Kommenttiosastolla kysyttiin jonkin aikaa sitten, miten saada vastahakoinen puoliso mukaan tavaroiden raivaamiseen tai uudelleen järjestelyyn. Luulisin, että tämä on aika tyypillinen tilanne missä tahansa muutosprosessissa: toinen puolisoista innostuu jostain, alkaa toteuttaa uutta visiotaan ja siinä sivussa ihmettelee, miksi toinen ei ole lainkaan kiinnostunut osallistumaan. Voisin kuvitella, että näin tapahtuu esimerkiksi liikkumisen ja laihduttamisen yhteydessä ja varmasti myös silloin, kun joku innostuu vähentämään tavaroitaan. Kuuntelen välillä erään amerikkalaisen talousgurun podcasteja, ja hyvin usein häneltä kysytään, kuinka saisi puolisonsa tai omat vanhempansa innostumaan myös velkojen maksusta ja järkevästä taloudenpidosta.
En ole psykologi enkä motivaatiokouluttaja, joten en tiedä onko tähän olemassa jotain kikkakolmosta, jonka avulla toisen voisi nopsasti innostaa mukaan. Mutta ajattelin jakaa omia pohdintoja ja havaintoja aiheesta. Ensimmäiseksi sanoisin, että toista ihmistä on hyvin vaikea saada muuttamaan toimintatapojaan, jos hän ei itse halua. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että aiheesta jankuttaminen on turhaa. Siinä menee vain hermot molemmilta. Mutta se mihin voi vaikuttaa, on oma toiminta.
Olen kertonut tämän täällä ennenkin, mutta meillä on kotona hyvin selkeä systeemi: minä saan vapaasti heittää omia tavaroitani pois niin paljon kuin haluan. Puoliso taas tekee omillaan mitä tahtoo, mutta se ei kuulu minulle. Yhteisistä tavaroista neuvotellaan. Mutta vaikka tilanne kuulostaa ehkä vähän epätasapainoiselta ei pidä tehdä liian nopeita johtopäätöksiä. Esimerkin voimaa ei kannata aliarvioida. Usein nimittäin käy niin, että kun olen itse raivannut vaikkapa vaatekaappiani, puoliso innostuu tekemään saman omassa kaapissaan joko samaan aikaan tai vähän ajan päästä. Olennaista on, että toisen tavaroita ei voi ilman hänen lupaansa karsia. Ihmisen pitää saada tehdä päätökset itse.
Joskus myös rutiinien muodostaminen auttaa. Se tapahtuu niin, että alan tehdä jotain aina samaan aikaan samalla tavalla. Siinä sivussa selitän, miksi teen mitä teen. Kun hommaa on jatkettu tarpeeksi kauan, muodostuu rutiini, johon puolisokin osallistuu asiaa sen kummemmin miettimättä. Näin kävi esimerkiksi tiskikoneen kanssa. Kun viime syksynä vihdoin tajusin, miten tiskit kannattaa hoitaa, olen toiminut tuon kaavan mukaan lähes joka päivä. Siis niin uskollisesti, että pian puolen vuoden aikana poikkeuksia on ollut ehkä pari kertaa kuussa. Tällä on ollut se seuraus, että jokailtainen tiskikoneen täyttö & käynnistys on nyt osa meidän perheen arkirutiineja. Noudatettuani tuota omaa systeemiäni noin kolme kuukautta, puoliso alkoi ilman eri kehotusta toimia samalla tavalla. Mutta tässäkin tapauksessa muutin vain omaa toimintaani. Lisäksi on huomattava, että aikaa meni pari-kolme kuukautta, eli muutos ei tapahtunut yhdessä yössä.
