Aihearkisto: Asuminen

Kaikelle on oltava paikka

Julkaistu , kirjoittanut
2

Juttelin taannoin äitini kanssa, joka totesi ohimennen, että tavaraa voi olla vaikka kuinka paljon, mutta kaikelle on oltava paikka. Tässä ollaan kodin siisteyden ja järjestyksen pitämisen ytimessä. Hän vielä täsmensi, että se tarkoittaa ihan jokaista tavaraa, joka kodissa on. Pienintäkin nippeliä. Mietin, että tässäpä on yksinkertainen ohje, jos sitä vain osaa noudattaa.

Siisteyden kannalta oma paikka on tärkeä, jotta tavarat voi halutessaan palauttaa sinne, minne ne kuuluvat. On runsaasti kaikenlaisia esineitä, joita ei välttämättä viedä ihan joka käytön jälkeen välittömästi omalle paikalleen, eikä se haittaa. Meillä esimerkiksi lasten hiusharjat ovat sellaisia. Arkena tukkaa harjataan yleensä keittiönpöydän ääressä, jonka jälkeen harja jää joko pöydälle, keittiön tasolle tai ikkunalaudalle. Näin voi mennä monta päivää, sillä harjaa tarvitaan joka päivä. Mutta harjoille on olemassa varsinainen oma säilytyspaikka lastenhuoneessa. Se on koppa, jossa on myös muita hiustarvikkeita. Niinpä aina, kun meillä halutaan siivota oikein kunnolla, eli saada olohuone ja keittiö ”edustuskuntoon”, harjat palautetaan lastenhuoneen koppaan. Sieltä niiden tiedetään myös löytyvän, mikäli harja ei heti satu silmiin pöydän ympäristöstä.

Tämä on se periaate, jonka avulla koti on mahdollista aina saada järjestykseen kohtuullisessa ajassa. Ohje ei kuitenkaan toimi, ellei todella ihan jokaiselle tavaralle ole omaa paikkaa. Se tarkoittaa myös sellaisia asioita, jotka ovat matkalla ulos kodista, joko roskiin, kierrätykseen tai jonnekin muualle. Luetuille lehdille pitää olla oma paikka, keräyspaperille myös, samoin tyhjille pulloille. Eikä näiden omien paikkojen tilavuuskapasiteettia saa ylittää. Silloin alkavat pinot huojua ja hyllyt pursuilla, ja sellaista on vaikea saada siistin näköiseksi. On siis huolehdittava siitä, että säilytystilan määrä on realistinen tavaraan nähden – ja toisinpäin: tilaan ei voi tunkea enempää kuin mitä sinne mahtuu.

Jos tavaroilla ei ole omia paikkoja, seurauksena on itsepintaista epäjärjestystä ja jatkuvaa tavaroiden etsimistä. Yleensä isommilla tavaroilla, tai selkeillä tavararyhmillä onkin aivan luonnostaan omat paikat, kuten astioilla tai vaatteilla tai kirjoilla. Ongelmaksi ainakin meillä muodostuu erilaiset pikkuesineet, tai jonkinlaisessa välivaiheessa olevat tavarat. Esimerkiksi mökille on aina menossa kotoa jotain. Paras ratkaisu näille tavaroille on kangas- tai kestokassi, joka roikkuu tietyssä paikassa. Aina kun vastaan tulee jotain mökille menevää, se viedään suoraan kassiin. Sitten tarvitsee enää muistaa ottaa kassi mukaan, kun lähdetään. Ennen remonttia tällainen kassi roikkui työhuoneessa, mutta juuri nyt sille ei enää ole siellä paikkaa, joten minun täytyy keksiä uusi.

Tiedän kokemuksesta, että hyvän paikan löytäminen ei ole aina helppoa. On kuitenkin muutamia suuntaviivoja, jotka auttavat siinä. Voisin oikeastaan kirjoittaa tästä oman postauksen, mutta lyhyesti näin: Hyvä paikka lähellä sitä aluetta, jossa tavaraa käytetään, helppopääsyinen ja intuitiivinen. Viimeinen tarkoittaa sitä, että meillä ihmisillä on vähän erilainen logiikka, ja jokin paikka voi toiselle olla selkeä ja looginen mutta toiselle ei. Kannattaa noudattaa sitä omaa logiikkaa, eikä ammattijärjestäjien tai bloggaajien ohjeita, jos ne eivät tunnu luontevilta.

Tämäkin on yksi tavarataidoista. Jos haluaa ylläpitää järjestystä, on kaikella oltava paikka. Muuten kodin siistinä pitäminen on ikuista taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Täällä ollaan, mutta perillä ei

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuinka ihanaa lukea kommentteja, joissa blogia kaivattiin takaisin! Suurin osa kommenteista oli juuttunut hyväksyttävien joukkoon, ja tajusin sen vasta äskettäin. Nyt ne on kaikki julkaistu, ja teen niistä sen johtopäätöksen, että meitä vanhan koulukunnan blogilukijoita on vielä jäljellä. Jes!

Tänään on kesäloman ensimmäinen päivä (lapsilla), enkä saanut maailmaa valmiiksi kevään aikana. Olisin toivonut voivani aloittaa kesän siemailemalla teetä hiljaisena aamuna kaikessa rauhassa, mutta ympäristö on kaikkea muuta kuin rauhoittava. Meillä nimittäin taas remontti kesken. Kun viime vuonna rempattiin keittiötä, kylppäreitä ja olohuonetta, koko irtaimisto oli sullottu kahteen makuuhuoneeseen. Emme joutuneet vuokraamaan erillistä varastoa, ja asunnon tyhjentäminen oli melko helppoa, mutta tästä johtuen makuuhuoneita ei voitu maalata samaan aikaan muun asunnon kanssa. Joten nyt on sitten vuorossa näiden viimeisten huoneiden remontti, ja nyt niiden sisältö on puolestaan kasattu etupäässä keskelle olohuonetta. Kun sanon etupäässä, se tarkoittaa että totta kai meillä on laatikoita ja nyssyköitä ihan joka paikassa, mutta olohuoneen keskellä on vuori.

Näin ollen seesteinen tunnelma on kaukainen haave. Rehellisesti sanottuna kärsin tästä sekasotkusta. On vaikea keskittyä mihinkään tämän visuaalisen kaaoksen keskellä ja tämä ominaisuus tuntuu korostuvan vuosi vuodelta. Inhoan sitä, etten tiedä missä tavarat ovat. Nytkin tiedän, että kaikki on jossain kasojen uumenissa, ja tavarat putkahtelevat esille kun sotkua aletaan siivota ja purkaa. On silti vaikeaa sietää sitä, että juuri tällä hetkellä en löydä kaikkea mitä haluaisin. Urakan pitäisi tulla valmiiksi viikon päästä, ja odotan eniten sitä, että saan tyhjentää tavarat takaisin omiin huoneisiinsa ja saan olohuoneeni takaisin.

