Pohdintaa: Arkijärki-podcast?

Olen useamman kuukauden pyöritellyt mielessä oman podcastin perustamista. Irti turhasta -podcastia on ollut tosi hauska tehdä, mutta koska asumme Katrin kanssa kaukana toisistamme sekä olemme kumpikin tahoillamme kiireisiä, uusien jaksojen nauhoittaminen on aina aikamoinen projekti. Toisaalta itse tykkään kuunnella monia podcasteja, joten olen tässä miettinyt, kiinnostaisiko teitä lukijoita myös Arkijärki-podcast?

Jos tähän rupean, haluan tehdä siitä sellaisen, joka palvelisi myös teitä parhaiten. Siksi kysynkin suoraan:

  1. Kuunteletko podcasteja? Jos et, olisitko silti kiinnostunut kokeilemaan?
  2. Minkä pituinen jakso olisi hyvä? Kuinka usein?
  3. Ideoita puheenaiheiksi?
  4. Miten suhtautuisit mainontaan podcastissa?

Ainakin alkuun äänessä olisin vain minä. Ehkä myöhemmin voisin haastatella ihmisiä, mutta pääasiassa kyse olisi minusta äänessä yksin. Itselläni ei ole erityistä preferenssiä pituuden suhteen, koska kuuntelen kaikkea alle kymmenestä minuutista reiluun tuntiin. Juttelisin samoista aiheista kuin kirjoitankin, tosin tätä juttua en ole pohtinut vielä kovin syvällisesti.

Tuo mainonta on sitten oma juttunsa. Käytännössä kaikissa podcasteissa, joita itse kuuntelen, on mukana mainontaa. Yleensä kyse on joko jakson alussa tai sen puolivälissä tulevasta mainospätkästä, jonka kesto on noin minuutti. Huomatkaa, että tämä on vasta spekulaatiota – pyörittelen ideoita mielessäni eri suuntiin. Samalla on kuitenkin otettava huomioon, että ilmaisen työn tekeminen ole kauhean järkevää kenenkään kannalta.

Nyt siis innolla odotan mitä mieltä olette. Kommenttiosasto on auki, antakaa palaa!

26 thoughts on “Pohdintaa: Arkijärki-podcast?

  1. 1. Kuuntelen podcasteja nykyään päivittäin.

    2. Pituudella ei ole kauheasti väliä, jätän usein podcastin kesken ja jatkan sen kuuntelemista myöhemmin. Kerran viikossa tai pari kertaa kuussa voisi olla hyvä julkaisutahti. Jos julkaisutahti on kovin tiheä ja podcastit pitkiä niin osa jää kuuntelematta sillä uudet kiinnostavatkin podcastit pitää mahduttaa jonnekin muiden seuraamieni podcastien ja webinaarien sekaan. Lyhyiden podcastien julkaisuväli voi olla pitempi kun taas pitkien podcastien sulattelu vaatii enemmän aikaa.

    3. Ideoita puheenaiheiksi?
    – Voisi olla podcasteja joita voi käyttää apuna tavaraa vähentäessa tai kotia siivotessa. Podcastissa käytäisiin läpi yksi tavaranvähennyssessio tai muu tehtävä (vähän kuin ”Eteisen siivous Tavarataitojen tapaan” blogipostauksessa käydään läpi eteisen siivous). Näitä voisi kuunnella aina uudestaan tarpeen vaatiessa.
    – juttuja kestävästä kulutuksesta. Esimerkiksi Fashion Revolution julkaisi vasta raportin 100:n suurimman kansainvälisen brändin läpinäkyvyydestä, siitä olisin kiinnostunut kuuntelemaan podcastin.
    – ja siihen loppui erityiset ideat tällä kertaa. Olisin kiinnostunut kuuntelemaan podcasteja blogin kaikista kategorioista 😀

    4. Miten suhtautuisit mainontaan podcastissa?
    – välttämätön paha kai se on. Ymmärrän että sisällön tuottaminen ilmaiseksi ei kannata. Jos podcastissa on mainoksia niin toivottavasti niiden volyymi ei eroa muusta podcastista (en osaa sanoa onko tämä podcasteissa ongelma, youtube videoissa mainokset ovat välillä isommalla volyymillä kuin itse video).

    • Kiitos vastauksesta! Voi olla että podcastista tulee sellainen, että sen pituus vaihtelee vähän sen mukaan miten innostun asioista puhumaan. On myös kiva kuulla että mainonta ei olisi välitön EI. ne podcastit joita itse kuuntelen, ovat osanneet tehdä mainonnasta sellaista, että se ei hirveästi häiritse. Käytännössä se voisi olla esimerkiksi sitä, että minä kerron jostain tuotteesta, jota olen itse kokeillut ja puhuisin siitä enemmän tai vähemmän omin sanoin. Mutta tämä on vielä spekulointia, katsotaan.

