Avainsana-arkisto: omistaminen

Miksi meillä on liikaa tavaraa

Julkaistu , kirjoittanut
25

Jos yhä useammalla meistä on tarvetta raivata turhia tavaroita pois, pitää varmaan miettiä, miksi tavaroita on liikaa. Vastauksia on itse asiassa todella helppo keksiä, mutta listaan tähän muutamia.

Ensinnäkin niitä on kertynyt siksi, että monilla meistä on tapana ollut ostella liikaa. Maapallon kestokyky, ilmastomuutos ja ylipäätään eettinen kuluttaminen ei ole ollut pinnalla kovin kauan. 15 vuotta sitten tästä ei juuri puhuttu. Siinä mielessä Roosa Murto voi olla uutta sukupolvea, joka on lapsesta asti joutunut asiaa pohtimaan ja tiedostamaan. Tuolle porukalle asiat voivat olla itsestäänselviä, mutta väitän, että etenkin ne sukupolvet jotka ovat eläneet nuoruutensa niukkuuden vallitessa, eivät ole taipuvaisia minimalismiin luonnostaan.

Toisaalta nykymaailmassa on helppo hautautua liikaan tavaraan, sillä niiden hankkiminen on niin helppoa ja halpaa. Tämä johtaa siihen, ettei tavaraa arvosteta, ja siihen käytetyt luonnonvarat, työ ja muut resurssit hämärtyvät. Klik vaan, ja lähetti tuo kotiovelle lisää tavaraa. Pitää herätä ja tiedostamaan omaa toimintaa, jottei päädy tälle tielle.

Mutta vaikka olisi ihan järkevä kuluttaja, tavaraa kertyy silti. Olen lasten myötä havainnut, että tavaroiden tarpeet muuttuvat koko ajan, mutta käyttökausi on lyhyt. Jos tarpeettomaksi käyneestä tavarasta ei heti luovu, niitä alkaa ennen pitkää kerrostua komeroihin ja varastoihin. Näin käy vaikkei olisikaan pieniä lapsia kotona. Esimerkiksi työpaikan muutos saattaa vaatia uudenlaista pukeutumista. Tarpeettomat vanhat vaatteet kokevat helposti saman kohtalon kuin lastentarvikkeetkin. Jakkupukua säilyttää kaapissa varmuuden vuoksi, kunnes se on malliltaan täysin vanhentunut.

Tähän edelliseen liittyen luopuminen on vaikeaa. Käsi ylös, jos et ikinä ole kiintynyt yhteenkään tavaraan, tai kokenut vaikeaksi luopua jostakin siksi, että se edustaa jotain merkityksellistä asiaa elämässäsi. Muistot kiinnittyvät esineisiin, puhutaanhan suorastaan muistoesineistä. Väitän, että tavaraan kiinnittyminen on hyvin helppoa, jos sitä ei aktiivisesti itse kyseenalaista. Silloin tulee helposti säästäneeksi sellaistakin, joka ei oikeastaan olisi niin tärkeää, mutta ihan kiva kuitenkin. Tarpeeksi monta tällaista, ja yksi tavarakerrostuma on taas syntynyt.

Sitten on vielä koko markkinointikoneisto, jonka ainoa tehtävä on synnyttää erilaisia haluja ja tarpeita, jotta hankkisimme lisää tavaraa. En lähtisi aliarvioimaan tätäkään, sen vastustaminen vaatii samanlaista hereillä olemista kuin muukin tavaroiden hallinta. Tässäkin blogissa on kommentteja, joissa kerrotaan miten esimerkiksi muiden blogien lukeminen on saanut innostumaan erilaisista tavaroista. Eivätkä blogit edes välttämättä ole markkinoinnille alisteisia. Sen lisäksi kohtaamme ties kuinka monta mainosta päivittäin. Niiden ainoa tehtävä on saada meidät haluamaan jotain uutta.

Sitten on vielä henkilökohtainen tavaransietokyky, joka vaihtelee elämäntilanteesta toiseen. Viime vuonna asiaan ei ehkä kiinnittänyt mitään huomiota, mutta nyt tuntuu että tavaraa on liikaa. Makukin kehittyy. Aiemmin ehkä tykkäsi siitä, että on paljon pientä sälää, mutta sittemmin on saattanut ruveta kaipaamaan tyhjiä pintoja ympärilleen. Kuka tietää?

Tätä kaikkea vasten on pikemminkin merkillistä, jos jollakulla ei ole liikaa tavaraa. Miksi teillä on liikaa?

Onko tavara likaa vai läskiä?

Julkaistu , kirjoittanut
20

Kaikki alkoi HS:n kolumnista, jossa toimittaja Roosa Murto kritisoi voimakkaasti nykyistä kirpputorikulttuuria. Sen jälkeen luin Hallittu hysteria -blogista erinomaisen vastineen kyseiselle kirjoitukselle. Sittemmin keskusteluun ovat liittyneet ainakin Pitsikirjan Rinna sekä  Saara Ehdoton ehkä -blogista. Olen itse pohtinut tuota alkuperäistä tekstiä sekä näitä vastauksia koko viikon. Seuraavaksi oma puheenvuoroni.

