Olen elämäni aikana järjestänyt aika paljon juhlia. Opiskeluaikoina järjestöaktiivina tuli järjestettyä monenlaisia bileitä satojen ihmisten humalahakuisista hässäköistä akateemisiin juhlaillallisiin ja kaikkea siltä väliltä. Tykkään edelleenkin järjestää erilaisia juhlia – rapujuhlia, sitsejä, brunsseja ja illallisia sekä viime aikoina myös yksityisiä konsertteja. Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa pienen juttusarjan juhlien järjestämisestä, ja siitä mitä olen itse vuosien varrella oppinut. Ensisijaisesti keskityn yksityisiin juhliin, en niinkään sellaisiin tapahtumiin joihin pitää erikseen ostaa lippu (esim. opiskelijabileet tai järjestöjen viralliset juhlat, jne.), vaikka samat asiat pätevät kyllä osittain niihinkin.

OSA 1: Vieraat

”Vieraat tekevät juhlan” on varmaan yksi kuluneimmista ja latteimmista sanonnoista, mutta siinä on kiistatta paljon perää. Kutsuvieraslista on juhlien olennaisin asia, ja oma suunnitteluni lähtee aina siitä liikkeelle. Sen lisäksi, että mietin ketä haluaisin tavata, pohdin myös ketkä tuntevat toisensa, viihtyvät toistensa seurassa ja täydentävät toisiaan. Lyhyesti sanottuna yritän koota yhteen sellaisen joukon, jolla olisi mahdollisimman hauskaa keskenään. En kutsu samaan pöytään ihmisiä, joiden tiedän olevan kireissä väleissä keskenään. Vältän myöskin yhdistämästä sellaisia ihmisiä, joiden arvomaailmat ovat pahasti ristiriidassa.

Jos kyseessä on isommat juhlat, yritän myös kutsua ihmisiä siten, että jokaisella on juhlissa joku muukin ennestään tuttu ihminen kuin minä. Tavoitteena on, ettei kukaan päädy palloilemaan yksin lasi kädessä jonnekin seinustalle, vaan että luontevaa juttuseuraa löytyisi helposti. Mielestäni emännän/isännän velvollisuus on tutustuttaa ihmisiä toisiinsa, ja jos mukana on paljon ennestään toisilleen tuntemattomia, mietin etukäteen, ketkä voisivat viihtyä toistensa seurassa. Sitten esittelen heidät toisilleen niin, että aloitan itse jutun jostain heille yhteisestä aiheesta. Sillä lailla keskustelu lähtee toivottavasti luontevasti liikkeelle, ja jonkin ajan kulutta emäntä voi itse siirtyä eteenpäin.

Jos kyse on tilaisuudesta, jossa tarvitaan plaseeraus (esim. häät), kaikki edelliset seikat pätevät myös istumajärjestystä suunnitellessa. Etiketin mukaan miehet eivät istu miesten vieressä eivätkä naiset naisten, vaan ideaalitilanteessa järjestys menee tyttö-poika-tyttö-poika. Aina vieraat eivät kuitenkaan jakaudu tasan miesten ja naisten välillä, joten silloin täytyy sitten soveltaa. Myöskään aviopuolisoita ei istuteta vierekkäin. Jälkimmäiset voi plaseerata esimerkiksi vastakkain. On makuasia, kuinka tiukasti etikettikirjan ohjeita haluaa noudattaa.  Istumajärjestyksen suunnitteluun kannattaa paneutua, koska se vaikuttaa vieraiden viihtyvyyteen merkittävästi. Pöydissä kun saattaa vierähtää useampi tunti, ennen kuin seuraa pääsee vaihtamaan. Lukuisia plaseerauksia tehneenä kehottaisin arvioimaan jonkun ajan, ja sitten tuplaamaan sen mielessään, ennen kuin rupeaa hommiin. Mitä enemmän vieraita on ja mitä tiukempaa etikettiä haluaa noudattaa, sitä enemmän aikaa se vie. Hyvän istumajärjestyksen tekeminen ei käy käden käänteessä.

Lopuksi vieraslistaa suunniteltaessa on aiheellista ottaa huomioon juhlatilan koko. Kuinka monta ihmistä sinne sopivasti mahtuu? Jos tilaan tuodaan pöytiä, on laskettava kuinka paljon tilaa yksi pöytä vie sitten, kun molemmin puolin istuu ihmisiä ja kulkemaankin pitäisi mahtua. Jos ihmisiä on tilaan nähden liian vähän, tunnelma ei pääse nousemaan. Jos niitä on liikaa, olo voi olla tukala. Itse suosin tosin jälkimmäistä vaihtoehtoa, jos noista pitäisi valita.

Tässä lienee olennaisimmat, mutta kysykää jos tulee mieleen jotain mitä en maininnut. Seuraavassa osassa puhuttan ruoasta ja juomasta.