Ruokarahoista

Takana on nyt viisi viikkoa ruokalaskun seurantaa. Rahanmeno vaihtelee viikoittain aika paljon riippuen siitä, käydäänkö kylässä, onko meillä vieraita ja löytyykö pakastimesta ruokaa vai ei. Viiden viikon saldot ovat siis

  • 1. seurantaviikko 185€
  • 2. seurantaviikko 105€
  • 3. seurantaviikko 85€
  • 4. seurantaviikko 74€
  • 5. seurantaviikko 85€

Tuo pienin luku syntyi siitä, että oltiin porukalla mökillä ja vanhempani olivat jo ennalta ostaneet sinne suurimman osan ruuista. Isoin luku taas oli viikko, jolloin meillä oli vieraita ja tehtiin kolmen ruokalajin illallinen. Se oli myöskin viikko, jolloin en vielä yhtään katsonut mitä ostin.

Tuossa on mahdollisesti nähtävissä jo sekin, että järkytyin tuosta ekasta laskusta siinä määrin, että rupesin valvomaan käyttäytymistäni ruokakaupassa, vaikka tarkoitus olikin elellä ihan kuin ennenkin. Olen mm. ruvennut leipomaan leipää ja sämpylöitä itse, ja vaikka en olekaan laskenut mitä itse tehty maksaa kaupasta ostettuun verrattuna, uskaltaisin väittää että halvemmaksi tulee. Parin kilon jauhopussi maksaa kolmisen euroa, ja siitä leipoo monta kertaa. Kolmella eurolla saa lähileipomosta yhden leivän.

Jos noista viikoista laskee keskiarvon, meillä menee viikossa hiukan yli 100€ ruokaan rahaa. Minua kiinnostaa ihan kokeilun vuoksi tehdä ensi kuulle ruokabudjetti, jossa yrittäisin alittaa tuon satasen. Lokakuu on sopivasti juuri vaihtumassa, joten sen voisi ottaa testikuukaudeksi. Mitään välttämätöntä pakkoa ei tähän pihistelyyn olisi, mutta minusta on kiinnostavaa haastaa itseäni hieman. Etenkin on kiinnostavaa, miten tuo säästäväisyys onnistuu, jos ei kuitenkaan ole tarkoitus tinkiä mistään. Itse tehty leipä ei minulle ole tinkimistä, päinvastoin. Sen sijaan vaikka homejuustosta luopuminen olisi. Eli joudun miettimään, miten ja mistä voin säästää ilman, että ruoan laatu kärsisi. Palaan asiaan ensi viikolla.

Selitys haiseville vaatteille?

Täytyy myöntää, että Nextin asiakaspalvelu on tehokas. Sain vastauksen vuorokauden sisällä kyselyyni. Se oli äärimmäisen kohtelias ja vuolaasti asiaa pahoitteleva, jopa suorastaan huvittavuuteen asti. Tässä lainaus vastauksesta:

I do appreciate your concerns but I can confirm that there are no chemicals that are added to any of our clothing.

The smell could possibly be from our packaging and this would not be harmful to children or nature.

I am also sorry to hear that after washing the items they still have a strong smell.  This is certainly not how we expect our clothing orders to be and I can advise you that you are free to return the items for a full refund if you did not want to keep this order. 

Mitähän tästä nyt sanoisi. Firma väittää, että haju johtuu vain pakkauksista, ei vaatteiden kemikaaleista. Voiko muovipussista tarttua niin vahva haju vaatteisiin? Kai se on mahdollista, sen puolesta puhuisi, että sukkisten haju oli erilainen, ja ne olivat erilaisessa muovissa. Toisaalta mitä ihmeen myrkkyjä niissä pusseissa sitten olisi, jos vaatteisiin tarttuu niistä niin voimakas tuoksu? En ole ihan täysin vakuuttunut tästä. Tuo yksi lause vaan ei mielestäni vielä ole riittävän uskottavaa. Olisin kaivannut perusteluja, tietoa valmistusprosessista ja muuta faktaa väitteen tueksi.

Plussaa on, että saisin palauttaa nuo jo avatut ja pestyt vaatteet täyttä korvausta vastaan, mutta en aio sitä tehdä. Tarkkanenäinen ystäväni ei eilen haistanut puhtaissa vaatteissa enää juuri mitään, joten eiköhän se seuraavassa pesussa häviä kokonaan. Voipi olla, että annan firmalle vielä toisen mahdollisuuden.

