Romuista eroon nyt!

Katrin keittiötä organisoidessa tulin maininneeksi pääkaupunkiseudulla kiertävistä autoista, jonne voi viedä mm. rikkinäisiä kodinkoneita. Autot ovat nyt liikenteessä! Tarkemmat tiedot, kuten aikataulut ja pysäkeiden osoitteet löytyvät täältä.

Autot ottavat vastaan ongelmajätettä (kuten energiasäästölamput, maalit yms.), sähkölaiteromua (myös jääkaapit, vanhat telkkarit jne,) sekä metalliromua (esim. polkupyörän raadot yms.) Jos nurkissasi pyörii rikkinäinen blenderi, hajonnut tietokone tai vanhoja maalipurkkeja, nyt on tilaisuus päästä niistä kätevästi eroon.

Autot kiertävät vain huhti-toukokuun ajan, joten tilaisuus toistuu aikaisintaan vuoden päästä. Kannattaa siis toimia nyt!

Keskiyön raivausangsti

Tälle blogille tuntuu olevan tyypillistä, että aamupäivisin on hiljaista, mutta illan myöhäisinä tunteita kävijöitä on runsaasti. En ole keksinyt mitään järkevää selitystä ilmiölle. Joku ehdotti, että yön pimeinä tunteina alkaa tavaramäärä ahdistaa, ja sen seurauksena blogiin tupsahtelee lukijoita. Vai iskeekö siivousvimma vasta kymppiuutisten jälkeen?

Vähän aikaa sitten eräs lukija oli löytänyt tiensä tänne hakusanoilla ”lattioiden pesu kuinka usein”. Siltä varalta että ko. lukija (tai joku muu) asiaa edelleen pohtii, sanoisin että lattiat on syytä pestä silloin kun ne ovat likaiset. Näkyvät tahrat kannattaa pestä pois, jotteivät ne pinty lattiaan. Tai sitten voi aamulla laittaa puhtaat valkoiset sukat jalkaan ja katsoa, muuttuvatkot pohjat heti mustiksi. Mielenkiinnosta googlasin aihetta hieman lisää, ja sen perusteella vaikuttaa siltä, että netissä esiintyy vain ääripäitä: niitä jotka moppaavat vähintään kerran viikossa, sekä niitä jotka pesevät lattiat vain jouluksi. Epäilen, että enemmistö asettuu kuitenkin noiden välimaastoon. Meillä yksi alaikäinen tiputtaa päivittäin ruokaa lattialle syödessään itse, joten ruokapöydän alta lattia pestään aika usein. Sen sijaan olohuoneen sohvan alta lattia pestään enintään kaksi kertaa vuodessa (mutta imuroidaan viikottain). Joten älkää erehtykö kuvittelemaan, että kaikki kunnon ihmiset luuttuavat harva se päivä. Siivoa silloin kun on sotkuista! Ei tämä ole niin vakavaa.

Aarteet: etsintä ja säilytys

Vaikka olenkin sitä mieltä, että kaikesta turhasta voi luopua, ei kaikkea silti ole tarvis heittää pois. Kaikilla meillä on tavaroita, jotka eivät varsinaisesti ole tarpeellisia, mutta joita ei raatsi laittaa menemään. Sanon niitä aarteiksi. Ne ovat tavaroita, johin liittyy vahva tunnelataus, jotka muistuttavat jostain mukavasta tai jotka ovat muuten vaan rakkaita.

Mistä aarteet tunnistaa? Ainakin siitä, että niitä kohtelee hyvin. Joskus aarteita säilytetään muistoksi seuraaville sukupolville. Joskus taas aarteet ovat esillä, jotta muutkin voisivat niitä ihailla (esim. kokoelmat). Usein ne ovat esillä vain omaksi iloksi (esim. matkamuistot). Aarteisiin liittyy pelkästään hyviä fiiliksiä. Jos asunto uhkaisi jäädä tuhotulvan alle, aarteet olisivat pelastettavien tavaroiden joukossa. Jos joku tavara on tungettu vintin viimeiseen nurkkaan, epäilen vahvasti että se on Todellinen Aarre. Filosofiani mukaan tärkeät esineet saavat arvonsa mukaisen kohtelun. Jos altistaa jonkin ”aarteen” tuhoutumiselle, kannattaa kyseenalaistaa sen todellinen arvo. Onko kyse sittenkin roinasta, jota säilytetään vanhasta muistista?

