Avainsana-arkisto: lelut

Lastenhuoneen loputon sälä

Julkaistu , kirjoittanut
2

Oletteko te huomanneet ilmiötä, että lastenhuoneeseen kertyy silkkaa roskaa tasaisella tahdilla, teki mitä tahansa? Eilen oli siivojapäivä, ja käytin aamulla varmaan puoli tuntia siihen, että raivasin lastenhuoneessa pelkkää kirjoituspöytää. Pöydän pintaa ei näkynyt, koska se oli kaikenlaisen paperisilpun peitossa. Paperikerroksen päälle oli kasattu sitten kaikkea muuta roinaa.

Kävin läpi jokaisen paperin ja lajittelin joko roskiin tai säästettäviin. Periaatteeni on se että molemmille puolille voi piirtää. Paperit, joiden toinen puoli on tyhjä, ja toisella puolella muutama viiva, ovat vielä täysin käyttökelpoisia. Roskikseen (eli siis paperikeräykseen) päätyi aika iso nippu valmiita piirustuksia. Niitä syntyy tarhaikäisten perheessä sellaista tahtia, että on aivan mahdotonta säilyttää kaikkea. Säästän hienoimmat, mutta ne liukuhihnalta piirretyt teokset päätyvät lopulta roskikseen.

Sitten kävin läpi kaikki väritys- ja puuhakirjat samalla logiikalla. Roskiin päätyi yksi täyteen tehty värityskirja ja kaksi  askarteluvihkoa. Lapsi ei tietenkään oma-aloitteisesti luovu yhtään mistään, joten kaikki tämä täytyy tehdä silloin, kun saan työskennellä kaikessa rauhassa. Noista askarteluvihkoista oli neuvottelut jo aloitettu, mutta sitten kun tosipaikka oli edessä, ne muuttuivatkin supertärkeiksi, eikä niitä saanutkaan heittää vielä pois. Ovela äiti-ihminen siis toteutti suunnitelman kylmästi sillä aikaa, kun lapsi oli poissa kotoa.

Pelkästään paperit setvimällä pöydän kuormitus putosi noin puoleen, mutta lisää heitettävää löytyi silti. Esimerkiksi rasiallinen pääsiäismunista tulleita muovihärpäkkeitä. Ne olivat siistissä pienessä muovirasiassa, mutta sekä rasia että sisältö on roskaa, jos ei niitä kukaan kaipaa eikä niillä ikinä leikitä. Rasia luo illuusion siitä, että tavara on siististi, mutta se hämää luulemaan, että tavara on tarpeellista, koska se on siististi säilytetty. Rasian säästin, sisällön kaadoin suoraan roskikseen. Sitten karsin vielä aikamoisen kasan muita purkkeja ja purnukoita, pahvinpalasia ja yleistä sälää.

Tämän operation jälkeen koko huone näytti heti seesteisemmältä, vaikka en edes koskenut kyniin, tusseihin ja muihin piirustusvälineisiin. Seuraavaksi muille leluille pitäisi tehdä samanlainen raivaus, mutta ajattelin säästää sen yhden viikon haasteeksi. Tämä oli ikäänkuin varaslähtö siihen.

Viikon vinkit: roskapusseja, lasten rojuja ja ruohotahroja

Julkaistu , kirjoittanut
5

Jos lopettaa muovikassien käyttämisen, mihin sekajäte laitetaan? Tätä pohtii Hesarin juttu, ja siinä on ihan hyviä pointteja. Jäin miettimään erityisesti sitä, että jos roskapussin sijasta käyttää esim. muita pakkauksia, missä niitä säilytetään odottamassa käyttöä? Toisaalta roskapussien ostaminen tuntuu minusta täysin nurinkuriselta ajatukselta.

Tässä juttu, josta minäkin olen kirjoittanut: vanhemmat jemmaavat aikuisten lasten tavaroita omissa kodeissaan. Ja yleensä aivan turhaan. Periaate menee mielestäni niin, että viimeistään 25-vuotiaana vastuu omista tavaroista siirtyy itselle, eikä vanhemmilla enää ole mitään säilytysvelvollisuutta.

Sappisaippuasta oli juuri puhetta ja tässä jutussa väitetään, että se yhdessä glyserolin kanssa irrottaa ruohotahrat vaatteista. Ei aavistustakaan toimiiko vai ei. Tuo glyserolin käyttö on minulle vierasta. Mitä muuta sillä voi tehdä, paitsi irrottaa ruohotahroja?

