YLE antaa ohjeita parvekekasvien talvehtimiseen. Voin ylpeänä ilmoittaa, että sain oman parvekkeen syyskanervat istutettua perjantaina. Jouluvaloissa suomalainen kuulemma suosii melko vaatimatonta. Aiemmin minuakin ärsytti ”liian aikaisin” asennetut jouluvalot, mutta nykyisin olen sitä mieltä, että mitä enemmän valoa pimeyden keskellä on, sen parempi. Joten eilen kanervat saivat seurakseen runsaan määrän led-valoja. Huikeimmat jouluvalomuistoni ovat Floridasta, jossa valoihin todella panostettiin. Yltä päältä valoilla kuorrutettu talo ei ollut mikään kummajainen.
Mitä mieltä olette tästä: Kuluttajavirasto haluaa lelukuvastot kirjekuoriin. Ideana on, ettei joulun alla alkava hurja lelumainonta kohdistuisi lapsiin, vaan aikuiset saisivat itse päättää, annetaanko kuvastot lasten käsiin vai ei. Kun itse olin lapsi, äiti kuulemma takavarikoi suurimman osan mainospostista, ennen kuin se päätyi meidän käsiimme. Joulupukin kirjeet olisivat ilmeisesti muuten paisuneet utopistisiin mittasuhteisiin. (YLE)
Kauppalehti varoittaa, että autolaturit eivät tee älypuhelimille hyvää.
IltaSanomat tarjoilee pinnallisia ohjeita kaaoksen kesyttämiseksi. Tällaiset jutut ovat minusta aika turhia. Kuka tahansa tietää sanomattakin, että ei pitäisi hamstrata, jos haluaa karsia. Viimeinen vinkki oli kuitenkin hyvä: tekstiilejä on kätevää säilyttää sellaisissa muovipusseissa, joista saa ilmat imettyä pois.