Haisevat lastenvaatteet

Käytin viime viikolla yhden päivän etsien netistä kivoja lastenvaatteita. Olen vähän rajoittunut niiden suhteen, haluan että materiaali on ensisijaisesti puuvillaa tai muuta luonnonkuitua, mallin pitää olla sopivasti väljä että vaatteessa voi leikkiä, ja lisäksi ulkonäön täytyy miellyttää sekä omia että lapsen silmiä. Ei siis aivan yksinkertainen tehtävä. Useimmiten ongelmaksi tuli ulkonäkö. Lapsi haluaa, että esim. paidassa olisi jokin kuva, mikä ei mielestäni ole kohtuuton toive. Itse taas haluan, että kuva on kiva – ei mikään isopäinen alien tai typerä teksti. Lisäksi vältän muovipainatuksia luettuani taannoin Kuluttaja-lehden tutkimuksesta, jossa niistä löytyi ftalaatteja ynnä muita ikäviä kemikaaleja.

Omin avuin en tällaisia löytänyt, mutta onneksi sain vinkin englantilaisesta nettikaupasta. Sieltä löytyikin runsaasti kohtuuhintaisia ja kaikki kriteerit täyttäviä vaatteita. Tilaus ja toimitus sujui jouhevasti ja vaatteet saapuivat parissa päivässä kotiovelle. Kaikki muuten hyvin, paitsi että ne vaatteet haisivat. Jokainen vaatekappale oli pakattu omaan erilliseen muovipussiinsa. Kun vaatteet otti pussista esiin, niissä oli vahva kemikaalinen haju. Pesin yhden paidan muun pyykin seassa, ja haju lähti. Loput neljä vaatetta pesin toisessa erässä, mutta tällä kertaa haju ei häipynytkään täysin, sen sijaan tuntuu että se tarttui hieman muuhunkin pyykkiin. Tilanne siis parani merkittävästi, mutta haju ei häipynyt kokonaan.

Asia stressaa minua siksi, että jos jokin haisee, hajun aiheuttaa jokin kemikaali tai yhdiste. En usko, että ne varsinaisesti edistäisivät terveyttä. Samaa teoriaa tukee nämä YLEn artikkelit:

Tietysti kyse on eri asiasta, työskenteleekö pesemättömien vaatteiden parissa tuntikausia päivässä, vai pukeutuuko pestyihin vaatteisiin silloin tällöin kotona. Samoin tuo keskimmäinen tapaus on todellinen ääriesimerkki. Vaikuttaa myös siltä, että suurin osa aineista lähtee pesussa pois, ja aionkin pestä nuo vaatteet seuraavan kerran niin, että on vain yksi uusi vaate per koneellinen. Uskoisin hajun häipyvän sillä tavalla lopullisesti, sillä yhdestä vaatteesta se jo poistui.

Nyt olen kuitenkin dilemman edessä. Uskallanko ostaa tuolta vaatteita uudestaan? Ne olivat kivoja, edullisia ja vastasivat tarkoitustaan hyvin. Toisaalta se haju arveluttaa. En myöskään ole varma, johtuiko se muovista johon vaatteet oli pakattu, vai oliko vaatteisiin itseensä lisätty jotain ainetta. Sukkahousut olivat erilaisessa pakkauksessa kuin paidat, ja niissä oli vähän erilainen haju, selvästi pakkauksesta lähtöisin.

Tässä olisi kieltämättä yksi argumentti käytettyjen vaatteiden puolesta, ne on yleensä pesty niin monta kertaa, että viimeisetkin kemikaalirippeet on häipyneet kuiduista. Toisaalta inhoan nuhjuisuutta myös lastenvaatteissa, ja kuten olen ennenkin kirjoittanut, harvoin löytää mitään todella uudenveroista.

Oletteko törmänneet samaan ongelmaan? Tai siis tässähän on monta ongelmaa, sopivien vaatteiden löytyminen, kemikaalit ja ostodilemma. Joka tapauksessa kiinnostaisi kuulla vastaavista kokemuksista, myös aikuisten vaatteiden osalta.

EDIT: Aktiivinen kuluttaja iskee jälleen. Lähetin äsken sähköpostilla palautetta hajuun liittyen. Vastaus luvattiin viikon kuluessa. Saapa nähdä miten käy. Välillä sitä on vähän hidas, tajusin vasta ekaa kommenttia lukiessa, että voin itsekin asiaan vaikuttaa!

 

Liian kuluneet vaatteet

Taannoin tuli kommenttiosastolla keskustelua siitä, milloin vaatteet ovat liian kulahtaneet, jotta niitä voisi enää käyttää. Lupasin palata aiheeseen jossain vaiheessa, nyt sitten palaan.

