Kirjasta opittua

Julkaistu , kirjoittanut
3

Listasin tähän asioita, joita opin Kemikaalikimara lapsiperheille -kirjasta:

  • Jos jokin haisee, siitä haihtuu kemikaaleja.
  • Palonestoaineet ja muut vastaavat sitoutuvat pölyyn. Siksi siivoaminen kannattaa.
  • Elektroniset laitteet kirjaimellisesti puhaltavat palonestoaineita ilmaan. Ruotsissa suositellaan koneiden tyhjäkäyttöä tuuletetussa tilassa, ennen kuin ne otetaan käyttöön!
  • Kemikaalien yhteisvaikutukset ovat arvaamattomia. Ne voivat kumuloitua, mutta myös neutraloida toisiaan.
  • Ruoanlaitoissa muoviastiat ovat turvallisia, jos niitä käytetään siten kuin ne on suunniteltu. Kylmäastioihin ei pidä säilöä kuumaa.
  • Ruoka pitäisi aina lämmittää mikrossa lasisessa tai keraamisessa astiassa.
  • Myös keramiikka voi olla vaarallista, jos lasite on rikkoutunut.
  • Kirpputorilta ostetut lelut ovat yleensä vanhoja, niiden kemikaalikuorma voi olla mikä tahansa. Toisaalta kirpputorilta ostetut vaatteet ovat puolestaan tästä näkökulmasta turvallinen vaihtoehto, ja tietysti paljon ekologisempi.
  • Hormonihäiritsijöitä on myös luonnontuotteissa, kuten esimerkiksi laventelissa.
  • Antibakteerisista aineista ei ole todellista hyötyä, mutta paljon haittaa.

Anja Nysten puhui viime viikolla YLEllä kirjastaan, ja hänellä on haastattelussa hyviä pointteja jälleen. Esimerkiksi raskaana olevien meikkauskielto – on eri juttu laittaa ripsiväriä kuin rasvata koko kroppa kiireestä kantapäähän. Tuotteiden määrässä on aivan valtava ero, ja onkin ihan järkevää miettiä mikä on iso riski ja mikä ei.

Hämärämpi kosmetiikkakokeilu

Julkaistu , kirjoittanut
4

Olenko jo maininnut, että minulla on pakkomielle siitä, että kaikki pitää käyttää loppuun? Ei ole puhettakaan, että heittäisin pois kosmetiikkaa, jota voisi vielä käyttää. Ainoastaan silloin, kun tuote on selvästi mennyt pilalle tai vanhentunut niin, ettei sen tehosta enää ole takeita, pystyn luopumaan puolitäydestä purnukasta. Muuten kaavin pohjalta viimeisetkin rippeet, ennen kuin avaan uuden pakkauksen.

Tämän lievän neuroosin vuoksi päädyin tekemään kosmetiikkakokeilun, jonka lopputuloksesta ei ollut takeita. Kylppärin kaapissa on pyörinyt monta vuotta pieni pullo vauvaöljyä. Siis sitä sellaista, jota on kai tarkoitus laittaa vauvan kylpyveteen. Pullo taisi tulla näytteenä jonkun vaippapaketin mukana taannoin, mutta sitä ei oltu käytetty kertaakaan. Koska en siis voi heittää mitään käyttökelpoista pois, puteli oli jäänyt pyörimään kylppärin kaappiin vailla tarkoitusta.

