Seuraa tärkeä kysymys: Milloin viimeksi kadotit hammasharjasi? Eilen? Viime viikolla? Kerran vuosia sitten, kun olit juuri muuttanut uuteen kotiin ja laatikoita oli purkamatta? Ei koskaan? Todennäköisin vastaus on viimeinen. Minä en ole hukannut hammasharjaani ikinä, etkä todennäköisesti sinäkään. Mutta miksi?
Luen parhaillaan Sheila Chandran kirjaa Banish Clutter Forever, jossa esitellään ns. hammasharjaperiaate. Vaikka koti olisi muuten kuin pommin jäljiltä, hammasharja löytyy aina. Miksi hammasharja ei ole koskaan hukassa? Miksi hammasharja on helppo laittaa aina omalle paikalleen? En tunne ketään, joka joutuisi joka ilta muistelemaan, mihin oikein laittoi hammasharjansa. Niin että maanantaina se löytyisi pyykkikorin päältä, tiistaina hammasmukista mutta keskiviikkona yllättäen sampoohyllyltä. Sen sijaan tunnen lukuisia ihmisiä, jotka joutuvat tämän tästä etsimään avaimiaan ympäri asuntoa.
Chandran mukaan tähän on kaksi syytä, jotka liittyvät toisiinsa. Ensinnäkin hammasharjaa pidetään käden ulottuvilla siellä, missä sitä joka päivä tarvitaan. Toisin sanoen lavuaarin lähellä, missä hampaatkin pestään. Toiseksi harja palautetaan aina samaan paikkaan heti käytön jälkeen – kerta toisensa jälkeen. Ja katso! Hammasharja ei häviä koskaan.
Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että meillä kaikilla on kyllä kyky ylläpitää järjestystä. Hammasharjaperiaate havainnollistaa kaksi asiaa. Ensimmäinen on, että paras paikka esineelle on siellä, missä sitä käytetään. Mitä pidempi matka säilytyspaikalta on käyttöpaikalle, sitä todennäköisempää on, että tavaraa ei palauteta omalle paikalleen. Ihminen on nimittäin laiska, ja haluaa päästä helpolla. On siis inhimillistä, että tavaran laskee kädestään jonnekin pöydänkulmalle sen sijaan, että kuskaisi sen toiseen huoneeseen vasemmanpuoleisen kaapin toiseksi alimmalle hyllylle. Etenkin jos tietää, että se pitää hakea sieltä uudelleen esiin huomenna. Toisaalta järjestys häviää heti, jos tavaroita EI laiteta takaisin paikoilleen. Kykenemme laittamaan hammasharjan hammasmukiin satoja kertoja vuodessa. Se onnistuu, koska tuottaisi enemmän vaivaa laittaa se jonnekin muualle. Siksi on olennaista miettiä, mihin tavaransa sijoittaa. Todennäköisyys oppia uusi rutiini, jossa tavarat laitetaan paikalleen kasvaa merkittävästi, jos paikalleen laittaminen on helppoa. Järjestystä ylläpitää siis se, että tavaroiden paikalleen laittamisesta on tehty mahdollisimman helppoa.
Ei ne avaimet, mutta kännykkä! Sille kun ei ole olemassa mitään omaa yksittäistä paikkaa, mutta kyllä tukku paikkoja, mistä sitä etsiä. Itselläni paikat ovat takin tasku, laukku, hattuhylly, nojatuolin vierus, keittiön työtaso, sängyn vierus ja… kylppäri. Eli puhelin on joko jäänyt eteiseen tai on siellä missä minäkin, että kuulen kun se soi tai tulee sähköpostia. Kylppärissä puhelin käy, koska yläkerran aulassa ei ole sille mitään laskutilaa, joten se tulee mukaani aamu/iltatoimien ajaksi, vaikken sitä silloin käytäkään. Ei siellä kylppärissäkään varmasti kuivaa laskutilaa ole, joten toisinaan hukkaan puhelimen sinne kylppäriin. Kerran se oli pari päivää hukassa, löytyi lopulta kylpytakin taskusta. Ei se koskaan ole oikeasti kadonnut. Synnärilläkin kaivelivat sen pyykkipussista, kun huomasin sen jääneen matkasta.
Puhelin vaeltaa täälläkin huoneesta toiseen. Sille kyllä pitäisi keksiä järkevä paikka, koska etsiminen on rasittavaa.
Tämä hammasharjateoriapa onkin mielenkiintoinen. Siihen kykenen vaivatta. Aina. Miksen muuhun, siis aina? Tyhmimmillään puhun kaverin kanssa puhelimessa ja kierrän kotia ympäri – etsien puhelinta! Tai pakkasaamuna käyn laittamassa auton käyntiin lämpenemään ja sulamaan – ja sitten kohta etsin sisältä auton avainta…
Silti työssäni kykenen hyvinkin organisoimaan ja olemaan tarkka. Jopa viilari.
Jekyll and Hyde?
Väitän että hammasharja löytää paikalleen siksi, että sitä taitoa on treenattu lapsesta lähtien. Riittävä toisto luultavasti auttaa minkä tahansa rutiinin oppimisessa. Mutta niitä vain ei voi opetella kaikkia yhtä aikaa.