa minulle. Narsissiaika on ohi, ja nyt on orvokkien vuoro.

Toisaalla kävin läpi käsilaukkukokoelmani. Kuten jo aiemmin on todettu, en ole kenkien suhteen minimalisti, enkä myöskään käsilaukkujen. Tällä kertaa kävin läpi jokaisen käsilaukun harkiten samalla, oliko sille vielä käyttöä vai ei. Löysin kaksi, joista päätin luopua. Toinen oli pikkuinen merkkilaukku, joka noin 10 vuoden iästä huolimatta oli virheettömässä kunnossa. Laukun tyyli ja koko vain ei enää vastannut tarpeitani. Lahjoitin sen eräälle lukiolaiselle, joka ilahtui uudesta käsilaukusta kovasti. Toinen kierrätykseen lähtevistä on edelleen käytössä, mutta se poistuu valikoimasta jossain sopivassa tilanteessa. Kyse on aikanaan New Yorkista ostetusta nahkalaukusta, joka ulkonäön ja koon puolesta olisi edelleenkin erittäin hyvä, mutta valitettavasti laukku on osoittautunut heikkolaatuiseksi. Vuori on hieman ratkennut ja nyt olkahihnasta alkaa nahka rispaantua. Ostin laukun vuosia sitten muistaakseni 19 dollarilla, joten mitään huikeaa ei voinut odottaakkaan. Ajattelin laittaa UFFille, sillä viat ovat aika pieniä. Minua ne vaan ärsyttävät, joten poisto on paikallaan.

Lahjoittaminen on siis laiskalle helpompaa kuin myyminen. Oletteko te lähdössä Siivouspäivään ostamaan tai myymään?

Lahja vastavalmistuneelle?

Julkaistu , kirjoittanut
5

Jatketaan eilistä lahjateemaa. Valmistujaisaika on tavaranhallinnan kannalta riskialtista aikaa. On nimittäin riskinä sekä saada että antaa jotain sellaista, mistä lopulta tulee pikemminkin taakka kuin ilo.

Yksinkertaisimmin tämän voi välttää, jos selvittää etukäteen, mitä päivänsankari toivoo lahjaksi ja noudattaa toivetta. Jos saajalla on jokin keräilykohde kuten astiasarja tai korumerkki, on lahjan valinta helppoa. Jos taas toivetta ei ole tiedossa, olisin itse varovainen astioiden ja muiden käyttöesineiden kanssa. Itse olen aikoinani saanut sekalaisia astioita, ja täytyy sanoa että niistä enää osa on käytössä, osa on kierrätetty jo kauan sitten.

Jos lahjaksi on toivottu rahaa, fiksu ylioppilas (tai miksei vaikka hääparikin) kertoo etukäteen, mihin aikoo rahaa käyttää. Joku voi kerätä matkarahastoa, toinen on muuttamassa uuteen kotiin, joku ehkä säästää ajokorttia tai muuta isoa hankintaa varten. Tällainen yksilöiminen on kohteliasta lahjojen antajia kohtaan, sillä se tekee rahalahjastakin persoonallisemman. Korttiin voi kirjoittaa toivotuksia matkalle tai onnea inssiajoon – tai mitä tahansa toiveeseen sopivaa. Joka tapauksessa antajasta tuntuu ehkä mukavammalta, kun voi ainakin ajatella, että tällä rahalla se kummityttö sitten pääsee kivaan ravintolaan syömään maailmalla matkatessaan tai että veljenpoika ostaa ensimmäiseen yksiöönsä hienon maton. Halutessaan rahalahjan voi personoida jollakin pienellä esineellä, jos pelkän rahan antaminen tuntuu ylitsepääsemättömän kalsealta. Voi vaikka ostaa matkaoppaan reissaajalle tai kauhan uuden kodin perustajalle. Jos pelkkä raha tökkii muttei oikein tiedä mitä hankkisi, lahjakortti on hyvä vaihtoehto. Niitä saa melkein mihin liikkeeseen tahansa, ja molempien osapuolten mieltymykse tulee otetuksi huomioon. Jos antaja haluaa välttämättä lahjoittaa korun, hän voi antaa lahjakortin kultasepälle, mutta saaja saa silti valita itselleen mieluisan lahjan.

Itse suhtaudun epäilevimmin erinäisiin klassikkotavaroihin, joita tähän aikaan vuodesta tyrkytetään etenkin sellaisille ostajille, jotka eivät tiedä mitä hankkisivat. Tähän sarjaan kuuluvat mm. aaltovaasit, erilaiset maailmankirjallisuuden klassikot alkaen Kalevalasta  päätyen Shakespearen koottuihin teoksiin, käytöksen kultaiset kirjat sekä Oiva Toikan linnut sun muut vuosikuutiot. Nämä ovat juuri sitä osastoa, joita sitten velvollisuudentunnosta muutetaan asunnosta toiseen eikä ikinä käytetä tai lueta. Tietenkin, jos ylioppilas on vartavasten toivonut jotain em. tavaroista, asia on eri. (Muistelen itse toivoneeni käytöskirjaa, ja sille on ollut myös käyttöä.) Mutta muuten nämä lahjat tuppaavat olemaan velvollisuuslahjoja puolin ja toisin – ostettu velvollisuudesta, säilytetään velvollisuudesta.

Edellä mainitut asiat pätevät etenkin silloin, kun lahjan saaja ei ole aivan lähipiiristä. Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi omalle lapselle tai lapsenlapselle haluaa antaa jotain persoonallisempaa, ja se toki kaikille suotakoon. Silloin riski päätyä epätoivottuun lahjaan on muutenkin pienempi, kun kaikki tuntevat toisensa hyvin. Toisaalta uutta ei välttämättä tarvitse hankkia silloinkaan – itse olen saanut lahjaksi mm. koruja, jotka eivät välttämättä ole rahalliselta arvoltaan kovin suuria, mutta jotka vaikkapa isoäiti on aikanaan saanut vastaavassa tilanteessa lahjaksi. Näihin lahjoihin liittyvä tunnearvo onkin nimellistä arvoa paljon tärkeämpi, ja olen niitä siitä syystä kovasti arvostanut.