Vieraskoreudesta

Minä myönnän. Olen vieraskorea.  Siivoan aina ennen kuin meille tulee vierata, ja mitä isommat juhlat sitä tarkemmin jynssään. Katrilta olen oppinut, että on olemassa ihmisiä, joita eivät pölyt nurkissa häiritse, vaikka vieraaksi tulisi kuka. Itse en kuulu heihin, vaikka tietysti vähentäähän se paineita jos pystyy olemaan välittämättä.

Tieto vieraista saa kyllä hyvin vauhtia erinäisiin kodinparannusprojekteihini. Hyvä esimerkki on parveke. Laitoin viikonloppuna sen ns. talvikuntoon: kaivoin laatikoista kuihtuneet kesäkukat pois ja siirsin kesää ulkona viettäneet huonekasvit takaisin sisätiloihin. Istutin parvekelaatikoihin kanervia ja hopealankaa, ja täydensin koko komeuden jäkälillä. Olin niin tehokas, että kuskasin vintille saakka kesällä käytössä olleet kukkapylväät ja lakaisin lattialta roskat pois. Vaikutelma on oikein kiva ja viihtyisä, vaikka itse sanonkin. Suunnittelin jopa sellaista, että asentaisin jouluvalot jo tällä viikolla paikalleen. Eihän niitä tarvitse laittaa päälle vielä, mutta urakka voisi olla miellyttävämpi ilman lunta ja pakkasta. Nehän voi laittaa päälle vasta marraskuussa.

Moni naapuri on tietysti ehtinyt hoitaa kanervansa jo pari viikkoa sitten, mutta naapurikilpailu ei ole yhtään niin tehokasta kuin vanha kunnon vieraskoreus. Mikäli niitä pippaloita ei olisi tiedossa, olisivat  kuihtuneet lobeliat saaneet heilua hiljaa tuulessa edelleen. Mutta kun pian on taas paljon vieraita tulossa, motivaationi saada parveke edustuskuntoon kasvoi huomattavasti. Tiedän, että tällä viikolla tulen puunaamaan kotia muutenkin tarkemmin kuin yleensä, mutta en raivopäänä vaan hyvällä fiiliksellä. Oletan, että kaikki arvaavat, ettei meillä yleensä näytä ihan niin siistiltä. Siitä huolimatta tulen mahdottoman hyvälle tuulelle ajatellessani, miten hienoa meillä on kun juhlat alkavat. Luulen, että jos en innostuisi tuosta ajatuksesta niin kovasti, jäisi siivoaminenkin vähemmälle.

Onko lukijoissa vieraskoreita? Siivoatteko ennen vieraita?

Viikon vinkit 48/2013: Ilmanvaihto, ruokavinkkejä ja tahranpoistoaineet

Iltasanomat tiedustelee, osaatko huolehtia talosi ilmanvaihdosta, vai piileekö asunnossasi homeansa? Meillä on ihan tavallinen painovoimainen ilmanvaihto, mutta käytännössä tuuletamme parvekkeenoven kautta. Yritän kuitenkin muistaa imuroida ja pyyhkiä ilmanvaihtoventtiilit pari kertaa vuodessa. Niistä kyllä näkee helposti, milloin putsaus olisi tarpeen.

Keittiövinkki: kuinka avata tiukasti umpioon mennyt lasipurkki. Samaan syssyyn sekalaisia ruokavinkkejä. (MTV3)

Lopuksi vähän vanhempi uutinen, jonka mukaan monet tahranpoistoaineista ovat hyödyttömiä. YLE uutisoi Kuluttaja-lehden tutkimuksesta, jossa vain osa testatuista tahranpoistoaineista todella irrotti tahroja. Toisaalta samassa jutussa mainitaan, että testitahrat olivat normaalia vaikeammin irroitettavia. Testin hyödyllisyyttä voi siis kyseenalaistaa, mutta ainakin se vahvistaa sen, että erillistä tahranpoistoainetta ei välttämättä taloudessa tarvita, kun normaali pesuaine toimii useimpiin tahroihin yhtä hyvin.

Pakastintestin tuloksia

Se enemmän tunkkainen huivi vietti pakastimessa vuorokauden. Edelleen ehkä pientä raikastumista oli havaittavissa, mutta selvästi huivia pitäisi pakastaa monta päivää, jotta kaikki haju lähtisi (ehkä). Joten voi olla että joudun pesemään sen vesipesussa joka tapauksessa.

