Sain viime viikolla odottamattoman lahjan, jonka nimi oli Hermanni. Hermanni osoittautui pieneksi pakasterasialliseksi litkua, joka puolestaan paljastui hiivataikinan juureksi. Ei ruisleipäjuureksi, vaan jonkinlaisen sokerikakun juureksi. Mukana tuli A4-sivun verran ohjeita, miten Hermannia piti hoitaa. Se ei ollut ihan yksinkertaista, Hermannia piti ruokkia, hämmennellä ja valvoa kymmenen päivän ajan. Sen jälkeen taikina jaettiin osiin, ja yksi niistä valmistettiin loppuun asti kakuksi. Muut osat piti jakaa kavereille eteenpäin ohjeiden kera. Systeemi oli sama kuin ennen vanhaan ketjukirjeissä, paitsi tällä kertaa ei lähetetty kirjeitä vaan kiikutettiin taikinaa ovelta toiselle.
Sanoin jo ovella naapurille, joka Hermannin toi, että tämä ei taida olla minun juttuni. Ensinnäkään en ole mikään jauhopeukalo, toiseksi en hirveästi tykkää kakuista ja kolmanneksi Hermannin pitäminen hengissä vaikutti tosi työläältä. Laiton Hermannin hyllylle odottamaan ja ajattelin paneutua asiaan tarkemmin seuraavana päivänä (meillä oli juuri vieraita kun Hermanni saapui). Tuskastelin asiaa illan – en oikeastaan innostunut taikinahommasta ollenkaan, mutta olisiko hirveän epäkohteliasta heittää se suoraan roskiin? Onneksi luonto päätti asian nopeasti minun puolestani. Ilman asianmukaista hoitoa Hermanni muuttui vuorokaudessa melko erikoisen näköiseksi, ja lähes pulppusi ulos purkistaan. Ilmeisesti se alkoi käydä. Silläkin uhalla, että ystävyyteni taikinan tuoneen naapurin kanssa vaarantuu, heitin Hermannin pois. Tuli heti helpottuneempi olo.
Olen kovasti selittänyt, miten syötävät ja juotavat lahjat ovat aina hyviä, mutta tämän episodin jälkeen pitää vähän täsmentää: valmiit syötävät ja juotavat ovat hyviä. Sen sijaan tässä tuli todistettua, että ei ehkä kannata antaa lahjaksi projekteja, ainakaan yllätyksenä. Ne eivät välttämättä tuota iloa vaan enemmän stressiä. Jos lahjan saajan tuntee tosi hyvin, niin sitten tietysti voi antaa mitä vaan, jos tietää saajan siitä ilahtuvat. Tulin juuri ajatelleeksi, että tästä samasta syystä ruukkukasvit ovat mielestäni vähän arveluttavia tuliaisia, sillä nekin vaativat jatkuvaa hoitoa. Sitten siitä tulee vain huono omatunto, jos lahjakasvin onnistuukin kuihduttamaan vääränlaisella hoidolla.
Onko kukaan muu tutustunut Hermanniin? Ja kenties saanut sen pysymään hengissä? Meidän Hermannille kävi huonosti.