En ole kynttiläihmisiä

Meni aika monta vuotta, ennen kuin ymmärsin, että en ole kynttiläihmisiä. Pitkään hankin tuikkukuppeja (meillä on niitä kahtakin eri sarjaa) ja aina Ikeassa käydessä täydensin kynttilävarastoja. Mutta lopulta pari vuotta sitten kohtasin tosiasiat ja tunnustin itselleni – en liiemmin välitä kynttilöistä.

Pidän kyllä kynttilöiden valosta. Etenkin pimeinä talvi-iltoina ja joulun aikaan kynttilät luovat kaunista tunnelmaa, josta nautin. Periaatteessa pidän myös tuoksukynttilöiden ideasta. Ongelmana vain on, että en ole löytänyt Suomesta sellaista kynttilän tuoksua, jota haluaisin haistella. Ja vaikka tuikut ovat herttaisia, en vain välitä niistä niin paljon, että rupeaisin sytyttelemään niitä iltaisin. En muista kaivata sitä tunnelmaa niin paljon, että mieleen juolahtaisi ottaa kynttilänjalat esiin.

Poltan kynttilöitä oikeastaan vain jouluisin. Itsenäisyyspäivänä laitan aina pitkät kynttilät ikkunalaudoille. Suhtaudun kynttilänvaloon enemmän koristeena kuin tunnelmanluojana. Saatan koristella illallispöydän tuikuilla siinä vaiheessa, kun illat alkavat hämärtyä ja hieman haaveilen kynttilälyhdystä parvekkeella. Mutta näiden aikojen ulkopuolella ei kynttilöille tule käyttöä. Tuskin muistaisin sytytellä sitä lyhtyäkään.

Tiedän monia ihmisiä, jotka toimivat juuri päinvastoin. Pimeinä aamuina he sytyttävät aamukahvin viereen kynttilän. Iltaisin tuikut kimaltavat heidän kodeissaan niin, että kaikki näyttää salaperäiseltä ja tunnelmalliselta. Oikeastaan minäkin haluaisin olla sellainen, mutta en vain ole. Siksi olen lakannut yrittämästä, ja tyydyn nykytilanteeseen. Juttelin äskettäin yhden ystävän kanssa, joka kuuluu kynttiläheimoon. Hän totesi, että kynttilöitä hän kyllä rakastaa, mutta ei ikinä osta kotiinsa kukkia, vaikka ne ovatkin hänestä kauniita. Minä taas ostan kukkia aika usein, mutta kynttilät pölyttyvät kaapissa. Nauroimme tälle ilmiölle, ja totesimme että meille kannattaa tuoda erilaisia tuliaisia.

Onko  ketään muuta, joka pärjäisi ilman kynttilöitä?

EDIT: Olin jo kirjoittanut ja julkaissut kaiken edellä olevan, ennen kuin rupesin miettimään asiaa tavaranäkökulmasta. Aiemmin meillä on paljon kynttilöitä varastossa, kunnes tajusin asian todellisen laidan, ja lakkasin hamstraamasta niitä. Tällä kulutuksella uusia tarvitsee ostaa ehkä joka toinen vuosi, tai jopa harvemmin. Kynttilänjalkoja ja tuikkukuppeja on niin paljon, että osasta voisin luopua. Alkaa olla siinä ja siinä, vievätkö ne liikaa tilaa. Mutta koska kokonaisuudessaan niiden määrä on siedettävä, en ole ryhtynyt toimiin. Tosin juuri nyt tuli mieleen, että kenties osan sekä kynttilöistä että niiden jaloista voisi siirtää samaan kausisäilytykseen joulukoristeiden kanssa. Täytyypä todella pohtia asiaa uusista näkökulmista!

Viikon vinkit 43/2012: vitamiinikohu, reilu&luomu sekä kynttilöitä

D-vitamiinikohu on  vellonut koko viikon. Jos olet miettinyt, onko käyttämässäsi tuotteessa D-vitamiinia vai ei, kunnollinen lista löytyy täältä. (YLE) Jos tulokset pitävät tosiaankin paikkansa, kuluttaja joutuu hyvin epämiellyttävään asemaan. Miten tavallinen ihminen voi selvittää, onko pakkauksessa sitä mitä sanotaan? Vai täytyykö valvontaa kiristää?