Olen tässä luonnonkosmetiikkaan tutustumisen yhteydessä alkanut haaveilla jojobaöljystä, jota voisi käyttää hiusten- ja ihonhoitoon. En vain ole vielä saanut aikaiseksi hankkia sellaista. Eräänä iltana silmäni osuivat taas tuohon vauvaöljyyn, ja lamppu syttyi päässäni. Voisikohan tuota käyttää samaan tarkoitukseen…? Pullon sisältö oli harvinaisen suoraviivainen: Olus oil, canola oil, tocopherol. Suomeksi kasviöljyä, rapsiöljyä ja e-vitamiinia (säilöntaineena). Tämä oli ilahduttavaa, sillä saman firman toisessa tuotteessa sisällysluettelo oli vähintäänkin arveluttava. Tuolle olus oilille en löytänyt sen tarkempaa selitystä, paitsi että se on siis kasveista puristettua öljyä. Parempaa selitystä ei internet osannut kertoa – jos joku lukijoista tietää onko kyseessä tietty kasvi, yleisnimi vai sekoitus, olisi kiva kuulla. Ilmeisesti kyseessä on kasviöljyjen sekoite? No, joka tapauksessa pullon sisältö ei vaikuttanut vaaralliselta. Tuote ei myöskään vaikuttanut millään tavalla pilaantuneelta.

Niinpä totesin, että jojobaöljy saa edelleenkin odottaa. Googlasin ”öljyhoito hiuksille”, ja luin erilaisia ohjeita, joissa käytettiin mm. oliiviöljyä. Päättelin että vauvaöljyn sisältö oli riittävän lähellä mitä tahansa hoitoöljyä, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Levittelin noin teelusikallisen öljyä kuviin latvoihin, kampasin sen tasaisesti kaikkialle latvoihin ja pituuksiin, kietaisin hiukset sykerölle ja lähdin lapsen kanssa puistoon. (Kertooko tämä jotain taipumuksistani kassialmailuun? Hmm… ehkä ymmärrätte, että muodonmuutos on tosiaan ollut paikallaan. Välillä tulee edelleen näitä repsahduksia.) Illalla pesin öljyt pois, mutta keksin sille myös toisen käyttötarkoituksen: rasvasin kuivat jalkapohjat öljyllä ja vedin yöksi sukat päälle. Aamulla sekä jalkapohjat että hiukset tuntuivat pehmeiltä.

Nyt olen äärimmäisen tyytyväinen. Saan vauvaöljyn käytettyä järkevästi, jolloin saan vähitellen yhden turhan tavaran karsittua tarvitsematta kuitenkaan heittää mitään roskiin. Eikä tarvitse edelleenkään perehtyä jojobaöljyihin tai lähteä etsimään sellaista mistään. Öljypullo on kooltaan 50ml, mutta se taitaa riittää koko talveksi, sillä teelusikallinen riittää kerta-annokseksi mihin vain. Sitä paitsi tunnen oloni vähintäänkin luovaksi käyttäessäni tuotetta näin kekseliäästi ”väärin”.

Palautetaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meiltä poistui äskettäin kaksi keskikokoista esinettä vähän eri systeemillä kuin normaalin karsimisen kautta, ja kolmas lähtee huomenna. Palautimme nimittäin muutamia vauvatarvikkeita niiden alkuperäisille omistajille. Nämä tavarat ovat olleet niin monta vuotta lainassa, että ne olivat muuttuneet vähän kuin vakituiseksi kalustoksi. Ennen lapsen syntymää lainasimme sitterin, ammeen ja vaipanvaihtoalustan työkaverilta. Niistä amme on ollut käytössä edelleen, ainakin kylpylelujen säilytyspaikkana. Muut ovat olleet tarpeettomina jo pitkään. Oli mukavaa päästä niistä eroon. Tuli taas konkreettisesti lisää tilaa, joten kaipa tämäkin pitää laskea raivaamiseksi.

Lainaaminen on mielestäni hyvä keino välttää isompia hankintoja. Monilla on tarpeettomana kaikenlaista tavaraa, joille löytyisi hyvin käyttöä jonkun muun kotona. Olen itse lainannut  muille esimerkiksi tuoleja, matkalaukkuja, kahvinkeitintä, höyrypesuria, vaatteita ja lastentarvikkeita. Meillä on ollut lainassa mm. mattoja ja huonekaluja ja leluja. Olen naapureiden kanssa jutellut, että on itse asiassa paljon tavaroita, jotka voisi hankkia yhdessä ja kierrättää taloudesta toiseen. Harva tarvitsisi esimerkiksi monia keittiökoneita päivittäin, mutta olisi kätevää kun sellainen olisi välillä käytettävissä.