Hesarin toimittaja hyökkäsi ensisijaisesti sellaista vastuutonta kuluttamista kohtaan, joka muistuttaa jonkinlaista tavarabulimiaa; ensin ostellaan hurjia määriä kaikenlaista tavaraa, jotka sitten pikapuoliin sylkäistään kirpputorille, jotta kaappeihin tulisi taas tilaa uudelle. Teistä en mene takuuseen mutta ainakin minusta on päivän selvää, ettei tuollainen ole fiksua, kestävää tai kannustettavaa toimintaa. Kolumnissa on kuitenkin yksi iso ongelma, ja se on siinä, että Roosa Murto kohtelee kaikenlaista raivaamista yhtenä ja samana. On aivan eri asia tyrkätä kirppikselle edellisellä viikolla tehtyjä virhehankintoja, kuin raivata asuntoaan vuosien tavarakerrostumista tavoitteena yksinkertaisempi elämä, selkeämpi koti ja tietoisempi omistaminen.

Ajatelkaa vaikka reippaasti ylipainoista ihmistä, joka päättää lopulta ruveta laihikselle ja opetella terveemmät elämäntavat. Olisiko fiksua sanoa hänelle, että laihduttaminen on vähintäänkin arveluttavaa, koska silloinhan kaikki ylimääräiset syödyt kalorit menevät ihan hukkaan? Tai että elä nyt sitten niiden läskiesi kanssa, koska olet ne itse hankkinutkin? Esimerkki on kärjistetty, mutta vähän tällaisen kuvan kolumnista sai, läskien tilalla vain tavarat. Vastustan kertakäyttökulutusta, mutta en pidä siitä että tavaroiden raivaamisesta kirjoitetaan noin syyllistävään sävyyn. Murto peräänkuuluttaa tavaroiden arvostamista. Minulle turhista luopuminen on juuri sitä – haluan todellakin arvostaa jokaista esinettä jonka omistan. Jos emme arvostaisi raivaamiamme tavaroita ollenkaan, nehän olisi yksinkertaisinta laittaa suoraan roskiin. Kirppismyyntihän on pikemminkin työlästä kuin helppoa. Kyllä se kertoo minusta tavaran arvostuksesta.

Kolumni osui ehkä vähän tahattomasti yhteen aikamme dilemmaan: Tavarat ovat pahasta – tavarat ovat välttämättömiä. Tämä kiteytyy esimerkiksi lastenvaatteissa, joista joku noissa linkkaamissani teksteissä kirjoittikin. Kasvava lapsi tarvitsee jatkuvasti uutta, mutta vaatteet ovat käytössä vain vähän aikaa. Välttämättömyys muuttuu ongelmaksi pahimmillaan muutamassa kuukaudessa. Ja muutenkin. Elämäntilanteet muuttuvat ja tarpeet vaihtuvat. Olisi upeaa, jos voisimme pullahtaa lapsuudenkodista maailmalle mukana matkalaukullinen vaatteita, joita pidettäisiin siihen saakka kunnes kangas on kulunut puhki. Valitettavasti  tämä skenaario oli relevantti viimeksi noin sata vuotta sitten.

Tavara on tosiaan vähän kuin läskiä. Siinä vaiheessa kun joku on aloittanut laihiksen, on aivan turhaa ruveta moittimaan edes itseään siitä, että on joskus syönyt liikaa. Tärkeämpää on keskittyä opettelemaan uusia, terveempiä elämäntapoja. Jos yhtäkkiä havahtuu siihen että tavaroita on liikaa, kyllä niistä saa hankkiutua eroon vaikka kirppareilla. Kunhan samalla opettelee hankkimaan uutta tiedostamalla paremmin, mitä on tekemässä. Valitsee kestävää ja mahdollisuuksien mukaan eettistä. Miettii jo ostovaiheessa millainen tavaran elinkaari on, ja miten siitä voi päästä eroon. Harkitsee, onko kyseessä todellinen tarve vai täyttääkö ostaminen jotain muuta tarvetta kuin tavaran puutetta.

”Minusta se, että väki hamstraa ja dumppaa pois kilokaupalla tavaraa, ei ole upeaa. Se on piittaamatonta ja typerää.”, Murto kirjoittaa. Olen tästä ihan samaa mieltä. Hamstraamisessa ei ole mitään järkeä. Mutta mielestäni on silti ihan oikein opettaa lapsille tavaranhallintataitoja, eikä siitä Ikean kassista täynnä kirppistavaraa pidä kantaa huonoa omaatuntoa. Voi olla, että Murto ei ole itse vielä ollut siinä tilanteessa, että kotiin on kertynyt ylimääräistä. Mutta mitä vanhempi ihminen, sitä todennäköisemmin nurkista löytyy yhtä jos toista tarpeetonta. Ei ole rikos havitella ympärilleen lisää tilaa luopumalla tarpeettomasta. 

Tunnetko rajasi?

