Onko sinulle vaikeampaa käyttää kaikki loppuun ennen kuin aloittaa uuden, vai luopua vanhoista tavaroista, joille ehkä vielä löytyisi käyttöä? Jos vastasit kyllä ensimmäiseen, olet aloittaja, mutta jos tunnistat itsesi jälkimmäisestä, olet ehkä sittenkin lopettaja. Aloittajilla ja lopettajilla on erilaiset haasteet tavaroiden kanssa. Heille kertyy erilaista tavaraa, ja he tarvitsevat erilaisia strategioita niistä eroon hankkiutumiseksi. Yksi ratkaisu koskee silti molempia – sopivan määrän tunnistaminen. Mutta kuinka se tapahtuu? Kaikesta tästä puhetta tässä podcastissa. Kesto noin 17 minuuttia.
Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Jos omistat iPhonen, yksinkertaisinta on klikata violettia podcast-appia, ja kirjoittaa hakuun Arkijärki. Sen jälkeen valitse tilaa, ja jatkossa kaikki jaksot ilmestyvät puhelimeesi automaattisesti! Helppoa kuin mikä.
Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät myös blogin podcastien omalta sivulta, linkki myös sivun ylälaidassa. Sivulla uusin jakso on aina ylimpänä.
Podcast: Play in new window | Download
Subscribe: RSS
teehän se podcast siitä varautumisesta, kun itse kuulun siihen ryhmään
Hyvä idea! Laitetaan tuotantoon 🙂
Itse olen aiemmin ollut selvä aloittaja, mutta kyllästyin siihen, että kylppärissä oli niitä lukuisia avattuja pesuainepulloja, joten nykyään olen enemmän lopettaja. Mutta täytyy sanoa, että lopettaminen tapahtuu täysin sisulla ja tahdonvoimalla. Valmiiksi ostettu uusi shampoopullo houkuttelee aina valtavasti, mutta olen päättänyt, etten avaa sitä ennen kuin vanha on käytetty loppuun. Ja sitten, kun vihdoin saan vanhan loppumaan, niin olen suorastaan huojentunut, kun saan laittaa sen pois. En siis edelleenkään ole aivan täysverinen lopettaja, jolle on vaikea laittaa vanhoja juttuja pois, mutta tällä toiminnallani saan pidettyä tavaramäärää hallinnassa ja sen kylppärin seesteisemmän näköisenä. Ehkä eniten olen soveltanut kosmetiikkaan tätä periaatettani, pitäisi vaatteitakin ajatella enemmän tällä tyylillä.
Kosmetiikka onkin helpoin. Minulla on tällä hetkellä kaksi sampoota käytössä ja yksi odottamassa. Hoitoaineita on vain yksi, suihkusaippuoita kaksi. Noista suihkusaippuoista pitäisi käyttää vanhempi loppuun. Enempää ei suihkukoriin mahdu. Olen päättänyt, että säilytän sampoita ynnä muita vain tuossa korissa, joten jos sinne ei mahdu enempää, niin en voi ostaa uusiakaan.
Olen ehdottomasti lopettaja! Mutta toisaalta irti päästäminen ei myöskään ole minulle vaikeaa. Olisikohan tuo kiteytettynä minun minimalismini? Jos joskus varaudun, niin ihan vasta viimehetkellä, esim. vasta silloin kun leikkaan sen purtilon auki kaapiakseni loput, voin hankkia uuden. Ja usein muistutan itselleni, ettei minun tarvitse maksaa varastoinnista, yritykset hoitavat sen minun puolestani. Tähän toki auttaa keskusta-asuminen. Tosin vaatteissa en useinkaan varaudu, vaan mietin tarvitsenko ihan varmasti vielä jatkossakin tällaisen. Jos päätän hankkia uuden, lähtee vanha kiertoon tai muuttaa käyttötarkoitustaan ja tämäkin vain, jos vanha on todella hyvä ja mieluiten ainoa uutteen käyttötarkoitukseensa. Rakastan loppuunkuluttamista!
Pukeutumiskonsulttina kohtaan usein, lähes aina, asiakkaiden hymähtelyä tai jopa vastalauseen, kun kerron että yksi toimivan vaatekaapin kulmakivistä on vakiomäärä vaatteita ko. tilaan. Eli että on täysin normaalia, että kun uusi tulee niin vanha lähtee tai jos vaatevarasto kaipaa tiivistystä niin 1:2 tai 1:3 käyttään kunnes määrä ei enää ahdista.
Minimalismi taitaa olla sinun juttusi! Ja kuulostaa siltä että systeemi toimii erinomaisesti :)Pukeutumiskonsultin työstä olisi muuten kiinnostavaa kuulla lisää!
