Miksi meillä on liikaa tavaraa

Julkaistu , kirjoittanut
25

Jos yhä useammalla meistä on tarvetta raivata turhia tavaroita pois, pitää varmaan miettiä, miksi tavaroita on liikaa. Vastauksia on itse asiassa todella helppo keksiä, mutta listaan tähän muutamia.

Ensinnäkin niitä on kertynyt siksi, että monilla meistä on tapana ollut ostella liikaa. Maapallon kestokyky, ilmastomuutos ja ylipäätään eettinen kuluttaminen ei ole ollut pinnalla kovin kauan. 15 vuotta sitten tästä ei juuri puhuttu. Siinä mielessä Roosa Murto voi olla uutta sukupolvea, joka on lapsesta asti joutunut asiaa pohtimaan ja tiedostamaan. Tuolle porukalle asiat voivat olla itsestäänselviä, mutta väitän, että etenkin ne sukupolvet jotka ovat eläneet nuoruutensa niukkuuden vallitessa, eivät ole taipuvaisia minimalismiin luonnostaan.

Toisaalta nykymaailmassa on helppo hautautua liikaan tavaraan, sillä niiden hankkiminen on niin helppoa ja halpaa. Tämä johtaa siihen, ettei tavaraa arvosteta, ja siihen käytetyt luonnonvarat, työ ja muut resurssit hämärtyvät. Klik vaan, ja lähetti tuo kotiovelle lisää tavaraa. Pitää herätä ja tiedostamaan omaa toimintaa, jottei päädy tälle tielle.

Mutta vaikka olisi ihan järkevä kuluttaja, tavaraa kertyy silti. Olen lasten myötä havainnut, että tavaroiden tarpeet muuttuvat koko ajan, mutta käyttökausi on lyhyt. Jos tarpeettomaksi käyneestä tavarasta ei heti luovu, niitä alkaa ennen pitkää kerrostua komeroihin ja varastoihin. Näin käy vaikkei olisikaan pieniä lapsia kotona. Esimerkiksi työpaikan muutos saattaa vaatia uudenlaista pukeutumista. Tarpeettomat vanhat vaatteet kokevat helposti saman kohtalon kuin lastentarvikkeetkin. Jakkupukua säilyttää kaapissa varmuuden vuoksi, kunnes se on malliltaan täysin vanhentunut.

Tähän edelliseen liittyen luopuminen on vaikeaa. Käsi ylös, jos et ikinä ole kiintynyt yhteenkään tavaraan, tai kokenut vaikeaksi luopua jostakin siksi, että se edustaa jotain merkityksellistä asiaa elämässäsi. Muistot kiinnittyvät esineisiin, puhutaanhan suorastaan muistoesineistä. Väitän, että tavaraan kiinnittyminen on hyvin helppoa, jos sitä ei aktiivisesti itse kyseenalaista. Silloin tulee helposti säästäneeksi sellaistakin, joka ei oikeastaan olisi niin tärkeää, mutta ihan kiva kuitenkin. Tarpeeksi monta tällaista, ja yksi tavarakerrostuma on taas syntynyt.

Sitten on vielä koko markkinointikoneisto, jonka ainoa tehtävä on synnyttää erilaisia haluja ja tarpeita, jotta hankkisimme lisää tavaraa. En lähtisi aliarvioimaan tätäkään, sen vastustaminen vaatii samanlaista hereillä olemista kuin muukin tavaroiden hallinta. Tässäkin blogissa on kommentteja, joissa kerrotaan miten esimerkiksi muiden blogien lukeminen on saanut innostumaan erilaisista tavaroista. Eivätkä blogit edes välttämättä ole markkinoinnille alisteisia. Sen lisäksi kohtaamme ties kuinka monta mainosta päivittäin. Niiden ainoa tehtävä on saada meidät haluamaan jotain uutta.

Sitten on vielä henkilökohtainen tavaransietokyky, joka vaihtelee elämäntilanteesta toiseen. Viime vuonna asiaan ei ehkä kiinnittänyt mitään huomiota, mutta nyt tuntuu että tavaraa on liikaa. Makukin kehittyy. Aiemmin ehkä tykkäsi siitä, että on paljon pientä sälää, mutta sittemmin on saattanut ruveta kaipaamaan tyhjiä pintoja ympärilleen. Kuka tietää?

Tätä kaikkea vasten on pikemminkin merkillistä, jos jollakulla ei ole liikaa tavaraa. Miksi teillä on liikaa?

Viikon vinkit: sekalaista kodinhoitoja ja purkujätettä

Julkaistu , kirjoittanut
6

Pitkästä aikaa linkkejä sunnuntain iloksi. Tällä kertaa jaossa on sekalaisia kodinhoitoon liittyviä vinkkejä.

Iltalehdessä kerrotaan, miten jääkaappi täytetään oikeaoppisesti. Jutun lähteet ovat tällä kertaa suomalaiset, joten sisältöön voinee luottaa kohtuudella. Tosin jos muistaa että ovi on lämpimin paikka ja alhaalla on kylmintä, niin pääsee jo maalaisjärjelläkin pitkälle.

