Kaappien raivaaminen ja tavaroiden karsiminen vaatii päätöksentekoa. Jos tavoitteena on tyhjentää kaappeja ja tehdä lisää tilaa, jostain on luovuttava. Ensimmäinen päätös on siis kyllä vai ei – onko tämän tavaran paikka kodissani vai ei. Tämä on itse asiassa kriittinen vaihe, ja homma menee alusta saakka pieleen jos vastausvaihtoehdoksi hyväksytään ehkä. Esimerkiksi vaatekaappia karsiessa tulee yleensä vastaan vaatteita, joista ei heti osaa sanoa, pitäisikö ne säästää. Niinpä syntyy pino ehkä-vaatteista. Kyseiselle läjälle voisi myös antaa nimen ”en tiedä”. Sinänsä ymmärrettävää, että välillä on vaikea päättää. Ongelma on kuitenkin siinä, että jos tavaralle ei sano tiukasti EI, siitä tulee automaattisesti kyllä. Ehkä-vaatteet eivät nimittäin poistu minnekään. Pahimmillaan ne tungetaan vain raivauksen lopuksi takaisin kaappiin.
Ensimmäiseksi on siis päätettävä joko kyllä tai ei. Jos vastaus on kyllä, seuraava päätös koskee säilytyspaikkaa. Onko esineen paikka siellä mistä se löytyi? Jos on, asia on sillä selvä. Jos ei, on päätettävä missä sitä haluaa säilyttää.
Jos taas ensimmäinen vastaus on ei, seuraa uusia jatkokysymyksiä. Jos et halua tavaraa kotiisi, on päätettävä minne se viedään. Kierrätykseen? Roskiin? Lahjoitetaan pois? Kun oikea loppusijoituspaikka on selvillä, on vielä päätettävä miten ja milloin. Nämä viimeiset vaiheet ovat kriittisiä. Jos ei ajoissa päätä miten karsituista tavaroista hankkiutuu eroon, lopputuloksena on vain laatikoita ja nyssyköitä täynnä poisheitettäviä tavaroita pitkin seinänvierustoja. Kaapit ovat ehkä tyhjemmät mutta tavarakuorma ei ole keventynyt.
Raivaaminen on siis mitä suurimmassa määrin päätöksentekoa. Siksi se on myös usein rankkaa. Samasta syystä se jää myös helposti kesken. Voi olla vaikea tehdä päätöksiä ja lopulta mikään ei muutu. Siksi kannattaa asennoitua jo etukäteen edessä olevaan koitokseen. Tiedosta etukäteen: ”Joudun päättämään, mistä tavaroista haluan luopua. Minun pitää myös päättää, mihin toimitan ne tavarat, joita en halua enää kotiini.” Henkinen valmistautuminen keventää urakkaa.
Meillä käytetään vaatepinon raivauksessa myös ehkä pinoa, mutta ehkä pinon kanssa on otettu käyttöön seuraava taktiikka: kaikki ehkä pinon vaatteet on perusteltava raivauksessa auttavalle kaverille tai miehelle. Monesti siinä selitysvaiheessa huomaa sitten itsekin, että vaate on jo aikansa elänyt, tai muuten omaan kaappiin sopimaton, ja sen siirtäminen ei-pinoon helpottuu. Viimeksi näin kävi esimerkiksi melkein puhkikuluneiden lempihousujen kanssa, joissa kangas oli käynyt paikoin jo läpikuultavan ohueksi. Siinä kun toinen näytti niitä valoa vasten, ja vaati selittämään vaatteen käyttökelpoisuuden, joutui itsekin toteamaan, ettei vaatteella ole enää sellaisenaan käyttöä – mutta niistä tuli mainio putkiriippari rottamuksille.
Kuuostaa hyvältä systeemiltä! Ehkän ongelma on se, että jos ei tee päätöstä, niin yleensä tavarat vaeltavat lopulta takaisin kaappiin, mutta ei niistä tykkää yhtään sen enempää kuin ennenkään. Mutta hauskaa että puhkikuluneelle vaatteelle löytyi vielä käyttöä 🙂