Avainsana-arkisto: Tavarataidot

Kaikelle on oltava paikka

Julkaistu , kirjoittanut
2

Juttelin taannoin äitini kanssa, joka totesi ohimennen, että tavaraa voi olla vaikka kuinka paljon, mutta kaikelle on oltava paikka. Tässä ollaan kodin siisteyden ja järjestyksen pitämisen ytimessä. Hän vielä täsmensi, että se tarkoittaa ihan jokaista tavaraa, joka kodissa on. Pienintäkin nippeliä. Mietin, että tässäpä on yksinkertainen ohje, jos sitä vain osaa noudattaa.

Siisteyden kannalta oma paikka on tärkeä, jotta tavarat voi halutessaan palauttaa sinne, minne ne kuuluvat. On runsaasti kaikenlaisia esineitä, joita ei välttämättä viedä ihan joka käytön jälkeen välittömästi omalle paikalleen, eikä se haittaa. Meillä esimerkiksi lasten hiusharjat ovat sellaisia. Arkena tukkaa harjataan yleensä keittiönpöydän ääressä, jonka jälkeen harja jää joko pöydälle, keittiön tasolle tai ikkunalaudalle. Näin voi mennä monta päivää, sillä harjaa tarvitaan joka päivä. Mutta harjoille on olemassa varsinainen oma säilytyspaikka lastenhuoneessa. Se on koppa, jossa on myös muita hiustarvikkeita. Niinpä aina, kun meillä halutaan siivota oikein kunnolla, eli saada olohuone ja keittiö ”edustuskuntoon”, harjat palautetaan lastenhuoneen koppaan. Sieltä niiden tiedetään myös löytyvän, mikäli harja ei heti satu silmiin pöydän ympäristöstä.

Tämä on se periaate, jonka avulla koti on mahdollista aina saada järjestykseen kohtuullisessa ajassa. Ohje ei kuitenkaan toimi, ellei todella ihan jokaiselle tavaralle ole omaa paikkaa. Se tarkoittaa myös sellaisia asioita, jotka ovat matkalla ulos kodista, joko roskiin, kierrätykseen tai jonnekin muualle. Luetuille lehdille pitää olla oma paikka, keräyspaperille myös, samoin tyhjille pulloille. Eikä näiden omien paikkojen tilavuuskapasiteettia saa ylittää. Silloin alkavat pinot huojua ja hyllyt pursuilla, ja sellaista on vaikea saada siistin näköiseksi. On siis huolehdittava siitä, että säilytystilan määrä on realistinen tavaraan nähden – ja toisinpäin: tilaan ei voi tunkea enempää kuin mitä sinne mahtuu.

Jos tavaroilla ei ole omia paikkoja, seurauksena on itsepintaista epäjärjestystä ja jatkuvaa tavaroiden etsimistä. Yleensä isommilla tavaroilla, tai selkeillä tavararyhmillä onkin aivan luonnostaan omat paikat, kuten astioilla tai vaatteilla tai kirjoilla. Ongelmaksi ainakin meillä muodostuu erilaiset pikkuesineet, tai jonkinlaisessa välivaiheessa olevat tavarat. Esimerkiksi mökille on aina menossa kotoa jotain. Paras ratkaisu näille tavaroille on kangas- tai kestokassi, joka roikkuu tietyssä paikassa. Aina kun vastaan tulee jotain mökille menevää, se viedään suoraan kassiin. Sitten tarvitsee enää muistaa ottaa kassi mukaan, kun lähdetään. Ennen remonttia tällainen kassi roikkui työhuoneessa, mutta juuri nyt sille ei enää ole siellä paikkaa, joten minun täytyy keksiä uusi.

Tiedän kokemuksesta, että hyvän paikan löytäminen ei ole aina helppoa. On kuitenkin muutamia suuntaviivoja, jotka auttavat siinä. Voisin oikeastaan kirjoittaa tästä oman postauksen, mutta lyhyesti näin: Hyvä paikka lähellä sitä aluetta, jossa tavaraa käytetään, helppopääsyinen ja intuitiivinen. Viimeinen tarkoittaa sitä, että meillä ihmisillä on vähän erilainen logiikka, ja jokin paikka voi toiselle olla selkeä ja looginen mutta toiselle ei. Kannattaa noudattaa sitä omaa logiikkaa, eikä ammattijärjestäjien tai bloggaajien ohjeita, jos ne eivät tunnu luontevilta.

Tämäkin on yksi tavarataidoista. Jos haluaa ylläpitää järjestystä, on kaikella oltava paikka. Muuten kodin siistinä pitäminen on ikuista taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Marie Kondo oli oikeassa

Julkaistu , kirjoittanut
9

Konmarin ytimeen kuuluu muutama juttu. Ensinnäkin tavaroiden käyminen läpi yksi kategoria kerrallaan. Toiseksi se, että kaikki karsittava otetaan pois kaapista ja hyllystä ja kolmanneksi  se, että jokaista tavaraa pitää erikseen koskea. Muitakin asioita on, mutta nämä ovat olennaisia. Olen välillä kritisoinut systeemiä, mutta eilen tajusin, että Mariella on pari hyvääkin pointtia.