Lainaamista tai yhteisomistamista voisi harrastaa enemmänkin. Tulisi säästöä sekä rahassa että säilytystilassa. Hyvä esimerkki yhteisomistuksesta on taloyhtiömme pihagrilli. Sitä käytettiin kesän aikana melkein päivittäin eri asukkaiden toimesta, ja sen lisäksi vielä pari kertaa yhteistapahtumissa. Taloyhtiölle muutaman satasen maksava grilli on melko pieni investointi, mutta se lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja talon yhteisöllisyyttä merkittävästi. Grilli on pidetty puhtaana ja toimivana, ja talkkari vastaa uusien kaasupullojen hankinnasta. Kaikki ovat järjestelyyn erittäin tyytyväisiä.

Onko teillä kokemusta lainaamisesta tai yhteisomistamisesta?

Miltä tuoksuu puhdas?

Julkaistu , kirjoittanut
9

Amerikkalaisten hajuintoilu ei lakkaa hämmästyttämästä. Tämä tuli jälleen mieleen lukiessani Power of Habit -kirjaa. Siinä oli hämmästyttävä tarina siitä kuinka P&G keksi tuotteen, joka poisti kaikkia hajuja. Ainetta suihkautettiin mihin tahansa materiaaliin, ja se neutraloi välittömästi pahat hajut kissanpissasta hienhajuun ja niin edelleen. Firmalla oli kuitenkin valtavia ongelmia tuotteen myynnissä ja markkinoinnissa. Välittömäksi hitiksi arvioitu tuote ei käynytkään kaupaksi. Ihmiset saivat näytteen, käyttivät sitä muutaman kerran ja sitten unohtivat sen jonnekin.

Tätä ongelmaa alkoi sitten selvittää joukku tiedemiehiä, jotka analysoivat tuntikausia ihmisten siivoustottumuksia, haastatteluja ja elintapoja. Lopuksi päästiin ongelman ytimeen: tuote ei tuoksunut miltään. Mutta kun tähän hajuja eliminoivaan tuotteeseen lisättiin hajua, se alkoi yhtäkkiä käydä kaupaksi. Tuote positioitiin uudelleen siten, että sitä ei markkinoitu enää pahojen hajujen eliminojana, vaan tuotteena, joka saa siistin huoneen tuoksumaan yhtä siistiltä kuin se näyttää. Vasta jonkin ajan kuluttua, kun ihmiset olivat jääneet koukkuun puhtauden tuoksuun, yritys alkoi mainita, että tuote myös poistaa pahat hajut.

Tuotteen nimi on Febreze, enkä ollut koskaan aiemmin kuullut siitä. USAssa asuessa en koskaan törmännyt tähän, koska en kiinnittänyt juurikaan huomiota kaupassa niihin hyllymetreittäin jatkuviin spraypullorivistöihin, jotka oli suunnattu ties mitä tarkoitusta varten. Ajatus siisteyden tuoksusta tuntuu minusta aivan nurinkuriselta. Ensin siivotaan, sitten suihkutellaan kemikaaleja ilmaan, jotta tuoksuisi joltain muulta kuin vastasiivotulta, jotta tuntuisi siltä että todellakin on siivottu? Eli puhtaus tuntuu puhtaalta vasta, kun huoneessa leijailee Alaskan kevään tai Hiljaisen jasmiinin tuoksu? Olen aivan pihalla.

Uteliaisuudesta kävin kurkkaamassa noita Febrezen nettisivuja. Ja yllättäen sieltä löytyi vielä yksi, hajuton vaihtoehto. Aloin mietiskellä, mahtaisiko se todella toimia hajunpoistajana? Joskus tulee tilanteita, että johonkin tekstiiliin on tarttunut itsepintaisesti jokin haju, josta haluaisi päästä eroon. Jos joku sanoo että tuote todella toimii, ja jos jostain kävisi ilmi ettei kyse ole hirveästä myrkystä, voisin jopa harkita käyttäväni sitä tarpeen tullen. Mutta ei tulisi mieleenkään suihkutella petivaatteita joka aamu hajunpoistajalla, kuten joku käyttäjä sivustolla ilmoitti tekevänsä.

