Viimeinen kodinkonehaaste

Tämän jälkeen siirrytään kokonaan muihin aiheisiin, mutta teen vielä yhden haasteen viime viikon hengessä:

Tiskikoneen puhdistus.

Syy tähän on se, että meidän oma tiskikone on ruvennut haisemaan, ja asialle on tehtävä jotain. Joten tulkaa mukaan, mikäli aihe kiinnostaa!

Tiskikoneen tiskauksesta on blogissa kirjoitettu ja keskusteltu kiivaastikin aiemminkin. Tuolloin selvittelin asiaa, ja todistetuksi tuli, että sitruunahappo ei vahingoita konetta mitenkään. Konetiskiaineet ovat nimittäin niin emäksisiä, että viimeistään seuraava normaali pesu neutraloi mahdolliset happojäämät erittäin tehokkaasti.

Sitten asiaan. Marttojen mukaan sitruunahappoa annostellaan 20-30g, tai jos se ei riitä niin sitten 50g pesuainelokeroon. Taidan itse pistää suosiolla isomman annoksen, jotta tulisi kerralla puhdasta. Koneen koko lienee syytä ottaa huomioon, pieneen riittänee vähäisempi annostus. Pese tyhjä kone vähintään 60 asteen ohjelmalla, mutta lopeta ohjelma ennen kuin kuivaus alkaa. Muuten sakka palaa lämmön vaikutuksesta takaisin koneeseen kiinni. Tämän jälkeen voi käyttää vielä pelkän huuhteluohjelman, jos koneesta sellainen löytyy. Seuraava täysi koneellinen pestään normaalisti normaalilla konetiskiaineella. Yleensä puolitan pesuainetabletit, mutta puhdistuskäsittelyn jälkeen käytän kokonaisen, jotta kaikki lika varmasti poistuisi.

Tämän lisäksi kannattaa puhdistaa koneen pohjalta löytyvät suodattimet. Yleensä siellä on jonkinlainen kahva, jota kääntämällä suodatin lähtee helposti irti. Kyseessä on siis mekanismi, joka estää isojen ruoanjätteiden joutumisen putkistoon, vrt. nukkasihti pyykkikoneissa. Suodatin kerää itseensä kaikenlaista töhkää, rasvaa ja ruoanpalasia, joten se on aiheellista puhdistaa säännöllisesti. Irrota suodatin ja tiskaa se normaalisti käsin. Meidän koneessa suodatin on ”monikerroksinen”, eli koostuu monesta osasta, jotka saa irti toisistaan. Irrotan tiskatessa ne kaikki, jotta tulisi kunnolla puhdasta. Lisäksi suodattimen ympärillä koneen pohjalla on toinen irrallinen osa, myös eräänlainen sihti, jonka voi nostaa irti ilman sen kummempia kommervenkkejä. Sihdin alapuoli on yleensä aika karmea. Tarkista onko koneessasi tällainen, ja tiskaa sekin. Muista laittaa nämä paikalleen ennen kuin käynnistät koneen! Olen miettinyt, kannattaisiko suodattimet puhdistaa ennen vai jälkeen happokäsittelyn. Ehkä sekä että? Jos putsaa ne ensin ja sitten pesee koneen, voisi jälkeenpäin tarkistaa minkä verran suodattimiin tuli uutta likaa sitruunahapon yhteydessä.

Koneen sisäosat eivät yleensä likaannu sen kummemmin, paitsi luukun ympäriltä tiivisteiden läheltä. Normaali pesuaine ja sieni tai rätti kelpaa pudistukseen. Lopuksi voi vielä täydentää kirkastetta, itse käytän tähän tarkoitukseen tavallista etikkaa. Reipas pyyhkii vielä kannesta sormenjäljet pois.

Blogiin tullaan usen tiskikoneeseen liittyvillä hakusanoilla, ja moni ilmeisesti hakee tietoa soodan tai etikan käytöstä puhdistuksessa. Koska en ole kumpaakaan käyttänyt tähän tarkoitukseen, en osaa sanoa toimivatko ne. Sen sijaan sitruunahappo on yhtä myrkytön, edullinen ja taatusti tehokas aine, joten suosittelen sitä. Tuskin noilla muillakaan mitään vahinkoa saa aikaiseksi, mutta tehosta en menisi takuuseen. Kalkki lähtee vain tarpeeksi happamalla, ja ainakaan sooda ei siihen tarkoitukseen sovi. Homman voi hoitaa tietysti myös erityisesti tähän tarkoitukseen tehdyillä tableteilla tai aineilla, mutta en laittaisi rahojani niihin. Puhdistus nimittäin hoituu paljon halvemmalla ja paljon ekologisemmin näillä kotikonsteillakin.