Meidän makuuhuoneen ongelmana oli kirjapinot. Kirjoja tuntuu kertyvät itsestään, ja yleensä ne päätyivät pinoihin piirongin päälle sängyn viereen. Erinäisistä syistä (joihin varmaan palaan myöhemmin erikseen) tuli eteen päivä, jolloin kaikki kirjapinot oli poistettava. Toisin sanoen kirjat piti saada mahtumaan kirjahyllyyn, koska makuuhuoneessa ei niille enää ollut tilaa. Tässä tuli iso ongelma, koska mitään uutta kirjahyllyä en halua, mutta kirjoja on enemmän, kuin mitä nykyiseen hyllyyn mahtuu.

Aikani asiaa pähkäiltyäni tajusin, että kirjahyllyn päällä oli tyhjää tilaa. Päätin, että siirrän sinne osan kirjoista, ja laitan makuuhuoneen kirjat siirretyiltä vapautuneeseen tilaan. Ajattelin kyllä ensin, että kävisin kirjoja läpi ja poistaisin turhat, mutta onnistuin löytämään vain neljä kappaletta sellaisia, joista pystyin saman tien luopumaan. Makuuhuoneen kirjapinoissa oli yhteensä kolmisenkymmentä kirjaa, joten tällä ei vielä pitkälle pötkitty.

Kirjat katonrajassa.

Tuumasta toimeen. Tyhjensin noin puolikkaan hyllyn, kiipesin tikkailla ylös ja järjestin kirjat kirjahyllyn päälle siististi värijärjestykseen. Nyt makuuhuoneen kirjat mahtuivat hyvin olohuoneen hyllyyn, ja olin lopputulokseen oikein tyytyväinen. Valitettavasti puoliso ei innostunut tästä säilytysinnovaatiostani ollenkaan. Hän ei halua kirjahyllyn päälle mitään ylimääräistä. Koska minä en halua uutta hyllyä, lopputuloksena on, että täytyy vähentää kirjoja. Tämä on Tavarataitojenkin näkökulmasta oikea ratkaisu, mutta kirjat ovat heikko kohtani. Niistä on todella vaikea luopua.

Mutta tässä kohdassa tulee vastaan se, missä Marie olikin oikeassa. Esineet näkee kunnolla vasta sitten, kun ne on otettu pois totutusta säilytyspaikastaan. Kun kirjahyllyn kirjat olivat vanhalla paikallaan, ne näyttivät siltä, että niistä ei voi luopua. Mutta kun olin ottanut ne käteen ja nostanut uuteen paikkaan, aloin myös katsoa niitä uusin silmin. Yllätyin, miten ympäristön muutos muutti myös näkökulmaa. Kirjahyllyn päällä koko nippu alkoi näyttää siltä, että ei niitä sittenkään tarvita. Noin 25 kirjaa, jotka yhtäkkiä eivät enää näyttäneetkään niin tärkeiltä.

Tajusin, miksi konmarissa vaatteet pitää ensin ottaa pois kaapista, kirjat pois hyllyistä ja astiat ulos laatikoista, ennen kuin niiden joukosta aletaan valikoida säästettäviä ja poistettavia. Tavarat näkee kunnolla vasta sitten, kun ne ovat irrallaan, vain tavaroina, eivätkä osana jotain totuttua kokonaisuutta. Tuttu vaikuttaa aina hyvältä, ja siksi erottelua on vaikea tehdä. Mutta uudessa paikassa tavarat näyttävät enemmän siltä, mitä ne todellisuudessa ovat. Myös koskettaminen on järkevää, se konkretisoi tavaran. En edelleenkään näe tarpeellisena taputella esineitä ”hereille” Marien tapaan, mutta se että ottaa esineen käteensä, tekee siitä myös eri lailla konkreettisen, kuin jos vain tarkastelisi sitä kauempaa hyllyllä.

Olen kuitenkin eri mieltä Marien kanssa siitä, kannattaako KOKO kirjahylly tyhjentää kerralla. Yleisperiaatteeni on, että ei missään nimessä. Siitä seuraa vain entistä hirveämpi kaaos. Yleensä homma jää aina kesken, ja sen loppuunsaattaaminen voi viedä pahimmillaan kuukausia. Vain silloin, kun haluaa oikeasti nähdä, kuinka paljon tavaraa omistaa, kerralla kaiken tyhjentäminen voi toimia sokkihoitona. Kun kaiken kokoaa pinoon keskelle lattiaa, voi hahmottaa paremmin, että tavaraa on liikaa ja osasta pitää luopua. Mutta tässä menelmässä on paljon riskejä, enkä suosittele sitä ensisijaisena vaihtoehtona kenellekään. Minusta on hyödyllisempää tyhjentää hylly kerrallaan, koska silloin päätösten määrä pysyy sellaisena, että ihminen suoriutuu siitä uuvahtamatta täydellisesti. Karsiminen on rankkaa, eikä kukaan lähde maratonillekaan kylmiltään. Siksi ei kannata totella Marieta, ja räjäyttää koko kaappia tyhjäksi heti ensi-istumalta.

Onko sinulle käynyt samalla tavalla? Mitä olette oppineet konmarista?

Tavaroita tulee (ja menee)

Julkaistu , kirjoittanut
10

Ehkä siksi, että olen viime aikoina karsinut niin paljon tavaroita kodista, olen myös kiinnittänyt tavallista enemmän huomiota siihen, millaisia tavaroita meille on tullut lisää. Poistosaldo on tällä hetkellä vielä isompi kuin hankintasaldo, mutta tämä kuukausi on havainnollistanut hyvin sen, miten tavaroita myös tulee kotiin jatkuvasti. Enkä ole edes ostanut vaatteita! Kyse on ihan muista jutuista.