Viimeinen vinkki on sama asia, minkä jokainen hyvä myyjä tietää: kannattaa puhua hyödyistä. Sen sijaan että nalkuttaa siitä, ettei kestä toisen romppeita nurkissa pyörimässä, voi puhua siitä, mitä iloa itselle on ollut, kun esimerkiksi tavaroita on vähentynyt. On lisää tilaa, on ehkä saanut rahaa vanhaa myymällä, on löytänyt tavaroita joita ei ole edes muistanut omistavansa, on helpompi löytää nekin jotka jo muistaa, ja niin edelleen. En tosin takaa, että tämä välttämättä saa mitään muutosta aikaan. Mutta ainakin se on rakentavampi tapa, kuin se että lähestyy asiaa negatiivisen kautta.
Oletteko te onnistuneet innostamaan muita perheenjäseniä raivausprojekteihin?
Minäkään en koske miehen tavaroihin. Hänen tavaroilleen on omat laatikot ja muut paikat, ja niitä saa järjestää tai olla järjestämättä. Minun tapani järjestellä on jatkuva: teen joka päivä jotain. Yritän laittaa tavarat heti kiertoon, sitä mukaan kun huomaan jotain poistettavaa. Mies taas tekee mieluummiin enemmän kerralla. Olen kyllä pyytänyt ilmoittamaan, kun ostaa tai poistaa tavaroita, että saisin ne omiin laskuihini mukaan. (Lähinnä lasken miehen ostoksista sisälle tulevat tavarat.) (Yhteinen taloushan tämä on.)
Tuo minun poistuneet tavarat sisältää muuten toistaiseksi vain omia, lasten tai yhteisiä tavaroita. En tiedä onko puoliso heittänyt tänä vuonna pois mitään. Mahdollisesti jotain vaatteita on.
Noista rutiineista mulla on samantapaisia kokemuksia ja juuri tiskikoneen ja aamiaisen osalta. Oma esimerkki on paras käynnistäjä muutokselle.
Meillä on periaatteessa käynyt niin että itse aloin ensin siivoamaan keittiön illalla ja laitoin tiskikoneen päälle, nykyään mies siivoaa keittiön illalla ja laittaa tiskikoneen päälle ja samalla laittaa aamiaistavarat valmiiksi pöydälle. On helpottanut kovasti hänen aamuaan kun tekee myös aamiaisen melkein aina. Mulla kun on aamuisin koiran ”pissitysvuoro” niin aamutoimet kestää vähän kauemmin.
Raivaamisen osalta mies ei kyllä tee mitään oma-aloitteisesti… hänelle on selvästi tuskallista heittää mitään pois. Oikeasti hän on perinteinen keräilijätyyppi. Kaikki pitää säilyttää, koska ”niitä voi tarvita joskus”.
Välillä kysyn hänen tavaroistaan että teetkö oikeasti tällä yhtään mitään enää ja miettimisen jälkeen vastaus on yleensä EI. Silloin yhdessä voimme päättää että tavara lähtee…ilman hänen lupaansa en hänen tavaroitaan heitä koskaan pois.
Meillä kyllä työnjako on sellainen muutenkin että minä keksin säilytysratkaisut ja paikat ja kerron sitten miehelle missä mikin tavara on. Jos mies tämän tekisi en koskaan löytäisi mitään… niin epälooginen hän on tavaroiden järjestelyjen suhteen.
Olen joskus nauranut/itkenyt, jotain paikkaa järjestäessäni että täälläkö tämä tavara onkin… ? Mies kun on ”siivonnut kaappiin” eli siirtänyt siivotessaan tavaran näkyviltä johonkin satunnaiseen kaappiin tai laatikkoon ja unohtanut sitten mihin on ko. tavaran laittanut. Ajatuksella ” siivoan/käsittelen tämän sitten joskus kun mulla on paremmin aikaa…”
Myös auton pakkaaminen matkalle lähdettäessä on mun hommani… jos mies pakkaa tarvitsemme tuplatilan matkatavaroille. On mies joskus sanonut että hän ei aloita auton pakkaamista, koska minä kumminkin puran koko lastin ja pakkaan uudelleen… 😉
Selvästihän se on niin, että kun itse järjestää, tietää missä tavarat on, ja jos mies järjestää niitä, ei niitä sitten löydä. Mutta samahan se on toisinkin päin, eli mieskin ajattelee ettei mitään löydä, jos nainen järjestää. Eikö niin?
