Arkijärki-podcast 30: Toukokuun vaateraportti

Voi kuulkaa. Nyt on aika pitkä podcast aiheesta vaatteiden shoppailu, sitä on nimittäin harrastettu. Hahmotan ostolakkoseurannasta selkeän trendin: kotimaassa pystyn olemaan ostamatta ilman suurempia ponnistuksia. Mutta jos matkustan jonnekin suurkaupunkiin, sekoan normaalirutiinista, ja ostan kerralla vaikka mitä. Ja kaiken päälle nautin shoppailusta! Toukokuussa kävi juuri näin, ja tulokset voi kuunnella podcastista.

Olen miettinyt, miksi näin tapahtuu, ja tullut siihen tulokseen, että matkustaminen on oikeastaan välillinen syy. Matkailu sinällään ei aiheuta ostohimoja, vaan syynä on kotimaasta poikkeava valikoima. Kun yhtäkkiä tarjolla on juuri sellaisia vaatteita, mitä on pitkään toivonut löytävänsä, niin innostuuhan siinä. Toisaalta onko sillä lopulta väliä, miten ostokset vuoden varrelle asettuvat? Seurantajakso on 12 kuukautta, ja ratkaisevaa on koko vuoden aikana tapahtuva ostaminen. Samahan se on, jakautuvatko ostokset tasaisesti joka kuukaudelle, vai tuleeko pari isompaa shoppailureissua ja sitten monta nollakuukautta niiden vastapainoksi.

Voin kuitenkin sanoa, että tämä julkinen raportointi aiheuttaa sen, että ostoksiaan harkitsee todella tarkkaan. Jopa kaikkia näitä, mitä nyt tuli hankittua. Seison jokaisen hankinnan takana 100% ja uskon vilpittömästi, että jokainen niistä tuli sekä tarpeeseen että monivuotiseen käyttöön. Silti valehtelisin, jos en samaan aikaan tunnustaisi, että tuo vaateostosten määrä tuntuu huonona omanatuntona. Ideaali kun olisi, että koko vuosi olisi yhtä nollakuukautta. Vaikka eihän sekään ole kovin realistinen tavoite.

Podcastin kesto 23 minuutta. Huomenna kuvia ja lisää pohdintaa aiheesta!

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata esimerkiksi puhelimeensa iTunesintai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä.

7 thoughts on “Arkijärki-podcast 30: Toukokuun vaateraportti

  1. Piti käydä tsekkaamassa tuota Uniqlon tarjontaa netistä, hyvän näköistä klassista tyyliä.

    • Siellä on tosi kivoja vaatteita! Ongelma on, että en uskalla ostaa sovittamatta, sillä mun mittasuhteet eivät ole kovin japanilaiset, jolloin esim. vyötärö voi helposti asettua väärälle kohdalle.

  2. Ehkä se on niin päin, että nyt ostolakkoa on helppo pitää, kun ”perusta” on kunnossa. Sehän on just mahtava tilanne, kun kaikki vaatteet kaapissa on ihania istuvia ja löytää tiensä päälle. Olen myös huomannut, että seuraamalla sitä on alkanut tarkemmin ennakoimaan, eli tietää, että okei, viim. syksyllä tarvitsen uusia alusvaatteita, ensi vuonna ehkä sukkahousuja jne… 🙂

    • Joo, kieltämättä ostolakkoa on helppo pitää, kun ei ole tarpeita ostaa 🙂 Ja olet täsmälleen oikeassa tuossa, että ennakointi helpottaa ostamista. Nämä villapaidat olivat nimenomaan juuri sitä.

  3. Olipa ihana kuunella tätä podcastia, ja sitä kuinka onnellinen olet onnistuneista valinnoistasi. Eihän tämä ole mitään mielen ailahduksista toteutuvaa shoppailua, vaan harkittua ja tarpeellista hankintaa – sopivan tilanteen tullen lyhyellä aikavälillä. Onnittelut onnistuneista hankinnoista!

    • Kiitos! Ihmettelin vain itsekin, miten kivaa se shoppailu siellä Lontoossa oli. Mutta se, että oli niin hyvät valikoimat, aiheutti suurta mielihyvää. Kun oli valinnanvaraa, oli kiva tehdä hankitoja. Nyt on kaikki mitä tarvitsee, eikä tee mieli shoppaillakaan!

  4. Toukokuussa ostin yhteensä 5 tuotetta:
    pellavashortsit – nämä ovat lyhyessä ajassa nousseet yhdeksi käytetyimmistä vaatteista
    mohairneule – heräteostos, vaikka olen kyseistä neuletta aiemmin nettikaupassa katsellut, nyt alennuksen innoittamana se lähti matkalta mukaan. Mohairneuleita löytyy useita jo ennestään
    korolliset nilkkurit – näistä olen haaveillut jo useamman vuoden ajan ja viimein päätin ne ostaa, olivat myös listalla
    vetskarillinen huppari – lähes päivittäis päällä kotona
    palmikkoneule – viimein löytyi sopiva malli, varmasti kovalla käytöllä kylmempinä kuukausina

    Rahaa ostoksiin kului yhteensä 779,74€. Vaikka en ostanutkaan mitään näistä todelliseen tarpeeseen, uskon käyttöä tulevan rutkasti. Aika näyttää, täyttyvätkö odotukset.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.