Kuinka järjestää koira

Moi, olen Jekku!

Meille tuli koira. Tai oikea ilmaisu olisi, että pitkän etsimisen, selvittelyn ja odottelun jälkeen saimme koiranpennun. Se on 8 viikkoa vanha, sileäkarvainen colliepoika. Se aiheuttaa runsaasti epäjärjestystä, siivoamista ja yöheräilyjä. Se on myöskin hyvin herttainen ollakseen koira.

Vauva-ajassa ja koiranpennun ensimmäisissä kuukausissa vaikuttaa olevan paljon samaa. Tavaroita on levällään, pissavahinkoja sattuu sinne tänne, monet normaalit jutut jäävät hoitamatta, ja uusi tulokas vaatii jatkuvaa huomiota. Mutta olen siinä uskossa ja toivossa, että jouluun mennessä helpottaa. Siinä vaiheessa koiruli on toivottavasti oppinut sisäsiistiksi, päässyt pahimman pureskeluvaiheen yli ja voimme poistaa vauvaportit ja lattiasuojat.

Vaikuttaa siltä, että meillä kävi kuitenkin hirveän hyvä tuuri tämän pienen otuksen kanssa. Se tuntuu suhtautuvan elämään rennosti, on kotiutunut nopeasti, on oppivainen ja ottanut meidät omaksi laumakseen. Se uskaltautui jo nuuhkaisemaan jopa pölynimuria, kun herkulla houkuttelin. Olisi mahdottoman kätevää, jos koira ei pitäisi imuria suurimpana vihollisenaan.

Koira on tuonut paljon järjestämistä, ja kaikki ei vielä ole löytynyt paikalleen. Mihin laitetaan ruoat, lelut, hihnat ja muut tarvikkeet? Missä pidetään kynsisakset, lääkkeet ja kakkapussit? Toistaiseksi kaikki on vähän siellä sun täällä, pieniä rutiineja on löytynyt mutta mitään kaikenkattavaa koiratarvikejärjestystä ei ole. Oletan, että sekin löytyy ennen joulua.

Joten taas on blogissa hiljaisempaa, vaikka kotona sitäkin vauhdikkaampaa. Jekku pitää huolen siitä, että vapaa-ajan ongelmia ei ole. Silloin kun se nukkuu, kirjoitan artikkelia minkä kerkeän, ja kaikki muu aika meneekin tavallisen arjen pyörittämiseen.

Onko lukijoissa koiraihmisiä? Parhaat vinkit tavaroiden säilytykseen ym. saa mieluusti jakaa kommenteissa!

Pumpuli, pieni otus

Olen aina ollut vakuuttunut siitä, että meille ei tule lemmikkiä. Mutta koronaeristystä ei ehtinyt kulua kuin pari viikkoa, kun meille muutti hamsteri. Mitä oikein tapahtui? Vastaus: maailma muuttui ja minä sen mukana. Olen aina liittänyt päässäni yhteen lemmikit ja kauhean vaivan. Elävä eläin vaatii hoivaa ja sitoutumista. Sille pitää hankkia tarvikkeita ja ruokaa, ja vaikka kyseessä olisi pelkkä hämähäkki, hoitaminen vaatii vaivannäköä. Tästä on juontunut periaate, että eläintä meille ei tule.

Saanko esitellä: Pumpuli, pieni hamsteri.

Oikeasti en ole yhtään eläinvastainen, ja lapsuudessa olisin kovasti halunnut minkä tahansa lemmikin. Kadehdin kaveria, jolla oli kotona peräti kaksi koiraa ja vielä kanikin. Aikuisena harkitsin vähän aikaa vakavasti koiran hankkimista (tämä oli noin 10 vuotta ennen lapsia), mutta lopulta tulin aina siihen tulokseen, että eläimet rajoittavat liikaa elämää. En ole tätä periaatetta sittemmin tarkistanut, olen vain automaattisesti mielessäni vetänyt yhtäläisyysmerkit lemmikin, rajoittuneen elämän ja kauhean vaivannäön välille.