Viikon vinkit: lelukaaos, raivausohjeita, vaatekierrätystä ja tyhmää toimintaa

Julkaistu , kirjoittanut
6

Iltasanomat listaa erilaisia keinoja pitää lastenhuoneen lelukaaos hallinnassa. Voisin allekirjoittaa näistä oikeastaan kaikki, ja myös toteutan suurinta osaa itse. Olennaista kuitenkin on, että lelut jäävät samalla tavalla ”pieniksi” kuin vaatteetkin. Kun jostain lelusta on kasvettu ulos, ne kannattaa raivata pois jotta tulee tilaa uusille.

Kodin Kuvalehti puolestaan tarjoaa perinteiset ja perusteelliset ohjeet kodin kevätraivaukselle. Asiantuntijana on käytetty ammattiraivaajaa. Nykyisin tulee verrattua kaikkia tällaisia ohjeita Kondon ohjeisiin, ja kieltämättä Marien ohjeet ovat yksinkertaisemmat. Toisaalta tietyissä tilanteissa tällaisissa perinteisissäkin on puolensa.

HS kertoo sen, minkä kuluttajan arkikokemuskin kertoo: vanhojen, rikkinäisten vaatteiden kierrätys on vaikeaa. Suomen ympäristökeskus on saanut päätökseen kaksivuotisen tutkimushankkeen, jossa tullaan siihen tulokseen että kierrätystä pitäisi tehostaa merkittävästi. Tuntuu hassulta, että tämän toteamiseen on tarvittu kahden vuoden projekti, kun asia olisi käynyt selville yhdellä haastattelukierroksella vaikkapa meidän kierrätyksestä kiinnostuneiden bloggaajien keskuudessa. Mutta olen sitä mieltä, että koska jatkokäyttömahdollisuuksia on tekstiileille niin vähän, tässä kohdassa pakko lienee paras muusa. Verotuksella ja lainsäädännöllä voitaisiin aivan hyvin ohjata toimintaa siihen suuntaan, että kierrätys tehostuisi. Toisaalta uusi hallitus voisi lisätä porkkanoita esimerkiksi tukemalla uusia innovaatioita.

Linkkaan tähän lopuksi kolumnin, jossa toimittaja tuskailee huonon omantunnon ja vaateostosten ristiaallokossa.  (Etelä-Suomen Sanomat) Kirjoittaja huokailee vaatteiden huonon laadun perään, mutta minun huomioni kiinnitti tällainen yksityiskohta: Ensin hän osti vaatteen, jossa oli angoraa. Sitten kävi ilmi, että angoraa tuotetaan hyvin epäeettisissä oloissa. Toimittajalle tuli huono olo. Mutta kuinkas sitten kävikään – pikapuolin hän ostaa uuden (eri merkkisen) vaatteen, jossa on myös angoraa. Sitten hän toivoo, ettei kani olisi tällä kertaa kärsinyt. Tässä on taas sellaista logiikkaa jota en voi ymmärtää mutta jonka pahoin pelkään olevan hyvin tavallinen tapa ajatella. Kuluttaja tietää tekevänsä epäeettisen valinnan, mutta toivoo kovasti ettei niin olisi, ja sillä jotenkin oikeuttaa ostoksena ja mielihalunsa. Sen sijaan, että esimerkiksi valitsisi toisen vaatteen tai ottaisi selvää, millä tavalla vaate on tuotettu. Ymmärrän täydellisesti, ettei joka ikisen vaatteen kohdalla jaksa olla supertiedostava, mutta jos vaatteessa on jo valmiiksi jokin epäilyttävä elementti, pelkkä toivominen on melkoista itsepetosta. Vähän sama asia, kuin että ostaisi pullan ja samalla kovasti toivoisi, ettei se lihota.