Reilu ja luomu menevät ihmisiltä usein sekaisin, uutisoi YLE. Olen tässäkin asiassa kultaisen keskitien kulkija. Suosin sekä reilua että luomua, mutta tavallinenkin kelpaa, mikäli vaihtoehtoa ei ole sillä hetkellä saatavissa.

Syksy pimenee ja joulu lähestyy, kynttilät otetaan viimeistään tässä vaiheessa esiin. Ne voivat kuulemma aiheuttaa kaikenlaisia terveysongelmia, mutta kehottaisin suhtautumaan asiaan rauhallisesti. Pienhiukkasia suurempi riski on kynttilöiden varomaton käsittely ja tulipalon vaara. (MTV3)

Kirjastoauto rullaa

Eilisen postauksen kommenttiosastolla kehuttiin kirjastoja, ja sain innoituksen jatkaa samasta aiheesta. Helsingin kaupunginkirjasto on nimittäin mahtava laitos. Ei minulla kyllä ole pahaa sanottavaa mistään muustakaan kirjastosta, jossa olen asioinut niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla. Kirjasto on loistava laitos etenkin, jos tarkoituksena on karsia tai estää liikojen tavaroiden kertymistä.

Tykkään lukemisesta ja ostankin kirjoja monta kertaa vuodessa. Mutta olen tarkkana mitä kirjoja ostan, enkä juurikaan hanki kirjoja heräteostoksina. Sen sijaan kirjastoa käytän oikeastaan joka viikko. Tarkemmin sanottuna kirjastoautoa. Lähimpään kirjastoon ei olisi hirvittävän pitkä matka, mutta nykyisin vaivaudun harvoin paikalle, sillä kirjastoauto pysähtyy käytännöllisesti katsottuna lähes ulko-oven edessä. Systeemi toimii niin, että netin kautta varaan haluamani aineiston suoraan kirjastoautoon. Sitten vain käyn noutamassa sen kun ilmoitus tulee. Hyödynnän nettipalvelua myös lainoja uusiessa ja lopulta käyn palauttamassa kirjat takaisin autoon. Eikä kirjastoautossa tarvitse edes maksaa varausmaksua. Melkein koko prosessin voi hoitaa kotisohvalta käsin.

Viime aikoina olen lainannut myös elokuvia DVD:llä. Ainakin tähän saakka levyt ovat olleet hyvässä kunnossa. Kirjastoautosta – toisin kuin esim. Makuunista – myös löytää sellaisia elokuvia ja tv-sarjoja, joita haluan katsoa. Siis sellaisia vähän vanhempia tuotantoja ja tv-elokuvia.

Lapsen kanssa kirjastoauto on ihana, koska siellä ei tarvitse huolehtia siitä, että jälkikasvu pysyy hiirenhiljaa koko vierailun ajan. Ainakin meidän kirjastoautossa on panostettu nimenomaan lastenkirjoihin.  Autossa käykin paljon eri ikäisiä lapsia, eikä henkilökunta ole heistä moksiskaan. Päin vastoin – pienten lasten kirjat ovat lattian rajassa isoissa laareissa, joista taaperotkin ylettävät valikoimaan.

Tässä systeemissä on kaksi miinusta. Ensimmäinen on se, että kirjastoauto pysähtyy kerran viikossa vain puolen tunnin ajan. Kerran viikossa on sopiva tahti, mutta koska pysähdys on niin lyhyt, pitää olla tarkkana että ehtii paikalle ajoissa. Tosin kerran kun myöhästyin, ystävällinen henkilökunta otti palautettavat kirjat vastaan ikkunasta, vaikka bussi oli jo startannut, enkä joutunut maksamaan sakkoa. Toinen miinus on se, että kirjastossa seikkaileminen ei tietenkään ole mahdollista. Rakastan sitä hyllyjen välissä haahuilua ja löytöjen tekemistä, mutta toisaalta tässä elämänvaiheessa siihen olisi muutenkin todella vähän mahdollisuuksia. Ei minulla oikeasti siis ole mitään valittamista.