Julkaistu , kirjoittanut
8

Eri ihmiset hallitsevat eri määrän tavaraa. Yleispäteviä sääntöjä tavaroiden määrälle tai karsimiselle ei voi tehdä, koska ihmiset ovat erilaisia. Nämä oivallukset sain kuunnellessani A Slob Comes Clean -blogin podcasteja. (Kyseisestä blogista, amerikkalaisesta elämänmenosta ja podcasteista on paljon muutakin sanottavaa, mutta aloitan nyt tästä.)

Se, mikä määrä tavaraa on sopivasti tai liikaa, on oikeastaan helppo määrittää. Se on se määrä, jolle asunnossa on tilaa. Tavallaan tämä on aivan itsestäänselvää, mutta luulenpa etteivät ihmiset läheskään aina ajattele asiaa tästä näkökulmasta. Eri kokoiset asunnot vetävät sisäänsä eri määrän tavaraa. Kyse ei ole vain siitä, mahtuuko yksiöön sohva tai kaksioon flyygeli, vaan myös samat fyysiset rajat koskevat myös kaikkea muutakin tavaraa. Keittiöön sopiva määrä tavaraa on se, mikä mahtuu kaappeihin. Sopiva määrä vaatteita on se, mikä mahtuu vaatteille tarkoitettuun tilaan ja niin edelleen.

Neliöiden lisäksi asiaan vaikuttaa käytettävissä olevat säilytystilat, eli hyllyt, kaapit, laatikostot, varastot ja muut paikat, jonne tavaroita laitetaan. Saman kokoisissa asunnoissa voi olla hyvin eri määrät säilytystilaa, mutta niihin on mahdollista itse vaikuttaa. Voi ensinnäkin hankkia lisää säilytystilaa vaikka kiinnittämällä hyllyn seinään. Toisaalta kyse on myös tavaroiden organisoimisesta eli siitä, millä tavalla ne tavarat on konkreettisesti sinne hyllylle aseteltu. Kolmanneksi asiaan vaikuttaa myös se, miten hyvin käytettävissä oleva tila on hyödynnetty. Mitä enemmän haluaa saada tavaraa fiksusti mahtumaan, sitä luovempia ratkaisuja on keksittävä säilytystä varten. Hyllyjä voi kiinnittää esimerkiksi katon rajaan. Toisaalta tälläkin on rajansa – uudet säilytyslaatikot eivät ratkaise ongelmaa, jos tavaraa on yksinkertaisesti liian paljon.

Säilytystilat osoittavat siis fyysisillä rajoillaan, onko tavaraa liikaa vai ei. Jos laatikko menee tunkematta kiinni, siellä ei ole liikaa tavaraa. Jos taas kirjat eivät mahdu kirjahyllyyn, on joko kirjoja liikaa tai hyllyjä liian vähän. Jos asuntoon ei mahdu enempää hyllyjä, kirjojen määrää täytyy vähentää. Tai jos kengät eivät mahdu siististi eteiseen, se kertoo siitä, että kyseiseen asuntoon nähden kenkiä on liikaa. (Arvaisitteko, että painiskelen taas vaihteeksi liiallisten kenkien kanssa?)

Fyysisten rajojen lisäksi on vielä henkilökohtaisesti vaihtelevat henkiset rajat. Toiset meistä hallitsevat isompia määriä tavaraa kuin toiset. Jos olet luonnostaan jämpti, säntillinen ja hyvin organisoitunut tyyppi, tulet luultavasti toimeen isomman tavaramäärän kanssa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että koti ei ole jatkuvasti räjähdyskunnossa, vaikka omistaisitkin paljon yksittäisiä esineitä. Jos taas kuulut huithapelien joukkoon, olet hyvin kiireinen tai vaikka lyhytjännitteinen, veikkaisin että elämä helpottuu jos omistaa vähemmän tavaraa. Ainakin koti pysyy taatusti siistimpänä, sillä mitä vähemmän roinaa, sitä pienemmän sotkun niillä saa aikaiseksi.

Mieltymykset tilan suhteen ovat myös erilaisia. Mitä enemmän arvostat vapaata lattiatilaa, väljyyttä kaapeissa ja sitä että kaikki on helposti saatavilla, sitä vähemmän tavaraa on sopivasti. Jos taas et tarvitse niin paljon liikkumatilaa etkä hermostu siitä että jotain saadakseen täytyy siirrellä muita esineitä syrjään, pärjäät isommankin tavaramäärän kanssa.

Jos tavarat eivät mahdu asuntoon tai ne ahdistavat, mielestäni ensimmäinen ratkaisu ei ole muuttaa isompaan asuntoon tai vuokrata kodin ulkopuolista säilytystilaa. Sen sijaan  hyvä idea on tarkastella yhtä aikaa omaisuuden määrää sekä miettiä, onko säilytystilat järjestetty optimaalisella tavalla. Eli toisin sanoen tulla molemmista päistä vastaan – sekä vähentää määrää että mahdollisuuksien mukaan lisätä säilytystilaa.

