Ruokajärki kateissa

Tyhjensin taas vaihteeksi jääkaappia. Totesin että tämä ei kerta kaikkiaan voi jatkua näin. Kaappi on jatkuvasti kaaoksessa, en tiedä mitä siellä on ja missä on mitäkin. Ruokaa menee hukkaan – ei ehkä valtavia määriä, mutta pienikin määrä on ihan turhaa. Ällöttävyyden huippuna löysin alkuviikosta yhdestä purkista tunnistamatonta ainesta, ilmeisesti kasviperäistä. En tunnusta sitä itse sinne laittaneeni, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä. Pääasia on se, että en halua tehdä vastaavaa löytöä toiste.  Olen nyt muutaman päivän analysoinut mikä tässä mättää, ja mitä minun pitäisi ruveta tekemään toisin. Luulisin, että seuraavat asiat aiheuttavat suurimman osan ongelmista:

1. Huonot säilytysastiat. Meillä on käytössä Ikeasta ostettuja muovisia rasioita. Niistä ei näe läpi. Tämä on todella kriittinen kysymys. Jos en näe mitä purkissa on, en muista sisällön olemassa oloa ja lopputuloksena on jälleen hukkaan heitettyä ruokaa. Olen hankkinut muutaman lasisen purkin myös, ja pidän niistä kovasti. Niissä ei varmasti ole BPA:ta ja yhdellä vilkaisulla näkee mitä ruokaa niissä on ja kuinka paljon. Ratkaisu: Heitän Ikean purkit jorpakkoon ja ostan lisää läpinäkyviä.

2. Suunnittelemattomuus. Minä ostan ruokaa yleensä arkisin, mies viikonloppuisin, mutta emme juurikaan koordinoi ostoksiamme. Seurauksena on erinäisiä jämiä, jotka jäävät kaappiin pyörimään. Pakattuna läpinäkymättömään purkkiin seurauksena on valitettavan usein jätettä. Koska en liiemmin suunnittele arkiruokiakaan, perusvarastoja ei tule hyödynnettyä järjestelmällisesti. Sen sijaan kaapista tempaistaan ruokaa sillä perusteella, mitä sattuu olemaan tai mikä valmistuu vauhdikkaimmin. Ratkaisu: kunnon ruokasuunnittelu. Tätä olen muhitellut jo pidempään mielessäni, ja nyt tuntuu että aika on kypsä. Aiheesta lisää tuota pikaa.

3. Pakastimen heikko hyöydyntäminen. Pakastin on aika pieni, mutta kyllä sinne mahtuisi yksi tai kaksi valmista ”vararuokaa” yllättävien tilanteiden varalle. Tämä liittyy edelliseen kohtaan kiinteästi. Pitäisi suunnitella silloin tällöin annoskoko etukäteen niin isoksi, että ruoasta riittää pakkaseen saakka. Sitten ei koskaan olisi pulassa, vaikka arkipyhä sattuisi yllättämään, tai tauti veisi sängynpohjalle. Ratkaisu: sama kuin edellä, sekä pakastimen järjestäminen fiksummin.

4. Systeemin puute. Tämä on kaikista suurin syy ongelmiini. Kuten juuri kirjoitin, tarvitsen rutiineja elämääni. Myös jääkaappidilemmaa olen pohtinut ennenkin. Ratkaisu: Näen kirkkaasti, että nyt on aika tarttua toimeen ja opetella uusia tapoja, jotka ratkaisevat ruokaongelmat. Tiedän, että jos opin kunnollisen ruokarutiinin, nämä ongelmat ratkeavat itsestään. Tarvitaan ruokajärkeä. Tällä hetkellä opiskelen aihetta kiinnostuneena, ja vauhtiin pääsen toivottavasti heti ensi viikolla. Ja koska tässä on minulla todellinen uuden opettelun paikka, kaikki hyviksi koetut vinkit otetaan kiitollisena vastaan!

Tahmaa!

Eilen luvattu kuvamateriaali on tässä. Katsokaa nyt tätä! Ei hyvää päivää.

Näinkin voi käydä….