Ensinnäkin merkitystä on sillä, missä vaatteita käytetään. Itse olen tarkin työvaatteista sekä juhlavaatteista. Teen työtä, jossa joudun ajoittain mm. esiintymään ja luennoimaan, ja silloin ei auta olla reikää sukkahousuissa tai tahraa puserossa. Tähän liittyy monta asiaa; on yleisön arvostamista olla asianmukaisesti pukeutunut. Toisaalta ihmiset arvioivat osaamista myös ulkonäön perusteella, joten saa olla aikamoinen guru jotta voisi surutta lompsia paikalle minkä näköisenä tahansa. On myös helpompaa keskittyä töihin, kun tietää ettei ainakaan ulkonäöstä tarvitse stressata. Niinpä työvaatteiden on oltava ehdottomasti ehjiä ja tahrattoman puhtaita eikä lainkaan kulahtaneita. Tämä koskee myös kenkiä ja käsilaukkua. Juhlavaatteissa on sama logiikka, mielestäni asianmukainen pukeutuminen kunnioittaa sekä muita vieraita että juhlaa itsessään.

Sitten on sellainen vaikea kategoria, kuin ”kulunut mutta siisti”. Näiden kanssa onkin välillä vaikeaa. Värit haalistuvat, neuleet nyppyyntyvät ja kankaat kuluvat ohuiksi käytössä. Missä menee se raja, jolloin vaate vielä kelpaa käyttöön? Siistit ja ehjät mutta haalistuneet käyvät minusta hyvin arkikäytössä kotona. Jos väristä selvästi näkee, että se ei enää ole sitä mitä alunperin, en laita vaatetta töihin tai julkisiin tilaisuuksiin. Lähikaupassa kyllä voin asioida ja puistossa käydä. Sama asia noiden muiden kohdalla.

Selviä merkkejä siitä, että vaate on tullut julkisen käyttöikänsä päähän ovat mm:

  • Paidan kaulus tai hihansuut ovat muuttunut eri väriseksi kuin muu osa vaatteesta
  • Tahrat jotka eivät lähde pesussa pois
  • Kulumisesta johtuvat reijät, myös sellainen että kangas on kulunut läpikuultavaksi (auenneet saumat voi korjata)
  • Kellertäväksi muuttunut valkoinen, harmaaksi muuttunut musta, haalistuneet printit
  • Rispaantuneet lahkeet tai hihat
  • Vaatteeseen on tarttunut ummehtunut haju, joka ei hälvene pesussa tai tuulettamalla

Monet pikkuvirheet on onneksi helppo korjata itse, kuten vaikka irronneet napit. Suutari puolestaan saa kengistä ja käsilaukuista kelvolliset, sillä esim. rikkoutuneet vetoketjut voi yleensä vaihtaa ja pohjat uusia. Eli vaatteiden käyttöikää on oikealla hoidolla ja pienillä korjauksilla mahdollista venyttää pitkäänkin.

Omassa kodissaan voi kukin pitää mitä lystää. Esimerkiksi minulla on käytössä velourverkkarit, jotka ovat sekä kulahtaneet että valkoisissa maalitahroissa. Aion luopua niistä jossain vaiheessa, toistaiseksi kuitenkin pidän niitä kotioloissa tyytyväisenä. En tosin lähtisi roskiskatosta kauemmaksi kotoa ne päälläni. Samoin löytyy pari vanhaa neuletta, jotka ovat kelvollisia mökille mutta näyttävät turhan räjähtäneiltä kaupungilla pidettäväksi.

Oikeasti tietysti jokainen saa kaupungillakin pitää juuri niin kulahtaneita vaatteita kuin haluaa. Itse asiassa tarkemmin ajatellen ainoastaan puhtaus on sellainen juttu, jossa mielestäni kanssaihmisilläkin on sanottavansa – likaiset vaatteet ovat aika ällöttäviä kenen päällä tahansa. Mutta mitäpä se minulle kuuluu, jos joku kulkee tuolla reikäisissä housuissa tai kantaa repsahtanutta laukkua. Vaikka saatan kyllä muodostaa muista pukeutumisen perusteella jonkin mielikuvan. Esimerkiksi rikkinäisissä vaatteissa kulkevaa saattaisin pitää joko outona, piittaamattomana tai osaamattomana. Mutta kun omaa mielipidettäni kysyttiin, niin tässä se on. Olen sen verran alistunut yhteiskunnan normeihin, että toivon ettei kukaan luokittele minua vaatteideni perusteella miksikään noista yllämainituista.

Viikon vinkit: pyykkiä, polttamista ja tesktiilien uusiokäyttöä

Iltalehti uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan polyesterkuidut alkavat haista herkemmin kuin  esim. puuvilla. Ne supertekniset urheiluvaatteet kannattaa siis pestä ennemmin eikä myöhemmin. Jos ei muista, mitä pesuohjeen merkinnät tarkoittivatkaan, ne voi luntata täältä.