Viikon vinkit: japanilainen siivous, arjen kemikaaleja ja kassivinkki

Julkaistu , kirjoittanut
11

Japanilainen ”siivousihme” (mikä lienee, en tunne tätä tapausta tämän enempää) Marie Kondo kertoo miten raivata ja siivota japanilaisittain. Kymmenen kohdan listalta olen jostakin aivan samaa mieltä, jostakin taas aivan eri mieltä. Jutussa on paljon vanhaa tuttua, ja sitten taas pari uutta ideaa. Esimerkiksi, että kaikki käyttöohjeet voisi heittää pois koska ne löytää kuitenkin netistä. Melko radikaali ajatus. (MTV3)

Hesarin artikkelin mukaan suomalaiset ovat melko huolestuneita arkipäivän kemikaalikuormasta. Tämä juttu ei ole erikoisen syvällinen, mutta sisältää muutaman hyvän pointin: mitä vähemmän lastenhuoneessa on muovia, sitä pienempi kemikaalikuorma. Suosi tuotteita, joissa on lyhyt tuoteseloste. Turhia hajusteita kannattaa välttää. Voi tietysti miettiä mikä on ”turha” hajuste, mutta esimerkiksi pyykinpesussa hajusteet ovat mielestäni aivan turhia.

Loppuun vielä vinkki lapsiperheille: Riisu kurainen lapsi suoraan Ikean kassiin. Eteinen säästyy. En tosin ole itse testannut, raportoikaa kommenteissa jos tämä oikeasti toimii. (MTV3)

Erään patjan tarina

Julkaistu , kirjoittanut
8

Lastenhuoneessa on sänky, jossa oli vanha joustinpatja. Vanha on tässä tapauksessa oikea sana, sillä sänky on peräisin lapsuudenkodistani samoin kuin patjakin. Tarkemmin sanottuna patja ostettiin sänkyyn joskus 80-luvun puolivälissä. Siitä lähtien se olikin palvellut uskollisesti vuosikymmenestä toiseen. Sekä sänky että patja ovat kulkeneet läpi lukuisten muuttojen ja sijoituspaikkojen päätyen lopulta muutama vuosi sitten meille.

Viime vuonna päätin, että nukkumistarkoituksessa patja oli lopulta tullut tiensä päähän, ja sänkyyn ostettiin uusi, ergonomisempi patja. Vanhaan settiin kuuluva petauspatja oli heitetty roskiin jo pari vuotta sitten. Mutta kuinka hävittää joustinpatja? Ei mahtunut roskikseen, ei mahtunut autoon (kaatopaikalle kuljetusta varten), kenellekään ei voi kierrättää ja en jaksanut ruveta selvittämään olisiko joku taho mahdollisesti voinut maksua vastaan hakea tavaraa kotoa kaatopaikalle. Enkä tosiaan lähde sille linjalle, että dumppaan roskakatokseen liian isoja tavaroita ja annan muiden maksaa kuljetuksesta.

Oikeastaan tästä hävittämisen hankaluudesta johtuen patja jäi meille, ja ennen pitkää sille keksittiinkin erinomaista käyttöä. Siitä tuli lasten Virallinen Pomppupatja. Säännöllisin väliajoin tuo patjanrotisko raahataan keskelle olohuoneen lattiaa, ja alle kouluikäiset pomppivat itsensä läkähdyksiin. Vaikuttaa siltä, että patjasta riittää riemua vielä moneksi vuodeksi. Lisäksi se on palvellut satunnaisesti vieraspatjana, vaikka kovin selkäystävällinen se ei kyllä enää vuosikausiin ole ollut.

Patja on aika iso, ja sitä säilytetään seinää vasten nojallaan työhuoneessa. On sanottava, että se on siellä vähän hankala ja erittäin ruma, mutta toisaalta käytännöllisyys ajaa tällä kertaa kirkkaasti estetiikan edelle. Arvelisin, että pomppu- ja muuta käyttöä löytyy vielä noin viisi vuotta, hyvällä tuurilla kymmenkunta. Sen jälkeen patja on palvellut noin 40 vuotta, ja voinen hyvällä omalla tunnolla viedä sen kaatopaikalle täysin palvelleena. Tai ehkä vielä puran sen osiin ja kierrätän materiaalit, kuten Laura omassa kirjoituksessaan pohti. (Kiitos Lauralle inspiraatiosta tähän postaukseen!)

Laiskuudesta on joskus etua. Tarpeettomalle tavaralle saattaa löytyä yllättävää jatkokäyttöä.