Tajusin tätä aihetta pohtiessani, että oikeastaan juuri tätä olen yrittänyt sanoa, kun olen viime aikoina kirjoittanut tavaroiden karsimisesta. Me olemme erilaisia, elämäntilanteet ovat erilaisia ja asunnot ovat erilaisia. Siksi raivausoppaat voivat mielestäni antaa toki hyviä vinkkejä kaikille, mutta sellaisenaan niiden ohjeet on harvoin sovellettavissa. Olennaista on hahmottaa, missä ne omat rajat tavaroille kulkevat – sekä fyysisesti että henkisesti.

Viikon vinkit: tavara tekee onnelliseksi ja mainettaan parempi pasta

Julkaistu , kirjoittanut
1

Tutkimuksen mukaan tavaran ostaminen lisää onnellisuutta – noin puoleksi tunniksi. Väittäisin tutkimuksen kuitenkin olevan väärässä, sillä hyvistä  ostoksista voi kyllä olla onnellinen vuosikausia. Esimerkiksi suurin osa lattioillamme olevista matoista on sellaisia, joiden olemassaolosta nautin päivittäin. Ne on ostettu harkiten ja siksi ovatkin onnistuneita ostoksia. Linkin uutisessa on myös yleistä raivaamiseen liittyvää asiaa. (YLE)

Mielenkiintoinen uutinen, jossa vertaillaan ruoan terveys- ja ympäristövaikutuksia. Pasta ei olekaan pahasta! (Hyvä uutinen esimerkiksi minulle.) Kerrotaan myös, että suurin osa ei mieti kaupassa valitsemiensa tuotteiden ilmastovaikutuksia. Täytyy myöntää, etten minäkään sitä kovin usein pohdi. Ruoan valinta on ihan tarpeeksi haastavaa muidenkin parametrien osalta. (YLE)

Kumpikaan uutinen ei ole aivan tuore, mutta niissä on mielestäni kiintoisaa asiaa, joka ei ole mitenkään vanhentunutta. Näitä kiinnostavia linkkejä tulee vastaan vähän väliä, enkä ehdi linkittää niitä välttämättä juuri sillä viikolla kun ne ovat vastaan tulleet. Viikon vinkit kokoaa siis yhteen kaikenlaista mielestäni kiinnostavaa, mutta ei mitenkään reaaliajassa. Tämä siis tiedoksi, mikäli joku uusi lukija ihmettelee, miksi kirjoitan jo menneistä uutisista.

 

Kaksi näkökulmaa täydellisyyteen

Julkaistu , kirjoittanut
18

Sain ahaa-elämyksen, joka liittyy minimalismiin, vaatteisiin, omistamiseen, tavaroiden karsimiseen ja vaikka mihin. Kuulkaas tätä: noita takkiasioita (no mitäpä muutakaan) miettiessä tajusin, että meitä on kahta koulukuntaa.

Toiset haluavat, että vaate palvelee tietyssä käyttötarkoituksessa mahdollisimman hyvin. Jos on tarkoitus juosta, hankitaan lenkkarit jotka ovat nimenomaan juoksuun tarkoitettu. Jos tarvitaan tyylikäs kaupunkitakki, ostetaan juuri sellainen. Elämän eri tilanteisiin hankitaan juuri siinä tilanteessa parhaiten palveleva vaatekappale.

Toinen koulukunta taas edustaa sellaista näkökulmaa, että yhden vaatteen on oltava mahdollisimman monikäyttöinen. Tyylikkään kaupunkitakin on myös pidettävä vettä, tuulta ja hyljittävä likaa, jotta sen kanssa voi myös istua leikkipuistossa. Käsilaukun tulee olla riittävän iso arkikäyttöön, riittävän pieni iltakäyttöön ja mieluusti vielä ekologisesti valmistettu. Täydellinen vaate on silloin, kun se taipuu helposti moneen tarkoitukseen.

Molemmissa koulukunnissa on puolensa. Jos hankkii eri tilanteisiin oman vaatteen, on helpompi löytää tarvitsemansa. Vaatteet soveltuvat varmuudella juuri siihen mihin ne on tarkoitettu. Jos suosii monikäyttöisyyttä, on vaikeampi löytää etsimäänsä vaatetta, sillä kriteereitä on paljon enemmän. Toisaalta vaatteita kertyy vähemmän, jolloin säilyttäminen ja järjestyksen pitäminen on paljon helpompaa.

Jos on lukenut näitä vaatepostauksia, on selvää että kuulun ensimmäiseen ryhmään. Tajusin juuri, että äärimmäisen harvoin etsin vaatetta, jonka tarkoitus olisi palvella mahdollisimman monessa tilanteessa. En halua tehdä hirveästi kompromisseja ja epäilen, että jos vaatteen on tarkoitus olla monikäyttöinen, se ei voi toimia täydellisesti kaikissa vaadituissa tilanteissa. Hermostuisin varmaan nopeasti vaatteeseen, joka on melko hyvä moneen muttei oikein hyvä mihinkään. Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa on löytää moneen sopiva, kun yhteenkin tarkoitukseen hakeminen on välillä ison työn takana. Kääntöpuolena on sitten säilytystilan riittävyys ja organisointi.