Iltasanomat uutisoi puolestaan, että tutkimuksen mukaan hämmästyttävän moni suomalainen pitää jätteiden polttamista kierrättämisenä. Missähän kohtaa valistus on mennyt pieleen? Olisiko taustalla se, että virheellisesti ajatellaan, että jos materiaali ei päädy kaatopaikalle, se on kierrätetty? Jos sanomalehden vie paperikeräykseen, se on kierrätystä, sillä paperi käytetään uudelleen. Jos sen polttaa takassa, se muuttuu mm. lämpöenergiaksi, eikä siitä voi enää valmistaa uutta paperia.

Tiesitkö muuten, että käyttämäsi takki saattaa päätyä lopulta öljynimeytysmatoksi?  Tekstiilijätteen määrästä on ollut paljon puhetta, ja tässä on yksi mielenkiintoinen tapa hyödyntää ne kaikki ”kierrätykseen” päätyneet vaatteet. Älkää siis kuvitelko, että jokainen vaatekappale päätyisi automaattisesti vielä jonkun kiitollisen köyhän päälle. Sen sijaan vaate saattaa muuntautua kastelumatoksi puutarhaan, tai juurikin öljynimeytysmatoksi teollisuuden käyttöön. Ja tämä on siis HYVÄ asia. Jotainhan niille miljoonille poisheitetyille tekstiilikiloille on tehtävä.

Tiskikonerutiini käyttöön

(Hah, voiko enää olla vetävämpää otsikkoa? Tuskinpa…) Tiskikone on niitä elämää helpottavia laitteita, joista en hevin luopuisi. Olen kuunnellut ja lukenut viime aikoina paljon A Slob Comes Clean -blogia ja podcasteja, niissä on käynyt harvinaisen selväksi, että tiskikoneeseen liittyvät rutiinit ovat se, mikä pelastaa kirjoittajan keittiön täydelliseltä kaaokselta. Ilmeisesti tämä on ollut todella suuri ahaa-elämys, sillä melkeinpä aihe kuin aihe päätyy samaan johtopäätökseen: hoida tiskit, niin kaikki muukin sujuu.

Tiskikoneen käyttö ei ole koskaan ollut minulle mikäään kynnyskysymys, mutta tuon blogin ansiosta olen ruvennut miettimään, toiminko tiskien suhteen järkevästi. Haluaisin kovasti, että meillä olisi aina siisti keittiö, mutta valitettavasti se ei sitä suinkaan aina ole. Samalla tajusin, että en erityisemmin tykkää sen enempää täyttämisestä kuin tyhjentämisestäkään. Täyttäessä inhoan sitä, kun käsiin tulee jotain likaa käytetyistä astioista, ja tyhjentäminen on jotenkin aina yhtä työlästä. Silti on ärsyttävää, jos kone on täynnä puhtaita astioita kun haluaisi siivota likaiset pois.

Mietiskelin, että minun pitää varmaan alkaa noudattaa samaa rutiinia kuin Danakin. Hänellä on järkkymätön järjestys: kone lähtee käyntiin joka ikinen ilta riippumatta siitä kuinka paljon siellä on tavaraa, aamulla tiskari tyhjennetään ensimmäisenä, ja päivän aikaan tulevat tiskit pannaan suoraan koneeseen. Illalla taas käynnistetään, ja sama homma uudestaan seuraavana päivänä. Näin toimitaan poikkeuksetta AINA.

Meillä taas tiskikone kyllä pyörii useimpina päivinä, mutta koska siinä ei ole tuollaista rutiinia, on vähän sattumankauppaa onko siellä tilaa vai ei silloin kun tarvitsee. Samasta syystä välillä muistan laittaa koneen illalla päälle mutta aina en. On aika ärsyttävää todeta aamulla, että kone on täynnä likaisia astioita, eikä uutta mahdu ennen kuin on pessyt vanhat. Yhtä ärsyttävää on ruveta tyhjentämään silloin kun on vaikka laittamassa ruokaa. Näin siis ainakin lapsiperheessä, jossa laitetaan lämmintä ruokaa joka päivä ja tiskiä tulee tasaiseen tahtiin pitkin päivää. Yhden hengen taloudessa tilanne on tietysti toinen.