Tämä meidän koko asunnon läpi pyyhkäissyt remontti on kestänyt nyt yli vuoden. Ensimmäinen osa tuli valmiiksi viime vuoden loppupuolella. Sitten oli puolen vuoden tauko, ja nyt viimeinen rypistys. En sano, että täydellisen valmista on vielä sittenkään – makuuhuoneen kaappeja saadaan odotella alkusyksyyn saakka, ja muitakin sisustukseen liittyviä yksityiskohtia on kesken. Suhtaudun tähän pitkään projektiin kuitenkin niin, että tässä rakennetaan kotia loppuelämäksi. En aio muuttaa täältä minnekään, ennen kuin on pakko. En myöskään aio tehdä remontteja seuraavan 10-20 vuoden aikana, ellei ole pakko (eli käy vesivahinko tai muu onnettomuus).

Värit ja materiaalit on yritetty valita niin, että ne kestävät aikaa ja miellyttävät edelleen, vaikka muoti muuttuisikin. Eikö ole jännä, että tietyt ratkaisut näyttävät aina vain hienoilta, kun taas toiset tuntuvat parin vuoden jälkeen muotioikuilta? Kun katselen kuvia vaikkapa Paimion parantolasta tai Villa Maireasta, näyttää kaikki edelleen minusta tuoreelta ja kauniilta. Toisaalta asuntojen myynti-ilmoituksista on helppo bongailla 80- ja 90-lukujen pintaratkaisuja, joita en missään nimessä haluaisi omaan kotiini. Nämä ovat tietysti henkilökohtaisia mieltymyksiä, joku muu voisi ajatella juuri päinvastoin. Toisaalta on ollut mielenkiintoista huomata, että koskaan ei ole ympäristön vaikutusten ulottumattomissa. Keittiön kaappeihin valittiin puiset ovet, vaaleaa tammea ilman listoja tai muita koristeita. Jos kurkitte sisustuslehtiä, saatte huomata ettemme ole olleet valintamme kanssa yksin. Toivon mukaan tämä vaihtoehto kuitenkin miellyttää silmää vielä vuosienkin päästä.

Kiinnostaako nämä remonttipäivitykset enemmänkin? Kuvien kanssa on ollut ongelmia, mutta edellisen postauksen kommenteissa sain vinkkejä, joilla toivottavasti saisin ongelmia ratkaistua. Mutta jos en saa kuvia ladattua, niin sitten tulee vain näitä tekstejä.

Kuinka monta kertaa tavarat voi järjestää?

Julkaistu , kirjoittanut
4

Meidän remontti on (pääpiirteissään) ohi. Kun uusiksi meni keittiö, olohuone ja kaikki kylppärit ja vessat, oli koko irtaimisto sullottu kahteen makuuhuoneeseen. Tavarat oli pakattu pahvilaatikoihin ja pinottu seinien viereen suljettujen ovien taakse, osa laatikoista oli viety vinttiin ja ullakolle. Käytännössä operaatio vastasi muuttoa, paitsi että tavarat eivät  vaihtaneet osoitetta. Kaikki oli kuitenkin pakattava, ja ennen kaikkea purettava.

Huonekalut menivät suunnilleen omille paikoilleen takaisin, mutta tavarat piti järjestää kokonaan uudelleen. Keittiössä ei ollut enää mitään ennallaan, kirjahylly vaihtoi huonetta, komero katosi mutta tilalle tuli kodinhoitohuone. Jopa vessojen kaapit vaihtuivat erilaisiksi kuin ennen. Millekään ei siis ollut valmista vanhaa paikkaa. Tästä seuraa tietenkin se, että kaikille tavaroille on pitänyt keksiä uusi paikka. Tällä kertaa olin kyllä jo miettinyt keittiötä suunnitellessa, että missä pidetään lautasia ja laseja, mutta paljon on kaikkea sellaista, jota ei päivittäin tarvita. Tällainen järjestäminen on samalla tavalla väsyttävää kuin tavaroiden raivaaminenkin, koska koko ajan on tehtävä päätöksiä.

Eikä kaikki ole suinkaan mennyt kerralla paikalleen, vaan tavarat vaihtavat paikkoja edelleenkin. Voi olla, että jokin ajatuksen tasolla erinomainen paikka ei käytännössä toimi ollenkaan. Sitten on niitä tavaroita, joiden paikkoja ei ole mietitty ollenkaan, kunhan vaan on purettu pois laatikosta ja tyrkätty johonkin. On myös tavaroita, jotka on laitettu johonkin, kunnes huomaan että se paikka olisikin paljon parempi jollekin muulle, jolloin ensimmäiset on siirrettävä pois tieltä, mutta minne? Tähän siirtelyyn ja järjestelyyn menee aikaa. Ehkäpä kesään mennessä kaikella on suunnilleen pysyvä säilytyspaikka.

Päätimme äskettäin hankkia yhden pätkän lisää Lundian kirjahyllyyn. Minä olisin tehnyt sen huolettomasti niin, että kaksi uutta tikasta vaan, ja vähän hyllyjä niiden väliin, ja koko hoito vanhan hyllyn jatkeeksi. Mutta puoliso haluaa tehdä tämän ns. kunnolla, eli yhdistää uuden pätkän saumattomasti vanhaan, jolloin ei tosin tarvita kuin yksi uusi tikas, mutta toisaalta melkein koko vanha hylly pitää tyhjentää ensin, jotta uusi osa saadaan paikoilleen. Tässä on sen verran kuluneen vuoden aikana purettu ja koottu tavaroita ja huonekaluja, että kirjahyllyn purkaminen jälleen ei niin kovin houkuttele. Mutta ymmärrän, että hienohan siitä tulee, jos se kunnolla tehdään. Näinä hetkinä ymmärrän minimalisteja, jotka omistavat vain kaksi kirjaa ja kestotilauksen äänikirjapalveluun…

Täällä siis jatkan tavaroideni siirtelyä, mutta huomatkaa että tämä ei ollut valituskertomus. Pikemminkin havainnollistus siitä, että järjestys ei synny yhdessä yössä, enkä ainakaan minä ole läheskään aina tyytyväinen ensimmäiseen ratkaisuun. Tavarat löytävät parhaat paikkansa vasta sitten, kun on ehditty elää ja olla, ja nähdään mistä niitä tavaroita oikeasti lähtisi etsimään, tai missä niitä eniten tarvitaan. Jos muuton jälkeen tuntuu siltä, että koti ei oikein asetu, niin se voi johtua juuri tästä.

PS. Lupaan kuvia seuraavaan postaukseen, haluatteko nähdä niitä värikkäitä seiniä?