  2. Kuuntelisin mielelläni juttujasi:) Sun ja Katrin podcastit on ollut kivoja tähänkin asti. Pituudella ei ole väliä ja mainoksistakaan en hätkähdä. Aikaisemmissa podcasteissa ei ole tullut vastaan jutun keskellä olevaa mainontaa – se saattaisi ensikertalaisesta tuntua vähän oudolta, mutta kaikkeen tottuu ja todellakin ymmärrän, että ilmainen hupi ei kiinnosta. Anna palaa vaan:)

    • Minustakin meidän jutut ovat olleet aika onnistuneita, mutta systemaattisuus ei ole ollut vahvuus… Jos tekisin tätä yksin, olisin riippuvainen vain omista aikatauluista, joten uskoisin että pystyisin tekemään säännöllisemmin. Mukavaa että sinäkin olet periaatteessa mainonnan kannalla. Enkä tietysti mainostaisi ihan mitä tahansa, vaan jotain järkevää aiheeseen liittyvää.

  3. Kuuntelisin:) Tykkään podcasteista, mutta suomenkielistä tarjontaa on harmittavan vähän enkä niin välitä kuunnella englanniksi. Pituudella ei niin väliä, 20-30 minuuttia on mukava pituus kun kuuntelee jonkun puuhan ohessa. Mutta pidempikin on ok, kuuntelen tarvittaessa useammassa osassa.

    Mielenkiinnolla seurailen miten projekti etenee!

    • Kiitos palautteesta ja mielipiteistä! Jos päätän tähän ryhtyä, niin ei tässä kauan nokka tuhise, sillä osaan itse editoida ja äänittää. Vielä täytyy selvittää, miten tuo laitetaan iTunesiin jne, mutta siihenkin on tukihenkilö jo olemassa. Mutta odottelen vielä hieman lisää palautetta, etten lähde soitellen sotaan!

  4. Mä olen Lukija, en jaksa katsoa Tv:tä, en kuunnella radiota enkä edes äänikirjaa. Näistä kirja/blogi on ainut, jonka etenemistahdin voin itse päättää, jättää helposti kesken tai palata pari riviä takaisinpäin – tai jopa hypätä tylsän kohdan yli. Mutta mä olenkin tällainen vastarannankiiski… 🙂

    • Blogi ei ole lopettamassa, ja kirjaakin yritän taas kirjoittaa. Mutta uusia avauksia pitää välillä ainakin harkita! Jokaiselle jotakin 🙂

  5. Todellakin kuuntelisin! Olen podcastien suurkuluttaja ja Mantin tavoin tykkään nimenomaan suomenkielisistä sellaisista. Olenkin etsiskellyt Arkijärjen aihepiiristä podcasteja, mutta kovin vähän niitä tuntuu suomeksi olevan. Mainonta ei minua häiritse. Jään innolla odottamaan!

    • Voin helposti kuvitella ettei niitä löydy, kun ei kauhean helposti löydy englanniksikaan. Eli tälle olisi tilausta.

  6. 1. En ole kuunnellut mielestäni ollenkaan, ellei lasketa Ylen radio-ohjelmia käsitellen tiettyä aihetta. Tähän mennessä kiinnostavimmat ovat olleet kierrätykseen/kiertotalouteen liittyvät aiheet. Kyllä sitä voisin kokeilla. Teenkin yleensä niin, että laitan ohjelman linkin kirjanmerkkeihin ja kuuntelen sitten kun on aikaa.

    2. Minun mielestäni tunti olisi maksimissaan hyvä. Yleensä en pysty sen pidempään keskittyä kuuntelemaan, varsinkin jos on asiapuhetta. Tuo parin viikon-kuukauden väli olisi hyvä. Silloin uskoisin, että olisi enemmän puhuttavaa, kun on pidempi aikaväli podcastien välillä.

    3. Aikaisemmissa kommenteissa oli hyviä aiheita. Minulle tulee mieleen ajankohtaisten asioiden käsittely ja niistä keskusteleminen. Tarkoitan siis sellaisia aiheita, jotka sopivat tähän blogiin.