Mitähän haluaisit työstäni tietää? Kysy vaan!
Varmaan olen loppuunkäyttäjä mutta myöskin varautuja. Minua ei ollenkaan haittaa käyttää ikänsä palvelleita vaatteita, jos ne ovat mukavia ja mieluisia. Pikemminkin yritän venyttää niiden käyttöikää ihan viime hilkuille asti. Virheostoksista ja itselle epämukavaksi osoittautuneista vaatteista on helpompi tavalla tai toisella luopua. En kyllä harrasta itse kirpparimyyntiä ne menevät lahjakirppareille tai muuhun keruuseen (kunhan sinne asti pääsen – liian hitaasti kumminkin, olisi parempi päästä eroon nopeammin).
Kosmetiikkaa ei ole paljoa, koska herkästi allergisena suurin osa kokeilluista voiteista tai muista tuotteista ei vain sovi. On niitä aloitettuja ja kokeiltuja purkkeja ollut monia. Olen myös yrittänyt merkitä purkkiin hankintapäivän. Kosmetiikan ikääntymiseksi on yleensä merkitty 1 vuosi avaamisesta, ja sen jälkeen viimeistään armotta heitän purkin pois (ja olen helpottunut). Nyt on jäljellä vain muutama apteekin voideputkilo, joiden sisältöä iho sietää, ja pari voidepurkkia. (Jaa – täytyypäs tarkistaa, onko kylppärin hyllyllä vielä jotain eliminoitavaa!).
Ruokatarvikkeita on kuivamuonakaappeihin kertynyt liikaa, ja osa vanhenee ennenkuin pussit ovat tyhjjiä. Osittain runsaus johtuu siitä, että on rinnan tavallisia sekä laktoosittomia ja gluteenittomia tuotteita. Kuvittelen leipovani GL-herkkuja itse, mutta käytännössä ostan viikonloippukävijälle valmiit leivät kaupasta ja panen loput pakkaseen. Pakastimessa on myös useamman vuoden puolukoita (käyttökelpoisia kyllä), kun rakas veljeni joka vuosi on tuonut maalta lisää poimimiaan marjoja. Täytyisi käyttää ja jakaa eteenpäin lähiperheille vielä tehokkaammin.
Varautumisessa olen yrittänyt pysyä sillä linjalla, että ostan uuden pakkauksen (esim. kahvia tai vessapaperia), kun edellisestä pakkauksesta on alle puolet jäljellä. Ihan sietämätöntä, jos ei saa aamukahvia siksi että paketti jo loppui…
Olen myös muumimammavarautuja siinä mielessä, että esim. saariretkillä se on kyllä minun reppuni, josta löytyy ensiapupakkaus, haavanpuhdistusaineet ja laastarit ja punkkipihdit ja nessupaketti. Melkoisella varmuudella jotain paikattavaa vähintäänkin pari kertaa kesässä tapahtuu, kun ollaan lähiperheiden kanssa reissussa. Ja repustani löytyvät myös lääkepatterit ja laktaasinapit ja valmiit GL-voileivät vähintäänkin kun lähetään kyläilemään tai pidemmälle automatkalle, ettei yhden tarvitse katsoa vierestä kun muut herkuttelevat kun GL-tuotteet ovat unohtuneet tai niitä yksinkertaisesti ei ole saatavilla. Onnellista on, jos niitä GL-leipiä ei tarvitakaan, vaan tarjoilupöydästä sopivaa herkkua hänellekin löytyy.
Kirjojen suhteen olen toivoton tapaus – rakastan sekä vanhoja kirjoja että uusia kirjoja, enkä malta olla niitä hankkimatta, enkä oikein pysty ainaakaan heittämään kirjoja roskikseen. Omassa lapsuuskodissa oli talo täynnä kirjoja ja sieltä sain opin, että kirjat ovat elävien ihmisten hengentuotteita, henkisen viisauden ja tiedon lähteitä, ja sellaisina arvokkaita – eivätkä vain paperia ja painomustetta. Siksi niitä on niin vaikeaa hävittää! Ja siksi niistä on niin vaikeaa myös luopua, kun ne ovat arvokkaita ja rakkaita. Mutta olen kyllä vienyt kirjoja ja joitain lehtiäkin korjaston ota-tästä-hyllyihin jakoon. Mutta minulla on paha taipumus tuoda kirjoja myös kotiinpäin. Näitä vierailevia kirjoja on kumminkin helpompi palauttaa takaisin tutustumisen jälkeen. Jotkut ovat tulleet jäädäkseen.
Tänään on tiistai ja taas kirjastopäivä – rupeapas Liisa kaivamaan hyllyjä, löytyisikö sieltä poistettavaa (5-10 kirjaa, minkä erän jaksan kantaa).