Edellisen postauksen kommenteissa tuli useampi huomautus siitä, että minimalismi ei ole ainakaan pelkkää tavaroiden karsimista. Minä olen aina liittänyt minimalismiin jo sanan mukaisesti sen, että kodissa on vain vähän tavaraa. Olen ymmärtänyt, että minimalismissa koti karsitaan kaikesta turhasta jotta voidaan keskittyä olennaiseen. Saamieni kommenttien jälkeen, aloin tutkailla asiaa internetin syvyyksiä kaivellen. Mitä minimalismi oikeastaan tarkoittaa? Jos se ei ole tavaroiden vähentämistä, mitä se sitten on?
Kävi ilmi, että yksiselitteistä määritelmää ei ole. Minimalismista löytyy monenlaisia kuvauksia, joita riittää niin paljon, että jokainen löytää itselleen sopivan. Kaikki tuntuu kitetytyvän siihen, että minimalismi tarkoittaa jokaiselle ihmiselle eri asiaa. Pinnallisella tasolla se on tavaroiden määrän vähentämistä niin pieneksi kuin mahdollista, filosofisemmalla tasolla taas pohditaan sitä, että elämästä karsitaan kaikki sellainen, mikä ei ole omien arvojen mukaista, jotta voisi keskittyä niihin asioihin, jotka ovat todella tärkeitä.
Minimalismiin tuntuu olevan sisäänrakennettuna jonkinlainen paradoksi. Jos kerran kyse ei tavaroiden määrästä, silloin kaikki on ok, kunhan se tuottaa elämään iloa ja merkitystä. Mutta toisaalta kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, että minimalisti ei säilytä enempää kuin tarvitsee. Näin ollen minä en ole minimalisti, koska minulla on lukumäärällisesti paljon tavaraa, jota en voi sanoa erityisesti tarvitsevani, mutta toisaalta minä juuri olen minimalisti, koska elän vahvasti omien arvojeni mukaista elämää näiden tavaroideni keskellä. Niin että mikä minä sitten olen?
Mietin edellisen postauksen kommentteja lukiessa, että olisiko niin, että minimalistilla ei ole ekstraa kotona? Noista meidän astioista voidaan ajatella, että ne eivät ole siinä mielessä ylimääräisiä, koska niitä kuitenkin käytetään säännöllisesti. Mutta entäpä vaatekaappini? Siellä kyllä on ekstraa ihan millä mittarilla tahansa. Ekstraa löytyy myös monesta muusta tavarakategoriasta, kuten kirjoista, leluista, säilytyslaatikoista, vaatteista, laudeliinoista, työkaluista, vilteistä, kengistä ja jopa matoista. Toisaalta ajattelen, että aika tavaran kaupitsee. Eiköhän näille kaikille varakappaleille löydy jossain vaiheessa järkevää käyttöä. Logiikkani menee niin, että jos hyllyllä on tilaa kahdelle, miksi luopuisin toisesta?
Palaan siis kysymykseen tavaroiden määrästä. Voiko ajatella olevansa minimalisti, joka ei lainkaan vähennä tavaroiden määrää? Kenties minimalisti voisi olla myös sellainen, joka vähentää elämästään vaikkapa turhaa nettitauhkaa, televisio-ohjelmia ja liikaa työntekoa. Kuten aiemmin todettiin, tämäkin varmaan menee minimalismin määritelmän alle. Mutta jos puhutaan minimalismista nimenomaan kodin yhteydessä, lienee tavaroiden karsiminen yksi olennaisista jutuista. Minimalisti vähentää, mutta kuinka paljon?
Minimalismi tuntuukin olevan sen verran epämääräinen käsite, että sen voi jokainen määritellä kuten haluaa. Minun mielestäni minimalisti kuitenkin omistaa keskimääräistä vähemmän tavaraa. Tähän ajatukseen pohjautui myös pohdintani siitä, että monet omista tavaroistani ovat oikeastaan ihan muiden käyttöön tarkoitettu. Tein sen johtopäätöksen, että minimalistilla on vähemmän tällaisia sosiaalisia tavaroita, kuin mitä itse säilytän. ämä minun tavaramääräni ovat sellaiset, että vaikka kuinka minimalismin käsitettä venyttäisi, en kyllä koe mitenkään edustavani sitä.