Iltasanomat puolestaan vinkkaa tiskikoneen oikeanlaisesta käytöstä. Astioiden huuhtelu etukäteen on yleensä turhaa.

Saman median toisessa jutussa luetellaan, mihin kaikkeen tavallista tiskiainetta voi käyttää. Tiskiaine on tehokas rasvanpoistaja mutta silti melko mieto tuote, joten se on kelpo puhdistustuote silloin, kun kyseessä on arka materiaali. Jutussa puhutaan tiskiaineen sekoittamisesta soodaan koruja puhdistettaessa. En tiedä tuosta soodasta, mutta kultaseppä suositteli minulle vastikään tiskiainetta ja kuumaa vettä esimerkiksi sormusten puhdistamiseen. Samoin tiskiaine on mielestäni ainoa oikea pesuaine jääkaapin ja pakastimen puhdistukseen.

Vähän isomman mittakaavan kierrättämistä: EU määrittelee, että purkujätteestä pitää parin vuoden päästä kierrättää 70%.  (YLE)

Onko tavara likaa vai läskiä?

Julkaistu , kirjoittanut
20

Kaikki alkoi HS:n kolumnista, jossa toimittaja Roosa Murto kritisoi voimakkaasti nykyistä kirpputorikulttuuria. Sen jälkeen luin Hallittu hysteria -blogista erinomaisen vastineen kyseiselle kirjoitukselle. Sittemmin keskusteluun ovat liittyneet ainakin Pitsikirjan Rinna sekä  Saara Ehdoton ehkä -blogista. Olen itse pohtinut tuota alkuperäistä tekstiä sekä näitä vastauksia koko viikon. Seuraavaksi oma puheenvuoroni.

Hesarin toimittaja hyökkäsi ensisijaisesti sellaista vastuutonta kuluttamista kohtaan, joka muistuttaa jonkinlaista tavarabulimiaa; ensin ostellaan hurjia määriä kaikenlaista tavaraa, jotka sitten pikapuoliin sylkäistään kirpputorille, jotta kaappeihin tulisi taas tilaa uudelle. Teistä en mene takuuseen mutta ainakin minusta on päivän selvää, ettei tuollainen ole fiksua, kestävää tai kannustettavaa toimintaa. Kolumnissa on kuitenkin yksi iso ongelma, ja se on siinä, että Roosa Murto kohtelee kaikenlaista raivaamista yhtenä ja samana. On aivan eri asia tyrkätä kirppikselle edellisellä viikolla tehtyjä virhehankintoja, kuin raivata asuntoaan vuosien tavarakerrostumista tavoitteena yksinkertaisempi elämä, selkeämpi koti ja tietoisempi omistaminen.

Ajatelkaa vaikka reippaasti ylipainoista ihmistä, joka päättää lopulta ruveta laihikselle ja opetella terveemmät elämäntavat. Olisiko fiksua sanoa hänelle, että laihduttaminen on vähintäänkin arveluttavaa, koska silloinhan kaikki ylimääräiset syödyt kalorit menevät ihan hukkaan? Tai että elä nyt sitten niiden läskiesi kanssa, koska olet ne itse hankkinutkin? Esimerkki on kärjistetty, mutta vähän tällaisen kuvan kolumnista sai, läskien tilalla vain tavarat. Vastustan kertakäyttökulutusta, mutta en pidä siitä että tavaroiden raivaamisesta kirjoitetaan noin syyllistävään sävyyn. Murto peräänkuuluttaa tavaroiden arvostamista. Minulle turhista luopuminen on juuri sitä – haluan todellakin arvostaa jokaista esinettä jonka omistan. Jos emme arvostaisi raivaamiamme tavaroita ollenkaan, nehän olisi yksinkertaisinta laittaa suoraan roskiin. Kirppismyyntihän on pikemminkin työlästä kuin helppoa. Kyllä se kertoo minusta tavaran arvostuksesta.

Kolumni osui ehkä vähän tahattomasti yhteen aikamme dilemmaan: Tavarat ovat pahasta – tavarat ovat välttämättömiä. Tämä kiteytyy esimerkiksi lastenvaatteissa, joista joku noissa linkkaamissani teksteissä kirjoittikin. Kasvava lapsi tarvitsee jatkuvasti uutta, mutta vaatteet ovat käytössä vain vähän aikaa. Välttämättömyys muuttuu ongelmaksi pahimmillaan muutamassa kuukaudessa. Ja muutenkin. Elämäntilanteet muuttuvat ja tarpeet vaihtuvat. Olisi upeaa, jos voisimme pullahtaa lapsuudenkodista maailmalle mukana matkalaukullinen vaatteita, joita pidettäisiin siihen saakka kunnes kangas on kulunut puhki. Valitettavasti  tämä skenaario oli relevantti viimeksi noin sata vuotta sitten.

Tavara on tosiaan vähän kuin läskiä. Siinä vaiheessa kun joku on aloittanut laihiksen, on aivan turhaa ruveta moittimaan edes itseään siitä, että on joskus syönyt liikaa. Tärkeämpää on keskittyä opettelemaan uusia, terveempiä elämäntapoja. Jos yhtäkkiä havahtuu siihen että tavaroita on liikaa, kyllä niistä saa hankkiutua eroon vaikka kirppareilla. Kunhan samalla opettelee hankkimaan uutta tiedostamalla paremmin, mitä on tekemässä. Valitsee kestävää ja mahdollisuuksien mukaan eettistä. Miettii jo ostovaiheessa millainen tavaran elinkaari on, ja miten siitä voi päästä eroon. Harkitsee, onko kyseessä todellinen tarve vai täyttääkö ostaminen jotain muuta tarvetta kuin tavaran puutetta.

