Viikon vinkit: Treenivaatteet, kasviksia lisää ja konmarikokemuksia

Miten treenivaatteet saa raikkaiksi? Hien haju tarttuu helposti keinokuituisiin urheiluvaatteisiin. Tässä linkissä on paljon vinkkejä vaatteiden puhdistamiseksi. Omasta kokemuksesta sanoisin, että treenivaatteita voi aivan hyvin pestä myös 60°C pesussa, en ole huomannut että niille tapahtuisi mitään. Samoin olen laittanut etikkaa suoraan pesukoneen huuhteluainelokeroon, ja tämä kikka toimii myös. (anna.fi)

Tuntuuko kasvisten lisääminen ruokavalioon vaikealta? Tiedän miltä se tuntuu, koska vuosikausia minulla oli juuri se fiilis. Ennen kuin aloitin elämäni kasvissuosijana viime lokakuun alussa, olisin voinut allekirjoittaa jokaisen näistä tämän artikkelin väitteistä. Kasvisten lisääminen tuntui työläältä, vaikealta ja monimutkaiselta. Tämä Ylen juttu on kuitenkin hyvä, tässä arjen asiantuntijat kertovat, miten näistä haasteista pääsee yli. Minäkin ajattelin ennen, että kasvisruoan tekeminen on vaikeaa, mutta olen oivaltanut, että pastan sekaan voi heittää ihan hyvin kasviksia kanan tilalle, tai että jauhelihan voi aina korvata soijarouheella. (YLE)

MeNaiset tuntuu kirjoittavan konmarista vähän väliä, se minunkin haastattelu oli otsikoitu marittamiseksi. Tässä yhden ihmisen kokemuksia konmarista ja millaisia oivalluksia raivausprosessi herätti. En tiedä, onko konmari lopulta kovin erilainen kokemus muusta systemaattisesta tavaran vähentämisestä, luulen että samat oivallukset tulisivat vastaan millä tahansa menetelmällä.

Tällä viikolla kerroin blogissa, kuinka kesytin karmeaan kuntoon päässeen keittiön laatikon. Jutussa herkullisia ennen ja jälkeen -kuvia.

Perjantain podcastissa puolestaan kerron kirjoistani, joita riittää jokaisen pöydän päälle pinoksi ja lisäksi usempaan kirjahyllyyn. Kerron myös siitä, miksi tämä ei ole ongelma, ja miksi rakkaista harrastustavaroista ei muutenkaan pitäisi ottaa liikaa stressiä.

Arkijärki-podcast 59

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.