Hesarissa oli äärettömän mielenkiintoinen juttu nelikymppisestä miehestä, Olof Hoverfältistä, joka on kolmen vuoden ajan pitänyt tarkkaa kirjaa vaatteidensa käyttömääristä, hinnoista ja kestävyydestä. Valitettavasti linkki on vain tilaajille ja maksumuurin takana, mutta hän on itse kirjoittanut aiheesta blogipostauksen englanniksi.  Lisäksi Hoverfält kertoo projektistaan avoimesti omilla nettisivuillaan, jossa kuka tahansa voi seurata, mitä vaatteita hän pitää ja milloin. Lyhyesti kerrottuna hän on luonut tietokoneelle tietokannan, jonne kirjaa joka ilta, mitkä vaatteet ovat olleet päällä. Tietokannasta löytyy myös tieto jokaisen vaatteen ostopäivästä, hinnasta ja merkistä. Samoin sinne kirjataan tieto, jos vaate on poistunut käytöstä. Lopputulos on, että kolmen vuoden jälkeen hänellä on yksityiskohtaista dataa mm. siitä, kuinka paljon yksittäisen vaatteen käyttökerta on tullut maksamaan (ostohinta jaettuna käyttökertojen määrällä), tai miten monta kertaa vaatetta ylipäätään on käytetty, ennen kuin se on poistettu.

Näin yksityiskohtainen dokumentointi vaatii sitoutumista, mutta tuottaa kyllä ällistyttävän tarkkaa tietoa. Oma vaatekirjanpitoni sisältää vain sen, milloin vaate on tullut kaappiin, sekä mahdollisesti hinnan, sekä sen onko se ostettu uutena, kirppikseltä, vai saatu lahjaksi. En ole kirjannut poistoja enkä käyttökertojen määrää, mutta tämä yksinkertaisempikin kirjanpito antaa osviittaa siitä, kauanko vaatteet kestävät. Samoin sieltä näkee, onko vaatteelle tullut käyttöä vai ei. Yksittäisten käyttökertojen määrää en tiedä, mutta pystyn tekemään valistuneen arvion, kun tiedän milloin vaate on ostettu, ja tiedän olenko sitä ylipäätään pitänyt paljon vai vähän.

Kestääkö kallis vaate paremmin?

Yksi Hoverfältin projektin taka-ajatuksista olikin selvittää, ovatko kalliimmat merkkivaatteet kestävämpiä kuin halvat. Olen itsekin seurannut asiaa, ja tiettyjen vaatteiden kohdalla olen todennut, että kalliimpi kestää paremmin. Yksi esimerkki on alusvaatteet: suosin muutama vuosi sitten suomalaisen Patrician alusvaatteita, sillä ne ovat varsin kohtuuhintaisia. Mutta kirjanpidostani selviää, että suurin osa viime vuosina hankkimistani Patrician rintaliiveistä ei ole kestänyt käyttöä kovin kauan. Sen sijaan paljon kalliimmat Primadonna ja Simone Perele -merkkien liivit tuntuvat kestävän vuodesta toiseen. Ostin vuonna 2018 heinäkuun alennusmyynneistä kahdet Patrician ja kahdet Simone Perelen rintaliivit, sekä niihin sopivat alushousut, tosin Patrician paketissa oli vielä kolmannetkin alushousut. Patrician alusvaatteet maksoivat yhteensä noin 90€, Simone Perelen vastaavat 280€. Nämä ovat vertailukelpoisia, sillä alusvaatteiden tyyli ja käyttötarkoitus oli sama. Nyt vuonna 2021 kaikki Simone Perelen vaatteet ovat edelleen käytössä, mutta Patricialta ainostaan toiset liiveistä, eivätkä nekään kestä enää kovin kauan. Vuonna 2016 ostetut Patrician rintsikat on kaikki poistettu käytöstä jo aikaa sitten, mutta ennen kirjanpidon aloittamista hankitut Primadonnat kestävät aktiivista käyttöä edelleen yli viiden vuoden jälkeen. Ainakin tässä tapauksessa kolminkertaisella hinnalla on saanut rutkasti lisää käyttöikää.

