Rutiinit ovat minusta kiehtovia. Näin vuoden alussa niitä tulee pohdittua ehkä tavallista enemmänkin, ajankohta nimittäin on otollinen sille, että lisäisi elämäänsä uusia rutiineja. Tiedän että sana jakaa mielipiteitä, mutta minulle rutiinit tuovat etupäässä vain positiivisia mielikuvia. Olen kirjaimellisesti puhunut aiheesta aiemminkin; keskustelimme Katrin kanssa rutiineista Irti turhasta -podcastissa jo pari vuotta sitten. (En muuten ole kuunnellut tuota jaksoa pitkiin aikoihin, joten jos kirjoitan nyt eri asioita kuin puhun, se johtuu siitä, että mielipiteet ovat parin vuoden aikana kehittyneet.)
Ydin on kuitenkin pysynyt varmasti samana: rutiinit ovat mahtavia, koska ne vapauttavat hirveän määrän energiaa mielenkiintoistempien asioiden miettimiseen. Jos jonkin asian tekee hyvällä rutiinilla, se hoituu kuin itsestään, nopeasti ja tehokkaasti. Ilman rutiinia kaikki on työläämpää. Pitää miettiä milloin ja miten joku juttu kannattaa tehdä, pitää ylipäätään muistaa tehdä se, ja suorituksen aikana pitää keskittyä siihen mitä on tekemässä.
Joulu vähän sotki kuvioita, mutta nyt kun ihana arki on taas alkanut, vanhat rutiinit alkavat jälleen kukoistaa. Tiskikonerutiini rullaa jouhevasti. Pyykkirutiini on palannut entiselleen. Tänä vuonna olen lisännyt uuden rutiinin muovipussikiellon myötä, eli olen ruvennut huolehtimaan siitä, että aina kun lähden kotoa, mukana on oma kassi ostoksia varten. Tämä on ihan pikkuinen muutos entiseen, mutta kokemukseni mukaan se onkin juuri oikea tapa opetella uusia tapoja.
Olen huomannut, että uusia tapoja opetellessaan ihmisillä on hyvin kunnianhimoisia suunnitelmia, ja samasta ongelmasta kärsin itsekin aika ajoin. Ajatellaan, että nyt muuttuu koko elämä (hei, uusi vuosi ja kaikkea!), ja tästä päivästä eteenpäin tehdään asiat ihan eri tavalla kuin ennen. Kokemukseni mukaan tällaista elämänmuutosta jaksaa toteuttaa ehkä viikon. Sen jälkeen elämä luisuu huomaamatta enemmän tai vähemmän vanhoille urilleen.
Syy on uskoakseni siinä, että on tosi rankkaa tehdä isoja muutoksia. Rutiini ei synny siten, että vain päättää tehdä asiat eri tavalla kuin ennen. Rutiini syntyy siitä, että systemaattisesti rupeaa toimimaan joka päivä eri tavalla kuin on aiemmin toiminut. Eri tavalla tekeminen vaatii aluksi aivokapasiteettia, ja päätösten tekeminen ja huomion kiinnittäminen on tunnetusti raskasta. Jos muutoksia on paljon yhtä aikaa, se on uuvuttavaa, eikä päätös pysy.
Niinpä uudet rutiinit kannattaa ottaa haltuun yksi kerrallaan. Jos aiot tehdä elämänmuutoksia, valitse yksi asia, ja rupea toimimaan sen mukaisesti. Kun uudesta tavasta on tullut niin automaattinen osa arkea, ettei sitä enää mieti lainkaan, on menestyksekkäästi luonut itselleen uuden rutiinin. Vasta siinä vaiheessa kannattaa tehdä seuraava muutos. Tuo muovikassimuutos on esimerkki pienestä, yksinkertaisesta asiasta, jonka kuitenkin haluan opetella. Toivoisin onnistuvani myös isommissa elämäntapamuutoksissa, jotka liittyvät omaan hyvinvointiin (mihinkäs muuhun… eikö tässä vaiheessa vuotta kaikki rupea syömään enemmän kasviksia ja käymään lenkillä?). Niitä varten täytyy kyllä vähän miettiä, miten projektit toteuttaisi. Muuten käy niin kuin aina ennenkin, eli helmikuussa muutokset on jo unohdettu.
Onko teillä tavoitteena uusia rutiineja tälle vuodelle?
Voi minä rakastan rutiineja ja ihanaa perusarkeani! Ja nimenomaan tuon hyötyaspektin kautta. Erityisen ihanaksi ne tekevät perhevapaalla olevan äidin arjen. Tiedän monien ystävieni (ja anopin!) pitävän vauva-ajan rutiinejani perfektionistiäidin täydellisyyden tavoitteluna mutta minulle ne tarkoittavat juuri päinvastaista. Ihan niinkuin sanoit, näin minulta vapautuu hirveästi aikaa ja energiaa vauvan nuuskutteluun ja ihanaan joutilaisuuteen sen sijaan että koko ajan tekisin vasemmalla kädellä kodinhoitoa riittämättömyyden tunne olkapäällä.
Jatkan vielä, minä pahanlaatuinen jahkailija opettelen uusia rutiineja kahdella tavalla: ensimmäinen ovat listat. Minä olen kehittänyt viime vuoden siivousrutiiniani. Ensin listasin kaikki mieleentulevat ja tarpeelliset siivoustyöt, sitten arvioin miten usein kukin homma pitää suorittaa ja sen jälkeen tein itselleni paperisen lukujärjestyksen minkä mukaan siivoan. Se on yllättävän vapauttavaa tehokasta. Jos minulla on ylimalkainen tunne että pitäisi siivota niin kuljen huoneesta toiseen ja vatvon alottaisiko imuroinnista vai vessasta vai pitäskö toi lipaston laatikko kuitenkin järjestää ja lopputulema on yleensä se, että roikun facebookissa sohvalla. Listalta katsoen on helppo todeta että siivoan tänään vessan analysoimatta sen kuntoa sen enempää.
Toinen ehkä itsestäänselvä tapa on tuoda uusi rutiini niin tyrkylle ettei sitä voi enää mokata. Itse opettelin kauppakasseihin siten, että pino oli meillä heti hanskojen, pipojen ja avaimien vieressä näkösällä ja jopa vähän tiellä niin ettei ulos talosta päässyt törmäämättä kasseihin. Jos kauppaan mennään suoraan töistä, hankkisin ehkä minikevyitä pieneen tilaan meneviä kasseja joita säilyttäisin vakiona käsilaukussa.
Tuollainen lista on varmasti tosi hyvä apuväline. Jos tosiaan on taipumusta jahkailuun, se poistaa tavallaan ”turhan ajattelun” siitä välistä, ja sitten vain hoitaa sen homman. Joskus ihmisillä on listojen suhteen kuitenkin sellainen ongelma, että niistä tulee liian täydellisiä. Eli liian kunnianhimoisia, jolloin niitä ei jaksa eikä ehdi noudattaa. Eli kannatan listoja lämpimästi, mutta niin, että esim. yhdelle päivälle ei tule kuin pari kolme rutiinia korkeintaan.