Avainsana-arkisto: omistaminen

Välivaihe vie hermot

Julkaistu , kirjoittanut
7

Muistatteko kaappiprojektia? Halusin vanhoista vaatekaapeista eroon ja uudet tilalle. Tuskailin sekä vanhojen hävittämisen että uusien hankkimisen kanssa. Sain aika paljon kritiikkiä siitä, että harkitsin vanhojen kaappien loppusijoituspaikaksi kaatopaikkaa. No, päätin yrittää kierrätystä, ja nyt menee hermot.

Sain vinkin hyvälle kierrätyssivulle facebookissa. Laitoin kuvat ja kuvauksen, ja hinnaksi 0€. Eli ilmaiseksi saa, kun itse vie pois. Alku olikin lupaava: suureksi hämmästyksekseni kiinnostuneita ilmaantui monta. Oikein hyvä mutta sitten alkoi säätö. Ensimmäinen ottaja ei millään saanut kyytiä järjestymään. Vajaan viikon vatuloinnin jälkeen hän luovutti. Seuraava ilahtui kovasti, ja lupasi tulla hakemaan kaapit tänään. Hienoa muuten, mutta nyt sama tyyppi tuntuu kadonneen savuna ilmaan, ja vaikuttaa siltä että kaappeja EI tulla hakemaan tänään. Olen nyt keskustellut kolmannen kanssa, joka lupasi äsken, että tulee varmasti hakemaan kaapin lauantaina klo 10….

Sanoinko jo, että hermot menee tällaisessa säätämisessä? Tämä todistaa, miten vaikeaa on päästä tavaroista säädyllisesti eroon. Tämä on se syy, miksi kaatopaikka houkuttelee. Sinne kun kuskaa, niin taatusti pääsee roinastaan, eikä tarvitse soutaa ja huovata loputtomasti. Kannatan kierrätystä, mutta en kestä tällaista eestaas venkoilua.

Uudet kaapit tulevat huomenna, ja vanha puretaan tänään. Kaikki vaatteet on pakattu matkalaukkuihin ja pahvilaatikoihin odottamaan uusia kaappeja. Seuraavat kaksi päivää elämme mielenkiintoisia aikoja, kun lattioilla pyörii kolmen kaapin osat ja kaapin sisältö. Tai pyörii on hiukan vaatimaton ilmaisu, kun kyse on kolmesta parimetrisestä vaatekaapista, joiden osat pitäisi sijoittaa jonnekin odottamaan lauantaita. En tiedä mihin tuon vanhan laitamme siksi aikaa, kunnes se viedään pois. Tämäntyyppinen välitila ei mitenkään lisää mielenrauhaani. Toki kyse on vain parista päivästä mutta silti. Rasittavaa. Niin että jos joku ei vielä huomannut, multa menee tässä prosessissa hermot.

Kuinka ostaa asunto: raha-asioista

Julkaistu , kirjoittanut
4

Asuntokauppa ei ole ihan pikkujuttu, sillä se lienee arvokkain omaisuus, mikä monilla ihmisillä on. Sen vuoksi kauppaan kannattaa mielestäni paneutua äärimmäisen huolellisesti. Se tarkoittaa vaivannäköä, ”tylsiä” paperitöitä ja vie paljon aikaa. Mutta mitä huolellisemmin on taustatyöt tehty, sitä pienemmällä todennäköisyydellä tulee ikäviä yllätyksiä kaupan jälkeen.

Niinpä ensimmäinen olennainen seikka on selvittää oma taloustilanne ja maksukyky. Siis laskea miten paljon on varaa lyhentää lainaa, ja miten paljon käteen jäisi eri korkoprosenteilla – koska varmaa on ainoastaan se, että nykytilanne ei tule pysymään ennallaan. Asiaa toitotetaan joka paikassa, mutta on huono idea venyttää maksukykynsä äärimmilleen. Huomioon pitää ottaa myös asunnon ylläpitokustannukset ja vastike. Silloin vasta tietää, paljonko kuukaudessa menee asumiseen rahaa lainanlyhennyksen lisäksi. Tämä harjoitus kertoo, mikä on ylin hinta, jonka mistään asunnosta voi maksaa. Sen jälkeen voi katsoa mitä sillä rahalla saisi.

Kannattaa muistaa, että jos asunto ei ole velaton, se näkyy korkeampana vastikkeena, vaikka taloyhtiön ”perusvastike” olisikin matala. Sitten on tietenkin varainsiirtovero, joka jää ostajan maksettavaksi, ellei satu olemaan ensiasunnon ostaja. Kokonaissumma on siis aina suurempi, kuin sovittu kauppahinta, ja näiden kaikkien lisäkulujen pitää mahtua budjettiin. Muuten riskeeraa oman taloutensa.