Viikon vinkit 44/2013: hamstrausta, perintökoruja ja hyvä tietopankki

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

En ole koskaan tavannut oikeata hamstraajaa, toisin sanoen ihmistä joka ei kykene heittämään mitään pois. Olen kyllä tavannut ihmisiä, joiden on vaikea luopua omaisuudestaan, mutta en sellaista sairauteen asti menevää. Niitä löytyy silti Suomestakin, ei vai tositv-ohjelmista. Siinä vaiheessa, kun omaisuus alkaa käydä asukkaalle ja ympäristölle vaaraksi, yhteiskunta puuttuu asiaan. (YLE) Jos omassa kodissasi alkaa olla aineksia terveysriskiksi, voi osallistua Iltalehden katastrofikämppä-kilpailuun. Ihmettelen tosin, miksi palkintona on sisustussuunnitelma, kun ammattiraivaaja olisi paljon tarpeellisempi.

Mitä tehdä perintökoruille? YLEn uutisen mukaan saattaa olla kannattavampaa uudistaa koru itseä miellyttäväksi, kuin myydä se romukullaksi. Korun arvo voi olla suurempi koruna kuin pelkästään raaka-aineena. Minulla ei ole aavistustakaan romukullan hinnoista, mutta  uudistamisesta on kokemusta. Edesmenneen isoäitini parittomasta korvakorusta tehtiin minulle aikoinaan kaunis kaulariipus. Se on edelleen yksi lempikoruistani. Muotoilu miellyttää silmää ja lisäksi mukana on iso tunnearvo.

Mainitsin aiemmin tallentaneeni myrkytystietokeskuksen numeron puhelimeeni. Kyseisen organisaation nettisivut ovat myös todella kattava tietopankki. Sieltä löytyy mm. selkeät toimintaohjeet myrkytystilanteessa, sekä kasvien ja sienien luettelot, joista voi tarkistaa minkä tahansa kasvin myrkyllisyyden. Liitin linkin omiin suosikkeihini.

Kenkiä, kenkiä, enemmän kenkiä?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Sattuipa silmiin juttu, jossa ”suomalaiset paljastavat” kuinka monta paria kenkiä omistavat. Hauska yhteensattuma, sillä kenkäaihe on pyörinyt mielessä sen jälkeen, kun huomasin jonkun löytäneen blogiin hakusanoilla ”miten kengät saa kestämään”. Näillä asioilla on nimittäin mielestäni yhteys.

Artikkelin mukaan valtaosa omistaa 10-20 paria, mikä kuulostaa ihan realistiselta. Siihen määrään mahtuu eri vuodenajat ja tilaisuudet kattavia kenkiä. Sen sijaan ne 14%, jotka väittivät omistavansa maksimissaan viisi paria kenkiä, joko puhuvat palturia tai elävät hyvin erikoista elämää. Tietenkin voi kysyä kuka tässä on rajoittunut, mutta en vaan tajua miten joku pärjää noin vähällä. Ymmärrän, että äärimmäinen köyhyys tai kodittomuus voi johtaa siihen, että ihmisellä ei ole kuin yhdet kengät jos niitäkään. Mutta jos puhutaan enemmistöstä suomalaisia, jotka eivät elä missään ääriolosuhteissa – voiko oikeasti tulla kaksilla kengillä toimeen, kuten joku tuossa artikkelissa väitti? Pitääkö joku todella samoja kenkiä kesät talvet?

Aloin leikkiä, että minun pitäisi vähentää kenkämääräni niin pieneksi kuin mahdollista, mutta niin ettei terveys vaarannu ja siten että pärjäisin tässä nykyisessä elämäntyylissäni herättämättä poikkeuksellista huomiota. Kuinka monta paria tarvitsisin? 