Tässä kuussa meille on tullut muunmuassa nämä asiat:

  • 12 uutta kuohuviinilasia
  • kosteusvoide ja kaksi matkakokoista kosmetiikkapakkausta
  • kolme lasiamppelia
  • viherkasveja
  • suojaruukku isoimmalle uudelle viherkasville
  • serviettejä
  • leikkuulauta
  • puhelimen panssarilaseja
  • mikrokuituliinoja
  • tyynynliinoja
  • No okei, ostin yhdet lenkkarit itselle

Osa noista on suoraan korvannut tavaran, jonka olen kuun aikana heittänyt minimalismipelin myötä pois. Esimerkiksi ostin uuden leikkuulaudan ja laitoin vanhan ja likaisen roskiin. Ostin uusia serviettejä, koska edelliset olivat loppu. Puhelimen näytön suojus oli mennyt rikki sekä minulta että lapselta, joten ostin molemmille uudet. Juuri näissä tapauksissa tavaramäärä pysyy entisellään, sillä vanha on poistettu ja uusi vain korvaa edellisen.

lasiamppeli

Ostin amppelin ja multaa. Kasvi ja kiinnitysnauha löytyi omasta takaa.

Sitten on sellaisia tavaroita, jotka korvaavat jotain, mitä on karsittu aikaisemmin. Tarvitsimme kipeästi lisää tyynynliinoja, joten äitini avustuksella niitä tuunattiin vanhoista lakanoista lisää. Minulla on aiemmin ollut paljon tyynynliinoja, mutta ne ovat aikojen saatossa kirjaimellisesti kuluneet puhki. Nämä tyynynliinat tulivat tarpeeseen. Viinilaseja on meillä kymmeniä kappaleita (ja niitä kaikkia käytetään säännöllisesti, sillä tykkään isoista juhlista), mutta niitäkin menee tasaiseen tahtiin rikki yksi silloin, toinen tällöin. Ikeareissulla ostettiin samalla kertaa 12 kpl lisää, ennakoiden sitä että jatkossakin laseja hajoaa parin kappaleen vuosivauhdilla. Ostin myös kosmetiikkaa, vaikka ei olisi aivan välttämättä tarvinnut. Tämä kosmetiikka-asia vaatii oman postauksensa, mutta vaikka siltäkin saralta olen runsaasti poistanut elokuun aikana, uusia tuotteita tulee myös.

Oikeastaan tämän postauksen ydinsanoma on tämä: uusia tavaroita tulee jatkuvasti lisää, mutta se ei kuitenkaan aiheuta kaaosta, jos vanhoista luopuu samaa tahtia. Erityisesti kun hankitaan uusi tavara korvaamaan vanhaa, siitä vanhasta pitää myös osata luopua. Jos säästää sekä vanhan että uuden, on entisen yhden sijaan kaksi tavaraa. Tällä tavalla tavaroita on ennen pitkää liikaa. Jos vanhaa ei haluaisi heittää pois, koska se on vielä ”ihan hyvä ja käyttökelpoinen” pitää kyseenalaistaa se, tarvitaanko uutta ollenkaan. Tämän olen itse oivaltanut vasta viime vuosina.

Millaisia tavaroita teidän koteihin on kantautunut elokuun aikana?

Arkijärki-podcast 39: Milloin lopettaa tavaroiden raivaaminen?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tässä on aihe, joka ei olisi tullut mieleen vuonna 2012, kun aloitin blogin kirjoittamisen. Mutta silloin ei raivaaminen, minimalismi ja tavaroiden vähentäminen ollut vielä muotia. Konmarista ei oltu silloin kuultukaan. Nyt kirjastossa on pitkä rivi tavaroiden vähentämiseen liittyvää kirjallisuutta, järjestämisoppaita ja erilaisia filosofioita, joiden mukaan kodin tavarapaljoudesta saa yliotteen. On myös noussut esiin pohdintoja siitä, milloin tavaran vähentäminen on mennyt liiallisuuksiin, tai että mihin asti minimalismi voi tuoda elämään merkitystä.

Minimalismi.net -blogista bongasin tänään tekstin, jossa sanotaan näin: ”Kun ei ole enää puuhasteltavaa, joutuu lopulta pysähtymään ja kohtaamaan itsensä.” Totta joka sana! Aloin miettiä asiaa, ja huomasin että samaa voi soveltaa myös pienemmässä mittakaavassa. Kukapa ei olisi tarttunut tiskiharjaan tai imuriin juuri silloin, kun oikeastaan pitäisi lukea tenttiin, täyttää tylsiä lomakkeita tai tehdä jotain muuta epäinspiroivaa? Ja ehkä joskus kodin vimmainen järjestäminen voi olla keino välttää omien arvojen syvällisempää pohdintaa. Niinpä tässä podcastissa puhunkin siitä, missä se raja menee – milloin raivaaminen riittää? Ja mikä tämän kaiken tavaran vähentämisen ja järjestämisen tarkoitus lopulta on. Aihe oli sen verran inspiroiva, että kestoa podcastilla on tällä kertaa lähes 18 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Miten tavaroista pääse eroon?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Raivaaminen, karsiminen, marittaminen – on monia tapoja vähentää liikoja tavaroita kodistaan. Kun vauhtiin pääsee, tavaroiden läpikäyminen alkaa sujua, ja se voi tuntua jopa keventävältä tai puhdistavalta. On ihanaa saada kaappeihin tyhjää tilaa, vaatetangolle väljyyttä ja yläkaapeista turhat pois. Tähän saakka tavaroiden vähentäminen on hauskaa, mutta sitten tulee helposti stoppi. Niistä karsituista kamoista pitäisi nimittäin päästä lopullisesti eroon. Ei riitä, että tarpeettomat tavarat pakataan laatikoihin ja kasseihin, vaan ne pitäisi vielä saada kirjaimellisesti kodista ulos, eikä vain varaston perälle vaan ihan lopullisesti jonnekin pois.

