Vuoden viimeiset vinkit! Sekä uutis- että blogirintamalla on ollut jouluviikon hiljaista. Vauhti paranee varmasti joka puolella, kunhan uudesta vuodesta selvitään. Muistakaahan laittaa lasit päähän, jos ammutte raketteja.
YLE neuvoo, ettei likaista joululiinaa kannata hautoa kovin pitkään pyykkikorissa. Tahrat pinttyvät kiinni, ja ovat entistä hankalampia puhdistaa. (Itse vannon BioLuvilin nimeen hankalien tahrojen puhdistuksessa.)
Edelleen YLE antaa ohjeet joulun jätteiden kierrätykseen. Ajankohtaisinta on jutun lopusta löytyvät vinkit kuusen käsittelyyn.
Viimeinen linkkivinkki menee kenties vähän tämän blogin aiheen ulkopuolelle, mutta kirjoitus oli niin mielenkiintoinen, että haluan jakaa sen kanssanne. Kukaan tuskin on voinut välttyä lukemasta siitä avokadopastasta, joka sekoitti suomalaisten kotikokkien päät tänä syksynä. Suolaa ja hunajaa -blogissa on pitkä mutta mielenkiintoinen analyysi siitä, miksi juuri tämä resepti nousi kaikkien tietoisuuteen. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen. Ja lopusta löytyy myös se resepti, mikäli nyt joku olisi sattunut sen ohittamaan.