Viikon vinkit: SER-jätteiden kierrätys, nopea joulusiivous ja huvittavat sisustuselementit

Olen viime viikkoina noukkinut valaisimia ja jopa rikkaimurin sekä metalli- että sekajäteastioista taloyhtiön roskakatoksesta. Se, että sähköromua yritetään dumpata muun jätteen joukkoon, ärsyttää minua aivan suunnattomasti. Tämä YLEn juttu ghanalaisista romupihoista, joissa ihmiset purkavat länsimaista tuotua elektroniikkaa henkensä kaupalla, pitäisi selittää riittävän selvästi, miksi elektroniikkajäte pitää aina kierrättää asianmukaisesti. Jos sähkö- ja elektroniikkaromunsa vie niille tarkoitettuun lailliseen keräykseen, ne puretaan turvallisesti. Jos hylkää roinansa jonnekin tienposkeen, ei voi tietää, minne laite lopulta päätyy. Mahdollisesti laittomasti Ghanaan. Kumman tavan valitset?

Martat osaavat keskittyä olennaiseen. Jos joulusiivous on tekemättä, Martoilta löytyy nopean joulusiivouksen ohje. Hauskaa siinä on se, että käytännössä lista on aivan sama, minkä minäkin kirjoitin eilen. Omalla listalla oli lakanoiden ja pyyhkeiden vaihtaminen, mutta puuttui pölyjen pyyhkiminen. Muuten olen näköjään varsin samalla linjalla Marttojen kanssa, mikä ei kyllä yllätä lainkaan.

Törmäsin tähän vanhaan juttuun mutta se nauratti, joten laitan tähän loppukevennykseksi: ”sisustuselementit”, jotka siivotaan aina piiloon, kun pitäisi ottaa edustavia valokuvia. Nämä kuvat edustavat kokemukseni mukaan todellisuutta aidoimmillaan. Kenen keittiönpöytä ei joskus hautautuisi kaikenlaisen epämääräisen sekatavaran alle? Ja kukapa ei olisi taistellut sähköjohtojen kanssa, jotka solmiutuvat keskenään pöydän alla. Joskus on hauska nähdä, että muilla on ihan samat ongelmat.

Viikon vinkit: tekstiilikierrätystä, paniikkisiivouksia ja muovinkeräystä

Teksiilijätteen keräys pitää Suomessa järjestää vuoteen 2025 mennessä. Tällä hetkellä tekstiilien jatkohyödyntäminen on vaikeaa, sillä Suomesta puuttuu laitos, joka jalostaisi tekstiilit johonkin jatkokäyttöön. Tässä jutussa kerrotaan pilottihankkeesta, jossa poistotekstiileistä tehdään akustiikkalevyjä. Minusta tämä oli kiinnostava kohde, mutta tässäkin on matkan varrella haasteita. Vaatteista pitää esimerkiksi poistaa kaikki vetoketjut, napit, niitit jne. jotta niitä voidaan hyödyntää. On kuitenkin aina kiinnostavaa lukea tällaisista hankkeista. (YLE)

Tässä linkissä sisustussuunnittelja antaa videolla vinkkejä siitä, miten tehdään pikasiivous, jos kotiin on tulossa yllätysvieraita. Aika monessa kohdassa neuvona on, että laita ylimääräiset tavarat piiloon! Vähän toista näkökulmaa tuo ammattijärjestäjä, joka kehottaa luopumaan paniikkisiivouksista, ja kutsumaan ystäviä sotkuista huolimatta. Tämä vieraita varten siivoaminen on muuten sellainen aihe, josta aion vielä kirjoittaa, kunhan ajatukset ojentuvat. Olen sekä puolesta että vastaan. (IL; Paikka kaikelle)

Säännöllisesti törmään keskusteluihin siitä, pitääkö muovipakkaukset pestä puhtaiksi ennen kuin ne lajittelee muovinkeräykseen. Tässä tulee asiantuntijan vastaus: ei tarvitse. Jos purkki on puolillaan, sitä ei saa keräykseen laittaa, koska ruuantähteet pilaantuvat säilytyksessä, alkavat haista ja homehtua. Mutta tyhjäksi kaavittu purkki on ihan jees. Jos tahtoo hifistellä, niin jämät voi huuhtaista reunoilta kylmällä vedellä tai pyyhkäistä paperilla. Mutta tiskaaminen on turhaa, samoin stressaaminen. Jos pakkaus on kovin likainen, sen voi laittaa sekajätteeseen, eikä sekään ole ongelma. (Kodin Kuvalehti)

Ammattilainen apuun

Meille tulee syksyllä sähköremontti. Sitä ei voi välttää, koska koko taloyhtiö remontoidaan samanaikaisesti. Nähtäväksi jää, paljonko siitä lopulta tulee asumiseen haittaa, mutta tiedossa on, että pölyä, porausta ja muuta hankaluutta remontista kyllä seuraa useamman viikon ajaksi. Koska kotona on siis pakko suojata ja myllätä joka tapauksessa, olemme harkinneet, että samassa yhteydessä voisi tehdä remonttia enemmänkin.