En halua pelkkää valkoista enää

Julkaistu , kirjoittanut
3

Tämän remontin aikana jotain on loksahtanut uuteen asentoon sen suhteen, mitä ajattelen kodin sisustamisesta. Olen tainnut moneen kertaan ennenkin mainita, että sisustustyylini (jos nyt sellaisesta voi puhua) on aika kaukana sellaisesta valkoisesta ”blogikodista”. Huonekaluissa on väriä, rakastan lukuisia taulujamme, matot ovat kirjavia ja niin edelleen. Sellainen sävy sävyyn harmonia ei ole ollenkaan minun juttuni. Mutta en ole myöskään kaikenkirjavan ystävä, en esimerkiksi tykkää tapeteista jotka ovat liian viliseviä, enkä juurikaan harrasta printtikuvioita; en vaatteissani enkä sisustustekstiileissä.

Tästä huolimatta minulla on ollut aika pinttynyt ajatus siitä, että seinien oikea väri on aina valkoinen. Perustelut: valkoinen on paras tausta taiteelle (ajatelkaa vaikka museoita) ja valkoinen rauhoittaa, jos huoneessa on paljon muuta väriä. Olen aina asunut kodeissa, joissa on ollut etupäässä valkoiset seinät, ehkä sekin vaikuttaa asiaan. Erityisesti olen ollut paperinvalkoisen ystävä, maalarinvalkoista olen aina inhonnut, sillä se taittaa harmaaseen ja harmaa taas tuntuu seinissä masentavalta. Ajatusta valkoisista seinistä en ole koskaan aiemmin kyseenalaistanut. Nyt kuitenkin oli aika muuttua.

Vessan seinä testivaiheessa. Tummat värit hylättiin nopeasti, mutta oli hyvä idea testata niitä.

En ole ihan varma, mistä kaikki lähti liikkeelle. Edellinen keittiömmekin oli valkoinen ja kiiltävä. Sellainen oli muotia reilut 10 vuotta sitten, kun keittiötä viimeksi laitettiin. Vuosien myötä niin muoti kuin oma makukin on kehittynyt, joten tällä kertaa suunnittelussa lähdettiin liikkeelle siitä, että kaappien ovet voisivat olla muutakin kuin sileää valkoista. Kiiltävä pinta on sivumennen sanoen helppo pitää puhtaana, jos on valmis heilumaan riepu kädessä joka päivä. Itse en ole, joten vaihtoehdot olivat tervetulleita. Selailimme paljon sisustuslehtiä inspiraatiomielessä, etenkin ei-suomalaisia, ja puoliso viehättyi täyspuisista keittiöistä. Valitsimme lopulta tammen, sillä sitä meillä oli ennestään muuallakin. Keittiöstä on nähty vasta mallipala, sillä yhtäkään kalustetta ei ole vielä asennettu, joten lopputulosta voi vasta kuvitella. Ennen meillä oli joka tapauksessa valkoinen keittiö, johon tuli väriä kaakeleilla ja puisilla tasoilla. Nyt meille tulee puunvärinen keittiö, jossa on valkoinen taso ja kaakelit.

Kun yksi pinttynyt ajatus oli valkoisen keittiön myötä hylätty, oli helppo jatkaa samalla tiellä. Kiinnostuin siitä, millaisia sävyjä 50-luvulla suosittiin sisustuksessa, sillä halusin uusien värien kunnioittavan aikakauden tyyliä, vaikka ne eivät täsmälleen alkuperäisiä olisivatkaan. Etsin tietoa lukemalla, juttelemalla asiantuntijoiden kanssa ja tutkimalla värikarttoja (tässä mm. yksi), joita on tehty eri aikakausien mukaan. Kun asunnostamme purettiin pois vanhoja seiniä ja kalusteita, alta paljastui alkuperäisiä maalikerroksia. Aika hauskasti kävi niin, että olin sattumalta intuitiivisesti valinnut sellaisia sävyjä, jotka olivat hämmästyttävän lähellä alkuperäisiä.

Kuten aiemmin kirjoitin, halusin olohuoneeseen edelleen valkoiset, mutta ei täysin valkoiset vaan lämpimämmät ja kotoisammat seinät. Makuuhuoneemme vaihtaa paikkaa, ja uusi sijainti on hyvin varjoisa. Halusin sinnekin valoisan mutta pehmeän värin, ja lopulta olohuoneen testereiden joukosta löytyi myös makuuhuoneen väri, Tikkurilan Gardenia. Testasimme maaleja myös makkarin seinään, samoin kuin olohuoneen, koska värit näyttävät erilaisilta varjoisassa tai valoisassa huoneessa.

Lapset halusivat pinkin vessan, ja sen he saavat (sävy: Little Greenen Pink Slip). Pikkuisesta vessasta tulee heleän vaaleanpunainen, myös katto maalataan samalla värillä. Toisesta WC:stä tulee turkoosi. Kyseinen vessa toimi testipaikkana lukuisille väreille, sillä mietimme aluksi myös tumman vihreää, erilaisia sinisiä ja vaaleampia vihreitä. Vaalea turkoosi voitti, ja aion myöhemmin hankkia sen seinälle Georgia O’Keeffen taidejulisteen, jossa samat sävyt toistuvat.

Lisää väriä! Kodinhoitohuone edistyy, nyt meillä on kaakelit! Nämä ovat Pukkilasta, jos joku himoitsee samanlaisia. En muista nimeä.

Puolisolla oli vankka ja hieman yllättävä visio työhuoneen kaksivärisistä seinistä, joten nyt huoneen alaosa on tummempaa vihreää ja yläosa vaaleampaa. Raja kulkee täsmälleen kultaisen leikkauksen kohdalla, ja huone näyttää jo nyt hyvältä, vaikka se onkin vielä keskeneräinen ja täynnä säilössä olevia huonekaluja. Työhuoneen vaaleampi sävy toistuu kodinhoitohuoneen seinässä. Sitä puolestaan tehostaa kirkkaan turkoosit kaakelit, joita tosin ei ole vielä asennettu. Kaapistot ovat valkoiset, joten yleisilmeestä tulee raikas.

Lopputuloksena voidaan todeta, että remontin jälkeen tavallista valkoista löytyy enää sieltä, minne remontti ei tällä kertaa yltänyt. Tosin nekin huoneet remontoidaan, kunhan tämä urakka saadaan ensin valmiiksi. Kyseessä on lastenhuoneet, ja jälkikasvu saa valita värinsä ja tapettinsa kohtuullisen vapaasti, vaikka pidätänkin veto-oikeuden itselläni. Joka tapauksessa olo on vapautunut. On hauskaa päästä irti mielipiteistä, joille ei ole ollut järkevää perustelua, paitsi että aina ennenkin on tehty näin. Värit ovat ihania!

Täydellistä valkoista etsimässä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Keväällä tuskailin loputtomien remonttipäätösten edessä. Niitä onkin sitten riittänyt. Ehkä hulluimmaksi meni olohuoneen seinämaalin valinta. Halusin valkoisen, mutta en paperinvalkoista. En missään nimessä myöskään harmaata tai beigeä, mutta en liian keltaistakaan… Halusin värin, joka kunnioittaisi 50-luvun rakennusta, mutta olisi kuitenkin moderni. Juu, ei ole helppoa.