Mitä tähän voisi vielä sanoa? Käyttäkää kirjastoja, kirjastot ovat mahtavia paikkoja.

Kuulolla

Kun kuume oli kova eikä jaksanut edes silmiään avata, äänikirja oli pelastus. Äänikirjat ovat oikeastaan todella kivoja. Niitä on ihana kuunnella etenkin silloin, kun lukija on hyvä. (Minä kuuntelin sairaana ollessani Harry Potteria Stephen Fryn lukemana. Aivan huippu!) Äänikirjoja saa cd:llä, mutta niitä voi ladata myös suoraan netistä tietokoneelle tai älypuhelimeen. Kirjoja voi ostaa omaksi, lainata kirjastosta tai jonkin verran jopa kuunnella ilmaiseksi suoraan netissä.

Tavaran raivaamisen näkökulmasta äänikirjat ovat lähes aineettomia, siis jos ei osta niitä cd-levyjä. Niitä voi säilyttää runsain määrin ilman, että ne veisivät juuri tietokonetta isompaa tilaa. Niistä ei tarvitse pyyhkiä pölyjä eivätkä ne keräänny yöpöydälle pinoiksi. Olen aika konservatiivinen, enkä ole vielä oikein päässyt e-kirjojen makuun, mutta äänikirjoissa on kyllä puolensa. Niitä voi kuunnella matkalla ollessa, siivotessa – tai silloin kun on kipeä.

Ostettavia äänikirjoja löytää helposti esim. iTunesista tai eri kirjakauppojen nettisivuilta, josta niitä voi ladata. Englanniksi löytyy kirjallisuutta runsain määrin esim. Audiblesta. Jos haluaa kirjansa kuitenkin cd:nä, niin kirjakaupat myyvät tietysti niitäkin.

Ilmaiseksi äänikirjoja voi lainata kirjastoista kautta maan. Monien kirjastojen nettisivujen kautta voi kuunnella äänikirjoja lainaamatta. YLE puolestaan tarjoaa nettisivujensa kautta kuunneltavaksi etenkin klassikoita. Yllättäen myös mm. Kotilieden nettisivuilla voi kuunnella suomalaisia äänikirjoja. Kannattaa ottaa google avuksi, nämä linkit löytyivät pienellä pintaraapaisulla, enkä etsinyt mitään tiettyä kirjaa. Jos tiedossa on hyviä vinkkejä niin kirjoista, niiden saatavuudesta tai vaikka hyvistä lukijoista, niin niitä otetaan ilolla vastaan kommenttiosastolla.

Punaista väriä naamaan

Luetteko koskaan kosmetiikkapurkkien tuoteselosteita? Tiedättekö, mitä putelit sisältävät? Minä en ollut aiemmin juurikaan kiinnittänyt huomiota inci-listoihin. En ole ollut allerginen millekään, enkä ole erityisemmin pelännyt mitään tiettyjä ainesosia kuten vaikka silikoneja, joista aika ajoin kovasti keskustellaan.

Muutamaa kosmetiikkablogia seuranneena olen kuitenkin vähitellen ruvennut kiinnostumaan luonnonkosmetiikasta. Aluksi ihan vain uteliaisuudesta. Sen jälkeen aloin miettiä kosmetiikkaa ekologisesta näkökulmasta – miten eri aineet esimerkiksi vaikuttavat vesistöissä, jonne päätyy jäämiä kosmetiikasta, lääkkeistä ja muista kemikaaleista. En edelleenkään ollut huolissani omasta terveydestäni millään lailla. Vähitellen aloin kuitenkin ostella luonnonkosmetiikkaa alennusmyynneistä ja testailla erilaisia tuotteita. Aloin myös perehtyä aiheeseen enemmän lukemalla. Opin mm. että tuoteselosteessa ensimmäiset 5-8 ainetta ratkaisevat, sillä suurin osa tuotteesta koostuu niistä. Niiden jälkeen tulevia ainesosia on tuotteessa yleensä hyvin vähän, jopa alle 1% kokonaisuudesta.