Minimalismia on siis moneen lähtöön. Olisikin kiva kuulla teiltä, jotka koette olevanne minimalisteja, miten se näkyy teidän elämässä?
Miksi ihmeessä pitäisi määritellä itsensä ismien mukaan?
Ei tarvitse, mutta moni kuitenkin kokee edustavansa jotain tiettyä suuntausta tai ajatusmallia. Itseäni kutsun sopivalistiksi 🙂
Harva mahtuu yhden määritelmän alle, mutta nuo eksta- tavarat tai mitä voisi joskus tarvita- tavarat lienee sellaisia, joita minimalistiksi itsensä mieltävän kotoa harvoin löytyy.
Kaikista tiukimmat minimalistit on usein eniten mediassa esillä ja heidän kohdalla minua välillä huvittaa paradoksi kuinka he eivät sanojensa mukaan ole tavaroiden orjia ja vapauttavat aikaa, kun tavaroista ei tarvitse huolehtia (siivoaminen helpompaa, ei ole tavaroita joita pitäisi säännöllisesti huoltaa jne), mutta minusta he keskittyvät tavaroihin, niiden määrään ja jatkuvaan karsimiseen ja korvaamiseen jollakin paremmalla paljon enemmän kuin minä omista tavaroistani ”huolehtimiseen”.
Minulla on tavaroita, joita käytän harvoin, mutta jos tiedän, että joskus saatan niitä tarvita niin saavat olla kaapissa. Samalla vältyn uuden ostamiselta, kun vihdoin tulee tavaralle tarve. En kuitenkaan osta erikseen mitään varmuusvarastoja, joten ostamisen suhteen olen minimalisti ja ostan vain tarpeeseen. Ja jos on vähän astioita tai vaatteita niin niitä saa olla jatkuvasti pesemässä tai ostamassa uusia vanhojen rikkoutuessa, mutta kohtuullisilla varastoilla välttyy jatkuvalta pyykinpesulta jne.
Tuo mainitsemani paradoksi voi johtua myös siitä, että monet minimalistit ovat entisiä shoppailijoita ja materialisteja, jotka edelleen etsivät täydellisiä tavaroita kotiinsa. Minulle kelpaa monet epätäydellisetkin, jotka eivät sovi sisustukseen tai ole muutenkaan mitään lemppareita, mutta ajavat asiansa.
Mutta kuten alussa sanoin, harva meistä mahtuu yhden määritelmän alle ja mediassa usein korostuu ääripäät, joista kommentissani kirjoitin.
Minusta tämä on kiinnostava aihe juuri tämän epämääräisyyden takia. Julkisuudesta tosiaan tulee se kuva, että minimalismiin liittyy todella vähillä tavaroilla toimeentuleminen, ja siihen perustin omankin ajatukseni siitä, mitä minimalismi on. Näinhän myös ne amerikkalaiset kaverukset (nimet just nyt hukassa…) jotka minimalismin aatetta ovat ajaneet, ovat myös toimineet. Toinen pakkasi kaiken omaisuutensa pahvilaatikoihin, ja sitten otti sieltä tavara kerrallaan esiin asioita joita tarvitsi. Näistä tulee sellainen kuva, että minimalismiin todella kuuluu äärimmäinen niukkuus, vaikka tuskin kovin moni ihan sillä tasolla noudattaa.