Sen sijaan yllättävää oli, että pesuaineen tuoksu hävisi pakkasessa. Ostin lapselle kierrätysliikkeestä paidan, joka oli aivan priimakunnossa. Ainoa ongelma oli melko vahva pesuaineen tai huuhteluaineen tuoksu. Pistin paidan pussiin ja pakastimeen reiluksi vuorokaudeksi, ja yllättäen haju hävisi!

Johtopäätöksenä sanoisin, että pakastin toimii kuin toimiikin hajujen poistajana ja vaatteiden raikastajana, mutta vain kevyesti likaisille vaatteille. Pinttyneemmät liat täytyy pestä edelleen perinteisin menetelmin, ellei ole valmis jatkamaan pakkaskäsittelyä viikkotolkulla. Joka tapauksessa pakastamalla voi säästää sekä vaatetta että paljon vaivaa, kun voi välttää vesipesun.

Joko riittää?

Mistä tietää, että kengät ovat tulleet tiensä päähän? Milloin voi heitää hyvällä omalla tunnolla roskiin? Tässä ovat eräät kengät:

WP_000986Ne on ostettu vuonna 2009 ja niitä on pidetty ahkerasti. Hyvälaatuiset jalkineet, jotka ovat nahkaa sekä sisä- että ulkopuolelta. Hyvät jalassa. Monikäyttöiset. Helpot potkaista jalkaan ulos lähtiessä. Edelleen riittävän siistit arkikäyttöön.  Mutta katsokaa pohjia:

 

 

 

WP_000987

Ne ovat kirjaimellisesti puhki. Kuminappulat ovat kuluneet osittain kokonaan pois. Niiden alla oleva nahka on myös kulunut puhki, niin että sisäpohja pilkistää. En usko että nämä pitäisivät vettä, mutta mokkapintaisina en niitä sateella laittaisi jalkaan muutenkaan. Käytössä nuo kuluneet pohjat eivät vielä toistaiseksi häiritse, mutta eipä tuo paljon askelta vaimenna. Näyttää tietysti kauhealta, mutta kengänpohjia ei yleensä juuri tarkastella, joten keskivertokohtaamisessa kukaan muu ei näe miten kamalassa kunnossa nämä ovat.

Kysymys kuuluu, mikä on näiden oikea paikka? Säästänkö vielä ensi kevääseen vai laitanko roskiin? Periaatteessa kengät ovat vielä käyttökelpoiset, mutta toisaalta niin rikki, että ne voisi varmaan jo heittääkin. Minulla ei tunnetusti ole kengistä pulaa, mutta juuri tällaisia ei ole toisia (tietenkään, koska useiden samanlaisten kenkien ostaminen on minusta älytöntä). Päältäpäin kohtuullisessa kunnossa, alapuolelta rikki. Mitä te tekisitte?

Testi: pyykki pakastimeen

Kiinnostuin viime viikon vinkeissä olleesta ohjeesta, jonka mukaan vaatteet raikastuvat ja bakteerit kuolevat pakastimessa. Ideana on, ettei vesipesua välttämättä tarvita, ellei konkaassa ole suoranaisia tahroja. Halusin kokeilla, toimiiko tämä käytännössä.

Otin testiin kaksi kaulahuivia. Toinen on superohutta villaa ja niin punainen, että epäilin sen päästävän hirveästi väriä veteen. Toinen taas on puuvillasekoitehuivi, joka muuten vaan olisi tarvinnut käsinpesun. Punainen pashmina-tyyppinen huivi oli hieman tunkkainen, puuvillasekoite puolestaan erittäin tunkkainen. Laitoin ne illalla samaan tiiviiseen muovipussiin ja pussin pakastimeen. Huivit eivät olleet väljästi, vaan pikemminkin sain tunkea niitä hieman jotta mahtuivat samaan pussiin.

Tänä aamuna otin pussin pois, ja tarkastelin lopputulosta. Punainen huivi oli täysin raikastunut. Se ei tuoksu enää miltään. Puuvillasekoitehuivi, joka oli alunperinkin tunkkaisempi, raikastui osittain mutta ei muuttunut täysin hajuttomaksi. Huivit olivat pakastimessa noin 10 tuntia, pakastimen lämpötila on -16°C.