Ottaako kukaan haastetta vastaan? Ensi viikolla on taatusti tiedossa jotain muuta, mielessä on jo parikin ideaa!

Pieniä parannuksia ja poistoja

Siivottuani kuivakaapin havahduin siihen, että astiakaappejakin voisi joskus pyyhkäistä. Tuntuu, että keittiössä kertyy murusia ihan joka paikkaan! Etenkin vetolaatikoihin. Niinpä reippauden puuskassa tyhjensin pari laatikkoa, imuroin ja pyyhin tahrat pois. Likaisin oli laatikko, jossa pidetään haarukoita ja veitsiä. Samalla totesin, että osa harvemmin käytettävistä kapineista oli selvästi tiskausta vailla. Perusteelliseen putsaamiseen ei mennyt kovin kauan, ja sen jälkeen tavaroiden lajittelu ja organisointi fiksummin tuntui ainoalta järkevältä lähestymistavalta, kun kaikki oli jo muutenkin pois laatikosta.

Niinpä tulin samalla kertaa siivonneeksi ja järjestäneeksi hyvän osan keittiötä. Yhdestä laatikosta löysin pari koristelautasta, jotka annoin lapselle kotileikkiin. Niitä ei kai voi laskea varsinaisiksi poistoiksi, koska samassa huushollissa ovat edelleen, mutta ne ovat pois keittiöstä tilaa viemästä.

Eilen puolestaan sain aikaiseksi (vihdoinkin) pestä meikkisudit ja -siveltimet, ja järjestin vielä niiden laatikonkin. Tarpeellinen toimenpide, jota olin lykännyt jo joulusta saakka. Hygieniasyistä sudit kannattaa kuitenkin pestä säännöllisesti. Käytin siihen Marseille-saippuaa, jota käsittääkseni myös ammattilaiset käyttävät. Heitin roskiin vanhan ripsivärin ja katselin samalla meikkivarastoa kriittisellä silmällä. Sieltä löytyisi karsittavaa enemmänkin, jos asiaan hiukan paneutuisi. Toisaalta meikit mahtuvat hyvin niille varattuun tilaan, joten eipä parista ylimääräisestä kynästä tai huulikiillosta juuri haittaakaan ole.

Tässä lienee ero minun ja minimalistin välillä: oletan, että minimalisti olisi jo aikaa sitten luopunut noista tarpeettomista tuotteista, niiden ollessa juuri sitä – tarpeettomia. Mutta koska kyse on täysin käyttökelpoisista tavaroista, joille on järkevä säilytyspaikka ja jotka eivät vie tilaa miltään muulta, en ole katsonut tarpeelliseksi heittää niitä pois. Jossain vaiheessa ehkä niin teen, mutta toistaiseksi niiden olemassaolo ei haittaa minua ollenkaan.

Tällaista pientä perusparannusta kodissa on harrastettu, ja siinä sivussa pientä karsintaakin. Lastenhuoneesta olen myös bongannut erinäisiä juttuja, jotka voisi heittää pois, ja keittiössä on vielä monta laatikkoa käymättä läpi. Näiden viikkojen aikana tulee siis tavaramäärää vähennettyä, pikkuhiljaa kuten tapanani on mutta kuitenkin.

Mikrohaaste

Uusi haaste viikonlopuksi! Tämä jatkaa tuttua linjaa ja on vartissa valmis. Tällä kertaa tehtävänä on

mikroaaltouunin puhdistus.

Minä teen sen näin: tarvitaan mikron kestävä kulho (puurokulho tms.), ruokasoodaa, vettä ja puhdas tiskirätti.

