Laura Pörstin Viimeinen vuosi – muistiinpanoja muutamista vaatekaapeista on kiinnostava kirja. Se kertoo nimen perusteella vaatteista, mutta tosiasiassa kirja on paljon syvällisempi.  Vaatteiden avulla aukeaa ikkunoita suomalaiseen yhteiskuntaan, ihmisten mieliin ja identiteettiin. Vaatteitakin enemmän kirja käsittelee minusta ulkopuolisuutta: Elämistä toisessa maassa ilman paikallisia kontakteja, siitä miten lähisukulainenkin voi tuntua edustavan jotain aivan vierasta kulttuuria, ulkopuolisuutta erilaisista sosiaalisista ryhmistä. Epävarmuuden tunteita sen suhteen, onko pukeutunut oikein, ja miten omia vaatevalintoja tulkitaan. En osaa oikein luokitella, mihin genreen kirja kuuluu. Se ei ole fiktiota, mutta se ei ole puhdas tietokirjakaan. Se muistuttaa elämänkertaa, mutta kertoo alle kahden vuoden mittaisesta ajanjaksosta.

Kirjassa on kaksi osaa. Ensimmäinen kertoo siitä, kuinka kolmekymppinen kirjailija ajaa monta sataa kilometriä hoitamaan kuolevaa isoäitiään. Isoäiti on fyysisesti hyvin huonossa kunnossa, mutta henkisesti vielä terävä. Ongelmaksi muodostuu se, ettei lapsenlapsen ja isoäidin välille tunnu syntyvän henkistä yhteyttä. Heidän historiansa, maailmankuvansa ja arvomaailmansa ovat liian kaukana toisistaan, eikä kumpikaan ymmärrä toista. Kirjailija haluaisi selvittää, millainen ihminen isoäiti todella on, mutta isoäiti ei osaa puhua tunteistaan. Lopulta aito kontakti löytyy vanhojen vaatteiden kautta.

Toisessa osassa Pörsti muuttaa puolisonsa kanssa Pariisiin. Siellä hän tarkkailee paikallisia, heidän vaatteitaan ja sitä, mitä ne kertovat ranskalaisuudesta ja heistä ihmisinä. Kulttuurierot konkretisoituvat villasukkiin: suomalainen kutoo sukkaa vaikka unissaan, mutta itsetehty sukkapari on ranskalaiselle eksoottista. Mutta ostaisiko suomalainen käsityönä valmistetun, kalliin kenkäparin? Ulkopuolisuus on Pariisissakin läsnä, mutta eri tavalla. Kirjailija tuntuu kuitenkin pääsevän lähemmäs elegantteja pariisilaisia, kuin riuskoja kaprihousunaisia Etelä-Pohjanmaalla.

Viimeinen vuosi on monitasoinen, se onnistuu luontevasti kattamaan laajan kirjon aiheita, mutta sujuvasti toisiinsa nivoen. Minua kiehtoi se, miten tunnistin itseni pikemminkin niistä ihmisistä, joiden suhteen kirjoittaja tunsi ulkopuolisuutta. Jos en olisi näin kaupunkilainen, voisin hyvin olla topakka crocseihin pukeutuva emäntä ja kunnanyhdistyksen kantava voima. Tunsin sympatiaa isoäitiä kohtaan, joka näki ympärillään ratkaisuja, eikä juuri tuntunut problematisoivan elämäänsä. Toisaalta tunnistin myös vaatteisiin liittyvää ulkopuolisuutta. Muistan, kuinka tulin 16-vuotiaana pieneltä paikkakunnalta Helsinkiin lukioon, ja olin järkyttynyt siitä, miten hienosti ihmiset kaupungilla pukeutuivat. Tunsin oloni kömpelöksi maalaisserkuksi.

Lämmin suosistus siis tälle kirjalle, joka tarjoaa monenlaista ajattelemisen aihetta. Alaotsikko kertoo, että kyseessä on muistiinpanoja muutamista vaatekappaleista, mutta mielestäni kirjassa kerrotaan paljon muustakin. Laura onnistuu sanoittamaan sekä itselleni todella tuttuja tunteita, että tutustuttamaan täysin uudenlaisiin ajatuksiin. Onko joku muu jo ehtinyt lukea tämän? Mitä piditte?