Mielestäni olen minimalisti vaikka meillä onkin kotona enemmän kuin välttämätön. Joitakin asioita karsin aktiivisesti, esim lasten pieneksi menneet vaatteet, mutta tupla- ja triplakappaleet vuosien varrelta (kun en ollut minimalisti) ovat kaapissa. Tämä lähinnä siksi että minusta on aika kyseenalaista onko minun vanhoille tavaroille muille edes käyttöä. Kierrätyskeskukset ovat muutenkin täpötäynnä. Tuskin kukaan kaipaa meidän vanhoja naarmuuntuneita lautasia, mutta lapset voivat syödä niistä välipalan. Eipä haittaa jos vahingossa menevät rikki. Vähitellen tavara kuitenkin vähenee sillä uutta hankin erittäin harkitusti, ei koskaan varakappaleita eikä mitään jota ilman ei pärjää. Äskettäin hajosi hiusten kuivain ja päätin että uutta ei tarvitse koska vanhaa tuli käytettyä sen verran harvoin.
Olen muuten samaa mieltä noista tuplakappaleista. Minäkään ei heitä kierrätykseen käyttökelpoista, jonka menekki on epävarma. Mieluummin käytän sen loppuun itse ja sitten roskiin. Ostin juuri uuden vahakankaan, ja vanhan voisi laittaa kierrätykseen, mutta en laita vaan käytän sen piirustus- ja askartelualusina loppuun. En usko, että sitä kukaan haluaisi itselleen mistään kierrätyskeskuksesta, mutta toisaalta vaikka liina oli liian nuhruinen keittiönpöydälle, se on silti mielestäni vielä liian käyttökelpoinen roskiinkaan.
Täysin samaa mieltä tupla-, tripla- ja ties mistä kappaleista. Niillä on aivan turha tukkia jo ennestäänkin tavaraa tursuilevia kierrätyskeskuksia muiden riesaksi. Kaikesta on nykyisin ylitarjontaa, kun ihmiset hankkiutuvat tavaroistaan eroon. Kannattaa käyttää tavarat itse loppuun ja sitten selkeästi roskiin. Tavarat vähenevät näin normaalin kulumisen ja rikkoutumisen myötä pikku hiljaa, ellei samanaikaisesti osta koko ajan lisää uutta.
Tässä tullaan juuri siihen, jota en ymmärrä minimalismissa ja konmarituksessa; jos minulla on vaikka kuudet sakset, niin miksi ihmeessä pitäisi heittäää niistä 5 kpl kierrätykseen. Eiväthän ne vie edes paljon tilaa ja erikokoisia saksia tarvitaan eri käyttötarkoituksiin koko ajan. Mikäli saa myytyä jollain foorumilla ylimääräiset, niin silloin sentään tietää, että tulevat varmasti ostajallakin käyttöön ja tarpeeseen. Sen sijaan kierrätykseen on järjetöntä kipata ihan kaikkea vain sen vuoksi, että haluaa itse niistä äkkiä kätevästi eroon. Sellainen on mielestäni suorastaan vastuutonta käyttäytymistä. Tehokkainta on olla ostamatta mitään ihan vain huvikseen ja käyttää luovasti jo omistamiaan tavaroita ja hankkia lisää vain äärimmäiseen tarpeeseen. Silloinkin ensisijaisesti käytettynä. Mielestäni esimerkiksi maailman astiatuotannon voisi kevyesti lopettaa vaikkapa nyt aluksi 20 vuodeksi ja kaikki käyttäisivät ensin jo olemassa olevat astiansa loppuun 😀
Minulle minimalismi on keino helpompaan ja sujuvampaan arkeen. Lisäksi se mahdollistaa enemmän aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita työpäivän jälkeen. Parasta on elämän yksinkertaistaminen ja turhista velvollisuuksista luopuminen arjessa ja ihmissuhteissa. Se tarkoittaa vähemmän stressiä ja vähemmän päätösten tekemistä. Tämä ei tarkoita, että hoitaisin asiat huonosti tai että en pitäisi huolta ihmissuhteistani. Käyn kokopäivätöissä ja minulla on perhe, sairas lapsi ja lemmikkejä. Lisäksi opiskelen (suoritan tutkintoa) tässä ohella. Menestyn opinnoissani, minulla on aikaa läheisilleni enkä koe olevani kiireinen ja näännyksissä. Mielestäni minimalismi on ollut keino saavuttaa edellä mainittu.