Käännekohta tuli, kun eräänä päivänä aloin lukea Lancômen kasvovesipullon tuoteselostetta. Listan viidentenä luki CI 14700 / RED 4. Ei tarvitse olla mikään kosmetiikkaguru ymmärtääkseen, että kyse on väriaineesta. Jota oli siis pullossa viidenneksi eniten kaikista aineista! Väriaineen jälkeen tosin tuli vielä 17 muuta ainetta. Vieressä seisoi luonnonkosmetiikkamerkin kasvovesi, jonka koko tuoteseloste koostui kuudesta eri aineesta.

Tämä havainto sai minut kertaheitolla kyseenalaistamaan perinteisen kosmetiikan käytön. Ymmärrän, että moni kosmetiikkatuote perustuu lähinnä mielikuviin, eikä toiminnallisuudesta ole takeita. Mutta haluan silti, että tuote on sellainen, että sen käytöstä ainakin periaatteessa voisi olla jotain hyötyä. Mutta punaisen väriaineen siveleminen kasvoilleni ei varmasti vaikuta toivomallani tavalla. Väriaine ei ei siloita, kosteuta, pehmennä tai tee mitään muutakaan – paitsi värjää kasvoveden kauniin väriseksi. Siitä huolimatta iso osa pullon sisällöstä on pelkkää väriä. Luonnonkosmetiikka siinä vieressä ei kenties ollut yhtä houkuttelevan näköistä, mutta ymmärsin jokaisen ainesosan ilman sanakirjaa, eikä joukossa ollut mitään, minkä en tietäisi olevan ns. vaikuttava aine.

Totesin, että on tullut aika katsoa kosmetiikkaputeleita uusin silmin. En edelleenkään hallitse inci-listoja kovin hyvin, mutta opiskelen aihetta hissuksiin lisää. En ole vaihtamassa kaikkea mahdollista kosmetiikkaa luonnontuotteisiin, mutta tavoitteena on vähitellen siirtyä etenkin hoitavissa ja pesevissä tuotteissa luonnonkosmetiikkaan. En ota tästä paineita, sillä en myöskään halua heittää roskiin puolitäysiä pakkauksia. Niinpä käytän sen vaaleanpunaisen kasvovedenkin pois ennen kuin alan käyttää jo hankkimiani luonnonkosmetiikan merkkejä.

Mitä mieltä te olette luonnonkosmetiikasta tai muusta kosmetiikasta?

Viikon vinkit 42/2012: putket, remontti ja Netflix

Lyhyt juttu kodin putkitukoksista. Itse pidän aina putkienavausainetta kotona varalla, se tehoaa parhaiten kun kaataa reilulla kädellä viimeisenä illalla, ja antaa vaikuttaa yön yli. Aamulla lasketaan kuumaa vettä päälle. (MTV3)

Isyyspakkaus-blogissa alkoi kuluneella viikolla kiinnostavan oloinen remonttisarja. Siinä kirjoittaja kertoo, kuinka ns. pommista saatiin tosi hieno koti remppaamalla. Ensimmäinen osa on tässä ja toinen löytyy täältä.

Netflix aukesi viimein. (YLE) Olin tosi pettynyt valikoimaan, sillä elokuvia oli surkean vähän odotuksiini nähden. En ottanut etukäteen huomioon ollenkaan, että tietysti Suomessa pitää olla tekstitykset, ja se varmasti hidastaa valikoiman kasvattamista. Toinen syy lienee tekijänoikeudet. Jenkeissä ei tekstityksiä tietenkään ollut, enkä siksi niitä kaipaillut Suomeenkaan. Jos multa kysytään, Netflix voisi laittaa osan elokuvista myös ilman tekstejä, ja lisäillä niitä sitä mukaan kun saa hankittua. Luulisin, että iso osa nettisukupolvesta pärjäisi ilmankin. Digitoday on koonnut 16 mielenkiintoista faktaa Netflixistä, mukana paljon tietoa esim. siitä, millä laitteilla Netflix toimii ynnä muuta hyödyllistä.