Tämä on useamman räjähdyksen summa. Ensimmäiseksi hunajapurkki oli kellahtanut kumoon, ja valuttanut puolet sisällöstä laatikon pohjalle. Sen jälkeen keksipaketista on levähtänyt muutama keksi, jotka ovat tiukasti tarttuneet pohjalla olevaan töhnään. Valkoinen jauhe on tomusokeria, joka on peräisin tuliaisiksi saaduista kreikkalaisista marmeladeista (olin unohtanut, että niitä oli vielä pari jäljellä). Loppu on sitä miltä näyttääkin, paitsi että kaikki ui ihanassa, tahmeassa hunajassa.

Tälle on yksi selitys. Meillä on kuivakaapissa vetolaatikot, joissa on reilut 5cm korkeat laidat. Tämä laatikko on niin ylhäällä, etten näe sinne kiipeämättä tuolille. Se taas ei yleensä haittaa, koska laatikossa on teetä, keksejä ja satunnaisesti karkkeja. Useimmin tarvitut tavarat ovat eturivissä, josta yletän ottamaan ne käsikopelolla. Luultavasti jossain vaiheessa olen huomaamattani tyrkännyt hunajapurkin kumoon, ja se on ollut huonosti kiinni. Lopputuloksena on tuo käsittämätön töhnä laatikon pohjalla.

Siivouksesta taitaa tulla melko mielenkiintoinen projekti, ei ole nimittäin hajuakaan miten tuo hunaja parhaiten pohjalta lähtisi. Ehkä suurimmat pitää ensin kaapia jollain lastalla, ja pestä loput jollain aineella. Välillä minusta tuntuu, että kodinhoito on aika hyvin hanskassa, osaan ja tiedän paljon juttuja, ja tykkään tehdä. Sitten tulee näitä päiviä. Jos joku siellä kotikeittiöissä on onnistunut saamaan aikaa yhtä hienon sotkun, vertaistukea otetaan kiitollisena vastaan 🙂

 

Sama pää kesät talvet

Tiedättekö sen fiiliksen, kun keksii jonkun hyvän idean? Tulee hyvälle tuulelle. Entä sitten kun jälkikäteen huomaa, että idea ei ehkä sittenkään ollut ihan loppun asti mietitty…?

Säilöin elokuussa mehuja, joitan keitän itse mehumaijalla. Tänä vuonna kävi niin, että edellisen vuoden mehuja oli vielä muutama purkki jäljellä, kun uusia ruvettiin pakastamaan.  Mietin, miten erotan vanhemmat pullot uusista, ja tulin samaan lopputulokseen, kuin luultavasti monet sukupolvet ennen minua. Ne pitää merkitä. Sain nerokkaan ajatuksen liimata maalarinteippiä vanhojen pullojen korkkiin. Ohimennen ajattelin, että voisihan tähän kirjoittaa vuosiluvunkin, mutta kun sopivaa tussia ei sillä hetkellä sattunut silmiin, päätin että pelkkä teippi riittää. Virhe!

Eilen uutta mehua pakastimesta ottaessani vastaan tuli teipillä merkitty pullo. Oikein hyvä muuten, mutta en pysty enää muistamaan, merkitsinkö ne vanhat vai uudet pullot. Luulen merkinneeni vanhat, mutta yhtä hyvin saatoin merkitä ne uudetkin. Oikeastaan loogisempaa olisi ollut merkitä ne uudet, koska ne vanhat olisi pitänyt kaivaa erikseen pakastimesta sitä varten. Mutta kuitenkin muistelen laittaneeni teipit juuri vanhempiin pulloihin, mikäli en sittenkin laittanut niitä uusiin. Äh.

Tämä oli sarjassamme kantapään kautta opittuja asioita. Tästä eteenpäin etsin tussin valmiiksi, ennen kuin pullotus edes alkaa. Joku kokeneempi säilöjä varmaankin pyörittelee silmiään siellä epäuskoisena, mutta hei – olin ihan varma, että muistan logiikan myöhemminkin sillä hetkellä kun aloin pulloja merkkailla. Epäilen, että Marttojen säilöntäkurssilta olisi tällä suorituksella jäänyt papukaijamerkki saamatta, mutta ensi vuonna ollaan taas jälleen viisaampia.

Viikon vinkit 40/2012: hämäävät pakkauskoot ja hajut pois

Isompi ei ole halvempi. Taloussanomat kertoo, miten ruokaostoksilla kannattaa olla tarkkana. Isompi pakkaus voi ollakin kilohinnaltaan selvästi kalliimpi. Huomasin tämän itsekin, kun olin ostamassa jugurttia. Muistan tuolloin ällistelleeni, miksi joku ostaisi kalliimman pakkauksen, kun vieressä on samaa tavaraa halvemmalla.