On aiheellista harkita, kuinka monta samankaltaista tavaraa muodostavat aarteen. Ymmärrän hyvin, että esim. lastenvaatteita tai piirroksia on mukava säilyttää muistona vauva-ajoista, mutta onko tarpeellista säilyttää jokaikistä sukkaa ja bodya? Toimiva  vaihtoehto on valita joukosta ne söpöimmät ja tärkeimmät, ja laittaa loput kierrätykseen. Sama koskee kokoelmia. Jos kokoelma tuntuu paisuvan yli äyräidensä, voisi harkita haluaako jokaista esinettä pitää esillä yhtä aikaa, vai laittaisiko esille vain hienoimmat ja harvinaisimmat yksilöt, ja sitten asianmukaiseen säilytykseen ne loput.

Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä, mitkä esineet kuuluvat aarteisiin ja mitkä eivät. Usein aarteiden rahallinen arvo on hyvin pieni. Esimerkiksi isoäidilläni on tallessa hänen oman äitinsä hääpuku. Sillä on tuskin mitään rahallista arvoa, mutta minusta on hienoa, että se on säilynyt liki sata vuotta, ja että sitä saavat tulevatkin sukupolvet ihailla. Joku toinen vaalii vinyylilevyjen kokelmaansa, kolmas rakastaa ruotsinlaivalta ostettua posliininorsua. On aivan sama, mistä esineestä on kyse – olennaista on, että se on omistajalleen tärkeä.

Aarteiden idea on siinä, että ne haluaa pitää hyvässä tallessa, ehjänä ja puhtaana. Siksi säilytysratkaisun täytyy olla tarkoituksenmukainen. Jos kyse on vaatteista, huolehdi siitä etteivät ne homehdu tai joudu koiden syömiksi. Suojaa papereita haalistumiselta, kosteudelta sekä lämpötilanvaihteluilta, jotka voivat koitua tuhoisiksi. Jos kyse on vanhoista tallenteista, kuten kaitafilmeistä ja VHS-kaseteista, ne kannattaa siirrättää digitaaliseen muotoon. Sama koskee vanhoja valokuvia.

 

Arkijärki tositoimissa!

Lupasin esitellä omia kaappejani tänään, mutta saattekin vilauksen erään toisen ihmisen kaapeista. Katri Manninen on inspiraatiovalmentaja joka pitää myös erinomaista kutri.net sivustoa. Olen luvannut auttaa Katria raivaamaan ja organisoimaan kotiaan hänen omassa Elämä haltuun -projektissaan. Ensimmäisenä vuorossa oli keittiön kaapit, jotka kokivatkin aikamoisen muodonmuutoksen. Urakan tiimoilta tehtiin podcast ja reilun vartin mittainen video kutri.netin rajatuille jäsensivuille. Tässä kuitenkin pieni makupala kaikkien nähtäväksi. Tässä Arkijärki-blogin kirjoittaja siis valistaa siitä, miten rikkimenneitä keittökoneita tulisi kohdella. Ihan pätevät ohjeet kenelle tahansa!

Huomatkaa, miten vastaukset tulevat kuin apteekin hyllyltä 🙂 En kuitenkaan puhu läpiä päähäni: sähkölaitteita saa tuoda maksutta max 3 kpl per asiakas. Sen sijaan jos viet esim. remonttijätettä autolla tai peräkärryllä, siitä velotetaan tilavuuden mukaan. Yksi henkilöautokuormallinen maksaa 6€, joten kallista se ei kuitenkaan ole. Asemat ovat Helsingissä Kivikossa ja Konalassa, Espoossa Ämmässuolla ja Kirkkonummella. Tarkemmat tiedot Sortti-asemista täältä.

Viikonlopun linkkivinkki

Siivousfriikki tarjoilee päteviä ohjeita siivoukseen ja kodinhoitoon. Blogi päivittyy hissukseen noin kerran kuussa, mutta arkistosta löytyy hyviä artikkeleita espressokeittimen puhdistuksesta  lemuavan rikkaimurin raikastamiseen.

Arkijärki päivittyy taas maanantaina! Voipi olla, että esittelen hieman omien kaappieni sisältöä tuolloin.

Syö, juo, polta

Haa, raflaava otsikko, eikö totta? Kyse on tuliaisista. Mitä viedä, kun menee kylään? Kohtelias vieras miettii tuomisensa niin, ettei siitä tule lahjan saajalle riippakiveä. Hyvä tuliainen menee sujuvasti kurkusta alas, haihtuu savuna ilmaan tai kuihtuu itsekseen roskiskuntoon.

Perinteinen lahja uuteen kotiin on leipää ja suolaa. Intohimoiselle karppaajallekin voi viedä korkealaatuista gourmet-suolaa. Itsetehdyt sämpylät ovat tietysti mahtava tuliainen, mutta kaupasta ostetut ovat melkein yhtä hyviä. Tai miksei veisi hedelmiäkoria tai torilta mansikoita? Hyvä idea on kysyä suoraan illan emännältä tai isännältä, mitä ruokaa voisi tuoda.