 

Tahmaa!

Eilen luvattu kuvamateriaali on tässä. Katsokaa nyt tätä! Ei hyvää päivää.

Näinkin voi käydä….

Tämä on useamman räjähdyksen summa. Ensimmäiseksi hunajapurkki oli kellahtanut kumoon, ja valuttanut puolet sisällöstä laatikon pohjalle. Sen jälkeen keksipaketista on levähtänyt muutama keksi, jotka ovat tiukasti tarttuneet pohjalla olevaan töhnään. Valkoinen jauhe on tomusokeria, joka on peräisin tuliaisiksi saaduista kreikkalaisista marmeladeista (olin unohtanut, että niitä oli vielä pari jäljellä). Loppu on sitä miltä näyttääkin, paitsi että kaikki ui ihanassa, tahmeassa hunajassa.

Tälle on yksi selitys. Meillä on kuivakaapissa vetolaatikot, joissa on reilut 5cm korkeat laidat. Tämä laatikko on niin ylhäällä, etten näe sinne kiipeämättä tuolille. Se taas ei yleensä haittaa, koska laatikossa on teetä, keksejä ja satunnaisesti karkkeja. Useimmin tarvitut tavarat ovat eturivissä, josta yletän ottamaan ne käsikopelolla. Luultavasti jossain vaiheessa olen huomaamattani tyrkännyt hunajapurkin kumoon, ja se on ollut huonosti kiinni. Lopputuloksena on tuo käsittämätön töhnä laatikon pohjalla.

Siivouksesta taitaa tulla melko mielenkiintoinen projekti, ei ole nimittäin hajuakaan miten tuo hunaja parhaiten pohjalta lähtisi. Ehkä suurimmat pitää ensin kaapia jollain lastalla, ja pestä loput jollain aineella. Välillä minusta tuntuu, että kodinhoito on aika hyvin hanskassa, osaan ja tiedän paljon juttuja, ja tykkään tehdä. Sitten tulee näitä päiviä. Jos joku siellä kotikeittiöissä on onnistunut saamaan aikaa yhtä hienon sotkun, vertaistukea otetaan kiitollisena vastaan 🙂

 

Kosmetiikkaa kahdenkymmenen vuoden takaa

Luovuin jokin aikaa sitten tavarasta, jonka olin saanut lahjaksi melkein 20 vuotta sitten. Joskus 90-luvun alkupuolella olin yläasteella. Ostimme kaverini kanssa toisillemme joululahjaksi kynsilakat Seppälästä. Menimme yhdessä kauppaan, valitsimme omat värimme ja sen jälkeen vaihdoimme pulloja. Kumpikin meni kotiinsa ja paketoi lahjan, ja  sitten jouluaattona ”löysimme” omamme lahjapaketeista. Kaverini valitsi synkistä synkimmän viininpunaisen, omani taas oli hilelakka, jossa hopean seassa uiskenteli sinisiä ja punaisia hippuja. Se oli ehdottomasti makeinta, mitä tuolloin osasin kuvitella. Nyt harmittaa, etten ottanut kuvaa pullosta, mutta kuvitelkaa sellaista aika rumaa ysärikimallusta, ja olette lähellä totuutta.