Kun lähemmin asiaa tarkastelee, tuo Danan systeemi on ehkä käytännöllisin mahdollinen. Ensinnäkin tiskit hoituvat kätevästi yön aikana. Aamulla on aina puhtaat astiat, ja jos joku käyttää yösähköä niin sekin on vielä hyödynnettävissä. Kun koneen tyhjentää aamulla ensimmäisenä, sitä on mahdollista täyttää koko päivän sitä mukaa kun tiskejä tulee. Kaiken saa siis heti piiloon. Minusta vajaan koneen pyörittäminenkään ei ole ongelma, silloin voi käyttää esim. pikaohjelmaa. Olennaista tässä on tosiaan se rutiini, niin että homma toistuu samanlaisena päivästä toiseen.

Päätin siis ruveta noudattamaan tätä illalla käyntiin, aamulla tyhjennys -rutiinia heti paikalla. Luulisin sen helpottavan arkea selkeästi. Etenkin kun hyvin toimiva rutiini on mielestäni aina paikallaan. Onko teillä tiskirutiineja?

Paljas ja valkoinen

Luitteko viimeisintä Kuukausiliitettä? Siinä esiteltiin koti, joka meni valkoisessa askeettisuudessaan aika äärimmäisyyksiin. Paljaat betoniset lattiat, muutama harkittu design-klassikko siellä täällä. Ymmärrän kyllä tuollaisen estetiikan päälle, vaikka en omaan kotiini sellaista haluaisikaan. Tajuan myös, että noihinkin kuviin kotia oli varmasti vielä viimeistelty ja stailattu, niin että kaikki ylimääräiset irtoesineet oli piilotettu jonnekin. Silti vastaavia kuvia katsoessa tekee mieli huudella käytännöllisiä kysymyksiä: mutta missä on hammastahna ja vessapaperi? Eikö teillä ole sateenvarjoja tai kumisaappaita? Kai teillä jossain on kännykän laturi? 

Meillä ei kotona hirveästi harrasteta koriste-esineitä. Taidetta on, samoin designia, mutta jälkimmäisellä on aina käytännöllinen funktio. Maljakoissa pidetään kukkia ja kulhoissa hedelmiä. Alessin härveleillä tehdään ruokaa. Lamput valaisetvat, tuoleilla istutaan. Sen sijaan esillä ei ole taidetta lukuunottamatta mitään, joka olisi vain katseltavaksi tarkoitettu. Yksi iso syy tähän on se, että muutakin tavaraa on ihan riittävästi. Jos esillä olisi vielä jotain sälää vain katseltavana, luulen että tavaransietokykyni ylittyisi.

Siitä syystä ymmärrän, miksi minimalismi ja jopa askeettisuus kiehtoo. Sellaisessa kodissa tulee epäilemättä erittäin seesteinen olo. Mutta miten nämä käytännön kysymykset on ratkaistu? Nimittäin ainakin minulta seesteisyys karisee, jos tavaroille ei ole kunnon säilytystiloja.

Sama seesteisyyden hakeminen liittyy varmaan myös pelkistettyihin värimaailmoihin. Välillä etenkin netissä ja sisustuslehdissä törmää asuntoihin, joissa on käytetty värejä harkitun minimalistisesti. On pelkkää valkoista, mustaa ja ehkä yksi räväkkä piristeväri kuten keltainen tai oranssi tai turkoosi. Sellainen linjakkuus on tavallaan rauhoittavaa, joskin kääntöpuolena voi olla jopa tylsyys. Näissä visuaalisesti äärimmäisen virtaviivaisissa kodeissa tulee kyllä vähän samanlaisia aatoksia mieleen kuin hyvin minimalistisissakin. Mitä jos esineet eivät sovikaan värimaailmaan, meneekö se sitten jotenkin pilalle? Jos joku tuokin väärän värisiä kukkia tuliaisiksi? Entä mitä tehdään kirjoille, lehdille, levyille ynnä muille tavaroille, jotka eivät suostu noudattamaan mitään tiettyä värimaailmaa…? Minulle tuollaiset tiukat rajaukset eivät sopisi, koska en halua stressata siitä meneekö sisustus pilalle jos jätän jonkun vaatteen tuolin selkänojalle.

Kaikki tietysti sisustavat mielensä mukaan. Minä taidan olla tässäkin asiassa sellainen keskitien kulkija. Haluan selkeyttä ja tarkoituksenmukaisuutta, mutta en halua tehdä elämästäni vaikeaa karsimalla liikaa. Tykkään valkoisista seinistä ja valkoisista kaapeista, mutta meiltä löytyy paljon muitakin värejä. Tosin niin kauan kun olohuoneen vakiovarusteena on pyykinkuivausteline, sisustuksella hifistely on muutenkin turha toivo.

Oletteko enemmän valkoisen vai värien ystäviä? Ja muuttaisitteko siihen betonilattia-asuntoon, jos tilaisuus tulisi?