Muistelen, että edellisen kerran kun olohuonetta maalattiin vuonna 2010, en tehnyt maalin suhteen minkäänlaista valintaa. Sanoin urakoitsijalle, että ei maalarinvalkoista vaan valkoisempaa, ja sitten hän osti maalin ja maalasi. Olin siihen tyytyväinen, eikä tullut mieleenkään alkaa itse vertailla eri sävyjä. Toisin on nyt. Ei tulisi mieleenkään antaa urakoitsijan valita värisävyä. Sitä tämä keski-ikä teettää.

Tuo alunperin valittu väri ei muuten enää ollut sellainen kuin aluksi. Se on vuosien varrella tummunut, minkä huomasi kun iso kirjahylly siirrettiin ja alkuperäinen valkoinen paljastui sen takaa. Listat puolestaan ovat kellastuneet, samoin pistorasiat. Tätä kaikkea ei huomaa, kun huonekalut ovat paikallaan ja kodissa eletään. Sitten kun kaikki riisutaan pois, paljastuu että reilun 10 vuoden aikana on tapahtunut Suuri Kulahdus. Siihen nähden luultavasti mikä tahansa maali olisi raikastanut huoneen aivan uuden näköiseksi. Halusin kuitenkin juuri oikean valkoisen.

Valkoisia on paljon… lopullinen valinta on ylhäällä keskellä.

Aloin siis etsiä hyvissä ajoin sitä täsmälleen oikeaa värisävyä. Käytin tähän prosessiin valehtelematta kymmeniä tunteja. En toki yhtä kyytiä, mutta kaikki yhteenlaskettuna. Jaa miksi? No, kuten sanottu, täydellisen sävyn löytäminen ei ole yksinkertaista. Ensinnäkin niistä rautakaupan maalisävylapuista on turha edes yrittää. Kuinka 10cm x 10cm lippusesta voisi nähdä, miltä sävy näyttää usean neliön pinta-alalla? Samoin niistä pikkuisista värikartoista ei näe mitään. Postimerkin kokoinen plänttikö muka kertoisi, miltä maali näyttää seinällä? Ainoa tapa saada värin todellinen luonne esille, on ostaa testeri ja maalata juuri sitä seinää, jolle sävy on tulossa. Tässä kohdassa pisteet Tikkurilalle, jolta saa testimaaleja tilata ihan kohtuulliseen hintaan. Jälkikäteen ajatellen Teknokselta olisi saattanut löytyä vielä parempikin sävy, mutta jos en voi ostaa testipurkkia, en voi ostaa isompaakaan maalipönttöä. Suomalaisista valikoima rajautui siis ainoastaan tästä syystä Tikkurilaan. Urakoitsijan mukaan maaleilla ei ole mitään eroa käytännön kannalta.

Mutta ulkomailla osataan! Löysin Little Greenen nettisivut, jotka sivumennen sanoen palvelevat kuluttajaa muutenkin noin satakertaa paremmin kuin nämä kotimaiset firmat. Tilasin heiltä varmaan parikymmentä maalia testiin, mukana oli muitakin kuin valkoisia sävyjä. Tikkurilan värikartoilta tilasin puolestaan kaikki mahdolliset valkoiset, jotka suinkin näyttivät niissä pienissä ruuduissa mahdollisilta. Soittelin myös ahkerasti Tikkurilan neuvontapuhelimeen, josta sai välillä tosi hyvää palvelua, mutta välillä vastaajan asiantuntemus jätti toivomisen varaa.

Sitten vaan testailemaan. Lopputulos oli, että meillä oli 15 valkoista läiskää olohuoneen seinässä. Niistä loppusuoralle valitsin viisi, joista maalattiin vielä vähän isommat ruudut eri kohtaan. Tämä oli erittäin tarpeellinen vaihe. Kuten arvelin, maalit käyttäytyvät valossa ja varjossa eri tavoin, eikä niiden todellinen sävy paljastu pienestä paperinpalasta. Esimerkiksi Tikkurilan Lumikko näyttää värikartassa raikkaalta, seinällä puolestaan suorastaan vihreältä. Neuvontapuhelin vahvisti havainnon, siinä todella on vihertävä pohjasävy, ja seinällä sävy oli tosi kylmä, ei lainkaan kodikas. Toisaalta netissä neutraalilta valkoiselta vaikuttanut sävy saattoikin seinällä näyttää lähes beigeltä.

Monen viikon ja testin perusteella valitsin lopulta seinien sävyksi Tikkurilan Kallan (G503). Nyt kun koko seinä on maalattu sillä, sanoisin että jos olisin ajoissa tajunnut, olisin ehkä itse yrittänyt säätää juuri tätä sävyä vielä asteen vaaleammaksi. Niin voi nimittäin tehdä; täytyy vain tietää sekoitussuhde tarkasti, ja sitten rautakaupassa ilmoittaa, kuinka paljon väripastaa perusvalkoiseen sekoitetaan. Mutta koska tämä vaihtoehto selvisi minulle liian myöhään, päätin että valmis sävy saa kelvata. Kalla täyttää vaatimukseni kuitenkin hyvin. Se ei ole harmaa eikä beige, eikä myöskään keltainen. Ehkä kermainen olisi oikea ilmaisu, eräänlainen lämmin valkoinen. Mitä enemmän huoneessa on luonnonvaloa, sitä valkoisemmalta se näyttää. Eteisessä, jossa on pelkästään sähkövalo, sävy sen sijaan näyttäytyy hyvin lämpimänä ja kodikkaana. Purkutöitä tehdessä asunnon alkuperäisiä maalisävyjä paljastui seinistä, ja Kalla on kieltämättä hyvä päivitys alkuperäisestä, varsin keltaisesta sävystä.

Lähipiiri suhtautui kiitettävän kärsivällisesti oikean valkoisen etsintään. Puoliso teippasi ruudun toisensa jälkeen, ja maalasi testejä milloin mihinkin seinään. Samaa tekniikkaa käytimme muidenkin seinämaalien kanssa, ja keväällä koti olikin mielenkiintoisen näköinen, kuin siellä täällä seinissä oli vaikka minkä värisiä neliöitä. ”Ai äiti on taas maalaillut”, totesivat lapset lakonisesti, kun löysivät lisää uusia väriruutuja pitkin kotia. Mutta olen lopputulokseen tyytyväinen. Toivon että Kalla kestää aikaa, tai ainakin seuraavat kymmenen vuotta.

Pystyykö kukaan samaistumaan tähän sopivan värin etsintään?

