Kun en jaksa ajatella, siivoan

Olen ollut pari päivää inhottavan flunssan kourissa. Olen sen verran huonovointinen, etten ole jaksanut tehdä mitään kovin suurta älyllistä panosta vaativaa työtä. Mutta en jaksa olla hiljaa paikallaankaan. (Tämä on muuten yksi iso henkilökohtainen kehityskohde: lepääminen. Olen siinä tosi huono.) Olen siis tehnyt pari päivää kaikenlaista sellaista kotityötä, mitä tehdessä ei tosiaan tarvitse liiemmin keskittyä. Raivasin lastenhuoneen lattian jälleen esiin, vein tyhjiä pahvilaatikoita roskiin ja kaikkea sellaista.

Olen myös silittänyt ja mankeloinut koko heinäkuun ajan kertyneet puhtaat pyykit. Eilen pesin käsin lasten talviset pipot, joita ei voi laittaa koneeseen. Yritin tarjota niitä pesulaan alkukesästä, mutta sieltä ei otettu vastuuta siitä, että turkistupsu olisi säilynyt pehmeänä. Niinpä olen hautonut niitä pyykkikorin pohjalla huhtikuusta lähtien. Eilen tuli se päivä, jolloin vihdoin pesin ne käsin itse, kastelematta tupsuja ollenkaan. Pesin myös lapsen pieneksi jääneet sisätossut odottamaan seuraavaa käyttäjää.

Tänään aloin huoltaa kenkiä kesän jäljiltä. Pieneksi jääneet varvastossut pesin vanhalla tiskiharjalla ja tiskiaineella. Nahkakenkiä puolestaan olen lankannut jälleen siisteiksi. Tuntuu että perheen alaikäiset ovat venyneet monta senttiä pituutta sekä ylöspäin että maata pitkin, joten kun nyt kun päivät ovat selvästi alkaneet viilentyä, olen keräillyt vähitellen käyttövaatteiden ja -kenkien joukosta pois liian pieniä. Merkille pantavaa on, että näille vaatteille ja jalkineille on tässä lähiaikoina löydettävä korvaajat. Esimerkiksi sopivat kumisaappaat ovat päiväkotilaiselle olennainen varuste. Epäilen, että sellaiset saattaisivat löytyä vintiltä. Pitäisi vain ensin paikallistaa oikea laatikko.

Vasen on ennen, oikea jälkeen lankkauksen. Luonnossa ero on vielä selvemmin havaittavissa.

Aina ajoittain olen reipastunut hieman, ja soitellut remonttimiehille, huonekalujen toimittajille ynnä muille tahoille, joilta tarvitsen tarjouksia ja tietoja asuntomme remonttiin liittyen. Tämä on muuten yksi rasittavimmista osuuksista remonteissa, siis se, että pitää tehdä hirveä määrä valintoja. Jos haluaa vaihtaa jääkaapin, pitää valita kymmenistä erilaisista malleista. Jos valittavana on laatat lattiaan, vaihtoehtoja on käytännössä loputtomasti. Vähemmästäkin alkaa uuvuttaa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan remppa, kun eteen tulee jo monta valintaa. Silloin ammattilaiset ovat kyllä korvaamattomia. Esimerkiksi tänään menin kodinkoneliikkeeseen mielessäni tietty jääkaappimalli, mutta asiantunteva myyjä sai nopeasti perusteltua, miksi itse asiassa parempi vaihtoehto olisi ihan toinen tuote. Arvostan kyllä hyviä myyjiä todella korkealle. Ilman myyjää olisin varmaan ostanut suoraan tietyn laitteen lähinnä tutun merkin perusteella. Mutta nyt saan teknisesti paremman tuotteen, joka kaiken kukkuraksi maksaa vähemmän.

Kuten tästä tekstistä saattaa päätellä, ajatustoiminta ei juuri nyt ole ihan kirkkaimmillaan, eikä sisältökään siis sitä syvällisintä pohdintaa… Jatkan täällä vihreän teen hörppimistä ja menen taas laittamaan yhden koneellisen pyykkiä kuivumaan. Siihen ainakin pystyn. Huomenna podcast, toivottavasti ääni palaa siihen mennessä!

2 thoughts on “Kun en jaksa ajatella, siivoan

  1. Sinulla on paljon tekstiilejä jos voit seisottaa niitä puhtaina odottamassa silitystä tai mankelointia. Vai ovatko ne ”erityistekstiilejä” kuten harvoin käytettäviä pöytäliinoja? Meillä loppuisi päällepantavat vaatteet jos olisivat noin pikään pesussa.
    Itse viikkaan vaatteet kuivurista ottamisen jälkeen ja pyydän koululaiset laittamaan omansa paikalleen. Hengarilla kuivatuksessa olevat vaatteet otetaan käyttöön hengarilta tai viikataan kun hengari tarvitaan märälle vaatteelle. Silitettäviä vaatteita on vähän ja mies silittää omat paitansa. 😀

    • Silityspinossa oli etupäässä pöytäliinoja ja tyynynliinoja, ja mankelikassissa lakanoita. Niitä riittää niin paljon, ettei haittaa vaikka osa seisoisikin pari kuukautta odottamassa vuoroaan. Silitettäviä vaatteita olin kyllä silitellyt tarpeen mukaan kesän aikana pois pinosta. Mutta nuo liinavaatteet olivat odottaneet vuoroaan jo pitkään. Tässä kiteytyy yksi syy sille, miksen olen minimalisti. On mukavaa että sileitä lakanoita riittää, vaikka olisikin vähän laiska mankeloija 🙂

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.