Hienoa jos teillä toimii että saat järjestellä ja kertoa missä mitäkin on. Meilläkin joka tavaran sijainnista kysytään ja sitten valitetaan, että mihin olet siirtänyt mun senjasen. Että ”älä koske ja siirrä mun tavaroita.” Siksi tätä olen nykyisin vältellyt ja huomannut, että ei muuten mieskään koskaan siirrä minunkaan tavaroita, että ei varmaan minunkaan pitäisi siirrellä hänen.
Mutta kun kaapeissa tulee omien tavaroiden vähennyksellä tilaa, olisi niin kiva saada järjestellä puolisonkin tavaroita samalla kun omiaan järjestelee ehkä parempiin paikkoihin. Mutta ei onnistu, kun kuulemma niitä ei voi siirtää, kun ei niitä sitten löydä enää. Ehkä se kun tykkään järjestellä kaappeja, niin tavarat saattavat seilata vaikkapa edestakaisin kaapista toiseen, mutta nyt haluuni on puututtu. Olisi pitäny vuosia sitten päättää molemmille omat säilytystilat, kuten ensimmäinen kommentoija kirjoittaa. Pitää yrittää vielä keskustella tästä mahdollisuudesta.
Sanoisin tämän kommentin perusteella, että sulla ja sun miehellä on eri käsitys siitä, mikä on ns. parempi paikka. Sitä mietin, että meillä on yhteisessä käytössä olevia säilytystiloja oikeastaan vain keittiössä, missä astiat on tietenkin kaikkien käytössä. Muuten omaisuudet on omissa kaapeissaan. Esim. vaatekaapit erikseen, lipastossa on minun laatikot ja puolison laatikot jne. Ehkä siksi meille ei hirveästi tule noita järjestelykiistoja. Pystyisittekö tekin soveltamaan jotain vastaavaa, niin ehkä tilanne helpottuisi?
Enemmän ehkä tarkoitin tällä tavaroiden järjestämisellä ”yhteisiä tavaroita” eli kaikkea mitä nyt perheellisen huusholliin mahtuu.
Omat tavarat, kuten vaatteet ja harrastusvälineet kumpikin järjestää itse niin kuin parhaaksi katsoo niille varattuihin tiloihin.
Niin ja vielä… meillä keskustelu yleensä menee niin että mies kysyy missä se ja se on ja kun sanon etten tiedä mihin olet sen laittanut (koska minä en ole ko. tavaraan koskenut) alkaa tavaran etsiminen… 😉
Meillä nyt vaan homma on mennyt tähän että mies sanoo. ”etsi tälle tavaralle sopiva säilytyspaikka ja kerro sitten minulle”. Jos itse laittaa sen johonkin ei taatusti muista enää seuraavalla kerralla missä se on.
Ja jos olisin jäänyt odottamaan sitä että mies esim. laittaisi kierrätykseen jotakin niin meidän 200 m2 talo ei enää riittäisi mitenkään kaikkien 20 vuoden aikana kertyneiden tavaroiden varastoimiseen… ja missään tapauksessa hän ei koske esim. pieneksi jääneisiin lasten vaatteisiin ja muihin tavaroihin, joita niitäkin kolmen lapsen kanssa on melkoisesti aikojen kuluessa laitettu eteenpäin
Lähtötilannekin meillä oli haasteellinen kun aikanaan 20v sitten yhteen muutettiin, molemmilla oli omat kaksiot jossa kaikki tarpeelliset tavarat. Jo siinä vaiheessa piti karsia tavaraa jotta kaikki tarpeellinen mahtui yhteen kaksioon.