Periaatteessa vastaus on yksinkertainen. Poistetut tavarat voi laittaa roskikseen tai lajitella oikeaan kierrätyspaikkaan; ne voi lahjoittaa tai ne voi myydä. Käytännössä tiedän kokemuksesta, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Käyn seuraavassa nämä kaikki vaihtoehdot läpi.

Roskiin

Jos tavara on rikki tai käyttökelvoton, sen paikka on oikein lajiteltuna roskiksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhat hillopurkit lajitellaan lasinkeräykseen ja vanhat sanomalehdet paperikeräykseen. Ongelmajätteet, kuten loisteputket ja kemikaalit on toimitettava ongelmajätekeräykseen ja rikkinäiset sähkölaitteet SER-keräykseen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos raivattavaa on tosi iso määrä, (esim. omakotitalon vintti tai vastaava) liian tarkkaan lajitteluun ei kannata hirttäytyä. Jos vintiltä löytyy kilotolkulla vanhoja tietosanakirjoja, on järkevämpää laittaa ne suoraan energiajätteeseen, kuin käyttää tuntikausia siihen, että irroittaa kannet sivuista voidakseen lajitella kannet pahvin- ja sivut paperinkeräykseen.

Tämä on yksi niistä keinoista, joilla tavaroista todella pääsee eroon: on ymmärrettävä omat resurssit, ja toimittava niiden mukaan. Täydellisyyden tavoittelu voi joskus olla tavaran poistumisen esteenä.

Tietenkin on tarkoituksenmukaista lajitella kaikki mahdollisimman hyvin, mutta välillä on jostain kohtaa oikaistava. Tärkeintä on, että ongelmajätteet ja elektroniikat päätyvät oikeisiin osoitteisiin, eivätkä sekajätteen joukkoon.

Myyminen

Mitä arvokkaammasta tavarasta on kyse, sitä suurempi houkutus se on myydä. Myyminen on hyvä vaihtoehto – jos siihen vain jaksaa ruveta. Myyminen on työlästä, sillä nettimyyntiä varten tavara on kuvattava ja kuvat ja tekstit ladattava myyntisivulle, tai vaihtoehtoisesti on varattava kirppispöytä, ja mentävä tavaroiden kanssa sinne paikan päälle. Astetta helpompi vaihtoehto on viedä tavarat liikkeeseen tai kirpputorille, joka myy ja hinnoittelee puolestasi, ja ottaa myyntivoitosta komission. Itse suosin lähinnä jälkimmäistä vaihtoehtoa, mikäli se on mahdollista.

Myymisessä olennaista on, että siihen tosiaan ryhtyy. Mielestäni tämä pitää ottaa jo raivausvaiheessa realistisesti huomioon esimerkiksi ajankäytön suhteen. Jos aikaa on kaksi tuntia, tunti menee poistettavien tavaroiden valitsemiseen, ja toinen tunti myynti-ilmoitusten tekemiseen, kirppispöydän varaamiseen ja tavaroiden kantamiseen autoon.

Myyminen sopii niille, jotka ovat motivoituneita näkemään myymisen vaivan. Niille, jotka haaveilevat rahasta, mutta eivät saa kuitenkaan aikaiseksi toimia, suosittelen asian pohdiskelua vielä kertaalleen: onko sittenkin tärkeämpää vain saada tavarat kodista ulos, kuin surra niitä euroja, joita myymisestä mahdollisesti saisi? Kannattaa muistaa, että käytetyistä tavaroista ei välttämättä saa sellaista summaa, kuin itse toivoisi. Ihmiset ovat kovia tinkimään, eikä käytetyllä tavaralla ole suurta arvoa, kun uuttakin saa lähes samalla hinnalla. Mikäli ajatus kääntyy sittenkin luopumisen puoleen, suosittelen seuraavaa vaihtoehtoa.

Lahjoittaminen

Jos tavaraa ei halua tai ehdi myydä, mutta se ei myöskään ole roska, jäljelle jää lahjoittaminen. Lahjoittaminen on yksinkertaisin tapa päästä tavarasta eroon, ja siksi suosin sitä jatkuvasti enemmän ja enemmän. Monet tahot ottavat lahjoituksia vastaan: Kierrätyskeskus, Fida, Pelastusarmeija ja Punainen risti muiden muassa. Paikallisesti voi löytyä myös monia muita kohteita, jotka ottavat lahjoituksia vastaan. Joskus vastaanottaja löytyy jopa omasta lähipiiristä. Esimerkiksi lastentarvikkeet kiertävät ahkerasti perheestä toiseen.

Lahjoittamisen suurin sudenkuoppa on, ettei erehdy pakkaamaan lahjoitettavien joukkoon tavaraa, jonka oikea paikka olisi roskiksessa.