Meidän eteinen ei ole tällä hetkellä mikään kaunistus. Siinä on samat ongelmat, kuin eteisissä yleensäkin: tilaa ei ole paljon, mutta tavaroita on. Eteiseen pitäisi mahtua takkeja, kenkiä, ulkoiluvarusteita, sateenvarjoja ja sen sellaista. Tällä hetkellä eteinen on muotoutunut lähinnä käytännölliseltä, ei niinkään esteettiseltä pohjalta. Sinne on lisätty hyllyjä ja naulakoita aina tarpeen mukaan. Kyseessä ei siis ole suunniteltu kokonaisuus. Mitkään kalusteet eivät ole samaa sarjaa toistensa kanssa.

Jos olisin stailannut vähäsen, vaikutelma olisi siistimpi, mutta tämä on se päivittäinen todellisuus.

Minä en tunnetusti ole suuri visuaalinen lahjakkuus, joten päätin suosiolla tarttua ammattilaisen apuun tässä asiassa. Kutsuin paikalle kaverin suositteleman sisustussuunnittelijan. Vuodatin hänelle kaikki eteiseen liittyvät murheet ja toiveet. Haluaisin, että eteinen olisi rauhallinen kokonaisuus. Kaiken siellä tällä hetkellä olevan tavaran pitäisi mahtua sinne jatkossakin, mutta mieluusti niin, ettei kaikki ole esillä. Käytävään toivoisin avaruutta ja lattiaan laattoja. Toivon koko eteisen muuttuvan tyylikkääksi ja silti toimivaksi.

Vihreä muovilaari on todella kätevä kumppareiden säilyttämiselle, ja myös todella epätyylikäs.

Olen usein kuullut sanottavan, että eteinen on kuin kodin käyntikortti, ja luo fiiliksen koko asuntoon. Pitääkö tämä paikkansa, siitä voi olla montaa mieltä. Voihan sitä ajatella niinkin, että eteinen on sellainen välitila, jonka läpi on vain mentävä, että pääsee varsinaiseen kotiin sisälle. On todettava, että olen harvoin nähnyt erityisen tyylikkäitä eteisiä. Kaikilla on nimittäin nämä samat ongelmat, ja Suomessa vielä eteisiä kuormittaa etenkin kylmään aikaan tuplamäärä vaatteita. Jään kuitenkin innolla odottamaan suunnittelijan ehdotusta. Eteinen ei nykyisestä voi enää levottomammaksi muuttua, joten potentiaalia riittää.

Onko teillä hyväksi todettuja ratkaisuja eteistiloihin? Etenkin kerrostalossa, jossa ei ole tuulikaappia, kodinhoitohuonetta, terassia eikä muutakaan ”eteisen jatketta”? Miten saatte kaiken siististi mahtumaan?

Marie Kondon valkoiset huoneet

Liityin muutama kuukausi sitten instagramiin. Aloin seurata Marie ”Konmari” Kondoa, sillä minua kiinnosti kovasti, millaisia asioita hän nostaa omalle sivulleen. Hänen kuvavirtaansa seuratessa on käynyt ilmi ainakin yksi asia: Marie tykkää valkoisesta.

Tuntuu ihan siltä, että konmari-metodilla kodeissa tapahtuu jonkinlainen tehovalkaisu, ainakin jos Marien instagramia uskoo. Valkoisia seiniä, valkoisia mattoja, valkoisia hyllyjä, valkoisia kirjoituspöytiä, valkoisia verhoja, valkoisia sohvia, valkoisia astioita, valkoisia kylpyhuoneita. Sellaiset huoneet, joissa olisi mitään muuta väriä, ovat todella harvinaisia. Joskus valkoisessa huoneessa on pieni väriläiskä seinällä. Kenties silkkipaperista taiteltu origamilintu tai jotain vastaavaa. Muuten seilataan kokovalkoisella merellä.

Yksityiskohta lempitaulustani. Missä konmari-ihmisten taulut piileskelevät?