Hesarin artikkelia lukiessa mietin myös sitä, että ihmisillä lienee hyvin erilaisia standardeja sille, millaisessa kunnossa vaatteen on oltava, että se ei enää ole käyttökelpoinen. Hoverfält vaikutti huoltavan vaatteitaan huolellisesti, mutta epäilen silti, että hänellä on varsin korkeat standardit vaatteiden kunnolle. Jotenkin sain rivien välistä sen kuvan, että hän ei ole niitä miehiä, jotka pitävät helmasta rispaantunutta aluspaitaa kauluspaidan alla, sillä eihän sitä sieltä kukaan näe. Haastattelusta ja tilastoista sai sen kuvan, että pikkuvikaiset vaatteet poistuvat käytöstä vauhdikkaasti, ellei niitä voi helposti korjata uutta vastaavaan kuntoon. Korjaamisesta Hoverfält ei kyllä puhunut mitään, joten oletan että parsimista hän ei harrasta. Kenties parsittu vaate ei täyttäisi hänen laatukriteereitään? Itse en näe parsimisessa mitään vikaa, päinvastoin. Korjasin juuri kashmirneuleesta koinsyömän rei’än, eikä parsittua kohtaa huomaa vaatteesta, ellei suurennuslasin kanssa etsi.

Toisaalta tiedän, että moni sinnittelee varsin rähjäistenkin vaatteiden kanssa, koska ei ekologisista syistä raatsi heittää niitä roskiin. Yritän itse taiteilla jonkinlaisella keskitiellä tässä suhteessa. Korjaan ja parsin, jos se on suinkin mahdollista, käytän suutaria ja huollan vaatteitani. Tänä vuonna olen myös oppinut värjäämään vaatteita, mikä voi pidentää niiden käyttöikää. Mutta esimerkiksi jo edellä mainittujen alusvaatteiden suhteen olen tarkka. Jos rintaliivien elastaani löperöityy tai jos ne alkavat hiertää, poistan ne kaapista. Samoin poistan puhkikuluneet sukat, rispaantuneet alushousut ja myös sellaiset ohuet sukkahousut, jotka eivät ole vielä varsinaisesti rikki, mutta joissa on paljon langanvetoja. Jos kengät ovat siinä kunnossa, että suutari ei voi niille enää tehdä mitään, niiden on aika mennä. Olen päättänyt, että arvostan itseäni käyttämällä vaatteita, joissa tunnen oloni hyväksi.

Halpakin voi tulla kalliiksi

Viimeinen huomio Hesarin jutusta on se, että halpakin vaate tulee kalliiksi, jos sitä ei käytä. Alesta ostettu vaate on todellinen uponnut kustannus, jos sitä ei ikinä pue päälleen. Sen sijaan siitä tulee kaapin tuketta ja harmitusta. Olen järkeillyt, että siksi eniten kannattaa maksaa vaatteista, jotka myös tulevat tiheimpään käyttöön; siis toisin sanoen arkisista käyttövaatteista, kuten kengistä, takeista, alusvaatteista ja muista sellaisista, joita pukee jatkuvasti ylleen. Tästä näkökulmasta pihistellä kannattaa pikemminkin juhlahuituloista, ainakin jos kaipaa niiden suhteen vaihtelua. Jos taas on tyytyväinen siihen, että joka juhlissa on sama vaate, kannattaa panostaa kerralla, ja ostaa niin laadukas kuin mahdollista. Tämä pätee ainakin miesten pukuihin, mutta myös naisten juhlavaatteisiin. Heti ostolakkoni ensimetreillä ostin klassisen kotelomekon laadukkaasta villakankaasta. Olen käyttänyt sitä lukemattomia kertoja, se on varsinainen luottovaate, jonka voi laittaa häistä hautajaisiin, ja aina tietää näyttävänsä hyvältä ja asialliselta.

Minulla on valitettavasti kokemusta myös noista kaallista alennusvaatteista. Etenkin ennen ostolakkoa minulla on paha taipumus ostaa alesta kaikkea sellaista, mikä ei lopulta tullutkaan aktiiviseen käyttöön. Pahimmillaan vaate jäi käyttämättömänä kaappiin. Tästä tavasta onneksi paranin ostolakon vaikutuksesta.

Vaatteiden laatu on äärettömän mielenkiintoinen aihe! Lukiko joku teistä tuota Hesarin juttua? Millaisia ajatuksia se herätti? Miten teidän mielestä laatu ylipäätään määritellään vaatteessa?