Remontin pahin puoli

Julkaistu , kirjoittanut
2

En ymmärrä, miten kukaan selviytyy talon rakentamisesta. Sellainen tilanne, josta lähdettäisiin ihan puhtaalta pöydältä liikkeelle perustuksia myöten, olisi minulle kauhistuttava projekti. Niin paljon päätöksiä! Sillä jos jonkin tässä remontissa on vaikeaa, se on loputon määrä päätöksiä, joita on tehtävä jatkuvalla syötöllä. Tai siltä ainakin tuntuu.

Juuri nyt meillä remontoidaan kylpyhuonetta. Se oli erittäin huonokuntoinen, joten sieltä purettiin kaikki, viimeistä laattaa myöten. Nyt pitää päättää ainakin seuraavat asiat: wc-pöntön malli, altaan malli, allaskaappi, suihkuseinien malli, suihku, hana, rättipatteri, peilikaappi, vesihana, säilytyskaappi, peili, seinälaatat ja lattialaatat, laattojen saumauksen värit, valaisimet, katon väri. Hervoton määrä päätöksiä kahden neliömetrin tilaan. Voi olla että unohdin jo jotain. Päätöksen tekoa vaikeuttaa eniten nykyisin tarjolla oleva loputon vaihtoehtojen määrä. Aloitetaan vaikka seinälaatoista. Niitä on saatavilla kaikissa väreissä, malleissa, muodoissa ja hintaluokissa, joita vain osaat kuvitella, ja sitten vielä parituhatta sellaista vaihtoehtoa, joita ei olisi osannut edes ajatella.

Tästä lähdetään liikkeelle.

Minulle tällainen vaihtoehtojen määrä aiheuttaa ahdistusta. Tietysti valikoima rajautuu sen osalta, mitä ei missään nimessä halua, mutta silti jäljelle jää vielä sadoittain tai ainakin kymmenittäin ihan hyviä mahdollisuuksia. Haluan tehdä remontin, jonka lopputulos kestää aikaa parikymmentä vuotta. Lopputuloksen pitäisi siis olla miellyttävä, ajaton, laadukas ja mahtua budjettiin. Sisäinen perfektionistini meinaa saada sydänkohtauksen miettiessään tätä yhtälöä.

Internet on muuten vihonviimeinen paikka katsella valikoimaa. Sitä on kerta kaikkiaan liikaa ainakin omalle prosessointikyvylleni. Eilen yksinkertaistimme asioita hieman, ja ajoimme isoon rautakauppaan. Siellä onneksi oli asiantunteva myyjä, jonka avulla valintoihin alkoi tulla tolkkua. Samoin oli erittäin tärkeää päästä katsomaan tavaroita luonnossa. Miltä hana tuntuu käteen, kun sen laittaa päälle? Kulmikas kahva ehkä näyttää tyylikkäämmältä kuvassa, mutta pyöreästä on miellyttävämpi ottaa kiinni. Toisaalta suihkut näyttivät minusta kaikki samoilta. Tai wc-pöntöt. Tiesittekö, että niitäkin on tavallisessa rautakaupassa tarjolla parikymmentä erilaista? Olennaiset erot jäivät minulle hämäriksi. Valitsimme sen, jossa oli kaikista yksinkertaisin muotoilu. Nyt pitää enää varmistaa urakoitsijalta, että hän pystyy sellaisen asentamaan meille.

Asiantuntijat ovat näissä tilanteissa kullan arvoisia. Esimerkiksi meidän oma suunnittelija oli jo ehdottanut kaunista laattaa kylpyhuoneen seiniin. En olisi ikimaailmassa löytänyt sitä itse. En olisi edes tiennyt, mistä lähteä etsimään. Emme kuitenkaan pitäneet lattialaattaehdotuksesta yhtä paljon, joten rautakauppareissulla ajelimme myös laattaliikkeeseen. Siellä ilmoitimme, mikä seinälaatta meille tulee, ja pyysimme ehdotuksia lattialaatoiksi. Myyjä, joka tunsi valikoimansa hyvin, osasi heti ehdottaa toiveidemme mukaista vaihtoehtoa kahdessa eri sävyssä. Tällaisesta päätöksenteosta pidän! Kaksi hyvää vaihtoehtoa, joista voin valita sen, joka miellyttää minua enemmän. Ah, mikä helpotus!

Hyvä puoli tässä hermoja kiristävässä päätöksentekoruljanssissa on se, että yksi päätös kattaa monta asiaa. Kun on kerran valinnut yhdet kaakelit, samaa kaakelia laitetaan sitten kaikkiin märkätiloihin. Itse asiassa samasta sarjasta löydettiin myös keittiön kaakelit, ne ovat vain eri muotoiset kuin kylpyhuoneessa. Tai kun on päättänyt yhden hanan, niin kaikkiin lavuaareihin laitetaan sitten samanlainen. Olen onnellinen, kun edes nämä asiat on saatu päätettyä. Edessä on vielä sellaisia päätöksiä, kuten värisävyjen valitseminen seiniin. Tiedän, että siitä vasta show syntyykin (tähän kohtaan sellainen irvistysnaama). Mutta asia kerrallaan. Ensin kylpyhuoneasiat, ja sitten vasta siirrytään seuraavaan. Hengittelen täällä syvään, ja valmistaudun kohta taas päättämään asioita. Yksi kerrallaan.

Kettiön suunnittelu puhtaalta pöydältä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Taannoin taisin mainita, että keittiöremontti olisi mielessä. Nyt olemme siinä vaiheessa, että suunnitelmat ovat lähes valmiit. On mielenkiintoista suunnitella uutta keittiötä siten, että tavallaan kaikki on mahdollista. Puramme entisen keittiön kokonaan pois ja kaadamme muutamia väliseiniä, jolloin keittiön pinta-ala tuplaantuu. Ainoat reunaehdot suunnittelulle on olleet viemärin ja runkolinjan paikat. Viemäriä en halua ruveta siirtämään, koska en halua korottaa lattiaa, ja lattialaatan avaaminen olisi riskialtista ja vaikeaa. Samoin huoneen poikki pystysuunnassa kulkevan runkolinjan paikka on se mikä on. Nykyisin putket menevät seinän sisässä, mutta remontin jälkeen ne koteloidaan pilariksi. Tällainen vapaus suunnittelulle on toki mahtavaa, mutta myös vaikeaa, koska kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Meillä onkin ollut ammattilainen apuna piirtämässä ehdotuksia ideoidemme pohjalta, ehdottamassa materiaaleja ja muita ratkaisuja.