Jos harkitsee tiettyä asuntoa, pitää ottaa huomioon myös mahdollisen remontin kustannukset, ja laskea ne mukaan kauppahintaan. Tiedän hyvin harvoja ihmisiä, jotka ovat muuttaneet tekemättä ensin lainkaan remonttia. Samoin pitää selvittää, onko taloyhtiössä tiedossa yhteisiä remontteja, sillä niiden kustannukset vaikuttavat suoraan omiin asumismenoihin, kun taloyhtiön lainaa lyhennetään vastikkeen mukana. Päätetyt remontit saa selville isännöitsijältä, ja ne käyvät usein ilmi myös myynti-ilmoituksesta. Mutta vasta tutustumalla taloyhtiön kunnossapitosuunnitelmaan, saa selville mitä ollaan parhaillaan suunnittelemassa. Ne voivat toteutua vasta vuoden-parin sisällä, mutta on otettava huomioon, kun omaa maksukykyä arvioi.

Taloyhtiössä tilinpäätöstietoihin tutustuminen kertoo miten vakavaraisesta yhtiöstä on kyse, onko vuokratuottoja ja mikä on kulurakenne. Sen pohjalta pystyy arvioimaan, miten hyvin yhtiötä on hoidettu, ja kestääkö yhtiön talous yllättäviä korjaustarpeita ym. Nämä kaikki puolestaan vaikuttavat siihen, miten asunnon arvo kehittyy tai säilyy. En ole koskaan ostanut omakotitaloa, joten en tiedä kovin tarkasti, millaisia asioita siinä tilanteessa kannattaa ottaa erityisesti huomioon. Käsittääkseni kuntokartoitus on ainakin uudemmissa asunnoissa pakollinen (?), mutta jos joku lukija tietää tästä tarkemmin niin kertokaa ihmeessä lisää.

Itse olen sitä mieltä, että raha-asiat ratkaisevat kaiken, ja on erittäin kyseenalaista ostaa asunto, johon ei todellisuudessa ole varaa. Samoin suosittelisin vakavasti harkitsemaan, mikäli yhtiö vaikuttaa huonosti hoidetulta tai pommikuntoiselta. Mahdolliset isot remontit eivät välttämättä haittaa, jos oma elämäntilanne ja talous kestää esim. putkisaneerauksen. Isot remontit laskevat myyntihintaa heti kun ne on päätetty tai kun ne ovat käynnissä, mutta valmistuttuaan vaikutus on yleensä päinvastainen, sillä moni etsii asuntoa johon ei ole tulossa remontteja. Valmiiden remonttien voi yleensä odottaa nostavan asunnon myyntihintaa jatkossa.

Mutta jos laskuharjoitukset on tehty ja tulos edelleen plussalla, voi siirtyä pohtimaan varsinaiseen asumiseen liittyviä juttuja. Teen niistä seuraavan postauksen.

Joko olet hallituksessa?

Julkaistu , kirjoittanut
8

Moni suomalainen on sijoittanut suurimman osan varallisuudestaan asuntoonsa. Monesti se tarkoittaa asunto-osaketta taloyhtiössä. Taloyhtiön isoimmista asioista päättää yhtiökokous, mutta todelliset valinnat ja kaiken valmistelutyön tekee taloyhtiön hallitus. Kokemukseni mukaan hallituksiin ei kuitenkaan ole tungosta.

Tämä on mielestäni aivan nurinkurista. Yhtiökokouksiin osallistuminen ja hallituksessa istuminen ovat nimittäin ainoat tavat vaikuttaa siihen, miten taloyhtiötä hoidetaan. Tämä taas puolestaan vaikuttaa aivan suoraan asunnon arvoon, eli siis oman omaisuuden arvoon. Minusta on varsin kummallista, että mahdollisuutta vaikuttaa vältellään kaikin keinoin. Yleensä ihmiset eivät nimittäin missään nimessä halua talohallitukseen mukaan.

Moni varmaan pelkää, että siellä on kaikenlaisia hulluja ja rasittavia tyyppejä, joiden kanssa on mahdotonta toimia. Se on ihan mahdollista, itsellänikin on sellaisesta kokemusta. Mutta ottakaa huomioon – jos ette itse ole hallituksessa, niin ne hullut saavat päättää teidän asioistanne aivan vapaasti. Ehkä tämä on persoonakysymys, mutta henkilökohtaisesti päätän mieluummin itse miten asiat hoidetaan, kuin luovutan päätösvallan jollekin sekopäälle. Mitä enemmän hallituksessa on fiksuja ihmisiä, sitä vähemmän ne kaikki rasittavat saavat tilaa ja sitä helpommaksi päätöksenteko muuttuu.