Juomapuoli riippuu tietysti vastaanottajasta, mutta usein viinipullo tai muu vastaava on korrekti tuliainen. Hyvä vaihtoehto voi olla laadukas tee tai kahvi.

Kynttilät ovat klassinen tuliainen. Tässä tosin piilee riski – onko lahjan saajalla tapana poltella kynttilöitä? Olen itse viime aikoina tullut siihen tulokseen, että en ole kynttiläihmisiä. Tavallaan haluaisin olla sellainen kodinhengetär, joka iltojen pimetessä sytyttelee kynttilöitä tuomaan tunnelmaa hämärään. Todellisuudessa jaksan kuitenkin harvoin vaivautua, paitsi joskus jouluna. Minulle lahjoitetuilla kynttilöillä on siis vaara päätyä kierrätykseen. Epäilen, että muillakin saattaa olla samoja kokemuksia.

Kukkaset ilahduttavat. Vie leikkokukkia, sillä ne eivät välttämättä vaadi sen kummempaa hoitoa. En suosittele ruukkukukkia tuliaisiksi. Niistä ei nimittäin pääse eroon, vaan sen sijaan niitä täytyy kastella ja yrittää pitää hengissä. Jos on pakko viedä jotain juurineen, harkitse ruukkuyrttiä mutta sitäkin vain, jos tiedät saajan kotikokiksi.

Vastusta siis ”hauskojen” koriste-esineiden kutsua, ja vie sellaista mistä pääsee helposti eroon. Parhaimmillaan jo saman illan aikana.

Hammasharja hukassa

Seuraa tärkeä kysymys: Milloin viimeksi kadotit hammasharjasi? Eilen? Viime viikolla? Kerran vuosia sitten, kun olit juuri muuttanut uuteen kotiin ja laatikoita oli purkamatta? Ei koskaan? Todennäköisin vastaus on viimeinen. Minä en ole hukannut hammasharjaani ikinä, etkä todennäköisesti sinäkään. Mutta miksi?

Luen parhaillaan Sheila Chandran kirjaa Banish Clutter Forever, jossa esitellään ns. hammasharjaperiaate. Vaikka koti olisi muuten kuin pommin jäljiltä, hammasharja löytyy aina. Miksi hammasharja ei ole koskaan hukassa? Miksi hammasharja on helppo laittaa aina omalle paikalleen? En tunne ketään, joka joutuisi joka ilta muistelemaan, mihin oikein laittoi hammasharjansa. Niin että maanantaina se löytyisi pyykkikorin päältä, tiistaina hammasmukista mutta keskiviikkona yllättäen sampoohyllyltä. Sen sijaan tunnen lukuisia ihmisiä, jotka joutuvat tämän tästä etsimään avaimiaan ympäri asuntoa.

Chandran mukaan tähän on kaksi syytä, jotka liittyvät toisiinsa. Ensinnäkin hammasharjaa pidetään käden ulottuvilla siellä, missä sitä joka päivä tarvitaan. Toisin sanoen lavuaarin lähellä, missä hampaatkin pestään. Toiseksi harja palautetaan aina samaan paikkaan heti käytön jälkeen – kerta toisensa jälkeen. Ja katso! Hammasharja ei häviä koskaan.

Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että meillä kaikilla on kyllä kyky ylläpitää järjestystä. Hammasharjaperiaate havainnollistaa kaksi asiaa. Ensimmäinen on, että paras paikka esineelle on siellä, missä sitä käytetään. Mitä pidempi matka säilytyspaikalta on käyttöpaikalle, sitä todennäköisempää on, että tavaraa ei palauteta omalle paikalleen. Ihminen on nimittäin laiska, ja haluaa päästä helpolla. On siis inhimillistä, että tavaran laskee kädestään jonnekin pöydänkulmalle sen sijaan, että kuskaisi sen toiseen huoneeseen vasemmanpuoleisen kaapin toiseksi alimmalle hyllylle. Etenkin jos tietää, että se pitää hakea sieltä uudelleen esiin huomenna. Toisaalta järjestys häviää heti, jos tavaroita EI laiteta takaisin paikoilleen. Kykenemme laittamaan hammasharjan hammasmukiin satoja kertoja vuodessa. Se onnistuu, koska tuottaisi enemmän vaivaa laittaa se jonnekin muualle. Siksi on olennaista miettiä, mihin tavaransa sijoittaa. Todennäköisyys oppia uusi rutiini, jossa tavarat laitetaan paikalleen kasvaa merkittävästi, jos paikalleen laittaminen on helppoa. Järjestystä ylläpitää siis se, että tavaroiden paikalleen laittamisesta on tehty mahdollisimman helppoa.

