Kun pistin nenäni ulos parvekkeen ovesta tänä aamuna, tulin siihen tulokseen, että kesämekkojen aika tältä vuodelta on ohi. Tartuin tuumasta toimeen, ja aloin pakata kesävaatteita talvisäilöön. En tiedä teistä, mutta minusta se on aika rasittavaa (vaikka tarpeellista) hommaa.
Kausivaatteita siirrellessä on pakko koskea jokaiseen vaatekappaleeseen. Se, että ottaa esineen käteensä, on hyödyllistä. Tämähän tietää myös Marie Kondo, jonka menetelmään olennaisesti kuuluu tavaroiden tunnustelu. Vaatteita pakatessa ne on käytävä yksitellen läpi, ja samalla tulee automaattisesti tehtyä harkintaa sen suhteen, säästäisikö jotain vai ei. Kun nyt viikkasin vaatteitani, tuli muutaman vaatteen kohdalla aika vahvasti sellainen olo, että tästä voisi jo luopua. Sitten tietysti heti perään tulee kyseenalaistaminen, että voiko tästä nyt sittenkään luopua, olisihan tällä vielä vielä käyttöikää, ja ja ja…
Toki hyöty on myös toisella tavalla käytännöllinen, sillä samalla tulee tarkastettua, vaatiiko vaate pesua tai korjausta. Yksi mekko päätyi pakkauslaatikon sijasta pyykkikoriin, sillä se ei ollutkaan puhdas, vaikka niin kuvittelin. Tätä muuten tapahtuu jatkuvasti. Yritän vähentää pesukertojen määrää, mutta sotken vaatteitani niin ahkerasti, että joudun sitten kuitenkin aina pesemään ne. Toiseen mekkoon pitää ommella hakanen; työ, jota olen lykännyt heinäkuusta lähtien. Mutta ikinä ei kannata laittaa säilytykseen likaista tai rikkinäistä. Ei niitä kevään kynnyksellä jaksa ruveta korjailemaan.
Kenties pahinta – vaikka samalla varmaan tärkeintä – on se, että vaatteita käsitellessä joutuu kohtaamaan myös ne ei-niin-fiksut valinnat. Minulla oli silloin keväällä se ensimmäinen shoppailupurskahdus, jossa ostin eräästä ystävämyynnistä vaikka mitä. Yksi ostos (kympin maksanut poolopaita) havaittiin huonoksi ensimmäisen pesun jälkeen, ja sen jo toimitin eteenpäin. Mutta ostin myös mekon, hameen, t-paidan ja huivin. Näistä huivi oli loisto-ostos, sillä se on ollut käytössä harva se viikko. T-paitaa olen käyttänyt, en niin paljon kuin kuvittelin, mutta ei se huono ostos ollut. Mekko palveli kesällä juuri siinä tarkoituksessa, kuin olin ajatellutkin. Sen hauskin juju, runsaasti poimutellut hihat, on kuitenkin osoittautunut hankalaksi ominaisuudeksi. Poimut menevät pesussa pahasti ruttuun, mutta niiden silittäminen on todella vaikeaa. Kun silitin mekkoa viimeistä kertaa tänä kesänä, aloin miettiä onko tässä lopulta mitään järkeä. Mekko ei ole niin ihana, ettenkö siitä voisi helposti luopua, etenkin kun tulin kesällä hankkineeksi pari muutakin samaan tarkoitukseen. Sen sijaan niiden hihojen kanssa saa aina taistella, ja alan tulla siihen tulokseen, että sille ajalle olisi parempaakin käyttöä.
Mutta entäs se hame. Nolottaa tunnustaa tämä, mutta en pitänyt sitä kesällä kertaakaan. Ensin en muistanut että minulla oli se, ja sitten kun muistin, se tuntui vyötäröltä turhan napakalta. Huhtikuussa hame oli kyllä sopiva, ja olen mielestäni samoissa mitoissa edelleen, mutta siihen se pitäminen sitten jäi. Kirjoitin keväällä näin: ”Kesäinen hame näytti kivalta päällä. Se on sifonkimaista polyesteriä, visioissani sen epäsymmetrinen helma liehuu huolettomasti kesätuulessa sandaalien ja olkihatun seurana.” Hieno visio, harmi vain että se jäi toteutumatta ainakin tältä kesältä.
Tässä syyskuun puolessa välissä voin todeta, että tuo huhtikuun shoppailu oli kyllä harvinaisen epäonnistunut tilaisuus. Viidestä ostoksesta vain yksi on päätynyt niin aktiiviseen käyttöön, kuin vaatteilta voisi odottaa. Yksi jäi kokonaan pitämättä, ja kaksi kierrätetään/on kierrätetty jo eteenpäin. Päätin nyt, että minun ei pidä mennä tuohon ystävämyyntiin, vaikka kuinka tekisi mieli jotain uutta. Ei ole sen arvoista! Teen vain hölmöjä hankintoja, joita en ihan todellisuudessa tarvitse. Siitä syystä ne sitten joko lähtevät pian kiertoon tai unohdan, että edes ostin ne. Minun on keksittävä parempia tapoja vastata näihin ajoittain iskeviin ostohimoihin.
Onko teille sattunut tämän vuoden aikana virheostoksia?