  1. Laita kulhoon reilusti vettä, siis pari-kolme desiä. Sekoita joukkoon noin ruokalusikallinen soodaa. En muuten tiedä, mikä olisi täysin oikeaoppinen suhde, mutta näppituntumalla tämä on tuntunut hyvältä.
  2. Laita kulho mikroon ja lämmitä täydellä teholla hyvän aikaa, vaikka viisi minuuttia. Olennaista on, että veden pitää kunnolla höyrystyä ympäri mikroa. Tähän menee kokemukseni mukaan useampi minuutti. Samasta syystä vettä on parempi laittaa vähän reilummin, kuin ihan pientä kipposta.
  3. Ota puhdas tiskirätti, ja pyyhi höyryn irroittamat liat pois seiniltä. Muista myös oven sisäpuoli. Aluslautasen voi tiskata normaalisti käsin, jos se lähtee irti, ja samalla kannattaa tiskata myös kupu.
  4. Pyyhi lopuksi sormenjäljet ja muut töhkät ulkopuolelta.

Tämä edullinen ja ekologinen systeemi on tähän saakka toiminut hyvin, olipa mikro miten likainen tahansa. Kun höyryn antaa kunnolla vaikuttaa, lika lähtee helposti irti. Sooda vie myös kaikki hajut mennessään. Itse käytän aina suoraan pesusta tullutta rättiä, jotten vahingossa siirtäisi mikroon mitään uusia pöpöjä. Ruokasooda on taatusti myrkytöntä, joten ei tarvitse huolehtia, huuhtoutuiko kaikki aivan varmasti pois.

Oma mikro on tällä hetkellä kipeästi tämän käsittelyn tarpeessa, joten lähden toteuttamaan haastetta itse n – y – t NYT! Kuka lähtee mukaan?

Poistoja ja pohdintaa keittiössä

Se keittiön ongelmalaatikko on edelleen ratkaisematta, mutta sain onneksi tavaraa vähennettyä. Tyhjentyneet mehupullot kuskattiin mökille odottamaan  seuraavaa syksyä. Sinne päätyi myös kaksi valurauta-astiaa, joita ei ole tullut käytettyä. Valurauta ja perinteinen leivinuuni sopivat hyvin yhteen, valurauta ja keraaminen liesi eivät. Kolmas, jo aika huonokuntoinen pata siirrettiiin odottamaan kevättä ja kierrätysautojen kierrosta. Isokokoisia tavaroita siis poistui, mutta jostain syystä tilaa ei vielä tuntunut tulevan lisää. Mystistä… Ehkä tämä kertoo jotain siitä tungoksesta, joka laatikossa on vallinnut.

Laatikossa säilytetään myös kahta vanhaa kakkuvuokaa, teflon-pinnoitteista. Toinen on pitkulainen, toinen pyöreä ja aika iso. Kummassakin voisi tehdä myös esim. jäädykkeitä tai pateita. Totuuden nimessä on kuitenkin todettava, että kumpaakaan en ole käyttänyt kertaakaan. En tykkää kuivakakuista, joten niitä ei ole tullut leivottua. Jäädykkeet ja pateet ovat hyviä, mutta enpä ole niitäkään ikinä itse tehnyt. Kuulostavat työläiltä molemmat.

Loogista olisi laittaa vuoat kierrätykseen. Mutta tässä kohdassa alkaa päässä kuulua sisäisen säästelijän ääni. Niitähän voi vielä tarvita! Nimittäin heti sillä hetkellä, kun saan päähäni alkaa valmistaa niitä jäädykkeitä ja pateita.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, että tavaroiden pois heittäminen ei ole yhtään yksinkertaista. Hyviä syitä olisi: ei ole löytynyt käyttöä vuosikausiin. Kahta erimuotoista isohkoa vuokaa on hankala säilyttää niin etteivät ne veisi isoa tilaa, niitä ei voi oikein pinota minkään kanssa. Toisaalta säilyttämistäkin puoltaa moni asia: näille ei ole kaksoiskappaleita, joten sillä hetkellä kun tarve tulisi, sopivaa astiaa ei löytyisikään. Molemmat ovat ehjiä ja käyttökelpoisia. En tiedä ketään, joka haluaisi itselleen vanhan vuoan, joten lähipiiriin kierrätys ei onnistu. En ole myöskään menossa myymään kirppikselle lähiaikoina, ja lisäksi näiden käyttöarvo on kuitenkin suurempi kuin rahallinen arvo, joka lienee lähellä nollaa. Eikä hyvää tavaraa viitsisi laittaa roskiin.