MTV3 listaa kotoisia hajunpoistajia. En ole näitä testannut, mutta osa vaikuttaa mielenkiintoisilta. Tosin kokemuksesta sanoisin, että halvin ja paras hajunpoistaja on ruokasooda. Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli RealSimplen sivuilta on täällä.

Ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Tekniikka&Talous valaisee ledien ongelmia. Elohopeaa ei ole, mutta kaikenlaista muuta kyllä.

 

Marttojen ohjeet vs. Arkijärjen menetelmät

Luin jokunen aika sitten lehtijutun, jossa Martat ohjeistivat keraamisen lieden pesussa. Marttojen mukaan puhdistukseen riittää astianpesuaine ja mikrokuituliina. Mitään erikoisaineita ei tarvita. Arvostan Marttojen ohjeita kovasti, koska ne ovat yleensä varsin tervejärkisiä ja testattuja. Tällä kertaa kuitenkin epäilin tulisiko puhdasta, joten päätin testata asian.

Ostin aika pitkään milloin mitäkin keraamiselle tasolle tarkoitettua puhdistusainetta. Ne toimivat mielestäni kohtuullisesti, mutta eivät millään muotoa ”räjäyttäneet likaa pois”. Pesuvälineenä olin käyttänyt tavallista tiskirättiä tai talouspaperia. Näin jatkui, kunnes eräänä päivänä sain neronleimauksen ja rupesin pesemään lieden Universal Stonella. Johan rupesi tulemaan puhdasta! Piti siis testata Marttojen vinkit vastaan Arkijärjen omat konstit.

Liesi oli melko likainen. Sillä oli paljon pannulta räiskynyttä rasvaa, ja jonkin verran palaneita roiskeita. Edellisestä kunnon pesusta oli jo vierähtänyt aikaa useampi viikko. Yritin ottaa kuvia, mutta valitettavasti kännykän kameralla ei saanut kovin havainnollistavia, joten kuvamateriaali puuttuu. Lähtökohtana siis rehellisesti likainen liesi. Pesin toisen puolen normaalisti Universal Stonella, toisen puolen kimppuun kävin mikrokuituliinan ja Fairyn voimin. En liotellut pintaa kummallakaan puolella, vaan pesin kuten olisin normaalistikin tehnyt.

Mikrokuituliina tehosi paremmin kuin olisin odottanut, mutta ei vienyt kaikkea likaa. Pinnalla olevaan rasvaan se tehosi hyvin, mutta pinttyneempi lika ei irronnut. Kenties raivopäänä hinkkaamalla olisi loputkin saattaneet irrota, mutta Universal Stone pesi puhtaammaksi vähemmällä vaivalla. Tällä kertaa Marttojen ohje ei siis ollut ylivertainen. Ainakin selvästi likaisen liesitason Universal Stone puhdistaa tehokkaammin kuin Fairy ja mikrokuitu.

Siinä olen Marttojen kanssa samaa mieltä, että erilliset pesuaineet ovat turhia. Universal Stonea (kuten toki Fairyakin) voi käyttää monenmoisten pintojen puhdistamiseen. Jos sattuu olemaan reipas henkilö, joka pyyhkäisee lieden puhtaaksi jokaisen käytön jälkeen, Marttojen menetelmä on varmasti erinomainen. Samoin sitä voi kehua hellävaraiseksi, mutta yhtään likaisemman hellan kanssa saa tehdä aika paljon töitä. Jos taas kuuluu samaan sarjaan kuin minä, eikä jaksa niin systemaattisesti liettä pestä, niin Universal Stone on tehokkaampi.

Muita hyviä vinkkejä keraamisen lieden puhdistukseen?

Viikon vinkit 38/2012: verokortti, WC ynnä muuta

Tälle viikolle sattui paljon pikku-uutisia, joista kiinnostuin.

Verotoimisto kehittyy, verokortin voi kohta printata itse netistä. (YLE) On muuten todettava, että vaikka veroihin liittyvä byrokratia on joskus hankalaa, verotoimistosta olen aina saanut asiallista palvelua.