Mun mielestä on ihan olennaista, että kunnioittaa toisen omaisuutta. Saisin keskikokoisen hepulin jos joku oma tavarani olisi heitetty pois tietämättäni. Mutta aina voi tosiaan kysyä vieläkö jollekin on käyttöä, jos törmää johonkin muinaisesineeseen. Meillä minä olen ainoa joka siivoaa kaappeja, joten sitä ongelmaa ei yleensä ole, että puoliso olisi hukannut jotain puolestani. Itse kyllä välillä keksin niin hyviä paikkoja, etten enää jälkikäteen löydä omia tavaroitani…
Meillä mies on ihan järkyttävä SULLOJA. Hän pitää siitä, että näkyvät tavarat ovat siististi paikoillaan ja kokee siten olevansa perheemme siistein jäsen. Siistimismetodina on kaiken irtonaisen heittäminen sellaisenaan kaappeihin ja laatikoihin, enempiä järjestelemättä. Esim. kirjoituspöydällä lojuvat tavarat vedetään ylimpään pöydänlaatikkoon ja arkivaatteita (esim. T-paitoja) on hänen mukaansa turha viikata, yhtä hyvin ne voi sulloa kaappiin mytyssä. Hän myös tyhjentää takin taskunsa eteisen laatikostoon – mukana saattaa olla yksi säilyttämisen arvoinen taksikuitti ja muutama kolikko, mutta samalla sinne päätyvät käytetyt nenäliinat ja tyhjät purkkapaperit.
Itse haen siistimiseen hieman kokonaisvaltaisempaa näkemystä, joskin myönnän olevani se, jolta jää usein tavaroita lojumaan pitkin asuntoa. Haluaisin, että säilytysratkaisut olisivat kunnossa ja kaapin oven voisi avata ilman että puolet tavaroista putoaa samalla lattialle. Myös liukuovikaapistot ovat sullojan kanssa eläessä hankalia: jotta ovi pääsee liikkumaan, hänen täyteenahdetun kaapinpuoliskonsa tavaroita on ”painettava sisään” samalla kun työntää ovea… Jotain edistystä on kyllä tapahtunut, oma raivaukseni on selvästi kannustanut myös miestä vähentämään ja järjestelemään tavaroitaan. Olen hankkinut hänelle kaappeihin erilaisia laatikoita ja koreja, joihon hän voi ”heittää” omaisuuttaan yleisvaikutelman pysyessä siedettävänä. En varsinaisesti karsi hänen tavaroitaan, mitä nyt saatan laittaa rikkinäisen sukan menemään ja laatikoita availlessani poistan silkan roskan; irtonaiset rahat löytävät paikan omasta lompakostani 🙂
Lasten kanssa olemme ottaneet käyttöön jokailtaisen siivosrutiinin, joka on alkanut toimia yllättävän nopeasti. Yritän vierottaa lapset meidän molempien vanhempien epäjärjestyspaheista: tavarat kerätään kokoon, mutta lisäksi ne laitetaan paikoilleen. Nimenomaan tuo lajittelu, se että samantyyppisille leluille on oma paikkansa, tuntuu olevan lapsista kiinnostavaa ja tarjoavan motiivin raivaamiselle.
Aaah, sulloja 🙂 🙂 Siis poissa silmistä poissa mielestä! Hyviä keinoja olet keksinyt. Itselläni olisi petraamista tuossa lasten siivousrutiinien opettamisessa. Toisaalta taas jos on joku hieno leikki, niin mun mielestä on sääli kerätä niitä pois, koska sitten leikkiä ei voi seuraavana päivänä jatkaa (esim. majaleikit).
Olen onnistunut, tismalleen samoin kuin sinä
No niin! Todiste siitä että tämä toimii muillakin.
Kuinka ihmeen paljon ihmisillä on kotonaan tavaraa? Ja onko se niin, että tosiaan on sinun ja minun tavarat vuosien jälkeenkin? Siis poislukien vaatteet, hygieniatarviekkeet ja puhelimet, etc. Eikö tavaroita hankita yhteiseen kotiin yhteisiksi?