Tästä voi päätellä, että jotain taikaa pakastimessa tosiaan on. Teen seuraavaksi niin, että laitan sen toisen huivin takaisin pakastimeen nyt, ja annan olla kokonaisen vuorokauden omassa pussissaan. Testaan siis, onko pakastusajalla merkitystä. Sen jälkeen voidaan päätellä, miten tehokkaasta puhdistuskeinosta on kyse.

Onko teistä kukaan pakastanut vaatteitaan?

Voitto!

Tämä muodonmuutos on kyllä hyvä projekti, se haastaa käyttämään luovuutta pukeutumisen suhteen. En siis perinteisesti ole ollut mikään kovin luova pukeutuja, enkä välttämättä ole tyylillisesti nytkään, mutta vitsinä onkin miettiä luovia tapoja yhdistellä vanhoja vaatteita.

Olen fiiliksissä, koska onnistuin yhdistämään samaan asuun kaksi aiemmin mainittua hankalaa vaatetta: harmaan hameen ja samettihuivin. Eikä tehnyt edes tiukkaa! Kokonaisuus koostui siis harmaasta hameesta, jonka yläosaksi laitoin harmaan kashmir-neuleen, ja asustin kokonaisuuden sillä tummansinisellä samettihuivilla. Sain yhdistelmästä päivän aikana spontaaneja kohteliaisuuksia, joten ilmeisesti se asu oli onnistunut myös muidenkin mielestä.

Hyvä alku siis tälle vaatesuunnittelujaksolle, mutta huomaan että aika taitaa loppua kesken.  Sadepäivinä on nimittäin tehnyt mieli vain vetää farkut ja huppari päälle kuten ennenkin, etenkin jos ei ole ollut erityisempiä menoja. Toisaalta olen kyllä kokeillut myös toista ääripäätä. Värien testailu johti jokin aikaa sitten niin huomiota herättävään yhdistelmään, että huomasin kadulla saavani suorastaan pitkiä katseita osakseni. Saattoi johtua siitä, että päällä oli sitruunankeltaista ja paloautonpunaista yhtäaikaa… Laskin huvikseni kahden ratikkapysäkin välillä ihmiset, jotka eivät olleet pukeutuneet mustaan, beigeen tai valkoiseen, ja lopputulos oli yksi pinkki jakku ja kahdet värikkäät housut yhdistettynä neutraaliin yläosaan. Loput olivat tasaisen tummaa massaa, joten ei ihme että olo oli kuin undulaatilla varisparven keskellä.

Mutta jos haluan todellakin uudistaa tyyliäni, täytyy välillä käväistä poissa mukavuusalueelta. Kun vilkaisee itseään näyteikkunasta ja ensimmäinen ajatus on, että auts, silmiä särkee – ollaan ja aika reilusti rajojen ulkopuolella 🙂 Siihen nähden tuo harmaan ja tummansinisen yhdistelmä oli peräti konservatiivinen ja turvallinen.

Tyhjän tilan hämäys

Oletteko huomanneet, että tavaran raivaamiseen ja organisointiin keskittyvissä kirjoissa olevat kuvat ovat usein todella epärealistisia? Eivät ne vastaa todellisuutta.

Näissä kirjoissa ja myös aihetta käsittelevissä lehtijutuissa on sama ongelma, kuin laihdutusta ja kiinteytymistä käsittelevissä jutuissa. Niissä on mallina ihminen, joka ei suinkaan ole toteuttanut kuvailtua kolmen kuukauden ohjelmaa, ja sitten yks kaks alkanut näyttää fitness-mallilta. Niissä on mallina ihminen, jonka ammattina on näyttää hoikalta ja kiinteältä, ja hän on käyttänyt lopputuloksen saavuttamiseksi aikaa yleensä jo vuosia. Lukija ei välttämättä tule sitä ajatelleeksi ja saattaa kuvitella, että hänkin alkaa muistuttaa kuvan mallia, kun vain noudattaa lehden tai kirjan ohjeita. Tämä sama harha koskee niitä juttuja, joissa annetaan vinkkejä tavaroiden raivaamiseksi ja kuvituksena on minimalistinen koti. Jos on vuosikausia haalinut tavaraa, ei koti muutu avaraksi selkeyden tyyssijaksi yhdessä yössä.