Jos on vähän astioita ja vaatteita, niin kuin meillä, tietysti niitä pitää pestä useammin. Jos on paljon vaatteita ja astioita, pyykkivuoret ja astiakasat ovat isompia, joutuu pestä paljon enemmän pyykkiä kerrallaan, ripustaa enemmän pyykkiä kuivumaan kerrallaan jne. Olen kokenut molemmat ja tykkään enemmän ensimmäisestä tavasta, mutta makuasioitahan nämä ovat =) Media ja blogit voivat antaa kuvan ex-materialisteista, jotka etsivät täydellisiä tavaroita, mutta uskoisin tämän olevan niitä ääripäitä. En tunnista itseäni tuosta määritelmästä.
Vielä tavaroiden vähentämisestä… kondoilun ja minimalismin erona on mielestäni, että kondoilija säästää 30 muumimukia, koska ne ”spark joy”, mutta minimalisti pitää 4 mukia, koska hän ei tarvitse enempää. Tarve on tietysti yhtä epämääräinen käsite kuin minimalismikin =)
Kiteytät hyvin, mikä ero on minimalismilla ja Kondon filosofialla. Tosin minusta tuntuu että alunperin Marie Kondo oli huomattavasti enemmän minimalismiin kallellaan. Jos katsoo hänen ohjelmaansa, tai lukee kirjaa, niin tarinat kyllä puhuvat sen puolesta, että koti tyhjeni huomattavasti prosessin jälkeen. Minusta ihmiset tulkitsevat tätä ilon tuottamista varsin väljästi. Toisaalta en ole varma, kuinka moni on jaksanut käydä koko kotinsa läpi Marien tekniikalla. Ne kaikki 30 mukiahan pitäisi ottaa erikseen käteen ja tunnustella pirskahteleeko ilo vai ei. Epäilen, että suurin osa vilkaisee kokoelmaansa, toteaa että kivoja kaikki, ja säästää kaiken. Mikä on siis minun puolestani täysin ok, mutta ei noudata konmarimenetelmää 🙂
Mun pitäisi varmaan kirjoitaa pyykkäämisestä jälleen, sillä tuli tässä mieleen, että meillä pyykinpesutahdin määrää pyykkikorin koko. Kun se on täynnä, on pakko pestä pyykkiä.
Juu, kirjoita taas pitkästä aikaa pyykkäämisestä. Se on mun lempi kotitaloustyö 🙂
Minäkin koen olevani minimalisti, vaikka meilläkin on todennäköisesti myös jonkun verran ns. ylimääräistä ja vähän turhaakin tavaraa, kuten vaikka tuikkukippoja tai jotain astioita, joita ilmankin pärjäisi. Mulla on kuitenkin mielestäni keskivertoa vähemmän tavaraa noin yleisesti, olen perannut kaapeista pois tarpeettomat ja ostan (pääasiassa) vain tarpeeseen – ja tämä viimeinen kohta onkin ehkä se, minkä itse koen minimalismin ydinajatukseksi: omistaa ja ostaa vain sitä, mitä ihan oikeasti tarvitsee.
Mielenkiintoista pohdintaa tekstissäsi ja kommenteissa, mukava näitä lukea!
Minimalismi on oikeastaan näin valtavirtakulttuurissa aika tuore tapaus, ja luulen että moni on havahtunut siihen vasta viime aikoina. Siitä johtuen meille on varmasti kertynyt kaikenlaista niiltä ajoilta, kun uusien tavaroiden ostaminen oli paljon houkuttelevampaa. Luulen, että moni on havahtunut tuohon tarpeeseen ostamiseen. Se onkin tehokkain tapa estää tavaroiden karttuminen kotona. Useimmiten meillä on jo kaikkea mitä tarvitsee.