”Minusta se, että väki hamstraa ja dumppaa pois kilokaupalla tavaraa, ei ole upeaa. Se on piittaamatonta ja typerää.”, Murto kirjoittaa. Olen tästä ihan samaa mieltä. Hamstraamisessa ei ole mitään järkeä. Mutta mielestäni on silti ihan oikein opettaa lapsille tavaranhallintataitoja, eikä siitä Ikean kassista täynnä kirppistavaraa pidä kantaa huonoa omaatuntoa. Voi olla, että Murto ei ole itse vielä ollut siinä tilanteessa, että kotiin on kertynyt ylimääräistä. Mutta mitä vanhempi ihminen, sitä todennäköisemmin nurkista löytyy yhtä jos toista tarpeetonta. Ei ole rikos havitella ympärilleen lisää tilaa luopumalla tarpeettomasta. 

Lokakuun ruokabudjetti: lopputulos

Julkaistu , kirjoittanut
4

Lokakuuta on vielä yksi päivä jäljellä, mutta raportoin jo nyt miten budjetin kanssa kävi. Lähtötilanne oli siis se, että seurattuani ruokamenojamme muutaman viikon, päätin että lokakuussa ruokakauppaan pitäisi riittää 400€. Se oli jonkin verran vähemmän, kuin mitä edeltävän seurannan mukaan meillä meni kuukaudessa ruokaan rahaa. Syöjiä on yleensä kaksi aikuista ja yksi lapsi, mutta kuun aikana kävi myös ruokavieraita välillä isommallakin joukolla. Välillä me taas söimme muualla. Ravintolaruokailuja ei tähän budjettiin laskettu mukaan, mutta niitä kertyi muutama kappale. Sen sijaan ruokakaupasta ostettiin samalla rahalla myös wc-paperia, pesuaineita ym. tarvikkeita, ainoastaan vaipat jätin tämän ulkopuolelle.

Entä miten kävi? No aika hyvin. Tätä kirjoittaessa on 30.10. ja rahaa on budjetista jäljellä muutamia euroja. Tulos ei kuitenkaan ole euron tarkka. Heti kuun alussa tuli yksi iso ostosreissu (70€) maksettua kortilla. Sen jälkeen nostin käteistä 330€, jotta pysyisin koko ajan kärryillä rahanmenosta. Tämä systeemi oli erittäin hyvä, sillä ostosten suuruus konkretisoitui heti kassalla. Toisaalta siinä myös näki jatkuvasti, miten rahaa kuun aikana kului. Ainoa ongelma on siinä, että tämä toimii täydellisesti vain silloin, jos perheessä vain yksi aikuinen tekee ruokaostoksia. Puoliso kävi viikonloppuna kaupassa, ei muistanut säästää kuittia, eikä muistanut myöskään loppusummaa enää kovin tarkasti. Valistunut arvaus on, että rahaa meni noin 50€. Minulla puolestaan on tällä hetkellä käteistä jäljellä yksi 50€ seteli, sekä muutamia euroja kolikoina.

Tästä voi silti päätellä, että pysyin budjetissa yllättävän täsmällisesti. Jos huomenna pitäisi ostaa vaikka maitoa ja jugurttia, niihin olisi vielä rahaa. Olen aika tyytyväinen suoritukseen! Etenkin kun tässä oli tosiaan haastetta aiemman kuluseurannan perusteella.

Mikä auttoi pysymään budjetissa? Olen tätä miettinyt ja listaan tähän niitä asioita, joiden arvelen vaikuttaneen. En osaa sanoa miten suuri osuus on milläkin, joten nämä tulevat sekalaisessa järjestyksessä:

Leivoin suurimman osan leivästä itse. Ostin ruisleipää ajoittain, mutta leivoin joka viikko sämpylöitä. Jauhot ja muut ainekset maksavat murto-osan siitä mitä valmis leipä. Tämä on taatusti yksi isoimmista säästöistä. Ostin myös paljon kaupan merkkejä, kuten Rainbowta. Hintavertailu osoittautui mielenkiintoiseksi. Esimerkiksi halpismerkin luomujuusto oli selvästi halvempaa kuin Valion tavallinen. Hyvä esimerkki siitä, että luomusta ei välttämättä tarvitse tinkiä vaikka säästeliäämmin ostaisikin. Sen sijaan isoista brändeistä voi joutua luopumaan. En myöskään käyttänyt rahaa muovipusseihin lainkaan. Pieni, mutta pidemmän päälle merkittävä yksityiskohta.

