Tiskikoneen tiskausta

Meidän moitteettomasti toimivaan tiskikoneeseen tuli yllättäen paha haju. Arvelin että koneen sisuskalut olivat likaiset, joten peruspuhdistus oli paikallaan. Hain hieman netistä ohjeita, ja löysinkin monenlaisia. Ilmeisesti on olemassa tiskikoneen puhdistukseen tarkoitettuja aineita tai tabletteja. Sen lisäksi suositeltiin sitruunahappoa ja etikkaa. Valitsin sitruunahapon, koska sitä oli ennestään saatavilla.

Ihan ensimmäiseksi hinkkasin taikasienellä luukun reunat puhtaiksi sekä koneen että oven puolelta. Etenkin luukun alareunaan saranoiden kohdalle oli kerrostunut aika paksulti likaa. Seuraavaksi putsasin pohjassa olevat suodattimet. Se muuten kannattaa tehdä aika ajoin, oli hajuja tai ei. Suodattimet keräävät ruoantähteet, jotka voivat jäädä sinne muhimaan. Ei mikään kovin kiva skenaario… Kaikista tähän asti käyttämistäni tiskikoneista suodatin on lähtenyt hyvin helposti irti (ne on tarkoitettu puhdistettaviksi). Puhdistin ne tiskiharjalla ja fairylla kuuman veden alla. Suodattimiin jää kokemukseni mukaan ruoanpalasten lisäksi myös rasvaa. Jos esimerkiksi käytät runsaasti pestoa, tarkista suodatinten kunto. Todennäköisesti löydät tasaisen kerroksen pestoa myös suodattimesta. Myös pesuainetabletit, joiden ympärillä on vesiliukoinen kuori, jättävät jälkensä. Kuori ei nimittäin liukene täydellisesti, vaan sitä ainetta kerääntyy vähitellen suodattimen pinnalle.

Marttojen sivuilta löytyi hyvät ohjeet sitruunahapon käyttöön, joiden mukaan toimin. Latasin koneeseen ensin noin 25g sitruunahappoa, pistin 30min/60° ohjelman päälle, ja sen perään vielä pelkän huuhtelun. Tämä ei kuitenkaan vienyt haisua kokonaan pois, joten tein uuden käsittelyn. Tällä kertaa 50g sitruunahappoa, ja perään sama pesuohjelma + huuhtelu. Sen jälkeen laitoin normaalisti tiskit koneeseen pesuaineen kera, ja valitsin tehokkaimman ohjelman, joka pesee 70 asteessa. Kun ohjelma loppui, avasin luukun ja annoin tuulettua huolella. Nyt kone ei enää haise.

Syy, miksen heti laittanut kuuminta ohjelmaa oli se, että siihen kuuluu myös kuivausvaihe, jonka sanottiin ohjeissa olevan pahasta. Kuuma ja kuiva voi ilmeisesti tuottaa epätoivotun tuloksen ”polttamalla” sakat koneeseen kiinni. Tuloksen kannalta olennaista oli ilmeisesti riittävän suuri annos sitruunahappoa, sekä lopuksi tehty normaali pesu teho-ohjelmalla, joka ilmeisesti vei viimeisetkin ryönät mennessään.

Olisi kiva kuulla, millaisia tuloksia etikalla on saatu. Millainen annostus on hyvä? Onko muita hyviä vinkkejä? Epäilen hieman itse etikan käyttöä sen voimakkaan hajun vuoksi. Jääkö koneeseen etikan haju käsittelyn jälkeen? Sitruunahapon hyvä puoli on se, että se on itsessään täysin hajutonta.

14 thoughts on “Tiskikoneen tiskausta

  1. sitruunahappo myös haurastuttaa tiivisteet….joten parempi olisi käyttää ruokasoodaa…

    • Hei, mistä löytäisin lisää tietoa tästä? Googlaaminen ei näin ensihätään tuonut yhtään viittausta siitä, että sitruunahappo haurastuttaisi tiivisteitä. Sen sijaan monessa eri paikassa neuvotaan käyttämään sitä. En ole kemisti, joten en osaa vertailla soodan ja sitruunahapon koostumuksia ja niiden vaikutustapoja keskenään. Sooda vie kyllä hajut tehokkaasti, mutta puhdistaako se kalkkisaostumat? Tätä täytyy tutkia lisää. Jos edellinen kommentoija tai joku muu tietää asiasta enemmän, niin kaikki kommentit ovat tervetulleita!

    • Tämä on mielenkiintoista! Millaista etikkaa olette käyttäneet? Entä miten ja kuinka paljon olette sitä annostelleet? Tiedän etikan olevan hyvä ”luonnonmukainen” puhdistusaine, mutta en ole oikeastaan lainkaan käyttänyt sitä itse. Mutta voisin kyllä kokeilla. Eniten arveluttaa haju – on vähän liian tymäkkä minun makuuni.

  2. Minä käytän tiskikoneessa etikkaa huuhteluaineena.
    Kaadan siis tavallista väkiviinaetikkaa sinne huuhteluainelokeroon aina merkkivalon kehoituksesta… Ainakaan mitään näkyviä sakkakertymiä ei ole päässyt syntymään kahden vuoden aikana. Minäkään en yhtään pidä etikan lemusta, mutta siitä ei tarvitse kärsiä kuin huuhteluainelokeron täyttövaiheessa. Puhtaat astiat tai kone pesun jälkeen eivät haise oikeastaan miltään. Kannattaa kokeilla!