    4. En ole törmännyt aikaisemmin mainontaan podcasteissa, joten en osaa sanoa onko se pahaksi vai ei. Jos tällä tarkoitetaan sitä, että esim. 15 min. välein tulee mainoskatko niin ei se oikeastaan haittaa. Totta kai saa korjata käsitykseni, jos mainokset eivät ole tällaisia. 😀

    • Olet ihan oikeassa mainosten suhteen. Pidemmissä podcasteissa niitä tulee siellä seassa silloin tällöin. Lyhyemmissä yleensä alussa ja sitten ehkä epämuodollinen muistutus tai kiitos sponsorille lopussa. Minulla ei ole aavistustakaan, mitenhän tämä Suomessa toimisi, mutta kyselen jo valmiiksi.

      Tunti on minustakin yläraja. Minulla ei ole aikaa sen pidempään kuunteluun. Itse tykkään ehkä eniten sellaisista 20-30 minuutin pätkistä, koska niissä pääsee jo hyvin sisälle aiheeseen, mutta toisaalta kyseessä ei ole liian pitkä pätkä kuitenkaan. Mietin parhaillaan, pitäisikö podcastissa olla jokin oma näkökulma, joka eroaisi vähän blogista, esimerkiksi juuri tuo ajankohtaisiin aiheisiin tarttuminen tms. Kiitos palautteesta, jatkan pohdiskelua.

  7. Olen täysin pihalla podcastien suhteen, mutta JOS niitä voi kuvailla äänipakinoiksi, niin sitten pari huomiota:

    – 20 minuuttia maksimipituus, muuten kannattaa tehdä kaksi erillistä.

    – mainosten ärsyttävyys lisääntyy sairaasti kahdella tavalla:
    A) niiden volyymi on suurempi kuin muun materiaalin
    B) ne tulevat yllättäen, eivät loogisesti

    Mielenkiinnolla seuraan projektiasi, koska esim iltayhdeksän uutiset ovat mielestäni raivostuttavaa ajantuhlausta: pari uutisaihetta ja siihen pitäisi käyttää parikymmentä minuuttia – mitä ajanhukkaa…

    … mutta ehkä podcasteja voisi hyödyntää silloin, kun ajankäyttö ei muuten ole kovin tehokasta, esim kun hakee Vaimoa töistä, tai kun vie Vaimoa töihin, tai kun tekee Vaimolle ruokaa ja ei voi soittaa musiikkia kun Vaimo katsoo töllöä…

    • Nuo asiat tuskin olisivat mainoksissa ongelmana. Yhdessä podcastissa ehtii minusta käsitellä yhden asian kunnolla, joten luultavasti sellainen 20-30 min olisi sopiva. Itse kuuntelen podcasteja aina kun teen jotain sellaista, missä ei tarvitse keskittyä: laitan pyykkejä, teen ruokaa, kävelen kadulla yksin jne.

  8. En kuuntele, enkä usko, että kuuntelisin jatkossakaan. Ja jos kuuntelisin, en tykkäisi mainoksista ollenkaan.

    Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että blogit mainostaa – yleensä aika äkkiä loppuu sellaisten blogien seuraaminen, missä alkaa mainostamista näkyä. Mielestäni on hassu ajatus, että blogi tms on ”ilmaista työtä”… Siis öö, tämähän on ihan vapaaehtoista harrastamista…?? Siinä vaiheessa, kun blogi alkaa tuntua velvollisuudelta lukijoita kohtaan ja kirjoittaja kokee sen työnä, josta pitäisi saada korvausta, ylitetään mielestäni joku raja. Silloin blogi menettää minun silmissä sielunsa jollain tapaa.

    • JOo, tämä mainosasia on vähän hankala. Periaatteessa kyse on vapaaehtoisesta harrastamisesta. Kyse ei missään nimessä ole siitä, että sen tekeminen tuntuisi velvollisuudelta. Mutta esimerkiksi yhden Irti turhasta -jakson editoimiseen menee monta tuntia (ja siksi ne kuulostaakin niin hyviltä), ja sen ajan voisi käyttää myös sellaisen työn tekemiseen, josta maksetaan palkkaa. Mitä laadukkaampaa, monipuolisempaa ja tiheämmin julkaistavaa sisältöä tekee, sitä enemmän tämä vie aikaa ja myös rahaa, sillä eihän esimerkiksi webbihotellit ja nettiosoitteetkaan ilmaisia ole. Joten vähitellen harrastus alkaa muuttua aika kalliiksi. On totta, että välillä mainokset vaikuttavat sisältöön niin, että luontevuus häviää. Sitä välttäisin tietenkin viimeiseen asti. Kiitos palautteesta, näitä juttuja täytyy miettiä!