Raportointia

Julkaistu , kirjoittanut
6

No niin, nyt on yksi viikko ruokaseurantaa takana. Viikon aikana kävi ilmi monta asiaa

  • kävin kaupassa monta kertaa
  • ruokasuunnittelu helpotti kaupassa käymistä kovasti
  • joka päivälle ei tarvitse suunnitella eri ruokaa, vaan 3-4 riittää koko viikoksi
  • rahaa meni yli 100€, täsmällinen summa jäi hämärän peittoon
  • tämä on ehdottomasti jatkamisen arvoinen kokeilu

Rahanmeno jäi hiukan epämääräiseksi, sillä puoliso suoritti viimeisen kauppareissun eikä muistanut ottaa kuittia talteen. Se oli kuitenkin myös viikon kallein reissu, hänellä on nimittäin tapana ostaa kaikenlaista ”varmuuden vuoksi”. Ehkä toisaalta voi ajatella niin, että se hieman kompensoi tätä omaa valppauttani. Nimittäin minusta on kertaheitolla tullut hintatietoinen: tänään hallissa ostin kampelaa, sillä sillä oli halvin kilohinta. Eipä silti, kampela on mielestäni oikein hyvää, joten kyse ei ollut varsinaisesta kompromissista. Mutta hinnalla oli merkittävä rooli päätöksenteossa. Jatkan seurantaa ja raportoimista myöhemmin.

Heitin viime viikolla roskikseen yhden rikkinäisen lelun. Se oli ollut ”jäähtymässä” ylähyllyllä jo pitkän aikaa. Koska lapsi ei ollut kyseistä tavaraa kertaakaan kaipaillut, vein sen suurta tyydytystä tuntien roskikseen. Jälleen yksi rikkinäinen muovilelu vähemmän tässä talossa! Jee. Harkitsen myös poistavani jäljellä olevista leluista noin kolmasosan. Tarkoitus ei ole heittää niitä roskiin, vaan panna jonnekin vähän piiloon. Veikkaan, että puolen vuoden jälkeen ne olisivat esille otettaessa kuin uusia jälleen.

Lienee mainitsemisen arvoinen asia, että ostin tänään uuden takin. Totta tosisaan, lukuisien takkieni joukosta puuttui sadetakki. Löysin sellaisen Etolasta. Merkki on Rukka, väri punainen ja hinta 69,50. Olen ostokseen erittäin tyytyväinen, laitoin sen heti kaupassa päälleni, sillä ulkona satoi. Olen manaillut takkieni määrää mutta tämä oli todella tarpeellinen ostos. Lasken pitäväni sitä aktiivisesti syys- ja kevätkausilla ainakin viisi vuotta, mahdollisesti monta vuotta pidempäänkin, ellei vaate jotenkin vaurioidu. Säätiedotuksen perusteella tulen tarvitsemaan takkia ainakin neljänä päivänä pelkästään tällä viikolla, joten tätä menoa hinta per käyttökerta tulee putoamaan nopeasti. Lisäksi takissa oli runsaasti ominaisuuksia, joita edellytin: kirkas väri, riittävän pitkä helma ja hihat, kunnon taskut, huppu, miellyttävä ohut materiaali ja leikkaus joka näyttää tavalliselta takilta. Kaiken kaikkiaan hyvä ostos, etenkin kun näin itseni peilistä vasta kotona. Etola ei ole mikään muoti-boutique…

Lastenhuoneen superraivaus

Julkaistu , kirjoittanut
2

Eilen tein aikamoisen urakan raivaamalla lastenhuoneesta ison kasan tavaraa pois. Aloitin vaatteista. Koska pienellä lapsella ei ole vielä valtaisaa määrää vaatteita, tein homman perinteiseen tyyliin ja tarkastin yhdellä istumalla jokaisen vaatekappaleen. Poistin kaapista kaikki liian pienet, lukuunottamatta yhtä uimapukua joka saattaa vielä mennä tänä kesänä. Lisäksi poistin kaikki sellaiset vaatteet, joita lapsi kieltäytyy käyttämästä väärän värin tai mallin takia. Loput järjestin siististi takaisin. Olen huomannut, että tällainen karsinta pitäisi tehdä vähintään pari kertaa vuodessa, jottei laatikon perälle ala kertyä käyttämättömiä vaatteita.