Kun edellinen remontti tehtiin, suunnittelu oli minimaalista. Minulla oli 2 kuukauden ikäinen vauva ja puoliso teki töitä yötä päivää. Tämä yhdistelmä johti siihen, että asioiden suunnitteluun käytettiin hyvin vähän aikaa, minkä seurauksena keittiöön jäi monta epäkäytännöllisyyttä. En miettinyt, mitä astioita säilytetään missäkin, joten kattiloille jäi naurettavan pieni laatikko. En miettinyt mittasuhteita loppuun asti, minkä seurauksena olen saanut kurkotella omassa keittiössäni päivittäin, koska en kunnolla yletä yläkaappeihin. Suunnittelijan mielestä kattoon saakka ulottuvat yläkaapit eivät olleet hienot, joten kaappien päälle jäi tyhjää tilaa – joka sitten on vuosien varrella täyttynyt hiljalleen tavaroista. Siellä ne ovat keränneet pölyä ja rasvaa kaikessa rauhassa. Keittiöliikkeessä ei puolestaan ollut tarjolla sellaista ruokakaappia kuin olisin halunnut, joten ratkaisu leikattiin ja liimattiin tarjolla olevista malleista, enkä koskaan pitänyt lopputuloksesta. Sekä keittiöliike että suunnittelija (jotka siis olivat eri, kuin mitä nyt käytämme) hutiloivat, joten lopputulokseen jäi paljon pieniä, ärsyttäviä virheitä.

Tällä kertaa aikaa on ollut, joten paneutuminen on ollut erilaista. Suunnittelijalla on vahva visuaalinen osaaminen, minulla taas päällimäisenä mielessä käytännöllisyys. Nyt olen miettinyt laatikkotasolla, mitä missäkin säilytetään. Paljonko tilaa tarvitaan ruualle, paljonko astioille? Miten kaikki kannattaa asemoida, jotta työskentely olisi ergonomisesti fiksua? Uuteen keittiöön tulee myös parannuksia entiseen verrattuna. Esimerkiksi: 12 vuotta sitten oli muotia kiiltävät valkoiset keittiöt, ilman vetimiä. Näiden vuosien kokemuksella en enää halua ovia ilman vetimiä. Sarkastisesti voisi todeta, että ei ole sattumaa, että oviin on vuosisatojen ajan laitettu jonkinlainen kahva käyttöä helpottamaan…

Ovista ei tule valkoiset, vaan vaaleaa puuta. Tajusin vasta myöhemmin, että se taitaa olla nyt muotia. Kaikki sisustuslehdet ovat täynnä puunvärisiä keittiöitä, mutta väri on myös armollisempi kuin aiempi kiiltävä valkoinen. (Näin sitä kuvittelee olevansa yksilöllinen…) Sen sijaan työtasosta tulee valkoinen. Puun tilalle tulee keraaminen taso, joka kestää kuumaa, kosteutta, naarmuttamista ja oikeastaan mitä tahansa, ilman että tasoon jää jälkiä. Hintahaitari on laaja, mutta löysimme hyvän kompromissin sekä hinnan että ulkonäön suhteen. Lattiaan tulee laatta, samaa jota meillä on jo nyt eteisessä. Tiedostan laatan huonot puolet keittiön lattiamateriaalina, mutta laattojen päälle tulee sisalmatto. Välitilaan ja kotelon ympärille tulee valkoista, suorakaiteenmuotoista laattaa, mattaa ja kiiltävää sekaisin, jolloin pinnasta tulee elävä. Laatat ovat silmänisku talon alkuperäiselle rakennusajankohdalle 50-luvulla. Saman muotoista laattaa on nimittäin myös talon sisäänkäyntien ympärillä.

Keittiö näyttää kuvissa hienolta, toteutus vain puuttuu. Mullistus tulee olemaan valtava, sillä nykyisestä keittiöstä ei jää mitään jäljelle, ei edes kaikkia seiniä. Aloittamaan päästään kevään aikana, valmista pitäisi olla juhannukseen mennessä. Edessä on hirmuinen pakkaaminen ja härdelli, mutta lopputulos toivottavasti palkitsee.

Onko sisustaminen vaikeaa?

Julkaistu , kirjoittanut
3

Olen pohdiskellut paljon sisustamista. Hesarissa oli juuri tv:stä tutun sisustussuunnittelijan haastattelu, joka oli minusta varsin ärsyttävä. Suunnittelija tuntui ajattelevan, että vähän kaikenlainen sisustaminen on huonoa, sillä osansa saivat niin vaaleat värit, Alvar Aalto, perinteet, tunnetut nimet ja kaikki muutkin. Minulle jäi epäselväksi, mikä sitten olisi hänen mielestään ollut sitä hyvää sisustamista, paitsi ehkä sellainen, mitä kenelläkään muulla ei ole. Sitten luin eräästä blogista mielenkiintoisen kirjoituksen, jossa tuskailtiin sitä, että sisustamiselle on hirveä kynnys, kun kaikkien muiden kodit näyttävät aina paljon paremmilta kuin oma. Että sisustaminen on vaikeaa, mutta samaan aikaan tuntuu siltä, että kaikkien pitäisi sitä jotenkin ”luonnostaan” osata.

Minähän en tunnetusti pidä itseäni minään sisustajana. Sisustaminen harrastuksena on suunnilleen yhtä vieras ajatus, kuin shoppailu harrastuksena. Tämä lienee temperamenttiin liittyvä kysymys myös, sillä en ole helposti kyllästyvää sorttia. Ajatus siitä, että ostaa ostaa sohvan loppuelämäksi on ihan luonteva. En ole koskaan varsinaisesti kyllästynyt sisustukseemme, sitä on muutettu pikemminkin käytännöllisyyden tarpeista lähtien, tai sitten elämäntilanteen muuttuessa. Tästä huolimatta meillä on omasta mielestäni hyvin kaunis koti. Pidän kaikista huonekaluista, pidän tunnelmasta, pidän tyylistä, joka meillä on. Mutta meillä näyttää aika erilaiselta, kuin sisustuslehtien kodeissa, ja hyvin erilaiselta kuin somen ”influenssereilla”.

Kahdeksan erilaista ruukkua, muovia, keramiikkaa, ja sitten tuo foliosysteemi; neljää eri väriä ja tietysti jokaisessa eri näköinen kasvi. Eikä suunnittelun hiventäkään. Ihan hyvä, tällä mennään.

Olen miettinyt, miksi olen niin tyytyväinen kotiimme, vaikka en olekaan sitä erityisen päämäärätietoisesti sisustanut, enkä aihetta harrastanut. Luulen, että siihen on useampikin syy. Ensinnäkin minulla on selkeä maku (ja hyväksi onneksi puolisolla on melko samanlainen). Tiedän, minkälaisista asioista tykkään, ja mistä taas en. Pidän esimerkiksi: 30-, 40- ja 50-luvuista, käsityöstä, käytännöllisyydestä, taiteesta, puusta, huonekasveista, valkoisista seinistä ja selkeydestä. Sen sijaan en pidä ultramodernista muotoilusta, yksivärisyydestä, muovista, jäljitelmistä enkä beigestä. Lyhyesti sanottuna minun on helppo sanoa, onko jokin esine omasta mielestäni ruma vai kaunis. Toiseksi en oikeastaan piittaa lainkaan siitä, ovatko nämä tykkäämäni asiat muodissa vai eivät, tai sisustaako joku muu samaan tyyliin. Sisustuslehtien kuvia on hauska selailla, mutta en muista, että olisin koskaan kokenut kotikateutta niitä katsellessa. Meillä näyttää erilaiselta kuin lehdissä tai blogeissa, mutta mielestäni niin pitää ollakin. Oman kodin pitää näyttää juuri sellaiselta, kuin itse tahtoo.