Mitä paremmin naapurit tuntevat toisensa, sitä helpompaa on arvioida, kenen arvostelykykyyn voi luottaa ja kenen ei. Yhtiökokous toimii normaalin demokratian mukaan. Jos yksimielistä päätöstä ei synny, asioista äänestetään ja enemmistö voittaa. Niinpä hallituksen kokoonpanoon voi joka vuosi vaikuttaa. Jos naapurit tuntevat toisensa, hallitusvastuuta voi kierrättää, niin että porukka vaihtuu sopuisasti tasaisin väliajoin.

Pelottaako työmäärä? Kokemukseni mukaan kokouksia on muutaman kerran vuodessa, ellei isoja remontteja ole tiedossa. Vuositasolla taloyhtiötyöskentely ei vie kovin montaa työpäivää. Asioihin täytyy toki perehtyä, mutta sehän on koko homman pointti. Minä haluan tietää, mihin yhtiön rahat käytetään, mitä niillä on hankittu ja millä tavalla. Haluan, että vakuutukset ovat kunnossa, huoltoyhtiö on luotettava ja että vastike on oikealla tasolla. Haluan tietää mitä remontteja on tehty, mitä on tulossa ja mitä ne maksavat. Kaikki nämä asiat vaikuttavat nimittäin siihen, miten asuntoni arvo kehittyy.

Päätösvallasta seuraa tietenkin myös vastuuta, se on selvä. Mutta tehtävä ei ole ylivoimainen normaalijärjellä varustetulle ihmiselle. Hallituksen jäsenet joutuvat juridisiin ongelmiin äärimmäisen harvoin, ja silloinkin pitää pystyä osoittamaan, että jokin laiminlyönti tai vastaava on ollut tahallista. Toisin sanoen jos asiat on hoidettu asiallisesti ja vakuutukset ovat kunnossa, riski joutua vaikkapa oikeuteen on käsittääkseni todella pieni. Käytännössä näkisin, että jos taloyhtiön asioita hoitaa niin, että pyrkii säilyttämään ja kasvattamaan oman omaisuutensa arvoa, tulee toimineeksi juuri niin kuin pitääkin. Lisäksi ammattitaitoinen isännöitsijä vastaa suuresta osasta käytännön asioita, hoitaa kilpailutukset ja kontaktoinnit, paperityöt yms. Hallituksen tehtävä on päätöksenteko ja suurten linjojen vetäminen. Toisaalta hallituksessa pääsee vaikuttamaan myös pienempiin yksityiskohtiin, jos sellainen kiinnostaa. Monet pienet kunnostustyöt ja hankinnat päätetään hallituksessa, ja isännöitsijä valtuutetaan toimeenpanemaan asiat. Näitä asioita ei tuoda yhtiökokoukseen, vaan niihin hallituksella on suora päätäntävalta.

Yhtiökokouksessa hallitus saa sitten usein ns. kriittistä palautetta toimistaan. Se voi olla ärsyttävää, mutta oma filosofiani on, että jos urputtaa mutta ei viitsi itse asettua edes ehdolle, saa urputtaa kaikessa rauhassa ihan itsekseen.  Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hallitus tekee silti niin kuin parhaaksi katsoo. Äärimmäisen harvoin nämä urputtajat nimittäin ehdottavat mitään konkreettista muutosta, tai saavat edes enemmistöä taakseen. He ovat sellainen kerran vuodessa siedettävä välttämätön paha. Jos taas hallituksen esittelemä päätös yllättäen tulisikin torjutuksi, hallituksella tuskin on edellytyksiä jatkaa, ja siinä tapauksessa uudet ihmiset saavat ruveta hommiin. Näin ei ole omalla kohdallani koskaan käynyt. Useimmiten yhtiökokouksissa asiat päätetään esityksen mukaan. Rakentava kritiikki on puolestaan asia erikseen ja aina tervetullutta.

Jokainen tekee toki tyylillään, mutta jatkan ihmettelyä sen suhteen, kuinka harva haluaa tietää, miten taloyhtiötä hoidetaan. Vähintä mitä kannattaa tehdä, on tutustua niihin ihmisiin, jotka hallituksessa ovat, jotta pysyy kärryillä meneillään olevista asioista.

Entäpä lukijakunta? Kiinnostaako taloyhtiön asiat vai ei?

Viikon vinkit: kodinkoneita, tavaroita säästäviä suomalaisia ja tulppaaneja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

YLE kertoo, että pienemmät kodinkoneet kuten pölynimurit yms. ovat nykyisin kertakäyttöisiä. Jääkaappeja sentään vielä välillä korjataan.

