Tässä podcastissa kerron miten minusta tuli minä – tavaroiden näkökulmasta. Kerron koko tarinan alusta tähän päivään saakka. Mm. lapsuudenkodin järjestyksestä, ja siitä, millaista oli elää pikkuruisessa opiskelijayksiössä 18-vuotiaana. Tuolloin eivät tavarat stressanneet! Ensimmäinen muistikuva tavarastressistä on vasta erään muuton yhteydessä. Myöhemmin havahduin yhtäkkiä siihen, että tavaraa oli kertynyt huomaamatta liikaa, ja aloin ihmetellä mitä niille pitäisi tehdä. Siitä lähtien aihe on kiehtonut blogiksi, kirjaksi ja podcastiksi asti. Juttua riittää reilut 17 minuuttia. Millainen tavaratarina teillä on?
Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata esimerkiksi puhelimeensa iTunesintai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä.
Podcast: Play in new window | Download
Subscribe: RSS
Minulla on tosi monipolvinen tarina. Kun lapsena asuimme rivitalossa, meillä ei ollut liikaa tavaraa. Kun olin kouluikäinen, muutimme kolme kertaa isompaan taloon, mutta sekään ei heti aiheuttanut varsinaista tavarakaaosta. Vanhempani olivat vuorotöissä, eikä viikkosiivousrutiinia ollut – paitsi meillä lapsilla. Vastasimme kodin siivouksesta. Vanhemmat olivat ehkä sellaisista oloista, että heille on vaikeaa pitää isoa määrää tavaraa järjestyksessä ja se näkyi sen jälkeen kun olimme muuttaneet kotoa ja tavaramäärä alkoi kasvaa.
Sekä sisareni että minä aloitimme tyhjästä opiskelijakämpissä ja kotoa raahatuin huonekaluin.Opiskelin pitkään, 2 tutkintoa (jouduin kopioimaan toista tutkintoa varten tolkuttomasti vieraskielistä kirjallisuutta ja tarvitsen niitä silloin tällöin vieläkin, mutta niiden paikka on kotona, ei töissä), ja sinä aikana isäni hankki minulle lähes kaiken, mitä tarvitsin, jopa siinä määrin, että koin sen vähän hankalaksi. Olin esimerkiksi haaveillut isäni kuullen valkeista astioista, siten ettäkeräisin niitä vähitellen ukomailta. No seuraavana jouluna sain koko perheeltä laatuastiaston, vaikka edellinenkin oli hyvä (myin sen eteenpäin heti). Meillä kun kotona oli tapana ostaa aina jotain hyödyllistä lahjoiksi, niinpä yhtenä jouluna sinkkuopiskelijana sain tusinan lakanasettejä.
Opintojen päätyttyä muutin kahden matkalaukun kanssa vuodeksi töihin ulkomaille, tavarani jäivät muuttovarastoon – palasin sieltä usean vuoden jälkeen. Tässä vaiheessa huomasin, että vähällä tulee toimeen ja nauttii elämästä. Palattuani muutimme parikin kertaa takaisin ulkomaille – ja tavarat varastoon.
Minun ongelma, jos näin voi sanoa, on ollut työhön liittyvä paperi, samoin kuin matkustelu töihin liittyen. Siitä oli alussa niin innoissaan, että raahasi kaikki esitteet, lehdet ja lehtileikkeet ja liput ja laput mukanaan Suomeen. Tähän liittyy jokin sellainen ajatus, että haluaa muistaa menneisyytensä, myös niiden tavaroiden ja sanolehtien kautta. Toinen ongelma on kirjat, niitä kertyy, saatuja tekijänkappaleita. Pahimmillaan meillä oli 40 metriä kirjahyllyä, täynnä kirjoja ja lehtilokerikkoja, iso lahjakassi vanhoja boarding pass kantoja, järjestyksessä kylläkin.