Raivasin myös kirjahyllyn. Meillä luetaan paljon, mutta kirjamaku kehittyy jatkuvasti. Hyllyssä olikin aika paljon ”liian pieniä”, toisin sanoen nuoremmille suunnattuja kuvakirjoja. Koska tilaa on rajallisesti, poistin hyllystä selvästi jo liian lapsellisiksi käyneet opukset, jotta hyllyä vapautuisi niille, joita aktiivisesti luetaan. Karsitut siirsin varastoon odottamaan, hyväkuntoisia lastenkirjoja ei mielestäni kannata heittää pois. Niille löytyy aina jostain uusia lukijoita.

Seuraavaksi kaadoin kaikki lelut keskelle lattiaa, ja aloitin ison lajitteluoperaation. Takaisin koppaan laitoin ehjät ja kiinnostavat lelut. Toisen kasan tein poistettavista tavaroista. Kun kaikki oli käyty läpi, kävin jälkimmäisen läjän uudelleen läpi ja jaoin tavarat kolmeen ryhmään: roskiin, säilytykseen meneviin  sekä ei-ole-lelu -kategoriaan. Roskikseen meni jälleen sitä käsittämätöntä silppua, jota lelukori vetää puoleensa. En tajua miten sellaista kertyy koko ajan. Tähän ryhmään kuului mm. 20 kindermunan keltaista sisustaa, epämääräinen hopeinen pussukka jossa ehkä joskus on ollut joku koru, jne. sekalaista. Täällä blogissa saamani vinkin mukaan keräsin pari kourallista turhia pikkuleluja omaan pussiin ja pistin ne komeroon odottamaan. Idea on, että pussukan lelut menevät kuin uusista joskus, kun junamatkalla tarvitaan viihdykettä tai muussa tilanteessa pientä ylläriä.

Siirsin myös säilytykseen muutaman hyväkuntoisen lelun, jotka eivät enää aikoihin olleet olleet aktiivisessa leikissä mukana. Sitten oli vielä pieni kasa tavaroita, jotka eivät kuuluneet lelujen joukkoon ollenkaan, ja joita palauttelin ympäri asuntoa takaisin omille paikoilleen. Roskien lisäksi lelukori näyttää vetävän puoleensa kaikenlaista ihmeellistä sälää, joka ei sinne kuulu.

Yritän pitää lelujen määrän maltillisena sekä pedagogisista että säilytykseen liittyvistä syistä. Toistaiseksi karsintaa on saanut tehdä rauhassa, kunhan sen vain tekee salaa. Niitä leluja, joilla lapsi ei enää leiki, ei myöskään kaivata takaisin – ellei satu nostamaan asiaa lapsen kuullen esiin. Silloin mistä tahansa hylätystä kapineesta tulee rakkain aarre välittömästi. Jos taas karsimisen suorittaa vähin äänin, saa karsia aivan rauhassa.

Kirjoituspöydällä oli vielä tehtävä sama operaatio. Poistin täyteen piirretyt ja väritetyt tehtäväkirjat, sekä heitin paperikeräykseen ison kasan paperisilppua ja sarjakuvalehtiä. Roskikseen meni myös kolmasosa muovailuvahoista – käytännössä se tarkoitti yhtä isoa mustaa könttiä. Oikeasti olisin halunnut heittää kaikki muovailuvahat pois (siis kaksi pänikkää epämääräistä likaisenväristä mehiläisvahaa ensimmäisen köntän lisäksi), mutta arvelin että se olisi jo turhaa riskinottoa. Voipi tosin olla, että lähiviikkoina loputkin häviävät huomaamatta.

Tämän kaiken päälle vaihdoin vielä lakanat ja pesin kirjoituspöydän piirustusalustan. Jälkimmäisestä lähti melkein kaikki värikynän jäljet pois taikasienellä ja mikrokuituliinalla ilman puhdistusaineita. Taikasieni poistaa myös seinille eksyneet piirustukset hyvin, mikäli kynä vain on vesiliukoinen. Kannattaa kokeilla. Parketin kanssa sen sijaan on oltava varovainen, sillä siihen taikasieni tekee kokemukseni mukaan helposti jäljen, vaikka lika lähtisikin.

Monta tuntia tässä kaikessa meni, mutta nyt on sekä siistiä että väljempää, ja huomisen siivoojakäynnin jälkeen tulee vielä oikein puhdastakin. Vastaava urakka pitäisi tehdä oikeastaan jokaisessa huoneessa vuoron perään!