 

 

Mitä päästät varastoosi? Muutama sana kausisäilytyksestä

On paljon tavaroita, jotka on mukava olla olemassa, mutta joita tarvitaan vain tiettyyn aikaan vuodesta. Esimerkiksi:

  • Joulukoristeet, lahjapaperit, joulukuusenjalka jne.
  •  Muut erilaisiin juhliin liittyvät koristeet
  • Talviurheiluvälineet
  • Ulkopelit, esim. mölkky, kroketti jne.
  • Kausivaatteet, kuten toppatakit jne.
  • Polkupyörät, rullaluistimet jne.
  • Pulkat, liukurit yms. talvitavarat
  • Uimapatjat, trampoliinit yms. kesätavarat
  • Marjapoimurit, mehumaijat, pakasterasiat jne.
  • Matkalaukut

Tällaisia tavaroita voi huoleti säilyttää jossain hankalammassa paikassa, sillä ne etsitään esille ja laitetaan pois yleensä vain kerran vuodessa. Toisaalta on tarkoituksenmukaista, että nämä tavarat eivät pyöri jaloissa pitkin eteistä tai tuki pääsyä komeroon, jossa säilytetään päivittäin tarvittavia tavaroita. Vintit, kellarit ja varastot sopivat siis tarkoitukseen mitä parhaiten. Jos vain niissä on tilaa.

Aika usein em. varastot ovat täpötäynnä kaikenlaista roinaa, jota säilytellään vanhasta muistista. Tapahtuu helposti ketjureaktio. Kaikki alkaa siitä, että vuosikausia vanhat paperit, käytöstä poistetut vaatteet, hylätyt pelit ja hajonneet huonekalut tukkivat varaston hyllyt ja lattian. Tästä seuraa se, että kausisäilytykselle ei ole kunnolla tilaa, vaan tavarat tungetaan sinne minne ne sillä hetkellä sattuvat mahtumaan. Tämän seurauksena esimerkiksi joulukuusenkoristeet joutuvat eripuolelle varastoa kuin kyntteliköt. Vuoden aikana varastoon on tungettu lisää kamaa, ja vanhoja on kenties siirretty eri paikkoihin uusien tavaroiden tieltä. Lopputulos on, että seuraavana jouluna  kukaan ei enää muista, minne ne koristeet oikein laitettiin ja kyntteliköt ovat hautautuneet jonnekin kukkaruukkujen alle.

Jos tilanne on tämä, kannattaa miettiä miten kausisäilytykseen saisi paremmin tilaa. Olisiko mahdollista raivata varastoon pari tyhjää hyllyä erityisesti näitä ajoittain tarvittavia tavaroita varten? Asiaa voi lähestyä myös siltä kannalta, mitä tavaroita haluaa päästää omaan varastoonsa. Päästänkö sinne sukset ja monot? Entä 10 vuotta vanhat tiliotteet? Ykköslistalla olevat menevät ensimmäisenä sisään. Loput menevät, jos niille jää tilaa.

Miksi tästä roinasta ei pääse eroon? Osa III

Joskus tavaroista on vaikea luopua yksinkertaisesti siksi, että ne ovat meidän. Pelkkä esineen omistaminen tekee siitä silmissämme arvokkaamman kuin mitä se todellisuudessa on. Tämä on tutkittua tietoa. Eräässä kokeessa ihmisille annettiin tavallinen tussi. Jonkin ajan kuluttua heitä pyydettiin myymään tussi eteenpäin. Koehenkilöt pyysivät tussista aina korkeampaa hintaa, kuin mikä sen arvo oli. Pelkästään se, että ihmiset olivat hetken aikaa omistaneet tussin, lisäsi sinänsä halvan esineen arvoa heidän silmissään.

Ihmisillä on myös taipumus kiintyä omistamiinsa esineisiin, riippumatta siitä onko siinä mitään järkeä. Tunnesiteiden juuret voivat mennä syvälle. Ne voivat mm. liittyä tilanteisiin, joissa tavaraa on käytetty, hyvänä esimerkkinä vauvanvaatteet. Tai sitten tavaraan liittyy jokin emotionaalinen arvo, joka on edelleen olemassa, vaikka käytännön arvo on jo huvennut. Esimerkkinä vaikka vaate, joka ostettiin ensimmäisellä palkalla 17 vuotta sitten. Tai sitten johonkin tavaraan on kiintynyt vain siitä syystä, että on sattunut omistamaan sen jo niin kauan.