Tämän voi lukea yhdentekevänä jaaritteluna, mutta oikeasti esimerkki havainnollistaa, miksi  tavaroiden raivaaminen on vaikeaa. Useimmat tavarat eivät ole yksiselitteisesti joko tarpeettomia tai tarpeellisia vaan jotain siltä väliltä. Isompaa raivausta tehdessä tätä pohdintaa joutuu käymään jatkuvasti. Ei ihme että se käy voimille, ja ammattilaisillekin on kysyntää. Näiden vuokien kohtalo on vielä auki. Voi olla että kaikesta huolimatta säästän ne.

Järjestystä lisää

Tutkaillessani keittiön syvää ja leveää laatikkoa, huomasin että sen yläpuolella oleva matala mutta yhtä leveä laatikko kaipasi samantyyppistä muodonmuutosta. Harvemmin käytettävät laatikot pysyvät pitkään siisteinä, mutta sitten kun erehtyy jotain laittamaan väärään paikkaan, sekasorto alkaa salakavalasti kasvaa. Muotonsa puolesta tämäkin on ollut vähän hankala laatikko, ja siksi olen säilyttänyt siellä hienompia kahvilusikoita, piparkakkumuotteja ja sen sellaista tavaraa.

Aloitin tyhjentämällä koko laatikon ja pyyhkimällä pohjan. Sen jälkeen reippauden puuskassa kiillotin muutaman tummuneen hopealusikan. Katsoin myös, että kaikki olivat siististi omissa laatikoissaan ja muovipusseissa, jotteivät heti pääse tummumaan uudelleen. Sen jälkeen aloin oikeastaan ensimmäistä kertaa miettiä missä järjestyksessä tavarat kannattaisi laatikkoon laittaa.

Lopputulos oli, että järjestys muuttui aikalailla. Samalla tuli lisää tilaa, kun oli aikaa hieman sovitella ja asetella tavaroita tehokkaimpaan järjestykseen. Sain laatikkoon mahtumaan mm. yhden ison ja laakean mutta matalan vuoan, jota on ollut aiemmin tosi hanaka saada fiksusti muiden vuokien joukkoon toiseen laatikkoon. Lisäksi jatkossa löydän kaiken huomattavasti helpommin. Karsiminen jäi varsin vähäiseksi, kiertoon lähti ainoastaan yksi kauha ja yksi pariton pikkulusikka. Tilaa tuli lisää siis ainoastaan järkevämmällä järjestelyllä.

Viikon vinkit: lastenvaatteita, tiskirättejä ja pakkausmerkintöjä

Helsingin Uutiset kirjoitti jo marraskuussa lastenvaatteita hamstraavista äideistä. Ilmeisesti on ihmisiä, joille tietty merkki on niin tärkeä, että käytetystäkin ollaan valmiita maksamaan aika isoja summia. Ottamatta kantaa asiaan sen kummemmin, tämä on ihan mielenkiintoinen näkökulma taannoiseen lastenvaatekeskusteluun. Kiinnostava havainto tulee Terhi Wilskalta jutun faktalaatikossa, jossa todetaan lapsen olevan sijaiskuluttaja. Kaikki äidit eivät koe oikeaksi hyväksytyksi ostaa itselleen, joten sitten ostetaan lapselle, koska kukaan ei voi kritisoida äitiä joka haluaa pukea lapsensa hyvin.

Kestorätit ovat periaatteessa hyvä idea tiskirätteinä, mutta vain jos niitä pesee tarpeeksi usein ja silloinkin kuumassa vedessä. Kestorätti – samoin kuin kertakäyttöinenkin – muuttuu nopeasti bakteeripesäksi. Itselläni on käytössä vajaat kymmenkunta kestorättiä (ei mitään itse virkattuja vaan normaaleja kaupasta ostettuja), joista yksi on käytössä viikon tai enintään kaksi kerrallaan. Pesuun heitän ne lakanapyykin mukana, eli 60-90°C. (YLE)

Melko kattava lista erilaisista elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä ja niiden selityksistä. (Makuja.fi)

 

Vuosi alkaa karsimisella

Huusholli kaipaa taas karsimista. Olen havahtunut siihen, että ylimääräistä tavaraa on taas kasautunut eri puolille asuntoa. Koska muiden tavaroista on helpompi luopua kuin omista, aloitin lastenhuoneesta.