Valkoinen on ihan hyvä väri. Meilläkin on valkoiset seinät ja monessa huoneessa valkoiset verhot. Mutta seinät ovat valkoiset siksi, että taulut ja julisteet pääsevät oikeuksiinsa, ja verhot valkoiset siksi, että pidän niiden läpi siivilöityvästä valosta. Mutta kun katselen noita valkoisia konmari-huoneita, tuntuu että kuvat voisivat olla yhdestä ja samasta kodista. Niin samanlaisilta ne kaikki näyttävät. Konmarikodissa on kaikkialla valkoista, paitsi sohva on harmaa. Seinillä ei ole tauluja, mutta kirjahyllyltä saattaa löytyä kehystetty mietelause. Hyllyillä on valkoisia säilytyskoreja, jotka on aseteltu niin väljästi, että väliin jää runsaasti tilaa. Astiat ovat avohyllyillä, eikä keittiössä ilmeisesti kokata, kun ne eivät kerää rasvaa pintaansa.

Olohuoneen matto. Rakastan tätä!

Kun kuvia katselee, en voi olla ihmettelemättä, miten noissa kodeissa asutaan? Eivätkö ihmiset ripusta seinilleen iloa tuottavia kuvia? Karsitaanko kirjat todella niin minimiin, ettei niitä pinoudu millekään hyllylle? Eikö kunnon konmaristi tykkää väreistä, kuoseista tai yllätyksellisyydestä? Eikö konmarikodissa viherkasvit koskaan rönsyile holtittomasti? Ymmärrän, että tietysti kaikki haluavat kuvissa esitellä kotinsa siisteimmillään. Varmaankin noissa valkoisissa täydellisyyksissä on myös elämää, jota ei vain kuvasta näy. Mutta mietin silti, että tämän kaltainen kauneus on omista mieltymyksistäni kovin kaukana. Meillä ei suinkaan ole riemunkirjavaa, mutta seinillä on tauluja, matoissa on värejä, sohva on raidallinen kirjapinoja on kaikkialla, vaikkei niitä edes ehdi lukemaan.

Sohva on yli 10 vuotta vanha. Ei aikeita uusia sitä.

Kun konmarikuvia katselee, huomaa nopeasti, että ainakin Marien omassa kuvavirrassa tietyt asiat ovat muotia. Ikean neliönmuotoiset Lack-hyllyt, Vitran tuolit, Applen tietokoneet (kaikki valkoisena luonnollisesti), dymolla merkityt maustepurkit, punotut tai kudotut säilytyskorit ja ne jo edellä mainitut harmaat, graafiset sohvat tuntuvat muodostavan konmari-estetiikan ytimen. Hassua on, että onhan meilläkin kotona juuri tuo sama Ikean hyllykkö, mutta se ei ole makuuhuoneen seesteinen säilytystila, vaan se palvelee työhuoneessa kodin kierrätyskeskuksena. Olen täydentänyt valkoista hyllyä mustilla säilytyslaatikoilla ja sinisillä Ikeakasseilla – vaikutelma on kaukana seesteisestä, mutta käytännöllisyydestä annan täydet pisteet.

Viltti ja toinen viltti.

Epäilemättä virallinen totuus on, että konmaria voi soveltaa millaiseen kotiin tahansa, mutta ainakaan Marien Kondon instagram-virtaa seuraamalla ei voi välttyä ajatukselta, että todellisessa konmarikodissa on valkoista ja avaraa. Kaikenlainen runsaus – ei vain tavaroiden vaan myös värien, kuvien, visuaalisten ärsykkeiden, muotojen ja materiaalien runsaus – tuntuu olevan konmarissa epätoivottua. Konmarissa on hyvätkin puolensa, mutta tämä kauneusihanne tuntuu minusta vieraalta. Katsokaa nyt vaikka tämän postauksen kuvia, jotka ovat kaikki yksityiskohtia meidän olohuoneesta. En usko, että nämä läpäisisivät Marien seulaa, vaikka vakuutan että ilahdun jokaisesta joka päivä.

(Vilahduksia meidän kotoa voi kurkata arkijarki.netin instagramista.)

Vihreä vallankumous

Meidän kodin kasvit ovat kohdanneet mullistuksen. Olen vaihtanut multia, ja samalla korjannut oudosti retkottavia kasveja taas pystyasentoon. Olen vaihtanut liian pienissä ruukuissa sitkuttelevia kasveja tilavampiin. Kävin myös Plantagenilla, sillä lapsi oli saanut päähänsä, että hän haluaa huoneeseensa palmun. Mielestäni toive ei ollut kohtuuton, joten lupasin reissun kukkakauppaan. (Oikeasti hän valitsi lopulta traakkipuun, joka kyllä vähän muistuttaa palmua.)