Uskollisesti olin kuljettanut tuota pientä lasipulloa mukanani muutosta toiseen, ja kirjaimellisesti vuosikymmeneltä toiselle. Lakan aktiivikäyttö oli (onneksi) loppunut jo varmaan 15 vuotta sitten, mutta koska pullo ei ollut aivan lopussa, en ollut heittänyt sitä pois. Niinpä se majaili muiden meikkien ja lakkojen joukossa vuodesta toiseen, ilman että kyseenalaisten sen olemassa oloa mitenkään. Vasta tänä vuonna (!) aloin miettiä, miksi oikeastaan säilytin lähes kuivunutta kynsilakkaa, jota en tosissani kuvitellut edes käyttäväni. Erityistä tunnearvoa pulloon ei liittynyt. Muisto ostohetkestä on oikein mukava, mutta en tarvitse pulloa pitääkseni sen mielessä. Ystäväni tuskin laittaisi välejä poikki, jos heitän pois itse valitsemani kynsilakan, jonka arvo ostohetkelläkään ei tainnut olla nykyistä kahta euroa suurempi. Oikeastaan ei ollut mitään muuta syytä kuin tapa ja tottumus.

Heitin pullon pois, enkä saanut siitä omantunnontuskia. Sen sijaan ihmettelin, miksi en aiemmin ollut tehnyt samaa. Yksi turha kynsilakka ei kaaosta aiheuta, mutta tajusin sen myötä, miten paljon on sellaista tavaraa, johon on vain tottunut. Tarpeeksi monta samanlaista, ja pian tärkeätkin tavarat hukkuvat yhdentekevien joukkoon.

Loppukanetiksi todettakoon, että huomenna on luvassa kuvamateriaalia. Tein jokseenkin epämiellyttävän löydön keittiön kuivakaapista. Olen lykännyt tilanteen ottamista haltuun jo monta päivää, vedoten lähinnä heikkoon fyysiseen kuntoon. Nyt ei siihenkään voi enää vedota, joten asialle on pakko tehdä jotain. Paitsi ettei huvita, koska juttu kuuluu vähän samaan sarjaan kuin tämä homma. Inspiraatiota odotellessa…

 

Sama pää kesät talvet

Tiedättekö sen fiiliksen, kun keksii jonkun hyvän idean? Tulee hyvälle tuulelle. Entä sitten kun jälkikäteen huomaa, että idea ei ehkä sittenkään ollut ihan loppun asti mietitty…?

Säilöin elokuussa mehuja, joitan keitän itse mehumaijalla. Tänä vuonna kävi niin, että edellisen vuoden mehuja oli vielä muutama purkki jäljellä, kun uusia ruvettiin pakastamaan.  Mietin, miten erotan vanhemmat pullot uusista, ja tulin samaan lopputulokseen, kuin luultavasti monet sukupolvet ennen minua. Ne pitää merkitä. Sain nerokkaan ajatuksen liimata maalarinteippiä vanhojen pullojen korkkiin. Ohimennen ajattelin, että voisihan tähän kirjoittaa vuosiluvunkin, mutta kun sopivaa tussia ei sillä hetkellä sattunut silmiin, päätin että pelkkä teippi riittää. Virhe!

Eilen uutta mehua pakastimesta ottaessani vastaan tuli teipillä merkitty pullo. Oikein hyvä muuten, mutta en pysty enää muistamaan, merkitsinkö ne vanhat vai uudet pullot. Luulen merkinneeni vanhat, mutta yhtä hyvin saatoin merkitä ne uudetkin. Oikeastaan loogisempaa olisi ollut merkitä ne uudet, koska ne vanhat olisi pitänyt kaivaa erikseen pakastimesta sitä varten. Mutta kuitenkin muistelen laittaneeni teipit juuri vanhempiin pulloihin, mikäli en sittenkin laittanut niitä uusiin. Äh.

Tämä oli sarjassamme kantapään kautta opittuja asioita. Tästä eteenpäin etsin tussin valmiiksi, ennen kuin pullotus edes alkaa. Joku kokeneempi säilöjä varmaankin pyörittelee silmiään siellä epäuskoisena, mutta hei – olin ihan varma, että muistan logiikan myöhemminkin sillä hetkellä kun aloin pulloja merkkailla. Epäilen, että Marttojen säilöntäkurssilta olisi tällä suorituksella jäänyt papukaijamerkki saamatta, mutta ensi vuonna ollaan taas jälleen viisaampia.