Leluosastolla oli paljon pieneksi jääneitä leluja ja ihan silkkaa roskaa. Lapsella on taipumus hamstrata käyttöönsä kaiken maailman sälää, joka unohtuu parissa viikossa. Nauhanpätkiä, paperilappuja, rikki menneitä lelujen osia ja sen semmoista. Näitä aarteita karsin suruttomasti. Se ei ole mikään ongelma, kun vain tekee sen salaa. Aarteiden omistaja ei nimittäin muista niiden olemassa oloa, ellei erikseen muistuteta. Lisäksi otin talteen niitä oikeita leluja, jotka eivät enää tunnu kiinnostavan. Nyt on parempi tilanne, vaikka jonkinlainen pelihylly tai -laatikko täytynee jatkossa hankkia. Roskiin meni siis muutama kourallinen outoa sälää, ja vinttiin talteen yksi kassillinen leluja.

Omissa vaatteissa on myös jälleen karsittavaa. Se on suorastaan ihmeellistä, sillä vastahan kesällä kävin kaikki läpi. Siitä huolimatta olen taas tunnistanut joukon sellaisia vaatteita, joita rehellisyyden nimissä en varmaan enää koskaan tule käyttämään. Esimerkiksi on sellaisia käyttöikänsä päähän tulleita vaatteita, joita en vain ole saanut heitetyksi roskiin. Ne eivät ole enää kierrätettäviä vaan loppuun käytettyjä. Paremmista vaatteista olen saanut  osan lahjoitettua eteenpäin, mutta osa menee kierrätykseen. Sitten on vielä pari vaatetta, esim. vähän käytettyjä talvitakkeja, jotka ajattelin myydä. Tästä puheenollen nurkissa pyörii muutama täysi kierrätyskassi, jotka pitäisi vain raahata oikeaan osoitteeseen. Niistä eroon hankkiutuminen voisi olla hyvä tavoite tammikuulle.

Sitten on yksi keittiön laatikko, leveä ja syvä. Se on täynnä sekalaista keittiötavaraa, joista suurimman osan epäilen oikeastaan olevan tarpeettomia. Laatikon sisältöön pitäisi perehtyä huolellisesti, sillä sieltä varmasti vapautuisi lisää tilaa jollekin tarpeellisemmalle. Yksi karsinta on siis tehty, kaksi vielä jäljellä. On se kyllä kummallista, miten jatkuvasti omaisuuttaan pitää karsia, jos ei halua säilytellä turhaa ja tarpeetonta.

Viikon vinkit: kestäviä koneita, vehivahinkoja, lasinkierrätystä ja ekokeittiö

Putsailen koneelta parin viime kuukauden aikana kertyneitä linkkivinkkejä pois, joten tässä on nyt aika sekalaista sakkia.

Iltalehti muistuttaa, että kodinkoneitakin pitää huoltaa, jotta ne kestäisivät pitempään. Olennaista on puhdistaminen säännöllisesti. Itse en tosin näitä pysty kaikin osin noudattamaan, sillä jääkaappimme on sellaisessa paikassa, että sen takaa on mahdotonta imuroita. Mutta kunhan ette upota leivänpaahdinta tiskialtaaseen, kuten yksi kaverini teki… 🙂

Vesivahinkojakin voi estää ennalta. (IL) Tämän päivän Hesarissa on myös hyvä artikkeli samasta aiheesta. Kukaan ei kai enää asenna tiskikonetta ilman alusallasta?

Lasinkierrätys on periaatteessa yksinkertaista. Lasinkeräykseen saa laittaa pulloja ja purkkeja, ei juomalaseja tai muita lasiesineitä. Muu lasi kuuluu sekajätteeseen, koska se on ominaisuuksiltaan erilaista. (YLE)

Työtehoseura on tutkinut keittöiden hiilijalanjälkiä, ja kehittänyt yhdessä Lappeenrannan yliopiston kanssa ekokeittiöön sopivia materiaaleja. Jutun mukaan ensi keväänä Työtehoseura julkaisee ohjeet ekologisen keittiön suunnitteluun. (Kaleva)

Niistä katastrofeista

Kommenteissa moni arveli, ettei meillä mene systeemit kovin pahasti sekaisin vaikka tulisikin poikkeuksia. Tuota noin… totta on, että mitään järkyttävää kaaosräjähdystä ei ole päässyt syntymään, mutta pari pienempää tapausta kyllä.