Mutta sitten maailma muuttui, ja vanha periaate alkoi tuntua tunkkaiselta. Kysehän ei ole siitä, etteikö meidän perheeseen olisi aina voinut ottaa eläintä, jopa koiraakin. Meillä on eläimelle tilaa ja vastuullisia hoitajia. Tähän asti en vain ole ollut motivoitunut asiasta millään tavalla, pitkälti vanhoista ennakkoluuloista johtuen ja asiaan lainkaan paneutumatta. Mutta nyt aloin kyseenalaistaa, onko enemmän iloa siitä, ettei mitään vaivaa tarvitse nähdä, vaiko siitä, että meillä sittenkin olisi lemmikki? Päädyin jälkimmäiseen. Puoliso olisi auliisti ottanut vaikka tanskandoggin, mutta rajansa vaivallakin. Hamsteri valikoitui helppohoitoisuutensa, pienen kokonsa, ja lyhytikäisyytensä takia. En halunnut heti ensimmäiseksi sitoutua lemmikkiin, joka voisi elää vaikka 15 vuotta.

Hamsteri on helppohoitoinen ja sympaattinen otus.

Meillä on nyt siis pieni, vaalea kääpiöhamsteri, nimeltään Pumpuli. Se asuu lastenhuoneessa omassa häkissään, jossa se touhottaa menemään illasta aamuun. Ennakointini siitä, että kaikista lemmikeistä on vaivaa, on osoittautunut todeksi. Toisaalta arvioni siitä, että tällainen pieni otus voisi tuoda paljon iloa etenkin lasten elämään, osui myös oikeaan. Jo pelkästään kaikki valmistelut ennen hamsterin hankkimista, olivat hauskoja. Valmisteluista muodostui samalla erinomainen pedagoginen projekti, kun piti selvittää, missä se viihtyy, mitä se syö ja miten sitä hoidetaan. Ja voi sitä onnea, kun Pumpuli vihdoinkin saatiin kotiin!

Vaikka hamsteri on pieni ja yksinkertainen otus, on sen hoitamisesta silti vaivaa. Häkkiä pitää siivota, eläintä totuttaa käsittelemiseen ja sen kaikki tarvikkeet vievät yllättävän paljon tilaa. Iso osa työstä on minun tehtäväni, sillä lapset eivät ainakaan vielä pysty täysin itsenäisesti huolehtimaan Pumpulista. Hamsteri on kuitenkin ennakoidusti aika helppo, sillä se ei tarvitse rokotteita, sitä ei tarvitse kouluttaa sisäsiistiksi eikä kenenkään tarvitse lähteä sen kanssa lenkille. Alkuhankintojen jälkeen hamsteri on myös edullinen ylläpitää. Eniten maksaa puru häkin pohjalle, mutta se syö niin vähän, että ruokakulut ovat lähinnä nimelliset. Varusteista osa ostettiin uutena, osa kirppikseltä.

Olisimmeko ottaneet hamsteria ilman korona-aikaa? Erittäin todennäköisesti ei. Olenko iloinen, että luovuin vanhasta periaatteesta? Olen kyllä. Ennakoin, että vietämme seuraavat pari vuotta huomattavasti tiiviimmin kotona kuin ennen. Tuskinpa matkustamme mökkiä kauemmas, ja sinne Pumpulin voi ottaa mukaan. Sitten kun tämän lemmikin elon kaari päättyy, maailmakin näyttää ehkä erilaiselta. Sitten voimme miettiä, haluammeko ottaa uuden lemmikin vai emme.

Näin yritän selvitä omituisesta arjesta

Arki on muuttunut aika erikoiseksi, eikä se ole pelkkää ihanaa hyggeilyä, kuten eräs lukija asian kiteytti. Kuten edellisessä kirjoituksessa totesin, koronaan liittyvät rajoitukset ovat tehneet elämästä monin tavoin omituista ja hankalaa, mutta eri ihmisille eri tavoilla. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että paras tapa selviytyä arjesta on pitää edes jonkinlaisia rutiineja yllä. Mikäli kotona on lapsia, sitä suuremmalla syyllä. Toisaalta omasta hyvinvoinnistakin on hyvä yrittää huolehtia niissä rajoissa kuin se on mahdollista. Tässä tasapainotellaan itsemyötätunnon ja itsekurin ristiaallokossa. Toisaalta on hyvä vähän itseään patistella, mutta toisaalta myös olla itselleen armollinen.