Suunnittelin ruokia etukäteen. Kävin kaupassa varsin harkitusti, jotta en joutuisi tekemään pikapäätöksiä. Niitäkin toki kuukauteen mahtui, mutta ei kovin montaa kertaa. Suunnittelussa oli myös se etu, että kaappeja tuli tyhjennettyä järkevästi. Koska hävikki olisi suoraan roskiin heitettyä rahaa, suunnittelin ruoat sen pohjalta, mitä meillä oli valmiina. Jälleen näitä päivänselviä oivalluksia, mutta jotenkin tämäkin asia konkretisoitui vasta budjettihaasteen edessä. Yritin usein valita kahdesta yhtä hyvästä vaihtoehdosta halvemman. Esimerkiksi ostin tuoretta kampelaa lohen sijasta, ja possun ulkofilettä sisäfileen sijaan.

En pihistellyt ruokien suhteen. Ostin niitä ruokia mitä halusinkin, mutta en antanut jokaiselle mieliteolle ja impulssille periksi. Tykkään tuorepuristetuista mehuista, mutta en tässä kuussa ostanut niitä. Ostin luomua etenkin silloin, kun investointi tuntui järkevältä. Esimerkiksi luomujauhot saattavat maksaa euron tai pari enemmän per pussi, mutta siitä huolimatta yksittäisen sämpylän hinta jää hyvin pieneksi. Tässä kohdassa tuo säästö olisi ollut marginaalinen, ja tuntui järkevämmältä säästää saman verran jostain muualta, esimerkiksi tiskiainetableteissa.

Toisaalta kuukauteen mahtui myös yllättävää herkuttelua. Päädyin ruokamessuille, ja ostin puoli kiloa parmesaania ja ison purkin kreikkalaisia oliiveja. Ne ovat keittiössämme perusraaka-aineita, joten tuhlasin huoletta. Sen sijaan ne ihanat italialaiset nougatit eivät olleet välttämättömiä – mutta käytin niihin silti 15 euroa, eikä se rehellisesti sanottuna harmita ollenkaan. Jos olisin jättänyt ne ostamatta, laihikseni olisi saattanut edistyä paremmin ja budjettini olisi nyt saman verran plussalla, mutta haluan myös nauttia elämästä ilman turhaa stressiä.

Tämän kokeilun perusteella näyttää kuitenkin siltä, että 400€ on ihan sopiva budjetti normaaliin kuukauteen. Vähemmälläkin pärjäisi jos oikein rupeaisi pihistelemään. Näillä puheilla kuitenkin päätin että marraskuun budjetti on sama. Marraskuulle voisin ottaa uusia ruokaan liittyviä tavoitteita, mutta en vielä ole päättänyt mitä ne ovat.

Viiden minuutin homma

Julkaistu , kirjoittanut
3

Tämä on esimerkki siitä, miten asiat ovat joskus paljon yksinkertaisempia, kuin luulisi. Tarina juontaa juurensa viime vuosituhannelle, jolloin olin tuore fuksi Helsingin Yliopistossa. Opiskeluaika oli kaiken kaikkiaan aivan mahtavaa ja siihen liittyi tuohon aikaan kaksi olennaista juttua: kirjastokortti oppikirjalainaamoon sekä ATK-luokat. (Tuohon aikaan niitä todella kutsuttiin ATK-luokiksi!) Muutaman ihanan yliopistovuoden jälkeen valmistuin ja erkanin tuosta maailmasta, mutta käsiin jäi pari pientä juttua. Nimittäin se kirjastokortti ja kulkuavain ATK-keskukseen.

Olin aikanaan maksanut avaimesta 100 markan pantin. Säännöt menivät muistaakseni niin, että avain olisi kuulunut palauttaa vuoden kuluessa valmistumisesta, jolloin pantin olisi saanut takaisin. En saanut asiaa silloin hoidettua, mutta en ole osannut heittää avainta poiskaan. Niinpä se on yksi niistä tarpeettomista tavaroista, joka on kulkenut mukanani muutosta toiseen vuosi toisensa perästä. Kirjastokorttikin oli edelleen tallella, vaikka arvelin etten enää pysty lainaamaan sillä, kun en ole yliopistossa kirjoilla. Jostain syystä en tullut heittäneeksi pois sitäkään.

Kyse on niin pienistä tavaroista, että niiden olemassa olo ei ole häirinnyt käytännössä mitenkään. Silti aina avaimeen törmätessä mietin, että tässäkin menetin aikanaan 100 markkaa, kun en tullut ajoissa hoitaneeksi asiaa, ja tälle varmaan pitäisi tehdä jotain. Ja että se kirjasto oli kyllä ihana (siis sisällöltään, minun aikanani ei vielä ollut olemassa sitä uutta hienoa rakennusta). Tänään treffasin ystävääni kyseisen kirjaston kahvilassa, ja kotoa lähtiessä sain idean ottaa molemmat  mukaani ja selvittää mitä niille pitäisi tehdä. Toiveet eivät olleet korkealla, mutta ajatus oli, että voin ainakin palauttaa avaimen oikeaan paikkaan jos ei muuta.