Viime viikon poisto ja vinkki: kylpyankka

Julkaistu , kirjoittanut
2

Pienetkin poistot lasketaan, eikö niin? Heitin roskiin lapsen kylpyankan, joka oli sisäpuolelta kauttaaltaan homeessa. Melko ällöttävää. Satuin sopivasti törmäämään YLEn sivuilla kylpyankkojen pesemiseen liittyvään uutiseen, joten linkkaan senkin tähän. Marttojen asiantuntija kehottaa kokeilemaan mm. piimää, soodaa ja kloriittia homeen irrottamiseen. Valitttavasti kylpyankka olisi pitänyt halkaista, jotta sen olisi voinut pestä, joten Marttojen vinkkien kokeilu jää johonkin toiseen kertaan.

 

Perfektionismi pilaa järjestyksen

Julkaistu , kirjoittanut
4

Kun tavaroita organisoi ja järjestää, on olennaista samalla miettiä, miten helppo uutta systeemiä on noudattaa. Olen huomannut, että usein ongelmaksi nousee tavaroiden liian tarkka lajittelu.

Yksi raivaus- ja järjestysoppaiden perusneuvoista on, että samanlaiset laitetaan yhteen. Tämä on hyvä ja looginen ohje, sillä se helpottaa tavaroiden löytämistä ja säilyttämistä. Harvoin kuitenkaan annetaan vinkkejä siitä, miten yksityiskohtaisella tasolla esineitä kannattaisi lajitella. Kun olen auttanut ihmisiä kodinraivausprojekteissa, huomaan että monet lajittelisivat tavaroitaan mielellään vähän liiankin tarkasti. Tyypillinen esimerkki on lelut, mutta sama koskee vaikkapa keittiövälineitä, askartelutarvikkeita ja kaikenlaista pienempää tavaraa ja sälää.

Etenkin lelujen suhteen kannattaa mielestäni olla suurpiirteinen. Leikeissä kaikki menee joka tapauksessa sekaisin, eivätkä pienet lapset osaa itse laittaa leluja tarkasti lajitellen paikoilleen – saati sitten ole kiinnostuneita siitä. Mielestäni kannattaa ennemminkin keskittyä olennaiseen, eli siihen että lelut ovat ylipäätään lattioilta pois. Mitä vähemmän kategorioita, sitä helpompaa on ylläpitää järjestystä. Esimerkiksi se, ovatko puukynät ja värikynät samassa vai eri purkissa, on omasta mielestäni aivan yhdentekevää. Molemmilla piirretään, joten yksi purkki riittää. Samoja asioita kannattaa miettiä kun organisoi omia tavaroitaan. Miten montaa purnukkaa tai laatikkoa on valmis ylläpitämään? Mikä palvelee tarkoitustaan parhaiten? Onko esimerkiksi hyötyä pitää erillään klemmareita ja kumilenksuja, vai riittäisikö yksi purkki? Mikä olisi kaikkein helpointa ja toimivinta? Miten monimutkaista systeemiä jaksaa aktiivisesti ylläpitää?

Itse yritän tehdä säilytyksestä mahdollisimman simppeliä. Pari käytännön esimerkkiä: säilytän siivoustarvikkeita kolmessa avolaatikossa (tai ehkä kaukalo olisi kuvaavampi sana). Yhdessä on kaikki aineet, toisessa muut tarvikkeet (kuten hanskat, sienet, pölynimurin suuttimet jne.) ja kolmannessa rätit. Keittössä puolestaan on laatikko, jossa on aterinten lisäksi sekalaisia keittiötarvikkeita, kuten kuorimaveitsiä, juustohöylä, nuolija, pullasuti jne. Nämä muut on jaoteltu kahteen joukkoon: niihin joissa on terä, ja niihin joissa ei ole. Keksin tämän systeemin aika äskettäin, ja olen edelleen naurettavan tyytyväinen tuohon logiikkaan. Vain yksi sääntö, ja kaikki löytyy helposti. Perheen avaimia puolestaan ei lajitella mitenkään. Ne ovat kaikki yhdessä korissa (ja kieltämättä aika sekaisin), mutta se ei haittaa koska jokaisessa avaimessa on nimilappu. Kaikki avaimet ovat samassa paikassa, eikä sen tarkempaa lajittelua tarvita, oikea avain löytyy hiukan penkomalla.