  1. Lämpimät talvikengät
  2. Lenkkarit tai urheilulliset tossut
  3. Välikauden kävelykengät tai nilkkurit
  4. Ballerinat
  5. Sandaalit
  6. Kumisaappaat
  7. Korkeakorkoiset juhlakengät

Seitsemän paria näyttäisi äärimmäisen pakon edessä riittävän. Mutta jos rehellisiä ollaan, tuo olisi minusta aika ankea suppea valikoima, ja noiden lisäksi haluaisin ainakin myös

  1. Korkeakorkoiset saappaat
  2. Loaferit tai mokkasiinit
  3. Varvastossut
  4. Citylenkkarit ja urheilulenkkarit erikseen (ks. yllä kohta 2.)
  5. Useampia vaihtoehtoja juhlakengille, sillä mustat kengät eivät todellakaan käy mielestäni kaikkien vaatteiden kanssa. Iltajuhliin sellaiset, mistä ei varpaat näy, ja kokkareille villimpiä vaihtoehtoja.

Eli tuosta tulisi jo 11 paria ilman juhlakenkävalikoimaa, mikä taas on sitten maku- ja tilakysymys. Jos ollaan realistisia, 10-20 paria kenkiä olisi se suppein mahdollinen määrä, jonka kanssa voisin mukavasti elellä. On ihan mukavaa, että on valinnanvaraa vähän enemmän kuin on aivan välttämätöntä.

Palatakseni alkuun, kenkien kestävyys liittyy mielestäni aika suoraan siihen, kuinka monet niitä on käytössä. Mikäli omistaa vain yhdet talvikengät, kyseiset kengät altistuvat vuoden aikana monille eri sääolosuhteille, ja ovat lisäksi käytössä lähes joka päivä usean kuukauden ajan. Toisin sanoen kulutus on kova. Vaikka kenkiä huoltaisi jatkuvasti, niin siitä huolimatta ne kuluvat väistämättä ja käyttöikä lyhenee. Esimerkiksi välikauden kengät ovat kovilla, kun porskutellaan loskassa viikosta toiseen. Kelpaavatko sellaiset enää siistimpää vaatetusta vaativissa tilaisuuksissa yhden vuoden jälkeen? Mielestäni on siksi ihan järkevää omistaa useampia samantyyppisiä kenkiä, joita voi vaihdella tarpeen ja tilaisuuden mukaan. Kun on vaihtokengät, kastunut pari saa kuivua rauhassa, tunkkaiset tuulettua ja kenkäpari saa ”levätä” käytön jälkeen. Nämä kaikki toimenpiteet saavat kengät kestämään pidempään.

Onko lukijoissa minimalistisen kenkävaraston omistavia ihmisiä? Montako paria kenkiä ihminen tarvitsee?

Kosmetiikan karsimista

Julkaistu , kirjoittanut
3

Kylppärin kaapista lähti pitkästä aikaa yksi tuote suoraan roskiin. Olin säilyttänyt tätä lähinnä tunnesyistä:

WP_000933

 

Kyllä, myös aurinkorasvaa voi säästellä tunnesyistä! Tämän rasvan tuoksu tuo mieleen monia lämpimiä muistoja. Kirjaimellisesti. Putelissa ei tosin ollut enää juuri mitään. Tuote on ostettu muistaakseni vuonna 2008 alkuvuodesta, joten tuskinpa suojakertoimistakaan oli enää paljoa jäljellä. Nostalgiasyistä tämä oli säästynyt aiemmissa raivauksissa, mutta nyt totesin sen vievän aivan suotta tilaa hyllyllä.