Ja kuinkas sitten kävikään. Menin kortin kanssa infotiskille, jossa todettiin että kortti ei tosiaan enää ole toiminnassa, mutta sen voisi aktivoida saman tien uudelleen. Tarvittiin vain nykyiset yhteystietoni ja henkilöllisyystodistus. Parissa minuutissa käsissäni oli toimiva kirjastokortti (siis se sama vanha kortti, joka oli vain laitettu uudelleen toimintaan) ja edessäni kokonainen kirjasto pullollaan mitä mielenkiintoisempia tietokirjoja! Ah onnea! Olen niin piintynyt nörtti, että olen tästä mahdollisuudesta edelleen aivan tohkeissani. Kirjaston nimi ei enää ole oppikirjalainaamo, vaan se on yliopiston pääkirjasto. Virkailija kertoi, että heillä oli vastikään kirjamessuilla piste, jossa mainostettiin kirjastoa kaikille. Sinne siis saa kortin kuka tahansa aikuinen, jolla on pysyvä osoite Suomessa. Tai jotain sinne päin, pointtina siis kuitenkin se, että kirjasto on avoin kaikille, ei vain opiskelijoille. Joten jos olet samanlainen nörtti kuin minä, suosittelen.

Sitten siirryin pari metriä oikealle it-lupa-asioiden tiskille (ei mitään ATK:ta enää), ja esittelin siellä antiikkisen avaimeni. Ja kas – sain eteeni paperin, johon täytin jälleen tietoni ja tilinumeroni, ja tililleni luvattiin maksaa ensitilassa 16,80 euroa. Siis täsmälleen se noin 15 vuotta sitten maksamani sata markkaa. Mitä tässä voi sanoa. Olen tosi iloinen, että pääsin avaimesta eroon niin ettei se joudu vääriin käsiin, ja saan vielä rahatkin takaisin. Samalla tunnen oloni aavistuksen hölmöksi, että olen lykännyt tätä asiaa vuosikausia. Näiden molempien asioiden hoitamiseen meni yhteensä aikaa noin viisi minuuttia. Olen siis vuosikausia lykännyt sellaisen asian hoitamista, joka vei todellisuudessa viisi minuuttia eikä aiheuttanut minkäänlaisia vaikeuksia. Ei tarvinnut edes jonottaa. Tässä on siis vastakkain noin 10 vuotta vitkastelua ja viisi minuuttia toimintaa. Suhdeluku on aika karu.

Pystyykö joku pistämään paremmaksi?

Mikä paikka raivattaisiin ensimmäisenä?

Julkaistu , kirjoittanut
10

EDIT: Huomasin että olen kirjoittanut aiemmin lähes samalla otsikolla tekstin, jossa käsitellään tätä samaa asiaa. Kuitenkin näkökulma on tuolloin ollut eri, vaikka läheltä liippaakin. Muutin tämän postauksen otsikon kuvaamaan paremmin tekstin sisältöä ja erottumaan aiemmasta.

* * * * * *

Aika usein näkee ohjeen, että tavaroiden raivaaminen kannattaa aloittaa varastotiloista. En mene takuuseen, ettenkö itsekin olisi täällä väittänyt niin. Logiikka on se, että kun vinteiltä, komeroista ja varastoista siivotaan ensin pois kaikki oikeasti tarpeeton, niihin on helppo sitten sijoittaa niitä tavaroita, joita oleskelutiloista halutaan karsia, mutta vielä säilyttää.

Lähdetään siis liikkeelle siitä, että kotona on kaikenlaista, joka on vain väärässä paikassa mutta ei tarpeetonta. Varastoissa puolestaan lymyää tarpeetonta tavaraa, joka on unohdettu sinne, ja joka vie kallisarvoista hyllytilaa joltain tärkeämmältä. Tämä on ihan järkeepäypä lähestymistapa. Se on kuitenkin hyvin hidas ja työläs tapa, ja vaatii pahimmillaan tietynlaiset olosuhteet onnistuakseen (tietynlaisesta mielentilasta puhumattakaan). Ulkovarastoa ei voi raivata, jos sataa tai on liian kylmä.

A Slob Comes Clean -blogia kirjoittava Dana on lähtenyt liikkeelle päinvastaisesta suunnasta. Hänen mottonsa on, että näkyvä roina kannattaa raivata ensin. Jos esimerkiksi kirjahylly pursuilee, pitää tarttua juuri siihen, eikä aloittaa kellarikomerosta. Tämän metodin paras puoli on siinä, että sillä saa heti näkyvää jälkeä aikaiseksi. Kotiin tulee välittömästi lisää selkeyttä ja tilaa, kun aloittaa raivaamisen asuinhuoneista. Raivaamisen voi myös aloittaa ihan milloin tahansa. Kääntöpuolena on, että jos varastotilat ovat jo piripintaansa asti täynnä, sinne on paha tunkea enää mitään uutta. Siitä seuraa se, että useammasta tavarasta on todennäköisesti hankkiuduttava lopullisesti eroon. Se ei tietenkään ole huono juttu sinänsä, mutta kokemuksesta tiedän että se on vaikeampaa, kuin viedä tavara vain säilöön jonnekin.