Suomalainen säästää ja säilöö tavaroitaan varastoissa enemmän kuin muut eurooppalaiset. Syy on pitkälti säilytystiloissa. Kaupungeissa sitä on ehkä vähemmän, mutta näyttäkää minulle omakotitalo, josta ei löytyisi ylimääräistä tavaraa autotalleista, vinteiltä, vajoista ynnä muista. Ja sitten on tietenkin kesämökit, joita jutussa ei edes mainita. (YLE)

Tulppaanisesonki on parhaimmillaan. Vesimäärä ja se, miten kukkia kohdellaan kun ne tuodaan kaupasta kotiin, vaikuttavat kimpun ulkonäköön. Oma vinkkini on leikata alimmat lehdet pois, jolloin maljakosta tulee siistimmän näköinen ja kukat mahtuvat paremmin. Tulppaanit kasvavat edelleen maljakossa, joten lehtiä voi huoleti karsia. (MTV3)

Karsimista karsimisen vuoksi?

Julkaistu , kirjoittanut
16

Lueskelen välillä minimalismiin kallellaan olevia blogeja ja nettisivuja, joissa tavaraa karsitaan surutta. Viimeksi eilen löysin Minimalismin Ilo -blogin kautta tälle nettisivulle (englanniksi), jossa annetaan vinkkejä, mistä kaikista tavaroista on helppo luopua, ja mitä ilman voi hyvin tulla toimeen.

Vinkeissä ei varsinaisesti ole mitään väärää, mutta aihe aiheutti pohdintaa karsimisen tarpeellisuudesta. Itselläni ei koskaan ole ollut tarkoitus vähentää omaisuuttani mahdollisimman pieneen määrään. Pidän monista tavaroistani kovasti, enkä missään nimessä halua luopua niistä, päinvastoin! Esimerkiksi kaikki taulut jotka seinillä riippuvat, ovat sinänsä tietysti tarpeettomia, koska ilmankin pärjää ihan helposti. Mutta haluan ehdottomasti katsella niitä ympärilläni joka päivä, ja aion hankkia lisääkin jos hieno taideteos sattuu tulemaan vastaan. Sain juuri joululahjaksi pienen akvarellin, ja ilahduin siitä kovasti.

Oma karsimisfilosofiani perustuu tietoiseen omistamiseen. Karsin vain sellaisia tavaroita, jotka ovat menettäneet merkityksensä joko käytännöllisessä tai henkisessä mielessä. Haluan, että jokainen esine on tietoisen valinnan tulos: tämän tavaran minä haluan omistaa. Näitä minimalistisia sivuja selaillessa tulee usein mieleen, että joskus karsimisesta on tullut itse tarkoitus. Luovutaan jostain, koska ilmankin pärjää – luovutaan koska se on mahdollista. Jos tavoitteena on mahtua mahdollisimman pieneen asuintilaan minimaalisilla säilytystiloilla, karsiminen on perusteltua.

Mutta jos tila ei ole täysin kortilla, ei omistamisesta ole aina mitään haittaakaan. Tuossa linkissä mainittiin esimerkiksi urheiluvälineet: jos säilyttää suksia siksi, että on joskus elämässään hiihtänyt, ne kannattaa ennemmin heittää pois ja vuokrata uudet sen kerran, kun oikeasti lähtee hiihtämään. (Tässä muuten huomaa, ettei kirjoittaja ollut Suomesta. Lasketteluvälineitä on helppo vuokrata, mutta jos käyt kerran vuodessa yleisellä hiihtoladulla, mistä ne sukset vuokrattaisiin?) Olenkin tällaisesta karsimisesta eri mieltä. Jos on vintti tai varasto, jonne sukset ongelmitta mahtuvat, mitä haittaa nistä siellä on? Niiden vaatima tila on pieni. Ne ovat tarpeen tullen helposti saatavilla. Ne on kerran jo hankittu, joten pois laittaminen tarkoittaisi kaksinkertaista rahanmenoa – ensin se alkuperäisten hankintakulu ja sitten vielä vuokrakulut päälle.

Tiedän, että kun vauhtiin pääsee karsimiseen tulee helposti into, ja pian silmäilee kaikkea omaisuuttaan sillä silmällä. Mutta joskus voi olla kaiken tohinan keskellä rauhoittua, ja miettiä mitä on heittämässä pois. Se ei tarkoita sitä, että kaikenlaista pitäisi säästää varmuuden vuoksi. Mutta välillä on hyvä huomata, että kaikkea ei ole välttämätöntä karsia, vaikka se olisikin mahdollista.

 

Kauanko se kestää?