Aurinkorasvojen kanssa on muuten aina vähän hankalaa. Palan tosi herkästi ja saan helposti aurinkoihottumaa, joten välttelen suoraa auringonpaistetta kesällä ja suojaudun usein vaatteilla, hatuilla ja huiveilla. (Olen joskus jopa harkinnut aurinkovarjon hankkimista!) En ikinä ota aurinkoa, enkä juurikaan liikuskele uimarannoilla. Käytän aurinkosuojaa siis etupäässä kasvojen, kaulan ja käsien ihon suojaamiseen. Niihin ei kerralla saa paljoa kulumaan vaikka kuinka reilusti laittaisi, joten kesän jälkeen jää aina puolityhjiä rasvapurkkeja kaappiin. Olen käyttänyt samaa tuotetta pari vuotta hyvällä menestyksellä, sillä eivät ne tunnu härskiintyvän eikä suojaustehokaan ole laimentunut. Mutta silti vähän arveluttaa, onko rasva kunnossa. Toisaalta tuntuisi hölmöltä heittää puolikasta pulloa roskiinkaan. Mitenhän tämä kannattaisi ratkaista?

Jatkossa tilanne kuitenkin parantuu, sillä päätin siirtyä lasten aurinkorasvojen käyttäjäksi. Niissä on minulle sopivan korkea suojakerroin, eikä sekään haittaa että parabeenit ja muut turhuudet puuttuvat. Joten jos koko perhe pärjäisi yhdellä ainoalla aurinkorasvalla, olisi ehkä mahdollista jopa saada yksi purkki vuodessa käytettyä?

Hyvä mieli, paremmat ostokset

Julkaistu , kirjoittanut
4

Kun olen auttanut eri ihmisiä karsimaan kaappejaan, suurin osa kierrätykseen lähtevistä vaatteista on usein sellaisia, jotka on ostettu jotenkin pakon edessä. Olen huomannut, että epäonnistuneimmat ostokset ihminen tekee silloin, kun on kiire, stressi ja paineen tunne. Useimmiten kyse on vaatteista, joskus myös lahjoista tai tuliaisista. Tai jostain muusta sellaisesta, mikä on jostain syystä pakko ostaa juuri nyt, eikä ole aikaa paneutua asiaan sen tarkemmin. Sitten hätäpäissään räiskäisee kaupassa jotain, ja lopputuloksena on niin kutsuttu virheostos.

Aika usein nuo tilanteet ovat sellaisia, että ihan pakko ei oikeastaan olisi ostaa. Todellisen tarpeen sijaan on vahva tunne siitä, että jokin tilaisuus on pilalla jos ei osta jotain uutta. Tuolloin ihminen ostaa tyynnyttääkseen mieltään, ei paikatakseen jotain puutetta. Koska kiireessä on vaikea löytää täydellistä – jos edes on tarkkaa käsitystä siitä mitä on hakemassa – joutuu tyytymään johonkin, joka on riittävästi sinne päin. Kun niin sanottu kriisitilanne on ohi, on aikaa tarkastella kaikessa rauhassa mitä tulikaan hankittua. Siinä valossa ostos ei aina enää vaikutakaan niin hyvältä idealta.

Aloin tässä miettiä sellaisia tilanteita, jolloin on oikeasti pakko ostaa jotain, eikä tarjolla ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Tuli mieleen esimerkiksi yllättävä kaatosade ja tarve siirtyä paikasta toisen jalan ja säilyä silti siedettävän siistinä. Kaupassa on vain kolme sateenvarjoa, kaikki yhtä rumia. Yritin eläytyä tilanteeseen, ja tulin siihen tulokseen että itse asiassa kyseinen sateenvarjo ei välttämättä herätä sen kummempia tunteita myöhemmin. Kyseessä on nimittäin aito välttämättömyys, ja tarjolla olevista vaihtoehdoista valittiin paras mahdollinen. Mutta ajatelkaa tilannetta, jossa illalla on juhlat eikä kaapissa ole mitään päälle pantavaa? Tuskaista pyörimistä kaupoissa, joista ei tietenkään juuri sillä hetkellä löydy mitään kivaa. Sitten ostaa mekon, jota pitää sen yhden illan eikä koskaan uudelleen. Ero lienee siinä, että ensimmäisessä tapauksessa tarve on selkeä ja vaihtoehdot samoin. Jälkimmäisessä tilanteessa stressi johtuu omista ajatuksista, ja ratkaisuvaihtoehtojakin on lukuisia.