Molemmille tekniikoille on aikansa ja paikkansa. Jos kyseessä on pitkäjänteinen projekti, aikaa on runsaasti eikä kiire vaivaa, voi hyvin aloittaa niistä varastotiloista. Jos aikoo hankkiutua kaikesta turhasta eroon, niin jossain vaiheessa varastot on käytävä läpi joka tapauksessa. Jos taas kotona vallitsee krooninen tavaraähky, niin on fiksumpaa tarttua suoraan ongelman ytimeen eikä lähestyä sitä varastojen kautta. Esimerkiksi siitä kirjahyllystä voi vaikka tältä istumalta poistaa kirjat, joita ei enää halua. Ne voi laittaa muovikassiin ja seuraavan kerran kun lähtee ulos, vie ne divariin tai kierrätyskeskukseen. Ta daa – kirjahyllyssä on välittömästi enemmän tilaa kuin ennen. Tässä on myös se etu, että kodista voi karsia tavaroita yksi kerrallaan, aina kun vastaan tulee jotain tarpeetonta. Ei tarvitse varata erikseen raivaamisaikaa, vaan hankkiutuu turhasta eroon jatkuvana prosessina.

Olen aiemmin ollut varasto-menetelmän kannattaja, mutta mitä enemmän olen tätä pohtinut, sitä enemmän näen etua näkyvillä olevan tavaran karsimisessa. Varastojen raivaaminen vetoaa projektiorientoituneeseen mieleeni, mutta jos raivaamiseen suhtautuu kuin kotitöihin, siitä tulee samanlainen alati käynnissä olevaa työtä. Raivaaminen ei vaadi erikseen käynnistettävää projektia, sitä voi tehdä myös ex tempore jatkuvasti.

Kausimylläystä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Viimeistään tänä aamuna kävi selväksi, että on taas aika kierrättää vaatteita säilytystiloista toiseen. Kaipasin aamulla kovasti talvikenkiäni, kun liukastelin lumen peittämillä kaduilla. Tämän päivän ohjelmanumero onkin ottaa lämpimät kengät esiin, ja pakata välikausikengät kevättä odottamaan. Yhdet lenkkarit tosin jätän vielä kenkähyllyyn, koska tuskin tuo lumi vielä maahan jää. Jos aiotte tehdä saman, suosittelen huoltotoimenpiteitä ennen pakkaamista. Keväällä on mukavampaa kun kantalaput on ehjät ja pinta lankattu.

Samaa linjaa noudatellen hain eilen pesulasta trenssin, joka matkaa tänään suoraan pesulan pukupussissa vintille. Alas tuon lämpimän villakangastakin ja paksun untuvatakin. Niillä pärjään tästä eteenpäin. Isompi projekti on huivien peseminen ja asusteinventaario. Täytyy kaivella laatikoita ja katsoa millaisia talvihattuja minulla olikaan, ja onko hansikkaista puutetta. Isot pashminat ja muut lämpimät huivit puolestaan kaipaavat pesua. Harkitsen hieman, veisinkö koko läjän vain suoraan pesulaan, vai jaksaisinko ruveta itse niitä käsin pesemään. Voi olla, että jaksankin.

Takkeja vaihtaessa nappasin yhden hupparin pois pidosta ja vien sen vaatekeräykseen kun seuraavan kerran kuljen laatikon ohi. Ystävälle lahjoitin puolestaan kohtuullisen kokoisen kasan äitiysvaatteita, joista toivottavasti on vielä iloa. Toimitin myös ison kassillisen pieneksi jääneitä lastenvaatteita kirppikselle, vaikka myönnän että samalla retkellä ostin kuopukselle pari ”uutta” vaatetta samaiselta kirppikseltä. (Täytyy muuten todeta, että vaikka Polarn o Pyretin design ei aina täysin miellytä silmääni, laatu noissa vaatteissa on kyllä hyvä. Ainakin sisävaatteet tuntuvat pitävän värinsä ja muotonsa pesusta ja kulutuksesta huolimatta.)

Vaatteiden kokonaismäärä on silti viime aikoina vähentynyt, mitä ei välttämättä tosin huomaa muuten, kuin että työhuoneessa on taas vähän enemmän tilaa kuin ennen. Työhuone nimittäin toimii myös asuntomme kierrätyskeskuksena, jossa on jatkuvasti eri osoitteisiin lähteviä vaatteita.

Isommasta pienempään, mutta miten?

Julkaistu , kirjoittanut
25

Kuvitelkaa äkillinen elämänmuutos, jonka takia joutuisitte muuttamaan pois kotoa. Muutos voi olla mitkä vaan, mutta enemmän kuitenkin ikävä kuin mukava. Ero, sairaus, onnettomuus, taloudellinen ahdinko – mikä tahansa asia, joka aiheuttaa sen, ettei enää olekaan mahdollista asua omassa tutussa kodissa. Uusi asunto on pienempi kuin vanha, eikä kaikkia tuttuja tavaroita ja huonekaluja voi mitenkään ottaa mukaan. Vanhassa kodissa on asuttu jo kauan, ja sinne on kertynyt muistoja ehkä jo monilta vuosikymmeniltä. Mitä te tekisitte?

Uskoisin, että useimmilla meistä on vähintään tuttavapiirissään joku, joka on joutunut tämän tilanteen eteen. Kyse voi olla vanhemmasta ihmisestä, joka joutuu muuttamaan esimerkiksi palvelutaloon tai vaikkapa maalta kaupunkiin lähemmäs sukua ja palveluita. Mutta samanlaisia mullistuksia sattuu nuoremmillekin, joten tilanne voi koskettaa melkein ketä tahansa. Jos teidän pitäisi auttaa tällaiseen tilanteeseen joutunutta ihmistä, kuinka toimisitte?