Julkaistu , kirjoittanut
22

Miten kauan tavaran kuuluisi kestää tavallista käyttöä? Olin hämmästynyt, kun taannoin erästä julkaisua tutkiessani huomasin, että monien vaatteiden käyttöiäksi oli laskettu 3-5 vuotta. Se on minusta varsin vähän. Tarkoitan tässä sellaista käyttöikää, minkä vaate kestää ennen kuin se hajoaa tai kuluu muuten käyttökelvottomaksi.

Tämä aihe tuli mieleen, kun uskollinen kylpytakkini hajosi pesukoneessa. Takki oli ostettu yli kymmenen vuotta sitten. Kyse on niin vanhasta vaatteesta etten enää muista tarkkaa ostoaikaa. Mutta muistan missä asunnoissa se on minulla ollut, ja siitä voin päätellä, että todennäköisesti vaate kesti päivittäistä käyttöä noin 12 vuotta. Sitä on pesty lukemattomia kertoja, ja sitä on säilytetty kylpyhuoneen naulassa roikkumassa. Lopulta kangas oli hapertunut niskasta niin ohueksi, että viimeinen pesukerta  sai sen repeämään niin, että huppu lähti miltei irti.

Minusta 10 vuotta on ihan hyvä käyttöikä vaatteelle, ja suunnilleen sen verran olettaisin vaatteiden kestävänkin. Etenkin, kun harvat vaatteet ovat todella niin päivittäisessä käytössä kuin kylpytakki, jolle ei ole vaihtokappaletta. Kunnon kenkien olettaisin kestävän paljon pidempäänkin, jos niitä hoidetaan asianmukaisesti. Iltapuvut ovat käytännössä ikuisia, ellei puku juhlien tiimellyksessä hajoa… Viisi vuotta tuntuu järkevältä oletusajalta sellaiselle vaatteelle, joka joutuu pesuun tämän tästä, ja kovalle käytölle muutenkin. Esimerkiksi jotkut alusvaatteet, t-paidat jne. voisivat olla sellaisia. Sitten on tietysti sellaisia vaatteita kuten sukkahousut, jotka harvemmin kestävät vuotta pidempään kunnollisina, mutta tuolloin kyse on materiaalin välttämättömistä ominaisuuksista – ohut neulos on niin altis reikiytymään, että enempää ei kai voi odottaa.

Periaatteessa kuitenkin odotan, että sukkiksia lukuunottamatta vaatteeni kestävät ainakin sen viisi vuotta. Minusta olisi hirveää tuhlausta, jos vaate hajoaisi käyttökelvottomaksi sitä ennen. Tähän tietysti liittyy, että pukimia huolletaan oikein ja säännöllisesti ja pestään asianmukaisesti. Koska en piittaa muodista tuon taivaallista, joudun harvoin hylkäämään vaatteita siksi, että ne näyttäisivät niin vanhanaikaisilta, ettei niitä kehtaisi käyttää.

Mitä tuohon kylpytakkiin tulee, se palvelee edelleen. Huppu repsottaa, mikä ei tietysti ole eleganttia, mutta toisaalta kotona asialla ei ole mitään merkitystä. Aion kyllä hankkia uuden jossain vaiheessa, kun sopiva tulee vastaan. En vain jaksa lähteä erikseen kylpytakkiostoksille, kun se vanhakin toimii edelleen. Hajoaminen ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että vaatteesta pitäisi luopua 🙂

LISÄYS 9.1.2014

Tämän päivän Hesarissa on torstai-liitteessä aukeaman juttu siitä, kuinka tunnistaa laadukas materiaali ja hyvälaatuinen vaate muutenkin. Hyvä artikkeli, suosittelen!

 

Vihdoin katsottu: Tavarataivas

Julkaistu , kirjoittanut
21

Jos et ole vielä nähnyt Tavarataivas-dokumenttia, etkä halua tietää siitä etukäteen mitään, älä lue tätä postausta.

Tavarataivas osoittautui varsin erilaiseksi, kuin olin etukäteen kuvitellut. Huomaan, että olin automaattisesti arvellut sen käsittelevän tavaran vähentämistä samoista lähtökohdista kuin itsekin teen. Kuvittelin etukäteen, että dokumentin päähenkilö olisi halunnut arvioida suhdettaan materiaan, pohtia mitä tavarat hänelle merkitsevät ja tarkastella minimalismia elämäntapana. Heti alussa kävi ilmi, että olin aivan väärässä.