Valitsen itse nykyisin huonekasvit ensisijaisesti sen perusteella, miten hyvin ne puhdistavat huoneilmaa. Kaikilla kasveilla on se ominaisuus, mutta tutkimusten mukaan toiset ovat vielä tehokkaampia kuin muut. Hyviä puhdistajia ovat mm. viirivehka sekä muut vehkat, rönsylilja, muratti ja limoviikuna. Huomasin, että Plantagenissa tämä trendi oli huomattu myös, sillä siellä oli myös hyllyn reunassa lista ilmanpuhdistajista. Hyvä puoli on se, että hyviä puhdistajia on monen näköisiä ja kokoisia. Valikoimaa siis riittää.

Ostin makuuhuoneeseen komean viirivehkan. Heivasin sieltä menemään kovia kokeneen saniaisen. Täytyy sanoa, että sillä hetkellä kun tungin saniasta roskikseen, tuli hetkeksi syyllinen olo, että heitän vielä ihan vihreän kasvin pois. Mutta rehellisyyden nimissä kyse oli jo varsin kärsineestä yksilöstä, joka ei enää edes ollut kovin vihreä vaan sellainen hailakka,  puolikalju ryteikkö. Kun sijoitin uuden ja vehreän kasvin samaan paikkaan, tunsin suorastaan sisustaneeni. Niin viimeistellyn näköiseksi huone yhtäkkiä muuttui, kun se valtava risupehko poistui ja uusi tummanvehreä kasvi muutti tilalle. Samassa rytäkässä heitin pois myös kaksi murattia, jotka eivät olleet tykänneet kuivasta sisäilmasta, ja olivat sen vuoksi kuivahtaneet aivan koppuroiksi.

Kaikki loput siis vaihdoin uusiin multiin. Minulla on mullanvaihdon suhteen vähän ristiriitainen suhde. Tykkäisin siitä muuten, mutta inhoa tehdä sitä sisällä. Kaikesta suojaamisesta huolimatta tulee hirveä sotku, multaa ja lehtiä leviää joka paikkaan. Nyt oli liian kylmä tehdä töitä parvekkeella, eikä sekään ole kovin optimaalinen ratkaisu. Tässä suhteessa oman pihan omistajat ovat onnekkaita, kun koko sotkun saa hoitaa ulkona!

Tässä reippauden puuskassa sain vieläpä muutaman narsissin parvekketta piristämään. Kun ostaa pääsiäisen jälkeen, saa jo aika edullisesti 🙂 Asiat ovat siis varsin hyvällä tolalla kasviasioiden suhteen. Onneksi tähän hommaan ei tarvitse ruveta uudestaan ennen kuin korkeintaan vuoden päästä!

Minä en sisusta

Sain viime viikolla pari sisustuslehteä. Niitä lukiessa totesin, että en kyllä ole ollenkaan  kohderyhmää. Kauniita kuvia on tietysti kiva katsella, mutta huomasin, että minun sisustusfilosofiassani on yksi iso poikkeus noihin lehtien filosofiaan verrattuna: minä en kaipaa vaihtelua.

Yritän ostaa huonekaluja, joista pidän ja joiden kanssa viihdyn lopun ikäni. Eihän se tietenkään aina onnistu, mutta perusidea on sellainen, että saman tavaran kanssa voisi elellä mahdollisimman pitkään. En kuitenkaan kaipaa vaihtelua pienempiinkään tavaroihin; sohvatyynyihin, maljakoihin tai mattoihin. Tällaisen tavaran ongelmana on, että ostamalla aina jotain uutta ja piristävää, lopputuloksena on hirveä määrä tavaraa. Jossain vaiheessa tulee säilytystilojen rajat vastaan, ja sen jälkeen täytyy ruveta toisesta päästä poistamaan, jotta kaikki mahtuisi. Jo pelkkien vaatteiden kierrättäminen on minusta niin hankalaa, että suorastaan ahdistun ajatuksesta, että pitäisi vielä ruveta myymään sisustusesineitä muutaman vuoden takaa, jotka eivät enää miellytä. Minusta tuntuu, että maailma hukkuu jo nyt tuikkukippoihin.

Havaitsin kuitenkin, että tämä loppuelämäksi-filosofia ei ole mitenkään universaali. Yhdessä jutussa kerrottiin perheestä, joka muutti uuteen asuntoon. Edellisen asunnon tyyli oli ollut tietynlainen, mutta uusi asunto oli eri vuosisadalta, joten vanhat kalusteet eivät enää sopineet sinne. Ratkaisuna oli, että perhe myi lähes koko irtaimistonsa ja osti uuteen asuntoon uudet kalusteet. Juju oli kuitenkin siinä, että he ostivat eri ikäisiä kalusteita, jottei uusi koti näyttäisi siltä, että kaikki on hankitty kerralla, vaan sisustuksessa näyttäisi olevan ”luonnollisia” kerrostumia. Täytyy myöntää että leukani loksahti tätä lukiessa, ihan vain siitä syystä ettei tällainen toimintatapa olisi kuuna päivänä edes pälkähtänyt päähäni!