Tästä syystä ostopäätöksiä pitäisikin aina tehdä vain korkeasta mielentilasta käsin. Mitä tärkeämpi ostos, sen paremmalla tuulella kaupoille kannattaa lähteä. Toinen tapa välttää paniikkitilanteet on ennakointi. Esimerkiksi juhlat tulevat yleensä hyvällä varoitusajalla, joten niihin on mahdollista varautua jo viikkoja etukäteen. Mikään ei estä ostamasta joululahjoja vaikka kesän alennusmyynneistä. Mitä enemmän ottaa aikaa etsimiseen, sitä paremman todennäköisesti löytää. Sanoisinkin, että hätäinen olo ja paniikkitunnelma ovat selviä hälytysmerkkejä ostamaan lähtiessä. Jos kuitenkin on pakko jotain ostaa, voi ehkä kokeilla sellaista, että miettii ensin kotona mitä oikeastaan on lähdössä hakemaan. Silloin välttää sellaisen paniikkipyörimisen, ja samalla rajaa liiat vaihtoehdot jo etukäteen pois. Mitä vähemmän vaihtoehtoja, sen helpompi tehdä päätöksiä.

Mitä te olette tehneet näille paniikkiostoksille?

Kirja-arvostelu: Kemikaalikimara lapsiperheille

Julkaistu , kirjoittanut
3

Anja Nysten on kirjoittanut kattavan opuksen kodin kemikaaleista lapsiperheiden näkökulmasta. Kirja on perusteellinen katsaus siitä, millaisille kemikaaleille altistumme päivittäin, rakennusmateriaaleista ja juomavedestä lähtien. Kirjassa käsitellään myös kodin muut kemikaalien lähteet, kuten huonekalut, kosmetiikka, siivous, astiat jne. Melko iso osa kirjasta keskittyy raskaus- ja vauva-aikaan, mutta osansa saavat myös isommat lapset. Itse asiassa kirjaa lukiessa tuli vahvasti sellainen olo, ettei haitallisia kemikaaleja voi millään välttää. Paitsi ehkä muuttamalla maakuoppaan ikikorven keskelle, ja silloinkin saattaa maaperästä huokua radonia…

Tosiasiassa Nystenin kirjassa on kuitenkin todella paljon hyödyllistä asiaa. Pidin siitä, että faktat on esitelty neutraalisti. Tutkimustieto tuntui olevan uusinta mahdollista, monet viitteet olivat 2013 tai 2012 tehtyihin tutkimuksiin. Pidin myös siitä, että kirjassa tuotiin selvästi esiin se, ettei luonnollisuus ole tae turvallisuudelle. Luonnossa esiintyy myrkkyjä ja yliherkkyyttä aiheuttavia aineita samalla lailla kuin teollisesti tuotetuissa ainessa. Nysten ei varsinaisesti tuomitse mitään, mutta tasaisin väliajoin kehottaa lukijaa pohtimaan, mitkä kemikaalit ylipäätään ovat edes tarpeellisia.

Visuaalisesti kirja on hieman hämmentävä. Kirjassa oli useita ”tietoiskuja”, jonne oli tiivistetty olennaisia asioita. Nämä oli erotettu violetilla taustavärillä erottumaan leipätekstin joukosta. Lukijalle ei kuitenkaan selvinnyt, miksi taustaväri oli välillä raidallinen, välillä kuin pensselillä vedelty, välillä tekstille riitti reunus, välillä taas koko sivu oli väritetty. En hahmottanut tässä mitään logiikkaa, eikä värikoodausta selvitetty lukijalle missään. Lopputuloksena oli vähän sillisalaattimainen visuaalinen ilme.

