Olen ostolakon myötä pohdiskellut paljon sitä, mikä on tarpeellista. Tämä ajatus on varmasti tuttu monille, jotka ovat omaa kulutustaan ylipäätään miettineen. Mitkä hankinnat ovat aidosti tarpeellisia? Tämä on hankala kysymys, sillä oikeastaan minkä tahansa hankinnan voi perustella tarpeella. Esimerkiksi: kumisaappaani vuotavat vettä, joten on hyvin selkeää todeta, että tarvitsen uudet. Mutta entä tämä: kaikki villapaitani ovat mustia, joten tarvitsen kevääksi jotain vähän värikkäämpää. Mutta tarvitsenko kumpaakaan? Voihan kumisaappaatkin (ehkä) paikata, ja mustia paitoja voisi pitää myös keväällä.
Etenkin kun puhutaan vaatteista, todellista tarvetta voi olla vaikea määritellä. Ongelma on tässä: aina voi kyseenalaistaa sen, tarvitaanko jotain todella. Voidaan sanoa, että Suomessa tarvitsee useammat kengät, koska meillä on neljä vuodenaikaa. Mutta eihän se viime kädessä ole totta. Ei tarvitse mennä kuin pari sataa vuotta taaksepäin historiassa, kun tulee vastaan ihmisiä, jotka tuskin omistivat yksiäkään kenkiä koko elämänsä aikana. Joten millä perusteella nykyihminen muka tarvitsee sekä kumpparit että talvikengät että sandaalit että lenkkarit, puhumattakaan korkokengistä? Jos 1600-luvulla pärjättiin ilman, miksei nyt?
Tarpeita on erilaisia
Tässä kohdassa on hyvä vähän laajentaa ajattelua. On nimittäin muitakin tarpeita, kuin se aivan välttämätön henkiinjäämisen tarve. Amerikkalainen psykologi Abraham Maslow esitteli kuuluisan tarvehierarkiansa jo 1940-luvulla. Sen ytimessä on ajatus siitä, että ihmisellä on erilaisia tarpeita, jotka ovat tietyllä tavalla suhteessa toisiinsa. Usein näitä tarpeita kuvataan kolmiona, jossa alempi kerros on saavutettava, jotta ihmisellä riittäisi energiaa ja kiinnostusta toteuttaa seuraavan tason tarpeita. Maslowin mukaan ensimmäisenä on fysiologiset tarpeet, kuten nälkä ja jano, siis toisin sanoen juuri ne perimmäiset henkiinjäämisen kannalta olennaiset asiat. Sen jälkeen tulee turvallisuuteen liittyvät tarpeet, siis että tuntee olonsa turvatuksi esimerkiksi taloudellisesti tai emotionaalisesti. Kolmantena on sosiaaliset tarpeet, kuten perhe ja ystävät, neljäntenä tarve tuntea itsensä arvostetuksi ja viimeisenä esteettiset tarpeet ja itseilmaisun tarve. Menemättä Maslowin teoriaan sen syvemmälle, hänen ajatuksensa kuitenkin havainnollistaa hyvin sen, että tarve voi olla aito ja perusteltu, vaikka se ei olisikaan välttämätön henkiinjäämisen kannalta.
No, mitä tämä sitten tarkoittaa siinä tilanteessa, kun pähkäilemme vaatekaupassa ja mietimme, tarvitsemmeko uutta paitaa vai emme? Jos lähdetään siitä, että kotoa löytyy jo muutama vaatekappale, paita ei ole tarpeellinen. Mutta sen sijaan sosiaalisten tarpeiden näkökulmasta uusi paita voi oikeasti olla välttämätön. On esimerkiksi runsaasti työpaikkoja, joissa ihmisten odotetaan olevan tietyllä tavalla pukeutuneita. Ilman asianmukaista vaatetusta työn voi pahimmillaan menettää kokonaan, mutta vaikkei niin kävisikään, ryhmästä kovasti poikkeava pukeutuminen voi saada työkaverit karttelemaan sitä yhtä oudosti pukeutuvaa tyyppiä. Uusi paita voi siis olla täysin perusteltu taloudellisen turvallisuuden ja sosiaalisen hyväksynnän takia.