Olen nimittäin aina kuvitellut, että ne aidot kerrostumat ovat juuri se, mitä ihmiset tavoittelevat. Kun ajattelen omia kalusteitani, tykkään siitä että niillä on tarina. On nojatuoli, jonka isovanhempani ostivat ensimmäiseen kotiinsa joskus 40-luvulla, sohvapöytä, jonka eräs sukulaistäti on itse kunnostanut, tai yhdessä ostettu sohva, joka oli Skannon mallikappale ja ihan erilainen kuin alunperin oltiin suunniteltu. Osaan oikeastaan ihan tarkalleen kertoa, mistä mikäkin tavara on peräisin, onko se saatu vai ostettu, ja ketkä ihmiset siihen liittyvät. Huonekalut ovat huolella valittuja ja meidän kotiin muotoutuneita. Ajatus siitä, että kaikki olisi ostettu yhdellä rykäyksellä, on minulle yhtä vieras, kuin vaikka se että heittäisin kaikki vaatteeni pois, ja ostaisin tilalle kokonaan uudet.

Luulen, että tässä on kyse ainakin sellaisesta persoonallisuuksien eroista, että toiset tykkäävät vaihtelusta enemmän, ja toiset taas vähemmän. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään, koska en kaipaa muutosta, enkä yleensä kyllästy kotiini. Minulle riittää vaihteluksi tuoreet kukat maljakossa, mutta voin kyllä ymmärtää, että tämä on jonkun muun mielestä tylsyyden huipentuma. Kiinnostaisi silti kuulla teitä sisustajia: miten olette järjestäneet sen, ettei tavaroiden määrä vyöry yli äyräiden? Mitä niille vanhoille kalusteille tehdään, jotka eivät enää miellytä? Myydään, säilötään jonnekin, tuunataan, annetaan…? Minua kiinnostaa!

Shoppailua Arkijärjen tapaan

Meidän makuuhuone on pitkään kaivannut lisää valoa. Kattoon asennettiin jo muuttovaiheessa (siis useampi vuosi sitten) toisellekin lampulle paikka, mutta sopivia valaisimia ei ole löytynyt. Huoneessa on tähän asti roikkunut yksi kattovalaisin, todellinen perintökaunotar, jonka isovanhempani olivat hankkineet uuteen kotiinsa 50-luvulla. Lampun valo on kaunis ja pehmeä, mutta valitettavasti uusituista sähköistä huolimatta sen toimintakyky alkaa lähestyä loppuaan. Viidestä valosta yksi ei pala enää ollenkaan sen jälkeen, kun se poksahti pari viikkoa sitten. Koska makuuhuoneessa myös pukeudutaan ja meikataan, halusin sinne yhden lampun sijaan kaksi kunnon valoa.

Uusia lamppuja on etsitty hissukseen jo pari vuotta. Aina välillä on katseltu eri vaihtoehtoja huonekaluliikkeissä, ja selailtu netin valikoimaa. Silloin tällöin jokin kiva lamppu on tullut vastaan, mutta tähän saakka ne ovat aina olleet käytännössä eri näköisiä kuin kuvissa. Vuosi sitten olin jo niin pitkällä, että peräti ostin uuden lampun. Mutta sen kiinnittäminen kattoon osoittautui käytännössä mahdottomaksi, ja niinpä valaisin oli pakko palauttaa kauppaan.

Pari viikkoa sitten puoliso kyllästyi tilanteeseen ja ilmoitti, että nyt tehdään päätös ja hankita. Hän selasi netistä esiin kymmenkunta itseään miellyttävää vaihtoehtoa, ja esitteli ne minulle. Niistä muutama oli minusta hyviä, joten seuraavaksi piti mennä kauppan katsomaan niitä käytännössä. Pari vaihtoehtoa karsiutui pois heti alussa, koska havaitsin lamput sellaisiksi, että ne keräisivät pölyä valtavat määrät. Eräästä kuitenkin tykkäsin, ja kun se sopi myös puolisolle päätös oli tehty.

Koska ostan aina alennuksella jos mahdollista, piti liikkeeseen oleva alekuponki tietysti hyödyntää. Kuponki kourassa menimme vihdoin tekemään tilausta, kun puoliso päätti vielä viime hetkellä varmistaa myyjältä, miten lamppu kiinnitetään kattoon. Kävi ilmi, että hyvin hankalasti. Edellisestä huonosta kokemuksesta johtuen valinnan houkuttelevuus romahti välittömästi. Tämä johti siihen, että katse kohdistui tarjolla oleviin muihin lamppuihin. Ja kuin ihmeen kaupalla parin metrin päästä löytyi toinen varteenotettava ehdokas. Uudistuotantoon otettu klassikkovalaisin 40-luvulta. Lähempi tarkastelu osoitti, että se kiinnitettiin kattoon yksinkertaisesti ripustamalla se koukkuun. Ei poraamista, ei proppaamista eikä mitään kikkailua. Päätös vaihtui lennossa.