Oikeasti, sinne WC-pönttöön ei kuulu laittaa mitään ylimääräistä! Vessapaperi on ok, hylsy ei. Huuhteleeko joku niitä sinne oikeasti? Miksi? Miten vaikeaa se törppö on laittaa edes roskikseen, jollei sitä jaksa pahvin kierrätykseen asti kuljettaa? Menee yli ymmärryksen. (Iltasanomat)

Huolimattomuus ruoanlaitossa aiheuttaa suurimman osan kotien tulipaloista. Itse olen aavistuksen neuroottinen levyjen tarkistelija, mutta parempi se kuin kärähtänyt koti. (MTV3)

Virallinen HBO päivitys löytyy täältä. Olennaista lienee, että kuukausihinta on niukin naukin alle 10 euroa. Kari Haakana pohdiskelee ilmiötä omassa blogissaan Ylen sivuilla, ja on tullut pitkälti samoihin johtopäätöksiin kuin minäkin.

Uniikki suomalainen keksintö: heijastin! Muistan, kuinka yritin kerran selittää ranskalaiselle kaverille, miksi ihmiset roikottivat kaikenlaisia merkkejä vaatteistaan. Konsepti oli hänelle täysin tuntematon, hän arveli merkkien osoittavan eri urheiluseurojen kannatusta. Mutta pimeä on taas täällä. Tee minimaalisella investoinnilla maksimaalinen parannus turvallisuuteesi, ja ota heijastimet taas käyttöön. (YLE)

Hyh ja huh

Suuresti inhoamani operaatio on nyt takana ja liesituuletin on puhdas. Kuten näissä kommenteissa mainittiin, ei se nyt niin vaikeaa ole, mutta jostain syystä i n h o a n yltäpäältä rasvassa olevien suodatinten käsittelyä. Hyh.

Katsoin kiltisti käyttöohjeista, miten tuli toimia. Positiivista oli, että sekä metallisen rasvasuodattimen että aktiivihiilisuodattimen sai laittaa tiskikoneeseen. Luulisin, että minkä tahansa rasvasuodattimen voi pestä koneessa, mutta aktiivihiilien kanssa kannattanee olla tarkkana. Meidän Elektroluxissa se on sellainen musta, kangasmainen levy, jonka sisällä hiili ilmeisesti on. Ohjeiden mukaan suodattimet pitää pestä kahteen kertaan kuumalla ohjelmalla, ilman muita tiskejä. Pesin ne 60° pikaohjelmalla kaksi kertaa peräkkäin, ja puhdasta tuntui tulevan. Poistin varmuuden vuoksi koneen pohjalta kaikki ruoantähteet, jottei niistä tarttuisi mitään hajuja tms. Hiilisuodatin pitää pesun jälkeen aktivoida uudelleen ”paistamalla”. Annoin sen ensin kuivua, ja sitten kuumensin ohjeiden mukaan uunissa 100°C / 10 minuuttia.

Varsinaisen tuulettimen puhdistin talouspaperilla ja Fairylla. Harmaassa metallissa rasva ei juuri näy, mutta paperi peittyi välittömästi ällöttävään ruskeaan tahmaan. Inhottavimmat väristykset sain niistä rasvakikkareista, joita oli kertynyt ilmanottoaukkojen ritilään. No, tulipahan tämäkin homma lopulta hoidettua.

Ohjeiden mukaan suodattimet pitäisi puhdistaa noin kerran kuussa. En jaksa! Mutta voin yrittää suunnilleen joka toinen kuukausi. Ehkä siitä tosiaan olisi liesituulettimen tehon kannalta hyötyä. Ymmärrän myös turvallisuusnäkökohdat, teoriassa rasva voi kai syttyä kuumetessa palamaan – tosin en ole kuullut yhdestäkään tällaisesta tapauksesta. Huomasin myös kohdan, jonka mukaan hiilisuodatin pitäisi vaihtaa uuteen kolmen vuoden välein. Nykyinen on kaksi vuotta vanha, joten ensi kesänä pitäisi hankkia ohjeen mukaan uusi. Mistähän niitäkin saisi?

Ällötyksen ällötys

Tämä on niitä hommia, jotka vaativat henkistä valmistautumista. Edellisestä kerrasta on noin puoli vuotta aikaa. Pesuväli on taas tainnut venyä liian pitkäksi. Mutta en taida jaksaa ruveta siihen kuitenkaan vielä tänään. Huomenna on hyvä päivä. Kaivan ohjekirjan esiin valmiiksi.