Kyllä kai minimalismiin liittyy myös mielikuva laadusta ja valinnan mahdollisuudesta. Aikaisemmin köyhässä kodissa oli vähän tavaraa ja rikkaassa paljon. Nyt tilanne on osittain päinvastoin, mutta varakkaalla on eri tavalla mahdollisuus karsia. Vähän samalla tavalla kuin hoikkuus ja ylipainoisuus ovat vaihtaneet paikkaa. Jos sisustuslehdessä esitellään minimalistinen koti, siinä täytyy olla jotain tyylillisesti kiinnostavaa, ei pelkästään se, että kipot ja kupit on karsittu minimiin.
Kommenteissa on mainittu täydellisen tavaran etsijät. Itse olen juurikin tällainen, enkä näe siinä mitään pahaa. En korvaa olemassa olevia tavaroita, mutta jonkin hajotessa tai tarpeen tullessa, ostan vain mielestäni täydellistä. Tavaran tulee siis suoriutua tehtävästään erinomaisesti, olla laadukas ja ulkonäöltään minua miellyttävä. Olen mieluummin ilman, kuin hankin jotain sinne päin olevaa, sillä tavaroihin sitoudutaan kuitenkin koko niiden elinkaaren ajaksi. Lisäksi nämä tarkkaan harkitut tavarat tuottavat minulle jatkuvasti iloa.
Minimalistikaan ei karsi tavaroitaan jatkuvasti – esimerkiksi minulla aktiivisen vähentämisen vaihe on jo takana päin. Tavaramäärä on suhteellisen vakio ja tavaraa poistuu lähinnä hajoamisen myötä. Kaikenlaiset varakappaleet joita on joskus ollut, on jo käytetty, eikä turhaa tavaraa ole jäljellä. Toisaalta minulla on ollut karsimisen suhteen helppoa, sillä havahduin asiaan varsin nuorena, eikä tavaraa ollut ehtinyt juurikaan kertymään.
Onpa kyllä jännä lueskella, miten tavaroiden kautta paljastuu ihan erilaisia maailmoja kuin missä itse elää. Miten vaikuttaa se, että omistaa pesukoneen ja tuntee, että asiat aina hoituvat silloin kun niiden on hoiduttava, esimerkiksi lakanapyykki peseytyy yhden päivän aikana takaisin käyttökuntoon.
Itse en ole näin neljäkymppiseksi mennessäkään omistanut omaa pesukonetta. Pesutuvasta saa vuoron 1-2 viikon välein. Joskus on tullut tilanne, että pesutuvan molemmat koneet ovat yhtä aikaa rikki. Itselleni ei ole lainkaan outo tilanne, että yhden ihmisen pyykkiä pestään kerralla lähes 30 kiloa – silloin kun siihen viimein on tilaisuus. Kaapeissa on siis oltava tarpeeksi vaatteita, pyyhkeitä, lakanoita ja siivousrättejä. Läheisilläni on tietenkin pyykkikoneita, mutta onnistuin lähes keski-ikäiseksi elämään autottomassa kuplassa, eli kenelläkään läheisistäni ei ollut autoa, ja raskaiden märkien pyykkien kuljettaminen kaupungin toiselle puolelle on pyörällä hankalaa (kokemusta tästä ulkomailta, jossa julkinen pesula parin kilometrin päässä).
Kärsin myös vuosia sairaudesta, jolloin hikoilin runsaasti ja minulla oli oltava esimerkiksi kaksi petauspatjaa ja kaksi täkkiä ihan vain itselleni – toinen kuivumassa ja toinen käytössä. Myös lakanoita piti olla paljon, sairauskohtauksen aikana en olisi kyennyt laittamaan pesuun vastahionnutta pyykkiä, vaikka olisi ollut omakin pesukone.