Kun tavaroita ei haluaisi heittää roskiin, mutta niissä kokee vielä olevan käyttöarvoa jäljellä, saattaa joskus hämärtyä, millaisessa kunnossa tavara todellisuudessa on. Kannattaakin miettiä, onko tavara niin hyväkuntoinen, että sen kehtaisi antaa lahjaksi vaikkapa naapurille. Jos on, niin silloin se on luultavasti riittävän hyväkuntoinen lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen. Jos et kehtaisi lahjoittaa tavaraa läheisellesi, älä lahjoita sitä kenellekään muullekaan. Hyväntekeväisyyttä tekevät tahot eivät laita huonokuntoista tavaraa eteenpäin, vaan se päätyy joka tapauksessa roskiin. Esim. Fida ottaa myyntiin lahjoituksenaan saamaa tavaraa. Tällöin on loogista, että tavaran pitää olla niin hyvässä kunnossa, että siitä voisi jonkun kuvitella muutaman euron maksavan.

Tavara poistuu vain kantamalla

Olipa poistettavan tavaran päämääränä mikä tahansa noista edellämainituista, yksi asia on aina sama: tavara ei lähde kotoa, ellei sitä joku kanna sieltä ulos. Tämä lienee se hankalin vaihe, ja siksi suosittelen suhtautumaan siihen olennaisena osana raivaamisprosessia. Parasta on, jos valmiiksi pakatut tavarat voi kantaa suoraan autoon. Kun ne ovat siellä, on kynnys viedä ne perille jo madaltunut. Merkitse kalenteriin yksi päivä tai iltapäivä, jolloin ajat yhdellä kerralla kaikki kierrätyspaikat läpi. Siihen voi mennä pari tuntia, mutta sitten se on tehty, eikä tavaroista ole enää vaivaa. Tai vaihtoehtoisesti suunnittele kauppareissu tms. siten, että samalla matkalla kurvataan kierrätyskeskuksen tai pienjäteaseman kautta. Jos käytössä ei ole autoa, tee samanlainen suunnitelma sen mukaan, miten pääset tavaroita viemään. Kannattaa myös selvittää, onko alueellasi mitään sellaista tahoa, joka noutaisi vanhat tavarat suoraan kotoa. Pääkaupunkiseudulla mm. kierrätyskeskus noutaa huonekaluja suoraan kotoa, jolloin joku muu hoitaa kantamisen puolestasi.

Tavaroista pääse eroon pähkinänkuoressa näin

  • Ole realisti niin tavaroiden kunnon kuin omien resurssienkin suhteen
  • Tee tarvittaessa kompromisseja: lahjoita myymisen sijasta, laita roskiin, jos lajittelu tai kierrättäminen on huomattavan vaikeaa
  • Huomio tavaroiden kuljettamiseen menevä aika etukäteen
  • Älä raivaa enempää, ennen kuin vanhat tarpeettomat on kuljetettu kodista pois

Olen käsitellyt myymisen, lahjoittamisen ja roskien lajittelun ja kierrätyksen hyviä ja huonoja puolia kattavasti kirjassani Tavarataidot. (On muuten parhaillaan AdLibriksessä alessa!) Sieltä löytyy lisää käytännöllistä informaatiota mm. siitä, miten erilaiset tavarat lajitellaan, mitä eri järjestöt ottavat vastaan ja mistä tietää, kannattaako jokin tavara myydä vai lahjoittaa. Syventävää tietoa löytyy siis Tavarataidoista!

Miten te olette parhaiten päässeet tavarasta eroon?

Auta, älä jyrää! Eli kuinka raivata toisten tavaroita

Julkaistu , kirjoittanut
8

(Tämä on kesän kolmas toivepostaus. Edelliset kirjoitukset täällä ja täällä.)
Meillä monilla on kokemusta siitä, että omilla vanhemmilla, isovanhemmilla tai jollain muulla sukulaisella tai läheisellä on liikaa tavaraa. On sukutaloja, kesämökkejä, vinttejä ja varastoja, jotka pursuilevat tavaraa. Raivata pitäisi, mutta tavaroiden omistaja ei enää kykene itse sitä tekemään. Eikä välttämättä edes halua – vanhemmat sukupolvet eivät välttämättä ole ollenkaan sitä mieltä, että turhasta pitäisi luopua. Aika tavaran kaupitsee, saattaahan sitä vielä tarvita ja ei saa heittää hyvää tavaraa hukkaan. Jälkipolvet tuskailevat röykkiöiden keskellä, ja pahimmillaan tilanne kärjistyy riitelyksi.

Sanotaan heti alkuun: Minä ajattelen niin, että niin kauan kuin tavaroiden omistaja on kykenevä tekemään päätöksiä, kenenkään muun ei ole syytä mennä sanomaan, mitä omaisuudelle pitäisi tehdä. Muistisairaudet ja muut poikkeustilanteet ovat tietysti asia erikseen, mutta jos ihminen on oikeustoimikelpoinen, hänellä on oikeus päättää myös omista tavaroistaan. Mielestäni ihmissuhteet ovat tärkeämpiä kuin tavarat. Jos kenenkään hyvinvointi ei ole tavaroiden takia vaarassa, niistä on turha riidellä. (Jos taas kyse on pakonomaisesta hamstraamisesta, tarvitaan muunlaista apua, kuin mitä tässä blogissa on tarjolla.)

Toisaalta ymmärrän myös sen, että ajatus esimerkiksi omakotitalon tyhjentämisestä kertarysäyksellä on ahdistava. Työn tekeminen vähitellen helpottaisi urakkaa kovasti. En kuitenkaan usko, että kenenkään kotiin voi vain mennä ja ilmoittaa, että nyt karsitaan turhat pois. Sen sijaan asiaa kannattaa lähestyä keskustellen ja vastapuolta kuunnellen. Raivauslihakset kehittyvät vähitellen, ja vaikka itse mieluiten vain tarttuisi toimeen ja alkaisi mättää rompetta roskalavalle, parempi vaihtoehto on lähestyä asiaa hienotunteisesti.