Bloggaamisesta, osa 2

Blogilla on ollut lähes pelkästään positiivisia vaikutuksia. Ensinnäkin itse kirjoittaminen on hauskaa. Aihe inspiroi jatkuvasti, minulla on tasaiseen tahtiin kasvava lista omaa vuoroaan odottavista aiheista. Keksin niitä itse ihan yrittämättä, ja toisaalta saan täällä kommenttiosastolta paljon uutta inspiraatiota. (Jos olen joskus luvannut jostain kirjoittaa eikä tekstiä ala kuulua, siitä saa ihan vapaasti muistuttaa. )

Siitä kommenttilaatikosta onkin tullut tärkeä osa bloggaamista. Itselleni tyypilliseen tapaan en uhrannut juurikaan ajatuksia lukijoille aloittaessani, halusin vain kirjoittaa. Porskuttelin menemään etusormi pystyssä neuvoja jaellen. Onneksi aloin aika pian käydä myös omille hermoilleni, ja fiksasin vähän suuntaa. Oikeastihan suurinta osaa lukijoista kiinnostaa jonkinlainen kosketus tosielämään. Itsekin luen vain sellaisia blogeja, joissa kirjoittaja tuntuu kertovan aidosta elämästä. Asiaa pitää olla, mutta pelkät neuvot ja vinkit käyvät tylsiksi pitemmän päälle.

Toisaalta ainakaan minä en jaksa kiinnostua myöskään sellaisesta ”kiiltokuvaelämästä”, johon aiemmin viittasin. Minusta on jotenkin epäuskottavaa, jos blogissa vain liidellään jossain korkeuksissa, käytetään ainoastaan mahtavia tuotteita ja onnistutaan kaikessa mihin ryhdytään. Ymmärrän, että jotkut blogit on tarkoitettukin sellaiseksi hyvän tuulen fiilistelyksi, mutta itse kaipaan vähän jotain rosoakin mukaan, jotta realismi säilyy.

Tästä vain seuraa se, että välillä joutuu miettimään aika tarkkaan, mitä tänne kirjoittaa. Olen halunnut pysytellä kohtuullisen anonyyminä, ja vaikka kirjoitankin itsestäni ja omista kokemuksistani, olen halunnut rajata varsinaisen elämän aika tiukasti blogin ulkopuolelle. Jätin vastikään yhden liinavaatteisiin liittyvän organisointijutun kirjoittamatta, koska sillä hetkellä tuntui etten halua jakaa täällä meidän perheen nukkumisjärjestelyjä. Vaikkei niissä ole yhtään mitään erikoista. Mutta sillä hetkellä se tuntui jotenkin turhan intiimiltä. Sitten taas kun joku hillopurkki on levinnyt hyllylle ja tavarat paenneet paikoiltaan, ei minulla ole mitään estoja kertoa siitä täälläkin. Ainakin tarjoan vertaistukea, ellei muuta. Tasapainottelen siis jatkuvasti sen suhteen, mitä jaan ja mitä en.

Mutta te lukijat olette ihan mahtavia. Aina kun olen neuvoa kysynyt, olen saanut runsain määrin toteutuskelpoisia vinkkejä, joita olen voinut kokeilla. Kun ihmettelen jotain ilmiötä täällä ääneen, kommenttiosastolla viriää fiksua keskustelua ja saan yleensä hyviä ja perusteltuja mielipiteitä. Näkökulmani ja tietämykseni maailmasta on laajentunut monen asian osalta. Ja on aina kiva kuulla, jos joku on tykännyt jostain tekstistä tai blogista ylipäätään, tai saanut jonkun ongelman ratkaistua. Silloin tulee hyvä fiilis itsellekin. Kiitos siis teille kaikille lukijoille ja kommentoijille, ilman teitä tämä olisi äärettömän tylsää.

Sitten on vielä sellaisia käytännön vaikutuksia, jotka liittyvät blogin aihepiiriin. Näiden parin vuoden aikana olen alkanut kierrättää tehokkaammin, kuluttaa järkevämmin, vähentänyt jätettä, alkanut suunnitella arkiruokia ja ties mitä. Ehkä olisin tehnyt näitä muutenkin, mutta blogi on ehdottomasti edistänyt ja nopeuttanut kaikkea. Kaiken kaikkiaan blogin kirjoittamisen voi sanoa parantaneen elämääni monelta kantilta!

Bloggaamisesta, osa 1

Olen joskus blogin alkuaikoina kirjoittanut omista bloggaamisen periaatteista, mutta koska niistä ajoista lukijamäärä on moninkertaistunut ajattelin tehdä päivitetyn version.