On varmaan myös niitä, jotka sijoittuvat jonnekin näiden ääripäiden välille. Ja varmaan löytyy myös niitä jotka eivät ajattele koko asiaa, vaan hankkivat vaatteita asiaa sen kummemmin miettimättä. Mutta minulle tämä oli oivallus, kun tajusin että on ihmisiä, joiden mielestä vain yhteen tarkoitukseen sopiva vaate on huono.

Ohje jota vastustan

Julkaistu , kirjoittanut
9

Olette varmaan lukeneet tai kuulleet tyypillisen karsimiseen liittyvän ohjeen, että jos jotain vaatetta ei ole pitänyt esim. viimeisen vuoden aikana, se kannattaa poistaa. Tai jos jotain esinettä ei ole käyttänyt pitkiin aikoihin, sen voi karsia. Tekisi mieli sanoa, että ohje on ihan tyhmä.

Meidän kaikkien elämäntilanteet vaihtelevat. Tulee sairauksia, työkiireitä, muuttoja ja muita mullistuksia. Syntyy uusia lapsia, aikuistuneet lapset muuttavat pois kotoa tai parisuhde alkaa tai loppuu. Eri elämäntilanteissa on erilaiset resurssit, erilaiset kiinnostuksen kohteet ja erilaiset mahdollisuudet tehdä asioita. Mutta koska kyse on vaiheista, poikkeustilanteet menevät ohi, ja elämä palaa normaaleille urilleen.

Tästä syystä mielestäni on hölmöä noudattaa tuota aikamääreeseen perustuvaa karsimisohjetta, ellei käytettävissä oleva tila ole radikaalisti pienentymässä. Jos on vaikka yhtäkkiä muutettava sadan neliön asunnosta pikkuyksiöön, on pakko luopua paljosta ja silloin tuo viimeisimmän käyttökerran muistelu voi antaa osviittaa siitä, onko joku tavara tarpeellinen vai ei. Muita suosittelen ajan sijaan miettimään pikemminkin sitä, millä todennäköisyydellä elämä palaa sellaiseksi, että käyttämättömälle tavaralle olisi jälleen tarvetta.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi kaikki takkini. (Takit ovat osoittautuneet yllättävän inspiroivaksi aiheeksi. Anteeksi jos joku jo kyllästyy.) Omistan muutaman juoksemiseen tarkoitetun takin, jotka tällä hetkellä ovat kuitenkin käyttämättöminä. Edellisestä käyttökerrasta on niillä reilusti yli vuosi aikaa, voi olla parikin vuotta. Siitä huolimatta en aio karsia niitä, vaikka tuon em. säännön mukaan pitäisi. Juuri nyt ne eivät ensinnäkään mahdu päälle, koska ns. vauvakiloja on vielä jäljellä. Toiseksi elämäntilanteeni on sellainen, että juoksu ei harrastuksena onnistu. Mutta on silti aivan realistista olettaa, että muutaman vuoden sisällä tulevaisuudessa tulee aika, jolloin haluan taas aloittaa juoksemisen asianmukaisissa varusteissa. Siksi on mielestäni kaikin tavoin järkevämpää säästää nuo käyttämättömät vaatteet, kuin heittää ne nyt pois ja hankkia sitten myöhemmin uudet samanlaiset. Mitä järkeä siinä olisi? Kaapista vapautuisi pari henkaria, mutta rahaa menisi hukkaan eikä se kovin ekologiseltakaan vaihtoehdolta kuulosta.

Tuo sääntö on varmaankin kehitetty, jotta sen avulla voisi bongata niitä kapineita, joiden käytöstä vain haaveilee, mutta jotka eivät oikeasti ole koskaan olleet käytössä ja tuskin tulevatkaan. Kyse on siis niistä tavaroista ja vaatteista, jotka on hankittu jollekin kuvitteelliselle minälle, joka harrastaa jotain sellaista mitä todellinen minä ei tee. Sellaisten säilöminen on vähän itsepetosta, ja hyvä karsintakohde. Mutta pelkästään se, että on ollut pari leutoa talvea perätysten, on huono syy karsia paksuin villapaita pois kaapista. Tai jos on aiemmin ollut innokas kokkaaja, mutta ruuhkavuosien paineessa ei ole muutamaan vuoteen asiaan paneutua, on ihan järkevää ajatella, että vanha innostus palaa kun aikaa on enemmän ja sille pastakoneellekin on taas käyttöä.

Raivausoppaissa on paljon hyvää, mutta kaikki ohjeet kannattaa soveltaa omaan elämään sopiviksi.

Takkifilosofiaa

Julkaistu , kirjoittanut
18

Kun luin tuosta äärimmäisen minimalistisesta vaatekaapista, aloin väistämättä pohtia omia vaatetarpeitani. Kirjoittajalla oli kolme takkia, toppatakki, välikausitakki ja trenssi, joilla hän ilmeisesti tuli erinomaisesti toimeen. Aloin leikkiä: jos minun pitäisi koota vaatevarastoni ihan alusta lähtien eikä rahaa tarvitsisi miettiä, millaisia takkeja hankkisin ja mihin tarkoitukseen? Alla on oma listani tarpeellisista takeista (suluissa tilanne tällä hetkellä).