Moderni tyyli vaihtui siis vielä kymmenen vuotta varhaisempaan muotoiluun, kuin makuuhuoneen nykyinen valo. Alkuperäinen ajatus epäsymmetrisestä möllykästä muuttui täydelliseksi symmetriaksi, mutta myös uusi vaihtoehto on valkoista pyöreämuotoista lasia ilman turhia kommervenkkejä. Tykkään tuon ajan muotoilusta kovasti, joten klassikkovalaisin tuntui heti hyvältä idealta. Hinta pysyi käytännössä samana, toimitusaika jopa hieman nopeutui. Sen sijaan sillä on ratkaiseva merkitys, että tiedän kiinnittämisen olevan niin yksinkertaista, että selviän siitä ilman työkaluja. Alekupongilla saimme 15% edullisemman hinnan, ja uuden lampun tyyli miellytti meitä molempia kovasti, vaikka en enää muista, oliko tämä lopullinen valinta niiden kymmenen lampun joukossa, joista valintaa ruvettiin alunperin tekemään.

Halusin kuvata tämän prosessin, sillä se on täydellinen esimerkki siitä, miten meillä yleensä hankitaan uusia huonekaluja tai muita isompia ostoksia. Ensin asiaa harkitaan kaikessa rauhassa muutama vuosi, tutustutaan valikoimaan eikä hötkyillä yhtään. Sitten kun aika on kypsä, tehdään nopeasti ja tehokkaasti päätöksiä. Päätöksenteossa helppous ja käytännöllisyys ajavat muotoilun ohi, mutta tyylistä tinkimättä. Jos saa alennusta, niin aina vaan paranee. Oletukseni on, että hankinta kestää elämän loppuun asti. Mielestäni tämä on ihan realistinen odotus, ottaen huomioon että edellinen lamppu on palvellut nyt noin 60 vuotta.

Miksi aina vaatteet?

Tuntuuko teistä muista siltä, että kun puhutaan karsimisesta, puhutaan useimmiten vaatteista? Aloin pohtia tätä eilen kun vastailin kommentteihin. Voi olla että tämä on vain oma mielikuvani, mutta jotenkin tuntuu siltä, että vaatemääriä tarkkaillaan ihan eri mittapuulla kuin muita tavaroita.

Tämä käsitys perustuu aika pitkälti blogimaailmaan sekä median luomiin mielikuviin, joten on mahdollista että se on vääristynyt, oikaiskaa jos olette eri mieltä. Olen lukenut juttuja, joissa kauhistellaan nuoria naisia, jotka shoppailevat vaatteita satamäärin. Toisaalta erilaiset vaatekaapin harvennukset ovat ihan tyypillistä sisältöä myös. Ja sitten on näitä haasteita ja projekteja, joissa on tarkoitus tulla vähällä toimeen, kuten vaikka tuo Kuningaskuluttajan vaatehaaste, P333, muutama vuosi sitten pyörinyt 6 vaatetta tai vähemmän ja taitaapa Martoillakin olla joku vastaava juuri käynnissä.

Mutta miksi juuri vaatteet on otettu silmätikuksi kun puhutaan kuluttamisen rajoittamisesta tai jopa ekologisuudesta? Monet harrastavat sisustamista ja kodin tuunausta, johon kuuluu yhtälailla uuden ostelu. Hankitaan torkkupeittoa, kynttilänjalkoja ja String-hyllyjä, mutta en ole huomannut noissa blogeissa suurta stressiä siitä, että taas tuli ostettua uutta ja mitä niille vanhoille pitäisi tehdä. Järjestetäänkö life style -blogeissa kirppareita, joissa kirjoittaja myy pois tarpeettomia sisustustauluja? En ole koskaan kuullut kenenkään tuskailevan, että tekisi mieli ostaa vielä pari Mariskoolia lisää mutta kun vanhojakin on vaikka kuinka paljon.