Minusta on vähän arveluttavaa esittää sellaista kuvaa, että normaalissa kaapissa vaatteet roikkuvat niin väljästi, että tuuli pääsee niitä heiluttelemaan. Jos olet minimalisti, tämä ehkä on mahdollista. Me muut laitamme kaappeihimme niin paljon tavaraa kuin niihin mahtuu. Tämä aihe tuli mieleen kun selasin yhtä amerikkalaista organisointiopasta. Siinä oli piirroskuvin havainnollistettu, miten kaapit ja komerot kannattaisi järjestää. Kaikki näytti suorastaan seesteiseltä. Vaatteet roikkuivat väljästi, hyllyn päällä oli yksi käsilaukku. Kaunista, vaan ei uskottavaa. En tiedä ketään, jonka vaatekaapissa roikkuisi neljä vaatetta.   Tuollainen on lukijan huijaamista.

Pätevän organisoinnin ja raivaamisen ydin on siinä, miten sopiva määrä tavaraa asetellaan käytettävissä oleviin säilytystiloihin. Säilyttää voi tietysti tyhjääkin, mutta minusta on älytöntä pitää kaappia tahallaan puolityhjänä, kun jokaisesta asuinneliöstä joutuu kuitenkin maksamaan. Jos koko kaikkea säilytystilaa ei tarvita, olisi fiksumpaa vaihtaa kaappi pienempään ja ottaa ylijäänyt tila muuhun käyttöön. Olen yhtä mieltä siitä, että komeroita ei kannata tunkea niin täyteen, ettei niistä saa enää ulos mitään purkamatta ensin puolia pois, mutta kohtuus kaikessa. Katsokaa huviksenne seuraavan kerran, onko lehtien ja kirjojen kuvitus realistinen vai ei. Totuudenmukaisempia ovat ammattiraivaajien ennen ja jälkeen -kuvat.

Viikon vinkit 47/2013: pyykit pakkaseen, neuvoloiden mainontaa ja tehokasta kosmetiikkaa

Nämä ovat viime viikon vinkit, jotka jäivät eilen ilmestymättä. Osallistun parhaillaan Katrin Kirja kuukaudessa – haasteeseen, ja näköjään päivän kirjoittamiskiintiö täyttyi ennen kuin nämä ehtivät nettiin asti.

Ensimmäisenä pikku-uutinen, jonka mukaan farkkuja ja muitakin vaatteita kannattaa ennemmin pakastaa kuin pestä. Hajut ja bakteerit kuulemma poistuvat mutta kangas ei kulu. En ole koskaan kokeillut, joten en tiedä toimiiko. Onko lukijoissa vaatteiden pakastajia? (Iltasanomat)

YLE kertoo, että yleensä neuvoloissa ei saisi mainostaa mitään, mutta käytännössä tilanne on täysin päinvastainen. Muistan, että itse aikanaan ihmettelin niitä mainoskuoria, jotka automaattisesti sujautettiin neuvolakortin päälle. Kun laitoin ne kotona roskiin, seuraavalla kerralla sain kyselemättä uudet samanlaiset. Tämä mainos meni kyllä sikäli hukkaan, että en enää edes muista minkä merkkistä purkkiruokaa se mainosti.

Kosmetiikan teho ei riipu merkin kalleudesta. Iltasanomat uutisoi tutkimuksesta, jossa markettirasva peittosi tehokkuudessaan kalliin erikoistuotteen. Sinänsä hauska kuulla, mutta eikö se ole ihan selvää, että kasvorasvalla voi vaikuttaa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta samaa tehoa kuin kuvankäsittelyohjelmilla ei millään tuotteella ole. Alkuperäinen pitkä englanninkielinen uutinen löytyy Daily Mailin sivuilta. Daily Mail ei välttämättä ole mikään laatulehtien ykkönen, mutta tällaiset ”populaaritieteelliset” jutut siellä kyllä osataan.