  1. Toppatakki, kylmille pakkasille (omistan)
  2. Villakangastakki, siistiin talvikäyttöön (omistan yhden pitkän ja yhden lyhyemmän. Pitkän haluaisin korvata uudella.)
  3. Sadetakki, joka olisi riittävän siisti kaupunkiin mutta täysin vedenpitävä (kunnollinen puuttuu, yksi huono on)
  4. Kevyesti topattu välikausitakki/ parka/ pitkähkö nahkatakki, viileiden säiden ulkoiluun (omistan näistä vain nahkatakin, haluaisin oikeasti myös parkan ja tuollaisen kevyt-untsikan)
  5. Tuulenpitävä ja vettä hylkivä ulkoilutakki, ulkoiluun ja urheiluun (omistan)
  6. Trenssi, kaupungissa liikkumiseen ja ylipäätään tyylikkäältä näyttämiseen (omistan)

Pääsen minimissäänkin kuuteen, eikä tähän edes ole lueteltu jakkuja ja bleisereitä. Näiden lisäksi omistan monia muitakin: juoksuun ja urheiluun tarkoitettuja takkeja, huppareita, pusakan, villaviitan sekä joitakin edellämainituista tuplana, kuten kaksi eri väristä trenssiä, joista toinen on lyhyempi ja toinen pidempi. Epäilemättä tulisin toimeen kolmella takilla, mutta on kyllä paljon mukavampaa omistaa ainakin kuusi. Tai ehkä kymmenen. Jos niille on tilaa.

Listassa näkyy myös rakkauteni tarkoituksenmukaisuutta kohtaan. Joudun kulkemaan ulkona myös sateella ja tarvitsen molempia käsiäni. Sadetakki olisi siis tarpeellinen. Millä takilla tahansa voisi tietysti ulkoilla syksyisin ja keväisin, mutta juuri tähän tarkoitukseen suunniteltu takki tekee ulkoilusta miellyttävämpää: kirkas väri erottuu liikenteessä, kunnon taskuissa kulkee avaimet ja kännykkä, tuuli ei mene läpi eikä pääse helman alle. Talvella kunnon toppis on lyömätön, ja toisaalta kuka tahansa näyttä trenssissä tyylikkäältä. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Monet eri käyttötarkoitukset ovat se tärkein perustelu monelle takille.

Mutta koska olen kohtuuden ihminen, haen tällä hetkellä sitä kultaista keskitietä. Tosiasia on, että omistan aivan turhia takkeja, jotka pitäisi oikeastaan myydä tai lahjoittaa pois. Toisaalta se sadetakki puuttuu, ja jos kiva parka tai kevyt untuvatakki tulee vastaan sopivalla hinnalla, luultavasti ostan. Luulisin, että noin kymmenkunta takkia olisi hyvä kompromissi sen välillä, mikä on riittävästi ja mitä kaikkea olisi vain kiva omistaa. Ihan kaikkea ei sentään tarvitse saada, vaikka mieli tekisikin, tolkku pitää olla ja kohtuus. Palaan takkien kierrättämiseen, kunhan ilmat tästä vähän viilenevät.

Mitä mieltä olette? Pärjääkö kolmella takilla vai tarvitseeko keskivertoihminen enemmän? Kuinka monta takkia te omistatte?

Ei mitään turhaa

Julkaistu , kirjoittanut
14

Eilinen postaus ja siihen tulleet kommentit saivat pohtimaan sisustustamme, ja tajusin juuri mielenkiintoisen seikan. Sisustuksemme perustuu täysin käytännöllisyyteen. Se tarkoittaa sitä, että kaikki huonekalut on hankittu jotain tarkoitusta varten. Kun istun nyt olohuoneen sohvalla ja katselen ympärilleni, en näe yhtäkään huonekalua, joka olisi hankittu ainoastaan esteettisistä syistä. Poikkeuksen tekevät taulut, taide-esineet ja huonekasvit, olettaen että ne lasketaan huonekaluiksi. Kaikella muulla on joku muukin kuin esteettinen tarkoitus.

Meidän olohuone (samoin kuin kaikki muutkin huoneet) on sisustukseltaan tavallinen. Sohva, sohvapöytä, nojatuoleja, piano, kirjahylly, vitriini, ruokapöytä, valaisimia, mattoja. Ikkunoissa on verhot ja seinillä tauluja. Ikkunalaudalla on kukkia. Mutta oikeastaan kaikkia huonekaluja leimaa se, että ne on hankittu vasta harkinnan jälkeen. Ensin on ilmennyt tarve, sen jälkeen on mietitty minkälainen huonekalu tarpeeseen vastaisi, ja vasta sitten alettu etsiä sopivaa kaupoista. Aina ei ole tarvinnut mennä kauppaan asti, sillä meillä on paljon kierrätyshuonekaluja. Niitä on esimerkiksi peritty ja saatu lahjaksi.