En kritisoi sisustusbloggaajia tai -toimittajia. Ihmettelen vain tätä ilmiötä, että vaatteista on tullut tällainen asia, jossa ihmisiä herätellään ja muistutellaan vastuullisuudesta, mutta monessa muussa asiassa aihe loistaa poissaolollaan. Kuitenkin kaikilla tavaroilla on oma ekologinen kuormansa. Yhtä hyvin voidaan kysyä, kuinka monta vaasia ihminen tarvitsee? (Vrt. kuinka monta paria kenkiä ihminen tarvitsee)

Ja jos ei puhuta ekologisuudesta, niin ihan jo pelkästään tavaroiden määrä, josta siitäkin usein puhutaan siinä sävyssä, että vähemmän on parempi. Mutta miksi tämä rajoittamiskeskustelu tuntuu usein kiertyvän juuri tyypillisesti naisten harrastusten ympärille? Kuinka moni (miehen hallitsema) autotalli pursuilee kaikenlaista, mutta oletteko ikinä nähneet lehdessä juttua, jossa annetaan 10 vinkkiä organisoituun autotalliin? Kysyn vaan.

Paljas ja valkoinen

Luitteko viimeisintä Kuukausiliitettä? Siinä esiteltiin koti, joka meni valkoisessa askeettisuudessaan aika äärimmäisyyksiin. Paljaat betoniset lattiat, muutama harkittu design-klassikko siellä täällä. Ymmärrän kyllä tuollaisen estetiikan päälle, vaikka en omaan kotiini sellaista haluaisikaan. Tajuan myös, että noihinkin kuviin kotia oli varmasti vielä viimeistelty ja stailattu, niin että kaikki ylimääräiset irtoesineet oli piilotettu jonnekin. Silti vastaavia kuvia katsoessa tekee mieli huudella käytännöllisiä kysymyksiä: mutta missä on hammastahna ja vessapaperi? Eikö teillä ole sateenvarjoja tai kumisaappaita? Kai teillä jossain on kännykän laturi? 

Meillä ei kotona hirveästi harrasteta koriste-esineitä. Taidetta on, samoin designia, mutta jälkimmäisellä on aina käytännöllinen funktio. Maljakoissa pidetään kukkia ja kulhoissa hedelmiä. Alessin härveleillä tehdään ruokaa. Lamput valaisetvat, tuoleilla istutaan. Sen sijaan esillä ei ole taidetta lukuunottamatta mitään, joka olisi vain katseltavaksi tarkoitettu. Yksi iso syy tähän on se, että muutakin tavaraa on ihan riittävästi. Jos esillä olisi vielä jotain sälää vain katseltavana, luulen että tavaransietokykyni ylittyisi.

Siitä syystä ymmärrän, miksi minimalismi ja jopa askeettisuus kiehtoo. Sellaisessa kodissa tulee epäilemättä erittäin seesteinen olo. Mutta miten nämä käytännön kysymykset on ratkaistu? Nimittäin ainakin minulta seesteisyys karisee, jos tavaroille ei ole kunnon säilytystiloja.

Sama seesteisyyden hakeminen liittyy varmaan myös pelkistettyihin värimaailmoihin. Välillä etenkin netissä ja sisustuslehdissä törmää asuntoihin, joissa on käytetty värejä harkitun minimalistisesti. On pelkkää valkoista, mustaa ja ehkä yksi räväkkä piristeväri kuten keltainen tai oranssi tai turkoosi. Sellainen linjakkuus on tavallaan rauhoittavaa, joskin kääntöpuolena voi olla jopa tylsyys. Näissä visuaalisesti äärimmäisen virtaviivaisissa kodeissa tulee kyllä vähän samanlaisia aatoksia mieleen kuin hyvin minimalistisissakin. Mitä jos esineet eivät sovikaan värimaailmaan, meneekö se sitten jotenkin pilalle? Jos joku tuokin väärän värisiä kukkia tuliaisiksi? Entä mitä tehdään kirjoille, lehdille, levyille ynnä muille tavaroille, jotka eivät suostu noudattamaan mitään tiettyä värimaailmaa…? Minulle tuollaiset tiukat rajaukset eivät sopisi, koska en halua stressata siitä meneekö sisustus pilalle jos jätän jonkun vaatteen tuolin selkänojalle.

Kaikki tietysti sisustavat mielensä mukaan. Minä taidan olla tässäkin asiassa sellainen keskitien kulkija. Haluan selkeyttä ja tarkoituksenmukaisuutta, mutta en halua tehdä elämästäni vaikeaa karsimalla liikaa. Tykkään valkoisista seinistä ja valkoisista kaapeista, mutta meiltä löytyy paljon muitakin värejä. Tosin niin kauan kun olohuoneen vakiovarusteena on pyykinkuivausteline, sisustuksella hifistely on muutenkin turha toivo.

Oletteko enemmän valkoisen vai värien ystäviä? Ja muuttaisitteko siihen betonilattia-asuntoon, jos tilaisuus tulisi?