Isäni kuoltua lapsuudenkotia raivattiin surutyönä raivokkaasti. Jatkoin raivaamalla myös omia tavaroitani, tai oikeammin kai pitäisi sanoa, että vuoteen-pariin en ostanut mitään, vaan kulutin vanhaa systemaattisesti pois. Myin tai revin satoja kirjoja pois selattuani tai luettuani ne, digitoin kuunnelmani ja äänikirjat sekä 12 mappia työpapereita, reseptejä ja käsityöohjeita – valikoiden vain parhaat. Hävitin suurimman osan matkoilta tuoduista paperisista muistoista. Yhtäkkia papereideni määrä alkoi vain vaivata – aloin ajatella sitä palokuormana, en muistoina. Olen hävittänyt yli kolmanneksen omista tavaroistani (muiden tavaroihin en koske), suurin osa paperia, ja silti minulla on esimerkki lapsuuteni leluja tallessa. Jos kirjamäärää ei lasketa, meillä on kai yhtä paljon tavaraa kuin opiskeluaikojen puolivälissä, kun muutin vuokra-asunnosta omistusasuntoon, jos huomioi myös kotoa saadut lapsuusmuistot siihen lisäksi. Kalusteita jopa määrällisesti vähemmän. Tavarat ovat vaihtuneet ja laatu parantunut, mutta määrä ei ole juuri kasvanut. Asun Suomessa aika pienesti, ulkomailla asumme milloin mitenkin kuten paikalliset (Perhetilanteeni elää maan mukaan).
En ole koskaan ollut mikään shoppailija, saatan ostaa käyttötavaraa ulkomailta itselleni ja yhden esineen tai korun muistoksi, mutta muutoin ostan vain rikkimenneiden tilalle, jos silloinkaan. Poikkeuksena tästä oli aika, jolloin aloin opintojen jälkeen saada palkkaa, oli kiva ostaa tarpeellistakin tavaraa. Vaatteita minulla on vähän, ostan pari kertaa vuodessa kokonaisen vaatekerran. Silti tämä tavaramäärä harmittaa. Olisin mielelläni minimalisti, mutta toisaalta haluan pitää esim. lapsuustavarani tallessa.
Minunkin lapsuuden koti oli ”tavallinen”, tavaraa oli sopivasti ja koti oli aina suhteellisen siisti. Lapsena pidin myös oman huoneeni siistinä ja sama jatkui kuin muutin omilleni.
Olen aina asunut pienissä asunnoissa ja käyttänyt rahani mieluummin matkusteluun, keikkoihin, ravintoloihin jne. eli mitään tavaravuorta minulle ei ole ikinä kertynyt. Olen myös muuttanut usein ja aina muuton yhteydessä käynyt tavarat läpi ja laittanut kierrätykseen/roskiin turhat.
Opintojen jälkeen työelämään siirtyminen toi pienen piikin ostamiseen, koska vihdoinkin oli rahaa ostaa uusia vaatteita ja kosmetiikkaa ja hutiostoksia tuli tehtyä, kun oma tyylikin oli vielä hakusessa. Samalla ärsytti, jos meni rahaa vaatteeseen, jota ei sitten käyttänytkään kuin muutaman kerran. Ympäristöasiat ovat kiinnostaneet minua aina, joten näin hutiostokset myös turhana kulutuksena. Minua ärsyttää shoppailukulttuuri ja se, että on ostettava kun halvalla saa ja kuvitellaan, että vaatteiden roudaaminen vaatekeräykseen tekee toiminnasta kestävän. 🙂
Nykyään kokoan ns. kapselivaatekaappia ja ostan vain tarpeellisia vaatteita. Olen mielestäni myös jo aika pitkällä tässä, koska nyt en ole moneen vuoteen tehnyt kuin hyviä ostoksia ja ostetuttujen vaatteiden määrä on pysynyt 10-20 kpl/vuosi. Kosmetiikkaa ostan vain sen verran, että on käytössä olevat tuotteet eikä ylimääräistä. Muun tavaran suhteen minulla ei ole ollut ongelmia ja edelleen satsaan mieluummin elämyksiin kuin tavaraan.
Minulla ei siis ikinä ole ollut suuria ongelmia tavaroiden kanssa, koska tavaraa ei ikinä ole ollut liiaksi, mutta nyt kun asun edelleen pienessä asunnossa mieheni kanssa niin on tullut myös tavara-ahdistus. Olemme muuttamassa isompaan ja sitä ennen olen edelleen käynyt omia/yhteisiä tavaroita läpi ja yrittänyt innostaa miestä samaan.
Haaveilen siitä, että kaikella tavaralla on oma paikka eikä mikään kaappi pursua tavaroita, joten meillä isompaan muuttaminen tuskin radikaalisti lisää tavaroita. Toki esim. oma piha aiheuttaa sen, että tulee uusiakin tarpeita.