Aikaisemmassa postauksessa joku mainitsi kylpyhuoneen tavarat. Meillä on niin, että kun lähdetään yön matkoille, melkein koko kylpyöhuoneen kaappi tyhjenee toiletpussukkaan. Kaappiin jää 1-3 purkkia ja purnukkaa. Eikä mukana kuljeteta tarpeettomia.
Sen verran lisäisin, että ymmärrän kyllä, että lapset kasvaa ja vaativat uusia vaatteita, leluja ja harrastusvälineitä nopeaan tahtiin.
Tavaroiden määrä ei meillä asunnon puolella ole lopulta kovin suuri, toisin kuin tuosta sullontakommentistani olisi voinut päätellä. Asumme alle 80 neliön kaupunkiasunnossa (neljä henkeä), joten säilytystilan määrä on rajallinen. Käytännössä suurimman osan kodin säilytystilasta vievät vaatteet, joita arvioisin miehellä olevan noin kaksinkertainen määrä omiini verrattuna. Mielestäni erilliset osiot vaatekaapissa ja muutama oma laatikko henkilökohtaisille pikkutavaroille on järkevää ainakin tällaisessa tapauksessa, jossa puolisoiden säilytysnäkemykset poikkeavat selvästi toisistaan.
Varaston puolella meillä onkin sitten jonkun verran läpikäymätöntä rojua niiden sukupolvien perintönä, jotka eivät koskaan laittaneet mitään kiertoon…
Kommentoin vain sen verran, että tosi monella tuntemallani miehellä on paljon enemmän vaatteita kuin heidän vaimoillaan. Mielenkiintoinen ilmiö!
Kyllä meillä ainakin on omat harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin liittyvät jutut vaikka taloustavarat tietenkin yhteisiä ovatkin =)
Yhteisiä on lähinnä taloustarvikkeet ja huonekalut. Jonkin verran myös kirjoja ja levyjä. Muuten suurin osa on omia tavaroita, suurimmaksi osaksi vaatteita, henkilökohtaista kosmetiikkaa, elektroniikkaa ja muita esineitä, kuten juuri harrastuksiin liittyen.
Meillä on kylppärin kaapissa aika monta putelia. On varakappaleita jemmassa odottamassa edellisen loppumista. Sitten on harvemmin käytettäviä tuotteita ynnä muuta. En esimerkiksi juuri koskaan kuljeta matkalla mukana sitä kosmetiikkamäärää, jota käytän arkena, lähinnä siksi että yritän aina minimoida kantamukset. Mutta siis vastaus kysymykseen – joo, ihmisillä on tosi paljon tavaraa vaikkei kyseessä olisikaan mikään hamsteri.
Akropå, jos puolisot harrastavat samoja juttuja, harrastustavarat on yhteiset. Ja kun toinen vain tulee ns valmiiseen asuntoon vaatekassien kanssa, niin lähtökohta on eri.
Itse olen muuttanut 19 vuodessa 13 kertaa, 3 kertaa ulkomaille ja takas ja taas menossa. Muut matkat päälle. Eihän tässä ehdi shoppailla, kun pitää muuttopakata!
Minä taas yritän minimoida käytetyn koskemetiikan siitä täysin luopumatta, ihan siksi, että eräs brittikosmetologi kirjoitti jossain sikäläisessä naisten lehdessä (en säästänyt lehteä), että hän on työnsä vuoksi allergisoitunut lähes kaikelle. koska on aina kokeillut kaikkea. Hänen mukaansa iho on konservatiivinen elin. Ja sitten satuin lukemaan kemikaalien kertymisestä ihmiseen. Yksinkertaistin. Ja pysyn samassa merkissä hamaan maailman tappiin asti – tai ainakin niin kauan kun merkki on saatavilla eikä kosmetologini vaihda käyttämäänsä merkkiä.