Jos äkkiseltään katsoo, monet huonekaluista ovat klassikoita, kuten vaikka Alvar Aallon tuolit. Mutta koska systeemi on edellä kuvatun kaltainen, kokonaisuus on muodostunut yli kymmenen vuoden aikana vähitellen. Filosofiana on ollut investoida sen näköisiin esineisiin, joita haluaa katsella lopun ikänsä. Huonekalujen ulkonäkö ei siis missään nimessä ole yhdentekevä, päinvastoin. Arvostan muotoilua erittäin paljon, mutta aina ensin on oltava todellinen tarve jollekin tavaralle. En myöskään siedä epäkäytännöllisiä huonekaluja. Esimerkiksi tuolissa pitää olla hyvä istua. Upea design menee täysin hukkaan, jos tavaraa ei voi käyttää. Koska kriteerit ovat tällaiset, välillä menee vuosia, ennen kuin löytyy huonekalu, jossa kohtaavat sekä käytettävyys, ulkonäkö että vielä hintakin.

Näin hidas ja harkittu systeemi on johtanut siihen, että suoraan sanottuna tykkään esimerkiksi tästä olohuoneen sisustuksesta ihan älyttömästi. Näen tällä hetkellä vain yhden esineen, jonka haluan korvata: Ikeasta ostetun jalkalampun, joka ei oikein sovi kokonaisuuteen. Uutta lamppua on katseltu jo pari vuotta, mutta sopivaa ei vielä ole tullut vastaan. Se tulee kun tulee, ja siihen asti ikealainen saa paremman puutteessa kelvata. Viimeiset puoli vuotta on myös harkittu mitä tehdä ruokapöydän tuoleille. Ne alkavat nimittäin hajota. Vaihtoehdot olisi joko korjauttaa tai ostaa uudet, mutta mitään päätöstä ei ole vielä tehty. Nykyiset ovat ulkonäön puolesta ok, mutta istuinten verhoilu alkaa osasta olla jo huonossa kunnossa, ja liimaukset vähitellen pettää niin, että oikeasti pelkään että jonain päivänä joku vielä pyllähtää lattialle tuolin hajotessa alta. Tuolit ovat palvelleet kymmenisen vuotta, ja se on alunperin Hulluilta päiviltä ostetuille kovassa käytössä olleille tuoleille jo ihan hyvä saavutus. Mutta katsotaan nyt, mihin tässä päädytään, vaihtoehtoja on paljon tarjolla.

Monissa blogeissa on viime aikoina havahduttu vaatevaraston uudistamiseen vähän samanlaisesta näkökulmasta. Se on minullakin tavoitteena, mutta oli hauskaa tajuta, että ainakin jollakin elämän osa-alueella noudatan jo nyt tällaista kestävää ja suunnitelmallista toimintatapaa. Koska aion elää suurimman osan huonekaluistani kanssa koko loppuikäni, olen myös varautunut kunnostamaan ja huoltamaan niitä tarpeen tullen. En aio ostaa enää koskaan uutta sohvaa, mutta voi hyvin olla että verhoilutan tämän nykyisen uudestaan jossain vaiheessa. Parhaillaan pohdin, miten kristallikruunun saisi helpoimmin puhdistettua ja kannattaisiko vaalea matto viedä pesulaan vai yrittäisinkö poistaa tahroja itse.

Minkälaista sisustusfilosofiaa te noudatatte?

Karsimisen ilo, raivaamisen riemu

Julkaistu , kirjoittanut
11

Kun poistaa tarpeetonta tavaraa kotoa, siitä tulee hyvä ja kevyt olo. Mistähän se johtuu? Nyt kun olen alkanut noudattaa omaa ideologiaani tiedostavan omistamisen suhteen, tavaran poistuminen tuo jotenkin erityistä tyydytystä. Teen tietoisen valinnan – ”tuota en halua” – ja iloitsen siitä että pääsen hyödyttömästä eroon.

Joskus luin ajatuksen, että kodissa pitäisi noudattaa ”punaisen samettiköyden sääntöä”. On nimittäin olemassa erittäin hienoja tilaisuuksia, jonne pääsevät vain ne harvat ja valitut vieraat, joille samettiköysi avataan. Samalla tavalla voisimme toimia oman kotimme portinvartijoina, ja kohottaa köyttä vain erittäin tärkeille tai merkityksellisille tavaroille. Todennäköisesti raivaamisesta tulee siksi niin hyvä fiilis, että joka kerran kun poistan jotain, koti lähestyy sitä täydellistä tilaa, jossa jokainen meiltä löytyvä tavara on tietoisesti valittu, haluttu ja tärkeä.

Välillä karsiminen on hieman ristiriidassa ekologisuuden kanssa, mutta jos ollaan rehellisiä, karsiminen menee viime kädessä edelle. Kierrätän aina kun se on järkevästi mahdollista, mutta kohtuus kaikessa. Etenkin silloin, kun kyse on rikkinäisestä esineestä, roskis voi olla ainoa oikea paikka. Samoin koen, että minulla on pienempi vastuu tavaroista, joita en ole itse hankkinut vaan jotka ovat tavalla tai toisella vain päätyneet meille. Siis livahtaneet huomaamatta takaoven kautta niihin hienoihin juhliin, sen sijaan että olisivat odottaneet vuoroaan samettiköyden takana.