Ensimmäinen ilmeni viime viikonloppuna. Tai ehkä edellisenä, en ole ihan varma. Joka tapauksessa kävi ilmi, että jääkaapin vihanneslaatikossa oli tapahtunut pahanhajuisia muodonmuutoksia. Oli käynyt niin, että olin täyttänyt kaappia juuri ennen romahdusta. Mielessä oli useampia ruokalajeja, joita oli tarkoitus laittaa. Sitten kävi huonosti, ja suunnitelmat pyyhkiytyivät mielestä täysin. Totuus paljastui noin kymmenen päivää myöhemmin, ja sanotaan nyt näin, että ruokahävikkimme kasvoi välittömästi reilunpuoleisesti. Hyvä puoli oli se, että jääkaappi siistiytyi taas kerralla. Nyt pohdiskelen, pitäisikö sitä tattikeittoa yrittää uudelleen ensi viikonloppuna. Tällä kertaa tuoreista vihanneksista.

Toinen vastaava tilanne paljastui tänä aamuna. Olin jo jonkin aikaa ihmetellyt, mikä roskiskaapissa haisee. Epäilin biojätteitä, joita on sattuneesta syystä tullut vietyä vähän harvemmin. Kun tänään sitten vietiin roskikseen pussit kaikista kolmesta astiasta (energia-, bio- ja sekajäte), paljastui ettei syynä olleetkaan biojätteet. Sen sijaan sekajäteastian pohjalla oli kolme senttiä ruskehtavaa nestettä. Siis useampi desi. Yh. Kaadoin litkut viemäriin ja nyt jäteastia likoaa tiskiainevedessä kylpyhuoneen puolella. No, ainakin haju tuntuu häipyneen. (Ei muuten ole aavistustakaan, mistä tuo neste oli peräisin, enkä todella halua tietääkään.)

Eli ihan täydellisesti ei ole arki rullannut. Silitettävien ja mankeloitavien kasa kasvaa korkeutta jatkuvasti, mutta niistä en ota paineita. Hoidetaan kun jaksetaan. Lapsi on ollut melko mielenkiintoisella ruokavaliolla viime viikot myös, mutta tuskin se siitä rikki menee. Tiedän että monissa perheissä syödään varmaan ympäri vuoden etupäässä pastaa ja nakkeja, joten en ota tästä parin viikon kuurista stressiä. Kunhan tokenen niin otetaan vahinko takaisin kala- ja kasvisteemalla. Tänään tulee vielä ihana siivoojamme, joten kotikin muuttuu pian taas kirjaimellisesti kiiltäväksi. Kyllä tämä tästä taas.

Rikki ja roskiin

Viikonloppuna tapahtuneen ruuanlaittoepisodin seuraksena eräs pannunalusista tuli tiensä päähän. Lyhyesti sanottuna se ensin kärähti, ja sitten vettyi. Lopputulos oli musta ja haiseva. Alkuperäinen materiaali oli jonkinlaista tervattua (?) punosta, joka ei tällaista käsittelyä kestänyt.

Puoliso kysyi, mitä aluselle tehdään. Vastasin enempiä miettimättä, että pannaan roskiin. Hän halusi vielä tietää, mistä alunen oli peräisin. Arvelin sen olevan lahja yli kymmenen vuoden takaa. ”Saako tämän oikeasti pistää roskikseen?” kysyi hämmästynyt puoliso. Sanoin että saa.

Jäin miettimään, että ehkä jossain aiemmassa elämässä olisin saattanut säästää alusen, ja yrittänyt saada siitä vielä kelvollista. Se ei olisi kuitenkaan onnistunut, ja niinpä alunen olisi jäänyt kaappiin pyörimään, eikä sitä olisi koskaan käytetty. Yritin hakea sitä säästämisen fiilistä, ja tunnustelin vähän aikaa, miltä tuntuisi säästää esine sen sijaan että heittäisin sen vain kylmästi roskiin. Tällä kertaa kuitenkin totesin, että tavaroilla on oma käyttöikänsä. Tämän esineen elinkaari loppui nyt, ja sillä siisti. Alusia riittää, eikä haisevalla lahjalla ole mitään tekoa.

Noilla edellä mainituilla perusteilla tavaroiden säästely johtaa vain tarpeettomien roinien kasoihin. Tämä pieni episodi havainnollisti sitä, että päätöksenteko ratkaisee. Kun päätin heittää pilalle menneen tavaran samantien eroon, se ei missään vaiheessa ehtinyt muuttua roinaksi.