Kolmanneksi uskon vakaasti siihen, että mikä tahansa sisustus näyttää hyvältä, jos kaikki ylimääräiset tavarat ja sotkut on siivottu pois silmistä. Katsokaa huviksenne niitä sisustuslehtien kuvia, ja pankaa merkille montako takkia roikkuu eteisen naulakossa. Lyön vetoa, että korkeintaan kolme, vaikka asunnossa majailisi viisihenkinen perhe. Näyttää kuvassa hyvältä, mutta ei ole realismia. Neljäs syy tyytyväisyyteeni lienee perfektionismin puute sisustuksen suhteen. Katson tässä paraikaa ikkunalaudalle, jossa kahdeksan huonekasvia seisoo rivissä, jokainen erilaisessa ruukussa. Tällainen sekamelska lienee sisustusfanaatikon painajainen, mutta minua asia ei liiemmin häiritse. Siis tiedostan toki, että olisihan kokonaisuus tyylikkäämpi, jos ruukkuja ei olisi ihan noin montaa sorttia, mutta asia on minusta niin vähäpätöinen, etten jaksa tehdä sille mitään.

Pidän siitä, että kodissa on kerroksia ja tarinoita. Tämä olikin ainoa asia, josta oli Hesarin haastattelun kanssa samaa mieltä. Toki tämä on vain minun mielipiteeni, mutta arvelen että jos sisustaa huoneen kerralla alusta loppuun, se edustaa helposti juuri tämän hetken trendejä, jotka sitten parin vuoden päästä alkavat näyttää aikansa eläneiltä. Sitten ehkä hiipii se kyllästyminen, ja mieli vaihtaa koko homma taas johonkin uuteen. Etenkin silloin, jos lähtökohtana ei ole ollut oma, vakaa maku, vaan on tavoiteltu jotain somessa nähtyä kuvaa. Sen sijaan jos sisustus rakentuu hissukseen vuosien varrella, niin että päällekkäin on uutta ja vanhaa, lopputulos on luontevampi. Huonekalut alkavat mukautua toisiinsa, kun uusien hankintojen on sovittava niihin, mitä kotona jo on. Hankinnoissa auttaa, jos tietää mistä tykkää, ja sitten on tyytyväinen siihen.

Ei ole mikään rikos käyttää ammattilaista apuna. Arkkitehti tai suunnittelija osaa katsoa mittasuhteita, värejä ja materiaaleja eri silmin kuin maallikko. Heillä on ymmärrystä visuaalisille lainalaisuuksille, ja kokemusta toimivista ratkaisuista. Sellaista tietotaitoa kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Minäkin olen tehnyt niin etenkin silloin, kun tiloista pitäisi saada toimivia kokonaisuuksia. Parhaiten yhteistyö toimii mielestäni silloin, kun itsellä on jonkinlainen visio toivotusta lopputuloksesta, ja juuri se oma näkemys siitä, millainen tyyli miellyttää silmää eniten. Sähköremontin yhteydessä remontoimme eteisen. Sinne oli huutokaupasta ostettu massiivinen ja vanha vaatekaappi, joka mahtui yhteen ainoaan nurkkaan. Rakastan sitä kaappia, mutta en olisi osannut suunnitella sen ympärille sopivia hyllyjä ja yläkaappeja ilman ammattilaisen apua. Sisustussuunnittelja osasi piirtää kaapin ympärille toimivan ja kauniin kokonaisuuden, kun minä olin ensin kertonut, mitä tavaroita siellä pitäisi mahtua säilyttämään.

Jos sisustaminen aiheuttaa paineita, neuvoni olisi selvittää ensin, millainen on oma maku, ja sitten pysytellä ylpeästi siinä. Jos se on Marimekko, Alvar Aalto ja Festivo-sarja, niin sitten on, sanoipa tv:stä tuttu guru mitä tahansa. Jos se on kulta ja krumeluuri, niin hyvä! Jos se on vaaleasti sävy sävyyn, niin yhtä hyvä! Olennaisintahan on, että kodissaan viihtyy itse. Neuvoisin myös lopettamaan sisustuslehtien selailun ja poistumaan somesta, mikäli ne aiheuttavat niitä paineita. Tämä ratkaisu on sitä paitsi ilmainen. Mistä ei tiedä, siitä ei kärsi! Yleensä en kyllä anna sisustusneuvoja, sillä kuten sanottu, en ole mikään sisustaja.

Tunnistaako joku näitä sisustamiseen liittyviä paineita, vai oletteko trendeistä yhtä autuaan tietämättömiä kuin minä?

Varovaisia remonttihaaveita

Julkaistu , kirjoittanut
14

Kirjoitin keväällä, mitä mieltä olen nykyisestä keittiöstämme, ja mitä siinä muuttaisin jos nyt olisin tekemässä. Kävikin niin, että pääsen miettimään näitä asioita ihan tosissaan, sillä olemme ruvenneet suunnittelemaan ensi keväälle keittiöremonttia. Tulossa on isompi urakka, päätettiin, että tehdään nyt ns. kerralla kuntoon.

Koska kiire ei ole, tässä on nyt aikaa miettiä toteutusta huolellisesti. Olen ruvennut selailemaan sisustuslehtiä sillä silmällä, että sopisiko tuollainen keittiö meille. Huomaan, että haluaisin jopa visuaalista päivitystä. Meillä on aina ollut valkoinen keittiö. Nyt olen alkanut miettiä, olisiko vaalea puu kuitenkin kivan näköinen? Tai entä maalipinta? Tai kuultolakattu puu? Tiedän että haluan vaaleaa ja yksinkertaista, mutta en enää sileää, kiiltävää valkoista pintaa, joka meillä on ollut yli 10 vuotta. Kahvattomuus oli silloin muotia, mutta enää en sitä halua. Kahva ovessa on järkevä keksintö. Ei ole sattumaa, että sitä suosittu varmasti niin kauan, kuin kaapeissa on ollut ovia. Lattiassa on ollut laminaatti, josta olen omaksi yllätyksekseni pitänyt paljon. Nykyisin kuulemma kivilaatat ovat suosittuja, mutta en välttämättä haluaisi niin kovaa lattiamateriaalia. En kyllä halua puutakaan, se on liian hankalahoitoinen. Jotain muuta, mutta mitä?