Sain inspiraation tähän tekstiin, kun tein lopullisen päätöksen heivata vanha petauspatja roskikseen. Se on peräisin 80-luvulta, ja tullut meille varasängyn mukana. Patja on niin liukas, ettei se millään pysy kunnolla paikallaan, eikä se loppuun käytettynä oikeastaan pehmennä sänkyäkään enää. Varmistin äidiltäni (jolta sänky & patjat olivat alunperin peräisin), saako heittää roskiin – saa heittää, patjalle ei ole mitään käyttöä. En jäänyt pohtimaan, olisiko tämänkin tavaran voinut jossain kierrättää. Epäilemättä joku kodittomien koirien yhdistys jossakin olisi sen saattanut ottaa vastaan, mutta tällä kertaa asia saa olla. Eikä edes omatunto kolkuta! Sen sijaan olen aivan fiiliksissä siitä, että kaapista vapautuu iso hylly muuhun käyttöön eikä minun enää tarvitse säilytellä jotain, mitä en halua omistaa.

Maaliskuun aikana vauhtiin päässyt karsiminen jatkuu hyvällä energialla. Nyt meiltä poistuu tavara, joka kuuluu juuri tuohon kutsumattomien vieraiden joukkoon. Toimimaton, iso ja ruma esine, jota en ole edes itse hankkinut. Tämä on raivaamista parhaimmillaan.

Liikaa vaatteita vai liikaa vuodenaikoja?

Julkaistu , kirjoittanut
2

Meillä vihdoin on uudet kaapit, ja ne ovat ihanat! Valkoiset, keveät (ainakin siihen vanhaan verrattuna) ja toimivat. Meillä on myös ilmeisesti edelleen liikaa vaatteita.

Vanhasta kaapinrohjosta pääsin lopulta eroon, vaikka silloin kun toinenkin ottaja teki oharit, alkoi kaatis todella houkutella. Onneksi kolmas halukas oli liikkeellä tositarkoituksella ja tuli sovitusti paikalle. Oli lopulta mukavaa lahjoittaa kaappi ihmiselle, joka oli aidosti ilahtunut saadessaan sen ilmaiseksi.

Kolmen kaapin väliaikaisen säilytysongelman ratkaisimme niin, että vanha kaappi purettiin osiin ja osat siirrettiin rappukäytävään pariksi päiväksi, jolloin uusien kaappien osat mahtuivat makuuhuoneeseen. Kaikki vaatteet pakattiin matkalaukkuihin ja pahvilaatikoihin odottamaan uusien kokoamista. Epäjärjestystä on ollut siedettävänä monta päivää, sillä vasta eilen pääsimme siirtämään vaatteita takaisin. Omat vaatteet ovat vielä osittain laatikoissa, tämän päivän urakkana on latoa ne uuteen kaappiin.

Vaikka tilaa mitoitettiin reilusti, silti olen jälleen kerran ihmetellyt, miten meillä voi olla niin paljon vaatteita! Itse karsin tasaiseen tahtiin ja viime syksynä kerralla reilummin. Puoliso invetoi harvemmin, ja tässä yhteydessä hän löysi noin jätesäkillisen poistettavia vaatteita. Silti ylimääräistä tilaa ei tunnu jäävän.

Yksi syy ”vaatevuoreen” on kausivaatteet, jotka tässä yhteydessä on tarkoitus pakata laatikkoihin ja nostaa kaappien päälle odottamaan. (Pitäisi vain hommata ne laatikot…) Tämä unohtuu itseltäni aina silloin, kun ihastelen P333-ihmisten väljiä vaaterekkejä. Onhan heilläkin enemmän vaatteita oikeasti, mutta niitä vain säilytetään jossain näkymättömissä. Eikä kyse ole vain villapaidoista ja hellemekoista. Minulla on myös juhlavaatteita ja -kenkiä, jotka myös tarvitsevat oman tilansa. Samoin löytyy hääpukua ja promootiomekkoa, joista en aio luopua, enkä myöskään halua sijoittaa niitä vintille epämääräisiin olosuhteisiin. Näin ollen täytyy vain sovitella kaikki paikoilleen.

Säilytysratkaisujen uusiminen aiheuttaa joka tapauksessa ketjureaktion moneen suuntaan. Yhdestä päästä karsitaan vaatteita pois ja ne täytyy puolestaan joko kuskata kierrätykseen tai myydä. Vanhat kaapit on roudattava jonnekin. Toisaalla täytyy järjestää hyllyjä uudella tavalla jotta kokonaisuus toimisi, ja muutama uusi koukkukin on tarkoitus seinään ruuvata. Lisäksi on vielä ostettava uutta  – tässä tapauksessa niitä siistejä laatikoita kausivaatteita varten. En osannut varautua projektin monivaiheisuuteen etukäteen. Naivisti ajattelin että vanha pois ja uusi tilalle ja sillä selvä… ei se näköjään ihan niin mene. Vaan tässä vaiheessa en enää valita, sillä kunhan kaikesta on selvitty, lopputulos hipoo optimaalista.