Tiivistettynä Tavarataivas menee näin: nuori mies on vailla tyttöystävää, tuntee olonsa tyhjäksi ja huomaa omistavansa paljon tavaraa. Kanavoidakseen epämääräistä pahaa oloaan johonkin, mies päättää kärrätä koko omaisuutensa varastoon, josta noutaa yhden esineen päivässä takaisin. Kokeilu kestää vuoden, jonka aikana ei saa ostaa uutta. Tavoitteena on selvittää, mikä muu hänet tekisi onnelliseksi, kun tavarat on viety pois. Ulkopuolisen silmin näyttää selvältä, että tavarasta luopuminen on vain keino, joka sattuu pälkähtämään päähän. Yhtä toimivaa olisi luultavasti ollut muuttaa vuodeksi ulkomaille, ruveta vegaaniksi tai tehdä joku muu iso muutos. Ongelmien alkusyy ei nimittäin suinkaan ole liiassa tavarassa, vaan epäonnisessa rakkauselämässä.

Olipa syyt projektin takana mitkä tahansa, Luukkasen kokeilu on omalla tavallaan mielenkiintoinen. Nopeasti käy ilmi, että ihan ilman tavaraa ei toimeen tule, mutta toisaalta varsin pienellä määrällä pärjää jo ihmeen hyvin. Itse hän toteaa, että sadalla tavaralla voi elää normaalia elämää, 200 tavaraa mahdollistaa jo hyvin miellyttävän elämän. Tämä siis koskee yksin asuvaa kaupunkilaista.

Taannoin linkkasin Vaatetaivas- nimiseen blogiin, jossa nuori nainen teki vaatteilleen saman liikkeen kuin Luukkainen kaikille tavaroilleen. Blogista välittyvät kokemukset tuntuvat hyvin samanlaisilta kuin dokumentissa. Aluksi hekumoidaan sellaisilla luksuksilla, kuin puhtaat sukat tai alushousut, mutta hyvin pian uusien vaatteiden tarve tulee täyteen, eikä pian edes kaipaa enempää. Vaatetaivas-blogi on hiljentynyt siinä määrin, että epäilen blogin pitäjän joko luopuneen projektista, tai sitten se on vain muuttunut merkityksettömäksi, kun vähemmälläkin pärjää. Tässä lienee dokumentin tarjoama suurin anti: niin kauan kun kaikkea on, ihminen kuvittelee tarvitsevansa. Sitten kun on pakko tarkasti valita mitä omistaa, huomaa pian että todellisuudessa tarvitsee varsin vähän.

Kritiikkiä annan siitä, että varsinainen pohdinta jää dokumentissa hyvin kevyelle tasolle. Enemmän tuskaillaan sitä, miten pääsisi treffeille kivan tytön kanssa, kuin sitä, miten omaisuus, omistaminen, materialismi, kuluttaminen, tottumukset ja tavat vaikuttavat ihmisten elämään. Ihmettelen myös Luukkasen uusavuttomuutta. Kun pyörä varastetaan, uutta pitää hakea Kouvolasta saakka. Eikö muka yhden kaupunkilaishipsterin kaveripiiristä löydy pyörää lainaksi yhtä iltaa varten (treffeillä piti näet pyöräillä)? Tai kun tyttöystävän jääkaappi hajoaa, se aiheuttaa aivan kohtuutonta draamaa. En jaksa uskoa, että tavallinen opiskelija ei pystyisi mistään hankkimaan halvalla käytettyä jääkaappia, tai kaapimaan uutta tarjousjääkaappia varten vaadittavaa paria sataa euroa kasaan. Jos kyse olisi täysin köyhyysrajalla elävistä ihmisistä niin sitten ehkä, mutta mikään ei viittaa äärimmäiseen köyhyyteen.

Kokonaisuudessaan Tavarataivas-dokumentti ei lopulta ollut kovin hyvä. Petyin lähinnä siihen, miten pinnalliseksi asian käsittely jäi. Ihmettelin myös pieniä epäloogisuuksia: jos jääkaappi on viety varastoon, miksi asuntoon on jätetty kattolamput ja kylpyhuoneen peili? Suuri osa elokuvasta koostuu siitä, että päähenkilö kököttää tyhjässä asunnossa ja kiroilee elämäntuskaansa. Mielenkiintoista? Ei kovin pitkään. Ajoittain tavarattomuus ja avuttomuus tarjoavat varsin hauskoja pätkiä, mutta mitään kovin kuolematonta tai syvällistä ei elokuvassa kuule. Järkevin kommentti tulee yhden kaverin suusta, joka äärimmäisen lahjakkaasti tiivistää, miten hieno keksintö pussilakana on. Tosin Luukkanen ei usko häntä. Ja miksei katsojalle kerrota, mitä niille varastoon jääneille tavaroille lopulta tapahtui? Palasivatko ne takaisin kotiin, vai toimitettiinko ne johonkin eteenpäin?

Parasta elokuvassa on Timo Lassyn musiikki – se on laadukasta alusta loppuun.