Olen miettinyt myös sitä, miten tavarat kannattaisi järjestää. Haluaisin esimerkiksi kaikki ruokatarpeet vierekkäin; sekä kylmälaitteet että kuivakaapin. Haluaisin myös astiat mahdollisimman lähelle toisiaan, mutta samalla niin ettei tiskikoneesta ole pitkä matka palauttaa tavaroita omille paikoilleen. Sähköremontin yhteydessä järjestin keittiöön sellaisen kolosen, jossa kaikki tee- ja kahvitavarat olivat yhdessä paikassa. Tämä yksityiskohta on miellyttänyt minua kovasti, jotain vastaavaa haluaisin uuteenkin keittiöön. Padat ja pannut tarvitsevat paljon lisää tilaa, samoin loputtomat viinilasivarastomme.

Teetarvikehylly on nykyisin suosikkini.

Olen huomannut, etten aina oikein ymmärrä keittiöiden uutuuksia. Olen nähnyt paljon kuvia ”aamiaiskaapeista” mutta niiden tarkoitus on jäänyt vähän hämäräksi. Mitä siellä säilytetään? Syön aamiaiseksi yleensä puuroa, eli puurohiutaleitako? Miksi aamiaiselle tehdään kokonainen kaappi? Toisaalta käytän paljon öljyjä, etikoita ja muita kastikkeita, ja niille olisi hauskaa saada hylly, jossa ne pysyisivät siististi yhdessä. Öljypullohyllykkö ei jostain syystä ole vielä löytänyt tietään sisustuslehtien sivuille. Keittokirjahylly on ollut nykyisessä keittiössä hauska yksityiskohta, mutta onko se lopulta tarpeellinen? Entä voisiko astiakaapin yhteydessä olla myös avohyllyjä, jonne kirjat voisi laittaa?

Ajatus uudesta, tilavasta keittiöstä kiehtoo kovasti. Tunnen kylläkin kulkevani aivan vastavirtaan, kun en halua pienentää vaan päinvastoin enemmän säilytystilaa. Tietysti astiat on käytävä läpi ennen kuin remontti alkaa, ja poistettava tarpeettomat joukosta. Niitä ei kuitenkaan ole kovin paljon. Pikemminkin haluaisin ostaa lisää lautasia ja laseja. Entisiä on mennyt rikki, haluaisin täydentää varastoja niiden osalta. Elän siinä vahvassa uskossa, että jossain vaiheessa voin taas järjestää isoja illallisia, jolloin kaikkea tarvitaan. Haaveilen siis keittiöstä, jossa kaikelle olisi tilaa, eikä tavaroita tarvitsisi tunkea. Yläkaapit siis todellakin asennetaan, vaikka sisustussuunnittelijat kuinka väittäisivät, että ilman yläkaappeja fiilis on ilmavampi. Yli 10 vuoden kokemuksella otan kuitenkin mieluummin säilytystilan kuin ilmavan fiiliksen.

Onko suosituksia keittiöliikkeistä? Tai onko kukaan teettänyt puusepällä sopivia kaapistoja?

Pienet neliöt, kätevä koti?

Julkaistu , kirjoittanut
16

Luin äskettäin YLEn sivuilta kolumnin, jossa toimittaja purki turhautumistaan nykyiseen minikotien trendiin. Toimittajaa ärsytti, että nykyisin on muotia hehkuttaa pikkuyksiöiden autuutta, ja samalla unohdetaan asumismukavuus täysin. Luin juttua ahmien, sillä tällainen näkökulma oli vaihteeksi todella virkistävä.

Koska asumisesta koituvat päästöt ovat yksi niistä isoimmista yksittäisen ihmisen hiilikuormaa lisäävistä asioista, tiiviit asuinneliöt ovat nousseet tapetille keinona vähentää päästöjä. Mitä vähemmän neliöitä, sitä vähemmän lämmitettävää. Toki näin onkin, mutta samalla on jäänyt huomiotta myös se, mistä YLEn jutussakin puhuttiin – pieniä asuntoja rakennetaan, koska esim. pääkaupunkiseudulla on jatkuvasti kysyntää ihan millaisille asunnoille tahansa. Rakennusliikkeille on edullista myydä monta yksiötä kovalla hinnalla, kuin perheasuntoja isommilla neliöillä. Asuntoja ei suunnitella asukkaat mielessä, vaan rakentamisen kustannustehokkuus. Tutkijat ovat kritisoineet tällaista rakentamista tiukasti. Ahtautta on hurskasta perustella ilmastonäkökulmalla, mutta ellei minikoti ole aidosti oma valinta, tämä näkökulma tuntuu enemmän selittelyltä.

Kun tuulikaappia ei ole, täytyy käyttää mielikuvitusta.

Näinä ilmastoahdistuksen aikoina tuntuu suorastaan rikolliselta haaveilla suuresta asunnosta. Mutta monet lisäneliöitä tarvitsevat asiat tekevät asumisesta oikeasti paljon mukavampaa: tuulikaappi, kodinhoitohuone, kaappitila. Esimerkiksi keittiö, jossa on tila roskien kunnolliselle lajittelulle, on nykyisin harvinaisuus. Eivätkä kaikki ole minimalisteja, vaan monista on mukavaa omistaa niin paljon astioita, että voi kutsua koko suvun syömään yhdellä kertaa. Niille astioille olisi mukavaa olla paikka kaapissa. Itse haaveilen kodinhoitohuoneesta, jossa voisi esimerkiksi hoitaa koko pyykkihuollon: likapyykin säilytyksen, pesun, kuivauksen ja silittämisen. En usko, että kovin moni nauttii pyykkitelineen sijainnista keskellä olohuonetta, mutta käytännössä se on usein ainoa mahdollisuus, koska muualle ei mahdu.

Olen asunut alle 20 neliön yksiössä, jossa oli parvi. Viihdyin siinä hyvin, ja tila riitti mainiosti. Mutta asuin yksin, eivätkä sukulounaat olleet harrastukseni siihen aikaan. Yksiön pohjaratkaisu oli myös erinomainen, hukkaneliöitä ei ollut lainkaan, ja huonekalut saattoi sijoitella monin eri tavoin. Iso ikkuna toi valoa ja pieni keittiö oli yhdelle ihmiselle sopivan kokoinen. Lajittelutilaa ei tosin ollut, joten pari neliötä lisää olisi ratkaissut sen ongelman. Neliöiden tarve on kuitenkin riippuvainen elämäntilanteesta. En silti halua enää ahtautua mahdollisimman pieneen asuntoon perheeni kanssa, ellei se olisi jostain syystä aivan välttämätöntä. Haluan ympärilleni tilaa, jonne mahtuu vieraita, jossa voi pitää juhlia, ja jossa elämän arkiaskareista selviää ilman akrobatiaa. Samalla tuntuu siltä, ettei tällaista mielipidettä saisi sanoa ääneen, kun julkisuudessa ideaali menee tiivistämistä ja karsimista kohti.

Mitä mieltä te olette minikodeista? Kiinnostaisiko sellainen, vai kaipaatteko enemmän tilaa ympärille?