Kuuntele ja kunnioita

Toisten tavaroiden kanssa toimiessa on hyvä pitää jatkuvasti mielessä, miltä itsestä tuntuisi olla samassa tilanteessa. Miltä minusta tuntuisi, jos joku muu tulisi karsimaan omaisuuttani? Siksi vastapuolen kuuntelu ja kunnioittaminen ovat tärkeitä. Jos sukulainen pyytää apua ulkovaraston kanssa, tee niin kuin hän toivoo, vaikka omasta mielestäsi raivaaminen olisi hyödyllisempää aloittaa täpötäydestä kirjahyllystä. Älä tee päätöksiä toisen puolesta. Toimi vain sillä alueella, josta on yhdessä sovittu tai johon olet saanut luvan. Anna sukulaisen itse päättää, mistä hän luopuu. Kunnioita hänen näkemystään, vaikka olisitkin itse eri mieltä.

Jos kyseessä on oma lapsuudenkoti, voi näkemys  eri tavaroiden tarpeellisuudesta tai säästämisestä erota toisistaan paljonkin. Vanhempien mielestä jokin voi olla tarpeeton roina, kun taas itselle se onkin tärkeä muisto lapsuudesta. Tai sitten toisinpäin. Jos sukulainen on heittämässä pois jotain, minkä itse haluaisit säästää, hänellä on siihen oikeus. Voit kauniisti pyytää, että saisit tavaran itsellesi, mikäli vaihtoehtona olisi kaatopaikka, mutta silloin vastuu tavaran säilyttämisestä siirtyy sinulle. On äärettömän epämotivoivaa karsia tavaroitaan vain kuullakseen, ettei juuri niitä saisikaan heittää pois. Kunnioita siis tavaroiden omistajan päätöksiä. On myös hyvä idea kunnioittaa toisen tavaroita. Vaikka varasto olisi täynnä millaista rojua, ei epätoivon puuskahdukset tai silmien pyörittely edistä asiaa millään tavalla. Kaikki on joskus ollut hyvää ja tarpeellista, ja omistajan mielestä tavarat voivat olla sitä edelleenkin.

Tarjoa konkreettista apua

Vanhemman ihmisen voi olla vaikea kuljettaa, nostaa, siirtää tai kantaa tavaroita. Ole siis avuksi kaikessa sellaisessa, jossa tavaroiden omistajan fyyysiset resurssit eivät riitä. Omistaja saa valita, mitä säästetään ja mitä poistetaan. Avustajien tehtäväksi jää tavaroiden pakkaaminen ja kuskaaminen oikeaan osoitteeseen; esim. kirppikselle, kierrätyskeskukseen tai jäteasemalle. Voit myös etsiä lähialueelta hyväntekeväisyyskohteita, jonne tavaroita voi lahjoittaa, tai selvittää onko alueella mahdollista tilata hakupalvelua kierrätyskeskukselta tai joltain muulta taholta. Tämä osio on ainakin omasta mielestäni se tylsin vaihe. Olisi kivempaa käydä läpi tavaroita ja lajitella niitä säästettäviin ja poistettaviin. Mutta jos tarkoitus on todella auttaa toista ihmistä vähentämään tavaroitaan, niiden pois kuljettamisesta on usein eniten apua.

Toinen konkreettinen tapa auttaa, on tehdä selvitystyötä netissä. Jos sukulaisesi haluaisi myydä jotain, voit auttaa selvittämällä esim. tori.fi:stä tai joltain muulta sivustolta, millä hinnalla vastaavanlaiset tavarat ovat käyneet kaupaksi. Tämä saattaa tuoda realismia myös raivaamiseen, jos tavaroiden omistaja alkaa hahmottaa, etteivät kaikki hänen aarteensa olekaan kovin kallisarvoisia rahallisesti. Samoin konkreettista apua voi olla siitä, että kuvaa myyntiin menevät tavarat ja tekee niistä ilmoituksen, mikäli sukulainen ei ole itse aktiivinen internetinkäyttäjä.

Helpoimmasta vaikeimpaan

Raivaaminen kannattaa aina aloittaa tavaroista, joihin ei liity tunnesidettä. Siksi myös muiden ihmisten tavaroita raivatessa kannattaa noudattaa Tavarataidoissa ehdottamaani järjestystä: ensin roskat, sitten rikkinäiset ja vasta sitten käyttökelpoiset tavarat. Mitä läheisempi tavara, sitä enemmän siihen liittyy tunnekuormaa. Siksi on hyvä idea aloittaa mahdollisimman neutraaleista tavaroista, kuten ulkovarastoista, kellareista ja vinteiltä. Niistä löytyy usein paljon sellaista tavaraa, josta luopuminen ei aiheuta niin suurta tuskaa: vanhoja, huonokuntoisia työkaluja, rikkinäistä elektroniikkaa vuosikymmenten takaa, remonteissa käytettyjä materiaaleja ynnä muuta. Tosin jos sukulainen on ollut kova tee-se-itse-mies, saattaa helpoimmat tavarat löytyä jostain toisesta kategoriasta, vaikkapa keittöstä tai jouluverhoista. Olennaista on kuitenkin aloittaa karsiminen sellaisesta paikasta, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän luopumisen tuskaa ja tunnekuohuja.