Kuulisin mielelläni millaisia ajatuksia elokuva on herättänyt muissa! Se on reilun viikon verran vielä Areenalla nähtävissä, ja tulee myös tv:stä uusintana, tarkistakaa yksityskohdat Ylen sivuilta.

Viikon vinkit: Tavarataivas, joulusiivous ja turhia lahjoja

Julkaistu , kirjoittanut
1

Tarkkasilmäinen lukija vinkkasi jo aiemmin kommenteissa: TV1 esittää Tavarataivas-dokumentin 23.12. klo 21, ja vielä uudelleen 28.12. Olen hyvin iloinen, koska en vieläkään ole onnistunut näkemään tätä aiemmin. Tarkat esitystiedot tässä. Palaan aiheeseen kun olen katsonut dokumentin. Tästä linkistä pääsee katsomaan lyhyen haastattelun dokumentin tekijästä. Haastattelija on jotenkin ärsyttävä, mutta haastateltava puhuu kiinnostavia.

MTV3 jakelee viimeisiä vinkkejä järkevään joulusiivoukseen. Omat ehdotukseni: keskity olennaiseen, siivoa kunnon aineilla ja välineillä, älä kasaa itsellesi turhia paineita.

Älä anna turhaa lahjaa! Joulun jälkeen epäonnistuneita lahjoja päätyy avaamattomina erilaisiin kierrätyspisteisiin. Asiantuntijan mielestä syynä on se, että ostetaan vain jotain eikä oikeasti ajatella lahjan saajan makua tai tarpeita. En voisi olla enempää samaa mieltä hänen kanssaan. Hirveää rahan ja ajan hukkaa. Jos ei keksi mitään, ehdotan lahjoitusta hyväntekeväisyyteen lahjansaajan puolesta, tai sitten vanhaa kunnon lahjakorttia esim. tavarataloon, josta jokainen voi itse hankkia mieluisan tavaran. Ihmisillä on käsittämätön idea, että lahja ei ole kunnon lahja, jos se ei ole paketissa. Lapset vielä ymmärtää, mutta kuka aikuinen voisi pahastua siitä, että joku on lahjoittanut rahaa vaikkapa uudelle lastensairaalalle tai SPR:n kriisirahastoon sen sijaan, että olisi sijoittanut sen pönäkkään koristekynttilään, jota ei ikinä polteta? Maailma on materiaa täynnä, eikä meistä monikaan tarvitse sitä yhtään enempää.

 

Palautetaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meiltä poistui äskettäin kaksi keskikokoista esinettä vähän eri systeemillä kuin normaalin karsimisen kautta, ja kolmas lähtee huomenna. Palautimme nimittäin muutamia vauvatarvikkeita niiden alkuperäisille omistajille. Nämä tavarat ovat olleet niin monta vuotta lainassa, että ne olivat muuttuneet vähän kuin vakituiseksi kalustoksi. Ennen lapsen syntymää lainasimme sitterin, ammeen ja vaipanvaihtoalustan työkaverilta. Niistä amme on ollut käytössä edelleen, ainakin kylpylelujen säilytyspaikkana. Muut ovat olleet tarpeettomina jo pitkään. Oli mukavaa päästä niistä eroon. Tuli taas konkreettisesti lisää tilaa, joten kaipa tämäkin pitää laskea raivaamiseksi.

Lainaaminen on mielestäni hyvä keino välttää isompia hankintoja. Monilla on tarpeettomana kaikenlaista tavaraa, joille löytyisi hyvin käyttöä jonkun muun kotona. Olen itse lainannut  muille esimerkiksi tuoleja, matkalaukkuja, kahvinkeitintä, höyrypesuria, vaatteita ja lastentarvikkeita. Meillä on ollut lainassa mm. mattoja ja huonekaluja ja leluja. Olen naapureiden kanssa jutellut, että on itse asiassa paljon tavaroita, jotka voisi hankkia yhdessä ja kierrättää taloudesta toiseen. Harva tarvitsisi esimerkiksi monia keittiökoneita päivittäin, mutta olisi kätevää kun sellainen olisi välillä käytettävissä.

Lainaamista tai yhteisomistamista voisi harrastaa enemmänkin. Tulisi säästöä sekä rahassa että säilytystilassa. Hyvä esimerkki yhteisomistuksesta on taloyhtiömme pihagrilli. Sitä käytettiin kesän aikana melkein päivittäin eri asukkaiden toimesta, ja sen lisäksi vielä pari kertaa yhteistapahtumissa. Taloyhtiölle muutaman satasen maksava grilli on melko pieni investointi, mutta se lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja talon yhteisöllisyyttä merkittävästi. Grilli on pidetty puhtaana ja toimivana, ja talkkari vastaa uusien kaasupullojen hankinnasta. Kaikki ovat järjestelyyn erittäin tyytyväisiä.