Eniten kirjassa häiritsi sen laveus. Nysten johdattelee jokaiseen aiheeseen perusteellisesti, mutta useimiten näissä johdannoissa pysytellään itsestäänselvyyksien parissa. Mielestäni kaikki johdannot olisi voinut jättää kokonaan pois, ja aloittaa suoraan asiasta. Tiedämme kyllä muutenkin, että kynttilät luovat tunnelmaa ja että lapset laittavat kaiken suuhun. Näitä karsimalla kirja olisi napakoitunut huomattavasti.

Toinen askarruttava asia oli kirjan ravitsemus- ja sairaanhoito-ohjeet. Nysten on kemisti eikä lääkäri, joten oletan hänen tarkistuttaneen faktansa jollakulla alan asiantuntijalla. Kuitenkin ohjeistaessaan raskauden ajan vitamiineista tai opastaessaan vauvan yskän hoidossa Nysten liukuu mielestäni aika reilusti alkuperäisen aiheen ulkopuolelle. Välillä kirjoittajan henkilökohtaiset mielipiteet putkahtelevat esiin, mikä on hieman ristiriidassa kirjan muuten neutraalin yleislinjan kanssa. Karkeista esimerkiksi Nysten toteaa, ettei moisia äiti tai sikiö tarvitse, toisaalta ei kuulemma kannata stressaantua, vaikkei kestovaipparumbaa jaksaisikaan pyörittää. (Niistä kertakäyttövaipoista olisi muuten ollut kiinnostavaa lukea lisää, nyt aihe kuitattiin yhdellä lauseella!)

Kokonaisuudessaan Kemikaalikimara lapsiperheille on siis erittäin kattava tietopaketti. Nysten olisi mielestäni voinut luottaa faktoihin vielä enemmänkin ja karsia jutustelevat jaksot väleistä pois. Tämä olisi miellyttänyt minua enemmän, sillä silloin kirjasta olisi tullut käsikirjamaisempi, josta voisi tarvittaessa helposti hakea tietoa yksittäistä asiaa koskien. Tällaisenaan kirja oli kenties kevyempilukuinen ja helpommin lähestyttävä, mutta toisaalta myös pidempi ja faktoja joutui välillä setvimään muun asian seasta. Tästä huolimatta kirja tarjosi minulle paljon uutta tietoa, ja voin suositella sitä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kirjan lukemisesta oli myös yksi erittäin konkreettinen seuraus: tallensin Myrkytystietokeskuksen numeron puhelimen muistiin. Toivottavasti sille ei tule käyttöä.

(Tämä arvostelu on tehty omaksi huvikseni, kirjan lainasin kirjastosta.)

Viikon vinkit 43/2013: huuhteluainetta, kierrätystä ja foliolle uusiokäyttöä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Huuhteluaine mainitaan usein turhakkeena, jota ilmankin pärjäisi hienosti. Niin pärjääkin, mutta itse käytän sitä silti säästeliäästi. Käsipyykissä huuhteluaine vie keinokuiduista sähköisyyden ja karkeammista lakanoista tulee miellyttävän pehmeät. Käytän harvakseltaan, mutta käytän kuitenkin. Mikäli itse kuulut huuhteluaineen ystäviin, Iltasanomat listaa napakasti ne kuidut, joille huuhteluaine ei kerta kaikkiaan sovi.

Onneksi-blogin Katriina oli päässyt paikan päälle katsomaan, mitä kierrätystavaroille ja vaatteille tapahtuu sen jälkeen kun ne on jätetty SPR:n Konttiin.  Jos yhden kaupungin keskuksesta lähtee vuodessa vaatteita kymmeniä tonneja, mikä määrä onkaan maanlaajuisesti? Pistää jälleen ajattelemaan, ennen kuin ostaa uutta.

Iltalehti on listannut tilanteista, joissa foliota voi käyttää luovalla tavalla. En ole aiemmin ajatellut, että foliollakin voi suojata hankalia paikkoja maalatessa, jos maalarinteippi loppuu kesken.