Tavaroista luopuminen on kovaa työtä. Projektia kannattaa siis pilkkoa pienempiin palasiin, ja edetä sellaista tahtia, joka sopii kaikille. On muistettava, että toisen tavaroita on aina helpompi käsitellä kuin omiaan. Siksi maltti on valttia. Lopuksi sanoisin vielä, että paras tulos tulee siten, että motivaatio tavaran vähentämiseen on niiden omistajalla, vaikka hän ei ehkä itse raivaamiseen kykenisikään. Auta, jos apua pyydetään. En usko painostamiseen, vaan keskusteluun. Jos tuntuu siltä, että yhteistyö on läheisen ihmissuhteen takia liian vaikeaa, aina kannattaa harkita ammattiapua. Suomessa toimii runsaasti ammattijärjestäjiä, jotka voivat tuoda tilanteeseen tervetullutta ulkopuolista näkökulmaa.

Toisen kodissa toimiminen ja toisen tavaroiden raivaaminen on aina haasteellista. Toistan siis sen, minkä sanoin jo aiemmin: ihmiset ovat tavaroita tärkeämpiä. Jos tavarat eivät aiheuta terveyhaittoja tai muuta vaaraa, ei niiden takia kannata rikkoa välejä läheisten kanssa.

Millaisia kokemuksia teillä on? Oletteko joutuneet neuvottelemaan raivaamisesta?

Viikon vinkit: punkkipyydys, metatyö sekä lomalista

Julkaistu , kirjoittanut
14

Oletteko kuulleet punkkipyydyksestä? Näin mökkikautena asia on ajankohtainen. Punkit ovat viheliäisiä otuksia, ja yhä useampi niistä levittää jotain inhottavaa tautia. Ahkeralle mökkiläiselle tämä menetelmä sopii, laiskemmat joutuvat vain pukeutumaan peittävästi ja syynäämään punkit joka ilta. (IS)

Jos kaipaat hieman syvällisempää luettavaa, suosittelen tätä artikkelia, jossa käsitellään perusteellisesti viime aikoina pinnalle noussutta termiä metatyö. Siis sitä suunnittelu- ja organisointityötä, jota kodeissa on väistämättä tehtävä, että kaikki pyörisi sujuvasti, ja joka tuntuu lähes poikkeuksetta lankeavan naisten tehtäväksi. Metatyö ei näy ulospäin, mutta se vie runsaasti energiaa ja aikaa – ja pahimmillaan uuvuttaa ja turhauttaa tekijänsä. Kävin aiheesta erittäin kiinnostavaa keskustelua Paikka kaikelle -ryhmässä, ja tämä aihe kiehtoo minua suuresti. En ole vielä muodostanut mielipidettä asiasta, mutta taidan tehdä podcastin aiheesta lähiaikoina!

Iltalehti listaa ajakohtaisesti asioita, jotka kannattaa tehdä ennen kuin lähtee lomalle. Jos olet pestannut jonkun kastelemaan kukkia, kannattaa pyytää, että kastelija samalla vähän liikuttelee verhoja ja sytyttelee valoja, jotta talo näyttäisi asutulta. Pidemmälle lähtiessä kiskon kaikki töpselit irti seinästä. En tiedä, onko se nykyään enää niin välttämätöntä, mutta vanhasta muistista niin kuitenkin teen.

HUOM! Tavarataidot on nyt AdLibriksen kesäalessa! Kirjan saa itselleen alle kympillä. Nappaa tästä inspiraatiota raivaamiseen!

Arkijärki-podcast 29: Tavaratarinani

Julkaistu , kirjoittanut
2

Tässä podcastissa kerron miten minusta tuli minä – tavaroiden näkökulmasta. Kerron koko tarinan alusta tähän päivään saakka. Mm. lapsuudenkodin järjestyksestä, ja siitä, millaista oli elää pikkuruisessa opiskelijayksiössä 18-vuotiaana. Tuolloin eivät tavarat stressanneet! Ensimmäinen muistikuva tavarastressistä on vasta erään muuton yhteydessä. Myöhemmin havahduin yhtäkkiä siihen, että tavaraa oli kertynyt huomaamatta liikaa, ja aloin ihmetellä mitä niille pitäisi tehdä. Siitä lähtien aihe on kiehtonut blogiksi, kirjaksi ja podcastiksi asti. Juttua riittää reilut 17 minuuttia. Millainen tavaratarina teillä on?

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata esimerkiksi puhelimeensa iTunesintai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Viikon vinkit: piittaamattomat ihmiset, muovikielto ja tavarataitoja

Julkaistu , kirjoittanut
4

Jollain tasolla ymmärrän, että kierrätyspisteille tuodaan sinne kuulumatonta tavaraa, koska ajatus varmaan on, että kun sieltä viedään kierrätettävät pois, niin samaan kyytiin mahtuu sitten muutakin. Mutta mikä käsittämätön logiikka on roudata patjoja tai muuta roinaa tienvarsien levähdyspaikoille? Tämä roskaaminen on sellainen asia, jolle minulta ei riitä ymmärrystä yhtään. Jos sinulla on roska, laita roskiin. Jos se on roskiin liian iso tai vääränlainen vie se kierrätys- tai jäteasemalle. Muuten mielenkiintoinen tekniikka tuo, että pahimmilta roskapaikoilta viedään molokit pois, jotta roskaaminen loppuisi. Sehän kuulostaa samalta kuin Tokio; missään ei ole roskiksia, EIKÄ roskia. (YLE)