Kuvat

Tässä blogissa on hyvn vähän kuvia. Se johtuu pääasiassa siitä, että niiden ottamisesta, muokkaamisesta ja liittämisestä tulisi liikaa vaivaa. Toisaalta en itse ole kiinnostunut ns. kuvituskuvista, siis sellaisista mitkä eivät tuo juttuun mitään informaatiota. Ihmettelen esim. muotiblogeissa, miksi samasta asusta on joskus kolme tai useampia kuvia. Ymmärrän kuvat edestä ja takaa, mutta sen jälkeen olen jo nähnyt asun, ja lisäkuvat ovat turhia. Toisin sanoen minua häiritsee, jos blogi on tukittu kuvia täyteen. Tykkään itse tekstipainotteisista blogeista, oikeastaan kaikki seuraamani blogit ovat samanlaisia kuin tämä omanikin. Kuvat ovat kiinnostavia, jos ne ekrtovat jotain mitä on vaikea sanoin selittää. Olen luvannut muuten kuvan siitä eteisen matosta. Se tulee vielä, kunhan saan aikaiseksi!

Some

Jennin Arkijärki on pelkkä blogi. Ei ole facebookia, Twitter-tiliä eikä etenkään Instagramia tai Pinterest-seinää. Jälkimmäiset selittyvät tuolla kuvapolitiikalla. Ensimmäisiä en halua, koska ne vievät aikaa eivätkä tuo minulle mitään. En yritä maksimoida lukijamääriä näkymällä kaikkialla koko ajan. Se ei ehkä ole kaupallisesti viisasta, mutta toisaalta en ole myöskään myymässä mitään. Jos joskus alan kaupata jotain, niin sitten tilanne ehkä muuttuu. Varmuuden vuoksi en mene lupaamaan mitään. Toistaiseksi blogi on kuitenkin lähinnä harrastus.

Kaupallisuus

Edellisestä päästäänkin sujuvasti tähän aiheeseen.  Blogin lukijamäärät alkavat olla sellaiset, että epäilisin sen jo joitakin markkinointitahoja kiinnostavan. Mutta olen huomannut, että kun blogi alkaa elättää kirjoittajansa, rahan myötä on tehtävä kompromisseja. Olen vain harvoin törmännyt blogeissa oikeasti itseäni kiinnostaviin mainoskampanjoihin. Ne ovat lähes aina sellaisia, joissa bloggaaja on itse törmännyt hyvään tuotteeseen ja haluaa jakaa tietoa muillekin hyvästä firmasta. Yritysten tahoilta tulleet aloitteet johtavat valitettavasti usein kökköön lopputulokseen.  Hyppään sellaiset postaukset aina itse yli. Esimerkiksi jokin aika sitten ruokablogeissa alkoi kiertää juttuja valmispuuroista. Minulla ei ole mitään valmispuuroja vastaan, mutta kun blogin sisältö on pääsääntöisesti itse tehtyä alusta loppuun, tuntui pussipuurojen kehuminen siellä seassa jokseenkin teennäiseltä. Tunnustan, että lakkasin sen takia seuraamasta yhtä ruokablogia kokonaan. Se on muuten jännä, että spontaanit kehut erottaa markkinoinnista aina, vaikka bloggaaja mainostaisikin jotain tuotetta ihan mielellään.

Päivitystahti, kommentit ym. asiat

Kirjoitan kun on asiaa. Yleensä asiaa riittää muutama kerta viikossa. Jos joskus tulee pidempi tauko, se johtuu siitä että on muita kiireitä. Viime syksyisen romahduksen jäkeen en ole enää puskenut silloin, kun tuntuu ettei jaksa tai huvita. Yritän vastata kaikkiin kommentteihin, mutta se ei onnistu reaaliajassa. Siksi vastauksia tulee välillä purskahduksittain, kun vastaan useampaan kerralla. Moderoin kommentteja sen verran, että epäasiallisuuksia en julkaise, enkä selkeitä mainoksia. Eri mieltä sen sijaan saa vapaasti olla, tosin arvostan sellaista rakentavaa suhtautumista.

Kategoriat ja tagit ovat laajenneet varsin orgaanisesti, ja ne kaipaisivat järjestelyä. Se on valtava homma, johon juuri nyt ei ole aikaa eikä energiaa. Valitan lievää sekaisuutta sillä saralla, toivottavasti saan vielä loppuvuoden aikana tilanteen paranemaan.

Tämä oli ensimmäinen ja se tylsempi osa, jossa kerroin miten minä vaikutan tähän blogiin. Seuraavassa osassa ajattelin kertoa, miten blogi on vaikuttanut minuun.