Minulla on esimerkiksi 8 isoa pyyhettä ja kuusi lakanasettiä vain itselleni, ja useampaankin otteeseen on sairaana ja koneiden rikki ollessa ollut viimeinen setti käytössä. Itse siis olen onnellisena monien settieni keskellä, ne ovat ehdottomasti itselleni tarpeen. Mutta onpa mielenkiintoista lukea, miten monilla elämä soljuu hyvin yksienkin settien kera.
Monissa minimalismi-aiheisessa blogissa tai lehtijutuissa puhutaan aina tavaroiden karsimisesta tai vähentämisestä. Minulle minimalismi on sitä, että turhaa tavaraa ei alun alkujankaan ollenkaan hankita. Jos luen jostain tyypistä, joka on esim. hankkiutunut eroon 70 prosentista vaatteistaan, niin ensimmäiseksi minulle tulee mieleen kysymys, miksi ihmeessä hän on ostanut noin paljon vaatteita.
Minulle minimalismi on vaikkapa sitä, että meidän taloudessa on vain yksi juustohöylä. Se sama juustohöylä, jonka sain äidiltä muuttaessani kotoa pois 23 vuotta sitten. Kun se ainoa juustohöylä on tiskikoneessa, niin kukaan ei kuole nälkään sen puolentoista tunnin aikana, vaikka ei pääse juuri silloin höyläämään juustosiivuja. Tai se on sitä, että omistan vain kahdet farkut, vaikka käytän farkkuja päivittäin. Kun toiset on pesussa, on kiva, että on toinen pari varalle, mutta kolmannet olisivat minulle jo liikaa. Minimalismi on myös sitä, että kävelen 10 vuotta vanhoissa talvikengissä, ja ostan uudet vasta, kun vanhat ovat aivan loppu. Tai sitä, että vaikka meidän keittiö on niin kaheksankyt-luvulta, niin ei tulisi mieleenkään tehdä keittiöremonttia vain siksi, että ”haluaa jotain piristystä”. Keittiöremppaan ryhdytään vasta, kun kaapit putoavat seinästä.
Viime kesänä edustin eräissä yo-juhlissa samassa mekossa, joka minulla oli päällä myös tämän samaisen ylioppilaan kastejuhlassa. Huomasin sen katsellessani vanhoja valokuvia. Siinä samassa mekossa on tullut oltua äkkipäätä laskien ainakin viisissä häissä, kaksissa yo-juhlissa ja aika monessa muussa juhlassa.
Niin, minulle minimalismi on siis sitä,että tavaroita hankitaan vaan tarpeeseen.
Olet tehnyt hyviä hankintoja, nykyisin liene lähes mahdotonta löytää kaupasta mekko, joka kestää parikymmentä vuotta käyttöä.Ja kasarilla sekä ysärin alussa keittiöt olivat laadukkaita. Minun ostokäyttäytymistä ohjaa samanlainen periaate: Ostan vain tarpeeseen.
Onpa kiinnostavaa pohdintaa!
Mun minimalismi on mm.
sitä, etten koko ajan koe ”tarvitsevani” jotakin lisää,
tiedän mitä minulla on,
ja ne on helposti käytettävissä ja huollettavissa,
kotini sisustus on myös hyvin minimalistinen (sisustustyyli), muttei silti missään tapauksessa tyhjä,
esteettistä yksinkertaistamista,
pyrkimystä keskittyä olennaiseen ja jonkinlaiseen sisäiseen rauhaan, vailla turhaa hälyä.
Tavaramäärääni ohjaa helppous, esim. mulle täysi kaappi on monen muun mielestä käsittämättömän tyhjä.
Sinun sanojesi mukaan olen myös ehdottomasti lopettaja. Tunnen siis suurta mielihyvää siitä, että kulutan jonkin ihan loppuun ja tämän jälkeen mietin tarkasti, onko minulla edelleen tälle tarvetta? Usein ei ole, mutta jos on, niin mielelläni hankin sen saman, jo hyväksi havaitun, tai etsin tämän hetken tarpeeseeni vielä paremmin sopivan.