Olen miettinyt paljon, miten näistä erikoisista ajoista selvitään. Seuraava lista perustuu  omiin kokemuksiini näiden parin viikon ajalta, keskusteluihin muiden ihmisten kanssa sekä tähän kirjoitukseen, jossa psykologi kertoo, miten karanteenista selvitään. Nämä ovat keinoja, joilla minä yritän helpottaa omaa arkeani. (En siis yritä väittää että samat asiat toimisivat kaikilla.)

Normaali päivä- ja viikkorytmi

Olen oikein ottanut asiakseni pukeutua arkiaamuisin ”kunnon vaatteisiin”, ja vaadin samaa muiltakin. Klo 9 mennessä kaikilla pitää olla jotain muuta kuin yöpuku päällä. Sen sijaan viikonloppuisin saa löhöillä pyjamassa ja kulkea verkkareissa. Herätäämme samaan aikaan kuin yleensäkin, menemme nukkumaan ajoissa ja syödään tavalliseen aikaan. Yritän syömistenkin suhteen pysyä kutakuinkin normaalissa, vaikka se tuntuu vaikeammalta. Jälkikasvu kitisee jälkkäreitä harva se päivä, ja itse olen silloin tällöin turvautunut hätäsipsipussiin, kun kotoilu on alkanut tuntua sietämättömältä. Mutta koska ennakoin, että tätä jatkuu nyt varmasti vielä ainakin kaksi kuukautta, yritän vastedes kiinnittää ruokavalioon yhtä paljon huomiota kuin normaalistikin.

Käyn suihkussa ja kampaan tukkani joka päivä. Yleensä en arkisin meikkaa, mutta en sulje pois mahdollisuutta, että alan harrastaa sitäkin ihan vain huvikseni. Olen ottanut käyttöön parhaimmat ihonhoitotuotteeni, ne tuokoon pientä luksusta tämän omituisen arjen keskelle. Minulle on myös ollut tärkeää pitää viikonloput ja arkipäivät erossa toisistaan, eli viikonloppuna edelleenkin syödään vähän paremmin ja nukutaan pidempään kuin arkisin. Arkisin päivässä on tietty rytmi, jolloin koulutyöt, muut työt ja kotityöt asettuvat omille paikoilleen, viikonloppuisin taas tuntuu tärkeältä lomailla velvollisuuksista, niin kuin yleensäkin.

Sosiaaliset kontaktit

Olen huomannut, että nyt jos koskaan on aika soittaa kavereille. Se piristää aina, luultavasti kaveria yhtä paljon kuin minuakin. Chattailen netissä, tekstailen puhelimella ja soittelen videopuheluita lasten kanssa mummeille ja kummeille. On tietysti eri asia soitella kuin lähteä lounaalle, mutta toisaalta – ajatelkaa, millaista olisi olla karanteenissa pelkkien kirjeiden varassa. Ja muuten, niitä kirjeitäkin voisi taas kirjoittaa. Tässäpä mainio idea ajankuluksi!

Vinkkinä sanonkin, että nyt jos koskaan on oivallinen aika ottaa yhteyttä niihin sukulaisiin ja ystäviin, joihin ei normaalisti pidä tiiviisti yhteyttä. On todennäköistä, että etenkin vanhemmat ihmiset ovat nyt vailla normaaleja sosiaalisia kontakteja ja ilahtuvat yhteydenotosta. Toisaalta jos olet yksinään kotona, älä jää odottamaan muiden soittoa tai kirjettä, vaan toimi itse. Tai lähetä vaikka se postikortti! Tarvitsemme toisiamme, vaikka etäältä käsin.

Kotini on tosiaan linnani

Koska valtaosa ajasta vietetään nyt kotona, yritän oikein toden teolla panostaa siihen, että meillä on kaunista ja kodikasta. Kiinnitän huomiota siihen, ettei koti pääsisi kovin sotkuiseksi. Erityisesti yritän pitää tiskipöydän tyhjänä, raivaan ison ruokapöydän vähintään kerran päivässä (sille kinostuu nyt koulukirjoja, värikyniä ja ties mitä silppua paljon enemmän kuin normaalisti) ja koetan pitää eteistä järjestyksessä. Petaan joka päivä ja aina kun tilaisuus tulee, ostan kukkia maljakkoon. En ole lopettanut siivoojan käyntejä, vaan kävimme yhdessä hänen kanssaan läpi, miten huolehdimme hygieniasta puolin ja toisin.

