YLE uutisoi, että Suomessa kehitetään uusia materiaaleja muovin korvaajaksi. Tavaroita voidaan valmistaa erilaisista kierrätyskuiduista. Muovissakin ollaan vähitellen siirtymässä enemmän kierrätysmuovin kuin neitseellisen muovin käyttöön. Mutta muovi on silti aina muovia, ja kiinnostavinta onkin, millaisilla materiaaleilla sen voisi kokonaan korvata.
Hesarissa oli kiinnostava juttu suomalaisesta Heidistä, joka on ollut jo lähes vuoden ostamatta mitään. Siis oikeasti ostamatta mitään muuta kuin ruokaa. Tässä on kyseessä varsin radikaali ostolakko, ja vaikka Hesarin juttu onkin maksumuurin takana, niin Heidin blogi on sen sijaan kaikkien luettavissa. Näin tiukka ostolakko ei taida kovin monelta onnistua, mutta inspiraationa blogi toimii varmasti.
Kevätsiivouksen lisäksi on kuulemma aiheellista tehdä myös kesäsiivous. Näin väittää Iltasanomat. Siitä olen samaa mieltä, että grilli kannattaa pestä nyt, kun sitä aktiivisesti käytetään.
Täytyy sanoa että tuo Heidin blogi vuoden ostamattomuudesta on kyllä mielenkiintoinen. Luulen että minulle olisi liikaa ihan näin totaalinen kieltäytyminen ostamisesta,mutta kyllähän tuo antaa ajattelemisen aihetta.
Kosmetiikan tai oikeastaan shampoon, rasvan ja ripsivärin puuttuminen olis kyllä mulle liikaa…shampoo noista ehkä kaikkein tärkein. No tässä olen ehkä puolitiessä koska käytän Lushin palashampoota ja yksi pala kestää 3-4 kk vaikka pesen joka päivä hiukset, joten ainakaan jätettä ei tuosta tule paljon.
Niin olisi minullekin. Vaatteissa voin karsia, mutta kosmetiikkaa käytän niin paljon, että siitä en ole valmis luopumaan. Minusta tällaiset esimerkit ovat kiinnostavia, mutta ei se tarkoita, että meidän kaikkien pitäisi ruveta elämään samalla tavalla.