 

Uusi takki, ja… toinen uusi takki

Olen tässä viikon verran hautonut pientä raporttia äskettäisestä ostosreissusta, koska epäilin että täällä tulee ns. rakentavaa palautetta kommenttiosastolla. Mutta nyt tilanne on taas tasapainossa, joten voin kertoa koko jutun.

Mainitsin jo joskus aiemmin, että haluaisin sellaisen kevytuntuvatakin. Olen ihastellut niitä muilla, ja ajattelin että se olisi täydellinen ratkaisu syksyn ulkoiluvaatepulmiin. Olen siis seuraillut mainoksia sivusilmällä odottaen että sopiva tulee vastaan. Tämän kuun Stockan kantistarjouksessa olikin muutama vaihtoehto. Niistä yksi näytti kohtuulliselta. Mutta sitten Hesarin välistä tipahti mainos toisesta keskustan liikkeestä, jossa oli yhden viikonlopun ajan lukuisia eri merkkisiä takkeja alennuksessa. Mukana tulleella ale-kupongilla sai peräti 30% alennuksen tietyistä merkeistä. Päätin käydä katsomassa molempien kauppojen tarjonnan kerralla, ja ostaa jos sopiva takki tulisi vastaan.

Kantistakki oli periaatteessa ok, mutta ei erityisen halpa ja väriltään musta. En nykyisin osta mustia vaatteita ollenkaan, ellei ole erityinen tarve juuri mustalle. Eniten takissa häiritsi kuitenkin se, ettei se herättänyt oikein mitään elämystä. Mietin olisinko valmis maksamaan 119€ tylsyydestä. Ehkä en. Sitten menin sinne toiseen kauppaan. Etsin mainoksessa näkemäni takin, joka oli juuri täydellinen. Sopivan pitkä helma, isot taskut, kiva luumuun taittava ruskea väri, sopiva myös kropalleni. Siisti kaupunkioloihin mutta käytännöllinen myös leikkipuistoon. Ostopäätöstä ei tarvinnut kauan miettiä, etenkin kun hinnasta sai vielä hyvän alennuksen ja kyseessä oli suomalainen merkki. Ei Suomessa valmistettu, mutta kotimaista suunnittelua ainakin. Tilanne siis oikein hyvä.

Sitten silmiin iski kirkkaan turkoosi untsikka, vähän lyhyempi malli. Päätin vetäistä sen päälleni ihan vaan huvikseni, nähdäkseni miltä väri näyttäisi. Ja mitäs luulette. Päätin kutakuinkin siltä istumalta ostaa MYÖS SEN. Koska: ihana, ihana väri, joka sai hymyilemään heti kun näin itseni peilistä. Ja vielä se, että seuralaiseni lahjoitti oman alekuponkinsa minulle, jolloin tämänkin takin hinnasta lähti iso siivu pois. Tarvitsinko kahta samanpaksuista takkia? En. Olisiko jompi kumpi riittänyt? Kyllä. Mutta ostin silti.  Hinta oli yksi merkittävä tekijä ostopäätöksessä. Maksoin yhteensä 132€, eli 13€ enemmän kuin Stockan aletakki olisi maksanut, ja sain sillä rahalla kaksi erilaista ja mielestäni tosi kivaa takkia.

Tästä vain seurasi se dilemma, että takkivarastoni oli jälleen kasvanut (argh!). En ollut vielä saanut niitä vanhoja myytyä eteenpäin. Olen odotellut että ilmat kylmenevät sen verran, että kysyntä hieman paranisi. Mutta eilen oli hyvä päivä: myin kahdet housut sekä vein vielä kierrätykseen muutamia vaatteita. Sen jälkeen tuntui siltä, että voin jakaa tämän tarinan täälläkin.

Tässä bloggaamisessa on mielenkiintoista, että se vaikuttaa konkreettisesti omaan elämääni. Täällä kun paasaan organisoimisesta ja karsimisesta, tällainen epärationaalinen shoppailu saa aikaan sen, että harkitsee joko jättävänsä koko tapauksen kertomatta, tai sitten pitää aktiivisesti karsia jotain muuta ennen kuin uskaltaa ottaa asian esille. Olisin voinut tietysti olla ihan hiljaa vaan, mutta toisaalta tämä on hyvä esimerkki siitä, että välillä itse kukin toimii epäloogisesti ja vastoin parempaa tietoaan. Arvelin myös, että lukijoista on kiinnostavampaa seurata tarinoita tosielämästä, kuin tarkasti valikoitua kiiltokuvaa. Totta kai olisin pärjännyt yhdellä takilla – tai vaikka kokonaan ilmankin. Mutta joskus sitä antaa mieliteolle periksi. Eikä se maailma siihen kaadu! Kokonaisuus ratkaisee.