Kuva ei tee oikeutta todellisuudelle. Mutta on se ällöttävä. Hyi.

Yhteenveto tiskikonekeskustelusta

Tulipas vetävä otsikko… no mutta ei muuta kuin asiaan. Kirjoitin elokuun alkupuolella tiskikoneen puhdistamisesta. Kirjoitus poiki vilkasta keskustelua kommenttiosastolla. Esiin nousi niin paljon uutta asiaa, että lupasin tehdä yhteenvedon aiheesta myöhemmin, ja tässä se nyt tulee.

Sitruunahappo todettiin turvalliseksi puhdistusaineeksi. Sopiva annostus on 20-50 grammaa, riippuen koneen likaisuudesta ja koosta. Omalla kohdalla olen todennut, että 50g on sopiva määrä. Sitruunahappo ei haurastuta tiivisteitä. Jos sitä pelkää, voi koneen pestä sitruunahapon jälkeen normaalilla tiskikoneaineella. Normaalit pesuaineet ovat niin emäksisiä, että mahdollinen happovaikutus neutraloituu välittömästi. Nestemäistä sitruunahappoa max 10% happopitoisuudella voi käyttää myös kirkasteena, mutta tämä ei liene kovin suositeltavaa, lähinnä siksi että sen teho kirkasteena ei ole erityisen hyvä.

Etikkaa voi käyttää koneessa kirkasteiden sijaan. Tällöin etikan happopitoisuus saa olla korkeintaan 5%, vahvemmat aineet voivat vahingoittaa konetta. Etikka vähentää vesijälkiä astioissa, eikä ilmeisesti haise lainkaan. Näin vakuuttivat ne, jotka etikkaa olivat käyttäneet. Itse en ole vielä kokeillut.

Veden pehmeys tai kovuus vaikuttaa siihen, pitääkö tiskikoneessa käyttää suolaa. On hyvä huomata, että kyseessä ei ole ruokasuola, vaan ihan muu aine, jota voinee hankkia esim. rautakaupoista. Joissakin konetiskitableteissa on valmiina mukana vedenpehmennin. Veden kovuus tarkoittaa sitä, että siinä on runsaasti magnesium- tai kalsiumsuoloja. Ne heikentävät pesutulosta, joten siksi vettä on syytä pehmentää ja mahdollisesti lisätä pesuaineen annostusta. Suomessa on yleensä pehmeä vesi, mutta jos vesi tulee omasta porakaivosta, se saattaa olla kovaa. Veden laadun voi tarkistaa alueensa vesilaitokselta. Tiskikoneen ohjeissa saatetaan mainta suola, koska Euroopassa vesijohtovesi on usein kovaa, ja siksi suolaa tarvitaan. Tässä vielä kaksi hyödyllistä linkkiä: Wikipedian artikkeli veden kovuudesta sekä Marttojen nettisivuilla katsaus vedenpehmentämiseen.

Viikon vinkit 34/2012: Ikean monikäyttöiset kassit, keittiövinkkejä ja ruokaa roskiin

Ilta-Sanomissa oli viime viikolla hauska pieni juttu siitä, kuinka suomalaiset uusiokäyttävät niitä sinisiä Ikean kasseja. Meillä niitä käytetään kierrätyskasseina pulloille.

Satakunnan Kansa jakaa vinkkejä pakastimen sulattamiseen, lisää artikkelin kommenttiosiossa. Oma vinkki nro 1: talvipakkasella jäiset ruoat pysyvät kylminä ulkona, sekä vinkki nro 2: älä tosiaan käytä mitään työkalua jäiden irrottamiseen.

Isyyspakkaus-blogissa esitellään tehokkaan oloinen siivouskaappi. 

Tämän viikon pysähdyttävimmän linkin Arkijärkeen tarjosi Helsingin Sanomat, joka uutisoi että amerikkalaiset heittävät noin puolet ruoastaan roskiin. Jos perheet järkeistäisivät ruoankäyttöään, säästyisi tuhansia dollareita rahaa puhumattakaan siitä, millaiset ympäristövaikutukset sillä olisi. Suomalaisetkin heittävät ruokaa roskiin, mutta huomattavasti vähemmän. Olen itsekin tuskaillut aiheen parissa, ja edelleen tsemppaan päivittäin, jotta ruokahävikkini vähenisi entisestään.