Tässäpä kiinnostava aihe: mikä on luksusta? Tässä artikkelissa pohditaan, mitä luksus on nimenomaan suomalaisesta näkökulmasta. Meillä on perinteisesti karsastettu kaikkea pröystäilyä, ja varottu kehuskelemasta kalliilla tavaroilla tai harrastuksilla. Sen sijaan on sosiaalisesti hyväksyttävää mainita luksukseksi päiväunet tai saunavuoro. Jutussa todetaan, että usein luksus on sitä, mitä ihmisen elämästä puuttuu. Mutta jostain syystä materialisesta luksuksesta haaveilemista ei oikein pidetä hyväksyttävänä. Miksiköhän niin on? Mikä teidän mielestänne on luksusta?
Olen taas vaihteeksi pohdiskellut paljon sitä, mitä syön, sekä sitä, miten se vaikuttaa ympäristöön. Kala ei ole kasvis, mutta esimerkiksi naudanlihaan verrattuna se on huikean paljon parempi vaihtoehto. Tässä jutussa todetaan, että Suomessa kasvatettu ns. kassilohi ei enää saastuta vesistöjä. Siitä ovat sekä Luonnonvarakeskus että WWF yhtä mieltä. Jos viettää lihatonta lokakuuta, kalaa voi syödä varsin hyvällä omallatunnolla.
Ilta-Sanomat lainaa viime viikkoista kirjoitustani sanasta sanaan!
Mietin sekunnin kannattaako tuohon luksusasiaan ottaa kantaa. Siitä tulikin mieleen ensimmäinen luksusasia: se, että en välitä mitä muut minusta ajattelevat! Toiseksi: se, ettei ole enää ”pakko” tehdä töitä ja etenkin se, että kustannan elämäni täysin itse tienatuilla varoilla. En ole koskaan ymmärtänyt niitä, joiden luksus on kampaajalla/lenkillä tms. käyminen tai kaurapuuro. Nehän ovat sitä tavallista, kivaa arkea. Tavara sinänsä ei ole tai joskus voi olla luksusta. Rahalla saatavaa luksusta on se, että voi ostaa haluamiaan äidiltä tyttärelle kestäviä tuotteita, esim. Artekin huonekaluja Ikean sijaan. Oma luksukseni on se, että lennän busineksessa ja asun parhaissa 5* hotelleissa. Asia, jota monet hyvätuloisetkin kolleegat paheksuivat, eivät ilmastonäkökulmasta vaan juuri siitä ”pröystäilynäkökulmasta”. Miksei itse tienaamiaan rahoja saisi käyttää niin kuin haluaa. Miksi sijoitusasunnon ostaja on parempi ihminen kuin elämästä/ elämyksistä nauttija? Mielensäpahoittajille kerrottakoon jo etukäteen, että nykyään matkustan ehkä vain kolme-neljä kertaa vuodessa, mikä on minulle todella vähän.
Kaikille kampaajalla käyminen ei ole ”sitä tavallista arkea”, vaan juurikin luksusta. Rahat saattaa olla tiukilla, samoin oma rauhallinen aika. Silloin kampaajakäynti on luksusta. Samoin jos ajattelet vaikka perheenäitiä, jossa lasten isä tekee pitkää päivää töissä ja äiti on kotona monen lapsen kanssa. Silloin se lenkillä käynti yksin on luksusta, koska siihen ei ole usein mahdollisuutta.
Samalla tavalla joku muu voisi sanoa, että business-luokassa lentäminen on sitä tavallista arkea. Se, joka lentää aina paremmassa luokassa. Ehkä sellaiselle oma lentokone olisi luksusta.
Itselleni luksusta on ehkä kesämökin vapaa käyttö ilman kustannuksia. Eli melkein kuin oma mökki ilman rahahuolia.
Tämä on kyllä kiintoisa aihe. Kun rahaa on riittävästi, tietyt materiaaliset hyödyt eivät välttämättä enää ole luksusta. Sen sijaan vapaa-aika saattaa olla. Sitten taas kun tilanne on päinvastainen, voi ollakin niin päin, että vapaa-aikaa olisi vaikka kuinka, mutta bisnesluokan lennoista voi vain haaveilla. Kuten tuossa artikkelissa sanottiin, luksus on usein sitä, mitä ihmiseltä puuttuu. Muistan kyllä vielä sen ajan, kun kampaamokäynti oli todellista luksusta – ei välttämättä siksi, ettei olisi ollut varaa mennä kampaamoon, mutta kun oli tosi paljon vauvan kanssa kahdestaan, tunti kampaamossa jonkun toisen hoidettavana oli todellakin luksusta! JOkainen määrittelee itse luksuksensa.
Ehkä luksuksen ydin on se, että on aikaa ja taloudelliset mahdollisuudet tehdä sitä, mitä juuri siinä elämänvaiheessa eniten haluaa. Harvalla on mahdollisuutta toteuttaa kaikki halunsa, ei minullakaan. Jos näin olisi, mikään ei ehkä tuntuisi luksukselta. Kuten sanoitkin jokaisella on oma luksusjuttunsa. Itsekin äitinä muistan sen oman ajan tarpeen. Olen kyllä sitä mieltä, että jos on parisuhteessa lasten isän kanssa, molemmilla pitää olla yhtä lailla ”omaa aikaa”. Asioihin voi usein vaikuttaa myös itse, jos haluaa. Toisen ylipitkät työpäivät eivät saa olla syy sille, että toiselle ei jää aikaa omiin juttuihin.
Luksus elämässäni?
-Kiireettömät aamut, aamukahvi kaikessa rauhassa.
– Savusauna kerran pari viikossa, ’avanto’ siihen väliin, upea maisema, takkatuli, hyvä seura.
– Alkukantainen kesämökki, joka ei lisää ilmastokuormaa, päinvastoin ( kulutan kaikkea vähemmän kuin kaupungissa ollessani. Jos myisin sen, uusi asukas lisäisi takuuvarmasti ’mukavuuksia’.).
– Tämä pieni älypuhelin, joka antaa käyttööni osan Kansallisarkiston aarteista, vanhoja valokuvia, maailman parhaiden lehtien luvun tuoreeltaan, tieteellisen tutkimuksen seuraamisen, keskustelut ystävien kanssa Suomessa, Euroopassa ja maailmassa. Tsättäillen tai puhuen. Tämä kaikki tyynylleni tai raitiovaunuun. Eikä paina paljoa.
Vältettävä luksus?
– Omassa elämässäni lentomatkat ( korvaan ne ihanilla junamatkoilla Suomessa.
– Kaikki mikä on kertakäyttöistä: pikashoppailu, erityisesti vaatteet.
Isompi ilo minulle on korjata / muuntaa vanha upea oma, peritty tai muu käytössä ollut vaate.
On ilo tehdä laadukas huippulöytö second hand-kaupasta, jos nyt sekään on tarpeen.
Itseäni vähän ärsyttävät listat, joissa luksukseksi mainitaan pienet, aineettomat arjen asiat, ikään kuin vaihtoehtona rahalle ja kerskakulutukselle.
Katsoisin, että luksuksen määritelmään liittyy aika usein myös taloudellisia ja muita reunaehtoja. Ilmainen patikointi Nuuksiossa voi hyvinkin olla luksusta kiireisen työviikon jälkeen, mutta ei välttämättä edusta luksusta työttömälle, jolle aika ei ainakaan tuossa tilanteessa ole mitenkään niukka resurssi.