Kiitos kirjoituksestasi. Löysin blogisi ja jään varmasti lueskelemaan jatkossakin. Ja kyllä, olen saanut puolisonkin omalta osaltaan mukaan tähän minimalistihömppään, josta olen innostunut todenteolla 🙂 Hän etenee tosin ehkä hiljaisemmalla vauhdilla kuin minä. Voi olla, että hiljaa hyvä tulee ja hän innostuu myöhemmin enemmänkin – monta kaappia kun on vain hänen hallussaan.
Omaa, vasta aloitettua kamppailuani voi seurata täältä:
http://minimalismia.vuodatus.net
Aina hyvä jos koko perhe on samassa projektissa mukana! Mutta yhdenkin ihmisen ponnistelut yleensä auttavat.
Sinulla oli tässä kyllä paljon oikeita ja hyviä pointteja!
Minusta tärkeintä on tajuta, ettei toisen tavaroita saa mennä poistamaan ilman asianomaisen lupaa. Suuttuisin itsekin, jos minun tavaroitani olisi laitettu kierrätykseen tai roskiin tietämättäni. Minusta lapsiakin tulisi kuulla tavaroiden suhteen ja ottaa huomioon toiveita tai mielipiteitä, vaikka aikuisen vastuulla onkin vielä pienen ihmisen tavaramäärän pitäminen järkevissä mitoissa. Kaikkea ei kuitenkaan lapsen harteille voi valintojen muodossa sälyttää. Se on suuri taakka aikuisellekin, lapselle ihan valtava.
Oma esimerkki ja rutiinien muodostaminen sekä positiivinen palaute ovat kaikkein parhaat kannustimet. Minusta on hyvä näiden lisäksi myös jakaa asunnon säilytystilat reilusti niin, että jokaiselle asukkaalle on yhtä paljon pinta-alaa omille henkilökohtaisille jutuilleen, kuten vaikka askartelutarvikkeille tai mille lie. Yhteiset tavarat, kuten vaikka tärkeät paperit ja muut sellaiset kannattaa sijoittaa ensin ja sitten sopia, että toisten säilytystiloihin ei omia tavaroita tungeta.
Jos oma tila loppuu ”kesken”, se voi toimia kannustimena raakkaamiselle, kun ei saa puolison tyhjemmille hyllyille omia tavaroitaan leväyttää.
Vaikka parisuhde onkin yhteinen yritys, ei minusta ole reilua muiden perheenjäsenten joutua kärsimään yhden ihmisen kyvyttömyydestä hallita omaa tavaramääräänsä.
Olen seurannut ja ollut itsekin tilanteessa, jossa yhden ihmisen omaisuus valloittaa omien (runsaiden) säilytystilojen lisäksi myös koko muun kodin nurkat ja pinnat, kun siihen on annettu mahdollisuus yhteisten sääntöjen puuttuessa. Lopputulokset eivät ole olleet onnellisia.
Olin aiemmin myös niitä ihmisiä, jotka saattavat sattumalta saada vision uudesta järjestyksestä ja lähtevät sitä sitten toteuttamaan kiilto silmissä kysymättä ensin puolison mielipidettä asiasta. Joissakin perheissä sellainen varmasti toimii hyvin, mutta oman kokemukseni mukaan se aiheuttaa yleensä enemmän kitkaa kuin mitään hyvää.
Jos oma puoliso on niitä, jotka eivät hevillä järjestele tai rukkaa säilytysratkaisuja oma-aloitteisesti paremmiksi, on parempi toimintamuoto se, että nostaa keskustelussa pöydälle oman ajatuksensa siitä, millä tavoin vaikka keittiön kaapit saisi järkeistettyä paremmin toimiviksi. Se antaa toiselle mahdollisuuden päästä vaikuttamaan ja ilmaisemaan mielipiteensä, sekä on myös ennakkovaroitus siitä, että jonkinlainen muutos on nyt tulossa. Otetaan toinen huomioon siis.
On kuitenkin aika tylyä vain rynnistää toisen ylitse ihan täysin yhteisten tilojen ja tavaroiden järjestelyssä ja sitten lopuksi vain ilmoittaa, mistä ne kupit ja kipot tästä eteenpäin löytyvät.