Jälkiviisaana on tietysti helppo sanoa, että ei pitäisi hamstrata tavaraa. Pitäisi karsia omaisuuttaan systemaattisesti silloin kun siihen vielä jaksaa ja kykenee, jottei ympäröisi itseään turhalla roinalla. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, etenkin jos sattuu olemaan niitä ihmisiä, jotka ovat oikeasti eläneet niukkojen aikojen läpi. Eivätkä useimmat meistä muutenkaan jatkuvasti varaudu siihen, että joku katastrofi tapahtuisi. Siksi tällainen nuhtelu ei mielestäni ole rakentavaa eikä tarpeen, vaan olennaista olisi keksiä, miten edessä olevasta karsimisesta voisi suoriutua edes jotenkin tolkullisesti.

Ongelma ei ole se, että olisi vaikeaa valita ne rakkaimmat esineet. Ongelma on siinä, että niistä muista luopuminen on hirveän vaikeaa. Mitä kauemmin jossain on asunut, sitä merkityksellisempiä kerroksia kotoa löytyy. On lahjoja, matkamuistoja, kesken jääneitä projekteja, pitkään palvelleita luottotavaroita ja sellaisia esineitä, joilla on pitkä ja tärkeä tarina. Karsiminen vaatii aina päätöksiä, ja niiden tekeminen on tunnetusti hyvin raskasta työtä. Jos siihen liittyy vielä pakko, urakka muuttuu helposti peräti mahdottomaksi. Vaikka teoriassa kyse on vain tavaroista, tavaroihin liittyvät tunteet ja muistot tuntuvat ihan todelta, vaikka ne eivät muille näykään. Voiko tällaisesta massiivisesta karsimisesta selvitä niin, ettei  sen jälkeen tuntuisi siltä kuin lähes koko elämä olisi heitetty roskiin?

Tämä on asia, jota olen viime päivinä miettinyt. Miten tällainen operaatio tehdään? Millaisia kompromisseja kannattaa tehdä? Millainen lähestymistapa olisi paras? Jos joku on vastaavaan tilanteeseen joutunut, olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia. Tämä on kysymys joka ei tällä hetkellä kosketa suoraan minua, mutta tuttavapiiriä kyllä. Aihe kuitenkin kiinnostaa myös yleisellä tasolla, sillä ilmiö on taatusti aika yleinen. Toistaiseksi olen vähän ymmälläni, onko tällaisesta edes mahdollista suoriutua ilman henkistä tuskaa.

Paloturvallisuutta parantamassa

Julkaistu , kirjoittanut
10

Viikonloppuna kiinnitimme kattoon kaikki ne palovaroittimet, jotka Hulluilta päiviltä tilattiin. Nyt on palovaroitin lähes jokaisessa huoneessa. Pelastustoimi määrittelee, että vähimmäismäärä asunnoissa olisi yksi palovaroitin jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden, eli esim. 75 neliön kodissa pitäisi olla vähintään kaksi palovaroitinta.  Sama taho kuitenkinkin suosittaa varoittimia eteiseen sekä jokaiseen makuuhuoneeseen. Meillä niitä on nyt vähän enemmän, koska kyse on mielestäni aika pienestä investoinnista sekä turvallisuuteen että mielenrauhaan. En halua, että työhuoneessa jää vahingossa silitysrauta käryämään, enkä itse huomaa sitä koska oleskelen parhaillaan jossain toisessa huoneessa.

Isompi työ oli kuitenkin jääkaapin taustan puhdistaminen. Nykyinen kaappi on ollut paikallaan nyt nelisen vuotta, eikä sitä ole koskaan siirretty puhdistamista varten. Asia on vaivannut minua nimenomaan tuon palovaaran vuoksi, joten eilen kaappi hivutettiin pois paikaltaan, ja pääsin tarkastelemaan mitä sinne oli neljässä vuodessa kertynyt. Takaritilä oli pölyinen, muttei mielestäni kovinkaan pahasti. Sen sijaan kaapin alla oli tömäkkä kerros pölyä, lattialle oli valunut ainakin kolmeen otteeseen vettä ja lisäksi esiin tuli yksi kadonnut lelu ja pari pussinsulkijaa. Ällöttävin yllätys oli muutama ötökänraato, ilmeisesti riisihäröjä, sokeritoukkia tai tai turkiskuoriaisia, joista tosin oli aika jättänyt jo kauan sitten eikä tunnistaminen ollut siksi mahdollista. Hyh joka tapauksessa. (En muuten ole nähnyt keittiössämme muualla minkäänlaisia ötököitä jotain lattialla vaeltavaa satunnaista sokeritoukkaa lukuunottamatta, joten ilmeisesti jos niitä on, ne haluavat olla jääkaapin alla. Parempi tietysti siellä kuin ruokien seassa.)