  9. Mä en kuuntele podcasteja, mutta ei varmaan ideana mikään huono, aika moni niistä taitaa tykätä.
    Jostain syystä minuakin ärsyttää blogimainonta, paitsi joskus silloin, kun kyseessä on selvästi blogistin suosikkituote, jota hän muutenkin käyttää. Tosin, jos mainoksia alkaa olla paljon, menee niistä musta uskottavuus. Joku pari yhteistyökumppania, joiden tuotteita silloin tällöin suosittelee, on parempi ja uskottavampi kuin ties mikä tuote milloinkin, mikä nykyään on aika monen blogin suunta (ja niiden mainosblogien seuraaminen on siksi jäänyt..). Tykkään arkijärjestä juuri siksi, ettei tää ole sellainen mainostuutti.

    -Kata

    • Mainostaminen on hankala kysymys, sillä tavallaan se on yksi niistä järkevistä tavoista, joilla blogin kirjoittaja voi tienata, mutta samalla raja ärsyttävän ja siedettävän välillä on vaikea vetää. Olen halunnut pitää tämän blogin ilman mainoksia, enkä ole liittynyt mihinkään yhteisöön juuri sen takia, että en usko mainostamisen tulevan kovin luonnostaan. Mutta jos podcast olisi alusta saakka sellainen, ettei sieltä mainokset ole poissuljettuja, tilanne olisi mielestäni vähän erilainen. Mutta tietenkään en rupeaisi täällä mainostamaan mitään sellaista, mikä olisi blogille vieras ahe.

  10. Kuuntelisin enemmänkin podcasteja, mutta en aina löydä mielenkiintoisia. Lähinnä olen kuunnellut the Minimalistien podcasteja. Jotkut heidän podcastinsa ovat mielestäni liian pitkiä, puolitoistatuntitisia. Puoli tuntia olisi sellainen hyvä aika, siinä ajassa ehtii ripustaa pyykin narulle, tiskata, ehkä keittää kahviakin. Mainokset menevät siinä missä radiomainoksetkin.
    Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa tällä hetkellä tavarasta luopuminen, minimalismi elämäntapana, jätemäärän vähentäminen (zero waste) yms.

    • Minimalistien podcastit on aivan liian pitkiä! Asia sinänsä kiinnostavaa, mutta kyllästyin itse siihen jaaritteluun. Kiitos hyvistä ideoista aiheiksi. Keksisin noista varmasti puhumista.

  11. Minusta mainokset ovat ihan ok, kunhan selkeästi erottuu että kyseessä on mainos tai yhteistyö jonkun tietyn toimittajan kanssa. Kyllä mielestäni teillä bloggaajilla on oikeus saada myöskin rahallista korvausta ajastanne eikä voi lukijana/kuuntelijana olettaa että kaiken tämän saa aivain ilmaiseksi. Toki jos mainoksia on paljon ja ne ovat epäuskottavia niin se ei ole hyvä asia sen koommin blogin/podcastin näkökulmasta kuin mainosyhteistyökumppaninkaan.

    • Minua häiritsee lähinnä sellainen mainonta, joka ei koskaan muutu. Silloin rehellisesti sanottuna hyppään sen yli, ja jatkan itse ohjelman kuuntelua. Mutta jos mainos ei ole liian pitkä tai ärsyttävä, kuunten sen kiltisti.

  12. Kyllä kiitos Podcasteille! Kestolla ei niin väliä, mutta ehkä 20-40min sopiva. Aihetoiveena samoja aiheita kuin blogissakin eli kodinhoitoa, arjen hallintaa yms. Mainokset ei haittaa.

    • Kiitos napakasta palautteesta! Voin kertoa että aloitin jo testailun.

  13. Olen kiinnostunut samoista asioista kuin JenniS. Olen myös kuunnellut the minimalistien podcastejä, mutta kyllästyin toistoon ja ne jäivät usein kesken, koska olivat liian pitkiä. Olen myös kiinnostunut asioista, joista kirjoitat ja kuuntelisin varmasti podcastejäsi. Sopiva pituus minulle olisi 20-30min. Mainoksista en välitä, mutta en jättäisi kuuntelematta hyvää podcastiä mainosten takia.

    • Minullakin ne tuppasivat jäämään kesken. Ja välillä tuntui, että ne junnasivat paikoillaan, asia ei oikein edennyt. Sen sijaan olen tykännyt A Slob Comes Clean -podcasteista, joissa asiaa käsitellään eri puolilta, eikä harhauduta kuitenkaan höpisemään niitä näitä. Podcasteissa mainokset voi hyppiä yli, mutta mulla on mielessä, että mainokset olisivat relevantteja myös kuulijoille. Niin ne olisivat ehkä vähemmän ärsyttäviä.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.