Ei mitään turhaa

Eilinen postaus ja siihen tulleet kommentit saivat pohtimaan sisustustamme, ja tajusin juuri mielenkiintoisen seikan. Sisustuksemme perustuu täysin käytännöllisyyteen. Se tarkoittaa sitä, että kaikki huonekalut on hankittu jotain tarkoitusta varten. Kun istun nyt olohuoneen sohvalla ja katselen ympärilleni, en näe yhtäkään huonekalua, joka olisi hankittu ainoastaan esteettisistä syistä. Poikkeuksen tekevät taulut, taide-esineet ja huonekasvit, olettaen että ne lasketaan huonekaluiksi. Kaikella muulla on joku muukin kuin esteettinen tarkoitus.

Meidän olohuone (samoin kuin kaikki muutkin huoneet) on sisustukseltaan tavallinen. Sohva, sohvapöytä, nojatuoleja, piano, kirjahylly, vitriini, ruokapöytä, valaisimia, mattoja. Ikkunoissa on verhot ja seinillä tauluja. Ikkunalaudalla on kukkia. Mutta oikeastaan kaikkia huonekaluja leimaa se, että ne on hankittu vasta harkinnan jälkeen. Ensin on ilmennyt tarve, sen jälkeen on mietitty minkälainen huonekalu tarpeeseen vastaisi, ja vasta sitten alettu etsiä sopivaa kaupoista. Aina ei ole tarvinnut mennä kauppaan asti, sillä meillä on paljon kierrätyshuonekaluja. Niitä on esimerkiksi peritty ja saatu lahjaksi.

Jos äkkiseltään katsoo, monet huonekaluista ovat klassikoita, kuten vaikka Alvar Aallon tuolit. Mutta koska systeemi on edellä kuvatun kaltainen, kokonaisuus on muodostunut yli kymmenen vuoden aikana vähitellen. Filosofiana on ollut investoida sen näköisiin esineisiin, joita haluaa katsella lopun ikänsä. Huonekalujen ulkonäkö ei siis missään nimessä ole yhdentekevä, päinvastoin. Arvostan muotoilua erittäin paljon, mutta aina ensin on oltava todellinen tarve jollekin tavaralle. En myöskään siedä epäkäytännöllisiä huonekaluja. Esimerkiksi tuolissa pitää olla hyvä istua. Upea design menee täysin hukkaan, jos tavaraa ei voi käyttää. Koska kriteerit ovat tällaiset, välillä menee vuosia, ennen kuin löytyy huonekalu, jossa kohtaavat sekä käytettävyys, ulkonäkö että vielä hintakin.

Näin hidas ja harkittu systeemi on johtanut siihen, että suoraan sanottuna tykkään esimerkiksi tästä olohuoneen sisustuksesta ihan älyttömästi. Näen tällä hetkellä vain yhden esineen, jonka haluan korvata: Ikeasta ostetun jalkalampun, joka ei oikein sovi kokonaisuuteen. Uutta lamppua on katseltu jo pari vuotta, mutta sopivaa ei vielä ole tullut vastaan. Se tulee kun tulee, ja siihen asti ikealainen saa paremman puutteessa kelvata. Viimeiset puoli vuotta on myös harkittu mitä tehdä ruokapöydän tuoleille. Ne alkavat nimittäin hajota. Vaihtoehdot olisi joko korjauttaa tai ostaa uudet, mutta mitään päätöstä ei ole vielä tehty. Nykyiset ovat ulkonäön puolesta ok, mutta istuinten verhoilu alkaa osasta olla jo huonossa kunnossa, ja liimaukset vähitellen pettää niin, että oikeasti pelkään että jonain päivänä joku vielä pyllähtää lattialle tuolin hajotessa alta. Tuolit ovat palvelleet kymmenisen vuotta, ja se on alunperin Hulluilta päiviltä ostetuille kovassa käytössä olleille tuoleille jo ihan hyvä saavutus. Mutta katsotaan nyt, mihin tässä päädytään, vaihtoehtoja on paljon tarjolla.

Monissa blogeissa on viime aikoina havahduttu vaatevaraston uudistamiseen vähän samanlaisesta näkökulmasta. Se on minullakin tavoitteena, mutta oli hauskaa tajuta, että ainakin jollakin elämän osa-alueella noudatan jo nyt tällaista kestävää ja suunnitelmallista toimintatapaa. Koska aion elää suurimman osan huonekaluistani kanssa koko loppuikäni, olen myös varautunut kunnostamaan ja huoltamaan niitä tarpeen tullen. En aio ostaa enää koskaan uutta sohvaa, mutta voi hyvin olla että verhoilutan tämän nykyisen uudestaan jossain vaiheessa. Parhaillaan pohdin, miten kristallikruunun saisi helpoimmin puhdistettua ja kannattaisiko vaalea matto viedä pesulaan vai yrittäisinkö poistaa tahroja itse.

Minkälaista sisustusfilosofiaa te noudatatte?