Aion hankkia ruokapöydälle uuden, siistimmän vahakankaan, sillä nykyinen alkaa olla kestotahroilla ja repeytynytkin. Varaudun siihen, että kotona voi vierähtää kuukausi jos toinenkin, joten pidän kodin siistimiseen käytettyä aikaa mielekkäänä. Samoin olen ruvennut vaatimaan aika tiukkaan sävyyn, että kaikki muutkin perheenjäsenet hoitavat likaiset astiat tiskikoneeseen, roskat roskiin ja niin edelleen. En jaksa siivota muiden sotkuja, vaan kaikkien kuuluu nyt hoitaa oma osuutensa. Mielestäni kotiin panostaminen on nyt perusteltua. Minulle viihtyisyys syntyy etenkin siisteydestä ja elävistä kasveista, joten niistä pidän huolta. Mutta jos vaikka mielesi on tehnyt uutta mattoa jo monta vuotta, nyt voi olla hyvä hetki tilata se, mikäli budjetti antaa periksi. Mitä kodikkaampaa kotona on, sitä miellyttävämmin tämä karanteenikin menee.

Iloa elämään vaikka periaatteen kustannuksella

Tämä viimeinen on yllättänyt itsenikin. Olen aina vannonut, että meille ei tulee minkäänlaista lemmikkiä – ja nyt sellainen on tulossa jo tällä viikolla, omasta aloitteestani. Tosin pieni ja helppohoitoinen, mutta kuitenkin elävä, karvainen olento, jota varten on pitänyt tehdä monenlaisia valmisteluja ja hankkia erilaisia tarvikkeita. Kirjoitan tästä aiheesta lisää heti kun hän muuttaa meille, mutta logiikka oli tämä: maailma on muuttunut, myös meidän elämä on muuttunut. Emme todennäköisesti matkusta pitkään aikaan mökkiä pidemmälle, joten lemmikin hoidon suhteen tilanne on ihan erilainen kuin puoli vuotta sitten. Lapset ovat aina halunneet lemmikkiä, ja koska kotona vietetään nyt paljon aikaa, aloin miettiä mikä kotona eniten ilahduttaisi? Päädyimme siihen johtopäätökseen, että nyt on mitä otollisin aika ottaa lemmikki. Vaikka pidän arkirutiineista kiinni kynsin hampain, kaikkea ei tarvitse pitää ennallaan. Joskus sopeutuminen sujuu parhaiten, kun jostain periaatteestaan hiukan joustaa. (Tunnustan tähän päälle, että on meillä joustettu päivittäisestä ruutuajastakin…)

Tällaisilla keinoilla yritän itse selviytyä. Kertokaa lisää omia keinojanne kommenteissa! Ja bonuskysymys: kuka arvaa, mikä eläin meille on tulossa?

Viikon vinkit 27/2013: Säilytystä, lemmikkejä ja tahranpoistoa

Gretchen Rubinilla on motto, jonka mukaan kaikki näyttää paremmalta tarjottimella. En rupea kiistämään, sen sijaan laajentaisin ajatuksen koskemaan myös koreja. Katsokaa vaikka tätä! Modeemi korissa näyttää paljon siistimmältä kuin modeemi lattialla. (Neuloo ja purkautuu -blogi)

Minulla ei ole lemmikkejä, mutta Ilta-Sanomien lista lemmikin ensiapulaukusta vaikuttaa aika kattavalta ja perusteelliselta. Jutussa keskitytään erityisesti kesän vaaroihin.

En muista, olenko koskaan joutunut irrottamaan huulipunaa vaatteista. Kangaisista serveteistä se lähtee, jos servetti laitetaan likoamaan pesuaineeseen yön yli, ja pestään sitten valkaisuainetta sisältävällä pesuaineella (servettini ovat valkoisia juuri siksi, että ne voi  tarpeen vaatiessa vaikka uittaa kloritessa). Tässä jutussa kuitenkin luetellaan lukuisia vaihtoehtoisia puhdistusaineita ja -menetelmiä. En menisi niiden toimivuudesta takuuseen, sillä keinovalikoima vaikuttaa aika hurjalta. Mutta jos joku on kokeillut, niin kertokaa ihmeessä kommenttiosastolla!  (MTV3)