Ei houkuttele

Huomasin lehdessä mainoksen, Espoon kauppakeskus Sellossa olisi alepäivät meneillään. Tämä kertoo tietysti siitä, että syksy alkaa olla jälleen niin pitkällä, että isot kauppakeskukset ja tavaratalot valmistautuvat aleviikkoihin. Mutta huomasin mainosta silmäillessäni, että se ei kiinnostanut minua ollenkaan. Ajatus siitä, että lähtisin minnekään kävelymatkaa pidemmälle jonkun tavaran perässä tuntuu nykyisin erittäin epätodennäköiseltä. Ei yksinkertaisesti kiinnosta.

Aiemmin olen hyvinkin matkannut tehtaanmyymälöiden ja ystävämyyntien perässä. Niistähän saattaisi tehdä löytöjä. Nykyisin olen sekä laiskistunut että alkanut karttaa tarpeetonta tavaraa. Esimerkiksi Espooseen ei olisi meiltä kovin pitkä matka, mutta shoppailusta saatava hyöty ei ikinä ylittäisi matkan aiheuttamaa vaivaa. Bongasin äskettäin luonnonkosmetiikan ystävämyynnin myös, mutta sinne menisi julkisilla yhteen suuntaan 20-30 minuuttia. Liian pitkä aika.

Sen sijaan tein äsken nettiostoksia kotisohvalta käsin. Vertailin tuotteita ja klikkasin ostoskärryyn lopulta parhaat. Jaksan sentään kävellä muutama sata metriä postiin hakemaan pakettia joskus ensi viikolla. Varmistin vielä ennen ostamista, että palautus sujuu helposti, jos tuote ei vastaakaan odotuksia. Nettikauppa on kyllä kätevä silloin kun tietää mitä haluaa ja tarvitsee. Olen katsellut MTV3:n Himoshoppaajat ohjelmaa ja sieltä huomannut, että joillekin ne voivat olla myös todella koukuttavia ja turmiollisia. Samalla tuo ongelma on tuntunut jotenkin käsittämättömältä, sillä en oikein ymmärrä miten kukaan ostaa mitään, jos siihen ei ole varaa. Toisaalta addiktiossa ei koskaan ole kyse pelkästään siitä mikä addiktion aiheuttaa, joten en varmaan ole oikea ihminen kommentoimaan aihetta tämän enempää.

Summa summarum: kuinka kauas jaksatte lähteä tarjouksen perässä? Vai viekö nettikauppa voiton?

Unohdus

Eilisestä vaatelistasta unohtui yksi! Kyseessä on pitkä, kapea, samettinen huivi. Se on väriltään hyvin tummansininen (suorastaan yönsininen, sanoisin) ja molemmissa päissä on vielä pitkät hapsut. Yritin ottaa siitä kuvaa, mutta väri ei toistu oikein (näyttää vain mustalta) eikä materiaali erotu, joten saatte vain luottaa kuvaukseeni. Huivi on ostettu muistaakseni vuonna 2006 Barcelonasta. Se on edelleen mielestäni ihana. Olen pitänyt sitä mahdollisesti kerran.

En ole kuitenkaan koskaan raatsinut luopua siitä, juuri siksi että tykkään huivista niin paljon. Se on asusteena kaunis ja sitä paitsi ilmaisee sellaista kepeää boheemiutta juuri sopivalla tavalla. Siis teoriassa. Käytännössä en ole keksinyt mihin sen yhdistäisin. Tämä dilemma koskee muuten huiveja yleisestikin. Minulla on ihania huiveja runsain määrin, sekä yksivärisinä että kuvioituina, pitkulaisia ja neliskanttisia, silkkiä ja puuvillaa, isoja ja pieniä. En vaan meinaa muistaa käyttää niitä. Mikä on sikäli tyhmää, että juuri huiveilla saisi helposti asustettua tavanomaisemmastakin asusta mielenkiintoisen. Niillä voisi lisätä väriä neutraaliin asuun ja lisäksi ne vielä lämmittävätkin. Ainoat huivit, jotka ovat vakituisessa ja jatkuvassa käytössä, ovat kaksi pashminaani (kirkkaanpunainen ja hiekanvärinen), joita ilman en tulisi toimeen.

Tämä sininen huivi on kuitenkin ollut ylivoimaisesti vähimmällä käytöllä. Niinpä haastan itseni edellisessä postauksessa lueteltujen vaatekappaleiden lisäksi käyttämään sinistä samettihuivia ainakin kaksi kertaa, kahden eri asukokonaisuuden kanssa. Ei pitäisi olla liian vaikeaa, vai mitä?