Ymmärrän kyllä sen houkutuksen, joka tarkassa lajittelussa piilee. Se vetoaa täydellisyyden tavoitteluun ja järjestyksenkaipuuseen. Mitä täsmällisemmin kaikki on omissa lokeroissaan, sitä parempi kontrolli tavaroista tuntuu olevan. Toisiin taas vetoavat sotilaallisen suorat, identtiset purkkirivistöt, joiden kyljessä on säntillinen lappu, jossa lukee mitä sisällä on. Näitähän sisustuslehdissä näkee säännöllisin väliajoin, koulukunnasta vain riippuu, onko nimilappu naputeltu dymolla vai kirjoitettu kauniisti käsin. Vähemmästäkin tulee tunne, että elämä ja tavarat ovat täydellisesti hallinnassa!

Mutta ellei ole luonnostaan säntillinen tyyppi, monimutkaisten säilytysjärjestelmien ylläpito on työlästä ja vaatii paljon itsekuria. Ymmärrykseni mukaan hyvän järjestyksen pitäminen perustuu toimiviin rutiineihin, ja jos omista rutiineistaan on kehitellyt liian hankalat, järjestys alkaa vähitellen lipsua. Jossain vaiheessa seuraa turhautuminen, kun omia standardeja on vaikea saavuttaa. Ratkaisu tähän on tehdä vähemmän ja keskittyä olennaiseen.

Oletteko te purkkirivistöjen ystäviä, vai suurpiirteisempiä järjestäjiä?

Vuosi alkaa karsimisella

Julkaistu , kirjoittanut
7

Huusholli kaipaa taas karsimista. Olen havahtunut siihen, että ylimääräistä tavaraa on taas kasautunut eri puolille asuntoa. Koska muiden tavaroista on helpompi luopua kuin omista, aloitin lastenhuoneesta.

Leluosastolla oli paljon pieneksi jääneitä leluja ja ihan silkkaa roskaa. Lapsella on taipumus hamstrata käyttöönsä kaiken maailman sälää, joka unohtuu parissa viikossa. Nauhanpätkiä, paperilappuja, rikki menneitä lelujen osia ja sen semmoista. Näitä aarteita karsin suruttomasti. Se ei ole mikään ongelma, kun vain tekee sen salaa. Aarteiden omistaja ei nimittäin muista niiden olemassa oloa, ellei erikseen muistuteta. Lisäksi otin talteen niitä oikeita leluja, jotka eivät enää tunnu kiinnostavan. Nyt on parempi tilanne, vaikka jonkinlainen pelihylly tai -laatikko täytynee jatkossa hankkia. Roskiin meni siis muutama kourallinen outoa sälää, ja vinttiin talteen yksi kassillinen leluja.

Omissa vaatteissa on myös jälleen karsittavaa. Se on suorastaan ihmeellistä, sillä vastahan kesällä kävin kaikki läpi. Siitä huolimatta olen taas tunnistanut joukon sellaisia vaatteita, joita rehellisyyden nimissä en varmaan enää koskaan tule käyttämään. Esimerkiksi on sellaisia käyttöikänsä päähän tulleita vaatteita, joita en vain ole saanut heitetyksi roskiin. Ne eivät ole enää kierrätettäviä vaan loppuun käytettyjä. Paremmista vaatteista olen saanut  osan lahjoitettua eteenpäin, mutta osa menee kierrätykseen. Sitten on vielä pari vaatetta, esim. vähän käytettyjä talvitakkeja, jotka ajattelin myydä. Tästä puheenollen nurkissa pyörii muutama täysi kierrätyskassi, jotka pitäisi vain raahata oikeaan osoitteeseen. Niistä eroon hankkiutuminen voisi olla hyvä tavoite tammikuulle.

Sitten on yksi keittiön laatikko, leveä ja syvä. Se on täynnä sekalaista keittiötavaraa, joista suurimman osan epäilen oikeastaan olevan tarpeettomia. Laatikon sisältöön pitäisi perehtyä huolellisesti, sillä sieltä varmasti vapautuisi lisää tilaa jollekin tarpeellisemmalle. Yksi karsinta on siis tehty, kaksi vielä jäljellä. On se kyllä kummallista, miten jatkuvasti omaisuuttaan pitää karsia, jos ei halua säilytellä turhaa ja tarpeetonta.