Eikä tässä kaikessa mitään pahaa olekaan. Niin kauan kun tavara ei ole haitaksi, on paljon mukavampaa jos omaisuudestaan tykkää. Mutta siinä vaiheessa kun kaapit pursuvat tarpeetonta, voi kiintymys kääntyä haitaksi. Tämä näkyy kärjistetysti silloin, kun omaisuuttaan alkaa myydä esim. kirpputorilla.

On helppoa yliarvioida myyntiin pantavan tavaran hinta, sillä näemme sen sellaisena kuin se uutena oli. Muistelemme mitä se silloin maksoi, mitä kaikkea iloa sen omistamisesta seurasi, ja jos tavara on tehty itse, se maksaa tietysti vielä enemmän. Ostaja ei valitettavasti osaa lukea tätä kaikkea näkymätöntä arvoa, vaan arvioi sitä kylmästi nykyisen kunnon perusteella. Hulvattomia esimerkkejä löytyy tästä  Paskat kirppislöydöt -blogista. Tavaroita hinnoitellessa on välillä hyvä tehdä reality check: kuinka paljon olisit itse valmis maksamaan vanhoista verkkareista, käkikellosta tai käsipainoista, jos naapurisi tulisi niitä kaupittelemaan?

Miksi tästä roinasta ei pääse eroon? Osa II

Esine on susiruma. Sille ei ole paikkaa. Se on typerä ja ärsyttävä. Eikä sitä voi heittää pois, koska se on LAHJA.

Lahjat voivat olla vaikeita. Lahjan antaja on yleensä ystävä tai läheinen. Lahjan pois heittäminen tuntuu samalta kuin heittäisi antajankin menemään.  Lahjat on yleensä annettu hyvässä tarkoituksessa, ja se tekee asiasta vielä hankalamman. Lahjatavarasta eroon hankkiutuminen tuntuu suoralta loukkaukselta sen antajaa kohtaan.

Joskus lahja on aluperinkin sellainen, että se ei kerta kaikkiaan miellytä. Tällaisia ovat esim. koriste-esineet, astiat, vaatteet yms. tavarat, jotka ovat sekä henkilökohtaisia että jollain tavalla esilläpidettäviä. Silloin olo voi tuntua syylliseltä, kun ei millään pysty pitämään jostakin, minkä toinen on hyvää hyvyyttään antanut. Sitten kun siitä tekisi mieli hankkitua eroon, seurauksena on vielä suurempi syyllisyys: ensin inhoan koko lahjaa ja nyt vielä yritän heittää sen menemään. Hyi minua.

Tarkoitus ei tietysti olekaan, että tavara pitäisi panna menemään vain siitä syystä, että se on saatu lahjaksi. Mutta jälleen kerran on mietittävä kokonaisuutta. Jos esine on esim. korjaamattomalla tavalla rikki, tai jos se on omasta mielestäsi muuten vain kertakaikkisen kamala, kannattaa asiaa harkita. Onko tavarasta enemmän haittaa kuin hyöytyä? Tuleeko siitä enemmän hyvälle kuin huonolle tuulelle? Kenelläkään ei ole velvollisuutta säilyttää mitään pelkästään siitä syystä, että on saanut sen lahjaksi.

Lahjasta voi hankkiutua eroon hienotunteisesti. Ei ole mitään syytä, miksi asiasta pitäisi mainita lahjan antajalle. Muista että esineet eivät ole ihmisiä. Ystävä on edelleen yhtä rakas, vaikka hänellä olisikin kiusallinen tapa lahjoittaa joka käänteessä tiimarikrääsää. Parhaassa tapauksessa kukaan ei saa koskaan tietää, mitä lahjalle lopulta tapahtui. Oman kokemukseni mukaan ihmiset eivät kovin usein kysele antamiensa lahjojen perään. Jos tilanne kuitenkin tulisi vastaan, valkoiset valheet pelastavat tilanteen. Tässä muutamia ehdotuksia:

  1. Kaverini näki sen ja ihastui niin kovasti, että minun oli pakko lahjoittaa se hänelle. Kaveri on nyt ikionnellinen!
  2. Annoin sen ystävälle, joka tarvitsi kipeästi juuri sellaista esinettä.
  3. Koira pureskeli sen hajalle.
  4. Lapsi puklasi sen päälle.
  5. Mieheni kaatoi sen päälle vahingossa punaviiniä.
  6. Se on nykyisin mökillä, tuntui että se sopi sinne sisustukseen paremmin.

Listaa voi jatkaa kommenttiosastolla!