Onko teillä kokemusta lainaamisesta tai yhteisomistamisesta?

Kenkiä, kenkiä, enemmän kenkiä?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Sattuipa silmiin juttu, jossa ”suomalaiset paljastavat” kuinka monta paria kenkiä omistavat. Hauska yhteensattuma, sillä kenkäaihe on pyörinyt mielessä sen jälkeen, kun huomasin jonkun löytäneen blogiin hakusanoilla ”miten kengät saa kestämään”. Näillä asioilla on nimittäin mielestäni yhteys.

Artikkelin mukaan valtaosa omistaa 10-20 paria, mikä kuulostaa ihan realistiselta. Siihen määrään mahtuu eri vuodenajat ja tilaisuudet kattavia kenkiä. Sen sijaan ne 14%, jotka väittivät omistavansa maksimissaan viisi paria kenkiä, joko puhuvat palturia tai elävät hyvin erikoista elämää. Tietenkin voi kysyä kuka tässä on rajoittunut, mutta en vaan tajua miten joku pärjää noin vähällä. Ymmärrän, että äärimmäinen köyhyys tai kodittomuus voi johtaa siihen, että ihmisellä ei ole kuin yhdet kengät jos niitäkään. Mutta jos puhutaan enemmistöstä suomalaisia, jotka eivät elä missään ääriolosuhteissa – voiko oikeasti tulla kaksilla kengillä toimeen, kuten joku tuossa artikkelissa väitti? Pitääkö joku todella samoja kenkiä kesät talvet?

Aloin leikkiä, että minun pitäisi vähentää kenkämääräni niin pieneksi kuin mahdollista, mutta niin ettei terveys vaarannu ja siten että pärjäisin tässä nykyisessä elämäntyylissäni herättämättä poikkeuksellista huomiota. Kuinka monta paria tarvitsisin? 

  1. Lämpimät talvikengät
  2. Lenkkarit tai urheilulliset tossut
  3. Välikauden kävelykengät tai nilkkurit
  4. Ballerinat
  5. Sandaalit
  6. Kumisaappaat
  7. Korkeakorkoiset juhlakengät

Seitsemän paria näyttäisi äärimmäisen pakon edessä riittävän. Mutta jos rehellisiä ollaan, tuo olisi minusta aika ankea suppea valikoima, ja noiden lisäksi haluaisin ainakin myös

  1. Korkeakorkoiset saappaat
  2. Loaferit tai mokkasiinit
  3. Varvastossut
  4. Citylenkkarit ja urheilulenkkarit erikseen (ks. yllä kohta 2.)
  5. Useampia vaihtoehtoja juhlakengille, sillä mustat kengät eivät todellakaan käy mielestäni kaikkien vaatteiden kanssa. Iltajuhliin sellaiset, mistä ei varpaat näy, ja kokkareille villimpiä vaihtoehtoja.

Eli tuosta tulisi jo 11 paria ilman juhlakenkävalikoimaa, mikä taas on sitten maku- ja tilakysymys. Jos ollaan realistisia, 10-20 paria kenkiä olisi se suppein mahdollinen määrä, jonka kanssa voisin mukavasti elellä. On ihan mukavaa, että on valinnanvaraa vähän enemmän kuin on aivan välttämätöntä.

Palatakseni alkuun, kenkien kestävyys liittyy mielestäni aika suoraan siihen, kuinka monet niitä on käytössä. Mikäli omistaa vain yhdet talvikengät, kyseiset kengät altistuvat vuoden aikana monille eri sääolosuhteille, ja ovat lisäksi käytössä lähes joka päivä usean kuukauden ajan. Toisin sanoen kulutus on kova. Vaikka kenkiä huoltaisi jatkuvasti, niin siitä huolimatta ne kuluvat väistämättä ja käyttöikä lyhenee. Esimerkiksi välikauden kengät ovat kovilla, kun porskutellaan loskassa viikosta toiseen. Kelpaavatko sellaiset enää siistimpää vaatetusta vaativissa tilaisuuksissa yhden vuoden jälkeen? Mielestäni on siksi ihan järkevää omistaa useampia samantyyppisiä kenkiä, joita voi vaihdella tarpeen ja tilaisuuden mukaan. Kun on vaihtokengät, kastunut pari saa kuivua rauhassa, tunkkaiset tuulettua ja kenkäpari saa ”levätä” käytön jälkeen. Nämä kaikki toimenpiteet saavat kengät kestämään pidempään.

Onko lukijoissa minimalistisen kenkävaraston omistavia ihmisiä? Montako paria kenkiä ihminen tarvitsee?