Pyramidin huipulla
Elämme niin kehittyneessä yhteiskunnassa, ettei meidän tarvitse miettiä, palellunko ilman tätä puseroa kuoliaaksi vai en. Sen sijaan vaatteen tarpeellisuus sosiaalisesta näkökulmasta on täysin relevantti pohdinta. Mielestäni on täysin perusteltua omistaa myös hienompia vaatteita, joissa voi esimerkiksi osallistua juhliin tai mennä vaikka konserttiin. On hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä, että voi tuntea yhteenkuuluvuutta muiden kanssa, ja jos ei omista sosiaalisiin tilaisuuksiin sopivia vaatteita, tästä voi tulla oikea ongelma. Olen myös seurannut blogeja, joissa pukeutuminen on selvästi ihmiselle tärkeä itseilmaisun muoto. Jos asia on näin, eikö silloin voi hyvin todeta tarvitsevansa tiettyä vaatetta vain sen ulkonäön takia? Eikö elämässä saisi olla kauneutta ihan vain kauneuden vuoksi?
Tarve-keskustelun takana on yritys erotella todelliset tarpeet mielihaluista. Jos on tarkoitus ostaa ainoastaan tarpeellista, ei voi ostaa uutta vain siksi, että tekee jotain mieli. Tässä kohdassa ajatus helposti harhautuu sivuraiteelle, sillä emmehän me henkiinjäämisen kannalta todella tarvitse juuri mitään uutta. Mutta kuten tuossa ylempänä tuli perusteltua, tarpeita on muitakin kuin niitä aivan välttämättömiä. Tämä tekee mielihalujen ja tarpeiden erottelusta hankalampaa. Luulenkin, että olemme siirtyneet siihen tilanteeseen, että on hyödyllisempää miettiä, kuinka monta vastaavaan tarkoitukseen soveltuvaa vaatetta kotoa löytyy jo ennestään. Tuo lukumäärä kertoo paremmin, onko kyseessä tarve vai mielihalu. Esimerkiksi jos työkäyttöön on jo olemassa viidet siistit housut, voi miettiä, tarvitseeko niitä kuudensia oikeasti.
Vain mieliteko – ostanko?
Tarve on kuitenkin sekin vain yksi näkökulma. Koska en ole minimalisti, minusta on ihan ok ostaa muistakin syistä – tietyt reunaehdot huomioiden. Joku voi varmasti pärjätä kaksilla sukkahousuilla, mutta jos tekee mieli ostaa niitä kaikissa sateenkaaren väreissä, en näe sitä ongelmana, jos ostoksiin on varaa ja jos niille on kotona paikka minne ne mahtuvat. Olennaista on tietenkin myös se, tuleeko vaate tai tavara todella käyttöön. Pelkästä mielihalusta ostaminen muuttuu ongelmaksi, jos kaapit täyttyvät vaatteilla, joita on käytetty kerran, kunnes niihin on kyllästytty. Yksi tapa miettiä tarpeellisuutta onkin arvioida, miten ahkeraan käyttöön tavara tai vaate tulisi.
Kun siis puntaroi kaupassa, ostaisiko jotain vai ei, on turha ahdistua siitä, ettei oikeasti tarvitse mitään. Tarpeellisuus on laajempi käsite, kuin mitä ensivilkaisulla voisi ajatella, eikä senkään tarvitse olla ainoa kriteeri. Tämän ei kuitenkaan tarvitse johtaa siihen, että rupeaa ostelemaan holtittomasti kaikenlaista sillä perusteella, että jokaiselle ostokselle voi kyllä keksiä jonkun ”tarpeen”. Oikeastaan näkökulman laajentaminen tarpeellisuuden suhteen tekee ostamisesta entistä tietoisempaa. Jos en tarvitse tätä jäädäkseni henkiin, miksi sitten? Muitakin hyviä syitä on. Ja jos lopulta ainoa syy on se, että tämä vain näyttää kauniilta tai ilmentäisi persoonallisuuttani, voi kysyä itseltään, haluaako siitä huolimatta ostaa. Minä olen ostanut edellä mainituista syistä, eikä kaduta. Esimerkiksi taide menee tähän kategoriaan automaattisesti. Vaatteetkin voivat mennä, mutta niiden kohdalla ainakin oma seulani on tiheämpi. Jokin mekko voi olla ihana, mutta päätän silti etten tarvitse sitä, sillä ihania mekkoja on jo ennestäänkin. Joskus tunsin huonoa omaatuntoa ostoksista, joita en näennäisesti ”tarvinnut”, sillä olihan minulla jo kaikkea, mitä henkiinjäämiseen tarvittiin. Mutta sitten onneksi älysin, että asiaa voi katsoa vähän laajemminkin.
Mitä mieltä te olette? Mikä on tarpeellista?