Hyvä pahvilaatikko. Sellaista on vaikea heittää pois, koska se on niin hyödyllinen – jos sitä sattuu tarvitsemaan. Jonkun ammattiraivaajan tekstiä lukiessani törmäsin hauskaan yksityiskohtaan: suomalaiset vinttikomerot ovat kuulemma täynnä tyhjiä pahvilaatikoita. En millään muista missä tähän heittoon törmäsin, joten valitettavasti en voi linkittää. Jäin kuitenkin miettimään tätä, koska tunnistin oman vinttini kuvauksesta heti.

Säästin pitkään lähestulkoon kaikki pakkausmateriaalit, mitä kotiini kantautui. Muovipussit, lahjapaperit, pahvilaatikot, rasiat, kuplamuovit ja mitä vielä. Astioiden alkuperäislaatikot. Paksut kirjekuoret. Joskus jopa niitä styroks-palleroita. Nämä kaikki veivät tietysti paljon tilaa (etenkin vintillä). Tarvitsin suurinta osaa varsin harvoin, lukuunottamatta niitä kertoja, kun olin muuttamassa. Silloin oikeastaan kaikille säästetyille pakkausmateriaaleille tuli käyttöä.

Jossain vaiheessa hermostuin siihen, että kaikki edellä mainittu vei niin paljon tilaa, ja päätin vähentää pakkausroinan määrää. Niinpä heitin roskiin pakkauksen, jossa tuli vauvan leikkimatto ja lelukaari. Voi olla, että unenpuute hämärsi ajatustoimintaani noina aikoina, mutta sittemmin olen monesti katunut sitä liikettä. Lapsi viihtyi lelukaaren alla rajallisen ajan, jonka jälkeen kyseinen vekotin muuttui tarpeettomaksi. Samalla kävi ilmi, että alkuperäinen pakkaus olisi ollut äärettömän kätevä siinä vaiheessa, kun laite siirrettiin vintiin säilytykseen.

Tästä episodista viisastuneena en ole enää heittänyt yhtä innokkaasti pois alkuperäisiä säilytystarpeita. Toisaalta olen edelleen sitä mieltä, että ne vievät paljon turhaa tilaa, enkä haluaisi säilyttää mitään tarpeetonta. Olenkin pohtinut aika paljon sitä, mitkä pakkausmateriaalit olisi fiksua säilyttää ja mistä voisi luopua kaikessa rauhassa. Seuraava systeemi on se, jota suurin piirtein noudatan tällä hetkellä. En kuitenkaan yritä väittää, että kyseessä olisi ylivoimaisesti paras menetelmä, saati sitten lopullinen totuus. Varaan itselleni oikeuden muuttaa mieltäni milloin tahansa 🙂

Säästän kaikki sellaiset pakkaukset, joita uskon tarvitsevani juuri kyseisen esineen pakkaamiseen joskus myöhemmin. Jos pidän mahdollisena, että haluan joskus laittaa esineen säilytykseen, säästän pakkauksen. Alkuperäispakkaukset ovat kokemukseni mukaan usein toimivin tapa säilyttää tavaroita. Esimerkkejä tällaisista alkuperäispakkauksista ovat mm. tyynyjen ja peittojen pussit, lelujen ja pelien pakkaukset, astioiden pakkauslaatikot (etenkin lasit ja lautaset), kenkälaatikot jne.

Säästän lisäksi siistit lahjapussit, kaupan muovipussit, paperipussit, isoimmat kuplamuovin palat ja silloin tällöin jonkun erikoiskirjekuoren. Paksuja ”topattuja” kirjekuoria en kuitenkaan pidä säästössä yhtä tai kahta kappaletta enempää. Kierrätän kaikki edellä mainitut pussit.

En kuitenkaan säästä mitään sellaisia pakkauksia, jotka menevät avattessa rikki.

En säästä pieniä muovipusseja, joita saa mukaan esim. apteekeista. Yritän välttää näiden minikokoisten muovipussien ottamista mukaan ollenkaan, mutta jos jostain sellainen tarttuu, laitan sen kotona energiajätteeseen. Hedelmäpusseja käytän roskapusseina.

En myöskään (enää) säästä kaikkia pahvilaatikoita. Kun netistä tilaa tavaraa, se saapuu yleensä pahvilaatikossa, josta periaatteessa voisi tulla hyvä muuttolaatikko. En kuitenkaan enää säilyttele näitä laatikoita varmuuden varalta. Ensinnäkin toivon, ettei minun tarvitse muuttaa pitkiin aikoihin. Jos niin kuitenkin kävisi, olen jo oppinut luottamaan siihen, että pahvilaatikot eivät lopu maailmasta kesken. Pari varalaatikkoa vintistä toki löytyy… mutta niiden lukumäärä ei enää lisäänny joka kerta, kun kotiin tulee tavaraa pahviin pakattuna.