Imuroin jääkaapin lauhdutusritilästä, koneesta ja muualta kaikki näkyvät pölyt pois. Sitten pesin kaapin alta paljastuneen likaisen lattian ihan normaalisti mikrokuitumopilla ja pesuaineella. Sitten vain kaappi takaisin paikalleen ja lopuksi pesin vielä jääkaapin päällisen, joka oli ohuen mutta sitkeän rasva- ja pölykerroksen peitossa.

Ilmeisesti tämä kaikki pitäisi tehdä noin kerran vuodessa, jotta jääkaappi ei kuluttaisi enempää sähköä kuin on tarpeen ja muutenkin pysyisi kunnossa. Meidän jääkaappi-pakastin on kuitenkin sijoitettu siten, että sen taakse ei näköjään pääse juurikaan kertymään pölyä. Kaapin takana ja päällä on ilmatilaa, mutta jääkaappi on kuitenkin tavallaan koteloitu, eli sen taakse ei esimerkiksi pääse putoamaan mitään. Päällinen puolestaan kerää rasvaa, kuten kaikki sellaiset tasot keittiössä, joita ei säännöllisesti pyyhitä. Tämän neljän vuoden koejakson perusteella arvioisin, että imurointi joka toinen vuosi riittää.

Täytyy tunnustaa, että tätäkään en ollut tehnyt koskaan aikaisemmin. Puoliso virnisteli, että olen selvästi saavuttanut keski-iän, kun saan kiksit jääkaapin siirtelystä. Paha mennä kieltämäänkään. Toisaalta urakan jälkeen voi todella tuntea olevansa pätevä emäntä. Meidän lattia kiiltää – jääkaapin alla nimittäin.

Johan se on kohta joulu

Julkaistu , kirjoittanut
28

Tarkalleen ottaen jouluun on noin kaksi kuukautta aikaa. Minähän olen tunnetusti joulukuusitosikko ja meidän perheen joulu on aina ollut hillitty spektaakkeli. Syytän tästä äitiäni, jolla on taipumusta perfektionismiin ja hillittyihin spektaakkeleihin kaikkien juhlien osalta, joten olen ilmeisesti imenyt liikaa vaikutteita varhaislapsuudessa. Koska kuitenkin tykkään joulusta hurjasti, en anna näiden seikkojen häiritä vaan sen sijaan alan tyynesti valmistautua ajoissa.

Olen alkanut suunnitella. Kaikkien onnistuneiden juhlien takana on kunnollinen suunnittelu, myös joulujuhlan. Ensinnäkin olen alkanut miettiä tarjottavia ruokia. Tänä vuonna haluan panostaa etenkin (raakoihin) kaloihin, koska en viime jouluna voinut niitä raskauden vuoksi syödä. Ruoka on todella keskeinen osa omia jouluperinteitäni, joten huolellinen valmistautuminen on avainasemassa. Olen myös tullut siihen tulokseen, että joulukuun ruokabudjettiin ei sisällytetä joulun ajan aterioita. Säästän mieluummin vaikka myöhemmin tammikuun puolella.

Olen myös alkanut suunnitella aikatauluja ja logistiikkaa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tämä on yksi onnistuneen joulun tärkeistä asioista, enkä usko että meidän perheemme olisi mikään erikoinen poikkeus. Antakaas kun selitän vähän tarkemmin. Meidän lähipiiriin kuuluu koko joukko sukulaisia ja ystäviä, joita kaikkia haluamme tavata ja jotka haluavat tavata meitä. Tämä porukka ei kuitenkaan vietä aattoiltaa saman katon alla, joten jouluaattona ja välipäivinä on tarpeen liikuskella ympäri kaupunkia. Erilaiset siirtymät ja liian kireälle viritetty aikataulu on kuitenkin yksi niistä asioista, jotka taatusti nostavat stressikerrointa. Jos hätäisen aikataulun lisäksi otetaan mukaan paukkupakkaset, toppavaatteisiin sullottavat lapset ja pieni liikenneruuhka, katastrofin ainekset onkin jo kasassa. Siksi haluan että joulun aikataulu on selvillä hyvissä ajoin. Kun siirtymät on lyöty lukkoon, on helppo päätellä muut aikataulut, kuten esimerkiksi moneltako kinkku laitetaan uuniin jotta se on oikeaan aikaan valmis. Joku ehkä pitää tätä nipottamisena, mutta minä vain haluan päästä helpolla.

Sitten olen alkanut suunnitella joululahjoja, sekä itselleni että muille. Muille tietysti siksi, että kestää aikaa saada hyviä ideoita eikä lahjojen hankkiminenkaan käy kädenkäänteessä. Enkä taatusti halua ryntäilemään tavarataloihin aatonaattona. On myös ihmisiä, jotka haluavat muistaa minua, mutta en halua mitä tahansa lahjaksi. Kestää aika kauan keksiä myös kaikkea sellaista jota itse tarvitsisin, jotta osaan esittää hyviä toiveita sitten kun niitä aletaan kysellä.

Joten kuten näette, ei tässä nyt niin aikaisessa olla. En ole aloittanut mitään täysipäiväistä jouluintoilua, vaan järkevän osa-aikaisen suunnittelun, jonka pääasiallinen tarkoitus on tuottaa se hillitty spektaakkeli ilman suurta stressiä.