    • Tämä on myös kiinnostava tieto. Pitää ilmeisesti kokeilla itse. Millainen vaikutus etikalla on astioihin? Se kaupasta ostettava kirkaste käsittääkseni auttaa kuivumistuloksessa – astioihin ei jää vesipisaroista jälkiä ja ne kuivuvat tehokkaammin. Kirkaste ilmeisesti muuttaa veden pintajännitystä jollain tavalla.

      En itse käytä kirkastetta nykyisin ollenkaan, enkä itse asiassa ole huomannut suurtakaan eroa pesutuloksessa. Joten olisi kiva kuulla millainen vaikutus etikalla on.

  3. Sitruunahappoa ei ilmeisesti pidetä kovinkaan suurena vaarana tiivisteille ainakaan Työtehoseuran ja Marttaliiton mielestä, kummatkin suosittelevat astianpesukoneen puhdistukseen:

    http://www.tts.fi/kodinenergiaopas/pyykkays/pyykinpesu.htm

    http://www.martat.fi/neuvot_arkeen/kodinkoneet/astianpesukone/

    Lisäksi sitruunahapon suojakäsinemateriaaleiksi suositellaan ”butyylikumi, luonnonkumi, kloropreenikumi, nitriilikumi, polyeteeni, polyvinyylikloridi, fluorokumi”, joten ei se ainakaan kaikkia kumiaineita haurastuta.

    http://kappa.ttl.fi/kemikaalikortit/khtml/nfin0855.htm

    Tiivisteiden altistuminen sitruunahapolle on joka tapauksessa hyvin lyhytaikaista. Itse putsaan koneet (vedenkeitin, kahvinkeitin, teenkeitin, pyykinpesukone, tiskikone) sillä kerta vuoteen ja huuhtelen hyvin käsittelyn jälkeen.

    • Juttelin aiheesta tutun kemianopettajan kanssa, ja hän oli samoilla linjoilla kuin edellinen kommentoija. Lisäksi konetiskiaineet ovat hyvin emäksisiä, joten seuraava normaali pesu neutraloi mahdolliset sitruunahapot koneesta erittäin tehokkaasti. Tiivisteiden altistuminen haurastuttavalle aineelle jää siis hyvin lyhytaikaiseksi.

  4. En osaa verrata kirkastetta ja etikkaa, koska ennen etikkaa minäkään en käyttänyt mitään kirkastetta. Vesipisaroiden jälkiin etikalla on ehkäisevää vaikutusta, sen huomaa kun etikka joskus on loppu koneesta. Kuivumisessa en kyllä ole huomannut mitään eroa.

    Alunperin otin etikan käyttöön, kun opin että kaverin Miele-merkkinen tiskikone vaatii nimenomaan suolaa ja etikkaa. Päättelin tästä, ettei mitään katastrofaalista voi tapahtua, vaikka minun (Bosch-merkkiseen) koneeseeni käyttöohje suosittelee suolaa ja huuhteluainetta. Eikä toistaiseksi ole tapahtunutkaan. 🙂

  5. Suolaa ei Mielekään vaadi, ainakaan Helsingissä. Liittyy veden ”kovuuteen” eli kalkkipitoisuuteen, ja Helsingissä on ”pehmeä” vesi.

    (Pätee myös pyykinpesuaineen annosteluun, soitin aikoinaan Helsingin vesilaitokselle ja insinööri käski rauhalliseen äänensävyyn käyttämään sitä pienintä annostelua, mitä pesuainepurkin kyljessä on: ”Helsingissä on hyvä, pehmeä vesi”.)

    Allaolevan linkin Mielen käyttöohjeesta (kohta Ensimmäinen käyttökerta / Huuhtelukirkaste):

    ”Huuhtelukirkasteen sijaan voit käyttää myös
    – kotitalousetikkaa, jonka happopitoisuus on enintään 5 %
    tai
    – nestemäistä sitruunahappoa, jonka happopitoisuus on enintään 10 %.
    Tällöin astiat jäävät kuitenkin tavallista kosteammiksi ja niihin voi tulla vesitahroja.
    Älä koskaan käytä etikkaa, joka sisältää enemmän kuin 5 % happoa
    (esim. 25-prosenttinen etikkaesanssi), sillä happo voi vahingoittaa as-tianpesukonetta.

    http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=4&sqi=2&ved=0CFIQFjAD&url=http%3A%2F%2Fwww.miele.fi%2Ffi%2Fkotitalous%2Fservice%2Fmanuals.aspx%3FmNo%3D09255590%26asDownload%3D1&ei=iAIpULjWPKnj4QSs3YHYDQ&usg=AFQjCNEe4U-9t6w1u-YPiJlE-E9CrcquaA

    Vedenkovuuden taulukoita voi katsella ihan lopusta, kohdasta ”Valikko / Asetukset”.

  6. Tässä on tullut niin paljon uutta tietoa ja kokemuksia, että teen näistä jossain vaiheessa oman postauksen, jossa kerään yhteen kaikki tämän kommenttiketjun tiedot. Kiitos Paletti etikkainfosta ja öl kaikesta muusta infosta!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.