Samaan aiheeseen liittyy tämä toinen juttu: EU:n komissio aikoo kieltää kertakäyttömuovit. Perimmäinen syy tähän on tietenkin se, ettei ongelman ulkoistaminen Kiinaan enää onnistu. Täytyy sanoa, että en ensin tajunnut esimerkiksi muovipillien ongelmallisuutta. Nehän pannaan käytön jälkeen roskikseen, ja roskat viedään poltettavaksi. Ei sieltä päädy yksikään pilli meriä saastuttamaan. Mutta tämä on yliyksinkertainen ajattelumalli. Ongelmanahan on nimenomaan kaikki take away -tuotteet, jotka syödään ties missä. Ja kuten edellisestä artikkelista saatiin lukea, ihmisten kyky heittää roskansa roskikseen on hämmästyttävän rajallinen. Mutta kuten suomalainen asiantuntija tuossa toteaa, muovi itsessään ei ole se ongelma, vaan se että se joutuu väärään paikkaan. Muovi ei ole automaattisesti pahasta, vaan ongelmat tulevat piittaamattomista ihmisistä. (Aion silti ostaa jatkossa pahvipillejä.) (YLE)

Näiden aika raskaiden aiheiden vastapainoksi muutama vähän kevyempi linkki. Aamulehti kirjoitti laajan jutun siitä, miten Tavarataitojen mukaan raivataan. En voi muuta kuin allekirjoittaa koko jutun, sillä toimittaja on selvästi lukenut kirjan. Ilahduin tästä artikkelista kovasti!

Löysin myös kirja-arvostelun Tavarataidoista Kotoin-blogista. Kirjoittaja suosittelee Tavarataitoja niille, joilla on nurkat täynnä tavaraa, mutta konmari ei kolahda.

Loppukevennykseksi vielä hassu tapa selvittää, mitkä vaatteet kaapissa ovat ylimääräisiä. Käytetään kaikkea kerran, kunnes kaapista ei kerta kaikkiaan löydy enää mitään, mihin voisi pukeutua. Sitten luovutaan kaikesta, mikä jäi jäljelle. Käyhän se näinkin, vaikka luulen että helpompiakin tapoja löytyy… (IS)

Viikon vinkit: elämä ilman muovia, roskaavat ihmiset ja Tavarataidot

Julkaistu , kirjoittanut
14

Voiko Suomessa pukeutua ilman muovia? Toisin sanoen olisiko mahdollista hankkia kaikki vaatteet ainoastaan luonnonkuituisina? Ei goretexia, ei fleeceä, ei polyesteriä ja niin edelleen. Mahdollista, mutta kylläkin hankalaa. Ajatus pikkulasten ulkoilusta marraskuussa ilman erinäisiä eristäviä keinokuituja on aika epämotivoiva. Mutta on ihmisiä, jotka sellaista yrittävät. Toisaalta tässä samaisessa jutussa muistutetaan siitä, että luonnonkuitu ei automaattisesti tee autuaaksi. Yhtälö on monimutkainen, ja siihen liittyy niin valmistusmenetelmät kuin vaatteen käyttöikäkin. Muistuttaisin myös siitä, että ainakaan minusta ei ole mikään ongelma pukeutua vaatteeseen, joka sisältää muovia. Ongelma tulee siinä vaiheessa, kun vaatteesta irtoaa pesussa muovia myös veteen. (YLE)

Harmittaa Hesarin maksumuuri, mutta linkkaan tämän silti. HSY joutuu asentamaan valvontakamerat kierrätyspisteilleen, koska ihmiset pitävät niitä kaatopaikkoina. Voisiko joku selittää, että jos romun jaksaa kuskata kierrätyspisteelle, miksi sitä ei samalla vaivalla vie Sortti-asemalle saakka? Elektroniikkajätettä saa viedä sinne ilmaiseksi. Samat roinat voisi joka vuosi viedä myös kierrätysautoille. Joten miksi nähdä tämä vaiva tehdäkseen asiat niin, että siitä seuraa vain vaivaa ja turhia kuluja muille? Epäilen, että saarnaan täällä sikäli turhaan, että tuskin lukijoissa on kovin montaa sellaista, joka tuota roskaamista harrastaisi. Mutta osaisiko silti joku selittää tätä toimintaa?

Linkkaan tähän lopuksi pari kirja-arviota Tavarataidoista. Jori Kaiken voi lukea! -blogista kirjoittaa, että Tavarataidot inspiroi raivaamaan, vaikka välillä muistutankin kotitalousopettajaa. Pitänee paikkaansa!

Tuulin viemää -kirjallisuusblogissa Tavarataidot on kuunneltu äänikirjana. Tuuli epäili aluksi, että Tavarataidot olisi kopio Paikka kaikelle -kirjasta, mutta totesi että eihän se olekaan. Taustatietona kerrottakoon, että Ilana ja minä kirjoitimme kirjojamme toisistamme tietämättä samaan aikaan. Tavarataidot julkaistiin pari kuukautta ennen kuin Paikka kaikelle ilmestyi. Minusta nämä kaksi kirjaa itse asiassa täydentävät toisiaan hyvin. Ilana keskittyy kulttuurihistoriaan syvällisemmin kuin minä, ja pohtii syitä tavarapaljouden takana. Tavarataidot puolestaan on nimensä mukaisesti hyvin käytännönläheinen kirja, josta löytyy erittäin konkreettiset strategiat tavarapaljouden karsimiseen ja hallintaan. Ja jos konmarista jää epäselväksi mihin ne karsitut tavarat pitäisi toimittaa, Tavarataidot vastaa kattavasti myös siihen.